Ilmastoahdistuksesta ilmastotoivoon Emma Puikkosen romaanissa Lupaus

Kirjoittanut Tatu Pajula

Emma Puikkosen romaani Lupaus (WSOY, 2019) käsittelee kasvavaa huolta ilmastonmuutoksesta ja maapallon mahdollisesta tuhoutumisesta ilmastofiktion, cli-fin (climate fiction) avulla. Teos liittyy aiheessaan esimerkiksi Margaret Atwoodin ”MaddAddam”-kirjasarjan (2003-2013) ja Risto Isomäen teosten joukkoon (esim. Sarasvatin hiekkaa, 2005 ja Kurganin varjot, 2014). Lupaus kuvaa ilmastoaihettaan henkilöhahmojensa perhesuhteiden avulla tehden muuten vaikeasti sanoitettavasta asiasta kerrottavaa.

Teos seuraa kertojan, Rinnan, ja tämän tyttären, Seelan, elämää. Seelan kasvaminen laittaa kerronnan aikajanalle: vauvasta lapseksi ja lapsesta teiniksi muuttuva Seela kertoo ajan etenemisestä enemmän kuin tavalliset ajalliset ilmaukset. Lupauksen ilmastodystooppisuus tulee aluksi esiin salakavalasti, kun koulunsa aloittanut Seela kysyy, mitä sukupuuttoaalto tarkoittaa. Seelan kysymyksen jälkeen Rinna ei pysty ajattelemaan muuta kuin lähestyvää lajikatoa, maapallon muuttumista asuinkelvottomaksi sekä omaa kyvyttömyyttään estää ilmastonmuutosta.

Vaikka Rinnan huoli kasvaa, teoksen dystooppiset maininnat pidetään Rinnan kerronnassa hienovaraisina. Hallitusten nopea vaihtuminen, ilmastolakot ja terrori mainitaan, mutta vain sivuhuomautuksina. Ahdistus välittyy silti määrittelemättömänä huolena, koska Rinnan on vaikea kerronnallistaa maapallon tilaa. Rinna kertoo elävänsä kaksoiselämää: ensimmäinen on Seelan kanssa elettyä yhteistä elämää ja toinen on hänen ajatuksiensa ilmastoahdistusta. Rinna haluaa elää elämäänsä Seelan kanssa, mutta toinen puoli, ahdistus, pääsee yhä useammin pääosaan.

Välillä teos siirtyy Grönlantiin kuvaamaan Rinnan veljen, Robertin, ja tämän miehen, Neevin, tieteellistä tutkimusta sulavista jäävuorista. Grönlannin muuttuvat jää- ja lumimassat tuovat teokseen konkreettisen ja helposti havaittavan esimerkin ilmastonmuutoksen vaikutuksesta, kun jäälauttojen lohkeilemista ja lumen nokeentumista kuvataan tieteen auktoriteetin takaa. Grönlannin osiot kirjassa luovat vastakohtia Rinnan kertomuksen määrittämättömälle pelon kokemukselle.

Rinna haluaa pelastaa Seelan tulevalta tuholta, joten hän rakennuttaa kotinsa pihamaalle maanalaisen suojan, jossa he voisivat selvitä maan tuhoutuessa heidän ympärillään. Suoja toimii samalla kuitenkin loukkuna, josta ei tarvitse yrittää ymmärtää tai kohdata maailman tilaa. Rinnan teko saa aikaan kuitenkin vain paheksuntaa, kun Robert ja Seela pitävät sitä huonona ratkaisuna. Rinnakin tuntee suojan ristiriitaisuuden toisaalta turvana, mutta toisaalta pakottavan ja sisälleen sulkevana järjestelmänä. Onko se suoja vai vankila?

Lupauksen lähitulevaisuuden maailmassa ilmastoahdistus on kasvanut mielenterveydelliseksi sairaudeksi asti, kun yhä useammat ihmiset tuntevat olonsa epätoivoisiksi ilmastonmuutoksen monimutkaisen hyperobjektin (Morton 2014) armoilla. Mortonin mukaan hyperobjekit ovat valtavia, aikaan ja tilaan levittäytyneitä ilmiöitä, joita on vaikea havaita ja käsittää. Lupauksessa tämä käsittämisen ongelma tuodaan toistuvasti esiin. Rinna kuvaa maapallon tuhoa mahdottomaksi käsittää kerronnallistamisen lisäksi. Käsittämisen vaikeuden tuloksena on halvaantuminen tulevan tuhon edessä. Rinna on luvannut Seelalle pelastavansa tämän aina, kuten Rinnan isäkin on luvannut Rinnalle. Rinna kuitenkin pelkää, ettei voi täyttää lupaustaan Seelalle, koska maapallon pelastaminen näyttää mahdottomalta.

Epätoivon, toivon ja epäuskon rajoilla käyminen on myös nykyisen ilmastonmuutoskeskustelun pohjavireenä. Mazurin (2019) artikkelissa haastatellaan tutkija Susanne Moseria toivon säilyttämisestä kriisin keskellä. Moser käyttää termiä toiminnallinen kieltäminen (”functional denial”) mahdollisena ratkaisuna kriisistä selviämiseen. Moserin mukaan ihmisten on erittäin vaikea hyväksyä tekemäänsä tuhoa, eli he kieltävät sen. Ihmisten on silti jatkettava elämäänsä toimijoina, jotta muutosta parempaan tapahtuisi. (Mazur 2019.) Samaa toiminnallista kieltämistä edustaa Rinnan suojan rakentaminen Lupauksessa. Häntä pelottaa kaiken loppuminen ja oman ilmastonmuutosta edistävän olemassaolon kohtaaminen hävettää, mutta hän pysyy toiminnallisena, koska hän haluaa tehdä jotain, mitä tahansa, selviämisen puolesta.

Maanalaisen suojan rakennuttamisen jälkeen Rinnan ahdistus löytää huippunsa, kun hän saa ahdistuskohtauksen vertaillessaan kauppakeskuksen ravintoloiden hiilijalanjälkiä. Hänen kaksoiselämänsä ei enää onnistu ja ahdistus voittaa. Seela otetaan huostaan, ja Rinna joutuu ilmastoahdistusparantolaan. Rinna näkee harhoja, jossa kaikki muut ihmiset ovat menettäneet kasvojensa piirteet: silmien, nenien ja suiden päälle on kasvanut ihokerros.

Kun Seela pääsee vihdoin tapaamaan äitiään parantolaan, Rinna pelkää, että Seela näyttää samalta kuin muut ihmiset. Hän ei kuitenkaan näytä, ja Rinna saa tulevaisuudenuskonsa takaisin. Hän muistaa, miksi alun perin halusi toimia kriisiä vastaan: jotta hänen lapsellaan olisi tulevaisuus. Lupauksen loppu peilaa teoksen alkua, jossa kuvataan maan pyörimistä ja lapsien nukkumista ympäri maailman. Ilmastonmuutoksen käsittämättömyys ei muuta elämän jatkuvuuden säilyttämistä. Se onkin tärkein lupaus, mitä voi tulevaisuudelle antaa.

 

 

Lähteet

Mazur, Laurie 2019. Earth Island Journal. ”Despairing about the Climate Crisis? Read This.” http://www.earthisland.org/journal/index.php/articles/entry/despairing-about-climate-crisis (23.10.2019).

Morton, Timothy 2014. ”Victorian hyperobjects.” Nineteenth-Century Contexts 36.5 (2014): 489-500.

1 thought on “Ilmastoahdistuksesta ilmastotoivoon Emma Puikkosen romaanissa Lupaus

  1. Puolueeton ja raikas analyysi kirjasta. Iso ja vaikea asia käsitellä ihmismielellä tämä ilmastonmuutos. Mittasuhteet, joihin tunteet ja sen myötä toiminta, voivat harhaantua, kuvattiin kirjassa hyvin. Tummana pohjana tunteille on äidin rakkaus ja suojelunhalu lastaan kohtaan, voimattomuus että kaikkeen ei pysty äitikään, vai pystyykö kuitenkin, riittävään..

Vastaa käyttäjälle Merja Pajula Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *