Sateenkaarihistoriakuukautta juhlitaan toista kertaa Suomessa marraskuussa 2019

Rose-Marie Peake, Kokemuksen historian huippuyksikkö, Tampereen yliopisto
Ida Kärkkäinen, historian opiskelija, Tampereen yliopisto

Sateenkaarihistoriakuukausi rantautui vuosi sitten Suomeen. Tänä vuonna seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden historian juhlinta on vakiintunut marraskuuhun. Kirjoituksessamme valaisemme historiakuukauden taustoja ja esittelemme kiinnostavimmat tapahtumat Etelä-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Sateenkaarihistoriakuukausi kytkeytyy kansainväliseen lhbtiq- ja ihmisoikeusliikehdintään ja sai alkunsa angloamerikkalaisessa koulumaailmassa. Idea seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta toteuttavien ihmisten kulttuuriperinnön vaalimisesta syntyi Yhdysvalloissa 1994. Tällöin St. Louis’ssa, Missourin osavaltiossa, toiminut yläkoulun historian opettaja Rodney Wilson keksi, että afroamerikkalaisten ja naisten historian opiskelulle omistettujen ajankohtien rinnalle tarvittiin myös lhbtiq-teemaan keskittyvä kuukausi.

Ajankohdaksi valikoitui lokakuu: ensimmäiset Washingtonin pride-marssit ajoittuivat kyseiseen kuuhun (1979 ja 1987) ja kuun yhdestoista päivä vietettiin jo kansallista kaapista ulos -päivää (Coming Out Day, jota juhlitaan nykyään laajasti muissakin länsimaissa). Lisäksi lokakuussa lukuvuosi on jo käynnissä mahdollistaen koulutyöskentelyn aiheen parissa.

Stonewall Inn vuonna 1969, Wikimedia Commons. Newyorkilaisen homobaari Stonewallin mellakkoja vuonna 1969 pidetään nykyaikaisen lhbtiq-ihmisten oikeuksia ajavan liikkeen alkuna.

LGBT History Monthia vietetään edelleen lokakuussa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Isossa-Britanniassa aihetta on puolestaan juhlittu helmikuussa vuodesta 2005 lähtien. Myös tällöin liikkeen takana vaikuttivat opettaja-aktivistit. Sue Sanders ja Paul Patrick lanseerasivat kuukauden osana Schools Out UK -projektia tarkoituksenaan lisätä lhbtiq-teemojen näkyvyyttä ja suvaitsevaisuutta brittikouluissa.

Sateenkaarihistoriakuukauden juhlinta näyttää levinneen englanninkielisen maailman ulkopuolelle erityisesti 2010-luvulla. Monissa maissa (kuten Brasiliassa, Grönlannissa ja Italiassa) juhlinta on yhdistetty pride-kuukauteen. Berliinissä Queer History Monthia on juhlittu toukokuussa vuodesta 2013 alkaen.

Sateenkaarihistoriakuukausi lanseerattiin Suomessa vuonna 2018, jolloin sen juhlistaminen (toisin kun tänä vuonna) alkoi jo 20.10. ja päättyi kansainväliseen transmuistojuhlaan (Transgender Day of Remembrance) 20.11. Taustatoimijat ja syntykonteksti ovat toisenlaisia kuin angloamerikkalaisessa maailmassa. Hanke linkittyy myös Suomessa historioitsijoiden sekä muiden lhbtiq-historiasta kiinnostuneisiin tutkijoiden toimintaan, mutta sen keskeisinä vetäjinä ovat opettajien sijaan kansalaisjärjestöt: Seta ry ja Kulttuuria kaikille -palvelu.

Seta ry on vuonna 1974 perustettu valtakunnallinen kattojärjestö, joka keskittyy sateenkaari-ihmisten oikeuksien edistämiseen. Setassa hanketta on vetänyt pääsihteeri Kerttu Tarjamo, joka on koulutukseltaan Jyväskylän yliopistosta valmistunut historioitsija.

Vuonna 2003 käynnistynyt Kulttuuria kaikille -palvelu edistää yhdenvertaisuutta taide- ja kulttuurikentällä ja tarjoaa tukea saavutettavuuden ja moninaisuuden kysymyksissä. Toiminnan juuret ovat museoalan yhdenvertaisuustyössä. Kulttuuria kaikille -palvelussa hanketta on vetänyt toiminnanjohtaja Rita Paqvalén, joka on koulutukseltaan filosofian tohtori ja on väitellyt Helsingin yliopistossa kirjallisuustieteestä. Hän on myös julkaissut kulttuurihistoriasta.

Suomalainen historiakuukausi liittyy kiinnostavalla tavalla myös valtiollisen itsenäisyytemme muistamiseen, sillä se on jatkoa samaisten toimijoiden toteuttamalle Suomi 100 – Sateenkaaren väreissä -projektille (2016-2018).

Primus motorien ohella suomalaisen sateenkaarihistoriakuukauden tapahtumia on ollut suunnittelemassa joukko kulttuurilaitosten, muistiorganisaatioiden, järjestöjen ja yliopistojen väkeä. Jo ensimmäisenä vuotena queer-aiheisia tapahtumia järjestettiin muun muassa Aineen museossa, Helsingin kaupunginmuseossa, Kansallismuseossa, Kansallisteatterissa, Suomen valokuvataiteen museossa ja Työväenmuseo Werstaalla.

Mainitut tahot tiedottivat lhbtiq-historiasta, nostivat esille aiemmin vaiettua aineistoa ja järjestivät muistelukahviloita. Yliopistoilla on ollut selvästi näkymättömämpi rooli: ainoastaan Turun yliopistossa järjestettiin Studia Generalia -tyyppinen queer-aiheinen luentosarja sukupuolentutkimuksen dosentti Tuula Juvosen aloitteesta.

Tänä vuonna sateenkaarihistoriakuukausi näkyy taas eritoten kulttuurilaitosten ja muistiorganisaatioiden toiminnassa. Museoiden sateenkaarikuukauden ohjelmassa on muun muassa queer-opastuksia Helsingin kaupunginmuseossa (6. ja 13.11.), Turun linnassa (16.-17.11.) sekä Kiasmassa, joka suuntaa opastuksensa erityisesti nuorille (7. ja 14.11.). Hotelli- ja ravintolamuseossa puolestaan kuullaan luento baarien queerhistoriasta (11.11.). Modernin ajan tunnetuimman naissuhteilijan, englantilaisen Anne Listerin (1791-1840) ainutlaatuisista päiväkirjoista kuullaan puolestaan tutkija-kirjailija Angela Steidelen luento Goethe-Institutissa (29.11.). Lisäksi Helsingin taidemuseo HAMissa on nähtävillä Sukupuolen sotkijat -näyttely (1.11. alkaen).

Yliopistopuolella järjestetään tämän hetkisten tietojen valossa kolme tapahtumaa kuukauteen liittyen. Turun yliopistolla Queer pedagogies of the Rainbow History Month -seminaari (11.-14.11.2019) pyrkii viemään historiakuukauden sinne, mistä se alun perin sai alkunsa Yhdysvalloissa, eli koulumaailmaan. Lisäksi järjestetään suullisen historian seminaari, joka luotaa myös yhteyksiä queer-historiaan New Perspectives in/on Oral History and Memory (22.11.2019).

Tampereen yliopistolla opiskelijajärjestö Sekava järjestää Tuula Juvosen luennon Tampereen sateenkaarihistoriasta. Englanninkielisen luennon ajankohta on 7.11.2019 klo 18-20, paikka Pinni B -rakennuksen luentosali 1096.

Sekava on Tampereen ylioppilaskunnan TREYn alla toimiva harrastejärjestö, joka on turvallinen kohtaamispaikka seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöihin kuuluville korkeakouluopiskelijoille. Sekava järjestää kaikenlaista rentoa toimintaa leffa- ja keskusteluilloista yhteisiin Mixei-vierailuihin karaoken ja musabingon merkeissä. Lisätietoja: sekavakerho[at]gmail.com, Sekavan nettisivut (uudistumassa), Facebook ja Instagram.

Lisäksi Työväenmuseo Werstas ja Tampereen seudun työväenopisto järjestävät osana Kielletyt nautinnot -luentosarjaa luennon suomalaisen sateenkaaribaarin historiasta. Luennoitsijana on VTM Kati Mustola. Ajankohtana to 21.11.2019 klo 17-18, paikkana Työväenmuseo Werstas.

Sampolan kirjastossa aiheen mukaisia kirjanostoja.

Sateenkaarihistoriakuukauden tapahtumista tiedotetaan Setan sivuilla sekä Facebookissa

SUMMARY IN ENGLISH:

The Second Queer History Month in Finland will be celebrated in November 2019

Queer History Month was introduced to Finland last year and was celebrated from October 20 to November 20, 2018, which is the international Transgender Day of Remembrance.

The aim of the month is to review Finnish history and culture from a queer perspective. The main organizations behind the event are LGBTI Rights in Finland – SETA and Culture for All Service.

This year the celebrations will take place in November. Especially cultural institutions and societies organize a plethora of events which can be found here.

For example, several museums, such as the Helsinki City Museum and Kiasma, offer queer guided tours, and the exhibition Genderfuck 1900 is on display at Helsinki Art Museum HAM.

Universities organize also some events. The University of Turku offers two seminars: Queer pedagogies of the Rainbow History Month (November 11 to 14) and New Perspectives in/on Oral History and Memory (November 22).

At Tampere University, the student organization for lhbtiq-people Sekava organizes a lecture on the queer history of the city by DSocSci, Collegium Researcher Tuula Juvonen. The venue is Pinni B 3116 on November 7 from 18 to 20. The language is Finnish.

In addition, MSocSci Kati Mustola gives a talk in Finnish on the history of Finnish queer bars at the Finnish Labour Museum Werstas on November 21 from 17 to 18.

Lähteet / Sources:

https://seta.fi/historiakuukausi/

https://en.seta.fi/2019/08/29/queer-history-month-is-organized-again-in-november-2019/

http://www.kulttuuriakaikille.fi/

https://www.advocate.com/commentary/2015/09/02/op-ed-story-behind-first-lgbt-history-month

https://www.independent.co.uk/life-style/lgbt-history-month-uk-when-february-lesbian-gay-bisexual-transgender-queer-community-celebration-a8755966.html

http://queerhistory.de/queer-history-month/

Mitä annettavaa keskiajantutkijalla on ihmisarvoa modernissa yhteiskunnassa edistävälle tutkimukselle?

Sini Kangas
Tampereen yliopisto

Jerusalemin heprealaisen yliopiston ja Bielefeldin yliopiston tutkijakollegiumien (Israel Institute for Advanced Studies, IIAS, ja Zentrum für interdisziplinäre Forschung, ZiF) isännöimän International Academia on Human Dignity (IAHD) -verkoston ensimmäinen tapaaminen järjestettiin Jerusalemissa 5.−18.3.2016. IAHD on UBIAS-instituuttien (University-Based Institutes for Advanced Studies) järjestyksessä toinen yhteinen teemahanke, joka toteutetaan vuosina 2016−2017.

IAHD-verkoston tutkimusaiheena on ihmisarvo, jonka käsitteistöön, sisältöön, kehitykseen ja toteutumiseen muuttuvassa maailmassa paneudutaan monitieteisen tutkijajoukon voimin. Tähtäimessä on yksi tai useampi yhteinen julkaisu aiheen tiimoilta. Ensimmäinen yhteinen rupeama toteutettiin master class -tyyppisenä työpajana, jossa osanottajat pohtivat yhdessä 1−3 päivän välein vaihtuvien key note -esitelmöitsijöiden kanssa ihmisarvoa tavalla tai toisella ilmentävää aineistoa muinaisesta Assyriasta nykypäivään. Bielefeldissä järjestetään loppukesästä toinen työpaja, jossa painotus on osallistujien omiin tutkimusaiheisiin liittyvissä alustuksissa. Tämän jälkeen käynnistyy yhteistyö kirjoitusprojektin parissa.

Kahdenkymmenen fellowin joukosta peräti yksitoista edustaa oikeustieteen erityisaloja, filosofeja on mukana kolme, minkä lisäksi edustettuina ovat kukin yhden tutkijan panoksella valtio-oppi, spatiaalinen suunnittelu, sosiaaliantropologia, teologia ja historia. Toisten julkaisuihin tutustuminen ja ahkera akateemisten taustojen etukäteisgooglettaminen ei mennyt hukkaan, mutta osoittautui riittämättömäksi lähtökohdaksi yhteistyön aloittamiselle. Olimme matkustaneet Jerusalemiin eri puolilta maailmaa, Alankomaista, Brasiliasta, Etelä-Afrikasta, Israelista, Italiasta, Romaniasta, Saksasta, Suomesta ja Yhdysvalloista, ja heti kättelyssä kävi ilmi, että varsinaisen akateemiseen oppiaineeseen perustuvan sisältöosaamisen ohella edustimme kulttuureja, joissa ihmisarvon kunnioittaminen ja ihmisoikeuksien toteutuminen päivittäisessä kanssakäymisessä ei ollut arvioitavissa minkään yhteismitallisen haitarin mukaan. Ensimmäisen viikon tärkein oppi olikin ihmisarvon käsitteistön jäsentäminen kulttuurisidonnaisista tulkinnoista käsin. Kaiken kaikkiaan alun perin selkeältä vaikuttanut asiakokonaisuus osoittautui visaiseksi haltuunotettavaksi. Istuimme ensin seminaari- ja sitten päivällispöydän ympärillä nelitoistatuntisia päiviä, puhuimme ja luimme, luimme ja puhuimme, ja kaiken aikaa työhön tuntui liittyvän yhä uusia huomioitavia nyansseja.

Ihmisarvon entistä parempi toteutuminen lienee modernin demokratian uljaita, suuria päämääriä, jonka tiellä on sekä käytännön että periaatteen tasolla monenlaisia esteitä. Tutkijan kannalta pulmallista on jo pelkän käsitteenmuodostuksen tasolla ihmisarvoon määriteltävyyteen liittyvä subjektiivinen elementti. Ihmisarvon olemassaolo liittyy ulkoapäin havainnoitavien normien, lakitekstien, tekojen ja niiden moraalisten tulkintojen ohella myös henkilökohtaiseen kokemukseen ja tunteeseen, ja siksi aihetta on vaikea rajata täsmällisesti. Samaan aikaan ihmisarvo mielletään myös loukkaamattomaksi ihanteeksi, absoluutioksi, jota ei voi tulkita relatiivisesti. Ihmisarvo siis joko on tai ei ole, mutta mitä se tarkkaan ottaen on, ja onko se kaikista sama asia? Jo alkukeskustelussa kävi ilmi, että työryhmämme oli helpompi olla yhtä mieltä siitä, mikä ihmisarvoa loukkaa tai rikkoo, kuin muotoilla napakka yhteislausuma ihmisarvon perusolemuksesta.

Ensimmäisenä suunvuoron saivat filosofit, jotka ehdottivat keskustelun lähtökohdaksi valistuksen murrosta ja erityisesti Immanuel Kantin moraalifilosofiaa. Oleellista kantilaiselle näkemykselle on ihmisarvon universaalisuus ja kiistämättömyys, yksilön kyky moraalisiin valintoihin sekä pyrkimys autonomiaan (vapaus) ja toisaalta velvollisuus kohdella toisia ihmisiä kunnioittavasti. Avaus herätti kirpeää kritiikkiä ja johti vuolaaseen debattiin käytännöstä erkaantuneen teorian ja reaalimaailman välisestä suhteesta. Valistuksen juuret tuntuvat lyhkäisiltä silloin, kun aihe syleilee koko ihmisyyden historiaa.

Myrskyisän alun jälkeen päätimme luopua toistaiseksi täsmällisen määritelmän tavoittelusta ja lähestyä aihetta kapeampien näkökulmien avulla. Valistuksesta aikahaarukka revähti pitkäksi jatkumoksi varhaisimmista kirjallisista lähteistä (Hammurabin laki ja mesopotamialainen kerrostuma) antiikin tekstien (Ciceron rationaalinen ihminen; Toora, Raamattu, Talmud, Augustinuksen vapaan tahdon ja perisynnin teoriat) ja keskiajan kautta (Koraani, Pariisin koulu, kanonisen oikeuden kehitys, ristiretkien indoktrinaatio) ohi 1700-luvun nykyhetkeen ja edelleen tulevaisuuteen. Käsitellyt teemat vaihtelivat orjuudesta vankeuteen, kidutukseen, tappamiseen ja eutanasiaan, seksuaaliseen hyväksikäyttöön, poikkeavuuden sallimiseen, sallitun ja sopimattoman kohtelun rajapintaan ja lopulta syntymättömien sukupolvien oikeuksiin. Miksi historiallinen ihminen katsoo olevansa erityisasemassa muihin lajeihin nähden? Mitä pyhät tekstit sanovat omien ja toisten kohtelusta? Miten naisten ja lasten ihmisarvo mielletään suhteessa miehiin? Miten varallisuus ja velallisuus vaikuttavat ihmisarvon toteutumiseen? Miten sotavankeja kohdellaan? Miksi orjuus ensin sallitaan ja sitten kielletään? Miksi katolinen kirkko käänsi orjuuskysymyksessä kelkkansa Leo XIII:n kaudella (1878−1903) ja miksi vasta silloin? Mitä tehdään tilanteissa, joissa vastakkain on yksilön ihmisarvo ja yhteisön etu? Mitä tehdään, kun terroristiksi epäilty väittää aikapommin tikittävän, kiduttaa ei saa, ja kuulustelijalta alkaa loppua aika? Ketkä kaikki ovat kuuluneet ja kuuluvat nyt ihmisarvon piiriin, ja ovatko heidän oikeutensa ja velvollisuutensa aina ja kaikissa tilanteissa samalla viivalla?

Yhteenvetona vaikuttaa siltä, että jonkinlainen käsitys ihmisarvosta liittää yhteen kaikenlaisia ihmisyhteisöjä ajasta ja paikasta riippumatta. Käsityksillä on monia eroavaisuuksia, mutta myös paljon yhteistä. Peter Singerin (speciecism) hengessä oman lajin suosiminen muiden lajien kustannuksella on elävien olentojen perusominaisuus, joka koskee myös ihmistä. Ihmisyhteisöjen väliset kompleksiset suhteet ja ainakin osittainen/satunnainen tahto rationaaliseen ja eettisesti hyväksyttävään toimintaan kuitenkin monimutkaistavat mallia. Ihmisarvo on liitettävissä vähintäänkin biologiseen, sosiaaliseen, moraaliseen kuin ideologiseenkin yhteyteen. Talmudin opetus siitä, että arvokkaan ja arvostetun ihmisen mittarina on tämän toisia kohtaan osoittama kunnioitus, on perusarvo, joka löytyy muodossa tai toisessa myös kaikista muista valtauskonnoista. Samoin käsitys siitä, että ihmisarvo paitsi tuo vapauksia ja suojaa, myös velvoittaa pidättymään toisten kannalta haitallisesta toiminnasta. Siten ihmisarvo on välttämätön edellytys ihmisoikeuksille ja myös elämän kunnioittamiselle yleensäkin.

Ihmisyhteisöjen kannalta ihmisarvon tunnustaminen on luonut vakautta, pysyvyyttä ja tasapainoa, mutta ei vastaavassa suhteessa tasa-arvoa. Niin Tooran, Raamatun ja Koraanin kuin niiden selityskirjallisuudenkin alkuperäiset velvoitteet ovat koskeneet nimenomaan oman ideologisen yhteisön jäsenten kunnioittamista. Lähimmäisen käsite ei yltänyt koko maailmaan. Ulkopuolisilla oli joitakin oikeuksia Jumalan kuvaksi luotuina olentoina, mutta nämä oikeudet olivat rajallisia ja tyypillisesti porrastettuja siten, että kulttuuriltaan ja ideologialtaan vähintäänkin myytin tasolla sisäryhmään kytkettyjä ”toisia” kohdeltiin paremmin kuin täysin vieraiksi koettuja ryhmiä. Vaikka kaikenlainen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyvä syrjintä on kielletty Suomen ja useimpien muiden Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltioiden perustuslaissa tai tähän rinnasteisissa säädöksissä, ihmisarvo ei edelleenkään ole kaikille sama asia, eivätkä ihmisoikeudet toteudu samalla tavalla kaikkien kohdalla.

Käsitys ihmisarvon ydinsisällöstä vaihtelee oppiaineittain. Filosofeille ihmisarvo on rationaalisten olentojen myötäsyntyinen ominaisuus, oikeustieteilijöille absoluuttinen perusarvo, johon ihmisoikeuksia todentava lainsäädäntö perustuu. Mitä historioitsija näistä tulkinnoista tuumii? Ehkä jotakin samansuuntaista kuin joukon sosiaaliantropologi, joka tokaisi tässä kohtaa keskustelua, että monissa kulttuureissa ihmisarvo rakentuu vasta vähitellen iän karttuessa, jos silloinkaan. Kollegan väite oli hyvä esimerkki siitä, miten näkökulma (ihmis)tietoon rakentuu eri tavoin eri ihmistieteissä, ja sai minut miettimään sitä, millaisia havaintoja kunkin tieteenalan edustajat voisivat esittää yhteisestä tutkimuskohteesta. Valaisen seuraavaksi pohdintojani historian paikasta inhimillisen tiedon tulkitsijana suhteessa etäisempiin ja läheisempiin tieteenaloihin.

Historioitsijat jos ketkä ovat ihmisen toiminnan holistisia tulkkeja. Me tutkimme sitä, mitä tapahtui tai mitä kerrotaan tapahtuneen ja – ajatus oli itselleni uusi löytö − olemme usein hyvin perillä käytännön tasosta. Me otamme selvää, miten suuret ja pienet suunnitelmat toteutuivat, millaisia ilmiasuja teoreettiset pohdinnat saivat toisessa hetkessä ja toisessa paikassa, millaisiin seurauksiin kumuloituva inhimillinen rationaalinen ja pseudorationaalinen toiminta, yritys ja erehdys saattavat johtaa.

Me olemme harmaan eri sävyjen asiantuntijoita ja vaihtoehtoisten ja joskus sattumanvaraisten kulkujen paikantajia. Siksi filosofin kysymys oikeutetuista keinoista toimia silloin, kun natsi soittaa ovikelloa, kun kellarissamme istuu vainotun vähemmistön edustaja tai kun kuusi hampaisiin aseistettua murhamiestä hyökkää puolisomme kimppuun saa meidät mietteliäiksi. Nämä esimerkit ovat toki mahdollisia, mutta tuskin erityisen todennäköisiä. Näin mustavalkoisia ja selvästi hahmotettavia eivät ihmistä kohtaavat uhat keskimäärin ole. Uhkiin ei myöskään keskimäärin reagoi optimaalisessa toimintakyvyssään oleva ihminen. Kun ovikello soi tai kävelemme puistossa, emme yleensä ole valmistautuneet pahimpaan, syöneet, juoneet, levänneet, selvittäneet taustoja, karsineet mahdolliset aukot faktatiedoissamme ja varustautuneet sen mukaisesti. Meillä ei yksinkertaisesti ole ympäröivästä maailmasta riittävästi tietoa toimiaksemme näin, ja siksi valtaosa inhimillisestä toiminnasta tapahtuu jossakin epämääräisen sävyisellä alueella valkoisen ja mustan ääripään välillä. Tätä toimintaa arvioitaessa mallit ja teoriat voivat olla lähtökohtia, jotka eivät kuitenkaan sellaisenaan toteudu realityssä.

Ihmisen toiminnan tilannerelatiivisuus ja iankaikkinen variointi on tietysti historioitsijalle ilmiselvää. Keskiajan tai vanhempien aikojen tutkijalle aivan erityisesti, sillä meillä on paljon tietoa ihmisten toimintakyvystä yhteisöissä, jotka kärsivät monenlaisista rajoitteista niin inhimillisten kuin ekologis-taloudellisten reunaehtojensa tähden. Ihmeekseni tämä ei ole lainkaan yhtä selvä lähtökohta kaikkien toisten tieteenalojen edustajille. Esimerkiksi juridiikassa ihmisen operointia arvioidaan suhteessa optimoituun malliin, joita historiatieteissä ei oikeastaan edes ole olemassa, vaan ihmisten toimintaa verrataan toisten ihmisten toimintaan.

Ihmisarvon tunnustaminen, määrittely ja toteuttaminen on jokaisen sukupolven tehtävä. Keskiajan, tai minkä hyvänsä ajan tutkijan monitieteisen ryhmän käyttöön tarjoama tärkeä taito on aikaan liittyvien, sitkeässä istuvien myyttien murtaminen. Esimerkiksi uskomus ihmiskunnan progressiivisesta kehityksestä kohti kirkkaampaa huomista elää edelleen. Meidän tehtävämme on osoittaa pitkien kehityslinjojen heilahtelu, suhteellisesti huonompien ja parempien aikojen vaihtelu ajassa ja puhtaasti kausaalisten mallien toimimattomuus ihmisen toiminnan ennustajina. Historia ei toista itseään, mutta ihmiset ovat viimeiset tuhannet vuodet pysyneet melko samanlaisina, vaikutuksille alttiina ja erehtyväisinä. Kun Jerusalem valittiin IAHD-verkoston työskentelypaikaksi kaksi vuotta sitten, tilanne oli rauhallinen, nyt eletään kolmatta intifadaa. Pax Romana palautettiin aikanaan tuhoamalla kaupunki maan tasalle, mutta tätä ratkaisua ei toistaiseksi ole kokeiltu uudelleen. Voisiko vanhasta ja uudesta versoa kolmas tie?

Viimeisenä kohtana nostan esiin historioitsijat muuttuvan ihmiskäsityksen generalisteina ja tulkitsijoina. Me analysoimme koko kirjoa ja havaitsemme ne pisteet, joissa yleiset käsitykset, aatteet, normit ja tavat moninaistuvat. Historioitsijan vahvoihin puoliin kuuluu myös kyky hahmottaa ihmisten alttiutta kompromissien ja aatteellisiin joustoihin tarpeen niin vaatiessa. Niinpä monesta oppiaineen tutkijasta vähitellen kehkeytyykin kontekstifriikki relativisti, joka ei mielellään yleistä yhtään mitään. Ihmisarvo on tämänhetkisen historiallisen kontekstinsa summa, ei pysyvä, ei olevainen, ei edes ihmisen kapasiteettiin suhteutettava ominaisuus, vaan muiden arvojen tavoin muutoksille altis, poljettavissa ja unohdettavissa.

Meidän yhteisöillemme ihmisarvo on kuitenkin arvokas perusarvo, ja siksi sitä pitää suojella. Nykyhetkeen ja tulevaisuuteen ulottuvan tutkimusaiheen suhteen historioitsija ei kuitenkaan osaa vastata kysymykseen ”mitä pitäisi tehdä?” tutkimustulostensa pohjalta. Sen sijaan voimme nostaa esiin tietoa menneestä avaamalla aiheen kannalta relevantteja historiallisia konteksteja: miksi ja miten nykyhetkeen on päädytty, millaiset kulttuuriset ja aika-spatiaaliset kerrostumat selittävät nykymaailman menoa. Orjuutta, väkivaltaa, syrjintää ja muita ihmisarvon polkemisen muotoja on esiintynyt kaikissa historiallisissa yhteisöissä ja esiintyy edelleenkin. On kuitenkin olemassa historiallisia yhteisöjä, joissa keskinäisen väkivallan kierre on onnistuttu murtamaan ihmisoikeuksia ja samanarvoisuutta lisäämällä. Voimme vertailla historiallisia järjestelmiä ja tapahtumaketjuja, käyttää niiden tarjoamaa tietoa rakentaessamme oman yhteisömme tulevaisuutta ja esittää uskottavia tulkintoja siitä, miksi joissakin yhteisöissä ihmisarvoa kunnioitetaan enemmän kuin toisissa. Verratessamme omaa yhteisöämme keskiaikaisen läntisen Euroopan alueen yhteisöihin voimme miettiä, ketkä me kelpuutamme lähimmäisiksemme. Toiset kulttuuripiiriimme kuuluvat, kulttuuriamme sivuavat, vai peräti koko ihmiskunnan? Mikä on se konteksti, jossa määritellystä joukosta ihmisoikeuksia voisi kehittyä syvä, jaettu arvostus kaikkea ollutta, olevaa ja tulevaa elämää kohtaan?

Kiinnostavaa kirjallisuutta aiheesta:

Afflerbach, Holger, Strachan, Hew (toim.), How Fighting Ends: A History of Surrender. Oxford University Press: Oxford, 2012.

Barak, Aharon, Human Dignity: The Constitutional Value and the Constitutional Right. Cambridge University Press: Cambridge, 2015.

Brooten, Bernadette (toim.), Beyond Slavery: Overcoming Its Religious and Sexual Legacies. Palgrave Macmillan: New York, 2010.

Friedman, Yvonne, Encounter between Enemies: Captivity and Ransom in the Latin Kingdom of Jerusalem. Brill: Leiden, 2002.

Kangas, Sini, “Slaughter of the Innocents and Depiction of Children in the Twelfth-Century Sources of the Crusades”. Teoksessa The Uses of the Bible in Crusading Sources, Elizabeth Lapina, Nicholas Morton toim. Brill: Leiden, tulossa 2016.

Loberbaum, Yair, In God’s Image: Myth, Theology and Law in Classical Judaism. Cambridge University Press: New York, 2015.

Riley-Smith, Jonathan, “Christian Violence and the Crusades.” Teoksessa Religious Violence between Christians and Jews, Anna Sapir Abulafia toim. Palgrave: Houndmills, 2002, 3−20.

Rosen, Michael, Dignity. Its History and Meaning. Harvard University Press: Cambridge, MA, 2012.

Rubenstein, Jeffrey L., Talmudic Stories. Narrative Art, Composition, and Culture. Luku 5: “Rabbinic Authority and the Destruction of Jerusalem”. The Johns Hopkins University Press: Baltimore, 2015.

Skoda, Hannah, Medieval Volence. Physical Brutality in Northern France 1270−1330. Oxford University Press: Oxford, 2013.