Tutkimisen välineitä lasten kuulemiseen

Anu Kuukka

Viimeaikaisissa lastenhoitoa ja varhaiskasvatusta koskevissa uudistuksissa ja keskusteluissa ’lapsen etu’ on ollut usein käytetty argumentti vedottaessa niin esillä olevan asian puolesta kuin sitä vastaan. Näissä keskusteluissa näkemys lapsen edusta on ollut aikuisen. Lasten oma näkökulma ja asioiden merkitys lapsille itselleen jääkin usein aikuisten puheen alle – kuulumattomiin ja näkymättömiin. Näin on asia eritoten lapsia koskevassa päätöksenteossa. Miten kuulla lapsia heitä itseään koskevissa asioissa? Miten tutkimuksen avulla voidaan saada lasten äänet kuuluville sinne, missä lasten asioista päätetään ja missä päätökset todentuvat osaksi lasten elämää?

Lapsia on tutkittu monista näkökulmista ja lähtökohdista eri tieteenalojen ja tutkimusperinteiden piirissä. Lapsia koskevaa tietoa on tuotettu sekä aikuisten että lasten näkökulmasta. Etenkin 1980-luvulta virinneen monitieteisen lapsuudentutkimuksen myötä lapsuutta ja lasten arkisia maailmoja koskevan tutkimuksen määrä on lisääntynyt, ja lasten pätevyys ja osallisuus itseään koskevana tiedontuottajana on tunnistettu ja tunnustettu. Lapsiin suuntautuvan tutkimuksen lähtökohtana onkin lasten asiantuntijuus omassa arjessaan ja elämässään. Niin ikään YK:n Lapsen oikeuksien sopimus (1989) painottaa lasten oikeutta ilmasta mielipiteensä ja tulla kuulluksi.

Millaisia keinoja aikuisella tutkijalla on kysyä lapselta?

Lapsuutta ja lapsia voi tutkia monenlaisin metodein ja lapsia osallistavin menetelmin. Lasten kanssa toteutetut tutkimukset eivät välttämättä edellytä erilaisia tai erityisiä menetelmiä verrattuna esimerkiksi aikuisten kanssa toteutettuihin tutkimuksiin. Tosin joitakin tutkimusmenetelmiä on pidetty toisia sopivampina ja lapsiystävällisempinä, kun tehdään tutkimusta pienten lasten kanssa. Aikuiset tukeutuvat tutkimuksessa monesti puhuttuun kieleen ja sanaan. Lapsuuden tutkimuksessa haetaan tutkimusmenetelmiä, jotka luovat mahdollisuuksia tutkimukselle myös silloin, kun kielellisen tiedon tuottamiseen liittyy haasteita. Lasten näkökulmien merkityksen vahvistuminen tutkimukselle luo niin ikään tarvetta kehittää uudenlaisia keinoja tutkia lapsia ja lasten näkökulmia. Lapsiin liittyvässä tutkimuksessa korostuu merkittävästi myös tutkijan eettinen ja metodologinen vastuu tutkittavistaan.

kuva: Anu Kuukka

CHILDCARE-hanke oli mukana lokakuussa 2016 Jyväskylän yliopistossa järjestetyssä lapsuudentutkimuksen seminaarissa ’Researching Children in Everyday Life: Applying ethnographic and videoethnographic methods’, jossa oli esillä useita lasten elämää valottavia tutkimuksia, lasten näkökulmaisia tutkimuksia ja lapsia osallistavia tutkimusmenetelmiä hyödyntäviä tutkimuksia. Lapsuuden ja lasten elämän monimuotoisuus edellyttää erilaisia metodologisia lähestymistapoja. Tutkija voi tuottaa tutkimusaineistoa olemalla mukana lasten arjen tilanteissa eripituisia aikoja ja keräämällä aineistoa erilaisin etnografisin kenttätyömenetelmin kuten osallistuvan havainnoinnin ja/tai lasten yksilö- ja ryhmähaastattelun keinoin. Myös digitaalisen teknologian hyödyntäminen aineistonkeruussa sekä erilaiset visuaaliset ja taiteelliset menetelmät ovat vakiinnuttaneet paikkaansa lapsuuden tutkijoiden keskuudessa. Tällaisia menetelmiä ovat esimerkiksi visuaalinen video- ja kameraetnografia, joissa kirjoitetun tekstin ohella tiheää kuvausta lasten jokapäiväisistä käytännöistä tuotetaan myös kuvalla.

Aikuisten tuottaman tutkimusaineiston lisäksi tutkimusta voi toteuttaa lasten kanssa, jolloin lapset tuottavat aineistoa tutkimukselle ja/tai toimivat kanssatutkijoina tutkimusprosessissa. Lapsia osallistavina menetelminä ovat esimerkiksi lasten tuottamat valokuva- ja videoaineistot, piirrokset, verkostokartat, aikajana ja erilaiset visuaaliset päiväkirjat. Lasten ja lapsuuden tutkimuksessa on kasvava suuntaus kohti monimenetelmällisyyttä, jolloin samassa tutkimuksessa voidaan hyödyntää erilaisia tutkimusmenetelmiä ja -tekniikoita toisiaan täydentämään.

CHILDCARE-hanke tekee tutkimuksella lapsille tärkeitä asioita näkyväksi

Lapsuuksia on monenlaisia ja lapsuus on moniäänistä. Lapset elävät arkeaan erilaisten varhaiskasvatus- ja päivähoitopalveluiden tai kotihoidon piirissä. Lapsuuden tutkimus on tuottanut jo jonkin verran tietoa lasten päiväkotielämästä ja -arjesta lasten näkökulmasta. Sen sijaan emme tiedä paljoakaan siitä, miten esimerkiksi kotona hoidettavien tai muunlaisten hoitoratkaisujen parissa olevien lasten arki rakentuu ja merkityksellistyy lasten paikalta katsottuna. Osa lapsista voi olla kotihoidossa esikouluikään asti. Esimerkiksi vuonna 2014 kodin ulkopuolisessa päivähoidossa oli noin 74 prosenttia 3-5-vuotiaiden lasten ikäluokasta.

CHILDCARE-hankkeen yhtenä tavoitteena on selvittää erilaisten lastenhoitomuotojen parissa olevien lasten ajatuksia ja kokemuksia oman arkensa rakentumisesta, kasvatuksesta ja hoidosta. Parhaillaan hankkeessa suunnitellaan parin vuoden kuluttua toteutettavaa aineistonkeruuta, jolloin kerätään tuolloin 4-vuotiailta lapsilta mahdollisimman kattavaa ja lasten näkökulmia tuottavaa aineistoa heille merkityksellisistä asioista ja olosuhteista. Tavoitteena on lisätä aikuisten, niin lasten asioista kuntatasolla päättävien kuin lasten kanssa jokapäiväistä arkea jakavien aikuisten, tietoisuutta lasten elämänpiirin ja arjen hyvinvoinnin rakentumisen kannalta tärkeistä asioista. Kysyttäessä lapsilta itseltään voimme myös haastaa näkökulmaa, jossa korostuu aikuistiedon ylivoima ja se, että me aikuiset pystymme teorioinemme tulkitsemaan sitä, mitä lapset tarvitsevat ja mitä eri asiat merkitsevät lapsille, mitä ’lapsen etu’ vaatii.

Kirjoittaja:

Anu Kuukka toimii CHILDCARE-hankkeessa tutkijatohtorina Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden laitoksella. Hänen kiinnostuksensa liittyy erityisesti lapsuudentutkimukseen. Väitöstutkimuksessaan hän käsitteli ruumiillisuuden tuottamista ja merkityksellistymistä lasten päiväkotiarjessa.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *