Itsensä työllistäjien uusi luokka?

Itsensä työllistäjistä on tullut kasvava ryhmä palvelujen tuottajina. Itsensä työllistäjien määrä on kuitenkin pienempi kuin mitä ennakkokäsitykset antaisivat olettaa. Itsensä työllistäjiä oli vuonna 2013 noin 152 000, mikä tarkoittaa 6 prosenttia 15-64 vuotiaasta työvoimasta.  Nämä tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kyselyyn , jossa selvitettiin ilmiön laajuutta, itsensä työllistäjien ammatteja, koulutusta, taustoja, toimeentuloa ja sosiaaliturvaa.

Voidaanko siis sanoa, että paljon melua tyhjästä vai, tulisiko meidän kurkistaa numeroiden taakse ja pohtia ilmiön laajempia yhteyksiä? Argumentoin jäljempänä, että itsensä yrittäminen tulisi nähdä laajemmin rakenteellisissa yhteyksissään ja että nyt jos koskaan tarvittaisiin oikeudenmukaista ja kannustavaa työllisyysturvaa sekä säädöksiä, joilla luotaisiin toimivat linkit sosiaaliturvan, työlainsäädännön ja kilpailulakien kesken. Lue loppuun

Valmistua väärään aikaan?

Edellisessä kirjoituksessani annoin ymmärtää, että hyvä koulutus on edelleen valttia, sillä se luo edellytykset sosiaaliselle liikkuvuudelle ja uralla etenemiselle, suojaa työttömyyden riskeiltä ja mikä tärkeintä, se luo edellytykset vahvalle identiteetille ja hyvinvoinnille. Näin koulutuksesta on tullut merkittävä työmarkkinoiden toimivuutta ja hyvinvointia edistävä tekijä. Tässä suuressa kertomuksessa on kuitenkin myös heikkoja lenkkejä. Yhteiskunnalliset olosuhteiden ennakoimattomat muutokset voivat haavoittaa myös hyvin koulutettujen asemaa. Kokonaiset sukupolvet voivat valmistua ja hakea paikkaansa työmarkkinoilta väärään aikaan.

Lue loppuun

Koulutus parasta työllisyysturvaa

Sitkeistä epäilyistä huolimatta koulutus – hyvä peruskoulutus ja jatkuva uudelleenkouluttautuminen – ovat parasta työllisyysturvaa. Näin voidaan sanoa, sillä lukuisten tutkimusten mukaan koulutus on edelleen valttikortti oli sitten kyse työvoiman rekrytoinnista, työuralla etenemisestä, tai työttömyyden jälkeisestä uudelleen työllistymisestä. Tämän lisäksi hyvään koulutukseen sisältyy myös muita hyveitä, kuten se, että se parantaa työn tuottavuutta, ennakoi pidempiä työuria ja ennustaa myös keskimääräistä parempaan hyvinvointia. Koulutus tukee myös vahvaa identiteettiä, mikä puolestaan suojaa alistamiselta ja sorrolta, joka on kuitenkin meidän kaikkien uhkana. Nämä positiiviset yhteydet on osoitettu toistamiseen monissa eri tutkimuksissa.coleman

Mihin siis perustuvat epäilevien tuomaiden käsitykset, joissa sanotaan koulutuksen menettäneen arvoaan ja vetovoimaansa ja argumentoidaan sen puolesta, ettei hyväkään koulutus enää suojaa työttömyydeltä. Onko kysymys väärinkäsityksestä vai poliittisesta retoriikasta?

Lue loppuun

Etuoikeutettujen kapina

Työmarkkinajärjestöt, Akavaa lukuunottamatta, saivat 25.9.2014 aikaan ratkaisun eläkeikärajan korottamisesta ja ratkaisuista, joilla eläkekertymää rahoitetaan. Professoriliitto, Akavan jäsenliittona, poltti päreensä. Kannanotossaan 26.9.2014 se ilmoittaa olevansa tyrmistynyt ratkaisusta. Mielestäni etuoikeutettu luokka on sokaistunut ja menettänyt tajunsa.

Lue loppuun

TULOEROT – POLIITTISESTI KUUMA PERUNA

Yhteiskunnassa käydään aika ajoin kiivasta keskustelua tuloeroista ja tulonjaosta. Kiivaimmillaan mittelö on silloin kun puhutaan tuloerojen kasvusta, mutta mitähän sillä oikein tarkoitetaan? Argumenttini on, että kaikissa yhteiskunnissa harjoitetaan jonkinlaista tulonjakoa ja tulonjaolla on monia tärkeitä tehtäviä. Tulonjako voi olla tehokasta esimerkiksi säästämisen ja julkisten investointien kannalta, mutta se voi olla kaukana sosiaalisista ja oikeudenmukaisuustavoitteista.

Virheelliset käsitykset tulonjaosta johtavat yleensä myös virheelliseen politiikkaan. Kun Laura Räty sohaisi pienituloisia se osoitti, ettei hän tunne ilmiön laajuutta, mutta tarkoittaako se myös sitä, ettei Räty tunnista miten terveyspalveluja tulisi kehittää niin, että ne toimisivat oikeudenmukaisesti ja tarkoituksenmukaisesti koko väestön tasolla? Lue loppuun

Tavoitteeksi uuden sukupolven sosiaaliturvajärjestelmä

Hallitus ja poliittiset puolueet ovat saaneet sovittua SOTE uudistuksen, joka tuo aikanaan uudet organisatoriset ja periaatteelliset tavat tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja. Uudistusta on tavoiteltu jo lähes 20 –vuoden ajan. Ensimmäisen kerran siitä mainittiin Paavo Lipposen hallitusohjelmassa vuonna 1995, jolloin ohjelmaan kirjattiin pyrkimys selkeyttää valtion ja kuntien tehtäviä sekä kustannustenjakoa (Simonen 2014). Nyt ratkaisu on näköpiirissä, mutta näiden organisatoristen uudistusten lisäksi sosiaalipolitiikassa tarvittaisiin myös sisällöllisiä uudistuksia. Yksi sellainen alue on työllisyys- ja sosiaaliturvan kehittäminen.

Yhteiskunnan ja työmarkkinoiden muutos on nimittäin johtanut siihen, että vaikka työllisyys- ja sosiaaliturvaa on vahvistettu, niin merkittävä osa työikäistä väestöä on jäänyt sosiaaliturvan ulkopuolelle tai muita ryhmiä heikompaan asemaan. Tällaisia ryhmiä ovat mm. mikroyrittäjät, freelancerit ja luovien alojen työntekijät sekä omaishoitajat, jotka tekevät yhteiskunnallista työtä palvelusopimuksin ilman työllisyys- ja sosiaaliturvaa. Kysymys ei ole vain siitä, että nämä yhteiskunnallisen työn tekijät ovat muita työikäisiä heikommassa, vaan myös siitä, että nykyiset järjestelmät eivät tunnista näiden uusien ja kasvavien ryhmien työtä ja sosiaalisia oikeuksia. Siksi tarvitaan uuden sukupolven työllisyys- ja sosiaaliturvajärjestelmiä. Näistä teemoista olen kirjoittanut sekä kirjassani ”Työ, Työvoima & Politiikka” että Aikalaisessa 10/2014 julkaistussa haastattelussa.

Lue lisää ”Hoivaa ilman sosiaaliturvaa” Aikalainen

Tuliko pitkäaikaistyöttömyydestä loputon riesa?

Kansainvälisessä vertailussa Suomessa pitkäaikaistyöttömien suhteellinen osuus työttömistä on Norjan ja Ruotsin jälkeen yksi Euroopan alhaisimmista. Toisaalta pitkäaikaistyöttömien työttömyysturvan aikaisempia tuloja kompensoiva osuus (NRR) on Suomessa, Tanskassa, Islannissa ja Norjassa yksi maailman korkeimpia, Ruotsissakin se on alhaisempi kuin Suomessa. Tästä huolimatta pitkäaikaistyöttömyydestä on tullut rakenteellinen ja jatkuvasti uudelleen muotoutuva yhteiskunnallinen ongelma.

Lue loppuun

Sanellen vai neuvotellen?

Viime vuosina olemme tottuneet toistuviin uutisiin, joissa kerrotaan yritysten saneerauksista ja niiden yhteydessä toteutetuista työvoiman vähennyksistä. Viimeksi toimintojen uudelleen järjestelyistä ja mittavista työvoiman vähennystarpeista ilmoittivat Lemminkäinen ja Finnair. Työvoiman vähennykset toteutetaan useimmiten eläkejärjestelyin ja irtisanomisin. Niitä edeltävät kuitenkin YT-neuvottelut, joissa kuullaan niin työnantajan kuin työntekijöidenkin käsityksiä sopeuttamistarpeesta ja sen toteuttamisen keinoista. Julkisuudessa syntyy kuitenkin kuva, että YT-neuvotteluja käydään vain kriisitilanteissa. Lopputuloksena on se minkä yritysjohto on jo päättänyt ja neuvotteluilla ostetaan vain aikaa. Miksi siis tämä näytelmä?
Lue loppuun

Työ, Työvoima & Politiikka -kirja julkaistiin

Työ, Työvoima & Politiikka -kirja julkaistiin ja Kansan Uutisten -verkkolehti uutisoi asiasta näin:
Uutuusteos arvostelee nykyistä työllistämispolitiikka

Tutustu kirjaan lukemalla sen johdanto:

Johdanto

Työelämän muutosten tahti on tihentynyt, ja muutokset ovat kasvaneet paikallisista koko globaalia taloutta koskeviksi ilmiöiksi. Tämä asettaa yhä suurempia vaatimuksia työntekijöiden, yritysjohtajien, asiantuntijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden tiedoille ja taidoille. Heidän tulisi tunnistaa työelämän muutosten takana olevat syy- ja seuraussuhteet sekä yhteiskunnallisen ohjauksen mahdollisuudet.

Tiedon tarpeen lisääntyessä ovat myös työvoimapolitiikkaan kohdistuvat odotukset kasvaneet. Työnantajat toivovat, että heidän tarpeisiinsa soveltuvan ja kohtuuhintaisen työvoiman saanti turvattaisiin ja että hyvän ammattitaidon omaava työvoima auttaisi yrityksiä tuottamaan tulosta sekä vahvistamaan yritysten kilpailuasemaa. Työntekijät puolestaan odottavat, että hyvin toimivat työmarkkinat ja laadukkaat työolosuhteet turvaisivat toimeentulon, ammatillisen kehityksen mahdollisuudet, työhön perustuvat sosiaaliset oikeudet ja sitä kautta hyvinvoinnin edellytykset.
Lue loppuun

Kenellä vastuu työvoimapolitiikassa?

Terveydenhuollon asiakkaina olemme tottuneet siihen, että meillä on oikeus hyvään ja asiantuntevaan hoitoon. Lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan on ammatilliseen ja eettiseen vastuuseen kuuluu tehdä oikea diagnoosi ja antaa oikeat lääkkeet ja hoito-ohjeet. Ennen hoitotoimenpiteisiin ryhtymistä on kuultava asiakasta ja saatava häneltä suostumus hoitoon. Hoitavalla lääkärillä on kokonaisvastuu prosessista. Voisiko tällaista vastuuta edellyttää myös työvoimapolitiikalta ja sen toimeenpanijoilta?
Lue loppuun