Pietarsaaren porvarien koirat

Tiina Miettinen
Tampereen yliopisto

Ihmisen ja koirien yhteiselolla on pitkä historia. Koirat olivat osa ihmisten arkea Suomessakin, ja niinpä esimerkiksi 1600-luvun tuomiokirjoista löytyy silloin tällöin mainintoja niistä. Useimmiten koirat esiintyvät tuomiokirjoissa laumana, joka aiheutti ongelmia kaupungeissa ja kylissä. Helposti syntyykin mielikuva pelottavista puolivilleistä eläimistä, joita kukaan ei omista, ja joita kohdeltiin enemmän tai vähemmän välinpitämättömästi.

Kulkukoiriakin varmasti oli, mutta oheinen oikeustapaus antaa ihmisten ja koirien suhteeseen toisenlaisen näkökulman. Pietarsaaren kaupungin raastuvanoikeuden pöytäkirjassa vuodelta 1665 selvitellään tapausta, jossa pohditaan vastuuta koirien aiheuttamasta vahingosta. Samalla se kertoo siitä, että koirat olivat myös perheenjäseniä.

Jan Brueghel vanhempi, n. 1600: Harjoitelmia koirista. Kunsthistorisches Museum Wien. Wikimedia Commons.

Yhden kaupungin vauraimman porvarin Elias Gaveliuksen edusmies Johan Henrikinpoika kertoi raastuvanoikeudessa 15.2.1665, että tullimies Mårten Laukus oli joku aika sitten tullut Gaveliuksen taloon mukanaan koira. Koira oli sisään päästyään rynnännyt Eliaksen kahden koiran kimppuun rikkoen samalla kolme hollantilaista vatia niin pahoin, ettei niitä enää voitu korjata. Asiasta ei päästy sopuun, joten se piti ratkaista raastuvanoikeudessa raatimiesten päätöksellä.

Mårten Laukus näki asian toisin kuin Johan Henrikinpoika. Mårten kertoi tulleensa Gaveliuksen taloon vailla mitään epäkunnioittavia aikeita. Gaveliuksen naapurin porvari Erik Tawastin pihakoira oli päässyt irti, juossut hänen jälkeensä ja seurannut häntä Gaveliuksen pihaan. Mårtenin avatessa tuvan oven, Elias Gaveliuksen kaksi koiraa ryntäsivät Tawastin koiraa vastaan. Tuvan lattialla olleet vadit olivat Mårtenin mukaan hajonneet Gaveliuksen omien koirien polkiessa ne rikki.

Seuraavaksi kutsuttiin oikeuden eteen kauppias Anders Rasmuksenpoika, joka oli tapauksen silminnäkijöitä. Hän kertoi nähneensä, kuinka koirat rikkoivat vadit, mutta ei osannut sanoa asiasta sen enempää, koska ei ollut paikalla tilanteen alkaessa. Seppä Simon Larsinpoika tuli myös todistamaan, että lattialla olleet vadit olivat hajonneet koirien riehuessa keskenään.

Oikeus totesi lopulta Mårten Laukusin syylliseksi hollantilaisten vatien rikkoutumiseen. Hän oli päästänyt Tawastin pihakoiran sisälle eikä jättänyt sitä ulos kuten olisi helposti voinut tehdä. Niinpä Mårten Laukus tuomittiin maksamaan särkyneiden vatien arvo, mikä oli 15 taalaria kupari rahaa.

Kolmella koiralla oli siis kaikilla omistajat, jotka hyvin tiedettiin. Gaveliuksen koirat oleskelivat sisällä asuintuvassa yhdessä isäntäväkensä kanssa. Tawastin koiraakin kutsuttiin nimellä ”gård hund” ja sitä pidettiin kiinni omalla pihalla. Nämä koirat olivat siten kotikoiria, joiden ei haluttu kuljeskelevan kaduilla vapaana. Siten hollantilaisten vatien särkyminenkin oli huolimattoman ihmisen syytä, ei riehuvien koirien.

Lähde: Pietarsaaren raastuvanoikeuden pöytäkirjat 15.2.1665

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *