Antiikintutkijat kokoontuivat Tampereelle

Sanna Joska
Kansallisarkisto

Suomen antiikintutkijat kokoontuivat Tampereelle vuoden 2020 alkupäivinä. Tammikuun 24.–25. päivä järjestetyt Antiikintutkimuksen päivät olivat ensimmäiset laatuaan, vaikkakin niiden taustalla on pidempi Suomessa vaikuttavien antiikkia tutkivien tahojen yhteistyö. Edellinen kokoontuminen oli vuonna 2018 Turussa Klassikkosymposiumissa, jossa Antiikintutkimuksen päivien järjestämisestä sovittiin, mutta sitä edellinen laajempi antiikintutkijoiden tapaaminen oli vuonna 1996. Ville Vuolannon kirjoitus Suomalaisen antiikintutkimuksen tila ja tulevaisuus avaa kahden vuoden takaisia tunnelmia Klassikkosymposiumista. Tarvetta antiikintutkijoiden laajemmalle tapaamiselle siis oli. Tämä tarve näkyi selkeästi nyt järjestetyssä tapahtumassa – mukaan oli ilmoittautunut jopa 81 henkilöä useilta eri tieteenaloilta ja monesta eri yliopistosta sekä instituutista.

Antiikintutkimuksen päivien järjestelyistä vastasivat Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa toimivat historian sekä latinan kielen ja antiikin tradition oppialat yhteistyössä Trivium – Tampere Centre for Classical, Medieval and Early Modern Studies -tutkimuskeskuksen kanssa. Päivien ohjelma koostui esitelmistä, keskustelusta, illallisesta ja vierailusta upeaan Ostia, portti Roomaan -näyttelyyn Vapriikissa. Päivien teemaksi oli valittu vuoden 2018 Klassikkosymposiumin tunnelmia heijastellen ”Antiikki ja humanismin tulevaisuus Suomessa”. Ei mikään kevyt aihe, mutta ehdottoman tarpeellinen pohdittavaksi, ja antiikintutkijoilta jos keneltä tällainen myös sujuu.

Antiikintutkijat astumassa Ostia, portti Roomaan -näyttelyyn. Kuva: Ville Vuolanto

Päivillä todettiin useaan otteeseen, kuinka antiikintutkimuksen asema Suomessa on riippuvainen koko humanistisen tutkimuksen asemasta. Antiikintutkimuksen asema voidaan nähdä sen erityisen kulttuurillisen roolin kautta – antiikin kulttuurit luovat pohjan nykyiselle länsimaiselle kulttuurille – mutta yksin se ei voi riittää takaamaan antiikintutkimukselle vakaata asemaa yhteiskunnassamme. Mikäli taloudellista hyötyä tuottamatonta humanistista tutkimusta ei ylipäätään arvosteta yhteiskunnassa, ei arvostusta löydy antiikintutkimuksellekaan. Antiikintutkijoiden (ja yleistäen muidenkin humanististen alojen tutkijoiden) on kyettävä jatkuvasti perustelemaan tutkimuksensa merkitys tämän päivän yleisöille. Antiikintutkimuksen päivillä esitettiin useita näkökantoja tämän merkityksen puolesta. Uusi, tieteellisin menetelmin tuotettu tieto menneisyydestä on tietenkin itsessään merkityksellistä ja arvokasta. Kuitenkaan tutkijat eivät voi jäädä irralleen nyky-yhteiskunnasta, vaan myös yhtymäkohtia tämän päivän maailmaan on haettava.

Päivien juhlaluentona kuultu Sixten Korkmanin esitelmä Onko humanismi taloutta tärkeämpää? kommentoi ansiokkaasti päivien teemaa. Taloustieteilijä Korkmanin ajatukset toivat Antiikintutkimuksen päiville tarpeellista kontrastia ja muistuttivat ettei tutkimus, niin antiikin kuin taloudenkaan, toimi tyhjiössä tai pelkästään oman kuplansa sisällä. Haluaisinpa kuitenkin nähdä taloustieteilijöiden konferenssin, jonne kutsutaan puhujaksi antiikintutkija. Itselleni painui mieleen luennosta etenkin Korkmanin laaja tietämys antiikista, erityisesti antiikin Kreikasta, jota Korkman käsittelee myös Helsingin sanomien populismia käsittelevässä kolumnissaan 11.2.2020. Samoin mieleeni jäi Korkmanin toteamus siitä, että jonkun tutkimuksen kentällä olisi aina otettava tehtäväkseen erityisesti tiedon jakaminen kotimaiselle suurelle yleisölle. Nykyinen tutkimusmaailma painottuu yhä enemmän ulkomaisissa aikakauslehdissä julkaisemiseen ja kansainvälisissä tutkimusverkostoissa toimimiseen. Suomenkielisiä julkaisuja ei arvosteta läheskään yhtä paljon ja tieteen popularisointi on tehtävä niin sanotulla omalla ajalla, ylimääräisenä asiana varsinaisen tutkimuksen ohella, sillä se ei tuota pisteitä rahoitus- tai työpaikkahauissa. Tämä johtaa siihen, että kotimainen yleisö jää paljolti pimentoon Suomessa tehtävästä tutkimuksesta.

Siksten Korkmanin luento keräsi yleisöä. Kuva: Ville Vuolanto

Antiikintutkimuksen päivät osoittivat havainnollisesti, kuinka valtavan monenlaista ja laadukasta antiikintutkimusta suomalaiset tai Suomessa toimivat tutkijat tekevät. Tutkimusta tehdään useiden eri tieteenalojen piirissä, joten näkökulmat antiikkiin vaihtelevat huimasti. Tämä tekee tutkimuksesta erittäin monipuolista, mutta osaltaan myös eriyttää sitä omiksi palasikseen – historiantutkijat tekevät tutkimustaan erillään filologeista, arkeologit erillään teologeista, ja niin edelleen. Onneksi rajat eivät ole ehdottomat ja monenlaista tutkimusyhteistyötä oppiainerajojen yli tehdään jatkuvasti. Kuitenkin vaaditaan Antiikintutkimuksen päivien kaltaisia laajoja tapahtumia, että kaikki suomalaisen antiikintutkimuksen kentällä toimivat tahot saadaan yhteen jakamaan ajatuksiaan ja tutkimusintressejään. Toivottavasti päivistä tulee aidosti traditio, jossa antiikintutkijat pääsevät kokoontumaan yhteen. Seuraavien Antiikintutkimuksen päivien järjestämisvastuun otti Helsingin yliopisto, joten jatkoa erinomaiselle tapahtumalle pitäisi olla luvassa vuonna 2022.