Taide on tehtävä, jossa näemme vaivaa maailman parantamiseksi ja siitä kertomiseksi

Tarkastelen tässä blogitekstissä ajatuksiani ja valmistautumistani Tampereen yliopiston Nuoret estradille -tutkimukseen sisältyvän osahankkeeni toiminnalliseen osuuteen. Hankkeeni tavoitteena on tuottaa taiteellisen tutkimuksen keinoin tietoa toisen asteen opintoihin siirtymisen nivelvaiheesta, sen haasteista ja tukemisen keinoista. Teen sen peruskoululaisina tuntemieni, mutta nyt tuon iän jo ohittaneiden 16–23 vuotiaiden nuorten kanssa. Olen mukana hankkeessa post-doc -tutkijana ja taiteilijana.

Lähdemme liikkeelle sisältö edellä Multialta lähtöisten mutta nyt jo kaukana toisistaan asuvien nuorten kanssa. Siksi esitys sisältää videokuvaa, valokuvia, videopäiväkirjaa ja viestejä enemmän kuin aiemmat tekemiseni. Mukaan mahtuu myös perinteistä esitystaiteen dialogia, sanattoman ilmaisun keinoja ja näyttämötyöskentelyä. Sen, mitä muuta kompositio vaatii, näyttää ensi kevät.

DSC01614.pieni

Teema on sopiva taiteessa käsiteltäväksi, koska niin kuin taide, niin ei tämä teemakaan ole aukoton formaatti. Maailma on viime kädessä mysteeri. Siksi ohjauksen näkökulmasta on kuumottavaa, millainen näkökulma esitykseen muotoutuu prosessin omaa sisäistä johdonmukaisuutta, nuorten elämänkerrallisuutta ja taitekohtia seuraten.

Tutkivan asenteen ja ryhmälähtöisen käsikirjoituksen tavoitteena on tuottaa näkökulmia ja tietoa nuorten opinpoluista ja elämäntunnoista ajankohtana, jossa hallitus vaatii opintojen lyhentämistä ja varhaisempaa työmarkkinoille siirtymistä, mutta jossa yhä useampi valmistuu työttömäksi, vailla työkokemusta olevaksi nuoreksi pätkätöiden hakijaksi. Tutkimuksellisesta näkökulmasta toimintalähtöinen tutkimus, sisäpuolisuus ja autoetnografisuus ovat esityksen pihvi.

Taiteellisessa prosessissa päätehtäväni on muodossa ja kysymisessä, mukaan tulevien nuorten päätehtävä on sisällössä. Luomisprosessi on ihmisten välisissä suhteissa. Sitten kun kevään kuumasta kokemuksesta, mythoksesta ollaan kauempana, voin nuorten kanssa yhdessä astua logokseen, kertomaan analyyttisesti sisältäpäin, mitä kevään 2016 aikana tapahtui. Ja kenties liittämään toiminta siihen, mitä maailmassa silloin tapahtuu.

Samaan aikaan ilmaisua ja sananvapautta säätelevä ”näkymätön käsi” on yhä lähempänä. Näkymätön käsi voi olla hankekieli ja siihen kuuluva tulosvastuu, mutta se voi olla myös taiteen ja kulttuurin rahoitusjärjestelmät, kuntien kulttuuripolitiikka tai koulun ja nuorisotyön välinen suhde. Kun prosessi alkaa, suljen nämä kompleksiset yhteydet mielestäni.

Taiteen suuri tehtävä on yhteiskunnan vapaa tarkkailu ja vallitsevan kommentointi erilaisin ilmaisullisin keinoin. Taiteen tehtävä on oikeudenmukaisuuden ja totuuden vaaliminen, niin vaikeaa kuin itsellenikin välillä on. Se ei tyhjene sanallistamiseen, koska taiteen kieli on oma kieli näkyvän ja näkymättömän, sanotun ja sanattomaksi jäävän välillä päätyen avoimuuteen. Se ei tarkoita, että esitys ei sano mitään, ei ota kantaa mihinkään, vaikka etukäteen en voi kertoakaan, mihin se on vastaus, mihin ja miten se haastaa. Lopputulosta ei vain voi määritellä ennen sen tekemistä.

Sananvapaudella on taiteessa tärkeä rooli, se ohjaa toimintaani, valintojani ja tasapainottelua vastuun ja vapauden maastossa. Uskoakseni olen taas astumassa sinne, jossa näitä rajoja koetellaan; minulta kysytään, saako sanoa, mikä on perseellään? Ja minä pohdin ensin, että ei ja sitten, että mikä ettei.

Kirjoittaja: TeT Satu Olkkonen, yhden Nuoret Estradille -osahankkeen vetäjä

 

Oheiset kaksi esityskuvaa ovat yhtenäiskouluohjauksestani Otetaan Vaari! (2014), johon osallistui nuorten lisäksi ikäihmisiä koulutarinansa kertojina ja esiintyjinä. Alemmassa kuvassa he saapuvat kiitoksiin ohjaajan eli minun ja musiikin ohjaajan kanssa. Kuvat: Markku Arvonen
Tästä linkistä avautuu lokakuinen videotervehdys hankkeeseeni mukaan tulevalta nuorelta kanssatutkijaltani. Video voi olla esityksemme alkutilanne, sillä jo tästä voi nähdä kertomuksen voiman ja vaikutuksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *