Sanellen vai neuvotellen?

Viime vuosina olemme tottuneet toistuviin uutisiin, joissa kerrotaan yritysten saneerauksista ja niiden yhteydessä toteutetuista työvoiman vähennyksistä. Viimeksi toimintojen uudelleen järjestelyistä ja mittavista työvoiman vähennystarpeista ilmoittivat Lemminkäinen ja Finnair. Työvoiman vähennykset toteutetaan useimmiten eläkejärjestelyin ja irtisanomisin. Niitä edeltävät kuitenkin YT-neuvottelut, joissa kuullaan niin työnantajan kuin työntekijöidenkin käsityksiä sopeuttamistarpeesta ja sen toteuttamisen keinoista. Julkisuudessa syntyy kuitenkin kuva, että YT-neuvotteluja käydään vain kriisitilanteissa. Lopputuloksena on se minkä yritysjohto on jo päättänyt ja neuvotteluilla ostetaan vain aikaa. Miksi siis tämä näytelmä?

Ideaali

YT-neuvottelut ovat osa suomalaista sopimusjärjestelmää sekä toisaalta konkreettinen keino vaikuttaa työllisyyteen ja työntekijöiden työllisyysturvaan. Laissa yhteistoiminnasta yrityksissä (334/2007) annetaankin varsin laaja ja merkittävä tehtävä yhteistoiminnalle. Lain perusteluissa todetaan, että lailla pyritään edistämään yrityksen ja sen henkilöstön välistä vuorovaikutuksellista yhteistoimintaa, joka perustuu oikea-aikaiseen ja riittävään informaation yrityksen tilasta ja suunnitelmista. Tämän lisäksi siinä todetaan, että lain tarkoituksena on tiivistää työnantajan, henkilöstön ja työvoimaviranomaisten välistä yhteistoimintaa. Näin YT-laki avaa mahdollisuudet tarkastella esimerkiksi irtisanomisia ja lomautuksia sekä myös yritystoiminnan muita muutoksia (laajennus, toimintojen siirto jne.) laajasti niiden yhteiskunnallisten vaikutusten kannalta.

Huomioon ottaen nämä lain kauaskantoiset periaatteet, onkin hämmästyttävää miten miten vähän me tiedämme yhteistoimintalain ja menettelyjen todellisista vaikutuksista. Sellaiset kysymykset kuin toimiiko laki käytännössä, ketkä siitä hyötyvät eniten tai toteutuvatko lain tarkoittamat periaatteet paremmin esimerkiksi noususuhdanteen ja laskusuhdanteen aikana tai toteutuvatko lain periaatteet paremmin kasvujohtoisissa ja saneerauspaineiden alla olevassa yrityksessä, ovat kysymyksiä vailla vastausta. Olemassa olevat tutkimukset ja selvitykset, perustuvat vain tapaustutkimuksiin eivätkä anna perusteita arvioille toimiiko YT-laki tarkoitustensa mukaisesti ja ketkä siitä hyötyvät eniten.

Ikkuna demokratiaan

Vaikka YT –lain vaikutuksista on vähän tietoa, voidaan kuitenkin otaksua, että yhteistoimintamenettelyllä on ollut olennainen, ja ehkäpä mainettaankin parempi, vaikutus työntekijöiden taloudelliseen ja sosiaaliseen asemaan Suomessa. Yhteistoiminta on myös luonut tietä sille, että työllisyysturvaa on alettu tarkastella laajasti eikä vain työttömyyden aikaisena tai työsuhteen solmimista ja purkamista koskevana kysymyksenä. Nyt ymmärretään, että työllisyysturvan kannalta on olennaista myös tekijät, jotka vaikuttavat työntekijän ja työnantajan oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä työntekijän työllisyyteen, työuraan ja työssä kehittymisen mahdollisuuksiin. Työllisyysturvasta on kyse myös silloin kun poliittisella tasolla sovitaan tulopoliittisista ratkaisuista ja sosiaalipolitiikan linjoista. Työllisyysturva voidaan siis katsoa samanaikaisesti yksilön, yrityksen, instituutioiden ja yhteiskunnan näkökulmasta. Näin ajatellen yhteistoimintalaki avaa myös ikkunan taloudelliseen demokratiaan ja siihen, että eri osapuolten ääntä kuullaan kaikissa olennaisissa työntekijöiden sosiaaliseen, taloudelliseen ja poliittiseen asemaan vaikuttavissa asioissa.

Ideaali ja todellisuus?

Edellä sanottu antaa ehkä idealisoidun kuvan suomalaisesta työllisyysturvasta. Miksi se idealisoi todellisuutta? Se idealisoi työllisyysturvan todellisuutta siksi, että on eri asia mitä sanotaan laissa ja mitä tapahtuu käytännössä. Suomessa lakia varmaan noudatetaan, mutta lakia sovelletaan olosuhteissa, jota kuvaa vallan epäsymmetria. Neuvotteluihin osallistuvat työntekijät ja työnantajat, puhumattakaan neuvottelupöydän ulkopuoliset tahot kuten työvoimaviranomaiset, eivät ole yhtäläisessä asemassa mitä tulee informaatioon ja päätöksentekovaltaan mikä johtaa siihen, että vahvemman oikeus jyrää ja vaihtoehtoiset näkemykset ja toimintamallit jäävät usein jalkoihin. Toisaalta YT-menettely ei koske kaikkia yrityksiä eikä työvoiman ryhmiä. YT-lakia ei sovelleta yrityksiin, joissa on vähemmän kuin 20 työntekijää vaikka ne työllistävät lähes puolet työvoimasta. Toisin sanoen alasta riippuen noin 40-50 % ansiotyötä tekevistä jää lain soveltamisalan ulkopuolelle. Lakia sovelletaan vain palkkatyösuhteisiin, jolloin sen ulkopuolelle jäävät siis pienten yritysten työntekijät sekä ne, jotka freelancereina ja mikroyrittäjinä tuottavat palveluja toisille yrityksille. Voidaan siis kysyä kattaako YT-neuvottelut vain jäävuoden huipun ja jättävät varjoonsa kölin?

Herää kysymys eikö työhön perustuvien sosiaalisten oikeuksien ja työllisyysturvan tulisi kattaa kaikki yhteiskunnallisesti hyödyllisen työn muodot ja työikäisen väestön ryhmät?

Amartay Sen (2000), tuo tunnettu oikeudenmukaisuusteoreetikko, onkin todennut, että kaikesta edistyksestään huolimatta työhön perustuvien sosiaalisten oikeuksien pahin puute on se, että ne eivät kata koko työikäistä ja työtä tekevää väestöä ja että työhön perustuvat sosiaaliset oikeudet on sittenkin alisteisia taloudellisille näkökohdille. Se tarkoittaa että sosiaaliset oikeudet alistetaan taloudellisille näkökohdille.

Mitä tulisi tehdä?

Työelämän tutkijana ajattelen tietenkin ensimmäisenä, että nykyinen YT-laki ja sen käytännöt tulisi avata laajasti yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kohteeksi, jotta voisimme tietää miten laki toimii käytännössä ja miten se on vaikuttanut siihen tapaan, jolla Suomessa hallitaan taloudellisia riskejä.

Kysymys ei ole kuitenkaan vain siitä, että tarvitsisimme seikkaperäistä tietoa nykyisen järjestelmän toimivuudesta, vaan myöskin siitä, miten tätä järjestelmää tulisi kehittää. Miten yhteistoimintajärjestelmää ja taloudellista demokratiaa tulisi kehittää niin, että se tavoittaisi myös ne ryhmät, jotka ovat järjestelmän ulkopuolella? YT-lakia tulisi tarkastella uusissa kehyksissä myös sen suhteen miten se toimii tilanteissa, joissa yritystoiminta on kansainvälistynyt ja taloudelliset riskit globaaleja ja vaatisivat myös globaalia vastuuta ja taloudellisen demokratian vastaavaa laajentamista. Eikö siinä olisi aihetta myös uudelle Eurooppa-politiikalle?