Varhaiskasvatus ja lastenhoidon ratkaisut ovat olleet viime aikoina yhteiskunnallisen huomion kohteena Varhaiskasvatuslakiin sekä perhevapaauudistukseen liittyvien keskusteluiden myötä. Näissä keskusteluissa varhaiskasvatuksen eri toimintamuodot, yhtenä niistä avoin varhaiskasvatustoiminta, ovat jääneet pitkälti muiden teemojen varjoon. Avoimen varhaiskasvatuksen järjestämisen kysymyksiin on kuitenkin syytä kiinnittää nykyistä enemmän huomiota, sillä se on monella tapaa sekä varhaiskasvatukseen osallistumiseen että lasten kotihoidon tukemiseen liittyvän keskustelun ytimessä.
Lainsäädännöllisesti avoimen varhaiskasvatuksen asema on ristiriitainen: Varhaiskasvatuslaissa (2018) avoin varhaiskasvatus on määritelty yhdeksi varhaiskasvatuksen toimintamuodoksi päiväkotitoiminnan ja perhepäivähoidon rinnalla, ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2016) velvoittavat yhtä lailla kaikkia varhaiskasvatuksen muotoja. Laki ei kuitenkaan säätele samalla tavoin henkilöstön kelpoisuuksia, ryhmäkokoja tai aikuisten ja lasten suhdelukua avoimessa varhaiskasvatuksessa. Myöskään toiminnan luonteesta tai säännöllisyydestä ei ole olemassa selkeitä linjauksia. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2016) mukaan avointa varhaiskasvatusta voidaan järjestää esimerkiksi kerho- tai leikkipuistotoimintana, joka voi sisältää esimerkiksi ulkoilua, leikkiä, sekä taide- ja liikuntakasvatusta. Lisäksi avoin varhaiskasvatus voi tarjota huoltajille ohjattua yhdessäoloa lasten kanssa sekä muita sosiaalisia kontakteja.
Avoin varhaiskasvatus on maassamme ainoa varhaiskasvatusmuoto, johon lapsi voi osallistua riippumatta siitä, maksetaanko hänen kotona hoitamisestaan kotihoidon tukea. Kotihoidon tukien suosion perusteella voi olettaa, että avoimen varhaiskasvatuksen palvelut ovat muodostuneet keskeisiksi varhaiskasvatuspalveluiksi merkittävälle osalle suomalaisista alle esiopetusikäisistä lapsista. On kuitenkin kuntien päätettävissä, järjestääkö kunta avointa varhaiskasvatusta, ja jos järjestää, millaisissa puitteissa ja millaisin toimintamuodoin sitä toteutetaan. Tämä herättää pohtimaan, mitä tarkoituksia avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuodot paikallisissa konteksteissa palvelevat. Kuntien erilaiset varhaiskasvatuspoliittiset ratkaisut sekä erot mahdollisten kuntalisien maksamisen ehdoissa vaikuttavat siihen, mitä varhaiskasvatuksen vaihtoehtoja kussakin kunnassa todellisuudessa on tarjolla perheiden eri elämäntilanteissa.
Salla Fjällströmin (2018) pro gradu –tutkielmassa selvitettiin kymmenen CHILDCARE-hankkeeseen osallistuvan kunnan edustajien näkemyksiä ja tulkintoja avoimen varhaiskasvatuksen järjestämisestä kyseisissä kunnissa. Kuntien varhaiskasvatuksen verkkosivujen sekä viranhaltijahaastattelujen perusteella havaittiin, että kuntiin oli muodostunut erilaisia avoimen varhaiskasvatuksen järjestämisen kulttuureja, ja myös perustelut avoimen varhaiskasvatuksen järjestämiselle rakentuivat erilaisista tulkinnoista ja lähtökohdista.
Avoimen varhaiskasvatuksen erilaiset tulkinnat
Fjällströmin (2018) tutkimuksessa analysoitiin, miten kunnissa perustellaan avoimen varhaiskasvatuksen järjestämistä koskevia ratkaisuja. Analyysin tuloksena ilmeni kolme erilaista avoimen varhaiskasvatuksen järjestämistä jäsentävää puhetapaa. Vaikka tietyt puhetavat painottuivatkin eri tavoin eri tutkimuskunnissa, yksittäisen kunnan ei voi suoraan katsoa edustavan yksittäistä puhetapaa, sillä puhetavat olivat myös osin toisiinsa limittyneitä.
Valinnanvapautta korostavassa puhetavassa avoimen varhaiskasvatuksen palvelut miellettiin perheiden valinnan mahdollisuuksia lisääviksi vaihtoehdoiksi. Avoimen varhaiskasvatuksen palvelut nähtiin osana kunnan tarjoamia varhaiskasvatuksen ja lastenhoidon tukien palveluvalikkoa. Perhe ja vanhemmat asemoitiin asiantuntevan asiakkaan rooliin, aktiivisiksi ja kykeneviksi toimijoiksi: avoimen varhaiskasvatuksen palvelut lapselleen valitsevat vanhemmat haluavat hoitaa lapsensa kotona, eivätkä halua tai tarvitse päiväkoti- tai perhepäivähoitopaikkaa. Kunnan tehtävänä oli ymmärtää, että perheillä on erilaisia tarpeita ja pyrkiä tarjoamaan joustavia ratkaisuja eri elämäntilanteisiin. Lapsi jäi tässä keskustelussa taustalle, perheenjäsenen rooliin, jonka varhaiskasvatuksen toteuttamiseen liittyvissä päätöksissä vanhemmat ovat parhaita asiantuntijoita.
Huolenpitoa korostavassa puhetavassa avoin varhaiskasvatus näyttäytyi konkreettisena, matalan kynnyksen paikkana lapsiperheille. Avoin varhaiskasvatus jäsentyi päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa toteutettavasta varhaiskasvatuksesta erillisenä ja erilaisena toimintana, jota kuvailtiin esimerkiksi päiväkotitoimintaa vapaammaksi ja rennommaksi. Avoin varhaiskasvatus nähtiin arvonäkökulmasta tärkeänä, lapsiperheiden sosiaalisia tukiverkostoja vahvistavana kuntapalveluna, joka tarjoaa apua, vertaistukea ja seuraa lasta kotona hoitaville vanhemmille. Kotona lapsia hoitavat vanhemmat profiloituivatkin palvelujen ensisijaisiksi käyttäjiksi. Lapsi nähtiin osallistujana, joka voi avoimessa varhaiskasvatustoiminnassa puuhailla ja tavata ikätovereita turvallisessa ympäristössä.
Kunnan resursseihin painottuvassa puhetavassa avoimen varhaiskasvatuksen palveluja jäsennettiin perheille riittävien varhaiskasvatuspalveluiden näkökulmasta, jossa painottui kaksi näkökantaa. Avoimesta varhaiskasvatustoiminnasta puhuttiin joko kevyempänä varhaiskasvatusmuotona, tai vaihtoehtoisesti kunnalle ylimääräisinä varhaiskasvatuspalveluina. Puheessa kevyemmistä varhaiskasvatuspalveluista kerhotoiminta nähtiin osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen verrattavana vaihtoehtona. Lapsi kuvattiin palvelun käyttäjänä, jolla on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen myös avoimessa varhaiskasvatustoiminnassa. Mikäli avoin varhaiskasvatustoiminta katsottiin ylimääräiseksi palveluksi, sen järjestämiselle ei kunnassa nähty tarvetta tai järjestämisen ei katsottu olevan kustannussyistä mahdollista. Avoimen varhaiskasvatuksen käyttäjät nähtiin kotona olevina perheinä, joilla ei ole välttämätöntä tarvetta varhaiskasvatuspaikalle päiväkodissa tai perhepäivähoidossa. Kunnan resurssien näkökulmasta päiväkoti- ja perhepäivähoitopalvelut miellettiin olevan tarkoitettu ensisijaisesti sellaisille perheille, joilla oli vanhemman työstä, opiskelusta tai jostakin muusta syystä tarvetta varhaiskasvatuspaikalle.
Erilaiset tulkinnat, eriytyvät varhaiskasvatuspolut
Tutkimustulosten perusteella voi todeta, että kunnissa järjestetään avointa varhaiskasvatusta erilaisista lähtökohdista ja erilaisin perustein. Avointa varhaiskasvatustoimintaa jäsentävien puhetapojen moninaisuus antaa viitteitä siitä, ettei avoimelle varhaiskasvatukselle ole muodostunut vakiintunutta asemaa nimenomaisesti lapselle tarkoitettuna, pedagogisesti tavoitteellisena varhaiskasvatuspalveluna. Usein avoin varhaiskasvatus tulkitaan painotetusti lapsiperheiden palveluna, jossa korostuu vanhempien tukeminen. Toki lapset ovat tässäkin tulkinnassa mukana avoimeen varhaiskasvatukseen osallistujina.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena ei ollut arvioida avoimen varhaiskasvatuksen laadukkuutta tai kuntien onnistumista palvelujen järjestämisessä. Varhaiskasvatuspalveluiden kehittämisen näkökulmasta on kuitenkin tärkeää pohtia avoimen varhaiskasvatustoiminnan merkitystä kotihoidossa oleville lapsille: voitaisiinko avoimia varhaiskasvatuspalveluja kehittämällä muuttaa mustavalkoista ajattelutapaa, jossa lapsi joko osallistuu varhaiskasvatukseen tai on kotihoidossa? Tutkimustulosten pohjalta voi myös kysyä, kuinka hyvin alueellinen yhdenvertaisuus voi toteutua tilanteessa, jossa avoin varhaiskasvatus on kunnissa rakentunut palvelemaan erilaisia tavoitteita ja päämääriä. Onkin tarpeen pohtia valtakunnallisesti, miten avoimen varhaiskasvatustoiminnan tehtävät ja tavoitteet määritellään. Lisäksi tulisi pohtia, mikä on lasten kerhotoiminnan ja osa-aikaisen varhaiskasvatuksen välinen suhde nykylainsäädännössä, jossa lapsen subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen on linjattu 20 tuntiin viikossa. Tämä edellyttää keskustelua avoimen varhaiskasvatustoiminnan laadukkuuden määrittelystä sekä siitä, miten avointa varhaiskasvatusta säädellään suhteessa muihin varhaiskasvatuksen toimintamuotoihin.
Lähteet
Fjällström, S. (2018). ”Semmonen kevyempi vaihtoehto” : diskurssianalyyttinen tutkimus muun varhaiskasvatuksen merkityksestä kuntien varhaiskasvatuspalveluna. Kasvatustieteiden pro gradu –tutkielma. Tampereen yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201810082641
Opetushallitus (2016). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2016:17. Helsinki: Opetushallitus.
Varhaiskasvatuslaki 540/2018
Kirjoittajat:
KM Salla Fjällström toimii tutkimusavustajana CHILDCARE-hankkeessa.
KT Kirsti Karila on varhaiskasvatuksen professori Tampereen yliopistossa. Hän toimii tiimijohtajana ja vuorovaikutusvastaavana CHILDCARE-hankkeessa.
Kommentit