Järkkyykö tohtoriopiskelijan mieli?

Uusi päivä sarastaa tohtoriopiskelijoille, vai sarastaako sittenkään? Uusin artikkeli hylättiin jo neljännessä lehdessä, vuoden kuudes apurahahakemuskaan ei tärpännyt, aineistonkeruu takkuaa, kansainvälistyä pitäisi viimeistään jo tänä vuonna ja vuorokaudessakin on vain 24 tuntia. Edellä mainittu saattaa kuulostaa liioitellulta, mutta moni tohtoriopiskelija pystyy tähän samaistumaan. Tohtoriopinnot ovat kuormittavia, stressaavia ja saattaa altistaa mielenterveyshäiriöille.

 

Levequen ja kumppaneiden (2017) tekemässä tutkimuksessa jopa 32% tohtoriopiskelijoista on riskissä sairastua mielenterveyden häiriöihin, erityisesti masennukseen. Tohtoriopiskelijat ovat lisäksi selkeästi suuremmassa riskissä sairastua mielenterveyden häiriöihin kuin muut akateemista työtä tekevät. Tutkimuksen mukaan työn ja perheen välinen konflikti on merkittävin mielenterveydenhäiriöitä ennustava tekijä. Belgiassa tehdyn tutkimuksen tulokset saattavat antaa osviittaa myös suomalaisten tohtoriopiskelijoiden mielenterveydestä, sillä tohtoriohjelmat ovat hyvin samankaltaisia; pääpaino on tutkimuksessa, julkaisemisessa ja itsenäisessä työskentelyssä.

Tohtoriopiskelijoiden riski sairastua mielenterveydenhäiriöihin on merkittävä ongelma. He ovat tulevaisuuden tutkijoita, opettajia, asiantuntijoita ja professoreita. Tohtoriopiskelijoiden mielenterveyttä tulisi tukea, ettei heidän akateeminen uransa pääty jo alkuvaiheessa liiallisen kuormituksen seurauksena.

Yliopistot, hallitus, ja muut toimijat voisivat varmasti erilaisilla ohjelmilla, strategioilla ja toimenpiteillä ehkäistä tohtoriopiskelijoiden mielenterveyshäiriöitä. He voivat lisätä tukipalveluita, tietoisuutta, rahoitusta sekä mielenterveyspalveluita. Tässä kirjoituksessa keskitytään sen sijaan tohtoriopiskelijan näkemykseen siitä, mitä itse voi asian suhteen tehdä. Hyvänä lähtökohtana on oman rajallisuutensa tunnustaminen; kaikkea ei pysty tekemään, vaikka motivaatiota olisi loputtomiin.

Oman rajallisuutensa tunnustamisen jälkeen on hyvä tarkastella tohtoriopintoihin liittyviä asioita ja tehdä näiden suhteen priorisointia. Tohtoriopiskelijoille on tarjolla lähes loputon määrä erilaisia mahdollisuuksia. Tämän vuoksi on hyvä pohtia, onko jokaiseen mahdollisuuteen välttämätöntä tarttua? voiko joistakin järjestötoiminnoista, työryhmistä tai työtehtävistä kieltäytyä, voiko omalle ohjaajalle ilmoittaa, että nyt täytyy edetä suunniteltua hitaammin.

Tietoisuus tohtoriopintojen kuormittavuudesta saattaa mahdollistaa sen, että uskaltaa pysähtyä, priorisoida, rajata ja tarvittaessa hakea apua. Priorisointi tohtoriopinnoissa ja muussa elämässä on erittäin tärkeää mielenterveyden kannalta. Jokainen tohtoriopiskelija tulee jossain vaiheessa tilanteeseen, että omat resurssit eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen ja jostain täytyy luopua saavuttaakseen itselleen tärkeän tavoitteen – tohtorin tutkinnon.

Jaakko Varpula
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
jaheva@utu.fi

Lähde:
Levecque, K., Anseel, F., De Beuckelaer, A., Van der Heyden, J. & Gisle, L. 2017. Work organization and mental health problems in PhD students. Research Policy, 46(4), 868 – 879.