Aihearkisto: Yleinen

Kuuluuko medialukutaito mediakasvatukseen?

Tähän kysymykseen tiivistyy mielestäni olennainen kysymys, joka nousee esiin Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus MEKUn uudesta julkaisusta ”Katsaus suomalaiseen mediakasvatustutkimuksen kenttään”. Tarkastelen julkaisua siis kulttuuris-kriittisen mediakasvatuksen näkökulmasta, siis sellaisen mediakasvatuksen, jossa fokuksessa on mediasuhteissa tarvittavien taitojen edistäminen sekä nämä taidot itsessään niin formaaleissa kuin informaaleissakin oppimisympäristöissä. Viime mainittuna voi pitää myös mediasuhdetta itseään. Tämä näkökulma eroaa sellaisesta mediakasvatuksesta, jossa fokuksena on tiukasti opetus-opiskelu-oppimisprosessi.

Päätuloksena julkaisuun on kirjattu mediakasvatukseen itsessään keskittyvän tutkimuksen vähäisyys vaikka opinnäytteitä on tehty yllättävänkin runsaasti mediakasvatuksen liepeiltä. Ehkä juuri siksi, että suurin osa tarkastelluista tutkimuksista on graduja, joissa harvoin reflektoidaan teoriaa ja käsitteistöä?

Rivien välistä luen, että mediataidot/ medialukutaidot/ informaatiolukutaidot sijoittuvat näille liepeille eli reuna-alueille, koska mediakasvatukseen sijoittuvat käsitteet jäävät julkaisussakin pitkälti rivien väliin. Kyseessä onkin ns. policy-tutkimus, jota valtion viraston voi odottaakin tuottavan. Jos tekijät haluaisivat työstää julkaisusta tieteellisen artikkelin, tulisi käsitteitä luonnollisesti haarukoida nykyistä laajemmin, myös reflektoiden kansainvälisiin määrittelyihin ja ottaa lisäksi joku suhde alan kehitykseen. Tällöin tulisi pian huomatuksi muun muassa se, että angloamerikkalaisella kielialueella ”media literacy” tarkoittaa usein myös mediakasvatusta.

Katsauksessa on hahmoteltu aihealuetta yleisellä tasolla Suomessa 2007-2012 vain verkossa julkaistujen alan väitöskirjojen (2000 – ) ja muiden opinnäytetöiden sekä muutaman vertaisreferoidun verkkoartikkelin pohjalta. Pois on jätetty tieteelliset monografiat, elleivät satu olleen väitöksiä – vaikka olisivatkin olleet verkossa. Rajaukset voi ymmärtää, kun tarkoituksena on ollut hahmottaa mediakasvatuksen sijoittumista ja tutkimusaiheita korkeakouluittain. Lisäksi näillä nähdään julkaisussa ”olevan merkitystä käsitteiden, teorian ja tutkimusalueen kehittymiselle”.

Mutta mitä jää pois suomalaisen mediakasvatustutkimuksen kuvasta? Kun kansainväliset suomalaistutkijoiden julkaisut jätetään pois, ei voida sanoa mitään kotimaisen tutkimuksen kansainvälistymisestä tai sen merkityksestä kansainvälisellä kentällä. Tieteellisin kriteerein nykyään merkittävä asia. Käsiteltyjä julkaisuja ei ole myöskään tarkasteltu tieteellisten julkaisuluokitusten pohjalta. Tämä työ jääkin tehtäväksi akateemisen tutkimuksen piirissä, ja siihen katsaus kyllä osaltaan innostaakin. Toivottavasti varsinkin sen parissa työskennelleitä jatko-opiskelijoita.

Julkaisun taulukkoon on saatu isoja numeroita ja paljon tutkimusta. Yksin Tampereen yliopistossa on tehty 12 väitöstä eri tieteenaloilla, yksi lisensiaatintutkielma ja 27 pro gradu-tutkielmaa. Jonkin matkan päässä tulevat kakkosena Jyväskylän yliopisto ja kolmosena Lapin yliopisto. Mitä tämä tutkimus sitten on?

Tekijät luokittelevat sen itsessään mediakasvatusta käsitteellisesti haarukoiviin tutkimuksiin (1), tutkimuksiin, joissa mediaan liittyviä ilmiöitä tarkastellaan kasvun ja kasvatuksen näkökulmasta (2) sekä tutkimuksiin, joissa tarkastelun kohteena on tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö (3). Rajat ovat monin paikoin häilyviä.

Katsauksessa kysytään, onko mediakasvatusta esimerkiksi sellainen median ”yleisötutkimus, jossa tutkitaan yksilöiden, ryhmien tai yhteisöjen mediasuhdetta, muttei välttämättä suoranaisesti kasvun, kehityksen tai kasvatuksen näkökulmasta”? Vastaan, että ei ole vaan se on median yleisötutkimusta. Sama pätee mielestäni median tuotantoihin ja sisältöihin liittyvään tutkimukseen, joka ihan perinteisesti on mediatutkimuksen ydintä. Ratkaisevaa on tutkimuskysymys: mediakasvatusta on tutkimus, jossa kasvu, oppiminen, kasvatus, tukeminen jne. eksplikoidaan tutkimuskysymyksessä tutkimuksen kohteeksi suhteessa mediaan tai fokusoiden erityisesti tieto- ja viestintätekniikkaan, joka mediatutkimuksellisesti orientoituneen kriittis-kulttuurisen määritelmän mukaan on mediaa sekin.

Mediataidot, media- ja informaatiolukutaito, mediakielitaito, mediataju voidaan nähdä mitattavana kasvatuksen tavoitteena yhtä hyvin kuin määrittelyn kohteena olevana osana median yleisösuhdetta. Se kiteyttää sillan mediatutkimuksen ja kasvatustieteellisen tutkimuksen välille.

On erinomaista, että MEKU on tehnyt julkaisun myötä aloitteen mediakasvatukselliseen reflektointiin, jonka toivon jatkuvan tieteellisillä foorumeilla syvenevin kierroksin uusia ulottuvuuksia löytäen.

Sirkku Kotilainen
professori, mediakasvatus

Tyttöjen osallistuminen netissä puhuttaa

Tyttöjen osallistuminen netissä puhuttaa
”Tässä on tyttöjen ja poikien ero sosiaalisessa mediassa”, uutisoi Keskisuomalainen verkossa muutama päivä sitten:
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/tassa-on-poikien-ja-tyttojen-ero-sosiaalisessa-mediassa/1330913

Uutinen on puhuttanut twitterissä, verkkosanomalehdessä ja omassa sekä muiden mediakasvatuksen asiantuntijoiden sähköposteissa. Harvoin, jos koskaan, tutkimuksistani on keskusteltu näin paljon. Myös kohderyhmään kuuluvat tytöt ovat vaatineet tarkennuksia sanomisiini lehdessä. Uutinen pohjautui haastatteluuni juuri ennen julkista esitelmääni otsikolla ”Nainen ja sosiaalinen media”. Esityksen pidin jo pari viikkoa aiemmin. Esitystilassakin keskusteltiin vilkkaasti, joskin eri teemoista kuten esimerkiksi naissukupuoleen kohdistuvasta vihapuheesta verkossa.

Tytöt käyttävät yhteisöpalveluita ja bloggaavat, pojat pelaavat. Tässä karkea jako, jollaisena tilanne näyttäytyy tilastollisen tutkimuksen valossa, kun netinkäyttöjä on kysytty lapsilta itseltään. Tämä välittyi myös sanomalehti Keskisuomalaisen uutisessa verkossa. Keskustelun lienee käynnistänyt tekstissä pätkä, jossa tyttötapaisena tutkimuksessa esiintyvä verkkokeskustelu ja bloggaus rinnastetaan vähempiarvioisena suhteessa poikatapaisena tutkimuksissa esiintyvään pelaamiseen:

”Sukupuolisuuteen sosiaalisen median käytössä ei juuri ole kiinnitetty huomiota eikä feministinen tutkimusasenne halua sitä korostaakaan. Kotilaisen mukaan olisi syytä keskustella, sillä jos tytöt jäävät vain yhteisökeskustelijoiksi ja bloggaajiksi, pitäisi heitä motivoida muuallekin.”

Uutisessa alkuperäinen asiayhteys haastattelussa on jäänyt pois, mikä on tietenkin tyypillistä uutisen lyhyelle esitysmuodolle: siihen poimitaan tärkeimmät palat uutisarvon kannalta. Haastattelussa puhuin poikatapaisena toimintana kansainvälistymisestä verkkopelaamisessa siitä lähtien, kun koulussa aletaan oppia englannin kieltä. Tyttötapaisena näyttäytyy tilastollisissa analyyseissa valtavirtana kotimainen vuorovaikutus ja lähipiirit, kuten esimerkiksi harrastuksiin liittyvä viestintä. Tästä kansainvälistymisen näkökulmasta heitin haasteeni keskustelulle, mutta se siis jäi uutisesta pois.

Keskustelua onkin nyt käyty tyttöjen vähempiarvoistamisesta yhteiskunnallisina vaikuttajina ja bloggaajina. On ihmetelty tutkimusta ja tutkijan tapaa puhua siitä. Uutisen luentaa on siis tehty ”ikkunana maailmaan” eikä toimituksessa rakentuneena omana esityksenään haastattelun pohjalta.

Olen tutkinut nuorten mediavaikuttamista monta vuotta, ja esimerkiksi bloggaaminen voi näyttäytyä varsin yhteiskunnallisena toimintana erityisesti nuorten keskuudessa. Sitä en lähde kiistämään vaan päinvastoin haluaisin tarjota bloggaamista yhdeksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen harjoitukseksi vaikka peruskouluun, myös pojille. Uutisessa ei mainita myöskään käyttämieni tutkimusten kohderyhmän ikähaarukkaa, joka on 0-12 vuotta. Ikä näyttääkin sukupuolen rinnalla olevan merkityksellinen määrittäjä toimintaan verkossa. Nuorten kohdalla jopa erityisen merkityksellinen: on eri asia mitä tehdään verkossa 10-vuotiaana kuin pari vuotta vanhempana.

Varsinaisessa esitelmässä, jota toimittaja ei ollut kuulemassa, yksi pointtini oli kysymys aikuisten naisten osallistumisesta verkossa: jääkö yhteiskunnallinen näkökulma nuoruuden ikävaiheeseen?

Kriittisyyttä median luentaan!
Olin kutsuttuna puhujana naisjärjestö Soroptimistien valtakunnallisessa tapahtumassa Jämsässä. Järjestö on maailmanlaajuinen ja tavoitteena on kannustaa tyttöjä ja naisia osallistumaan monin eri tavoin yhteiskunnassa ja etenemään elämässään. Näyttää siis siltä, että tämä esitys tai pikemmin sen jälkiesitys uutisena todella kannusti keskusteluun verkossa.
Minusta uutinen toimi erinomaisesti uutisena: kommentteja kertyi nopeasti. Uutinen ei kuitenkaan ole sama kuin julkinen esitykseni tai edes haastatteluni, vaan toimitusprosessissa syntynyt erillinen esitys aiheesta, joka on elänyt omaa elämäänsä verkossa. Mediakasvatuksen näkökulmasta harjaannusta kriittiseen median luentaan edelleen tarvitaan, varsinkin verkossa.

Sirkku Kotilainen, professori, mediakasvatus