Dublinin tuliaiset – oppeja markkinoinnista ja asiakkaiden huomioinnista

Kirjoitus on toinen osa KiRa JOKO 1 -kouluksesta kertovaa julkaisusarjaa, jonka kirjoittajana on johtamiskoulutukseen osallistunut Juha Raitanen.

Neljännen KiRa JOKO 1-opintojakson vietimme Dublinissa toukokuussa 2018. Matkan aikana opimme niin Irlannin taloustilanteesta kuin digitaalisesta markkinoinnista, hakukoneoptimoinnista sekä sosiaalisesta mediasta. Vierailimme muun muassa Twitterin Dublinin konttorilla kuulemassa mielenkiintoista esitystä.

Lue loppuun

Hengähdyshetki arjen keskellä vai oikeita oppeja johtamiseen?

Vuoden 2017 syksyllä olin kahden vaiheilla, kun mietin lähdenkö mukaan Kiinkon KiRa JOKO 1 -koulutukseen. Olin juuri keväällä 2017 suorittanut kiinteistöjohtamisen PGP23 -koulutuksen ja tuo kurssi oli ollut aika työläs, mutta erittäin hyödyllinen. Toisaalta minua houkutteli myös uuden oppiminen, jota tiesin KiRa JOKO 1:sen tarjoavan ja erityisesti myös itse johtamisen opiskelu.

Lue loppuun

Yliopisto on auttanut muutoksen merkkien tulkinnassa

Tamperelainen Insinööritoimisto Comatec käyttää yliopistojen asiantuntemusta niin sisäisissä uudistuksissa kuin teknisissä kehityshankkeissaankin.

Comatecissa on monipuolista osaamista, mutta monesti asiantuntijan kutsuminen ulkopuolelta avaa näkökulmia hyvällä tavalla, sanoo teknologiajohtaja Kimmo Nurminen.

Vuonna 1986 perustettu, yhden miehen insinööritoimistona aloittanut Comatec on nykyään noin 550 työntekijän konserni. Se keskittyy vaativaan mekaniikka-, sähkö- ja automaatiosuunnitteluun ja projektitoimintaan. Comatec Groupilla on tytäryhtiöitä Suomen lisäksi Virossa ja Puolassa.

Lue loppuun

Muutostukea ja -valmennusta uudistuvalle Kangasalle

Tampereen kaupunkiseudulla sijaitseva Kangasala on ottanut viime vuosina isoja kehitysharppauksia. Vuosina 2016–2018 kunta on uudistanut operatiivista organisaatiotaan ja palvelutapojaan. Kaupungiksi Kangasala muuttui 1.1.2018. Uusi, vuoteen 2025 ulottuva kaupunkistrategia valmistui saman vuoden keväällä.

Muutos näkyy ja kuuluu myös ulospäin. Keskustassa on menossa useita tuoreen
kaupungin ilmettä ja palveluja parantavia rakennus- ja muita hankkeita. Uusia, vetovoimaisia asuinalueita rakennetaan. Lisäksi suunnitteilla on kolme eri tavoin profiloitunutta elinkeinoelämän aluetta.

Kaikesta näkee, että kaupungissa on hyvä draivi päällä. Kangasalan kaupungin henkilöstöjohtaja Eija Tetri-Lähde näkee kehitystyölle useita syitä.

Lue loppuun

Tampereen JOKOlla on A-Insinööreissä hyvä maine

Tampereen JOKO -johtamiskoulutusohjelma tunnetaan perinteikkäänä johtajien kouluttajana. Se on avartanut suomalaisten esimiesten ja asiantuntijoiden horisonttia jo lähes 35 vuoden ajan.

A-Insinööreissä työskenteleville Kati Lahtiselle ja Jussi Vaisteelle päätös osallistua JOKO-ohjelmaan kirkastui vertailun ja keskustelujen jälkeen.

– A-Insinööreissä moni on käynyt Tampereen JOKOn. Kollegat kertoivat omia kokemuksiaan, ja myös esimiehillä oli ohjelmasta hyvää sanottavaa, rakennuttamisjohtajana työskentelevä Lahtinen ja teräsrakenteiden suunnittelujohtajana toimiva Vaiste kertovat.

Jussi Vaiste on puolentoista vuoden JOKO-koulutuksen jo suorittanut. Kati Lahtisen opinnot jatkuvat vielä kesään 2018 asti.

– Pohdin koulutuksen aloittamista pitkään, noin puoli vuotta. Esimiestyön lisäksi osallistun edelleen projekteihin ja suunnittelen vaativia teräsrakenteita, joten vapaa-aikaa on vähän. Mietin tosissani, otanko lisähommia. Mielestäni koulutusta ei kannata edes aloittaa, jos siihen ei voi paneutua täysillä, Vaiste sanoo. Lue loppuun

Turvassa maastokartta tulevaisuuteen syntyy kouluttamalla

Turvalle räätälöidyssä johdon ja asiantuntijoiden koulutusohjelmassa kehitetään yrityksen yhteistä näkemystä uusista palvelutarpeista. Isona ajurina taustalla on asiakaskäyttäytymisen muutos, jonka seurauksena vakuutusalan palveluja digitalisoidaan ja muutetaan monikanavaisiksi.

– Vakuutusalan toimijoiden rooli muuttuu vauhdilla vahingonkorvaajasta turvallisuuden edistäjäksi, kiteyttää Turvan toimitusjohtaja Minna Metsälä.
– Maailma näyttäytyy nykyisin kovin erilaisena entiseen verrattuna. Kaupungistuminen kiihtyy, nuorten halu hankkia ja vakuuttaa omaisuutta vähenee, kyberuhkat ovat todellisuutta. Turvallisuuden tarve ei ole silti kadonnut, mutta turvallisuutta tahdotaan elämään uudella tavalla. Lue loppuun