Tag Archives: tutkimusrahoittajat

Mistä apua aineistonhallintaan?

Rahoittajien kiinnostus tutkimusaineistoihin ja niiden avaamiseen on tehnyt aineistonhallinnasta ajankohtaisempaa kuin koskaan. Yhä useampi suomalainen ja ulkomainen rahoittaja haluaa hakemuksen yhteyteen aineistonhallintasuunnitelman, jossa rahoituksen hakijan on määriteltävä millaista aineistoa on tarkoitus kerätä, miten sitä on tarkoitus käsitellä ja analysoida, miten tutkimuseettisiin seikkoihin, tekijänoikeuteen ja immateriaalioikeuksiin liittyvät näkökulmat huomioidaan, ja miten aineistoa on tarkoitus säilyttää tutkimuksen aikana ja sen jälkeen. Lisäksi suunnitelmissa pitää tyypillisesti määritellä, miten aineisto aiotaan saattaa avoimeksi muun tiedeyhteisön käyttöön. Jos tutkija ei aio avata aineistoaan, myös tämä ratkaisu on perusteltava.

Varsinkin tutkimusprosessin alussa villinä vellovan aineiston hallinta voi tuntua kurittoman kissalauman paimentamiselta. Paniikkiin ei kuitenkaan ole syytä, sillä tutkimusaineiston hallintaan löytyy näppärästi verkosta apuvälineitä käsikirjamaisista oppaista kursseihin.

Ensimmäisenä on luonnollisesti mainostettava Tietoarkiston omaa Aineistonhallinnan käsikirjaa. Käsikirja on informatiivinen tietopaketti, joka on jaoteltu osa-alueittain muun muassa aineistonhallinnan suunnitteluun, laadullisen ja määrällisen aineiston käsittelyyn ja kuvailuun sekä aineistojen säilyttämiseen. Ohjeistus on käytännönläheistä ja yksityiskohtaista, ja sitä on höystetty esimerkein sekä mallipohjin. Osiot voi lukea järjestyksessä tai yksitellen osa-alue kerrallaan. Jokaisen osion loppuun on koottu myös linkkilista, josta löytyy lisälukemista enemmän tietoa kaipaaville.

Kurssimaista tarjontaa etsiville on verkossa tarjolla useampiakin vaihtoehtoja. Ensisijaisesti opiskelijoille ja tutkijoille on suunnattu esimerkiksi Edinburghin yliopiston yhteydessä toimivan Edinan aineistonhallintakoulutus MANTRA, joka opastaa aineistonhallinnan saloihin interaktiivisten osioiden kautta. MANTRAssa aineistonhallintapaketti rakentuu tekstiosioista, videoista ja niihin liittyvistä tehtävistä, ja sisältöjä on mahdollista myös ladata omalle koneelle. Aivan kuten Aineistonhallinnan käsikirjassakin, voi MANTRAssa suunnistaa haluamansa osio kerrallaan, sillä kurssi ei pakota lineaariseen etenemiseen. Aineistonhallinnan opastuksen lisäksi aineiston käsittelyyn on tarjolla tutoriaaleja, joista saa käytännön vinkkejä sekä määrällisen että laadullisen, mutta myös geospatiaalisen aineiston käsittelyyn.

Courseran laaja-alaisessa kurssivalikoimassa on tutkimusaineistojen hallintaan ja jakamiseen opastava viisiviikkoinen Research Data Management and Sharing -kurssi, jonka tavoitteissa on varustaa osallistujat paremmilla aineistonhallinnan taidoilla sekä rohkaista aineistojen arkistointiin ja jakamiseen. Kurssi on koostettu viikkojen mukaan viiteen kokonaisuuteen, ja viikoittaiset opetusmateriaalit koostuvat muun muassa erilaisista harjoitustehtävistä, kokeista, lukupaketeista ja opetusvideoista. Asiakokonaisuudet painottavat aineistonhallinnan suunnittelua sekä aineiston käsittelyä, jakamista ja arkistointia. Kurssille on mahdollista osallistua ilmaiseksi; vain diplominhimoisilta peritään osallistumismaksu.

Hollantilainen Research Data Netherlands tarjoaa Essentials 4 Data Support kurssin, joka on suunniteltu ensisijaisesti aineistonhallinnan ammattilaisille eli henkilöille, joiden tehtävä on opastaa tutkijoita aineistoihin liittyvissä kysymyksissä. Kurssi opastaa aineistonhallinnan saloihin kolmella eri tavalla: netin kurssimateriaalia voi hyödyntää rekisteröitymättä palvelun käyttäjäksi, luomalla käyttäjäprofiilin tai osallistumalla online-osuuksien lisäksi läsnäoloa vaativiin osuuksiin. Viimeksi mainittu vaihtoehto on maksullinen, mutta netissä tapahtuvat osuudet ovat ilmaisia. Kurssi sopii kuitenkin hyvin myös tutkijoille, sillä se lähestyy aihetta aineiston elinkaarijaottelun avulla, jonka mukaisesti kokonaisuudet esitetään tutkimusvaiheittain.

Myös eurooppalaisten yhteiskuntatieteellisten tietoarkistojen muodostama tutkimusinfrastruktuuri CESSDA on kehittämässä omaa aineistonhallinnan moduuliaan. Tässä työssä on mukana myös Tietoarkisto. CESSDAn kehittelemä aineistonhallinnan kokonaisuus on vielä ideointivaiheessa, mutta sen tavoitteena on opastaa jo olemassa olevien aineistojen jatkokäytössä sekä tutkimusaineistojen hallinnassa, arkistoinnissa, säilyttämisessä ja jakamisessa parhaiden käytäntöjen mukaisesti. Pyrkimyksenä on noudattaa Euroopan komission Horizon 2020 -ohjelman Open Research Data -linjauksia, joissa painottuu FAIR-periaate. Sen mukaisesti Horizon 2020 -rahoituksen saajien tulee saattaa tutkimusaineistonsa löydettäväksi (findable), saavutettavaksi (accessible), yhteentoimivaksi (interoperable) ja uudelleen käytettäväksi (reusable). Ohjelman tavoite onkin, että tutkijat avaisivat tutkimusaineistonsa vuodesta 2017 eteenpäin oletusarvoisesti.

Aineistonhallinnan edessä ei siis tarvitse nosta käsiään pystyyn saati väännellä niitä epätoivoissaan. Pelkästään netistä löytyvän tarjonnan avulla on mahdollista saada kattava ohjeistus onnistuneeseen aineistonhallintaan. Ja toki Tietoarkiston asiakaspalvelu on aina valmiina auttamaan aineistonhallintaan liittyvissä kysymyksissä.

Linkkejä ja lisätietoa:
» Aineistonhallinnan käsikirja
» Edina: MANTRA
» RDNL: Essentials 4 Data Support
» Coursera MOOC: Research Data Management and Sharing
» DCC (2013): Checklist for a Data Management Plan (pdf)
» Horizon 2020:n Open Research Data (pdf)

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Mistä apua aineistonhallintaan?

Rahoittajien kiinnostus tutkimusaineistoihin ja niiden avaamiseen on tehnyt aineistonhallinnasta ajankohtaisempaa kuin koskaan. Yhä useampi suomalainen ja ulkomainen rahoittaja haluaa hakemuksen yhteyteen aineistonhallintasuunnitelman, jossa rahoituksen hakijan on määriteltävä millaista aineistoa on tarkoitus kerätä, miten sitä on tarkoitus käsitellä ja analysoida, miten tutkimuseettisiin seikkoihin, tekijänoikeuteen ja immateriaalioikeuksiin liittyvät näkökulmat huomioidaan, ja miten aineistoa on tarkoitus säilyttää tutkimuksen aikana ja sen jälkeen. Lisäksi suunnitelmissa pitää tyypillisesti määritellä, miten aineisto aiotaan saattaa avoimeksi muun tiedeyhteisön käyttöön. Jos tutkija ei aio avata aineistoaan, myös tämä ratkaisu on perusteltava.

Varsinkin tutkimusprosessin alussa villinä vellovan aineiston hallinta voi tuntua kurittoman kissalauman paimentamiselta. Paniikkiin ei kuitenkaan ole syytä, sillä tutkimusaineiston hallintaan löytyy näppärästi verkosta apuvälineitä käsikirjamaisista oppaista kursseihin.

Ensimmäisenä on luonnollisesti mainostettava Tietoarkiston omaa Aineistonhallinnan käsikirjaa. Käsikirja on informatiivinen tietopaketti, joka on jaoteltu osa-alueittain muun muassa aineistonhallinnan suunnitteluun, laadullisen ja määrällisen aineiston käsittelyyn ja kuvailuun sekä aineistojen säilyttämiseen. Ohjeistus on käytännönläheistä ja yksityiskohtaista, ja sitä on höystetty esimerkein sekä mallipohjin. Osiot voi lukea järjestyksessä tai yksitellen osa-alue kerrallaan. Jokaisen osion loppuun on koottu myös linkkilista, josta löytyy lisälukemista enemmän tietoa kaipaaville.

Kurssimaista tarjontaa etsiville on verkossa tarjolla useampiakin vaihtoehtoja. Ensisijaisesti opiskelijoille ja tutkijoille on suunnattu esimerkiksi Edinburghin yliopiston yhteydessä toimivan Edinan aineistonhallintakoulutus MANTRA, joka opastaa aineistonhallinnan saloihin interaktiivisten osioiden kautta. MANTRAssa aineistonhallintapaketti rakentuu tekstiosioista, videoista ja niihin liittyvistä tehtävistä, ja sisältöjä on mahdollista myös ladata omalle koneelle. Aivan kuten Aineistonhallinnan käsikirjassakin, voi MANTRAssa suunnistaa haluamansa osio kerrallaan, sillä kurssi ei pakota lineaariseen etenemiseen. Aineistonhallinnan opastuksen lisäksi aineiston käsittelyyn on tarjolla tutoriaaleja, joista saa käytännön vinkkejä sekä määrällisen että laadullisen, mutta myös geospatiaalisen aineiston käsittelyyn.

Courseran laaja-alaisessa kurssivalikoimassa on tutkimusaineistojen hallintaan ja jakamiseen opastava viisiviikkoinen Research Data Management and Sharing -kurssi, jonka tavoitteissa on varustaa osallistujat paremmilla aineistonhallinnan taidoilla sekä rohkaista aineistojen arkistointiin ja jakamiseen. Kurssi on koostettu viikkojen mukaan viiteen kokonaisuuteen, ja viikoittaiset opetusmateriaalit koostuvat muun muassa erilaisista harjoitustehtävistä, kokeista, lukupaketeista ja opetusvideoista. Asiakokonaisuudet painottavat aineistonhallinnan suunnittelua sekä aineiston käsittelyä, jakamista ja arkistointia. Kurssille on mahdollista osallistua ilmaiseksi; vain diplominhimoisilta peritään osallistumismaksu.

Hollantilainen Research Data Netherlands tarjoaa Essentials 4 Data Support kurssin, joka on suunniteltu ensisijaisesti aineistonhallinnan ammattilaisille eli henkilöille, joiden tehtävä on opastaa tutkijoita aineistoihin liittyvissä kysymyksissä. Kurssi opastaa aineistonhallinnan saloihin kolmella eri tavalla: netin kurssimateriaalia voi hyödyntää rekisteröitymättä palvelun käyttäjäksi, luomalla käyttäjäprofiilin tai osallistumalla online-osuuksien lisäksi läsnäoloa vaativiin osuuksiin. Viimeksi mainittu vaihtoehto on maksullinen, mutta netissä tapahtuvat osuudet ovat ilmaisia. Kurssi sopii kuitenkin hyvin myös tutkijoille, sillä se lähestyy aihetta aineiston elinkaarijaottelun avulla, jonka mukaisesti kokonaisuudet esitetään tutkimusvaiheittain.

Myös eurooppalaisten yhteiskuntatieteellisten tietoarkistojen muodostama tutkimusinfrastruktuuri CESSDA on kehittämässä omaa aineistonhallinnan moduuliaan. Tässä työssä on mukana myös Tietoarkisto. CESSDAn kehittelemä aineistonhallinnan kokonaisuus on vielä ideointivaiheessa, mutta sen tavoitteena on opastaa jo olemassa olevien aineistojen jatkokäytössä sekä tutkimusaineistojen hallinnassa, arkistoinnissa, säilyttämisessä ja jakamisessa parhaiden käytäntöjen mukaisesti. Pyrkimyksenä on noudattaa Euroopan komission Horizon 2020 -ohjelman Open Research Data -linjauksia, joissa painottuu FAIR-periaate. Sen mukaisesti Horizon 2020 -rahoituksen saajien tulee saattaa tutkimusaineistonsa löydettäväksi (findable), saavutettavaksi (accessible), yhteentoimivaksi (interoperable) ja uudelleen käytettäväksi (reusable). Ohjelman tavoite onkin, että tutkijat avaisivat tutkimusaineistonsa vuodesta 2017 eteenpäin oletusarvoisesti.

Aineistonhallinnan edessä ei siis tarvitse nosta käsiään pystyyn saati väännellä niitä epätoivoissaan. Pelkästään netistä löytyvän tarjonnan avulla on mahdollista saada kattava ohjeistus onnistuneeseen aineistonhallintaan. Ja toki Tietoarkiston asiakaspalvelu on aina valmiina auttamaan aineistonhallintaan liittyvissä kysymyksissä.

Linkkejä ja lisätietoa:
» Aineistonhallinnan käsikirja
» Edina: MANTRA
» RDNL: Essentials 4 Data Support
» Coursera MOOC: Research Data Management and Sharing
» DCC (2013): Checklist for a Data Management Plan (pdf)
» Horizon 2020:n Open Research Data (pdf)

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kun historiantutkijat vaelsivat Joensuuhun – Historiantutkimuksen päivät 22.–24.10.2015 Itä-Suomen yliopistossa

Olo oli oudolla tapaa nostalginen, kun juna kolisutteli pimeää rataosuutta Pieksämäeltä kohti Joensuuta. Vielä hetken on Pohjois-Karjalan maakuntakeskus tavoitettavissa junaillen; maaliskuun 2016 jälkeen sinne ei enää pääse Tampereelta Jyväskylän ja Pieksämäen kautta. Käsillä olivat siis viimeiset hetket vierailla junantuomana Pielisjoen suulle asettuneessa kaupungissa.

Joensuun vierailun syynä olivat 22.–24.10.2015 järjestetyt Historiantutkimuksen päivät, jotka keräsivät kokoon Itä-Suomen yliopiston kampukselle noin 260 historioitsijaa Suomen kaikista historian laitoksista – ja kirsikkana kakun päällä yhden tietoarkistolaisen. Sessioita ja työryhmiä oli kolmen päivän aikana noin seitsemänkymmentä ja esitykset kattoivat aikakausia antiikista nykypäivään. Lisäksi ohjelmaan sisältyi kaksi keynote-luentoa sekä seurustelun ja verkostoitumisen mahdollistavia iltatilaisuuksia. Otolliset ainekset jossain vaiheessa yleensä iskevälle konferenssikoomalle olivat siis lupaavasti kasassa.

Tietoarkistolaisen näkökulmasta päiville osallistumisella oli selkeä tarkoitus: Digitaalisten tutkimusaineistojen avoimuuden ja jatkokäytön edistäminen ei ole vielä vakiintunut humanististen alojen tutkimuskäytöntöihin. Tietoarkiston laajentaessa palveluitaan humanistisille aloille tutkijoiden joukkoon jalkautuminen ja tutkimusaineistojen avoimuuden ilosanoman julistaminen ovat siten ensiarvoisen tärkeitä asioita. Parin päivän aikana käymistäni keskusteluista kävi kuitenkin selväksi, että historiantutkijat alkavat olla enenevässä määrin selvillä avoimen tieteen vaatimuksista tutkimusaineistojen suhteen, ja moni tuntui suhtautuvan asiaan pohjimmiltaan myönteisesti. Tutkimusrahoittajien, kuten Suomen Akatemian suositukset tutkimusaineistojen avaamisesta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat jatkossakin siihen, että tutkijat joutuvat aiempaa aktiivisemmin pohtimaan aineistojen arkistoimiseen ja jatkokäyttöön liittyvää tematiikkaa.

Niinä aikoina, kun en päivystänyt Tietoarkiston pöydän takana, kävin kuuntelemassa esityksiä. Sessioiden valintaan vaikuttivat omat intressini sekä tietoarkistolaisena että keskiajan taiteen tutkijana. Taidehistorian koulutuksen saaneena kuvien tutkijana minua kiinnosti kovasti kuulla, miten historioitsijat käsittelevät ja tutkivat visuaalista aineistoa. Valitsin siten ensimmäiseksi session, jossa käsiteltiin sosiaalisen median kuvamateriaalia, kotialbumien sota-ajan kuvia sekä SA-kuva-arkiston sotavalokuvia digitaalisen humanismin näkökulmasta. Historioitsijat ovat tyypillisesti tottuneet suuntaamaan analyyttisen katseensa ensisijaisesti kohti tekstejä, mutta visuaalinen aines on ehkä historian tutkimuksessa pikkuhiljaa liikahtamassa kuriositeetin tai kuvituksen roolistaan kohti tutkimuksellista keskiötä – tai ainakin sen liepeitä. Historian tutkijat ovat perinteisesti herkkiä kontekstille, ja tämä näkyi onneksi myös esityksissä, vaikka taiteen tutkimuksen näkökulmasta paljon on vielä opittavaa.

Nosteessa olevan digitaalisen humanismin tai tuttavallisemmin digihumanismin tuotteena luodaan usein erilaisia datan visualisointeja ja esimerkiksi esitellyn SA-kuva-arkiston sisällön analyysit olivat muuntuneet kuvapilven muotoon. Erilaiset kuvapilvet havainnollistivat tässä tapauksessa graafisesti eri valokuvien kuvateksteistä poimittujen käsitteiden merkitystä. Datan visualisointi on eittämättä kiinnostava ja havainnollistava tapa esittää kerättyä tietoa, mutta valokuviin liittyvien kuvatekstien muodostamat visualisoinnit nostavat väistämättä sanat merkityksellisempään asemaan kuin varsinaiset kuvat. Tekstintutkija ei tässä välttämättä näe mitään ongelmaa, kuvantutkija kylläkin.

Listalleni päätyi seuraavaksi perinteisempää historiantutkimuksen metodiikkaa kuten keskiajan ja uuden ajan lähdetutkimusta Turun tuomiokirkon Mustasta kirjasta voudintileihin ja Flemingien maakirjoihin. Suuri osa historiantutkijoiden työajasta kuluu edelleen kirjallisen lähdeaineiston analysointiin, eikä sen keskeisyys ole katoamassa. Itselleni kiinnostavaa oli kuulla muun muassa lähdeteoksissa käytetyn paperin vesileima-ajoituksista, joiden perusteella on mahdollista hahmottaa käsikirjojen alkuperäinen kokonaisuus sekä tehdä esimerkiksi melko tarkkoja ajoituksia sen suhteen, milloin jonkin tietyn käsikirjoituksen jokin osa on kirjoitettu tai kuinka monta kirjuria työtä on ollut tekemässä. Toisaalta perinteinen lähdetutkimus voi nykyään kiinnittyä luontevasti digitaaliseen alustaan ja muuntua tietokannaksi, kuten digihumanismin ja perinteikkään historiantutkimuksen ristipaineessa tempoileva voudintilien tutkija aprikoi.

Tässä yhteydessä mainittiin myös itselleni aikaisemmin tuntematon termi ”small big data”, joka viittaa määrällisesti pieneen mutta luonteeltaan ”suureen” dataan, siis eräänlaiseen big datan miniversioon. Puhe big datasta sisältää usein eräänlaisen eeppisen mittasuhteen; määritelläänhän se tyypillisesti valtavista, osin järjestäytymättömistä ja jatkuvasti lisääntyvistä tietomassoista koostuvaksi datamassaksi. Tiedonkeruun kannalta yksittäinen tutkija voi tuntea kauhua määrällisesti valtaisan ja alati laajentuvan tietovarannon kanssa, joten lienee tarpeen pilkkoa käsitettä pienempiin ja paremmin hallittaviin kokonaisuuksiin.

Viimeinen sessio, johon minun oli mahdollista osallistua, käsitteli historiantutkimuksen sähköisiä tutkimusinfrastruktuureja. Esitykset keskittyivät Kansallisarkiston erilaisiin sähköisiin palveluihin, erityisesti digitoitujen karttojen paikkatietojärjestelmän kehittämiseen, heraldisten kokoelmien tietokannan luomiseen ja Suomen keskiajan käsikirjoitusten sähköisen kokoelmatietokannan, Diplomatarium Fennicumin kehittämiseen. Näiden erilaisten sähköisten palvelujen kehittäminen on osa Kansallisarkiston laajempaa tutkimuspalvelustrategiaa, jonka avulla pyritään paremmin vastaamaan erilaisten käyttäjien toiveisiin.

Kuulemieni esitysten perusteella historiantutkimuksen nykytilasta jäi ehkä päällimmäisenä pinnalle digitalisaation haasteet ja sen mukanaan tuomat uudet sovellukset, joita hyödyntämällä tieteenalan on mahdollista suunnata hyvinkin kiinnostaville urille – unohtamatta kuitenkaan perusydintään, lähdekriittistä ja kontekstiherkkää tutkimusotetta.

Historiantutkimuksen päivistä muualla blogosfäärissä:
» Kaisa Kyläkoski: Historiantutkimuksen päivät
» Susanna Ånäs: Olemmeko kaikki historioitsijoita?
» Maria Lähteenmäki: Minne menet historiantutkijoiden ammattikunta tekno-oligarkkien paineen alla?

Lisätietoa:
» SA-kuva-arkisto
» Historiantutkimuksen päivät 2015

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kun historiantutkijat vaelsivat Joensuuhun – Historiantutkimuksen päivät 22.–24.10.2015 Itä-Suomen yliopistossa

Olo oli oudolla tapaa nostalginen, kun juna kolisutteli pimeää rataosuutta Pieksämäeltä kohti Joensuuta. Vielä hetken on Pohjois-Karjalan maakuntakeskus tavoitettavissa junaillen; maaliskuun 2016 jälkeen sinne ei enää pääse Tampereelta Jyväskylän ja Pieksämäen kautta. Käsillä olivat siis viimeiset hetket vierailla junantuomana Pielisjoen suulle asettuneessa kaupungissa.

Joensuun vierailun syynä olivat 22.–24.10.2015 järjestetyt Historiantutkimuksen päivät, jotka keräsivät kokoon Itä-Suomen yliopiston kampukselle noin 260 historioitsijaa Suomen kaikista historian laitoksista – ja kirsikkana kakun päällä yhden tietoarkistolaisen. Sessioita ja työryhmiä oli kolmen päivän aikana noin seitsemänkymmentä ja esitykset kattoivat aikakausia antiikista nykypäivään. Lisäksi ohjelmaan sisältyi kaksi keynote-luentoa sekä seurustelun ja verkostoitumisen mahdollistavia iltatilaisuuksia. Otolliset ainekset jossain vaiheessa yleensä iskevälle konferenssikoomalle olivat siis lupaavasti kasassa.

Tietoarkistolaisen näkökulmasta päiville osallistumisella oli selkeä tarkoitus: Digitaalisten tutkimusaineistojen avoimuuden ja jatkokäytön edistäminen ei ole vielä vakiintunut humanististen alojen tutkimuskäytöntöihin. Tietoarkiston laajentaessa palveluitaan humanistisille aloille tutkijoiden joukkoon jalkautuminen ja tutkimusaineistojen avoimuuden ilosanoman julistaminen ovat siten ensiarvoisen tärkeitä asioita. Parin päivän aikana käymistäni keskusteluista kävi kuitenkin selväksi, että historiantutkijat alkavat olla enenevässä määrin selvillä avoimen tieteen vaatimuksista tutkimusaineistojen suhteen, ja moni tuntui suhtautuvan asiaan pohjimmiltaan myönteisesti. Tutkimusrahoittajien, kuten Suomen Akatemian suositukset tutkimusaineistojen avaamisesta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat jatkossakin siihen, että tutkijat joutuvat aiempaa aktiivisemmin pohtimaan aineistojen arkistoimiseen ja jatkokäyttöön liittyvää tematiikkaa.

Niinä aikoina, kun en päivystänyt Tietoarkiston pöydän takana, kävin kuuntelemassa esityksiä. Sessioiden valintaan vaikuttivat omat intressini sekä tietoarkistolaisena että keskiajan taiteen tutkijana. Taidehistorian koulutuksen saaneena kuvien tutkijana minua kiinnosti kovasti kuulla, miten historioitsijat käsittelevät ja tutkivat visuaalista aineistoa. Valitsin siten ensimmäiseksi session, jossa käsiteltiin sosiaalisen median kuvamateriaalia, kotialbumien sota-ajan kuvia sekä SA-kuva-arkiston sotavalokuvia digitaalisen humanismin näkökulmasta. Historioitsijat ovat tyypillisesti tottuneet suuntaamaan analyyttisen katseensa ensisijaisesti kohti tekstejä, mutta visuaalinen aines on ehkä historian tutkimuksessa pikkuhiljaa liikahtamassa kuriositeetin tai kuvituksen roolistaan kohti tutkimuksellista keskiötä – tai ainakin sen liepeitä. Historian tutkijat ovat perinteisesti herkkiä kontekstille, ja tämä näkyi onneksi myös esityksissä, vaikka taiteen tutkimuksen näkökulmasta paljon on vielä opittavaa.

Nosteessa olevan digitaalisen humanismin tai tuttavallisemmin digihumanismin tuotteena luodaan usein erilaisia datan visualisointeja ja esimerkiksi esitellyn SA-kuva-arkiston sisällön analyysit olivat muuntuneet kuvapilven muotoon. Erilaiset kuvapilvet havainnollistivat tässä tapauksessa graafisesti eri valokuvien kuvateksteistä poimittujen käsitteiden merkitystä. Datan visualisointi on eittämättä kiinnostava ja havainnollistava tapa esittää kerättyä tietoa, mutta valokuviin liittyvien kuvatekstien muodostamat visualisoinnit nostavat väistämättä sanat merkityksellisempään asemaan kuin varsinaiset kuvat. Tekstintutkija ei tässä välttämättä näe mitään ongelmaa, kuvantutkija kylläkin.

Listalleni päätyi seuraavaksi perinteisempää historiantutkimuksen metodiikkaa kuten keskiajan ja uuden ajan lähdetutkimusta Turun tuomiokirkon Mustasta kirjasta voudintileihin ja Flemingien maakirjoihin. Suuri osa historiantutkijoiden työajasta kuluu edelleen kirjallisen lähdeaineiston analysointiin, eikä sen keskeisyys ole katoamassa. Itselleni kiinnostavaa oli kuulla muun muassa lähdeteoksissa käytetyn paperin vesileima-ajoituksista, joiden perusteella on mahdollista hahmottaa käsikirjojen alkuperäinen kokonaisuus sekä tehdä esimerkiksi melko tarkkoja ajoituksia sen suhteen, milloin jonkin tietyn käsikirjoituksen jokin osa on kirjoitettu tai kuinka monta kirjuria työtä on ollut tekemässä. Toisaalta perinteinen lähdetutkimus voi nykyään kiinnittyä luontevasti digitaaliseen alustaan ja muuntua tietokannaksi, kuten digihumanismin ja perinteikkään historiantutkimuksen ristipaineessa tempoileva voudintilien tutkija aprikoi.

Tässä yhteydessä mainittiin myös itselleni aikaisemmin tuntematon termi ”small big data”, joka viittaa määrällisesti pieneen mutta luonteeltaan ”suureen” dataan, siis eräänlaiseen big datan miniversioon. Puhe big datasta sisältää usein eräänlaisen eeppisen mittasuhteen; määritelläänhän se tyypillisesti valtavista, osin järjestäytymättömistä ja jatkuvasti lisääntyvistä tietomassoista koostuvaksi datamassaksi. Tiedonkeruun kannalta yksittäinen tutkija voi tuntea kauhua määrällisesti valtaisan ja alati laajentuvan tietovarannon kanssa, joten lienee tarpeen pilkkoa käsitettä pienempiin ja paremmin hallittaviin kokonaisuuksiin.

Viimeinen sessio, johon minun oli mahdollista osallistua, käsitteli historiantutkimuksen sähköisiä tutkimusinfrastruktuureja. Esitykset keskittyivät Kansallisarkiston erilaisiin sähköisiin palveluihin, erityisesti digitoitujen karttojen paikkatietojärjestelmän kehittämiseen, heraldisten kokoelmien tietokannan luomiseen ja Suomen keskiajan käsikirjoitusten sähköisen kokoelmatietokannan, Diplomatarium Fennicumin kehittämiseen. Näiden erilaisten sähköisten palvelujen kehittäminen on osa Kansallisarkiston laajempaa tutkimuspalvelustrategiaa, jonka avulla pyritään paremmin vastaamaan erilaisten käyttäjien toiveisiin.

Kuulemieni esitysten perusteella historiantutkimuksen nykytilasta jäi ehkä päällimmäisenä pinnalle digitalisaation haasteet ja sen mukanaan tuomat uudet sovellukset, joita hyödyntämällä tieteenalan on mahdollista suunnata hyvinkin kiinnostaville urille – unohtamatta kuitenkaan perusydintään, lähdekriittistä ja kontekstiherkkää tutkimusotetta.

Historiantutkimuksen päivistä muualla blogosfäärissä:
» Kaisa Kyläkoski: Historiantutkimuksen päivät
» Susanna Ånäs: Olemmeko kaikki historioitsijoita?
» Maria Lähteenmäki: Minne menet historiantutkijoiden ammattikunta tekno-oligarkkien paineen alla?

Lisätietoa:
» SA-kuva-arkisto
» Historiantutkimuksen päivät 2015

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

IFDO tutki tutkimusrahoittajien datasuosituksia

Olen toiminut viitisen vuotta pienen kansainvälisen järjestön puheenjohtajana. International Federation of Data Organizations eli IFDO on hiljattain toteuttanut hankkeen, jossa vertailtiin eri maiden keskeisten tutkimusrahoittajien datapolitiikkoja kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloilla. IFDOn suunnittelemaan hankkeeseen ja Vigdis Kvalheimin ja Trond Kvammen pääosin kirjoittamaan selvitysraporttiin voi tutustua IFDOn verkkosivuilla (www.ifdo.org).

Raportin tiedot koottiin enimmäkseen vuonna 2012. Alan asiantuntijoille suunnattiin verkkokysely, johon tuli vastauksia 32 maasta. Kunkin maan asiantuntija raportoi ja arvioi tilannetta oman maansa osalta. Vastaajat eivät olleet tutkimusrahoittajien edustajia vaan tutkittujen alojen datapalveluammattilaisia ja tutkijoita. Vastaajajoukko edustaa maita, jotka ovat tavalla tai toisella aktiivisesti mukana data-arkistoalan kansainvälisessä yhteistyössä tai osallistuvat laajoihin kansainvälisiin vertailututkimuksiin. Vastaajajoukossa ovat aliedustettuina tutkimusjärjestelmiltään kehittymättömimmät maat.

Yksityiskohtaisimmat tutkimusaineistojen avointa saatavuutta tukevat politiikkasuositukset löytyvät yleensä maista, joiden tutkimusinfrastruktuurit ovat tutkituista maista kehittyneimpiä. Tällaisia ovat Pohjois-Amerikan ja useat Länsi-Euroopan maat. Näidenkin kesken on tosin suuria eroavuuksia tutkimusdatan avoimuutta koskevissa tutkimusrahoittajien avoimuusohjeissa.

Isossa-Britanniassa keskeiset tutkimusrahoittajat ovat edellyttäneet jo pitkään rahoittamiltaan tutkimusprojekteilta, että ne tarjoavat kokoamansa tutkimusdatat hankkeen päätyttyä arkistoitavaksi alan kansalliseen data-arkistoon UKDAan. Samantyyppiseen ratkaisuun ovat päätyneet epäsuoremmin kehotuksin useat pohjoisamerikkalaiset tutkimusrahoittajat.

Suomessa Suomen Akatemia suosittaa mutta ei edellytä yhteiskuntatieteellisten aineistojen arkistointia Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Edistyksellistä Suomessa on vaatimus aineistonhallintasuunnitelmasta osana tutkimussuunnitelmaa. IFDOn kyselyn kattamista maista vain joka neljännessä maan keskeisin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen alan tutkimusrahoittaja edellyttää aineistonhallintasuunnitelmaa (8/32).

Tutkituista maista noin kahdessa kolmesta tutkimusrahoittajat suosittivat jollakin tavalla uusien tutkimusdatojen avaamista tiedeyhteisön käyttöön hankkeiden päättymisen jälkeen. Vaatimattomimmillaan edellytys voi täyttyä, kun tutkimusryhmä varmistaa itse minimitasoisesti aineiston avaamisen ja jatkokäyttömahdollisuudet.

Kunnolliset jatkokäyttömahdollisuudet muodostuvat todennäköisimmin datan avaamisen kansainvälisiin toimintastandardeihin sitoutuneiden palveluyksikköjen tuella. Data-arkistopalvelujen käyttöä koskevia rahoittajien suosituksia tai edellytyksiä löytyi kuitenkin vain harvemmassa kuin joka toisessa tutkitussa maassa.

Yksi huolestuttavimmista havainnoista oli datan avoimuutta tukevien toimintaohjeiden ylimalkaisuus. Useimmiten tutkimusrahoittajien politiikkaohjeet eivät olleet vahvasti joitakin toimia edellyttäviä vaan ne olivat suosituksia. Lisäksi ne ottivat ani harvoin kantaa esimerkiksi kansainvälisten kuvailustandardien hyödyntämiseen tutkimusaineiston dokumentoinnissa. Nämä ovat aineistojen tietojen löydettävyyden ja datan informoidun jatkokäytön kannalta erittäin tärkeitä seikkoja.

IFDOn selvityksen yleiset johtopäätökset korostavat tarvetta muutokseen tutkimusrahoittajien datapolitiikoissa. Monista ja varsinkin tutkimatta jääneistä maista tutkimusdatan avoimuutta tukevat rahoittajapolitiikat puuttuvat kokonaan. Yleistymisestään huolimatta datapolitiikkojen puute koskee edelleen myös monia tutkimusjärjestelmiltään kehittyneimpiä maita.

Ensimmäisiä askeleita oikeaan suuntaan ovat tutkimusdatan avaamista tukevien infrastruktuurien perustaminen ja vahvistaminen sekä tällaisten tukipalvelujen käyttöä korostavien datapolitiikkojen käyttöönotto.

Raportin toinen pääsuositus koskee politiikkasuositusten sisältöä. Yleisluonteisuuden sijasta tutkimusrahoittajien politiikkaohjeiden tulisi osoittaa nykyistä täsmällisemmin se, milloin, minne ja miten tutkimusaineistot arkistoidaan avoimeen käyttöön tutkimushankkeiden päättymisen jälkeen. Tätä tavoitetta tukisivat esimerkiksi nykyistä laajempi aineistonhallintasuunnitelmien edellyttäminen osana tutkimussuunnitelmia ja aineistonhallintasuunnitelmien tarkempi ohjeistus. Onhan hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty.

Lisätietoja:
» Policies for Sharing Research Data in Social Sciences and Humanities (2014)
» IFDO Data Sharing Policies Fact Sheet

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

IFDO tutki tutkimusrahoittajien datasuosituksia

Olen toiminut viitisen vuotta pienen kansainvälisen järjestön puheenjohtajana. International Federation of Data Organizations eli IFDO on hiljattain toteuttanut hankkeen, jossa vertailtiin eri maiden keskeisten tutkimusrahoittajien datapolitiikkoja kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloilla. IFDOn suunnittelemaan hankkeeseen ja Vigdis Kvalheimin ja Trond Kvammen pääosin kirjoittamaan selvitysraporttiin voi tutustua IFDOn verkkosivuilla (www.ifdo.org).

Raportin tiedot koottiin enimmäkseen vuonna 2012. Alan asiantuntijoille suunnattiin verkkokysely, johon tuli vastauksia 32 maasta. Kunkin maan asiantuntija raportoi ja arvioi tilannetta oman maansa osalta. Vastaajat eivät olleet tutkimusrahoittajien edustajia vaan tutkittujen alojen datapalveluammattilaisia ja tutkijoita. Vastaajajoukko edustaa maita, jotka ovat tavalla tai toisella aktiivisesti mukana data-arkistoalan kansainvälisessä yhteistyössä tai osallistuvat laajoihin kansainvälisiin vertailututkimuksiin. Vastaajajoukossa ovat aliedustettuina tutkimusjärjestelmiltään kehittymättömimmät maat.

Yksityiskohtaisimmat tutkimusaineistojen avointa saatavuutta tukevat politiikkasuositukset löytyvät yleensä maista, joiden tutkimusinfrastruktuurit ovat tutkituista maista kehittyneimpiä. Tällaisia ovat Pohjois-Amerikan ja useat Länsi-Euroopan maat. Näidenkin kesken on tosin suuria eroavuuksia tutkimusdatan avoimuutta koskevissa tutkimusrahoittajien avoimuusohjeissa.

Isossa-Britanniassa keskeiset tutkimusrahoittajat ovat edellyttäneet jo pitkään rahoittamiltaan tutkimusprojekteilta, että ne tarjoavat kokoamansa tutkimusdatat hankkeen päätyttyä arkistoitavaksi alan kansalliseen data-arkistoon UKDAan. Samantyyppiseen ratkaisuun ovat päätyneet epäsuoremmin kehotuksin useat pohjoisamerikkalaiset tutkimusrahoittajat.

Suomessa Suomen Akatemia suosittaa mutta ei edellytä yhteiskuntatieteellisten aineistojen arkistointia Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Edistyksellistä Suomessa on vaatimus aineistonhallintasuunnitelmasta osana tutkimussuunnitelmaa. IFDOn kyselyn kattamista maista vain joka neljännessä maan keskeisin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen alan tutkimusrahoittaja edellyttää aineistonhallintasuunnitelmaa (8/32).

Tutkituista maista noin kahdessa kolmesta tutkimusrahoittajat suosittivat jollakin tavalla uusien tutkimusdatojen avaamista tiedeyhteisön käyttöön hankkeiden päättymisen jälkeen. Vaatimattomimmillaan edellytys voi täyttyä, kun tutkimusryhmä varmistaa itse minimitasoisesti aineiston avaamisen ja jatkokäyttömahdollisuudet.

Kunnolliset jatkokäyttömahdollisuudet muodostuvat todennäköisimmin datan avaamisen kansainvälisiin toimintastandardeihin sitoutuneiden palveluyksikköjen tuella. Data-arkistopalvelujen käyttöä koskevia rahoittajien suosituksia tai edellytyksiä löytyi kuitenkin vain harvemmassa kuin joka toisessa tutkitussa maassa.

Yksi huolestuttavimmista havainnoista oli datan avoimuutta tukevien toimintaohjeiden ylimalkaisuus. Useimmiten tutkimusrahoittajien politiikkaohjeet eivät olleet vahvasti joitakin toimia edellyttäviä vaan ne olivat suosituksia. Lisäksi ne ottivat ani harvoin kantaa esimerkiksi kansainvälisten kuvailustandardien hyödyntämiseen tutkimusaineiston dokumentoinnissa. Nämä ovat aineistojen tietojen löydettävyyden ja datan informoidun jatkokäytön kannalta erittäin tärkeitä seikkoja.

IFDOn selvityksen yleiset johtopäätökset korostavat tarvetta muutokseen tutkimusrahoittajien datapolitiikoissa. Monista ja varsinkin tutkimatta jääneistä maista tutkimusdatan avoimuutta tukevat rahoittajapolitiikat puuttuvat kokonaan. Yleistymisestään huolimatta datapolitiikkojen puute koskee edelleen myös monia tutkimusjärjestelmiltään kehittyneimpiä maita.

Ensimmäisiä askeleita oikeaan suuntaan ovat tutkimusdatan avaamista tukevien infrastruktuurien perustaminen ja vahvistaminen sekä tällaisten tukipalvelujen käyttöä korostavien datapolitiikkojen käyttöönotto.

Raportin toinen pääsuositus koskee politiikkasuositusten sisältöä. Yleisluonteisuuden sijasta tutkimusrahoittajien politiikkaohjeiden tulisi osoittaa nykyistä täsmällisemmin se, milloin, minne ja miten tutkimusaineistot arkistoidaan avoimeen käyttöön tutkimushankkeiden päättymisen jälkeen. Tätä tavoitetta tukisivat esimerkiksi nykyistä laajempi aineistonhallintasuunnitelmien edellyttäminen osana tutkimussuunnitelmia ja aineistonhallintasuunnitelmien tarkempi ohjeistus. Onhan hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty.

Lisätietoja:
» Policies for Sharing Research Data in Social Sciences and Humanities (2014)
» IFDO Data Sharing Policies Fact Sheet

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi