Sopivat työajat ja lastenhoitoratkaisut voivat helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista pienten lasten äitien palatessa töihin

Sanna Moilanen, Eija Räikkönen & Maarit Alasuutari

Kirjoitamme näin äitienpäivän alla suomalaista äitiyttä läheisesti koskettavasta ja samalla poliittisesti ajankohtaisesta aiheesta – työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta pienten lasten äitien palatessa työhön.

Pienten lasten äitien nykyistä aktiivisempi työhön osallistaminen on jo joitakin vuosia ollut yksi keskeisistä perhepoliittisista tavoitteista maassamme. Vaikka työvoimatutkimuksen mukaan työssä olevien 1-vuotiaiden äitien määrä on viime vuosina hieman noussut, on suomalaisten 1–2-vuotiaiden äitien työllisyysaste edelleen esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna selkeästi matalampi. Tätä selitetään muun muassa äitien pitämillä pitkillä perhe- ja hoitovapailla. Vaikka perhevapaat mahdollistavat arvokkaan hoivatyön, voivat pitkittyneet poissaolot työelämästä vaikeuttaa naisten ura- ja palkkakehitystä sekä heikentää naisten työmarkkina-asemaa ja pienentää heidän eläkkeitään suhteessa miehiin.

Äitien pitkät perhe- ja hoitovapaat kytkeytyvät muun muassa maamme perhepolitiikkaan ja kulttuuriseen hoivaihanteeseen, jotka heijastuvat myös äitien työtä ja lastenhoitoa koskeviin preferensseihin. Suomen perhepolitiikkaa leimaa äitien työhön kannustamisen ristiriitaisuus: Vaikka varhaiskasvatusjärjestelmämme yhtenä tavoitteena on mahdollistaa erityisesti äitien kokopäiväinen työssäkäynti, samaan aikaan perhevapaajärjestelmämme mahdollistaa äitien pitkänkin kotonaolon lapsen saamisen jälkeen. Tilastotietojen mukaan vanhempainvapaiden jälkeen lähes puolta 1–2-vuotiasta lasta hoidetaan kotona kotihoidon tuen turvin, ja tuen saajista noin 90 prosenttia on äitejä. Erityisesti matalammin koulutetut äidit sekä työttömät ja työvoiman ulkopuolella olevat äidit ovat kotona kauemmin kuin korkeammin koulutetut ja työsuhteessa lapsen syntymähetkellä olevat äidit. Äidit perustelevat kotihoitovalintaansa ensisijaisesti lapsen etuun vedoten, joka mukailee maassamme vallitsevaa kulttuurista ymmärrystä äidinhoivasta pienelle lapselle parhaana hoitomuotona.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen liittyvät haasteet selittävät myös osaltaan äitien kotihoitovalintaa ja edelleen äitien pitkittynyttä poissaoloa työmarkkinoilta. Pienten lasten äidit voivat esimerkiksi kokea, että työelämän tahti on liian kiivas, työ on henkisesti kuormittavaa tai että työaikoja on hankala sovittaa perheen arkeen, jolloin kotiin jäämisen nähdään tukevan sekä äidin että lapsen hyvinvointia. Pienten lasten äidit voivatkin olla erityisen haavoittuvia työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta aiheutuvalle ristiriidalle, kun työn lisäksi äidin aikaa ja energiaa tulisi riittää myös pienen lapsen hoitamiseen sekä kotitöihin. Ristiriita syntyy, kun äiti kokee, etteivät hänen aikansa ja energiansa riitä sekä työhön että perheeseen kytkeytyvien tehtävien ja vastuiden hoitamiseen

Näin ollen tärkeä keino pienten lasten äitien työhön paluun tukemiseen on työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottaminen. Keskeinen kysymys siis on, millaiset tekijät voisivat edesauttaa pienten lasten äitejä työn ja perheen yhteensovittamisessa heidän palatessaan työhön ”aikaisin”?

Tähän kysymykseen haemme vastausta tekeillä olevalla tutkimuksella, joka on osa Strategisen tutkimuksen neuvoston (Suomen Akatemia) rahoittamaa CHILDCARE-hanketta. Tutkimuksen keskiössä ovat suomalaiset, noin 1-vuotiaiden lasten äidit, jotka ovat palanneet työelämään ennen lapsen toista syntymäpäivää. Aineistona käytetään hankkeessa vuonna 2016 kerättyä kyselyaineistoa, josta tähän tutkimukseen on poimittu niiden äitien vastaukset, jotka olivat kyselyhetkellä palanneet palkkatyöhön (N = 573). Tutkimuksessa selvitimme, millaisia syitä noin yksivuotiaiden lasten äideillä on työhön paluulle, ja ovatko syyt yhteydessä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta aiheutuvaan ristiriitaan.

Löysimme neljänlaisia syitä, joista ensimmäinen oli työn henkilökohtainen tärkeys. Tällöin äidit perustelivat töihin paluutaan sillä, että he pitävät työstään, työ on heille tärkeää tai että työyhteisön ilmapiiri on hyvä. Lisäksi tärkeä syy töihin paluulle oli se, että äidit saavat toteuttaa itseään työssään.

Toinen perustelu työhön paluulle olivat ulkoiset vaatimukset, jolloin vastauksissa korostui se, ettei töihin paluu ollut niinkään äidin oma halu, vaan syyt palata töihin tulivat ennemminkin ”ulkoapäin”. Tällöin työhön oli palattu, koska äidit pelkäsivät menettävänsä työpaikkansa tai koska työtilanne edellytti työhön paluuta. Lisäksi äidit pelkäsivät pitkän poissaolon heikentävän etenemismahdollisuuksiaan. Myös työpaikalla tapahtuvat muutokset tai esimiehen pyyntö palata töihin olivat keskeisiä syitä töihin paluulle.

Kolmas syy töihin paluulle oli tyytymättömyys kotivanhemmuuteen. Töihin paluuta perusteltiin tällöin korostamalla sitä, että kokopäiväinen lastenhoito ei sovi itselle. Äidit myös halusivat vaihtelua kotona olemiselle ja kaipasivat muiden aikuisen seuraa.

Neljäntenä töihin palaamista perusteltiin sopivilla työ- ja perheolosuhteilla, joita olivat sopivat työajat ja työn luonne. Lisäksi sopivan hoitopaikan löytyminen lapselle oli peruste töihin paluulle.

Kuinka edellä esitellyt syyt sitten olivat yhteydessä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta aiheutuvaan ristiriitaan? Tulokset osoittivat, että mitä enemmän äidit korostivat työn henkilökohtaisen tärkeyden tai sopivien työ- ja perheolosuhteiden olevan syy työhön paluulleen, sitä vähemmän he kokivat työn ja perhe-elämän välistä ristiriitaa. Sen sijaan ulkoinen vaatimus tai tyytymättömyys kotivanhemmuuteen heijastuivat äitien kokemuksiin työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta kielteisesti: mitä enemmän äidit korostivat palanneensa töihin näiden seikkojen takia, sitä enemmän he kokivat työ- ja perhe-elämän välistä ristiriitaa.

Tutkimus tuottaa uutta tietoa siitä, millaiset tekijät voisivat edesauttaa suomalaisten, noin yksivuotiaiden lasten äitejä työn ja perheen yhteensovittamisessa heidän palatessaan työhön. Tulosten mukaan pienten lasten äitien työn ja perhe-elämän yhteensovittamista näyttäisi helpottavan se, että työhön palataan työn henkilökohtaisen tärkeyden vuoksi sen sijaan, että työhön paluu on esimerkiksi työnantajalta tuleva vaatimus tai paluun syynä on äidin pelko työuran katkeamisesta.

Tulokset myös osoittivat, että äitien työhön palaamista voitaisiin helpottaa esimerkiksi sopivilla työ- ja lastenhoito-olosuhteilla. Sopivan kevyt työ ja sopivat työajat työhön paluun syinä näyttäisivät tukevan äitien mahdollisuuksia yhteensovittaa työhön ja perheeseen liittyviä vastuita ja tehtäviä onnistuneesti. Myös sopivan hoitomuodon löytäminen lapselle voi helpottaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista.

Mitkä sitten ovat perheille sopivia työ- ja lastenhoitoratkaisuja? Vaikka nämä ratkaisut ovat perhekohtaisia, kaksi tutkimuksissa ja julkisessa keskustelussa usein esiin nousevaa ratkaisua työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi ovat äitien (ja isien) osa-aikatyön mahdollistaminen sekä isien hoivavastuun lisääminen.

Osa-aikatyö voisi kannustaa pienten lasten äitejä palaamaan työhön perheissä, joissa kotihoito nähdään parhaana pienen lapsen hoitovaihtoehtona tai joissa äidit eivät ole halukkaita tekemään kokopäivätyötä. Suomessa pienten lasten äitejä on pyritty kannustamaan osa-aikaisen vapaan ja osa-aikatyön yhdistämiseen kokoaikaisen perhevapaan sijaan viimeksi vuonna 2014 voimaan tulleen joustavan hoitorahan avulla. Joustavan hoitorahan mahdollistama osa-aikatyö voisi helpottaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista esimerkiksi siten, että äiti ja isä jakavat hoivavastuuta osa-aikatyötä tekemällä, jolloin kunnallisia varhaiskasvatuspalveluita ei käytettäisi lainkaan tai siten, että lapsi osallistuu osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Näistä jälkimmäinen vaihtoehto näyttäisi yleistyneen joustavan hoitorahan myötä, kun 0–2-vuotiaiden lasten osallistuminen osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen kääntyi vuonna 2014 aikaisempia vuosia jyrkempään nousuun.

Äitien osa-aikatyöhön osallistuminen ei kuitenkaan ole ongelmaton tai yksiselitteinen ratkaisu lisätä pienten lasten äitien työllisyysastetta. Vaikka osa-aikatyön avulla voitaisiin kannustaa pienten lasten äitejä palaamaan nykyistä aiemmin takaisin työelämään, on edellytyksenä se, että osa-aikatyötä on tarjolla. Lisäksi on ehdottoman tärkeää, että työstä saatavat tulot riittävät perheen elättämiseen sekä takaavat naisille riittävän eläkkeen. Osa-aikatyö ei saisi myöskään vaikeuttaa äitien kokopäivätyöhön siirtymistä lapsen kasvaessa.

Toinen mahdollinen keino helpottaa äitien työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen haasteita on isien hoivavastuun lisääminen. Isien pitämien perhevapaiden osuuden kasvattaminen oli yksi vuonna 2018 kaatuneen perhevapaauudistuksen keskeinen tavoite, jonka avulla pyrittiin edesauttamaan pienten lasten äitien aikaisempaa paluuta työelämään sekä lisäämään työelämän ja vanhemmuuden tasa-arvoa. Vaikka suomalaisten isien perhevapaiden käyttö on kahden viime vuosikymmenen aikana kasvanut, on se edelleen alle puolet siitä, mitä se on esimerkiksi Ruotsissa ja Islannissa.

Suomessa vanhempainvapaiden ja kotihoidon tuen käyttö ovat siis vahvasti sukupuolittuneita kasvattaen näin miesten ja naisten epätasa-arvoa työmarkkinoilla. Suuri osa kotihoidon tuen saajista on naisia, joka voi hidastaa äitien työhön palaamista etenkin silloin, kun kunnassa maksettava kotihoidon tuen kuntalisä on suuri.

Sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta perhevapaiden ja hoivavastuun tulisi jakautua nykyistä tasaisemmin äitien ja isien välillä. Voi hyvin olla, että äidit todennäköisemmin palaavat töihin lapsen ollessa noin vuoden vanha, mikäli isien perhevapaiden käyttö yleistyy. Lapsen kotihoitoa vahvasti kannattavien voi olla helpompi lähteä töihin, kun puoliso hoitaa lasta kotona, mikäli lapsen vieminen kunnalliseen varhaiskasvatukseen on este töihin paluulle. Tämän takia onkin tärkeää, että perhevapaajärjestelmää uudistettaessa otettaisiin huomioon isien hoivavastuun lisääminen sekä tuettaisiin työnantajia tarjoamaan pienten lasten vanhemmille mahdollisuutta osa-aikatyön tekemiseen, joka takaisi riittävät tulot, vanhempien urakehityksen sekä riittävät eläkkeet.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

 

Lähteet

Greenhaus, J. H. & Beutell, N. J. 1985. Sources of conflict between work and family roles. Academy of Management Review 10 (1), 76–88.

Hietamäki, J., Repo, K. & Lammi-Taskula, J. 2018. Työsuhteen omaavat äidit lasten kotihoidon tuella – kotihoidon perustelut. Yhteiskuntapolitiikka 83 (4), 412–421.

Kela 2016. Perhevapaat jakautuvat epätasaisesti. Kelan tietopaketit, perhevapaat, e-julkaisu. [Viitattu: 8.5.2019] https://www.kela.fi/perhevapaat-tietopaketti.

Kela 2017. Kelan tilastollinen vuosikirja 2017. Suomen virallinen tilasto. Sosiaaliturva 2017. Helsinki: Kansaneläkelaitos, verkkojulkaisu. [Viitattu: 8.5.2019] http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018120349699

Nordic Statistics 2017. Nordic Statistics 2017, Nordic Council of Ministers, verkkojulkaisu. [Viitattu 8.5.2019] https://norden.diva-portal.org/smash/get/diva2:1146911/FULLTEXT05.pdf

Räsänen, T., Österbacka, E., Valaste, M., & Haataja, A. 2019. Lastenhoidon tukien vaikutus äitien osallistumiseen työmarkkinoille. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 14/2019. Helsinki: Kela, verkkojulkaisu. [Viitattu: 8.5.2019] http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201901253094

Salmi, M., Lammi-Taskula, J. & Mäntylä, E. 2016. Pienten lasten äidit osa-aikatyöhön? Politiikan ja käytäntöjen ristiriitoja. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2), 206–215.

Salmi, M. & Närvi, J. (toim.) 2017. Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa-arvo. Raportti 4/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, verkkojulkaisu. [Viitattu 8.5.2019] http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-884-5

SVT 2016. Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus, verkkojulkaisu. ISSN=1798-7830. Perheet ja työ 2016, 4. Entistä suurempi osa pienten lasten äideistä töissä. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 7.5.2019] http://www.stat.fi/til/tyti/2016/14/tyti_2016_14_2017-10-10_kat_004_fi.html

Säkkinen, S. & Kuoppala, T. 2018. Varhaiskasvatus 2017. Tilastoraportti 32/2018. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, verkkojulkaisu. [Viitattu: 8.5.2019] http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018100937865

Kirjoittajat

Sanna Moilanen (KM) viimeistelee varhaiskasvatustieteen väitöskirjaansa Jyväskylän yliopistossa ja toimii projektitutkijana CHILDCARE-hankkeessa.

Eija Räikkönen on yliopistonlehtori, dosentti Jyväskylän yliopistossa ja toimii CHILDCARE-hankkeessa määrällisten menetelmien asiantuntijana.

Maarit Alasuutari on varhaiskasvatustieteen professori Jyväskylän yliopistossa ja CHILDCARE-hankkeen johtaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *