Syntiset saunat ja keltaiset hameet

Tiina Miettinen
Tampereen yliopisto

”Kujaa ylös taivalsi iso romuluinen nainen yllään porton keltainen hame, joka oli vasemmalta sivulta nostettu niin ylös, että sääri näkyi siveettömästi melkein polveen asti.”

Näin kuvaa Kaari Utrio romaanissaan Viipurin kaunotar turkulaista prostituoitua, jonka päähenkilö Elina Folkentytär kohtaa Turun pahamaineisen kaupunginosan ”Helvetin” kujalla. Hyväsydäminen Kerttu ohjaa neidon etsimään tämän juopunutta isää ”porttosaunasta”, jossa itsekin työskentelee.

Kirjailija maalaa värikkään kuvan keskiajan Turun saunoista:

”Vartiovuoren rinteillä kiipeili joukko surkeannäköisiä, pahamaineisia hökkeleitä. Siellä oli myös useita saunoja, joissa sekä miehet että naiset saattoivat käydä kylpemässä yhtä aikaa. Ne eivät olleet sellaisia korkeatasoisia laitoksia kuin neitsyt Apollonian tarkalla silmällä valvoma Kivisauna – sinnehän naisilla ei ollut lainkaan pääsyä – vaan paheenpesiä, joista kunniallisen naisen ei sopinut tietää mitään.”

Romaanissa sekasaunat siis yhdistetään keltahameisiin porttoihin ja bordelleihin. Mutta oliko keskiajan Turussa Helvetti saunoineen? Turun historian parhaan asiantuntijan FT Veli-Pekka Toropaisen mukaan kirjallisuudessa mainitaan Vartiovuoren rinteellä talo nimeltä Helvetti, jonka omisti 1500-luvun lopulla Helvetin Sigfrid. Tieto on jo Wilhelm Ruuthin vuonna 1909 julkaistussa Turun historiassa. Todellisuudessa ”Helvetti” ei siis ollut kaupunginosa tai edes bordellisauna. ”Helvetti” on ollut melko tavallinen korttelin- ja talonnimi pohjoismaissa, jolla viitattiin paikan pohjoiseen sijaintiin. Toropaisen mukaan Turun Katinhännässä oli korttelin päässä myös alue, jota nimitettiin 1600-luvulla Betlehemiksi. Lisäksi kaupungista löytyi ihmisiä, joiden lisänimi oli Paradis eli Paratiisi.

Keskiajan eurooppalaisissa kaupungeissa oli sekä hyvä- että huonomaineisia kylpylöitä. David Nicholas käyttää Pohjois-Eurooppaa koskevassa tutkimuksessaan niistä sanaa bathhouse. Hänen mukaansa haureutta tosin harjoitettiin myös muissakin tiloissa. Tukholmastakin tunnetaan keskiajalta yleisiä saunoja. Tietysti on ymmärrettävää, että Kaari Utrio on pohjannut romaaninsa niihin tietoihin, joita on säilynyt Euroopan kaupungeista, sillä Turun vastaavista tietoja ei ole. Kirjailija on sijoittanut kylpylöiden tilalle Tukholman tapaan saunat jakaen ne huono- ja hyvämaineisiin.

Neitsyt Apollonian hyvämaineinen Kivisauna toimii romaanissa kaupungin valtaapitävien miesten keskeisenä neuvottelupaikkana. Väistämättä siitä tuleekin mieleen presidentti Kekkosen kuuluisa Tamminiemen saunaseura sekä 1960- ja 1970-lukujen poliittinen päätöksenteko, jossa saunominen oli keskeisessä roolissa. Useinhan sanotaan, että historiallinen romaani kuvastaa vähintään yhtä paljon ilmestymisaikaansa kuin sitä aikaa, jota se kuvaa. Viipurin kaunotar ilmestyi vuonna 1973.

Romaanin Turun Helvetin ”porttosaunoissa” työskentelivät keltahameiset prostituoidut kuten mainittu Helvetin Kerttu. Kaari Utrion luomat keltahameiset portot ovat piintyneet lukijoiden tajuntaan ja alkaneet elää omaa elämäänsä. Jopa sinä määrin, että keskiaikamarkkinoilla keltaiseen pukeutunut historian elävöittäjä saa yleisöltä epämieluisia huomautuksia huorien väristä. Huomauttelijat tuskin tietävät, että heidän käsityksensä pohjautuu lähes yksinomaan Kaari Utrion fiktiiviseen romaaniin, jonka julkaisemisesta tulee pian kuluneeksi 50 vuotta.

Myytti antiikin ja keskiajan ”keltahameisista portoista” on tosin tuttu muuallakin kuin vain Suomessa. Se toistuu itsestäänselvyytenä jopa suhteellisen tasokkaiden julkaisujen sivulauseissa. Keskiajan ja antiikin tutkijat eivät sitä kuitenkaan allekirjoita. Prostituoitujen pukeutumista kyllä säädeltiin keskiajalla, mutta vaihtelevilla tavoilla. Keltaista hametta ei mainita missään antiikista tai keskiajalta säilyneissä säädöksissä. Yhdessä vaiheessa Italian Pisassa prostituoiduille määrättiin keltainen nauha. Wienissä, Sevillassa ja Venetsiassa prostituoiduilla tuli olla keltainen pääkoriste tai huivi. Bergamossa ja Leipzigissä heille määrättiin keltainen viitta mutta Milanossa taas musta. Vielä useammin prostituoiduille määrättiin niin raidallisia pukuja, punaisia vöitä kuin valkoisia hattujakin sekä milloin mitäkin tunnusmerkkejä.

The New Swell’s Night Guide 1847. British Library.

Uskomus keskiajan prostituoitujen käyttämiin keltaisiin hameisiin onkin mitä ilmeisimmin syntynyt vasta 1800-luvulla. Aikakauden suhtautuminen eri väreihin heijastui muodissa: yläluokan naisten pukumuoti suosi hillittyjä sävyjä ja nuoret neidot pukeutuivat valkoisiin. Räikeät värit olivat rahvaanomaisia. Tuolloin myös uskottiin, että antiikin ajan prostituoidut olisivat pukeutuneet sahraminkeltaiseen. Nykytutkimuksen mukaan tästä ei ole kuitenkaan mitään todisteita. Joka tapauksessa 1800-luvulla kirkkaan keltaiset – ja myös punaiset – hameet yhdistettiin kaupunkien prostituoituihin ja ne alettiin mieltää maksullisten naisten ikiaikaisiksi tunnusväreiksi.

Kirjallisuus ja taide 1800-luvulla luonnollisesti vahvistivat käsitystä. Ajalle kuvaava on englantilaisen julkaisun The New Swell’s Night Guide painokuva vuodelta 1847. Siinä huonomaineiset naiset on kuvattu kirkkaankeltaisissa ja -punaisissa paljastavissa puvuissa. He myös tupakoivat ja juovat herraseurassa. Vastaavasti Henri de Tolouse-Lautrecin ikonisessa julisteessa vuodelta 1893 prostituoitu Jane Avril tanssii paheellista can-cania hulmuavassa keltaisessa hameessa. Jacques Offenbachin Orfeus Manalassa -operetin helvetinmusiikki onkin tutuin can-can-sävelmä. Voiko siis enää selvempää viitettä olla, että keltainen hame oli kaikkea muuta kuin kunniallisen naisen asu?

Henri de Toulouse-Lautrec 1893: Jane Avril. Color lithograph. Nelson-Atkins Museum of Art.

Kaari Utrion Viipurin kaunotar on kieltämättä viihdyttävä ja hyvin kirjoitettu romaani. Kirjailijoilla on tietenkin täysi oikeus muokata menneisyyttä fiktiiviseen romaaniin. Tässä tapauksessa se on tehty niin uskottavasti, että fiktio on sekoittunut faktaan kuluneiden 50 vuoden aikana. Romaanista on otettu yhä uusia painoksia, joten Utrion fiktiivisen Turun ”Helvetin” paheelliset sekasaunat keltahameisine porttoineen tuskin kovin nopeasti katoavat lukijoiden mielistä.

Lähteet:

FT Veli-Pekka Toropaisen tiedonannot 7.7.2020.

Dittmore Hope, Melissa 2006 (ed.): Encyclopedia of Prostitution and Sex Work. Volume A-N. London.

Flanders, Judith 2014: Prostitution. Discovering Literature: Romantics & Victorians. British Library. https://www.bl.uk/romantics-and-victorians/articles/prostitution

Nichols, David 2009: The Northern Lands. Germanic Europe, c. 1270-c.1500. Wiley-Blackwell.

Nikula, Oscar 1987: Turun kaupungin historia 1521-1600, I osa, Turku.

Stempniak, Kasia: Fashioning Revenge. Costume, crime and Contamination in Barbey d´Aurevilly´s La Vengeande d´une femme. Teoksessa Fashioning Horror: Dressing to Kill on Screen and in Literature. Julia Petrov, Gudrun D. Whitehead

Rossi, Leena 2005: Häpeän strategiat eli miten prostituoituja eroteltiin kunniallisista ihmisistä myöhäiskeskiajalla. Ennen ja Nyt. Historian tietosanomat 1/2005 https://www.ennenjanyt.net/2005_1/rossi.html?fbclid=IwAR2rFWwZIpDMtE54Kxt940wZl8GwR_A-1pSJra2titb-Xe96XDjMYPKKBR8

Strong, Anise K: Prostitutes and Matrons in the Roman World. Cambridge 2016.

Tamminiemen lauteilla. Sauna. Suomen saunaseura ry:n jäsenlehti 2/2013.

Utrio, Kaari 1973: Viipurin kaunotar. Tammi. Helsinki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *