Julkaisukäytäntöjen uudistamisesta

Apulaisprof. Atte Oksasen ja prof. Pekka Räsäsen tutkimus Suomen Akatemian jakaman rahoituksen tuottamista julkaisuista on herättänyt keskustelua (mm. Anttonen & Savunen, HS 14.4.). Ilman tieteentutkimuksen ja bibliometriikan asiantuntemusta ja SA:n arviointitutkimuksiin perehtymistä en ota kantaa itse tutkimukseen tai sen johtopäätöksiin.

Huomioni kuitenkin herätti erään kommenttikirjoituksen väite siitä, että julkaisu- ja viittausmäärien ero johtuu julkaisukäytäntöjen eroista tieteenalojen välillä. Tämä on ihan totta.

Aloin kuitenkin miettimään, mitä tästä seuraa. Onko jotakin tiettyjen tieteenalojen luonteessa, jotka edellyttävät julkaisutoiminnan keskittämistä monografioiksi ja/tai suomenkielisiksi artikkeleiksi? Kansainvälisten vertaisarvioitujen artikkelien sijasta?

Hyvä esimerkki tarkoituksenmukaisesta valinnasta suomenkieliseksi julkaisukanavaksi on vaikkapa Lauhakankaan väitöskirja, jossa tutkittiin suomalaisia sananlaskuja. Kirja on herättänyt laajaa kiinnostusta myös maallikkojen parissa. Tuskin kukaan on sitä mieltä, että tämäntyyppistä tutkimusta tarvitsisi väkisin vääntää englanniksi, pois suomalaisesta kulttuurista kiinnostuneen yleisön saatavilta. On toki monta muutakin hyvää vastaavaa esimerkkiä.

Mielestäni tieteenalojen on kuitenkin ihan järkevää aina välillä kriittisesti omia julkaisukäytäntöjään. Esimerkiksi omassa oppiaineessani sosiaalipsykologiassa kv-artikkelien julkaisumäärien ylikorostamisen on väitetty johtaneen myös haitallisiin lieveilmiöihin, kuten aineistojen vääristelyyn (esim. kuuluisa Stapelin tapaus Hollannissa), joskin tämä yhteys on myös kiistetty. Myös tuore replikointikriisi on saanut psykologit ja psykologian alan lehdet tarkistamaan omia perinteitään, ja uskoakseni käytännöt muuttuvat terveemmiksi.

Tämänpäiväisessä mielipidekirjoituksessani (HS 14.4.16) kysynkin, eikö joillakin tieteenaloilla ainakin joissakin tutkimusaiheissa voisi julkaisukäytäntöjen muuttamisesta kansainvälisempään ja nopeasyklisempään suuntaan olla hyötyäkin. Kansainvälinen vertaisarviointi usein kohottaa tutkimuksen laatua ja kytkee tutkimuksen aidosti kansainväliseen keskusteluun. Vuorovaikutus tiedeyhteisön sisällä mahdollistaa alan kehittymisen kannalta tärkeän tiedonvaihdon.

Kaikillahan meillä on kuitenkin sama intressi: lisätä ihmiskunnan ymmärrystä itsestään ja maailmasta ja tehdä se tieteellisesti perustelluin keinoin. Tässä julkaisujen mahdollistama tiedeyhteisöjen keskustelu on varmasti kaikkien mielestä tärkeä työkalu.

Otan mielelläni vastaan kommentteja aiheesta!

2 thoughts on “Julkaisukäytäntöjen uudistamisesta

  1. Olen jotenkin samaa mieltä, mutta eihän kysymys ole viime kädessä julkaisukäytännöistä vaan tutkimuksen vaikuttavuudesta (tieteellisestä ja yhteiskunnallisesta). Joillakin aloilla, missä kaikki tutkivat samaa asiaa ja korottavat vuorollaan tietokekoa (vaikkapa syöpäsolun rakenteesta), bibliometriikka kertoo välillisesti aktiivisuudesta ja näkyvyydestä – ja kenties vaikuttavuudesta. Yhteiskuntatieteissä näin ei yksinkertaisesti ole. Kansanrunouskin on kansainvälinen ala, mutta sieltä mm. puuttuu tarmokkaat kansainväliset journaalitehtaat. Myös kieliasia täytyy ottaa vakavasti, ainakin numeroissa. Amerikkalainen paikallishistoria on globaalia tiedettä, norjalainen ei ole.

    Koska edustan keskustelussa mainittua, säälittävää historiantutkimusta, kerron että ei hätää. Meitä siteerataan kuoleman jälkeen paljon enemmän kuin reippaita sosiologeja.

    1. Ilman muuta hyviä huomioita. Lisäksi siteerauksien määrään vaikuttaa tutkimusalojen volyymi todella paljon.

      Olen aivan samaa mieltä siitä, että paine kansainvälistymiseen ja intensiiviseen artikkelityyppiseen julkaisutoimintaan kaikille aloille ja aiheille olisikin kohtuutonta.

      Keskustelua on ajoittain kuitenkin hyvä käydä: Käsittääkseni suomalaisissa yhteiskuntatieteilijöissä löytyy myös paljon niitä, jotka kyseenalaistavat tämänhetkistä vallitsevaa linjaa julkaisufoorumien valinnassa.

      On toki järkevää säilyttää monografiatyyppinen, kansallinen julkaisupainotus niissä aiheissa ja aloilla, joihin se soveltuu. (Äitinikin teki monografian Suomen lähiöistymisestä aikanaan, enkä häntä siitä moiti – tuo julkaisuformaatti soveltui erinomaisesti aiheeseen, palvellen pitkään mm. oppikirjanakin.)

      Silti julkaisufoorumien valinnan tulisi olla tietoisen pohdinnan tulos eikä vain perustua vanhoihin käytäntöihin.

      Itse arvostan kovasti historiantutkimusta ja muita humanistisia aloja, enkä ole tulkinnut käydyn keskustelun leimaavan mitään yksittäistä tieteenalaa tai ammattikuntaa.

Kommentointi on suljettu.