Isät kotiin

Johanna Lammi-Taskula ja Petteri Eerola

Viime hallituskaudella mönkään mennyttä perhevapaauudistusta yritetään nyt uuden hallituksen voimin uudemman kerran. Läpi 2010-luvun puheissa ollut vapaiden tasavertaisempaan jakamiseen vanhempien välillä tähtäävä ja perheiden moninaisuuden paremmin huomioiva perhevapaauudistus näytti toteutuvan jo Juha Sipilän (kesk.) hallituksen toimesta, mutta se kaatui valmistelun ollessa jo pitkällä eri näkemysten mukaan joko rahan puutteen tai eriäviin käsityksiin vanhemmuuden tasa-arvosta ja uudesta perhevapaamallista.

Sosiaali- ja terveysministeriö on tänä syksynä alkanut valmistella Antti Rinteen (sd.) hallituksen johdolla uudistusta, jonka tavoitteina on muun muassa moninaisten perheiden huomiointi ja vapaiden käyttöön liittyvien joustojen lisääminen. Toiseksi keskeiseksi tavoitteeksi kirjattu, että jatkossa perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat perheissä tasaisesti molempien vanhempien kesken, jolloin yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työelämässä vahvistuu ja sukupuolten väliset palkkaerot pienenevät. Samalla vahvistuu myös lapsen oikeus molempien vanhempiensa hoivaan. Hallitusohjelman mukaan uudistus tulee toteuttaa niin, että äideillä ja isillä on yhtä paljon kiintiöitettyä perhevapaata.

Tämä tasa-arvoisempaa ja jaetumpaa vanhemmuutta kurkotteleva tavoite on ollut suomalaisen perhepoliittisen keskustelun ”kuuma peruna” jo vuosia. Lukuista perheasiantuntijat ja -tutkijat ovat kuuluttaneet tasavertaisten perhevapaiden tarvetta, sillä nykyisellään järjestelmän nähdään ohjaavan vanhempia jakamaan perhevapaiden käyttöä hyvin epätasaisesti. Nyt ollaankin tilanteessa, jossa isien pitämien perhevapaiden osuus kaikista vapaista on vain noin kymmenen prosentin luokkaa. Lisäsi noin viidennes isistä ei pidä perhevapaita ollenkaan. (Salmi et al. 2019) Kuinka perhevapaajärjestelmää tulisi siis uudistaa, että myös isät saataisiin kotiin?

Isien perhevapaat Suomessa

Jos isälle kiintiöidyllä perhevapaalla tarkoitetaan sellaista vapaata, jota ei voi siirtää äidille ja jonka aikana isä voi hoitaa lasta itsenäisesti äidin ollessa töissä tai opiskelemassa, on Suomessa ollut olemassa isäkiintiö vuodesta 2003. Tuolloin esiteltiin vanhempainvapaan isäkuukausi, jonka pituus oli aluksi neljä ja myöhemmin kuusi viikkoa. Vapaiden nimiä muutettiin vuonna 2013 niin, että isäkuukauden tilalle tuli kuuden viikon mittainen isälle kiintiöity itsenäinen isyysvapaa. Sen lisäksi isä voi pitää kolme viikkoa isyysvapaata samaan aikaan äidin vapaan kanssa.

Isän vapaakiintiö otettiin Suomessa käyttöön myöhemmin kuin muissa pohjoismaissa. Suomessa oli pitkään tuloksetta yritetty kannustaa isiä erilaisilla kampanjoilla pitämään vanhempien kesken jaettavissa olevaa vanhempainvapaata, ja kokemukset muista pohjoismaista osoittavat, että perhevapaiden käyttö jakautuu tasaisemmin vanhempien kesken, jos isälle on kiintiöity oma osuus vapaasta. Näin on tapahtunut myös Suomessa: omaa kiintiövapaataan käyttävien isien määrä on tasaisesti kasvanut ja tällä hetkellä noin puolet isistä käyttää sen. Näyttääkin vahvasti siltä, että isien jääminen kotiin on luontevinta nimenomaan silloin kun kyseessä on heille korvamerkitty vapaa jonka pitäminen ei ole ”äidiltä pois”. Käyttöä on lisännyt myös joustavuuden lisääntyminen isyysvapaan ajoituksessa: isyysvapaata voi pitää siihen asti, kun lapsi täyttää kaksi vuotta. Isien vapaaseen kohdennetusta lisäjoustosta huolimatta suomalaista perhevapaajärjestelmää on edelleen esimerkiksi muihin pohjoismaihin verrattuna varsin joustamaton ja monimutkainen.

Ketkä isät vapaita pitävät ja miksi?

Parin viime vuosikymmenen aikana tehdyn tutkimuksen pohjalta tiedämme, että isän perhevapaan pitämiseen liittyy sekä isän itsensä että lapsen äidin koulutustaso, äidin asema työelämässä sekä perheen taloudellinen tilanne. Perhevapaita on jaettu tasaisemmin korkeasti koulutettujen vanhempien perheissä, joissa äitien työllisyys ja perheen tulotaso ovat keskimääräistä paremmat. (Salmi et al. 2019) Entä mitä muita syitä isien perhevapaiden pitämisen tai pitämättä jättämisen takana löytyy? Tarkastelimme kysymystä miesten perhevapaiden takana olevista motivaatiotekijöistä ja esteistä tuoreessa tutkimusartikkelissamme, joka pohjautuu Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston CHILDCARE-hankkeessa kerättyyn yksivuotiaiden lasten vanhemmille suunnattuun kyselytutkimukseen (Eerola et al. 2019).

Tutkimuksemme kuvaa, kuinka isän oma halua hoitaa lasta kotona on miesten yleisin perhevapaiden pitämiseen vaikuttava motivaatiotekijä. Halu hoitaa lasta kotona ei ole kuitenkaan yhteydessä isän pitämän perhevapaan kestoon tai tyyppiin, sillä sitä korosti niin muutaman viikon äidin kanssa yhdessä kotona lasta hoitaneet isät, kuin myös pidempiä isyysvapaan, vanhempainvapaan ja hoitovapaan komboja pitäneet isät. Se, että isät kuitenkin korostavat hoivahaluaan keskeisenä perhevapaan pitämiseen vaikuttavana taustatekijänä, on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, jotka kuvaavat hoivaavaa ja lastenhoitoon panostavaa isyyttä kulttuurisena ideaalina (Eerola 2015). Tämä halu hoivata vihjaa, että myös isät on mahdollista saada kotiin pidemmäksi aikaa.

Omalla ja puolison työllä näyttää olevan keskeinen rooli sen suhteen, kuinka paljon isä perhevapaata pitää. Tutkimuksemme tulokset osoittavat, että sisäisen hoivahalun sijaan isän tahto pitää taukoa työelämästä ja halu mahdollistaa lapsen äidin työssäkäynti tai opiskelu olivat puolestaan keskeisiä tekijöitä, jotka ennustivat isän pidempää perhevapaata.  Analyysimme myös kuvaa, kuinka aiemman tutkimuksen korostamat korkeat tulot eivät kuitenkaan automaattisesti edistä isän perhevapaan käyttöä, jos työn vaatimukset muodostuvat esteeksi. Tämän takia esimerkiksi johtotehtävissä tai yrittäjinä työskentelevät isät pitävät muita isejä vähemmän perhevapaita.

Entä isät, jotka eivät pidä perhevapaata ollenkaan? Tutkimuksemme mukaan keskeisimmät syyt jättää perhevapaat kokonaan pitämättä liittyvät isän kokemukseen perhevapaan pitämisen taloudellisesta mahdottomuudesta ja isän kiireisiin töissä. Taloudellisten tekijöiden korostuminen kuvaa, kuinka monessa perheissä perheen elättäminen näyttäytyy edelleen miehen tehtävänä. Aiemmissa tutkimuksissa onkin esitetty, että taloudellisiin syihin vetoaminen isän perhevapaan esteenä onkin eräänlainen legitiimi selitys perhevapaiden kokonaan pitämättä jättämiselle. Miesten mahdollisuus jättää perhevapaat kokonaan pitämättä työkiireisiin vedoten toistaa puolestaan lukuisten tutkimusten havaintoa, jonka mukaan isien vanhemmuuteen liittyy tietty vapaaehtoisuuden elementti, jonka myötä miehillä on edelleen huomattavasti naisia vapaammat kädet sen suhteen, että millaisen roolin he vanhempana itselleen ottavat. Harva voisikaan kuvitella, että äiti jättäisi esimerkiksi äitiysvapaan pitämättä vaikkapa työkiireiden takia.

Kuinka saada isät kotiin?

Toteutuessaan perhevapaiden tasapuolinen jakaminen tukee pitkällä aikavälillä lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin lisäksi myös naisten työllistymistä sekä ura- ja palkkakehityksen tasa-arvoistumista. Kuinka siis saada isät kotiin?

Kuten aiempi tutkimus kuvaa, vanhempien välistä hoitovastuuta voidaan tasata osoittamalla isille lisää omia vapaita. Riittävän pitkät iseille korvamerkityt vapaat lienevätkin keskeisin yhteiskuntapoliittinen keino miesten perhevapaaosuuden kasvattamiseksi. Myös työelämän perheystävällisyyteen on syytä kiinnittää huomiota. Vaikka asenteet työelämässä ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana perheystävällisempään suuntaan, isien pitkistä perhevapaista tulisi muodostua luonnollinen ja kyseenalaistamaton osa miesten käytäntöjä työelämässä.

Tasapuolisesti jaettu vanhemmuus tulisi myös ottaa entistä vahvemmin institutionaaliseksi tavoitteeksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi jaetun vanhemmuuden kannustamisen nostamista neuvolatyön ohjenuoraksi. Vaikka suomalainen neuvolajärjestelmä osallistuu nykyiselläänkin miesten vanhemmuuden tukemiseen, isän hoitotyön määrä ja muoto nähdään usein yhä perheen vapaaksi valinnaksi. Koska neuvolajärjestelmällä on vahva auktoriteetti suomalaisessa vanhemmuuskulttuurissa, molemmille vanhemmille suunnattujen neuvolapalvelujen suositukset esimerkiksi perhevapaiden jakamisesta tuskin kaikuisivat kuuroille korville.

Lähteet:

Eerola, Petteri (2015). Hoivaisyys kulttuurisena valtavirtana: katsaus suomalaisten miesten isyyskertomuksiin. Yhteiskuntapolitiikka 80 (4), 414–419. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/129565/eerola.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Eerola, Petteri; Lammi-Taskula, Johanna; O’Brien, Margaret; Hietamäki, Johanna & Räikkönen, Eija (2019). Fathers’ leave take-up in Finland: Motivations and barriers in a complex Nordic leave scheme. SAGE Open 9 (4), 1–14. https://doi.org/10.1177/2158244019885389

Salmi, Minna; Närvi, Johanna & Lammi-Taskula, Johanna (2019). Finland country note. Teoksessa A. Koslowski; S. Blum; I. Dobrotić; A. Macht; P. Moss (toim.), International Review of Leave Policies and Research 2019. http://www.leavenetwork.org/lp_and_r_reports/

Kirjoitus on julkaistu myös Alusta-verkkolehdessä 4.11.2019.

Kirjoittajat:

lammitaskula1

Johanna Lammi-Taskula toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tutkimuspäällikkönä sekä Lapset, nuoret ja perheet -yksikön päällikkönä. Hän johtaa CHILDCARE-hankkeen osana olevaa NEVA-tutkimusta, jossa analysoidaan nelivuotiaiden lasten ja heidän perheittensä hyvinvointia, terveyttä ja lastenhoidon valintoja. Hän on aiemmin tutkinut isien perhevapaita.

 

 

petteri-eerola-kuvaaja-anu-kuukkaPetteri Eerola työskentelee CHILDCARE-hankkeen tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAssa. Eerola tutkii isyyttä, vanhemmuutta ja perheitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *