Tieteenala identiteettikriisissä

Avasin itselleni (vihdoin) Twitter-tilin. Yhteisöpalveluun tutustuessani näytölleni ilmestyi laatikko, jossa kehotettiin kertomaan itsestä lyhyesti. Selattuani muiden käyttäjien tilejä huomasin, että useimmat kirjoittavat profiilinsa kuvaukseen oman ura- tai opiskelutittelinsä.

“No niin”, ajattelin ja katsoin hyppivää kursoria näytölläni. Kuinka identifioisin itseni muutamalla sanalla? Virallisestihan olen puheviestinnän opiskelija. Vai laittaisinko tilini kuvaukseen sittenkin kansainväliseen tyyliin “communication student”. Tai ehkäpä vain viestijä.

Puheviestinnän professori Pekka Isotalus kirjoittaa Prologosen blogissa 30.10. julkaistussa kirjoituksessa että: “- – tieteenalamme on tietynlaisessa identiteettikriisissä – halusimme sitä tai emme.. Nimittäin suomalaisissa yliopistoissa ei opiskella ensi syksyn jälkeen enää puheviestintää vaan viestintää. Tampereen yliopistossa muutos näkyy oppiaineen nimen muutoksessa. Opintojen rakenne pysyy siis edelleen muutoksesta huolimatta verrattain samana.

Isotaluksen mukaan identiteettikriisi on ennen kaikkea myönteinen asia, koska sen kautta voimme peilata historiaamme nykyhetkeen ja ottaa rohkeasti suunnan tulevaan. Mitä on siis historian saatossa tapahtunut, että juuri minusta tuli puheviestinnän opiskelija?

Puheviestinnän historia ulottuu kauas Antiikin Kreikkaan, jopa 2500 vuoden päähän. Länsimaisen ajattelun isänä tunnettu Aristoteles loi ajatuksen retoriikasta (= vaikuttamisesta), mistä juontaa myös ainejärjestömme Reettoreiden nimi. Aristoteles loi havainnoistaan tieteenalan tutkimalla esimerkiksi puhetta ja esiintymistä. Tämä vuosituhansien takainen työ näkyy edelleen puheviestinnän opetuksessa ja tutkimuksessa.

Puheviestinnän opetuksen polku Suomessa on ollut pitkä ja monitahoinen. Retoriikka rantautui Suomeen vuonna 1640, ensimmäisen yliopiston myötä. Turun Akatemiassa tämä tarkoitti latinankielen kirjoittamisen ja puhumisen opettamista.

Opetuksen suunta siirtyi hiljalleen puhetaitoon. Tätä muutosta on nähty siivittävän etenkin aikakauden poliittiset myllerrykset. Nationalismin aatteen kukoistaessa suomalaiset halusivat oppia puhumaan muodollisesti erilaisissa julkisuuksissa. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvulla puheopin keskeisiä sisältöjä olivatkin esimerkiksi äänenkäytön ja lausunnan harjoittaminen.

Kasvokkaisen viestinnän ja ryhmäviestinnän opetus alkoi Suomessa 1960-luvulla. Vuosituhannen loppupuolella vakiintui vuorovaikutuksen käsite. Nykyisten vokologian ja logopedian oppiaineiden sisällöt näkyivät pitkään puheviestinnän opetuksessa.

Reettoreiden ainejärjestön nimi oli vuosina 1982-2012 puheopin aineyhdistys ja vuosina 2012-2017 puheviestinnän, logopedian ja vokologian aineyhdistys. Vain kolmen vuoden ajan olemme olleet puheviestinnän ainejärjestö.

Pian nimi muuttuu taas ja olemme viestinnän ainejärjestö. Miten tämä käänne vaikuttaa yksilöllisiin ja yhteisöllisiin identiteetteihimme?

Puheviestinnän opiskelijana minut sekoitettu usein juurikin ihmisääntä tutkiviin opiskelijoihin. “Puhe” viittaakin puheeseen ja puhuttuun viestintään, vaikka opintojemme ja alan tutkimuksen fokus on laajasti viestinnässä ja vuorovaikutuksessa. Tähän lukeutuu esimerkiksi nonverbaalisten vihjeiden tai vaikkapa kehittyvän viestintäteknologian tarkastelu. Puheviestintä on siis osa laajempaa kokonaisuutta.

Uusi tieteenalamme nimike, viestintä, kuvaakin mielekkäästi niin suuria yhteiskunnallisia järjestelmiä ja kokonaiskuvia, kuin myös kasvokkaisia ihmisten välisiä kohtaamisia. Viestintä yltää niin Aristotelesta hurmaannuttaviin argumentoinnin keinoihin, kuin myös ihmisen äänenpainoihin tai vaikka viestinnän strategioihin. Viestintä kuvaa myös alati muuttuvaa, monimutkaista kulttuuristen ja yhteiskunnallisten rakenteiden verkostoa – kaikkia niitä konteksteja, joissa viestintää ja vuorovaikutusta ilmenee.

Viestinnän opintosuunta valmentaakin opiskelijoistaan viestinnän ja vuorovaikutuksen moniosaajia.  Nimikkeenä se on pohja identiteetille, joka yhdistää kaikkia viestinnän ammattilaisia.

Olen Rosanna Lyytinen, viestinnän toisen vuoden opiskelija. Olen puheviestinnän blogin uusin kirjoittaja. Opinnoissa minua kiehtovat etenkin henkilökohtaiset ihmissuhteet, johtamisviestintä ja kulttuurit. Olen myös mukana Reettoreiden hallituksessa viestintä- ja hyvinvointivastaavana. 

Pekka Isotaluksen blogikirjoitukseen: http://prologos.fi/puheviestinnan-historiasta-kohti-alan-tulevaisuutta/

Lähde:

Isotalus, Pekka (2005). To study speech or communication in speech communication? In A.-M. Laukkanen & J.-P. Puro (eds.) 30 years of existence. Tampereen yliopisto. Puheopin laitoksen raportteja 3/2005, p. 96-104.