Hakemuksella ja ansioluettelolla haastatteluun -luento to 21.11. klo 16.15 / A3

Onko harjoittelupaikan tai osa-aikatyön hakeminen suunnitteilla tai oletko siirtymässä työelämään? Hakemuksella ja ansioluettelolla edetään haastatteluun -ja työnhakua tehdään näiden ohella monien eri väylien kautta. Työelämäasiantuntijoiden pitämällä keskustelevalla luennolla avataan näkökulmia oman osaamisen tehokkaaseen viestintään työnhaussa. Ilmoittautuminen on avattu!

Lue loppuun

Urasuunnittelu opintojen aikana -luento to 7.11. klo 16.15 / A3

Opintojen suunnittelun ohella omaa osaamista kannattaa peilata matkan varrella suhteessa työelämään. Opiskeluvalintojen punninta ja suunnitelmallisuus opintojen aikana toimivat hyvänä pohjana vielä valmistumisen jälkeenkin. Monialaisella luennolla avataan näkökulmia oman osaamisen systemaattiseen tunnistamiseen jo opintojen aikana. Koulutuksessa käsitellään opinnoissa syntyneen osaamisen tunnistamista työelämätaidoiksi. Ilmoittautuminen on avattu!

Lue loppuun

Matkalla maisterin töihin -koulutus lokakuussa

Matkalla maisterin töihin -koulutusiltapäivät 8. ja 10.10.2019

Ryhmäkoulutus opintojensa loppuvaiheessa oleville ja vastavalmistuneille Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille osaamisen pohdinnan ja työnhaun tueksi. Koulutuksessa pohjustetaan työnhaun prosessia oman osaamisen tunnistamisesta urasuunnitteluun ja työnhakuun (hakemuksen ja ansioluettelon toimivuus sekä työhaastattelu). Lähtökohtana on erityisesti generalististen (eli ei suoraan ammattiin valmistavien) alojen näkökulma.
Omaa työnhakua kannattaa pysähtyä aina ajoittain suunnittelemaan ja arvioimaan, voisiko jotain tehdä toisin. Koulutuksessa osallistujien erilaisten näkökulmien tunnistaminen antaa uusia ideoita myös omaan työnhakuun. Ryhmä on täyttynyt, kiitos mielenkiinnostasi!

Lue loppuun

Potkua opintoihin ja suuntaa tulevaan -ryhmä syyskuussa

Ryhmä työskentelee ti 17.9., ke 18.9. ja to 19.9.2019 klo 12.15 -14.30

Opintopsykologin ja työelämäasiantuntijan vetämä ryhmätyöpaja tarjoaa tilaisuuden työstää ohjatusti omia tulevaisuuden suunnitelmia vertaistuen merkitystä unohtamatta. Tapaamiskertojen aiheena on aikaansaaminen, oman osaamisen tunnistaminen ja tulevaan suuntaaminen. Ryhmätyöpaja on tarkoitettu Tampereen yliopiston eri alojen tutkinto-opiskelijoille. Työskentelymuotona on vetäjien pitämät lyhyet alustukset, harjoitukset ja ryhmäkeskustelut. Koulutus on täyttynyt -kiitos laajasta mielenkiinnosta!

Lue loppuun

Potkua opintoihin & suuntaa tulevaan ryhmä toukokuussa

Ryhmä työskentelee ti 21.5., ke 22.5. ja to 23.5.2019 klo 12.15 -14.30 / K110, Linna -rakennus

Opintopsykologin ja työelämäasiantuntijan vetämä ryhmätyöpaja tarjoaa tilaisuuden työstää ohjatusti omia tulevaisuuden suunnitelmia vertaistuen merkitystä unohtamatta. Tapaamiskertojen aiheena on aikaansaaminen, oman osaamisen tunnistaminen ja tulevaan suuntaaminen. Ryhmätyöpaja on tarkoitettu monialaisesti Tampereen yliopiston eri alojen tutkinto-opiskelijoille. Työskentelymuotona on vetäjien pitämät lyhyet alustukset, harjoitukset ja ryhmäkeskustelut. Tule rohkeasti mukaan –ei kannata jäädä yksin pohdintojen kanssa!
 
Lue loppuun

Harjoittelupaikka haussa -ryhmäkoulutus harjoittelupaikan haun tueksi toukokuussa

Harjoittelupaikka haussa?-koulutusiltapäivät pidetään ti 7.5. ja to 9.5.2019 klo 13.15-16.00

Oletko parhaillaan etsimässä harjoittelupaikkaa, mutta paikka on vielä löytymättä? Haluaisitko pohtia harjoittelupaikan hakua syvemmin ja jakaa ajatuksia, voisiko jotain haussa tehdä jotain toisin? Monialaisessa työelämäasiantuntijoiden vetämässä ryhmässä jaetaan kokemuksia ja saadaan ja annetaan palautetta harjoittelupaikan hausta. Koulutuksessa keskitytään omien vahvuuksien tunnistamiseen ja esilletuontiin suhteessa omien toiveiden mukaisten harjoittelupaikkojen hakuun. Haku on päättynyt. Lue loppuun

Valmistumisvaiheen Matkalla maisterin töihin -koulutusiltapäivät huhtikuussa

Kahden koulutuspäivän ryhmä tiistai-iltapäivinä 2.4. ja 9.4. 2019 klo 12.30 – 16

Ei kannata jäädä yksin urapohdintojen ja oman työnhaun kanssa! Matkalla maisterin töihin -koulutuksessa jaetaan ajatuksia sekä suunnitellaan tulevaa saaden tukea ja tietoa samassa tilanteessa olevilta sekä työelämäasiantuntijoilta. Koulutuksessa pohjustetaan työnhaun osa-alueita oman osaamisen tunnistamisesta aina työnhakuun ja haastatteluun saakka.

Lue loppuun

Harjoittelupaikka haussa -koulutusiltapäivät suunnitteilla toukokuulle

Harjoittelupaikka haussa? – koulutusiltapäivät pidetään alustavasti alustavasti 7.5. ja 9.5.2019 klo 13-16 -varaa jo kalenteriisi!

Harjoittelupaikka haussa -koulutusiltapäivät on suunnattu harjoittelupaikkaa aktiivisesti hakeneille, joilla on paikka vielä löytymättä. Voisiko jotain tehdä paikan haussa vielä enemmän tai toisin? Monialaisessa ryhmässä jaetaan kokemuksia ja saadaan sekä annetaan palautetta. Koulutuksessa keskitytään omien vahvuuksien tunnistamiseen ja esilletuontiin suhteessa omien toiveiden mukaisten harjoittelupaikkojen hakuun. Lisätietoa tulee ja haku avataan maalis-huhtikuun aikana!
Lue loppuun

Urasuunnitteluryhmässä oma osaaminen tunnistetaan ja siitä viestitään työnhaussa

Urasuunnitteluryhmä täyttyi vauhdilla! Mistä ryhmässä on kyse?

Neljä tapaamiskertaa sisältävän urasuunnittelyryhmän tavoitteena on lisätä valmiuksia hahmottaa työmarkkinoita ja itselle mahdollisten työtehtävien kenttää suhteessa omiin kiinnostuksiin. Ryhmätyöskentelyssä osallistuja pääsee suhteuttamaan omaa osaamistaan ja tavoitteitaan työelämän osaamistarpeisiin. Prosessoimalla urasuunnittelun kysymyksiä alustusten ja harjoitusten myötä tavoitellaan toimivaa ja työnhaussa tehokasta oman osaamisen viestintää (kuten hakemuksessa ja ansioluettelossa). Ryhmä on täyttynyt

Lue loppuun

Urasuunnitteluryhmä tulossa helmikuussa 2019

Toteutuspäivät: 1., 8., 15. ja 22.2.2019 klo 12.15-14 (poikkeuksena 15.2. klo 12.15 -15)

Urasuunnitteluryhmä tarjoaa vertaistukea ja tilaisuuden työstää ohjatusti omia tulevaisuuden suunnitelmia työelämäasiantuntijoiden vetämässä monialaisessa ryhmässä. Tapaamiskertojen aiheina on oman osaamisen tunnistaminen, siitä viestiminen tehokkaasti (välineenä myös hakemus ja ansioluettelo), työelämän mahdollisuuksien tunnistaminen sekä työnantajan näkökulma. Kiitos laajasta mielenkiinnosta -ryhmä on täyttynyt!

Lue loppuun