Tag Archives: tutkimusaineistot

Terveystietoja sisältävien tutkimusaineistojen arkistointi – tutkija vaatimusten ristitulessa

Suomalaiset tutkijat keräävät valtavasti tietoa ihmisistä ja ihmisten käyttäytymisestä. Lisäksi terveysalan viranomaiset ja tutkimuslaitokset keräävät lakisääteisesti mittavia tietovarantoja väestön palveluiden käytöstä ja terveydentilasta. Kerätty tieto olisi lääketieteen, kansanterveyden ja yhteiskunnan kannalta erinomaista, mutta sitä ei voida käyttää täysimääräisesti hyväksi.

Ongelmat johtuvat osittain tiukasta henkilötietolaista ja sen tulkinnasta, joka estää täysin biopankkilain ulkopuolelle jäävien tutkimusaineistojen arkistoimisen tunnisteellisena. Osittain kyse on siitä, että tutkittavien suostumus ja eettisen toimikunnan lausunto on tapana pyytää sellaisessa muodossa, että ne mahdollistavat aineiston käytön vain kyseiseen tutkimukseen.

Rekisteritietojen saatavuuskin on vaikeaa. Rekisteriaineistojen tietoteknisestä turvallisuudesta on huolehdittu, mutta aineistoja ei ole järjestelmällisesti kuvailtu, eikä niitä pysty hakemaan yksinkertaisesti. Hakuprosessit vievät pahimmillaan vuosia, ja aineiston käytöstä joutuu maksamaan jopa tuhansia euroja. Saadut aineistot ovat raakadataa, joka voi vaatia huomattavan paljon työstämistä ennen kuin aineisto on käyttökelpoista tutkimukseen.

Samaan aikaan kansalliset ja kansainväliset rahoittajat suosittelevat tai edellyttävät tutkimusaineistojen avaamista. Tieteelliset julkaisut voivat pitää tutkimusaineiston avaamista jopa julkaisun ehtona. Tutkijan taas täytyisi saada pitää aineistonsa itsellään, kunnes on saanut oman tutkimustuloksensa julkaistua.

Hankkeeseen saa rahoitusta, jos pystyy osoittamaan, että käytössä on tutkimusongelmaan sopiva aineisto. Aineiston käyttöön saaminen kuitenkin vaatii huomattavaa rahallista panostusta, mikä on ongelma siinä vaiheessa kun rahoitusta ollaan vasta hakemassa. Lisäksi tutkimusrahoitus on määräaikaista. Mitä tehdä, jos kolmen vuoden tutkimusrahoituskaudesta kaksi vuotta kuluu eettisten lausuntojen, aineistonkäyttölupien ja lopulta itse aineistojen saamiseen?

Ongelmiin on onneksi havahduttu. Tutkimuksen asema tulee toivon mukaan parantumaan EU:n tietosuoja-asetuksen myötä (1). Myös SOTE-tiedon toissijaisen käytön lainsäädäntö (2) tulee helpottamaan aineistojen saamista tutkimukseen. Kansallinen palveluoperaattori (3) on aikanaan toteutuessaan yhden luukun palvelu, josta tutkija voi etsiä tietoa olemassa olevista aineistoista, hakea niihin käyttölupaa, hankkia eettisen lausunnon ja lopulta saada aineiston käyttöönsä kohtuullisessa ajassa. Kaikkein arkaluonteisinta tietoa varten suunnitellaan etäkäyttöjärjestelmää, jossa aineiston pääsisi analysoimaan vaarantamatta tutkittavien tietosuojaa.

Rekisteriviranomaisista avoimuuden edelläkävijä on THL, joka on jo parantamassa aineistojensa näkyvyyttä ja helpottamassa tutkijoiden luvanhakua ja aineistonsaantia. Organisaation uusi datapolitiikka on luettavissa THL:n sivuilla.

Tietoarkisto osallistuu yhteisen tavoitteen saavuttamiseen tarjoamalla kerätyille tutkimusaineistoille luotettavan säilytyspaikan sekä helpon palveluportaalin, Ailan. Ailassa tutkija voi selata olemassa olevia aineistoja ja tutkia niiden keräystapaa ja sisältöä aineistokuvailun perusteella. Kun sopiva aineisto löytyy, sen saa parhaimmillaan käyttöönsä heti. Kaikkein tiukimman käyttöluokituksen aineistoissakin Tietoarkisto hoitaa käyttölupapyynnön aineiston haltijalle ja toimittaa aineiston heti, kun lupa on saatu.

Tulevaisuus näyttää siis onneksi nykyhetkeä kirkkaammalta.

1http://ec.europa.eu/justice/data-protection/reform/index_en.htm
2https://www.innokyla.fi/web/verkosto1598477
3http://www.sitra.fi/hankkeet/isaacus-esituotantohankkeet

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kirjoitus on kolmiosaisen terveys- ja lääketieteitä käsittelevän postaussarjan viimeinen osa. Ks. ensimmäinen ja toinen osa.

Tietoarkisto vei Länsi-Balkaniin osaamista laadullisten aineistojen arkistoinnista

Sain tilaisuuden vierailla Sloveniassa Ljubljanassa laadullisten aineistojen arkisto-osaajan roolissa. Kolmipäiväisen työpajan (9.–11.2.2016) tavoitteena oli perehtyä tutkimusaineistojen arkistointiin. Esitysten ohessa työpajassa käsiteltiin oikeita aineistoja, jotka on tuotettu RRPP-projektissa.

Työpajan osallistujat olivat Albaniasta, Kosovosta, Serbiasta, Makedoniasta, Montenegrosta ja Kroatiasta. Aineistojen kotimaat ja kielet olivat samat kuin osallistujien. Kouluttajia oli minun lisäkseni Slovenian ja Sveitsin tietoarkistoista.

Se että laadulliset aineistot olivat vieraskielisiä, tuotti omat pulmansa niistä keskustelemiseen. Apuna toimi Google-kääntäjä, jonka avulla minun oli mahdollista kurkistella erikielisten aineistojen sisältöihin myös englanniksi jo ennen työpajaa. Koneellisesti tuotetut pikakäännökset ovat tietysti epätarkkoja ja osin virheellisiä. Ne kuitenkin auttoivat oleellisesti arkistointia koskevissa keskusteluissa. Analyysiin Google-kääntäjällä tuotetut aineistot tuskin sopisivat täysin varauksitta.

Kulttuuriset ja historialliset erityispiirteet puolestaan tuovat eri maiden laadullisiin aineistoihin omat eettiset ja lainsäädännöllisetkin haasteensa. Etukäteen oletin, että niistä keskusteltaisiin eniten. Mutta toisin kävi. Olennaisimmat kysymykset arkistoinnin näkökulmasta olivat samat kuin meillä Suomessa: Onko aineistojen sisältämistä henkilöistä ja aineiston tuottamistilanteista riittävästi tietoa? Ovatko haastattelujen kysymykset tai ryhmäkeskustelujen teemat tallessa? Ovatko litteraatit yhdenmukaisia läpi koko aineiston? Mitä aineistojen käytöstä ja erityisesti jatkokäytöstä on sovittu tutkittavien kanssa? Miten laadullista aineistoa voi anonymisoida?

Niin Länsi-Balkanilla kuin meillä Suomessakin laadullisen aineiston arkistointi onnistuu parhaiten, kun ajatus aineiston säilyttämisestä jatkokäyttöä varten on ollut tutkijalla mielessä alusta saakka. Vaikka työpajassa käsiteltyjen aineistojen joukossa oli muutama tällainen valopilkku, harmillisen usein aineistoista puuttuivat tiedot tutkittavien suostumuksesta. Keskusteluissamme tulimme siihen tulokseen, että kirjallisten suostumusten ohella tai niiden sijaan olisi hyvä saada äänitallenteiden alkuun tallennetuksi tutkijan selostus aineiston käytöstä ja säilyttämisestä ja tutkittavien suostumus osallistua annetuin ehdoin. Näin tutkimussuostumukset olisivat mukana itse aineistotiedostoissa ja niistä tehdyissä litteraateissa.

Toisinaan tutkijalla oli kadonnut alkuperäinen haastattelurunko, ja muutamista aineistoista puuttui osa, kun tiedostoja oli hävinnyt tutkijan työkoneen vaihtamisen yhteydessä. Tällaiset riskit ovat mahdollisia kaikilla tutkijoilla maasta riippumatta. Olinkin iloinen voidessani esitellä Tietoarkiston aineistonhallinnan käsikirjaa, josta suurin osa on käännetty myös englanniksi.

Työpajan osallistujat suunnittelevat perustavansa tietoarkistoja omiin kotimaihinsa. Jo karttuneen tietotaidon saavutettavuus auttaa heitä siinä huomattavasti. CESSDA-arkistoista laadullisten aineistojen ylivertaisia osaajia ovat Ison-Britannian UKDA ja pienen Suomen Tietoarkisto.

Lisätietoa:
» SEEDS workshop in Ljubljana
» Aineistonhallinnan käsikirja
» Data Management Guidelines

Arja Kuula-Luumi
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tietoarkisto vei Länsi-Balkaniin osaamista laadullisten aineistojen arkistoinnista

Sain tilaisuuden vierailla Sloveniassa Ljubljanassa laadullisten aineistojen arkisto-osaajan roolissa. Kolmipäiväisen työpajan (9.–11.2.2016) tavoitteena oli perehtyä tutkimusaineistojen arkistointiin. Esitysten ohessa työpajassa käsiteltiin oikeita aineistoja, jotka on tuotettu RRPP-projektissa.

Työpajan osallistujat olivat Albaniasta, Kosovosta, Serbiasta, Makedoniasta, Montenegrosta ja Kroatiasta. Aineistojen kotimaat ja kielet olivat samat kuin osallistujien. Kouluttajia oli minun lisäkseni Slovenian ja Sveitsin tietoarkistoista.

Se että laadulliset aineistot olivat vieraskielisiä, tuotti omat pulmansa niistä keskustelemiseen. Apuna toimi Google-kääntäjä, jonka avulla minun oli mahdollista kurkistella erikielisten aineistojen sisältöihin myös englanniksi jo ennen työpajaa. Koneellisesti tuotetut pikakäännökset ovat tietysti epätarkkoja ja osin virheellisiä. Ne kuitenkin auttoivat oleellisesti arkistointia koskevissa keskusteluissa. Analyysiin Google-kääntäjällä tuotetut aineistot tuskin sopisivat täysin varauksitta.

Kulttuuriset ja historialliset erityispiirteet puolestaan tuovat eri maiden laadullisiin aineistoihin omat eettiset ja lainsäädännöllisetkin haasteensa. Etukäteen oletin, että niistä keskusteltaisiin eniten. Mutta toisin kävi. Olennaisimmat kysymykset arkistoinnin näkökulmasta olivat samat kuin meillä Suomessa: Onko aineistojen sisältämistä henkilöistä ja aineiston tuottamistilanteista riittävästi tietoa? Ovatko haastattelujen kysymykset tai ryhmäkeskustelujen teemat tallessa? Ovatko litteraatit yhdenmukaisia läpi koko aineiston? Mitä aineistojen käytöstä ja erityisesti jatkokäytöstä on sovittu tutkittavien kanssa? Miten laadullista aineistoa voi anonymisoida?

Niin Länsi-Balkanilla kuin meillä Suomessakin laadullisen aineiston arkistointi onnistuu parhaiten, kun ajatus aineiston säilyttämisestä jatkokäyttöä varten on ollut tutkijalla mielessä alusta saakka. Vaikka työpajassa käsiteltyjen aineistojen joukossa oli muutama tällainen valopilkku, harmillisen usein aineistoista puuttuivat tiedot tutkittavien suostumuksesta. Keskusteluissamme tulimme siihen tulokseen, että kirjallisten suostumusten ohella tai niiden sijaan olisi hyvä saada äänitallenteiden alkuun tallennetuksi tutkijan selostus aineiston käytöstä ja säilyttämisestä ja tutkittavien suostumus osallistua annetuin ehdoin. Näin tutkimussuostumukset olisivat mukana itse aineistotiedostoissa ja niistä tehdyissä litteraateissa.

Toisinaan tutkijalla oli kadonnut alkuperäinen haastattelurunko, ja muutamista aineistoista puuttui osa, kun tiedostoja oli hävinnyt tutkijan työkoneen vaihtamisen yhteydessä. Tällaiset riskit ovat mahdollisia kaikilla tutkijoilla maasta riippumatta. Olinkin iloinen voidessani esitellä Tietoarkiston aineistonhallinnan käsikirjaa, josta suurin osa on käännetty myös englanniksi.

Työpajan osallistujat suunnittelevat perustavansa tietoarkistoja omiin kotimaihinsa. Jo karttuneen tietotaidon saavutettavuus auttaa heitä siinä huomattavasti. CESSDA-arkistoista laadullisten aineistojen ylivertaisia osaajia ovat Ison-Britannian UKDA ja pienen Suomen Tietoarkisto.

Lisätietoa:
» SEEDS workshop in Ljubljana
» Aineistonhallinnan käsikirja
» Data Management Guidelines

Arja Kuula-Luumi
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tietoarkkitehtuurista

TIETOARKkitehtuuri ja TIETOARKisto, onko niillä mitään muuta yhteistä kuin ensimmäiset kahdeksan kirjainta? Tietoarkkitehtuurissa kuvataan tietoa kolmella eri kuvaustasolla: käsitteellinen, looginen ja fyysinen. Tietoarkistossa kuvaillaan tutkimusaineistoja, mutta onko tietoarkiston kuvailutyössä havaittavissa tietoarkkitehtuurissa käytetyt kuvaustasot? Näihin visaisiin, nyt jo lukijan mieltä kovasti kutkuttaviin kysymyksiin, haetaan vastausta tällä kevyellä blogikirjoituksella.

Tietoarkkitehtuurissa tiedon käsitteellisen tason kuvaaminen on eräänlainen hahmotteluvaihe. Siinä pohditaan, mitkä käsitteet liittyvät kuvauksen kohdealueeseen. Myös käsitteiden väliset suhteet hahmotellaan, ja jos käsitteet eivät ole kaikille osapuolille selviä, ne myös määritellään. Tietoarkistossa tutkimusaineistojen kuvailuissa käsitteellisen hahmon muodostavat mm. aihealue ja asiasanat. Ne eivät vielä yksityiskohtaisesti kerro, mistä tutkimusaineistossa on kysymys. Ne kuitenkin auttavat aineistoon tutustuvaa hahmottamaan, olisiko aineisto heitä kiinnostava.

Tietoarkkitehtuurissa pohditaan loogisella tasolla esimerkiksi sitä, mitä ja millaisia käsitteisiin liittyvät tiedot ovat. Myös tietojen väliset suhteet esitetään tarkasti. Usein lisäksi kuvataan, missä tiedot loogisesti sijaitsevat ja missä kaikkialla tiedot kulkevat. Tietoarkiston aineiston kuvailuissa käsitteellistä hahmoa selvennetään muun muassa aineiston tietosisältöä kuvaavalla tiivistelmällä sekä tiedoilla keräysmenetelmistä ja -välineistä, otantamenetelmistä, tekijöistä ja kerääjistä. Kuvailussa kerrotaan myös aineiston looginen sijainti eli aineiston sarja. Julkaisuluettelo havainnollistaa aineiston tietojen virtaamista ympäri maailman.

Tietoarkkitehtuurissa fyysisellä tasolla kuvataan esimerkiksi tiedon fyysinen sijainti ja käytetyt koodistot. Tietoarkistossa kvantitatiivisista aineistoista kuvataan muuttujien tiedot – täsmälliset kysymyslauseet ja vastausvaihtoehdot arvoineen sekä useimmiten myös tilastolliset tunnusluvut. Aineiston fyysinen sijaintikin on kuvailussa kerrottu, tosin tietoturvallisesti, todeten aineiston olevan Tietoarkistossa.

Jos Tietoarkisto ei kuvailisi tutkimusaineistojaan, olisi niiden löytäminen, ymmärtäminen ja uudelleenkäyttö hyvin hankalaa. Sama asia on tietoarkkitehtuurissa. Jos tietoarkkitehtuuria ei tehdä, on tietojen löytäminen, ymmärtäminen ja uudelleenkäyttö ongelmallista. Tietoarkkitehtuuri on siis tiedolle sama kuin Tietoarkiston kuvailutyö tutkimusaineistoille – saattamista löydettäväksi, ymmärrettäväksi ja uudelleenkäytettäväksi.

Katja Moilanen
tietoarkkitehti
katja.j.moilanen [at] uta.fi

Tietoarkkitehtuurista

TIETOARKkitehtuuri ja TIETOARKisto, onko niillä mitään muuta yhteistä kuin ensimmäiset kahdeksan kirjainta? Tietoarkkitehtuurissa kuvataan tietoa kolmella eri kuvaustasolla: käsitteellinen, looginen ja fyysinen. Tietoarkistossa kuvaillaan tutkimusaineistoja, mutta onko tietoarkiston kuvailutyössä havaittavissa tietoarkkitehtuurissa käytetyt kuvaustasot? Näihin visaisiin, nyt jo lukijan mieltä kovasti kutkuttaviin kysymyksiin, haetaan vastausta tällä kevyellä blogikirjoituksella.

Tietoarkkitehtuurissa tiedon käsitteellisen tason kuvaaminen on eräänlainen hahmotteluvaihe. Siinä pohditaan, mitkä käsitteet liittyvät kuvauksen kohdealueeseen. Myös käsitteiden väliset suhteet hahmotellaan, ja jos käsitteet eivät ole kaikille osapuolille selviä, ne myös määritellään. Tietoarkistossa tutkimusaineistojen kuvailuissa käsitteellisen hahmon muodostavat mm. aihealue ja asiasanat. Ne eivät vielä yksityiskohtaisesti kerro, mistä tutkimusaineistossa on kysymys. Ne kuitenkin auttavat aineistoon tutustuvaa hahmottamaan, olisiko aineisto heitä kiinnostava.

Tietoarkkitehtuurissa pohditaan loogisella tasolla esimerkiksi sitä, mitä ja millaisia käsitteisiin liittyvät tiedot ovat. Myös tietojen väliset suhteet esitetään tarkasti. Usein lisäksi kuvataan, missä tiedot loogisesti sijaitsevat ja missä kaikkialla tiedot kulkevat. Tietoarkiston aineiston kuvailuissa käsitteellistä hahmoa selvennetään muun muassa aineiston tietosisältöä kuvaavalla tiivistelmällä sekä tiedoilla keräysmenetelmistä ja -välineistä, otantamenetelmistä, tekijöistä ja kerääjistä. Kuvailussa kerrotaan myös aineiston looginen sijainti eli aineiston sarja. Julkaisuluettelo havainnollistaa aineiston tietojen virtaamista ympäri maailman.

Tietoarkkitehtuurissa fyysisellä tasolla kuvataan esimerkiksi tiedon fyysinen sijainti ja käytetyt koodistot. Tietoarkistossa kvantitatiivisista aineistoista kuvataan muuttujien tiedot – täsmälliset kysymyslauseet ja vastausvaihtoehdot arvoineen sekä useimmiten myös tilastolliset tunnusluvut. Aineiston fyysinen sijaintikin on kuvailussa kerrottu, tosin tietoturvallisesti, todeten aineiston olevan Tietoarkistossa.

Jos Tietoarkisto ei kuvailisi tutkimusaineistojaan, olisi niiden löytäminen, ymmärtäminen ja uudelleenkäyttö hyvin hankalaa. Sama asia on tietoarkkitehtuurissa. Jos tietoarkkitehtuuria ei tehdä, on tietojen löytäminen, ymmärtäminen ja uudelleenkäyttö ongelmallista. Tietoarkkitehtuuri on siis tiedolle sama kuin Tietoarkiston kuvailutyö tutkimusaineistoille – saattamista löydettäväksi, ymmärrettäväksi ja uudelleenkäytettäväksi.

Katja Moilanen
tietoarkkitehti
katja.j.moilanen [at] uta.fi

Miksi terveys- ja lääketieteiden aineistot pitäisi arkistoida?

Arto Vuoren, THL, sanoin suomalaisilla hyvinvointi- ja terveysalan viranomaisilla ja tutkimuslaitoksilla on hallussaan kansainvälisesti verrattuna mittavat ja arvokkaat tietovarannot väestön palveluiden käytöstä ja terveydentilasta. Lainsäädäntö antaa mahdollisuuden käyttää tietoja tilastointiin, tutkimukseen ja biopankkitoimintaan.

Lakisääteisesti talletettujen tietojen lisäksi tutkijoilla ja tutkimusryhmillä on hallussaan kyselyin kerättyä tietoa muun muassa ihmisten elintavoista, työn asettamista haasteista, asenteista ja perhetilanteista.

Yhdistämällä olemassa olevia aineistoja eri lähteistä päästään tutkimaan sairauksien, työkyvyttömyyden ja hyvinvoinnin tausta- ja riskitekijöitä kokonaisvaltaisesti. Uusia hoitoja voidaan kehittää nopeammin ja poliittisen päätöksenteon pohjaksi saadaan tuotettua ajanmukaista tietoa. Terveydelle haitallisten altisteiden jäljille voidaan päästä nopeammin, ilman jopa vuosikymmeniä kestävää uutta tiedonkeruuta.

Aineisto on arvokas myös sellaisenaan. Jos aineistot olisivat saatavilla muuhunkin kuin alkuperäiseen tutkimukseen, toiset tutkijat voisivat tutkia ilmiötä eri näkökulmasta, jopa kokonaan toisen tieteenalan vinkkelistä.

Myös tutkittavien näkökulmalla on merkitystä. Tietokonepohjaisten kyselyjen, ja ylipäänsäkin kyselyjen, lisääntyessä perinteisesti hyvin tutkimukseen osallistuneiden suomalaisten halukkuus osallistua on laskussa. Tutkittavien taakan vähentämiseksi jokaista uutta kyselyä suunnitellessa olisi syytä miettiä hyvin tarkkaan, tarvitseeko uutta aineistoa kerätä, vai löytyisikö jo kerätyistä, arkistoiduista aineistoista tarvittava tieto.

Tämän vuoksi kaikki ihmisen terveyteen ja käyttäytymiseen liittyvät tutkimusaineistot, joilla arvellaan olevan alkuperäistä tutkimusta laajempaa hyötyä tutkimukselle, olisi arkistoitava.

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kirjoitus on kolmiosaisen terveys- ja lääketieteitä käsittelevän postaussarjan toinen osa. Ks. ensimmäinen osa.

Miksi terveys- ja lääketieteiden aineistot pitäisi arkistoida?

Arto Vuoren, THL, sanoin suomalaisilla hyvinvointi- ja terveysalan viranomaisilla ja tutkimuslaitoksilla on hallussaan kansainvälisesti verrattuna mittavat ja arvokkaat tietovarannot väestön palveluiden käytöstä ja terveydentilasta. Lainsäädäntö antaa mahdollisuuden käyttää tietoja tilastointiin, tutkimukseen ja biopankkitoimintaan.

Lakisääteisesti talletettujen tietojen lisäksi tutkijoilla ja tutkimusryhmillä on hallussaan kyselyin kerättyä tietoa muun muassa ihmisten elintavoista, työn asettamista haasteista, asenteista ja perhetilanteista.

Yhdistämällä olemassa olevia aineistoja eri lähteistä päästään tutkimaan sairauksien, työkyvyttömyyden ja hyvinvoinnin tausta- ja riskitekijöitä kokonaisvaltaisesti. Uusia hoitoja voidaan kehittää nopeammin ja poliittisen päätöksenteon pohjaksi saadaan tuotettua ajanmukaista tietoa. Terveydelle haitallisten altisteiden jäljille voidaan päästä nopeammin, ilman jopa vuosikymmeniä kestävää uutta tiedonkeruuta.

Aineisto on arvokas myös sellaisenaan. Jos aineistot olisivat saatavilla muuhunkin kuin alkuperäiseen tutkimukseen, toiset tutkijat voisivat tutkia ilmiötä eri näkökulmasta, jopa kokonaan toisen tieteenalan vinkkelistä.

Myös tutkittavien näkökulmalla on merkitystä. Tietokonepohjaisten kyselyjen, ja ylipäänsäkin kyselyjen, lisääntyessä perinteisesti hyvin tutkimukseen osallistuneiden suomalaisten halukkuus osallistua on laskussa. Tutkittavien taakan vähentämiseksi jokaista uutta kyselyä suunnitellessa olisi syytä miettiä hyvin tarkkaan, tarvitseeko uutta aineistoa kerätä, vai löytyisikö jo kerätyistä, arkistoiduista aineistoista tarvittava tieto.

Tämän vuoksi kaikki ihmisen terveyteen ja käyttäytymiseen liittyvät tutkimusaineistot, joilla arvellaan olevan alkuperäistä tutkimusta laajempaa hyötyä tutkimukselle, olisi arkistoitava.

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kirjoitus on kolmiosaisen terveys- ja lääketieteitä käsittelevän postaussarjan toinen osa. Ks. ensimmäinen osa.

Arkistoinnista poliittiseen päätöksentekoon

Tutkimusaineistojen arkistointi parantaa yhteiskunnasta kaikki taudit ja vaivat. Ei ole niin pientä tai isoa huolta, ettei siihen löytyisi helpotusta jo arkistoidusta aineistosta. Vai kuinka se nyt menikään? Ehkä on sittenkin syytä palata vähän taaksepäin ja aloittaa alusta.

Terveydenhuoltotutkimuksen päivillä Liina-Kaisa Tynkkynen Tampereen yliopistosta piti erinomaisen esitelmän aiheesta, miten saada tutkimustulokset nousemaan akateemisen kiinnostuksen tasolta poliittisen päätöksenteon pohjatiedoksi. Erityisesti nyt, kun yhteiskunnassa tehdään isoja muutoksia rakenteisiin, soisi päätösten pohjautuvan tutkittuun tietoon, ei pelkästään poliittisiin agendoihin.

Tärkein viesti Tynkkysen puheessa oli tutkimustiedon esiin tuomisen oikea ajankohta. Jokaisessa päätösprosessissa on olemassa tietty vaihe, mahdollisuuksien ikkuna, jonka aikana päättäjille tuotu tieto vaikuttaa.

Tärkeää on myös osata viestiä asiastansa oikein. Viestin sisältöä pohtiessa on syytä kiinnittää huomiota siihen, mikä viesti itse asiassa on. Keneen halutaan vaikuttaa: poliittisiin päättäjiin, yleiseen mielipiteeseen vai esimerkiksi terveydenhuollon tuottajiin? Entä mikä olisi hyvä viestintäkanava, ja kenen kannattaisi viedä viestiä päättäjille? Tutkija itse ei ole aina paras mahdollinen valinta. Olennaista on myös tehdä itsellensä selväksi, mitä haluaa saada aikaan: onko tarkoitus tarjota ratkaisuja tai antaa päätöksentekoprosessiin uutta tietoa vai tuoda päättäjille esiin ongelma?

Toki tutkijan vaikuttamisen tiellä on monia haasteita. Esimerkiksi poliittinen ilmapiiri ei ehkä juuri nyt ole kaikkein otollisin – Suomessa tuntuu olevan vallalla kulttuuri, jossa tehdään mieluummin kokeiluja kuin tutkimustietoon nojaavia päätöksiä. Realisti ymmärtää, että yksittäisellä tutkimuksella tuskin pystyy muuttamaan politiikan suuntaa. Toisaalta kannattaa muistaa, että mitä enemmän luotettavaa tutkimustietoa kertyy, sitä vahvempi paino sillä on.

Ja miten tämä kaikki taas liittyy tutkimusaineistojen arkistointiin? Tutkimuksen ei tarvitse jäädä yksittäiseksi tähdenlennoksi, jonka mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioihin jää pieneksi, vaan tutkimusaineiston voi arkistoida ja saattaa muiden tutkijoiden käyttöön. Tällöin kenties toinen, samaa ilmiötä tutkiva henkilö, voi käyttää sitä oman aineistonsa lisänä tai löytää ilmiöön uuden tutkimusnäkökulman, ja viesti pääsee vahvistumaan. Myös jo unohtuneet tutkimustulokset voidaan ottaa vertailukohdaksi ja parhaimmillaan kahden aineiston avulla verrata tilannetta ennen ja jälkeen tapahtuneen muutoksen.

Tietoarkistokin muuten oli esillä Terveydenhuoltotutkimuksen päivillä. Ensimmäisen päivän rinnakkaissessiossa pääsin itse pitämään esitelmän terveystietoja sisältävien aineistojen arkistoinnista. Lisäksi tapahtumassa oli esillä Tietoarkiston palveluportaali Ailasta kertova rollup.

Lisätietoa:
» Terveydenhuoltotutkimuksen päivät 2015
» Tietoarkiston palveluportaali Aila

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Arkistoinnista poliittiseen päätöksentekoon

Tutkimusaineistojen arkistointi parantaa yhteiskunnasta kaikki taudit ja vaivat. Ei ole niin pientä tai isoa huolta, ettei siihen löytyisi helpotusta jo arkistoidusta aineistosta. Vai kuinka se nyt menikään? Ehkä on sittenkin syytä palata vähän taaksepäin ja aloittaa alusta.

Terveydenhuoltotutkimuksen päivillä Liina-Kaisa Tynkkynen Tampereen yliopistosta piti erinomaisen esitelmän aiheesta, miten saada tutkimustulokset nousemaan akateemisen kiinnostuksen tasolta poliittisen päätöksenteon pohjatiedoksi. Erityisesti nyt, kun yhteiskunnassa tehdään isoja muutoksia rakenteisiin, soisi päätösten pohjautuvan tutkittuun tietoon, ei pelkästään poliittisiin agendoihin.

Tärkein viesti Tynkkysen puheessa oli tutkimustiedon esiin tuomisen oikea ajankohta. Jokaisessa päätösprosessissa on olemassa tietty vaihe, mahdollisuuksien ikkuna, jonka aikana päättäjille tuotu tieto vaikuttaa.

Tärkeää on myös osata viestiä asiastansa oikein. Viestin sisältöä pohtiessa on syytä kiinnittää huomiota siihen, mikä viesti itse asiassa on. Keneen halutaan vaikuttaa: poliittisiin päättäjiin, yleiseen mielipiteeseen vai esimerkiksi terveydenhuollon tuottajiin? Entä mikä olisi hyvä viestintäkanava, ja kenen kannattaisi viedä viestiä päättäjille? Tutkija itse ei ole aina paras mahdollinen valinta. Olennaista on myös tehdä itsellensä selväksi, mitä haluaa saada aikaan: onko tarkoitus tarjota ratkaisuja tai antaa päätöksentekoprosessiin uutta tietoa vai tuoda päättäjille esiin ongelma?

Toki tutkijan vaikuttamisen tiellä on monia haasteita. Esimerkiksi poliittinen ilmapiiri ei ehkä juuri nyt ole kaikkein otollisin – Suomessa tuntuu olevan vallalla kulttuuri, jossa tehdään mieluummin kokeiluja kuin tutkimustietoon nojaavia päätöksiä. Realisti ymmärtää, että yksittäisellä tutkimuksella tuskin pystyy muuttamaan politiikan suuntaa. Toisaalta kannattaa muistaa, että mitä enemmän luotettavaa tutkimustietoa kertyy, sitä vahvempi paino sillä on.

Ja miten tämä kaikki taas liittyy tutkimusaineistojen arkistointiin? Tutkimuksen ei tarvitse jäädä yksittäiseksi tähdenlennoksi, jonka mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioihin jää pieneksi, vaan tutkimusaineiston voi arkistoida ja saattaa muiden tutkijoiden käyttöön. Tällöin kenties toinen, samaa ilmiötä tutkiva henkilö, voi käyttää sitä oman aineistonsa lisänä tai löytää ilmiöön uuden tutkimusnäkökulman, ja viesti pääsee vahvistumaan. Myös jo unohtuneet tutkimustulokset voidaan ottaa vertailukohdaksi ja parhaimmillaan kahden aineiston avulla verrata tilannetta ennen ja jälkeen tapahtuneen muutoksen.

Tietoarkistokin muuten oli esillä Terveydenhuoltotutkimuksen päivillä. Ensimmäisen päivän rinnakkaissessiossa pääsin itse pitämään esitelmän terveystietoja sisältävien aineistojen arkistoinnista. Lisäksi tapahtumassa oli esillä Tietoarkiston palveluportaali Ailasta kertova rollup.

Lisätietoa:
» Terveydenhuoltotutkimuksen päivät 2015
» Tietoarkiston palveluportaali Aila

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kun historiantutkijat vaelsivat Joensuuhun – Historiantutkimuksen päivät 22.–24.10.2015 Itä-Suomen yliopistossa

Olo oli oudolla tapaa nostalginen, kun juna kolisutteli pimeää rataosuutta Pieksämäeltä kohti Joensuuta. Vielä hetken on Pohjois-Karjalan maakuntakeskus tavoitettavissa junaillen; maaliskuun 2016 jälkeen sinne ei enää pääse Tampereelta Jyväskylän ja Pieksämäen kautta. Käsillä olivat siis viimeiset hetket vierailla junantuomana Pielisjoen suulle asettuneessa kaupungissa.

Joensuun vierailun syynä olivat 22.–24.10.2015 järjestetyt Historiantutkimuksen päivät, jotka keräsivät kokoon Itä-Suomen yliopiston kampukselle noin 260 historioitsijaa Suomen kaikista historian laitoksista – ja kirsikkana kakun päällä yhden tietoarkistolaisen. Sessioita ja työryhmiä oli kolmen päivän aikana noin seitsemänkymmentä ja esitykset kattoivat aikakausia antiikista nykypäivään. Lisäksi ohjelmaan sisältyi kaksi keynote-luentoa sekä seurustelun ja verkostoitumisen mahdollistavia iltatilaisuuksia. Otolliset ainekset jossain vaiheessa yleensä iskevälle konferenssikoomalle olivat siis lupaavasti kasassa.

Tietoarkistolaisen näkökulmasta päiville osallistumisella oli selkeä tarkoitus: Digitaalisten tutkimusaineistojen avoimuuden ja jatkokäytön edistäminen ei ole vielä vakiintunut humanististen alojen tutkimuskäytöntöihin. Tietoarkiston laajentaessa palveluitaan humanistisille aloille tutkijoiden joukkoon jalkautuminen ja tutkimusaineistojen avoimuuden ilosanoman julistaminen ovat siten ensiarvoisen tärkeitä asioita. Parin päivän aikana käymistäni keskusteluista kävi kuitenkin selväksi, että historiantutkijat alkavat olla enenevässä määrin selvillä avoimen tieteen vaatimuksista tutkimusaineistojen suhteen, ja moni tuntui suhtautuvan asiaan pohjimmiltaan myönteisesti. Tutkimusrahoittajien, kuten Suomen Akatemian suositukset tutkimusaineistojen avaamisesta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat jatkossakin siihen, että tutkijat joutuvat aiempaa aktiivisemmin pohtimaan aineistojen arkistoimiseen ja jatkokäyttöön liittyvää tematiikkaa.

Niinä aikoina, kun en päivystänyt Tietoarkiston pöydän takana, kävin kuuntelemassa esityksiä. Sessioiden valintaan vaikuttivat omat intressini sekä tietoarkistolaisena että keskiajan taiteen tutkijana. Taidehistorian koulutuksen saaneena kuvien tutkijana minua kiinnosti kovasti kuulla, miten historioitsijat käsittelevät ja tutkivat visuaalista aineistoa. Valitsin siten ensimmäiseksi session, jossa käsiteltiin sosiaalisen median kuvamateriaalia, kotialbumien sota-ajan kuvia sekä SA-kuva-arkiston sotavalokuvia digitaalisen humanismin näkökulmasta. Historioitsijat ovat tyypillisesti tottuneet suuntaamaan analyyttisen katseensa ensisijaisesti kohti tekstejä, mutta visuaalinen aines on ehkä historian tutkimuksessa pikkuhiljaa liikahtamassa kuriositeetin tai kuvituksen roolistaan kohti tutkimuksellista keskiötä – tai ainakin sen liepeitä. Historian tutkijat ovat perinteisesti herkkiä kontekstille, ja tämä näkyi onneksi myös esityksissä, vaikka taiteen tutkimuksen näkökulmasta paljon on vielä opittavaa.

Nosteessa olevan digitaalisen humanismin tai tuttavallisemmin digihumanismin tuotteena luodaan usein erilaisia datan visualisointeja ja esimerkiksi esitellyn SA-kuva-arkiston sisällön analyysit olivat muuntuneet kuvapilven muotoon. Erilaiset kuvapilvet havainnollistivat tässä tapauksessa graafisesti eri valokuvien kuvateksteistä poimittujen käsitteiden merkitystä. Datan visualisointi on eittämättä kiinnostava ja havainnollistava tapa esittää kerättyä tietoa, mutta valokuviin liittyvien kuvatekstien muodostamat visualisoinnit nostavat väistämättä sanat merkityksellisempään asemaan kuin varsinaiset kuvat. Tekstintutkija ei tässä välttämättä näe mitään ongelmaa, kuvantutkija kylläkin.

Listalleni päätyi seuraavaksi perinteisempää historiantutkimuksen metodiikkaa kuten keskiajan ja uuden ajan lähdetutkimusta Turun tuomiokirkon Mustasta kirjasta voudintileihin ja Flemingien maakirjoihin. Suuri osa historiantutkijoiden työajasta kuluu edelleen kirjallisen lähdeaineiston analysointiin, eikä sen keskeisyys ole katoamassa. Itselleni kiinnostavaa oli kuulla muun muassa lähdeteoksissa käytetyn paperin vesileima-ajoituksista, joiden perusteella on mahdollista hahmottaa käsikirjojen alkuperäinen kokonaisuus sekä tehdä esimerkiksi melko tarkkoja ajoituksia sen suhteen, milloin jonkin tietyn käsikirjoituksen jokin osa on kirjoitettu tai kuinka monta kirjuria työtä on ollut tekemässä. Toisaalta perinteinen lähdetutkimus voi nykyään kiinnittyä luontevasti digitaaliseen alustaan ja muuntua tietokannaksi, kuten digihumanismin ja perinteikkään historiantutkimuksen ristipaineessa tempoileva voudintilien tutkija aprikoi.

Tässä yhteydessä mainittiin myös itselleni aikaisemmin tuntematon termi ”small big data”, joka viittaa määrällisesti pieneen mutta luonteeltaan ”suureen” dataan, siis eräänlaiseen big datan miniversioon. Puhe big datasta sisältää usein eräänlaisen eeppisen mittasuhteen; määritelläänhän se tyypillisesti valtavista, osin järjestäytymättömistä ja jatkuvasti lisääntyvistä tietomassoista koostuvaksi datamassaksi. Tiedonkeruun kannalta yksittäinen tutkija voi tuntea kauhua määrällisesti valtaisan ja alati laajentuvan tietovarannon kanssa, joten lienee tarpeen pilkkoa käsitettä pienempiin ja paremmin hallittaviin kokonaisuuksiin.

Viimeinen sessio, johon minun oli mahdollista osallistua, käsitteli historiantutkimuksen sähköisiä tutkimusinfrastruktuureja. Esitykset keskittyivät Kansallisarkiston erilaisiin sähköisiin palveluihin, erityisesti digitoitujen karttojen paikkatietojärjestelmän kehittämiseen, heraldisten kokoelmien tietokannan luomiseen ja Suomen keskiajan käsikirjoitusten sähköisen kokoelmatietokannan, Diplomatarium Fennicumin kehittämiseen. Näiden erilaisten sähköisten palvelujen kehittäminen on osa Kansallisarkiston laajempaa tutkimuspalvelustrategiaa, jonka avulla pyritään paremmin vastaamaan erilaisten käyttäjien toiveisiin.

Kuulemieni esitysten perusteella historiantutkimuksen nykytilasta jäi ehkä päällimmäisenä pinnalle digitalisaation haasteet ja sen mukanaan tuomat uudet sovellukset, joita hyödyntämällä tieteenalan on mahdollista suunnata hyvinkin kiinnostaville urille – unohtamatta kuitenkaan perusydintään, lähdekriittistä ja kontekstiherkkää tutkimusotetta.

Historiantutkimuksen päivistä muualla blogosfäärissä:
» Kaisa Kyläkoski: Historiantutkimuksen päivät
» Susanna Ånäs: Olemmeko kaikki historioitsijoita?
» Maria Lähteenmäki: Minne menet historiantutkijoiden ammattikunta tekno-oligarkkien paineen alla?

Lisätietoa:
» SA-kuva-arkisto
» Historiantutkimuksen päivät 2015

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi