Miksi kannattaa uskaltaa?

Hellurei! Täällä kirjoittaa Zaida, neljännen vuoden viestinnän opiskelija.

Mä ja ystävä & bisneskumppani Kirsi. Kuva: Mari Mäntynen

Multa on kysytty monta kertaa, miten olen ehtinyt tekemään niin paljon viestintä- ja media-alan hommia. Olenhan vasta 23-vuotias opiskelijanheitukka. Valmistuin Kallion lukiosta vuonna 2017, hain ja pääsin Laajasalon opistoon radiotoimittajalinjalle ja seuraavana vuonna Tampereen yliopistoon opiskelemaan puheviestintää. Olen tehnyt radioharjoittelun podcast-palvelu Suplassa ja viestinnän harjoittelun ekologisessa pr-toimistossa Sugarilla. Molemmat olivat unelmieni harkkapaikkoja. Tuotamme ja juonnamme toisen viestinnän opiskelijan Kirsi Lempolan kanssa Ilmaisuvaivoja-podcastia, pidämme viestintäkoulutuksia ja -workshopeja ja tarjoamme muita sekalaisia palveluita kevytyrittäjinä. Olemme löytäneet itsemme mm. puhumasta esiintymisestä englanniksi 500 hengelle, järjestämästä 700 osallistujan verkkotapahtumaa ja kirjoittamasta työkirjaa työnhakijoille.

Vastaus siihen, miten olen ehtinyt tämän kaiken ja paljon muuta on loppujen lopuksi yksinkertainen. Oman uran aloittamiseen vaaditaan uskallusta yrittää ja altistaa itsensä myös epäonnistumisille. Yrittämällä voit joko onnistua tai epäonnistua, yrittämättä jättämisellä onnistumisen vaihtoehtoa ei edes ole. Jos haet unelmiesi työpaikkaa, voit saada sen. Jos et edes hae, et ainakaan saa sitä. Usein yksi askel kohti siistejä juttuja aiheuttaa lumipalloefektin, jossa muut huomaavat hyvän meininkisi ja pyytävät mukaan muihin siisteihin juttuihin.

Meillä on joka kaudella eri teemaväri, kakkoskaudella se oli keltainen. Kuva: Mari Mäntynen

Eniten ammattiylpeyttä koen Ilmaisuvaivoja-podcastista. Se sai alkunsa keväällä 2019, kun Kirsi loukkasi jalkansa laskettelurinteessä ja joutui perumaan vaihtoon lähtönsä. Hän kaipasi inspiroivaa tekemistä ja ehdotti mulle podcastin aloittamista. En edes muistanut, että olin aiemmin puhunut ääneen haaveestani tehdä podcastia. Käärimme hihat ja aloimme hommiin. Podia tehdessä oppii vaivihkaa kaiken: hoidamme itse suunnittelun, toteutuksen, editoinnin, julkaisun, markkinoinnin ja somen. Hankimme promokuvat, äänitystilat, yhteistyökumppanit ja haastateltavat. Toki on ihania ystäviä ja verkostoja auttamassa, se on onni! Muhun on uskottu ja patistettu ulos mukavuusalueelta, ja jokainen niistä kerroista on lopulta tuonut onnistumisen kokemuksia.

Kuulin jo opiskelujen alkuvaiheessa neuvon joltain itseäni viisaammalta: omaa brändiä ja bisnestä kannattaa rakentaa opiskeluaikana, sillä silloin turvanasi on taloudellinen tuki. On melkein hyvä, ettei sivubisneksistä heti tienaa, sillä silloin voi nauttia opintotuesta ja -lainasta, kun niihin on vielä oikeutettu. Valmistumisen jälkeen vastaavaa tukea ei ole, vaan jokainen työelämän riski on suurempi. Olemme tehneet podcastia puolitoista vuotta ja teemme sitä yhä aika lailla ilmaiseksi. Viestintäalan hommissa odotetaan taidealojen lailla usein työsuoritusten tekemistä “näkyvyyspalkkiolla”. Aluksi haimmekin lähinnä näkyvyyttä, mutta ensimmäisen laskun lähettäminen tuntui voitolta. Kun työtä tekee intohimolla ilmaiseksikin, siitä saatu raha lämmittää erityisen paljon. Tuloni tulevat edelleen pääosin työstä pakopelien ohjaajana, mutta oman brändin rakentaminen petaa tulevaisuuden tuloja.

5. podikausi (!!!) alkaa 8.12.2020. Kuva: Mari Mäntynen

Olen sitä mieltä, ettei opiskeluaikana TARVITSE tehdä mitään ylimääräistä. Monen energia menee opiskeluun panostamiseen täysillä ja palkkatöiden tekemiseen, jotta saa kulunsa maksettua. Se riittää! Mutta jos sulla on idea ja voimavarat riittää, kannustan aloittamaan oman jutun rakentamisen jo nyt.

Muutama motivoiva fakta aiheesta:

  1. Sulla ei ole mitään menetettävää. Kukaan ei (vielä) tiedä kuka olet, joten voit rauhassa kokeilla siipiäsi.
  2. Omien bisnesten teko opettaa älyttömän paljon ja antaa motivaatiota opiskeluun, kun oppeja pääsee soveltamaan käytäntöön.
  3. Yrittäjyyden alkutaival on taloudellisesti epävarmaa. Opiskelija nauttii monista rahallisista tuista, joita ei enää valmistumisen jälkeen ole.
  4. Kukaan ei ole seppä syntyessään.Taito lisääntyy aloittamalla, ei odottamalla!

Miksi siis suosittelen sinua uskaltamaan? Yrittäjämäinen toiminta mahdollistaa oman elämän aikatauluttamisen. Se antaa uskoa omiin kykyihin, mahdollisuuksia vaikuttaa omiin tuloihin ja opettaa ihan valtavasti. Vaikka käytännön tekeminen tuntuisi vielä kaukaiselta, unelmista puhuminen kannattaa. Munkin tapauksessani vaadittiin innostuksen lisäksi kannustava työpari ja potku persuksille, jotta sain itseni liikkeelle. Nyt 40 podijaksoa ja monta muuta kokemusta rikkaampana oon tyytyväinen, että uskalsin.

Jos sua kiinnostaa puheviestinnän blogi, saat varmasti iloa irti myös Ilmaisuvaivoja-podcastista. Puhumme siinä vuorovaikutuksesta, ihmissuhteista ja sosiaalisesta elämästä rennolla, mutta asiantuntevalla otteella. Mun jaksosuosituksina tuleville ja nykyisille viestijäkollegoille on verkostoitumisesta, tiimityöskentelystä ja palautteesta kertovat jaksot. Löydät meidät Instagramista @ilmaisuvaivojapodcast ja podcastin mm. Suplasta, Spotifysta ja Apple Podcasteista.

Kiitos, kun luit!

Zaida

Kandikuulumisia ja epävarmuutta

Kolmas vuoteni viestinnän opiskelijana on päässyt jo hyvään vauhtiin, mikä tarkoittaa myös kandidaatintutkielman – eli tuttavallisemmin kandin – parissa työskentelyä. Opintosuunnassamme kandia työstetään käytännössä koko kolmas opiskeluvuosi joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Syyslukukaudella suoritetaan Tutkimuksen perusteet -opintojakso, jossa perehdytään tutkimuksen perusteisiin ja kirjoitetaan puolet kandidaatintutkielmasta kasaan. Kevätlukukaudella vuorossa on Seminaari ja kandidaatintutkielma -opintojakso, jossa kandidaatintutkielma on tarkoitus saada valmiiksi. Vallitsevan pandemiatilanteen takia Tutkimuksen perusteet on järjestetty luonnollisesti etänä, mutta tämä ei ole tuottanut ongelmia, sillä ylipäänsä opintosuuntamme opintojaksot on toteutettu todella hyvin etäyhteyksistäkin käsin.

Meillä viestinnän opintosuunnassa kandit suoritetaan pareittain ja kandiparit muodostetaankin pian Tutkimuksen perusteiden alussa. Aluksi kummastelin tätä käytäntöä, mutta nyt näen kandiparin kanssa työskentelyn positiivisena asiana. Työmäärä puolittuu ja aikataulussa on helppo pysyä, kun tutkielman tekemiseen täytyy varata parin kanssa yhteistä aikaa kalenterista. Paras puoli kandiparin kanssa työskentelyssä on kuitenkin kandiparilta saatava tuki. Tutkielmaan liittyviä ideoita ja ajatuksia ei tarvitse pohtia yksin, ja kun oman ajatustyön kanssa meinaa jäädä polkemaan paikalleen, saa kandiparilta usein uusia näkökulmia, joita ei itse olisi tullut edes miettineeksi. On ollut myös helpottavaa olla välillä aivan pihalla kandiin liittyvissä asioissa kandiparin kanssa ja nauraa yhdessä koko tilanteelle.

Ehkä suurin huolenaiheeni kandiparikäytännössä oli se, mahtaako parin kanssa löytää sellaista aihetta, joka kiinnostaisi ja motivoisi molempia lähes koko lukuvuoden ajan. Huoleni osoittautui onneksi pian turhaksi, kun molempia kiinnostava aihe löytyi jo suhteellisen lyhyen keskustelun jälkeen. Ylipäänsä on ollut ilo huomata, kuinka erilaisia ja silti niin mielenkiintoisia kandiaiheita opintosuuntaamme mahtuu. Tämä osoittaa hyvin sen, kuinka laajasti ja eri näkökulmista käsin viestinnän ja vuorovaikutuksen ilmiöitä on mahdollista tarkastella.

Tutkimme kandiparini kanssa yliopistossa opettavien henkilöiden kokemaa epävarmuutta etätyöskentelyn vuorovaikutustilanteissa. Aihe on tällä hetkellä erittäin ajankohtainen esimerkiksi senkin takia, että koronapandemian ja muun kehityksen myötä etätyö on jatkuvasti yleistymässä. Etätyöhön liittyy monia vuorovaikutustilanteita, joita on mielenkiintoista tutkia.

Ehkä hieman ironisestikin suurin oppini tähän astisella kandimatkallani on ollut nimenomaan oman epävarmuuteni sietäminen. Kandi on pitkän aikavälin projekti, jossa omat suunnitelmat voivat muuttua useaan kertaan ja jossa tähänastista työtä täytyy palata tarkastelemaan ja muokkaamaan säännöllisesti. Kandityöskentelyn mielenkiintoiseksi ja opettavaiseksi tekee myös se, että lopulta koko työn lopputulos voi olla aivan erilainen kuin työn alussa oli kuvitellut – siinäpä vasta harjoiteltavaa kaltaiselleni perfektionistille, joka haluaisi suunnitella kaikki työn vaiheet tarkasti hyvissä ajoin! Työn etenemiseen täytyy vain uskaltaa luottaa, vaikka matkan varrella saattaa joutua ottamaan muutaman askeleen taaksepäin ja tarkastelemaan tilannetta uudessa valossa.

Tsemppiä kaikille loppusyksyyn!

Elisa, viestinnän kolmannen vuoden opiskelija ja toisen vuoden reettori

 

Uudet kirjoittajat esittäytyy, osa 1

Moikka,
täällä kirjoittaa toinen viestinnän blogin uusista kasvoista! Mä oon Mari, 20-vuotias reettorifuksi ja tuore tamperelainen, alunperin kotoisin Espoosta. Lukiosta oon valmistunut keväällä 2019 ja välivuoden vietin reppureissaten yksin Aasiassa. Tähän viestinnän blogin tekemiseen oon lähtemässä innolla, sillä kirjoittaminen on aina ollut yksi mun lempiharrastuksista.

Viestinnän opintoja on tosiaan nyt takana muutama kuukausi, ja oon tosi tyytyväinen tästä valitsemastani opiskelupaikasta. Viestinnän ympärillä pyörivät aiheet ovat kiinnostaneet mua itseasiassa jo tosi kauan ja olen pitkään tiennyt haluavani päästä opiskelemaan sitä yliopistoon. Kävin esimerkiksi mediapainotteisen linjan lukiossa – se ei varsinaisesti valmistanut minua viestinnän opintoihin, mutta mielenkiinnon pysyessä ja syventyessä varmistuin siitä, mikä seuraava askel opintopolullani olisi.

Mun alkuperäisenä suunnitelmana oli pitää kaksi välivuotta ulkomailla matkaillen ja hakea sen jälkeen opiskelemaan, mutta koronan takia mun suunnitelma opiskelujen aloittamisen suhteen aikaistuikin vuodella. Saavuin kotiin Vietnamista maaliskuun puolenvälin tienoilla eli juuri sopivasti yhteishaun aikaan, joten päätin hakea kouluun jo tänä vuonna täysillä. Kevät ei tosiaan sitten mennytkään hostellityöntekijänä Saigonissa, vaan pääsykoemateriaalien parissa omassa huoneessa (kirjastotkin kun olivat kiinni :D).

Yliopistoon hakeminen koronakeväänä oli kokemus sinänsä, kun ensinnäkin ylioppilastodistuksella otettiin ensimmäistä kertaa sisään puolet hakijoista, ja pääsykokeiden järjestämisen ympärillä oli paljon epätietoisuutta maailmantilanteen vuoksi. Pääsin todistuksella varasijoille, joten osallistuin pääsykokeeseen. Loppujen lopuksi se toteutettiin etänä videoyhteydellä, mikä oli kuitenkin mukavaa, sillä jännittävän tilanteen sai kohdata omasta tutusta ja turvallisesta ympäristöstä käsin.

Tämän vuoden onnellisin päivä minulle oli 8. heinäkuuta, kun yhteishaun tulokset julkaistiin. Kevään kova työ palkittiin, kun tietokoneen ruudulle ilmestyivät sanat ”hyväksytty opiskelemaan: Tampereen yliopisto, Viestintä, Viestinnän ja informaatioteknologian tiedekunta”.

Fuksivuodesta ja muusta siihen liittyvästä me tullaan kirjoittelemaan tänne viestinnän blogiin toisen uuden kirjoittajan, Aliisa A:n kanssa piakkoin 😊
-Mari

1.) Minä 2.) Fuksit 2020 – mut löytää takarivistä toisena vasemmalla 3.) Ekaa kertaa haalarit jalassa 🙂

Harrastuksesta harkkapaikkaan – ensimmäisen harjoittelun oivalluksia

Omat ensimmäiset askeleeni kohti harjoittelupaikkaa tapahtuivat viime keväänä. Tällöin ajatusleikki siitä, mitä haluan tehdä ”isona”, muuttui ensi kertaa kohdallani konkreettiseksi. Ja sekös tuntui jännittävältä. Jonkin aikaa asiaa pohdittuani vastaus kysymykseeni muotoutui hyvinkin luontevasti; liikunta ja urheilu – nämä mua kiinnostavat. Hakukirjeen lähetettyäni sain kutsun työhaastatteluun ja pian tämän jälkeen sainkin kuulla, että pääsen tekemään korkeakouluharjoitteluni Suomen Olympiakomitean viestintätiimissä.

Harjoitteluani on pian takana jo kolmen kuukauden verran. Koen, että nämä kuluneet kuukaudet ovat olleet yksi opettavaisin ajanjakso pienen elämäni aikana. Vaikka harjoittelun alku jännittikin, oli hienoa huomata, kuinka hyvin minut otettiin välittömästi vastaan. Jo alusta lähtien olen ollut mukana niin erilaisten kampanjoiden viestinnässä kuin sosiaalisen median ylläpidossa. Lisäksi olen päässyt kirjoittamaan tiedotteita sekä laajempia artikkeleita järjestön sivustolle. Koen, että työtehtävieni kautta olen päässyt hahmottamaan entistä paremmin sitä, millaista viestinnän tekeminen käytännössä on. Olen päässyt entistä selkeämmin jyvälle siitä, millaiset asiat vaikuttavat viestinnän suunnitteluun ja tekemiseen työmaailmassa. Tämän myötä ajatus siirtymästä työelämään on alkanut vaikuttaa entistä mielenkiintoisemmalta. Toisin sanoen; valmistumisen läheneminen ei enää jännitä läheskään yhtä paljon kuin vaikkapa vuosi sitten. Koska kirjoittaminen on aina ollut itselleni mieluisaa puuhaa, havainto omien taitojen kehittymisestä tällä saralla on ollut erityisen palkitsevaa. Toki, myös sellaisia ei-niin-perus-duunipäiviä on tähän ajanjaksoon mahtunut niin linssin taka- kuin etupuolellakin ­– toisinaan jopa kuvausryhmän juostessa vierellä. Harjoittelussa olen todella päässyt mukaan ihan kaikenlaiseen menoon ja meininkiin.

 

Vaikka tänä syksynä etätyöskentely on tullut tutuksi, olen myös päässyt mukaan erilaisiin työtehtäviin niin ”kentällä” kuin toimistossakin. 

Mikäli katson harjoitteluani kokonaisuutena, koen olevani äärimmäisen onnekas sen suhteen, että olen jo harjoittelussa päässyt työskentelemään lähellä omia mielenkiinnon kohteitani. Liikunta ja urheilu ovat aina olleet lähellä sydäntäni – kiikuttihan äitini minut ensimmäisiin yleisurheilukilpailuihini jo 3-vuotiaana. Mielenkiintoista onkin ollut päästä näkemään omien mielenkiinnon kohteiden kenttää pintaa syvemmältä sekä tehdä viestintää tämän aihepiirin parissa.

Harjoittelun myötä olen havainnut olevani oikeilla jäljillä sen suhteen, mitä tulevaisuudessa haluan tehdä. Kiitos tämän ensikosketuksen alaan, olen saanut kaipaamaani ammatillista itsevarmuutta siitä, että kyllä myös minä osaan ja pystyn. Uskallankin väittää, että tämä on varmasti sitä parasta antia, mitä harjoittelu voi kelle tahansa opiskelijalle tarjota. Harjoittelustani olen oppinut erityisesti sen, että tiimityöllä on hurjan suuri merkitys organisaatiolle. Työelämä ei enää toimi vanhanaikaisen ylhäältä-alas -johtamisen periaattein, vaan ensisijaista on, että työntekijät pyrkivät aktiivisesti kehittämään ratkaisuja yhdessä. Työkavereiden luotto ja tuki ovatkin olleet suuressa roolissa myös omalla harjoittelupolullani – kun tiimi toimii, kasvaa myös oma into ja motivaatio tehdä.

Kulunut syksy on ollut monin tavoin silmiä avaava. Viettäessäni #seurapaitapäivä’ä ensimmäisen edustamani urheiluseuran väreissä toimistollamme hiipi mieleeni ajatus siitä, kuinka erilaisessa paikassa saattaisin tälläkin hetkellä olla, mikäli en koskaan olisi päätynyt tuolloin 3-vuotiaana yleisurheilun sisulisäkilpailuihin kotikuntani yleisurheilukentälle. Näin 20 vuotta myöhemmin voinkin todeta; onneksi noihin kisoihin päädyin.