Kandihulinoita ja syksyn kuulumisia

Otsikko kertonee kaiken. Blogin äärelle loistavan kesäloman jälkeen palailen myös minä, Aliisa, kolmannen vuoden opiskelija. Joten oikein hyvää syksyä vain kaikille myös omasta puolestani! Kolmas opiskeluvuoteni on pyörähtänyt käyntiin vauhdilla. Kiirettä on riittänyt, kiitos vain kysymästä. Kuitenkin tämän syksyn ja arkeen paluun on kivuttomaksi tehnyt erityisesti se, että (vihdoin ja viimein) voin todeta yliopisto-opintojen olevan itselleni tällä hetkellä jo varsin tuttua kauraa. Kuluneen kahden vuoden aikana olen oppinut löytämään oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan ja ainakin useimmiten kurssin alkaessa herää jo selkeä mututuntu siitä, millä tavoin hommat on järkevin aikatauluttaa muihin koulutehtäviin ja menoihin.

Kurssikaverini, Ilona, aiemmin kirjoittelikin jo hieman kandidaatin tutkielman alkuhulinoista, joten mieluusti jatkan kirjoitellen tästä samasta aiheesta. Koska luonnollisesti tällä hetkellä kandin työstäminen on varsin aktiivisesti osa arkeani. Kuten jo todettua; kirjoitamme kandit pareittain. Vaikka olenkin toisinaan saanut muilta opiskelevilta ystäviltäni kummastuneita kommentteja parikandiin liittyen, olen onneksi itse osannut suhtautua tähän työskentelytapaan alusta lähtien avoimin mielin. Oikeastaan ainoa huolenaiheeni oli työparien muodostaminen. Ja todettakoon vain, että ihan turhaan huolehdin. Kandiparimme muodostettiin selkeästi jo heti kurssin alkaessa, eikä ketään jätetty yksin hapuilemaan. Parien muodostumiseen vaikuttivat useat eri tekijät, esimerkiksi yhteiset kiinnostuksen aiheet tai muutoin mätsäävät työskentelytavat. Itse koen pari- tai ryhmätöitä ajatellen erityisen tärkeäksi sen, että porukka on valmis puhaltamaan yhteen hiileen ja tekemään osuutensa. Vaikka varmasti jokaisella meistä on myös niitä vähemmän positiivisia ryhmätyöskentelykokemuksia, tulisi muistaa, ettei ryhmässä toimiminen aiheuta ainoastaan harmaita hiuksia. Kun tehtävän aihe on mielenkiintoinen ja toimintavat selkeät, voi ryhmätyöskentely antaa paljon. Näin on todistettavasti tapahtunut myös kandiin liittyviä ideoita pallotellessa; kun toiselle tulee totaalinen blackout, on toinen jeesaamassa.

Syksyn viimeinen missiomme on palauttaa kurssin lopputyö eli tutkimussuunnitelma. Tähän mennessä olemme kukin pohtineet sitä, millä tavoin haluamme tutkimuksemme tehdä ja millaisia metodeja haluamme käyttää. Kandikurssin myötä olen jälleen saanut havahtua siihen, kuinka moninainen viestinnän ala onkaan. Ei nimittäin ole tullut vain kertaalleen hämmästeltyä sitä, kuinka hyviä aiheita kurssikaverit ovatkaan keksineet. Ehkä parasta omien opintojen etenemisen myötä onkin ollut se, kuinka opiskelukaverit selvästi löytävät omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan entistä selkeämmin. En ainakaan usko, että esimerkiksi fuksivuotenani olisin osannut katsoa viestintää näin usealta eri kantilta, mitä nyt. Mielenkiinnolla odotankin sitä, kun pääsemme ihan niihin oikeisiin tositoimiin, eli tutkimuksen tekemiseen kandiamme varten.

Syysterveisin,

Aliisa

Miksi puheviestintää?

Yhteishaku starttasi viime viikolla ja hakuaikaa on jäljellä vielä 3.4. asti. Ylihuomenna julkaistaan puheviestinnän tämän kevään pääsykoemateriaalit ja mikäli jokin mielen päällä askarruttaa pääsykokeisiin liittyen, suosittelen kurkkaamaan Ilonan kirjoittamaa postausta!

Puheviestinnän opinnot koostuvat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnosta, eli kokonaisuudessaan tutkinnon suunniteltu kesto on 3 + 2 vuotta. Opiskelen tällä hetkellä itse toista vuottani ja ensi vuonna olisikin aika alkaa työstämään kandia. Aika on tuntunut hurahtaneen vauhdilla, mutta samalla koen ymmärryksen viestinnästä kehittyneen hurjasti alkuasetelmista. Viestinnän opinnot antavat viestintään ilmiönä monialaista ymmärrystä. Tampereen yliopistossa on vapaa sivuaineoikeus, mikä tarkoittaa, että sivuaineita on valittavissa runsaasti. Erilaisia sivuaineita on valittavissa sekä yliopiston että ammattikorkeakoulun tarjonnasta. Puheviestinnän opiskelijat valmistuvat vuorovaikutuksen ammattilaisiksi. Opintojen jälkeen voimme työllistyä esimerkiksi kouluttajina, konsultteina, tiedottajina tai vaikkapa viestintäpäälliköinä. Viestintä ja vuorovaikutus ovat ilmiöinä jatkuvasti kehittyviä ja osaamista tarvitaan useilla eri aloilla. Puheviestinnän opintosuuntaan valitaan vuosittain 20 opiskelijaa ja jo vuosikurssilaisteni kesken juteltaessa on useaan kertaan konkretisoitunut se, kuinka monenlaisia urahaaveita jo tähän pieneen 20 opiskelijan porukkaan mahtuu. Vaikka puheviestinnässä siis opiskelemmekin kaikki samaa pääainetta, on jokaisella mahdollisuus rakentaa omaa viestintäosaamistaan omien mielenkiinnon kohteidensa mukaan juurikin sivuaineiden avulla.

Koska vuosikurssimme koostuvat 20 opiskelijasta, on kokonaisuudessaan ainejärjestömme on näin ollen pieni. Ainejärjestömme pienuus ei kuitenkaan ole menoa haitannut, vaan erilaisia tapahtumia järjestetään vuoden ympäri laidasta laitaan. Reettoreiden menoa ja meininkiä kannattaa kurkata esimerkiksi Instagramista!

Viimeisimmästä pääsykoerumbastani on aikaa kaksi vuotta, joten hakuprosessiin liittyvät muistot elävät yhä suhteellisen vahvasti mielessäni. Itselleni ajatus viestinnän opinnoista syntyi jo lukioaikoina ja muistankin surffaileeni Opintopolkua abikeväänä varsin aktiivisesti. Ensimmäisellä kerralla pääsykokeisiin valmistautuminen jäi kohdallani hieman kehnolle mallille ja ajatus välivuodesta houkutti kirjoituskevään jälkeen melkoisesti. Lähes välittömästi pääsykokeiden jälkeen aavistin, ettei koulupaikkaa tänä vuonna kohdalleni napsahtanut. Tästä huolimatta tiesin, että samaiseen pääsykokeeseen tulen osallistumaan myös tulevana keväänä. Ja tällä kertaa sata lasissa. Vaiva kannatti ja sainkin tuulettaa koulupaikkani johdosta välivuoteni jälkeisenä kesänä. Haluankin siis muistuttaa, että yksikään hakuprosessi ei ole täysin samanlainen ja meillä opiskelijoita löytyy monista eri lähtökohdista. Mikäli viestinnän opinnot ovat siis ajatuksissa pyörineet, kannustan kaikkia alasta kiinnostuneita ehdottomasti hakemaan!

Tsemppiä hakuprosessiin toivotellen ja keväästä nauttien,

Aliisa

Syyslukukausi pulkassa

Tänne blogin puolelle Ilona kirjoittelikin aiemmin syksyllä hieman esiintymisjännityksestä ja tekstissään mainitsikin tällöin käynnissä olleen esiintymisen kurssin. Esiintymisen kurssi huipentui 29.11. Pimeät puheet -tilaisuuteen, missä ääneen pääsivät minun ja Ilonan lisäksi myös kurssikaverimme. Nuorempana jännitys oli vahvasti läsnä arjessani ja erityisesti lukioikäisenä muistan jännittäneeni paljon esimerkiksi esitelmien pitämistä koulun oppitunneilla. Vaikka esiintymistä on joutunut tekemään myös yliopistotaipaleen aikana, tuntui Pimeät puheet -tapahtumana huomattavasti jännittävämmältä kuin yksikään aiempi esitelmä tai esiintymistä vaatinut tehtävä. Välillä ajatus omasta puheesta jännitti jopa niin, ettei ihan oikeasti tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.

On mielenkiintoista huomata, kuinka omaa esiintymistä jännittää ihan eri tavalla, kun haluaa haastaa itseään ja ylittää itsensä. Esiintymisen kurssi kuuluu puheviestinnän aineopintoihin ja ainakin itse huomasin tämän vaikuttavan omaan asennoitumiseeni puhetta kohtaan merkittävästi. Taustalla vaikutti ajatus siitä, että esiintymään lähdetään huomattavasti laajemmalla tietopohjalla kuin koskaan aiemmin ja kurssin myötä esiintymiseen liittyviä harjoiteitta oli takana aiempaa enemmän. Jokainen puheen pitäjä halusi ylittää itsensä – niin myös minä. Vaikka itse puhetilaisuuden jälkeen mieleen nousikin sata asiaa, mitä olisi voinut tehdä eri tavalla tai missä olisi voinut olla parempi, olin onnellinen siitä, että olin selvinnyt tilanteesta ja olin saanut pidettyä puheeni kasassa. Olin selvinnyt puheestani kaikista niistä jännitystärinöistä ja päässäni myllänneistä kauhuskenaarioista huolimatta.

Kokonaisuutena esiintymisen kurssi antoi paljon ja erityisesti ajateltavaa antoivat itse ne Pimeät puheet. Tuntuu mielettömältä ajatella sitä, kuinka hienoja kokonaisuuksia ja ajatuksia kurssikaverit olivatkaan saaneet puheissaan esiin ja kuinka rohkeasti omia mielipiteitä halutaan saada kuuluviin. Koen, että kuluneen 1,5 vuoden aikana puheviestinnän opinnoista, olen oppinut havainnoimaan ja ymmärtämään omaa viestintääni uudella tavalla. Tiedän ja tunnen itseni viestijänä huomattavasti paremmin kuin ennen yliopisto-opintoja. Vaikka opittavaa löytyy varmasti vielä runsaasti, on oma kehitys jo tähän mennessä ollut varsin positiviista huomata. Jokainen viestii omalla tavallaan, joten omaa viestintää on tärkeä tarkkailla ja kehittää henkilökohtaiset vahvuudet (kuin heikkoudet) huomioiden.

Elämäni toinen syyslukukausi taputeltu ja aika siirtyä joululoman viettoon! Kuten varmasti useista aiemmista teksteistä on käynyt ilmi; kulunut syksy on ollut varsin kiireinen. Pieni joulubreikki arkimyllystä on siis toden totta odotettu ja ansaittu. Haluankin toivottaa niin omasta kuin muun blogiväen puolesta kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja mahtavaa uutta vuotta! Blogin puolelle palaillaan kirjoittelemaan jälleen ensi vuoden puolella!

Aliisa

Välillä on lupa hengähtää

Heippahei! Perioditauko on tässä vaiheessa virallisesti jo mennyttä elämää ja nyt olemmekin kaikki päässeet aloittamaan toisen periodin opinnot. Myönnettäköön; Vaikka aiemminkin kerroin palanneeni lomalta kouluun intoa piukalla, kuluivat kaksi ensimmäistä kuukautta koulun penkillä pitkälti totutellessa jälleen arkirytmiin. Kesällä arkipäivät kuluivat töiden parissa ja työpäivän päätteeksi saikin sitten luvan kanssa vaihtaa täysin vapaalle. Koulupäivän jälkeen tätä mahdollisuutta löytyy huomattavasti harvemmin. Tehtävää riittää ja deadlinet kolkuttelevat milloin minkäkin oven takana. Kiire ja aikataulut pyörittävät useiden korkeakouluopiskeijoiden arkea ja valitettavan moni potee uupumusta. Fuksivuodesta oppineena; tänä vuonna haluan suorittaa asioita ajallaan, mutta myös löytää aikaa itselleni. 

Usein kuulee puhuttavan suoritusyhteiskunnasta ja siitä, kuinka hyvänä tuottavuus nähdään niin koulumaailmaailmassa kuin työelämässä. Toisinaan tuntuu kuin kisaisimme siitä, kuka milloinkin on aikaansaavin. Vaikka itse nautinkin tietyllä tapaa kiireestä ja siitä tekemisen tunteesta, olen myös huomannut sen, kuinka tärkeää onkaan osata hengähtää. Yliopisto vaatii sitä kuuluisaa aikatauluttamista, mutta joskus näistä luoduista lukujärjestyksistä puuttuu se jokaiselle tärkeä oma aika. Oma aika on kaikille erilaista. Toinen tykkää vetäistä lenkkarit jalkaan ja painattaa lenkkipoluilla, kun taas joku viettää pimenevät syysillat Netflixin ääressä. Yhtä oikeaa tapaa ”heittää aivot narikkaan” ei toden totta taida olla olemassakaan. Vaikka välillä manaan itseäni tuijotettuani puoli tuntia Instagramia saamatta aikaan yhtään mitään ”oikeaa hommaa”, olisi kai ajateltava, että tuollekin toiminnalle on sinä tiettynä hetkenä jokin tarkoitus. Aina ei tarvitse suorittaa tai olla tehokas. Aina ei tarvitse olla miljoonaa rautaa tulessa. Toisinaan on myös lupa vain olla – sen kummempia tekemättä.

Ehkä kyse on enemmänkin sen tietynlaisen tasapainon löytämisestä. On opittava olemaan syyttämättä itseään siitä, ettei aina saakaan kaikkea aikaiseksi. Me kaikki tarvitsemme joskus myös lepoa. Fuksivuonna osoittelin itseäni turhan monia kertoja syyttävällä sormella siitä, etten kaikkina päivinä ollut niin tehokas kuin olisin voinut ollut. Elämä ei voi painottua ainoastaan kouluun tai opintoihin. Koulun ohella saatetaan käydä töissä, eikä sosiaalisia suhteitakaan tule unohtaa. On hassua ajatella, kuinka usein olen aiemmin syyttänyt itseäni toimettomuudesta, mutta silti olen saanut kaiken tarvittavan hoidettua. Ehkä tärkeintä olisikin unohtaa tietyt olettamukset siitä, että kaikista tuottavimmat ihmiset touhottavat menemään pää kolmantena jalkana levähtämättä ja keskityttävä löytämään itselle sopivin tapa pyörittää omaa arkea.

Vaikka mainitsemani koulun alun alkukankeus alkaa olla jo menestyksekkäästi taltutettu, näin kelien puolesta synkimmässä syksyn vaiheessa alkavat päivät väistämättä tuntua välillä turhankin lyhyiltä kaikille toimille. Onneksi tästä vuoden vaihteesta on aiemminkin selvitty!

Tsemppiä kaikille marraskuuhun! Muistetaan myös kuunnella itseämme ja omia fiiliksiämme. Aina ei tarvitse suorittaa sata lasissa. 

Uusi vuosi, uudet kujeet

Niin se kesä vain hujahti! Oma kesäni koostui suurimmilta osin töistä, mutta onneksi kuluneisiin kuukausiin mahtui myös niitä rentouttavia mökkiviikonloppuja sekä yksi reissu ulkomaille. Omat opintoni starttasivat syyskuun ensimmäisellä viikolla lähinnä sivuaineideni aloitusluennoilla, mutta nyt ovat viimein käynnistyneet myös muutamat viestinnän kurssit.

Kuten jo keväällä uumoilinkin, kouluun paluu sujui varsin kivuttomasti. Ensimmäisen vuoden aikana ehti oppia paljon esimerkiksi omista oppimistavoista ja tämä onkin helpottanut asennoitumista tähän vuoteen kummasti. Uskon, että tieto siitä, että tänä vuonna tiedossa on entistä enemmän myös oman pääaineen aineopintoja, on vaikuttanut intoon opintoja kohtaan. Tässä periodissa käynnistynyt esiintymisen kurssi vaikuttaa sisällöltään tämän syksyn ehdottomasti mielenkiintoisimmalta kurssilta. Ensimmäisellä luennolla kävimme läpi muun muassa erilaisia puheiden tyylejä ja näille ominaisia piirteitä. Toisen kerran aiheena oli vuorostaan puheen kirjoittaminen. Saimme laajemman käsityksen siitä, mitä puheelta vaaditaan ja millainen projekti puheen kirjoittaminen kokonaisuudessaan on. Aiheesta meille luennoi paljon erilaisia puheita kirjoittanut Antti Mustakallio. Mustakallion luennolla katsoimme esimerkiksi yhden Malala Yousafzain pitämistä puheista, mikä sai paljon myös omia ajatuksia liikkeelle. On toden totta mahdollista pitää varsin vaikuttaviakin puheita, kunhan esiintyminen vakuuttaa. Kaikissa puheissa on jokin sanoma, eikä sanoman perille vieminen tarvitse niin sanottua turhaa jargonia, mikäli puheen esitystapa on kunnossa. Yousafzain puhe toimi tästä loistavana esimerkkinä: puheessa käytetty sanasto ei ollut millään tavalla vaikeaa, mutta puheen viesti oli tästä huolimatta vaikuttava.

Muutamat tutut ovat toisinaan yllättyneet kertoessani tästä esiintymisen kurssista. ”Kyllähän kuka tahansa osaa esiintyä!” Niinpä niin. Ulosannilla on mielettömän suuri merkitys siihen, millainen puheen lopputuloksesta tulee. On myös muistettava se, ettei hyvä esiintyminenkään tee automaattisesti puheesta hyvää. Jotta kokonaisuus toimisi tulisi niin sisällön kuin ulosannin toimia käsi kädessä. Odotankin jo mielenkiinnolla ensi periodissa alkavia harjoitusryhmiä, missä tarkoituksena on oppia entistä konkreettisemmin esiintymisestä sekä itse esiintyjänä että esityksen analysoijana. Fiilikset tästä vuodesta ovat siis varsin odottavaiset!

Aliisa

Blogi suuntaa kesälaitumille

Tuntuu, että toistan itseäni todetessani ensimmäisen lukuvuoden viilettäneen ohi vauhdilla. Vaikka vauhti on ollut melkoinen, on ollut kiva huomata, että käteen on jäänyt paljon. Kesällä on viimein aikaa ottaa hieman rennommin ja kouluhommat voi jättää hetkeksi syrjään. Tai noh, ei nyt sentään ihan syrjään; itselleni kesälle jäi tentittäväksi vielä yksi tentti, mutta onneksi tämä ei sen suurempi stressin aihe ole.

Kuluneen vuoden aikana levon merkitys on noussut tärkeysjärjestyksessäni kärkisijoille. Vaikka myös omiin kesän suunnitelmiini lukeutuu töiden teko, haluan silti yrittää parhaani mukaan ottaa myös aikaa sille ihan rehellisille hölläilylle. Rantautuneet kesäkelit ainakin motivoivat auringon alla loikoiluun toden teolla! Loman koittaessa jää myöskin blogimme pienimuotoiselle tauolle. Palailemme kuitenkin jälleen syksyllä linjoille – akut latautuneina!

Aurinkoista kesää kaikille!

– Aliisa

Ensimmäisen vuoden tunnelmia

Moikka! Ensimmäinen lukuvuoteni yliopistossa alkaa olla jo loppusuoralla ja ajattelin hieman kirjoitella kuluneen vuoden kuulumisia näin ensimmäisen vuoden opiskelijan näkökulmasta.

Vuosi on toden totta hurahtanut ohi vauhdilla, mutta onneksi yliopistoelämään totuttelu on sujunut hyvin. On hassua ajatella, että vuosi sitten vietin päiväni valmistautuessa journalistiikan ja viestinnän valintakokeeseen – aika ihan toden totta juoksee! Puheviestinnän opiskelu on ollut yksi haaveistani jo pitkään ja muistan elävästi ne onnelliset fiilikset, kun sain lukea Opintopolusta päässeeni sisään Tampereen yliopistoon.

Millaista puheviestinnän opiskelu on ollut? Ensimmäisen vuoden syksy painottui vahvasti journalistiikan ja viestinnän perusopintoihin, mutta tänä keväänä olemme me fuksitkin päässeet jo hieman pintää syvemmälle opinnoissamme. Parhaillani käyn ryhmäviestinnän kurssia, mikä alkoi jo vuoden vaihteen jälkeen ryhmäviestinnän teoriaosuudella. Nyt neljännessä periodissa olemme tällä kurssilla päässeet konkreettisesti harjoittelemaan esimerkiksi neuvottelu- ja kokoustaitoja. Kursilla tehdyt harjoitukset videoidaan, joten pystymme havainnoimaan viestintäämme myös tehtävän jälkeen.

Tänä vuonna ehdottomasti parasta antia on ollut omien viestintätaitojen kehittyminen ja viestinnän laajempi ymmärtäminen. Yleiskäsitykseni vuorovaikutustaidoista on muuttunut roimasti ja koen oppineeni paljon sellaisia asioita, mitä en aiemmin ole edes tullut ajatelleeksi. Vaikka jokaisen viestintä on pitkälti lähtöisin omista tuntemuksista ja ajatuksista, on ollut mielenkiintoista havaita, kuinka näissä ”perusluonteenpiirteistä” johtuvissa toimissa on mahdollista kehittyä nämä tiedostettuaan.

Yliopistossa opiskelu on huomattavasti itsenäisempää verrattuna esimerkiksi opintoihin lukiossa. Kuluneen vuoden aikana olen joutunut opettelemaan parempaa aikataulujen suunnittelua ja omista opinnoista on otettava aiempaa enemmän vastuuta. Ehkä hiljalleen olen alkanut löytää myös jotakin suuntaa sivuainevalintojeni suhteen. Vaikka me puheviestinnän opiskelijat opiskelemmekin pääaineenamme puheviestintää, on sivuaineiden avulla mahdollista muovata omaa viestintäosaamistaan juuri omat tavoitteet ja vahvuudet huomioiden. Koen tämän olevan ehdoton viestinnän opiskelun vahvuus, sillä eri opintokokonaisuuksien myötä jokainen puheviestijä luo osaamisestaan juurikin sen oman uniikin paketin.

Vaikka yliopiston arkeen tottuminen veikin oman aikanasa, en vaihtaisi kuluneesta vuodesta hetkeäkään pois. Odotan innolla tulevaa lukuvuotta sekä tulevan vuoden kursseja. Mitä pidemmälle opinnot ovat edenneet, sitä vahvemmin koen olevani oikealla alalla – ja tästä onkin tullut kuluneen vuoden aikana ihan erityisen hyvä fiilis!

-Aliisa