Harrastuksesta harkkapaikkaan – ensimmäisen harjoittelun oivalluksia

Omat ensimmäiset askeleeni kohti harjoittelupaikkaa tapahtuivat viime keväänä. Tällöin ajatusleikki siitä, mitä haluan tehdä ”isona”, muuttui ensi kertaa kohdallani konkreettiseksi. Ja sekös tuntui jännittävältä. Jonkin aikaa asiaa pohdittuani vastaus kysymykseeni muotoutui hyvinkin luontevasti; liikunta ja urheilu – nämä mua kiinnostavat. Hakukirjeen lähetettyäni sain kutsun työhaastatteluun ja pian tämän jälkeen sainkin kuulla, että pääsen tekemään korkeakouluharjoitteluni Suomen Olympiakomitean viestintätiimissä.

Harjoitteluani on pian takana jo kolmen kuukauden verran. Koen, että nämä kuluneet kuukaudet ovat olleet yksi opettavaisin ajanjakso pienen elämäni aikana. Vaikka harjoittelun alku jännittikin, oli hienoa huomata, kuinka hyvin minut otettiin välittömästi vastaan. Jo alusta lähtien olen ollut mukana niin erilaisten kampanjoiden viestinnässä kuin sosiaalisen median ylläpidossa. Lisäksi olen päässyt kirjoittamaan tiedotteita sekä laajempia artikkeleita järjestön sivustolle. Koen, että työtehtävieni kautta olen päässyt hahmottamaan entistä paremmin sitä, millaista viestinnän tekeminen käytännössä on. Olen päässyt entistä selkeämmin jyvälle siitä, millaiset asiat vaikuttavat viestinnän suunnitteluun ja tekemiseen työmaailmassa. Tämän myötä ajatus siirtymästä työelämään on alkanut vaikuttaa entistä mielenkiintoisemmalta. Toisin sanoen; valmistumisen läheneminen ei enää jännitä läheskään yhtä paljon kuin vaikkapa vuosi sitten. Koska kirjoittaminen on aina ollut itselleni mieluisaa puuhaa, havainto omien taitojen kehittymisestä tällä saralla on ollut erityisen palkitsevaa. Toki, myös sellaisia ei-niin-perus-duunipäiviä on tähän ajanjaksoon mahtunut niin linssin taka- kuin etupuolellakin ­– toisinaan jopa kuvausryhmän juostessa vierellä. Harjoittelussa olen todella päässyt mukaan ihan kaikenlaiseen menoon ja meininkiin.

 

Vaikka tänä syksynä etätyöskentely on tullut tutuksi, olen myös päässyt mukaan erilaisiin työtehtäviin niin ”kentällä” kuin toimistossakin. 

Mikäli katson harjoitteluani kokonaisuutena, koen olevani äärimmäisen onnekas sen suhteen, että olen jo harjoittelussa päässyt työskentelemään lähellä omia mielenkiinnon kohteitani. Liikunta ja urheilu ovat aina olleet lähellä sydäntäni – kiikuttihan äitini minut ensimmäisiin yleisurheilukilpailuihini jo 3-vuotiaana. Mielenkiintoista onkin ollut päästä näkemään omien mielenkiinnon kohteiden kenttää pintaa syvemmältä sekä tehdä viestintää tämän aihepiirin parissa.

Harjoittelun myötä olen havainnut olevani oikeilla jäljillä sen suhteen, mitä tulevaisuudessa haluan tehdä. Kiitos tämän ensikosketuksen alaan, olen saanut kaipaamaani ammatillista itsevarmuutta siitä, että kyllä myös minä osaan ja pystyn. Uskallankin väittää, että tämä on varmasti sitä parasta antia, mitä harjoittelu voi kelle tahansa opiskelijalle tarjota. Harjoittelustani olen oppinut erityisesti sen, että tiimityöllä on hurjan suuri merkitys organisaatiolle. Työelämä ei enää toimi vanhanaikaisen ylhäältä-alas -johtamisen periaattein, vaan ensisijaista on, että työntekijät pyrkivät aktiivisesti kehittämään ratkaisuja yhdessä. Työkavereiden luotto ja tuki ovatkin olleet suuressa roolissa myös omalla harjoittelupolullani – kun tiimi toimii, kasvaa myös oma into ja motivaatio tehdä.

Kulunut syksy on ollut monin tavoin silmiä avaava. Viettäessäni #seurapaitapäivä’ä ensimmäisen edustamani urheiluseuran väreissä toimistollamme hiipi mieleeni ajatus siitä, kuinka erilaisessa paikassa saattaisin tälläkin hetkellä olla, mikäli en koskaan olisi päätynyt tuolloin 3-vuotiaana yleisurheilun sisulisäkilpailuihin kotikuntani yleisurheilukentälle. Näin 20 vuotta myöhemmin voinkin todeta; onneksi noihin kisoihin päädyin.

Be Sociable, Share!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *