Tag Archives: tutkimusaineistot

Miten aineistot arkistoituvat Tietoarkistoon?

Kun tutkija tai tutkijaryhmä on lähettänyt tutkimusaineistonsa Tietoarkistoon arkistoitavaksi, varsinainen aineiston käsittelyprosessi vasta alkaa. Arkistoitavaksi toimitettu aineisto kulkee aina aineistonkäsittelijän sormien läpi ennen kuin se julkaistaan palveluportaali Ailassa jatkokäyttöä varten.

Erilaiset tietokoneohjelmat helpottavat, nopeuttavat ja virtaviivaistavat aineiston käsittelyä, mutta loppujen lopuksi aineiston käsittelyyn liittyvän työn tekevät ihmiset eivätkä koneet. Näin pystymme varmistamaan, että mitä moninaisimmat aineistot ovat tulevaisuudessakin tutkimusmaailman käytettävissä yhdenmukaiseksi suunniteltujen ohjeidemme mukaisesti.

Aineistonkäsittelijäntyö on Tietoarkiston ydintyötä, jota ilman Ailassa ei olisi jatkokäyttökelpoisia aineistoja. Tietoarkiston pitkäaikaiset tutkimusapulaiset Eliisa Haanpää (kvantitatiivisten aineistojen käsittely) ja Annika Sallinen (kvalitatiivisten aineistojen käsittely) kertovat, minkälaista aineistonkäsittelijän työ on, ja minkälaisen prosessin aineistot käyvät läpi ennen kuin ne ilmestyvät Ailaan.

Kyselytutkimukset arkistoituvat muuttuja muuttujalta

Eliisa

Aloitan kvantitatiivisen aineiston käsittelyn aina tutustumalla aineistoon, siihen sisältyviin muuttujiin sekä aineistoon liittyvään tutkimusraporttiin ja lisämateriaaliin. Avattuani datatiedoston, tarkastan ensimmäisenä kaikki muuttujat ja varmistan, että käsiteltävä data vastaa kyselylomaketta. Nimeän muuttujat kyselylomakkeen mukaisesti, mihin perustuen määrittelen myös muuttujien selitteet.

Tämän jälkeen arvioin aineiston tunnisteellisuutta ja arkaluontoisuutta, jonka jälkeen teen tarvittavat toimet vastaajien anonymiteetin säilyttämiseksi. Tässä vaiheessa apunani ovat usein Tilastokeskuksen erilaiset alue-, toimiala- ja tieteenalaluokitukset. Lopuksi vielä varsinaista dataa käsitellessäni tarkistan muuttujien frekvenssit suhteessa tutkimusraporttiin.

Käsittelen dataa SPSS:n syntaksin avulla. Numeroista ja loogisesta päättelystä pitävänä ihmisenä syntaksin työstäminen on mielestäni palkitsevaa puuhaa. Syntaksin tekemiseen sisältyy monia yksin ja yhdessä kollegojen kanssa pohdittavia haasteita, useita onnistumisen kokemuksia, kun komennot toimivat toivomallani tavalla ja tietysti työni kannalta tärkein tuotos, jatkokäyttöön valmistuva datatiedosto.

Varsinaisen datan valmistuttua siirryn aineiston kuvailuun, johon kuuluu muuttujien kuvailu sekä aineiston sisällöllinen kuvailu. Tietopankkina sisällöllistä kuvailua tehdessäni käytän tutkimusraporttia ja sieltä löytyviä aineistonkeruuseen liittyviä tietoja. Aineiston (eli datan sekä aineiston kuvailun) käsittelyn valmistuttua kirjaan tietokantaamme ”data valmis”-komennon, jonka jälkeen aineisto julkaistaan palveluportaali Ailassa.

Aineistoja käsitellessäni olen oppinut paljon paitsi tilastollisista menetelmistä ja kyselytutkimuksista, myös eri tieteenalojen tutkimusteemoista. Olen tähän mennessä käsitellyt aineistoja liittyen muun muassa lasten ja nuorten mediakäyttäytymiseen, lasten uhrikokemuksiin, suomalaisten hyvinvointiin, eduskuntavaaleihin, asumiseen ja kaupunkikuvaan, opiskeluun sekä vapaaehtoistoimintaan.

Aineiston käsittelyn eri vaiheissa olen yhteydessä yhteen tai useampaan tutkijaan, mikäli tarvitsen aineistosta lisätietoja. Yhteistyö sekä tutkijoiden suuntaan että kollegoiden kanssa on erittäin merkittävässä osassa työskentelyssäni aineistojen parissa.

Kvalitatiivisessa aineistossa tallentuu aina pala aikaa

Annika

Kvalitatiivisten aineistojen arkistointi poikkeaa kvantitatiivisten aineistojen arkistoinnista sikäli, ettei siinä tarvitse pohtia syntaksin komentoja, mutta lukulihaksia työ vaatii senkin edestä. Luemme tänne toimitetuista haastatteluista ja kirjoituksista jokaisen sivun. Tämä täytyy tehdä huolellisesti, että ihmisten tunnistetietoja ei jää luovutettavaan aineistoon. Tekstimassaa saattaa olla yhdessä aineistossa jopa lähes tuhat sivua.

Kvalitatiivisten aineistojen tarkastaminen on siis välillä uppoutumista lukemiseen, mutta työ sisältää myös järjestelmällistä tiedon poimimista sekä järjestelyä ja tietokoneohjelmien kanssa kikkailua – mikä on aina oma taiteenlajinsa.

Dokumentit nimetään järjestelmällisesti. Aineistojen taustatiedot järjestetään yhdenmukaisiksi ja niistä tehdään taustatietohakemisto jatkokäyttäjälle. Työssä käytetään lukuisia ohjelmia, joista tekninen palvelu keskustelee mm. termeillä DDI, HTML ja Python – minä keskityn opettelemaan konkreettisen käytön.

Koko arkistointiprosessin ajan teen muistiinpanoja eteen tulleista ongelmakohdista, niiden ratkaisuista ja vielä tehtävistä vaiheista. Listalla voi olla selvitettävänä, mitä tutkijan kryptinen merkintä muistiinpanoissa tarkoittaa, mihin teollisuusalaan karkeistetaan Suomussalmen Hallan lihajalostamo, sisältävätkö dokumentit piilodataa ja saisiko 400 erillisen tiedoston nimet muutettua automaattisesti toiseen muotoon, jotta kaikkea ei tarvitsisi tehdä käsin.

Kaikkeen löytyy yleensä vastaus, joko kollegoilta, tutkijoilta tai yhdeltä tärkeältä työkaverilta – internetistä. Netti on ollut oiva apu esimerkiksi tilanteessa, jossa oman pään kapasiteetti keksiä suomalaista naisten nimiä on tullut tiensä päätökseen.

Minun mielestäni kvalitatiivisten aineistojen arkistointi on erittäin mielenkiintoista, sillä tutkimusaineistoon perehtyminen on aina oma matkansa jonkin tieteenalan ja alueen tutkimuksen pariin. Aineistoja läpi kahlatessa oppii uusia käsitteitä ja ymmärtää taas elämää eri näkökulmista ehkä hitusen paremmin. Tutkittavat kertovat tutkijalle elämästään asioita, joita eivät muille välttämättä kerro. Työ sisältää myös varjopuolia. Koska kaikki työvaiheet vaativat tarkkuutta ja keskittymistä, silmien ja lukuhermojen ajoittaiselta väsymisiltä ei voi välttyä.

Arkistoinnin loppusuoralla kirjoitetaan vielä nettisivuille tuleva kuvaus aineistosta ja hiotaan aineiston yksityiskohtia. Esimerkiksi taustatietoihin tulee helposti virheitä. Minun tulee myös tarkastaa, että aineistoon on liitetty mukaan tutkimuskutsut, haastattelukysymykset ja muut tarvittavat dokumentit. Lisäksi haastattelukysymykset tulee tallentaa Aila-hakuun. Julkaisun jälkeen menen vielä nettisivuille katsomaan, että aineisto näyttää siellä siltä, miltä sen pitääkin!

Lisätietoa:
» Palveluportaali Aila

Annika Sallinen, tutkimusapulainen, etunimi.sukunimi [at] uta.fi
Eliisa Haanpää, tutkimusapulainen, etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datan lisäksi Tietoarkisto jakaa osaamista

Tietoarkisto on yksi avoimen tieteen keskeisistä toimijoista Suomessa. Tavoitteenamme on tuottaa tehokkaasti laadukkaita, luotettavia ja helposti saavutettavia data- ja aineistonhallintapalveluja tiedeyhteisölle. Ei mikään läpihuutojuttu. Pitää olla valmiuksia luoda uutta ja omata ajantasaista asiantuntemusta tutkimuksesta, menetelmistä, ohjelmistoista, tutkimusetiikasta, lainsäädännöstä, metadatasta, sähköisestä säilyttämisestä, tietoturvasta ja asiakaspalvelusta – vain muutamia mainitakseni. Niinpä tietoarkistolaisille on kertynyt ainutlaatuista asiantuntemusta monilta eri osa-alueilta. Monimutkaistuvassa maailmassa kellään ei kuitenkaan yksin voi olla kaikkea tarvittavaa osaamista. Tarvitsemme eri alojen asiantuntijoiden tiimejä ja organisaatioiden välistä yhteistyötä.

Aikaisemmin olen kirjoittanut Tietoarkiston aktiivisesta roolista eurooppalaisessa data-arkistotoiminnassa. Olemme laajasti mukana myös kotimaisissa avoimeen tieteeseen sekä aineistojen jakamiseen ja säilyttämiseen liittyvissä aloitteissa. Sekä kansallisissa että kansainvälisissä ympyröissä käytännön työ tehdään yleensä erilaisissa työryhmissä. Osaamisen ja tiedon jakaminen on työn onnistumisen tärkeimpiä edellytyksiä.

Laskin, että tällä hetkellä Tietoarkisto osallistuu 15 erilaiseen kansalliseen ohjaus-, asiantuntija- tai työryhmään. Vuodessa osallistumme niiden tiimoilta keskimäärin noin 70 kokoukseen. Aikaa kokouksiin ja niihin liittyviin tehtäviin kuluu noin kuusi henkilötyökuukautta vuodessa – enemmänkin, jos tietoarkistolaisilla on työryhmissä vetovastuuta. Luvuissa ovat mukana vain sellaiset ryhmät, joihin osallistumme osana perustyötä, eli joihin meillä ei ole erikseen hankerahoitusta.

Työryhmistä monet liittyvät Avoin tiede ja tutkimus (ATT) -hankkeeseen. Tietoarkisto tekee työtä ATT:n asiantuntijaryhmässä, palvelutyöryhmässä, PAS-työryhmässä, kansainvälisyystyöryhmässä, Tuuli-projektissa ja ATT:n ja Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) yhteisessä oikeuksien metatiedot -työryhmässä. Olemme edustettuina myös KDK:n ohjausryhmässä, tietoarkkitehtuuriryhmässä ja PAS-yhteistyöryhmässä. Muista ryhmistä mainittakoon JHS Rekisterimeta -työryhmä, Tilastokeskuksen etäkäyttöjärjestelmän ohjausryhmä, TUHA-tutkimusaineistoryhmä ja Veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston kehittämisryhmä.

Edellä mainitut ryhmät rakentavat hyviä yhteisiä käytäntöjä, standardeja ja erilaisia palveluita tiedeyhteisölle ja laajemminkin. Itse olen mukana useissa ryhmissä ja koen ne antoisina, vaikka turhautumisen hetkiäkin tulee. Välillä tuntuu, että työryhmä toisensa jälkeen puhuu samasta asiasta ja edistyminen on tuskallisen hidasta. Tampere-Helsinki–junamatka on tullut liiankin tutuksi.

Omalla kohdallani turhautuminen on onneksi useimmiten hetkellistä. Tutkimusdatan arkistointi ja avaaminen on suuri muutos tutkimuskulttuurissa, ja sähköinen säilyttäminen muuttaa arkistomaailmaa. Valtionhallinnon digitalisaation yhteydessä puolestaan tavoitellaan siilojen purkamista. Ajattelenkin, että päällekkäisiltä tuntuvat työryhmät heijastelevat näitä käynnissä olevia suuria toimintakulttuurimuutoksia ja jopa kuuluvat murrosvaiheeseen. Tämä ei tarkoita, etteikö työryhmissä ja niiden välisessä työnjaossa olisi tehostamisen tai selkeyttämisen varaa, mutta odotan tilanteen kohenevan ATT:n kaltaisten hankkeiden myötä. Jos jotain saisi toivoa, niin sitä, että alan toimijoilla olisi hieman enemmän kykyä ja mahdollisuuksia (eli käytännössä resursseja) nähdä omia lyhyen tähtäimen etujaan ja intressejään pidemmälle.

Tietoarkisto on vuosien mittaan ollut aktiivinen tiedon ja osaamisen jakaja. Olemme osallistuneet lukuisiin työryhmiin ja hankkeisiin. Kaiken kaikkiaan ne ovat olleet oivallisia tilaisuuksia reflektoida Tietoarkiston käytäntöjä, oppia muilta, ratkaista yhteisiä ongelmia ja jakaa Tietoarkistoon kertynyttä erikoisosaamista. Olemme myös oppineet, että joskus täytyy sanoa ei. Parhaimmillaan ryhmät ovat kuitenkin asiantuntijoiden ja organisaatioiden verkostoja, joissa erilaiset näkökulmat kohtaavat tarjoten pohjan uutta osaamista ja uusia palveluita luovalle yhteistyölle.

Lisätietoja
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke (ATT)
» Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK)

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datan lisäksi Tietoarkisto jakaa osaamista

Tietoarkisto on yksi avoimen tieteen keskeisistä toimijoista Suomessa. Tavoitteenamme on tuottaa tehokkaasti laadukkaita, luotettavia ja helposti saavutettavia data- ja aineistonhallintapalveluja tiedeyhteisölle. Ei mikään läpihuutojuttu. Pitää olla valmiuksia luoda uutta ja omata ajantasaista asiantuntemusta tutkimuksesta, menetelmistä, ohjelmistoista, tutkimusetiikasta, lainsäädännöstä, metadatasta, sähköisestä säilyttämisestä, tietoturvasta ja asiakaspalvelusta – vain muutamia mainitakseni. Niinpä tietoarkistolaisille on kertynyt ainutlaatuista asiantuntemusta monilta eri osa-alueilta. Monimutkaistuvassa maailmassa kellään ei kuitenkaan yksin voi olla kaikkea tarvittavaa osaamista. Tarvitsemme eri alojen asiantuntijoiden tiimejä ja organisaatioiden välistä yhteistyötä.

Aikaisemmin olen kirjoittanut Tietoarkiston aktiivisesta roolista eurooppalaisessa data-arkistotoiminnassa. Olemme laajasti mukana myös kotimaisissa avoimeen tieteeseen sekä aineistojen jakamiseen ja säilyttämiseen liittyvissä aloitteissa. Sekä kansallisissa että kansainvälisissä ympyröissä käytännön työ tehdään yleensä erilaisissa työryhmissä. Osaamisen ja tiedon jakaminen on työn onnistumisen tärkeimpiä edellytyksiä.

Laskin, että tällä hetkellä Tietoarkisto osallistuu 15 erilaiseen kansalliseen ohjaus-, asiantuntija- tai työryhmään. Vuodessa osallistumme niiden tiimoilta keskimäärin noin 70 kokoukseen. Aikaa kokouksiin ja niihin liittyviin tehtäviin kuluu noin kuusi henkilötyökuukautta vuodessa – enemmänkin, jos tietoarkistolaisilla on työryhmissä vetovastuuta. Luvuissa ovat mukana vain sellaiset ryhmät, joihin osallistumme osana perustyötä, eli joihin meillä ei ole erikseen hankerahoitusta.

Työryhmistä monet liittyvät Avoin tiede ja tutkimus (ATT) -hankkeeseen. Tietoarkisto tekee työtä ATT:n asiantuntijaryhmässä, palvelutyöryhmässä, PAS-työryhmässä, kansainvälisyystyöryhmässä, Tuuli-projektissa ja ATT:n ja Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) yhteisessä oikeuksien metatiedot -työryhmässä. Olemme edustettuina myös KDK:n ohjausryhmässä, tietoarkkitehtuuriryhmässä ja PAS-yhteistyöryhmässä. Muista ryhmistä mainittakoon JHS Rekisterimeta -työryhmä, Tilastokeskuksen etäkäyttöjärjestelmän ohjausryhmä, TUHA-tutkimusaineistoryhmä ja Veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston kehittämisryhmä.

Edellä mainitut ryhmät rakentavat hyviä yhteisiä käytäntöjä, standardeja ja erilaisia palveluita tiedeyhteisölle ja laajemminkin. Itse olen mukana useissa ryhmissä ja koen ne antoisina, vaikka turhautumisen hetkiäkin tulee. Välillä tuntuu, että työryhmä toisensa jälkeen puhuu samasta asiasta ja edistyminen on tuskallisen hidasta. Tampere-Helsinki–junamatka on tullut liiankin tutuksi.

Omalla kohdallani turhautuminen on onneksi useimmiten hetkellistä. Tutkimusdatan arkistointi ja avaaminen on suuri muutos tutkimuskulttuurissa, ja sähköinen säilyttäminen muuttaa arkistomaailmaa. Valtionhallinnon digitalisaation yhteydessä puolestaan tavoitellaan siilojen purkamista. Ajattelenkin, että päällekkäisiltä tuntuvat työryhmät heijastelevat näitä käynnissä olevia suuria toimintakulttuurimuutoksia ja jopa kuuluvat murrosvaiheeseen. Tämä ei tarkoita, etteikö työryhmissä ja niiden välisessä työnjaossa olisi tehostamisen tai selkeyttämisen varaa, mutta odotan tilanteen kohenevan ATT:n kaltaisten hankkeiden myötä. Jos jotain saisi toivoa, niin sitä, että alan toimijoilla olisi hieman enemmän kykyä ja mahdollisuuksia (eli käytännössä resursseja) nähdä omia lyhyen tähtäimen etujaan ja intressejään pidemmälle.

Tietoarkisto on vuosien mittaan ollut aktiivinen tiedon ja osaamisen jakaja. Olemme osallistuneet lukuisiin työryhmiin ja hankkeisiin. Kaiken kaikkiaan ne ovat olleet oivallisia tilaisuuksia reflektoida Tietoarkiston käytäntöjä, oppia muilta, ratkaista yhteisiä ongelmia ja jakaa Tietoarkistoon kertynyttä erikoisosaamista. Olemme myös oppineet, että joskus täytyy sanoa ei. Parhaimmillaan ryhmät ovat kuitenkin asiantuntijoiden ja organisaatioiden verkostoja, joissa erilaiset näkökulmat kohtaavat tarjoten pohjan uutta osaamista ja uusia palveluita luovalle yhteistyölle.

Lisätietoja
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke (ATT)
» Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK)

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomalaisen tutkimuksen asema on varmistettava!

Tutkimus on ottamassa aimo harppauksen kohti tiedon entistä nopeampaa kertymistä ja tehokkaampaa tutkimusrahoituksen käyttöä. Avoin julkaiseminen saattaa tutkimusryhmien tulokset aiempaa nopeammin muiden tutkijoiden käyttöön. Tutkimusaineistojen avaaminen tuo mukanaan vielä suuremman muutoksen: se mahdollistaa tutkimusaineistojen monipuolisen käytön useilla tieteenaloilla, lisää poikkitieteellistä tutkimusta ja vähentää aineistojen kertakäyttöisyyttä sekä päällekkäisen tiedon keruuta.

Avoin julkaiseminen ja tutkimusaineistojen avaaminen ovatkin saaneet taakseen suuren joukon valtioita, mukaan lukien Suomen, EU:n tutkimussiiven ja suuren joukon kansainvälisiä tiedelehtiä. Avoimuuden kannattajien joukko myös kasvaa koko ajan.

EU:n tietosuoja-asetus määrittelee tutkittavien tietosuojan

Tutkimusaineistojen avaaminen muun tiedeyhteisön käyttöön ei kuitenkaan voi tapahtua ilman tarkkaa harkintaa. Erityisesti huolenaiheena ovat tutkittavien tietosuoja ja se, miten taataan, että yksilöllä on määräysvalta hänestä kerättyjen tietojen käyttämiseen.

EU:n uusi tietosuoja-asetus vastaa edellä mainittuihin huolenaiheisiin. Siinä on määritelty tarkkaan tutkittavilta kerättävän suostumuksen ja informoinnin muoto sekä se, mitä ihmisiä koskevaa tietoa saa käyttää tutkimuksessa ja millä ehdoin.

Tässä vaiheessa lukijaa kenties kummastuttaa, mikä tilanteessa sitten on ongelma. Jos asetus on valmis ja se tulee voimaan sellaisenaan ilman ratifioimisvaatimusta jäsenvaltioilta, eikö asia ole selvä?

Kansallinen ohjeistus asetuksen tulkintaan puuttuu

Tietosuoja-asetuksessa, niin kuin kaikissa lakiteksteissä, ongelmana on kuitenkin pykälien tulkinta. Vaikka asetus sisältää pitkän johdanto-osan, jossa selvitetään mitä sen säätäjät ovat artikloita kirjoittaessansa tarkoittaneet, tulkinnanvaraa jää silti. Lisäksi monessa kohtaa asetusta on teksti, jossa on kirjoitettu, että kansallisessa lainsäädännössä on mahdollisuus säätää tarkemmista vaatimuksista.

Tutkimuksen aseman ongelmallisuus astuu esiin tässä: Meillä ei ole vielä kansallista ohjeistusta siitä, miten asetusta pitää tulkita tutkimuskontekstissa. Vielä vähemmän meillä on tietoa siitä, aiotaanko asetuksen kansallista säätelyvaraa käyttää tiukentavaan suuntaan ja jos, kuinka paljon tiukempaan.

Tutkimuksen tekeminen vaatii paljon aikaa ja suunnittelua. Asetus tulee voimaan kahden vuoden kuluttua. Tuolloin käytettäviä tutkimusaineistoja ollaan joko keräämässä nyt tai niiden keräämistä suunnitellaan parhaillaan. Jotta asetusta päästään noudattamaan 2018, sen tulkinnan pitäisi olla tiedossa nyt, kun tutkittavilta on mahdollisuus ilman suuria lisäkustannuksia hankkia uuden asetuksen mukainen informoitu suostumus. Lääketieteellistä tutkimusta ei saa aloittaa ennen kuin se on saanut eettiseltä toimikunnalta myönteisen lausunnon. Eettisten toimikuntien täytyisikin pystyä antamaan eettiset lausunnot jo nyt uuden asetuksen mukaisesti. Sama koskee luonnollisesti myös muiden ihmistieteiden eettisiä toimikuntia.

Alueelliset toimikunnat tarvitsevat yhteiset pelisäännöt

Vallitsevassa tilanteessa eettisten toimikuntien on tehtävä ratkaisunsa tulkitsemalla asetusta mahdollisimman tiukasti, jotta asetuksen ehdot varmasti täyttyvät. Todennäköisesti myös alueellisten toimikuntien ratkaisut poikkeavat yhteisten pelisääntöjen puuttuessa toisistaan vielä entistä enemmän – alueellisia toimikuntia moitittiin jo nyt keskenään ristiriitaisista ratkaisuista työ- ja elinkeinoministeriön teettämässä selvityksessä terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan säädösympäristöstä1.

Toimikuntien jäsenet tunnistavat ongelman ja ovat hämmentyneitä siitä, millaisia ratkaisuja heidän pitäisi tehdä. Heiltä kuitenkin puuttuvat välineet tehdä asialle mitään konkreettista. Tietoarkistoon on ollut yhteydessä useampi eettisten toimikuntien jäsen, mutta meidänkin on vastattava, ettemme valitettavasti vielä tiedä, miten asetusta pitäisi tulkita.

Epätietoisuus voi pudottaa Suomen kansainväliseltä pelikentältä

Ongelma on suurempi kuin nyt suunniteltavien tutkimusaineistojen tarkoituksenmukaista suppeampi käyttömahdollisuus ja sitä kautta resurssien alikäyttö. Kansainvälisesti tutkimusaineistojen avoimuus on saanut suuren kannattajakunnan. Kansainvälisistä tiedejulkaisuista huomattava osa (mm. PLOSone, useat BioMed Centralin jäsenlehdistä, PNAS, Nature ja NEJM) vaatii tutkimusjulkaisun ehdoksi datan saattamista avoimeksi. ICMJE:n ehdotuksen (International Committee of Medical Journal Editors) mukaan tulevaisuudessa hyväksytään julkaistavaksi vain sellaisten kliinisten tutkimusten tulokset, joiden taustalla oleva tutkimusaineisto avataan.

Jos ICMJE:n ehdotus menee läpi ja muut tiedejulkaisut kiristävät samalla omia avoimuusvaatimuksiaan, suomalaisten tutkijoiden mahdollisuus saada tutkimustuloksensa julkaistua heikkenevät olennaisesti. Kansainvälisiin rahoituksiin vaaditaan hyviä julkaisuja, joten myös niiden saaminen vaarantuu. Kansainvälisiin konsortioihin tuskin tulevaisuudessa kelpuutetaan tutkimusryhmiä, joiden aineistoja ei saa avata julkaisun yhteydessä samaan tapaan kuin muita aineistoja.

Tulkintalinjauksia tutkimukselle kaivataan

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän käymään läpi suomalaisen lainsäädännön ongelmakohtia uuden tietosuoja-asetuksen näkökulmasta2. Alustavan arvion mukaan nykyisistä säännöksistä useassa sadassa ohjeistetaan henkilötietojen käsittelystä. Työryhmän on määrä tuottaa muutosehdotukset kesään 2017 mennessä. Myös sosiaali- ja terveysministeriössä työstetään uutta lakia, jossa säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen toissijaisesta käytöstä3. Näiden sekä uuden tietosuoja-asetuksen ansiosta tulevaisuudessa siis lainsäädäntömme voikin olla tutkimuksen osalta huomattavasti selkeämpi kuin se nyt on.

Tulkintakäytäntöjä kuitenkin tarvittaisiin jo ennen kuin tietosuoja-asetus astuu voimaan, jotta tutkijat voivat julkaista tuloksensa ja käyttää aineistojaan jatkotutkimuksissa. Salokanteleen4 mukaan suostumuksella saatujen aineistojen suostumusten on oltava asetuksen mukaisia asetuksen voimaan astuttua, jos henkilötietojen käsittelyä aiotaan jatkaa. Minkä sääntöjen pohjalta eettiset toimikunnat antavat lausuntonsa uusille tutkimuksille? Millä ehdoin Tietoarkisto, Kielipankki ja muut kansalliset tutkimusaineistojen arkistot voivat tallettaa aineistoja ja neuvoa tutkijoita pyytämään uusiin tutkimuksiin asetuksen mukaiset suostumukset?

Tarvitsemme selkeän linjauksen, joka ilmaisee lainsäätäjien näkemyksen siitä, mihin suuntaan Suomen tutkimuksessa tähdätään niin pian kuin mahdollista. Asetuksen edellyttämiä muutoksia käsittelevällä työryhmällä on mahdollisuus jakautua jaoksiin. Tulisiko tutkimusta varten asettaa oma jaos?

Tutkijoilta ja eettisiltä toimikunnilta vaaditaan päätöksiä nyt. Vuonna 2018 tietosuoja-asetuksen voimaan tullessa on monen tutkimuksen osalta myöhäistä.

Lähteet:
1 OwalGroup (2015). Selvitys terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan säädösympäristöstä.
2 Oikeusministeriö, lakihankkeet. Henkilötietojen suojaa koskevan kansallisen lainsäädännön tarkistaminen.
3 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedon toissijaista käyttöä koskevaa lainsäädäntöä valmisteleva työryhmä: Työryhmä- ja hankekuvaus ja Lainsäädäntöryhmän työskentelytila
4 Marjut Salokannel (2016). EU:n tietosuoja-asetus ja terveystietojen tutkimuskäyttö. Lääke- ja terveystieteen tutkimuksen tietosuoja nyt ja tulevaisuudessa, seminaari 17.3.2016. (pdf)

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomalaisen tutkimuksen asema on varmistettava!

Tutkimus on ottamassa aimo harppauksen kohti tiedon entistä nopeampaa kertymistä ja tehokkaampaa tutkimusrahoituksen käyttöä. Avoin julkaiseminen saattaa tutkimusryhmien tulokset aiempaa nopeammin muiden tutkijoiden käyttöön. Tutkimusaineistojen avaaminen tuo mukanaan vielä suuremman muutoksen: se mahdollistaa tutkimusaineistojen monipuolisen käytön useilla tieteenaloilla, lisää poikkitieteellistä tutkimusta ja vähentää aineistojen kertakäyttöisyyttä sekä päällekkäisen tiedon keruuta.

Avoin julkaiseminen ja tutkimusaineistojen avaaminen ovatkin saaneet taakseen suuren joukon valtioita, mukaan lukien Suomen, EU:n tutkimussiiven ja suuren joukon kansainvälisiä tiedelehtiä. Avoimuuden kannattajien joukko myös kasvaa koko ajan.

EU:n tietosuoja-asetus määrittelee tutkittavien tietosuojan

Tutkimusaineistojen avaaminen muun tiedeyhteisön käyttöön ei kuitenkaan voi tapahtua ilman tarkkaa harkintaa. Erityisesti huolenaiheena ovat tutkittavien tietosuoja ja se, miten taataan, että yksilöllä on määräysvalta hänestä kerättyjen tietojen käyttämiseen.

EU:n uusi tietosuoja-asetus vastaa edellä mainittuihin huolenaiheisiin. Siinä on määritelty tarkkaan tutkittavilta kerättävän suostumuksen ja informoinnin muoto sekä se, mitä ihmisiä koskevaa tietoa saa käyttää tutkimuksessa ja millä ehdoin.

Tässä vaiheessa lukijaa kenties kummastuttaa, mikä tilanteessa sitten on ongelma. Jos asetus on valmis ja se tulee voimaan sellaisenaan ilman ratifioimisvaatimusta jäsenvaltioilta, eikö asia ole selvä?

Kansallinen ohjeistus asetuksen tulkintaan puuttuu

Tietosuoja-asetuksessa, niin kuin kaikissa lakiteksteissä, ongelmana on kuitenkin pykälien tulkinta. Vaikka asetus sisältää pitkän johdanto-osan, jossa selvitetään mitä sen säätäjät ovat artikloita kirjoittaessansa tarkoittaneet, tulkinnanvaraa jää silti. Lisäksi monessa kohtaa asetusta on teksti, jossa on kirjoitettu, että kansallisessa lainsäädännössä on mahdollisuus säätää tarkemmista vaatimuksista.

Tutkimuksen aseman ongelmallisuus astuu esiin tässä: Meillä ei ole vielä kansallista ohjeistusta siitä, miten asetusta pitää tulkita tutkimuskontekstissa. Vielä vähemmän meillä on tietoa siitä, aiotaanko asetuksen kansallista säätelyvaraa käyttää tiukentavaan suuntaan ja jos, kuinka paljon tiukempaan.

Tutkimuksen tekeminen vaatii paljon aikaa ja suunnittelua. Asetus tulee voimaan kahden vuoden kuluttua. Tuolloin käytettäviä tutkimusaineistoja ollaan joko keräämässä nyt tai niiden keräämistä suunnitellaan parhaillaan. Jotta asetusta päästään noudattamaan 2018, sen tulkinnan pitäisi olla tiedossa nyt, kun tutkittavilta on mahdollisuus ilman suuria lisäkustannuksia hankkia uuden asetuksen mukainen informoitu suostumus. Lääketieteellistä tutkimusta ei saa aloittaa ennen kuin se on saanut eettiseltä toimikunnalta myönteisen lausunnon. Eettisten toimikuntien täytyisikin pystyä antamaan eettiset lausunnot jo nyt uuden asetuksen mukaisesti. Sama koskee luonnollisesti myös muiden ihmistieteiden eettisiä toimikuntia.

Alueelliset toimikunnat tarvitsevat yhteiset pelisäännöt

Vallitsevassa tilanteessa eettisten toimikuntien on tehtävä ratkaisunsa tulkitsemalla asetusta mahdollisimman tiukasti, jotta asetuksen ehdot varmasti täyttyvät. Todennäköisesti myös alueellisten toimikuntien ratkaisut poikkeavat yhteisten pelisääntöjen puuttuessa toisistaan vielä entistä enemmän – alueellisia toimikuntia moitittiin jo nyt keskenään ristiriitaisista ratkaisuista työ- ja elinkeinoministeriön teettämässä selvityksessä terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan säädösympäristöstä1.

Toimikuntien jäsenet tunnistavat ongelman ja ovat hämmentyneitä siitä, millaisia ratkaisuja heidän pitäisi tehdä. Heiltä kuitenkin puuttuvat välineet tehdä asialle mitään konkreettista. Tietoarkistoon on ollut yhteydessä useampi eettisten toimikuntien jäsen, mutta meidänkin on vastattava, ettemme valitettavasti vielä tiedä, miten asetusta pitäisi tulkita.

Epätietoisuus voi pudottaa Suomen kansainväliseltä pelikentältä

Ongelma on suurempi kuin nyt suunniteltavien tutkimusaineistojen tarkoituksenmukaista suppeampi käyttömahdollisuus ja sitä kautta resurssien alikäyttö. Kansainvälisesti tutkimusaineistojen avoimuus on saanut suuren kannattajakunnan. Kansainvälisistä tiedejulkaisuista huomattava osa (mm. PLOSone, useat BioMed Centralin jäsenlehdistä, PNAS, Nature ja NEJM) vaatii tutkimusjulkaisun ehdoksi datan saattamista avoimeksi. ICMJE:n ehdotuksen (International Committee of Medical Journal Editors) mukaan tulevaisuudessa hyväksytään julkaistavaksi vain sellaisten kliinisten tutkimusten tulokset, joiden taustalla oleva tutkimusaineisto avataan.

Jos ICMJE:n ehdotus menee läpi ja muut tiedejulkaisut kiristävät samalla omia avoimuusvaatimuksiaan, suomalaisten tutkijoiden mahdollisuus saada tutkimustuloksensa julkaistua heikkenevät olennaisesti. Kansainvälisiin rahoituksiin vaaditaan hyviä julkaisuja, joten myös niiden saaminen vaarantuu. Kansainvälisiin konsortioihin tuskin tulevaisuudessa kelpuutetaan tutkimusryhmiä, joiden aineistoja ei saa avata julkaisun yhteydessä samaan tapaan kuin muita aineistoja.

Tulkintalinjauksia tutkimukselle kaivataan

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän käymään läpi suomalaisen lainsäädännön ongelmakohtia uuden tietosuoja-asetuksen näkökulmasta2. Alustavan arvion mukaan nykyisistä säännöksistä useassa sadassa ohjeistetaan henkilötietojen käsittelystä. Työryhmän on määrä tuottaa muutosehdotukset kesään 2017 mennessä. Myös sosiaali- ja terveysministeriössä työstetään uutta lakia, jossa säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen toissijaisesta käytöstä3. Näiden sekä uuden tietosuoja-asetuksen ansiosta tulevaisuudessa siis lainsäädäntömme voikin olla tutkimuksen osalta huomattavasti selkeämpi kuin se nyt on.

Tulkintakäytäntöjä kuitenkin tarvittaisiin jo ennen kuin tietosuoja-asetus astuu voimaan, jotta tutkijat voivat julkaista tuloksensa ja käyttää aineistojaan jatkotutkimuksissa. Salokanteleen4 mukaan suostumuksella saatujen aineistojen suostumusten on oltava asetuksen mukaisia asetuksen voimaan astuttua, jos henkilötietojen käsittelyä aiotaan jatkaa. Minkä sääntöjen pohjalta eettiset toimikunnat antavat lausuntonsa uusille tutkimuksille? Millä ehdoin Tietoarkisto, Kielipankki ja muut kansalliset tutkimusaineistojen arkistot voivat tallettaa aineistoja ja neuvoa tutkijoita pyytämään uusiin tutkimuksiin asetuksen mukaiset suostumukset?

Tarvitsemme selkeän linjauksen, joka ilmaisee lainsäätäjien näkemyksen siitä, mihin suuntaan Suomen tutkimuksessa tähdätään niin pian kuin mahdollista. Asetuksen edellyttämiä muutoksia käsittelevällä työryhmällä on mahdollisuus jakautua jaoksiin. Tulisiko tutkimusta varten asettaa oma jaos?

Tutkijoilta ja eettisiltä toimikunnilta vaaditaan päätöksiä nyt. Vuonna 2018 tietosuoja-asetuksen voimaan tullessa on monen tutkimuksen osalta myöhäistä.

Lähteet:
1 OwalGroup (2015). Selvitys terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan säädösympäristöstä.
2 Oikeusministeriö, lakihankkeet. Henkilötietojen suojaa koskevan kansallisen lainsäädännön tarkistaminen.
3 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedon toissijaista käyttöä koskevaa lainsäädäntöä valmisteleva työryhmä: Työryhmä- ja hankekuvaus ja Lainsäädäntöryhmän työskentelytila
4 Marjut Salokannel (2016). EU:n tietosuoja-asetus ja terveystietojen tutkimuskäyttö. Lääke- ja terveystieteen tutkimuksen tietosuoja nyt ja tulevaisuudessa, seminaari 17.3.2016. (pdf)

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Digitaalinen humanismi ja avoimen datan (haasteellinen) huuma

Digitaalisen humanismin ympärillä pöhisee. Tietojenkäsittelymenetelmiä ja teknologiaa humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa hyödyntävä ala on ujuttautumassa opetukseen sekä tutkimukseen hitaasti mutta varmasti. Helsinki Digital Humanities esimerkiksi organisoi Helsingin yliopistossa digitaalisen humanismin opintokokonaisuutta, tutkijaseminaareja sekä hackathon-tapahtumia. Suomen Akatemian DIGIHUM-teema puolestaan pyrkii rohkaisemaan tutkijoita sekä tutkimushankkeita monitieteiseen yhteistyöhön digitaalisten ihmistieteiden alueella. Lisäksi aiheen ympärille kietoutuvia seminaareja ja konferenssia pullahtelee esiin kuin rusinoita vappusimasta.

Digitaalisen humanismin yhteydessä kysymys erilaisista aineistoista tai datasta näyttäytyy varsinkin tietoarkistotyön silmin kiintoisassa valossa. Digihumanismi on monessa tapauksessa varsin riippuvainen sähköisistä aineistoista. Aineistojen merkittävyys korostuu esimerkiksi Suomen Akatemian DIGIHUM-teemassa, jonka yksi keskeisistä tavoitteista linjaa aineistojen käytettävyyden ja niiden tunnettuuden edistämisen:

”Avoimen datan ja avointen tietokoneohjelmistojen avulla on mahdollista edistää huomattavasti humanististen ja yhteiskuntatieteellisten tutkimustulosten avoimuutta, läpinäkyvyyttä, toistettavuutta ja yhteisöllisyyttä. Avoimen datan ja avoimen lähdekoodin mahdollisuuksien tuominen humanistiseen tutkimukseen on erittäin ajankohtaista uusien, kaikille avointen ja yleisten tutkimusvälineiden tuottamiseksi siten, että ne parhaiten vastaavat tutkimuksesta nouseviin tarpeisiin.”

Avoin data näyttäytyy monesti digitaalisen humanismin ydinasiana, mutta avoimuuden ja jakamisen käytänteiden luontevassa omaksumisessa on haasteita. Alan tutkijoiden parissa jatkokäyttö – tai täsmällisemmin jakaminen – määrittyy tyypillisesti joko laajemmin tiedon jakamisen tai rajatummin erilaisten digitaalisten työkalujen jakamisen tärkeytenä. Helppo ja vaivaton pääsy avoimiin digitaalisiin resursseihin mielletään myös tärkeänä yhteistyön lisäämisen muotona. Avoimuus ja open access kiinnostavat tutkijoita, mutta avoimuudella viitataan tyypillisimmin tutkimusjulkaisujen avoimuuteen tai kulttuuriperintölaitosten avoimiin (ja usein digitoituihin) aineistokokoelmiin. Tässä tapauksessa avoimuus mielletään ensisijaisesti yksisuuntaisena käytäntönä, jossa tutkija tarvitsee pääsyn erilaisiin avoimiin aineistoihin voidakseen luoda ja kehittää digitaalisia käytänteitä. Haasteita tehokkaalle jatkokäytölle asettaa paikoin myös se, että digihumanistisessa tutkimuksessa käytetty tai tuotettu data ei yksinkertaisesti ole saatavilla, vaikka sen analysointiin ja esittämiseen olisi kehitetty näyttäviäkin teknisiä työkaluja, tietokantoja tai alustoja. Mikä on avoimuuden politiikan toitottamisen hyöty, jos vaivalla luodut ja analysoidut aineistot eivät ole millään tavalla saatavilla?

Digihumanismin raikkaan merelliset tuulet pyyhkivät yli Oslon, kun kaupungissa järjestettiin maaliskuussa Pohjoismaiden ensimmäinen digitaalisen humanismin konferenssi (Digital Humaniora i Norden).

Myös säilytyspaikkojen tai sopivien infrastruktuurien puute heikentää tulosten ja menetelmien leviämistä. Digitaalisesta aineistosta raskaasti riippuvainen tieteenala on ongelmissa, jos aineistoille ei löydy varmoja säilytyspaikkoja, jotka suojaavat ja hoitavat niitä oikein. Nopeasti kasvava ja alati muuntuva digitaalinen aines vaatii tarkkaa kontekstointia, metadatan lisäämistä ja mahdollista linkittämistä muihin asiaankuuluviin verkkoaineistoihin.

Digitaaliset säilytyspaikat ovat tulevaisuudessa avainasemassa, kun humanistilla aloilla pyritään luomaan toimivia e-infrastruktuureja. Digitaalisen humanismin kannalta olisi siten mielekästä pohtia, mikä tutkimusaineistoja säilyttävien, huoltavien ja jakavien tahojen rooli tulevaisuudessa on, ja kuinka ylipäätään olisi mahdollista luoda toimiva ja mahdollisimman kattava datainfrastruktuuri, joka huomioisi myös digitaalisen humanismin aineistotarpeet.

Lisätietoja
» Suomen Akatemian DIGIHUM-teema (pdf)
» Helsinki Digital Humanities

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Digitaalinen humanismi ja avoimen datan (haasteellinen) huuma

Digitaalisen humanismin ympärillä pöhisee. Tietojenkäsittelymenetelmiä ja teknologiaa humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa hyödyntävä ala on ujuttautumassa opetukseen sekä tutkimukseen hitaasti mutta varmasti. Helsinki Digital Humanities esimerkiksi organisoi Helsingin yliopistossa digitaalisen humanismin opintokokonaisuutta, tutkijaseminaareja sekä hackathon-tapahtumia. Suomen Akatemian DIGIHUM-teema puolestaan pyrkii rohkaisemaan tutkijoita sekä tutkimushankkeita monitieteiseen yhteistyöhön digitaalisten ihmistieteiden alueella. Lisäksi aiheen ympärille kietoutuvia seminaareja ja konferenssia pullahtelee esiin kuin rusinoita vappusimasta.

Digitaalisen humanismin yhteydessä kysymys erilaisista aineistoista tai datasta näyttäytyy varsinkin tietoarkistotyön silmin kiintoisassa valossa. Digihumanismi on monessa tapauksessa varsin riippuvainen sähköisistä aineistoista. Aineistojen merkittävyys korostuu esimerkiksi Suomen Akatemian DIGIHUM-teemassa, jonka yksi keskeisistä tavoitteista linjaa aineistojen käytettävyyden ja niiden tunnettuuden edistämisen:

”Avoimen datan ja avointen tietokoneohjelmistojen avulla on mahdollista edistää huomattavasti humanististen ja yhteiskuntatieteellisten tutkimustulosten avoimuutta, läpinäkyvyyttä, toistettavuutta ja yhteisöllisyyttä. Avoimen datan ja avoimen lähdekoodin mahdollisuuksien tuominen humanistiseen tutkimukseen on erittäin ajankohtaista uusien, kaikille avointen ja yleisten tutkimusvälineiden tuottamiseksi siten, että ne parhaiten vastaavat tutkimuksesta nouseviin tarpeisiin.”

Avoin data näyttäytyy monesti digitaalisen humanismin ydinasiana, mutta avoimuuden ja jakamisen käytänteiden luontevassa omaksumisessa on haasteita. Alan tutkijoiden parissa jatkokäyttö – tai täsmällisemmin jakaminen – määrittyy tyypillisesti joko laajemmin tiedon jakamisen tai rajatummin erilaisten digitaalisten työkalujen jakamisen tärkeytenä. Helppo ja vaivaton pääsy avoimiin digitaalisiin resursseihin mielletään myös tärkeänä yhteistyön lisäämisen muotona. Avoimuus ja open access kiinnostavat tutkijoita, mutta avoimuudella viitataan tyypillisimmin tutkimusjulkaisujen avoimuuteen tai kulttuuriperintölaitosten avoimiin (ja usein digitoituihin) aineistokokoelmiin. Tässä tapauksessa avoimuus mielletään ensisijaisesti yksisuuntaisena käytäntönä, jossa tutkija tarvitsee pääsyn erilaisiin avoimiin aineistoihin voidakseen luoda ja kehittää digitaalisia käytänteitä. Haasteita tehokkaalle jatkokäytölle asettaa paikoin myös se, että digihumanistisessa tutkimuksessa käytetty tai tuotettu data ei yksinkertaisesti ole saatavilla, vaikka sen analysointiin ja esittämiseen olisi kehitetty näyttäviäkin teknisiä työkaluja, tietokantoja tai alustoja. Mikä on avoimuuden politiikan toitottamisen hyöty, jos vaivalla luodut ja analysoidut aineistot eivät ole millään tavalla saatavilla?

Digihumanismin raikkaan merelliset tuulet pyyhkivät yli Oslon, kun kaupungissa järjestettiin maaliskuussa Pohjoismaiden ensimmäinen digitaalisen humanismin konferenssi (Digital Humaniora i Norden).

Myös säilytyspaikkojen tai sopivien infrastruktuurien puute heikentää tulosten ja menetelmien leviämistä. Digitaalisesta aineistosta raskaasti riippuvainen tieteenala on ongelmissa, jos aineistoille ei löydy varmoja säilytyspaikkoja, jotka suojaavat ja hoitavat niitä oikein. Nopeasti kasvava ja alati muuntuva digitaalinen aines vaatii tarkkaa kontekstointia, metadatan lisäämistä ja mahdollista linkittämistä muihin asiaankuuluviin verkkoaineistoihin.

Digitaaliset säilytyspaikat ovat tulevaisuudessa avainasemassa, kun humanistilla aloilla pyritään luomaan toimivia e-infrastruktuureja. Digitaalisen humanismin kannalta olisi siten mielekästä pohtia, mikä tutkimusaineistoja säilyttävien, huoltavien ja jakavien tahojen rooli tulevaisuudessa on, ja kuinka ylipäätään olisi mahdollista luoda toimiva ja mahdollisimman kattava datainfrastruktuuri, joka huomioisi myös digitaalisen humanismin aineistotarpeet.

Lisätietoja
» Suomen Akatemian DIGIHUM-teema (pdf)
» Helsinki Digital Humanities

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

EU:n tietosuoja-asetus kaventaa tutkimuksen tietosuojan kansallista liikkumavaraa

Lainsäädäntö vaikuttaa olennaisesti siihen, miten lääke- ja terveystieteiden tutkijat pystyvät käyttämään ja jakamaan tutkimusaineistoja. Juuri nyt lakikysymyksestä tekee erityisen ajankohtaisen EU:n uusi tietosuoja-asetus, joka korvaa Suomessakin henkilötietojen käsittelyn yleislakina toimineen henkilötietolain kahden vuoden siirtymäajan jälkeen.

Tietoarkiston ja ATT-hankkeen järjestämä Lääke- ja terveystieteen tutkimuksen tietosuoja nyt ja tulevaisuudessa -seminaari kokosi Tampereen yliopistolle joukon tietosuojan ja arkaluontoisten aineistojen tutkimisen asiantuntijoita. 17. maaliskuuta pidetty seminaari keräsi paikalle noin neljäkymmentä osallistujaa, ja lisäksi etäyhteyden kautta mukana oli ainakin sata henkilöä.

Biopankkitoiminta tasapainottaa tutkimuksen ja tutkittavien oikeuksia

Tuorein tutkimusta koskeva suomalainen lainsäädännöllinen uudistus on syksystä 2013 asti voimassa ollut biopankkilaki. Biopankkilakia ja biopankkien käytännön toimintaa Suomessa avasi seminaarin aluksi varatuomari Sirpa Soini Helsingin biopankista.

Soini Kehui Suomen olevan biopankkitoiminnassa kansainvälisesti hyvissä asemissa, koska täällä on pystytty ratkaisemaan sellaisia haasteita, joista monessa muussa maassa edelleen keskustellaan. Biopankkilaki vastaa esimerkiksi siihen, miten vanhat aineistot saadaan tutkimuskäyttöön, ja miten uusile aineistoille hankitaan sellainen laaja suostumus, ettei jokaisen hankkeen kohdalla tarvitse erikseen kysyä, suostuuko tutkittava mukaan vai ei.

Soinin mukaan yksi biopankkitoiminnan keskeisistä tavoitteista on ollut tasapainottaa tutkimuksen ja tutkittavien oikeuksia. Toinen keskeinen pyrkimys on ollut saada tieto ja innovaatiot entistä nopeammin ja tehokkaammin potilaiden ja yhteiskunnan hyödyksi. Soini huomautti yhteiskuntaa hyödyttävän tiedon tuottamisen olevan erityisen olennaista nyt, kun biopankkitoiminta pyörii pitkälti verovaroilla. Tulevaisuuden tavoitteena on saada toimintaan enemmän myös yritysrahoitusta.

Biopankkitutkimus perustuu lähtökohtaisesti suostumukseen

Soini korosti, että biopankkitoiminta perustuu lähtökohtaisesti suostumukseen. Käytännössä tutkittava antaa laajan suostumuksen sille, että biopankki voi käsitellä hänen tietojaan ja luovuttaa niitä tutkimukseen erikseen kyselemättä.

Biopankkeihin on pystytty eettisten toimikuntien lausunnon nojalla siirtämään myös vanhoja aineistoja. Tällöin laajan suostumuksen puutetta on paikattu joko henkilökohtaisella tai julkisella tiedonantomenettelyllä. Lain mukaan vanhat tiedot saa siirtää biopankkiin, jos kukaan ei asiaa nimenomaisesti kiellä. Soini kuitenkin korosti, että kansalaisella on vielä massasiirron jälkeenkin oikeus kysyä, onko hänestä tietoja biopankissa ja halutessaan kieltää tietojen käyttäminen.

Soini huomautti, että vaikka vanhoja näytteitä on pystytty siirtämään biopankkeihin, biopankkilain voimaan astumisen jälkeen kerättyä materiaalia voi biopankittaa vain, jos suostumus on hankittu etukäteen. Hän korostikin, että tutkijan kannattaa jo tutkimussuunnitelman tekovaiheessa miettiä, haluaako hän aineistonsa biopankkiin vai ei.

Aarnio uskoo, että tietosuoja-asetus johtaa biopankkilain avaamiseen

Valitettavasti Soinin jälkeen puheenvuorossa ollut tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ennusti, että hyvältä kuulostava biopankkilaki saattaa mennä vielä uusiksi. Aarnio uskoo vahvasti, että EU:n tietosuoja-asetus vaikuttaa väkisin niin, että Suomen biopankkilaki joudutaan avaamaan.

Aarnion mielestä asetuksen aikakauteen siirtyminen tarkoittaa kiistatta kysymystä siitä, mikä on Suomen biopankkilain kohtalo, ja mikä asetuksen myötä ylipäänsä on tietosuoja-asioissa Suomen kansallinen liikkumavara.

EU:n tietosuoja-asetuksen keskeinen idea on ihmisen itsemääräämisoikeuden vahvistaminen. Aarnion mukaan tämä tarkoittaa sitä, että biopankkitoiminnan kuten kaiken muunkin henkiötietojen käsittelyn täytyy jatkossa perustua vielä entistä varmemmin luottamukseen. Tämä taas edellyttää hänen tulkintansa mukaan automaattisesti korkeaa tietosuojatasoa.

Aarnio totesi odottavansa, milloin ensimmäinen biopankki toimittaa tietosuojavaltuutetun toimistoon tietotilinpäätöksen, joka todistaa, että biopankki noudattaa toiminnassaan lakia. Velvollisuus tietotilinpäätöksen toimittamiseen on hänen mukaansa yksi niistä asetuksen mukanaan tuomista vaatimuksista, joihin ei kansallisella liikkumavaralla voida vaikuttaa.

Kaiken kaikkiaan Aarnio tuntui pitävän EU:n tietosuoja-asetusta kuitenkin biopankkitoiminnan kannalta positiivisena asiana. Hänen mukaansa yksi asetuksen keskeisistä ideoista on nimittäin harmonisoida lainsäädäntö eurooppalaisella tasolla niin, että esimerkiksi biopankit voisivat jatkossa vaihtaa keskenään tietoja yhden lainsäädännön puitteissa.

Kaikki terveyteen liittyvä tieto on terveystietoa

Päivän suurimmat tunteet tuntui herättävän Sarecon informaatio-oikeudellisen asiantuntijan Marjut Salokanteleen esitys siitä, millä eri tavoilla EU:n tietosuoja-asetus käytännössä vaikuttaa terveystietojen tutkimiseen. Salokannel korosti, että terveystietojen tutkimuskäytössä tulee ottaa huomioon se, että niistä on EU:n asetuksessa säädetty hieman tiukemmin kuin henkilötietojen tutkimuskäytöstä ylipäätään.

Terveystiedoksi tulkitaan Salokanteleen mukaan käytännössä kaikki mahdollinen terveyteen liittyvä tieto. Selkeä asetuksen tuoma uudistus on se, että nyt myös geenitiedot ja biologiset näytteet on määritelty erikseen terveystiedoiksi. Suomen näkökulmasta uutta on myös henkilötunnuksen status: jatkossa tunnusta käsitellään automaattisesti terveystietona aina, kun se liittyy terveydellisiin tietoihin.

Salokannel korosti, että myös koodatut tai kryptatut tiedot ovat henkilötietoja riippumatta siitä, missä koodiavain sijaitsee, jos se vain on olemassa jossain päin maailmaa. Näin ollen myös pseudonyymit terveystiedot ovat arkaluontoisia, mikä tarkoittaa, että lähtökohtaisesti niitä ei saa käsitellä.

Anonymisoitu tieto sen sijaan ei ole henkilötietoa eikä näin ollen arkaluontoista. Asetuksen mukaan tiedon voi tulkita anonymisoiduksi silloin, kun sitä ei enää kohtuudella voida palauttaa yksittäiseen henkilöön.

Yleisö haastoikin Salokanteleen kiivaasti perustelemaan, millä perusteilla pseudonyymin tiedon palauttaminen yksittäiseen henkilöön tulkitaan kohtuudella mahdolliseksi silloin, kun koodiavain sijaistee esimerkiksi kassakaapissa toisella puolella maapalloa. Salokannel kuitenkin piti tiukasti kiinni vallitsevasta lain tulkinnasta. Toisaalta hän korosti, että myös arkaluonteisten tietojen tutkiminen on käytännössä mahdollista, ensisijaisesti tutkittavan vapaaehtoisen suostumuksen perusteella.

Asetus määrittelee tieteellisen tutkimuksen laajasti

EU:n tietosuoja-asetus on Salokanteleen mukaan tutkimuksen kannalta positiivinen ainakin siinä mielessä, että tieteellinen tutkimus on asetuksessa määritelty laajasti: määritelmä sisältää sekä teknologisen kehitystyön, perustutkimuksen, soveltavan tutkimuksen että yksityisesti rahoitetun tutkimuksen ja lisäksi kansanterveyden alueella liikkuvat, julkista etua palvelevat selvitykset.

Kliinisissä kokeissa syntyvien aineistojen jatkotutkimuskäyttö vaatii Salokanteleen mukaan uuden asetuksen aikakaudella aina erillisen, alkuperäisen suostumuksen yhteydessä annetun jatkokäyttösuostumuksen. Suostumus vaaditaan myös siihen, jos halutaan yhdistää toisiinsa esimerkiksi rekisteritietoja ja kliinisistä kokeista syntyneitä henkilötietoja.

Vireillä laki SOTE-tietojen toissijaisesta käytöstä

Suomalaisen tutkimuksen kannalta olennainen tulossa oleva uudistus on EU:n asetuksen lisäksi myös valmisteluvaiheessa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedon toissijaista käyttöä koskeva lainsäädäntö. THL:n tietovarantopalveluiden kehittämispäällikkö, lainsäädäntötyöryhmän sihteeri Arto Vuori käytti oman puheenvuoronsa näiden suunnitelmien avaamiseen.

Suunnitteilla on useita lääke- ja terveystieteellisen tutkimuksen näkökulmasta positiivisia muutoksia. Selvää hyötyä toisi ainakin potilastiedon arkiston avaaminen tutkimuskäyttöön, käsittelyperusteiden selvempi sääntely sekä toissijaisen käytön kannalta keskeisten luovutussäännösten yhdenmukaistaminen ja yksinkertaistaminen. Viimeksi mainittu uudistus johtaisi ainakin ihannetapauksessa siihen, että aineistojen käyttölupien saaminen ja tietoluovutukset nopeutuisivat ja toimitusvarmuus paranisi.

Vireillä on myös kunnianhimoinen palveluoperaattorimalli, jonka tavoitteena on, että tutkija voisi tulevaisuudessa saada eri rekisteriaineistoja yhdellä aineistopyynnöllä yhden luukun kautta.

Tietosuojalain tulkinta tuntuu tutkijan näkökulmasta kohtuuttomalta

Päivän päättävässä paneelikeskustellussa THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler ja Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm pääsivät vielä keskustelemaan tietosuojakysymyksistä tutkijan näkökulmasta sekä Marjut Salokanteleen että yleisön kanssa.

Gissler harmitteli, että tietosuojalain tulkinta on Suomessa jatkuvasti tiukentunut ja sen seurauksena rekisteritutkimuksen lupaprosessit ovat hankaloituneet. Hän toivoikin, että esimerkiksi Vuoren väläyttämä yhden luukun malli helpottaisi tulevaisuudessa kohtuuttomiksi venyneitä lupaprosesseja.

Gissler oletti, että EU:n tietosuoja-asetus ratkaisee osan rekisteritutkimuksen kansainvälisistä ongelmista, mutta huomautti, että esimerkiksi Yhdysvaltojen ja eurooppalaisen lainsäädännön väliset ongelmat pysyvät myös uuden asetuksen aikana.

Hän myös huomautti, että jos Suomi haluaa säilyttää mahdollisuuden julkaista arvostetuissa tiedelehdissä, on keksittävä keino, joilla myös terveys- ja lääketieteen aineistojen avaaminen on tulevaisuudessa jollain tapaa mahdollista.

Mikael Fogelholmin alustuksessa korostui erityisesti ajatus siitä, että olisi eettistä ottaa tutkittavilta kerätty tieto yhteiskunnassa mahdollisimman laajaan hyötykäyttöön. Hänen näkemyksensä olikin se, että kaikki yritykset estää ihmisiltä kerätyn datan mahdollisimman tehokas käyttäminen on epäeettistä toimintaa.

Lisäksi Fogelholm ilmaisi huolensa siitä, että etenkään pitkissä, monitieteisissä kohorttitutkimuksissa tutkijat eivät voi aineiston keruuvaiheessa tietää tarkasti, mistä kaikista näkökulmista tulevat vuosien saatossa aineistoa tutkimaan, minkä vuoksi tutkittavilta on käytännössä mahdotonta saada etukäteen suostumusta kaikkiin lopullisiin tutkimusaiheisiin. Fogelholm on törmännyt ongelmaan esimerkiksi tehdessään Päijäthäme Ikihyvä -tutkimusta, jossa on yli kymmenen vuoden ajan tutkittu vanhenemista hyvin monitieteisellä otteella.

Salokannel ja yleisössä ollut Tietosuojavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Anna Hänninen lohduttivat Fogelholmia toteamalla, ettei suostumuksen tarvitse olla yksityiskohtainen. Riittää, että lopullinen käyttötarkoitus ei ole yhteensopimaton tutkittaville ilmoitetun käyttötarkoituksen kanssa. Salokannel huomautti, että informed consentia voi nykyteknologian avulla myös myöhemmin tarkentaa erilaisten tietokoneohjelmien välityksellä.

Kaiken kaikkiaan päivästä jäi varmuus ainakin siitä, että tietosuojaa koskeva lainsäädäntö tulee tulevaisuudessakin ohjaamaan vahvasti sitä, miten terveys- ja lääketieteen aineistoja voi tutkimuksessa käyttää ja jakaa. Toisaalta vireillä on myös paljon kehitysideoita, joiden ansiosta tulevaisuus voi kaikesta huolimatta olla paljon nykyhetkeä valoisampi.

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

EU:n tietosuoja-asetus kaventaa tutkimuksen tietosuojan kansallista liikkumavaraa

Lainsäädäntö vaikuttaa olennaisesti siihen, miten lääke- ja terveystieteiden tutkijat pystyvät käyttämään ja jakamaan tutkimusaineistoja. Juuri nyt lakikysymyksestä tekee erityisen ajankohtaisen EU:n uusi tietosuoja-asetus, joka korvaa Suomessakin henkilötietojen käsittelyn yleislakina toimineen henkilötietolain kahden vuoden siirtymäajan jälkeen.

Tietoarkiston ja ATT-hankkeen järjestämä Lääke- ja terveystieteen tutkimuksen tietosuoja nyt ja tulevaisuudessa -seminaari kokosi Tampereen yliopistolle joukon tietosuojan ja arkaluontoisten aineistojen tutkimisen asiantuntijoita. 17. maaliskuuta pidetty seminaari keräsi paikalle noin neljäkymmentä osallistujaa, ja lisäksi etäyhteyden kautta mukana oli ainakin sata henkilöä.

Biopankkitoiminta tasapainottaa tutkimuksen ja tutkittavien oikeuksia

Tuorein tutkimusta koskeva suomalainen lainsäädännöllinen uudistus on syksystä 2013 asti voimassa ollut biopankkilaki. Biopankkilakia ja biopankkien käytännön toimintaa Suomessa avasi seminaarin aluksi varatuomari Sirpa Soini Helsingin biopankista.

Soini Kehui Suomen olevan biopankkitoiminnassa kansainvälisesti hyvissä asemissa, koska täällä on pystytty ratkaisemaan sellaisia haasteita, joista monessa muussa maassa edelleen keskustellaan. Biopankkilaki vastaa esimerkiksi siihen, miten vanhat aineistot saadaan tutkimuskäyttöön, ja miten uusile aineistoille hankitaan sellainen laaja suostumus, ettei jokaisen hankkeen kohdalla tarvitse erikseen kysyä, suostuuko tutkittava mukaan vai ei.

Soinin mukaan yksi biopankkitoiminnan keskeisistä tavoitteista on ollut tasapainottaa tutkimuksen ja tutkittavien oikeuksia. Toinen keskeinen pyrkimys on ollut saada tieto ja innovaatiot entistä nopeammin ja tehokkaammin potilaiden ja yhteiskunnan hyödyksi. Soini huomautti yhteiskuntaa hyödyttävän tiedon tuottamisen olevan erityisen olennaista nyt, kun biopankkitoiminta pyörii pitkälti verovaroilla. Tulevaisuuden tavoitteena on saada toimintaan enemmän myös yritysrahoitusta.

Biopankkitutkimus perustuu lähtökohtaisesti suostumukseen

Soini korosti, että biopankkitoiminta perustuu lähtökohtaisesti suostumukseen. Käytännössä tutkittava antaa laajan suostumuksen sille, että biopankki voi käsitellä hänen tietojaan ja luovuttaa niitä tutkimukseen erikseen kyselemättä.

Biopankkeihin on pystytty eettisten toimikuntien lausunnon nojalla siirtämään myös vanhoja aineistoja. Tällöin laajan suostumuksen puutetta on paikattu joko henkilökohtaisella tai julkisella tiedonantomenettelyllä. Lain mukaan vanhat tiedot saa siirtää biopankkiin, jos kukaan ei asiaa nimenomaisesti kiellä. Soini kuitenkin korosti, että kansalaisella on vielä massasiirron jälkeenkin oikeus kysyä, onko hänestä tietoja biopankissa ja halutessaan kieltää tietojen käyttäminen.

Soini huomautti, että vaikka vanhoja näytteitä on pystytty siirtämään biopankkeihin, biopankkilain voimaan astumisen jälkeen kerättyä materiaalia voi biopankittaa vain, jos suostumus on hankittu etukäteen. Hän korostikin, että tutkijan kannattaa jo tutkimussuunnitelman tekovaiheessa miettiä, haluaako hän aineistonsa biopankkiin vai ei.

Aarnio uskoo, että tietosuoja-asetus johtaa biopankkilain avaamiseen

Valitettavasti Soinin jälkeen puheenvuorossa ollut tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ennusti, että hyvältä kuulostava biopankkilaki saattaa mennä vielä uusiksi. Aarnio uskoo vahvasti, että EU:n tietosuoja-asetus vaikuttaa väkisin niin, että Suomen biopankkilaki joudutaan avaamaan.

Aarnion mielestä asetuksen aikakauteen siirtyminen tarkoittaa kiistatta kysymystä siitä, mikä on Suomen biopankkilain kohtalo, ja mikä asetuksen myötä ylipäänsä on tietosuoja-asioissa Suomen kansallinen liikkumavara.

EU:n tietosuoja-asetuksen keskeinen idea on ihmisen itsemääräämisoikeuden vahvistaminen. Aarnion mukaan tämä tarkoittaa sitä, että biopankkitoiminnan kuten kaiken muunkin henkiötietojen käsittelyn täytyy jatkossa perustua vielä entistä varmemmin luottamukseen. Tämä taas edellyttää hänen tulkintansa mukaan automaattisesti korkeaa tietosuojatasoa.

Aarnio totesi odottavansa, milloin ensimmäinen biopankki toimittaa tietosuojavaltuutetun toimistoon tietotilinpäätöksen, joka todistaa, että biopankki noudattaa toiminnassaan lakia. Velvollisuus tietotilinpäätöksen toimittamiseen on hänen mukaansa yksi niistä asetuksen mukanaan tuomista vaatimuksista, joihin ei kansallisella liikkumavaralla voida vaikuttaa.

Kaiken kaikkiaan Aarnio tuntui pitävän EU:n tietosuoja-asetusta kuitenkin biopankkitoiminnan kannalta positiivisena asiana. Hänen mukaansa yksi asetuksen keskeisistä ideoista on nimittäin harmonisoida lainsäädäntö eurooppalaisella tasolla niin, että esimerkiksi biopankit voisivat jatkossa vaihtaa keskenään tietoja yhden lainsäädännön puitteissa.

Kaikki terveyteen liittyvä tieto on terveystietoa

Päivän suurimmat tunteet tuntui herättävän Sarecon informaatio-oikeudellisen asiantuntijan Marjut Salokanteleen esitys siitä, millä eri tavoilla EU:n tietosuoja-asetus käytännössä vaikuttaa terveystietojen tutkimiseen. Salokannel korosti, että terveystietojen tutkimuskäytössä tulee ottaa huomioon se, että niistä on EU:n asetuksessa säädetty hieman tiukemmin kuin henkilötietojen tutkimuskäytöstä ylipäätään.

Terveystiedoksi tulkitaan Salokanteleen mukaan käytännössä kaikki mahdollinen terveyteen liittyvä tieto. Selkeä asetuksen tuoma uudistus on se, että nyt myös geenitiedot ja biologiset näytteet on määritelty erikseen terveystiedoiksi. Suomen näkökulmasta uutta on myös henkilötunnuksen status: jatkossa tunnusta käsitellään automaattisesti terveystietona aina, kun se liittyy terveydellisiin tietoihin.

Salokannel korosti, että myös koodatut tai kryptatut tiedot ovat henkilötietoja riippumatta siitä, missä koodiavain sijaitsee, jos se vain on olemassa jossain päin maailmaa. Näin ollen myös pseudonyymit terveystiedot ovat arkaluontoisia, mikä tarkoittaa, että lähtökohtaisesti niitä ei saa käsitellä.

Anonymisoitu tieto sen sijaan ei ole henkilötietoa eikä näin ollen arkaluontoista. Asetuksen mukaan tiedon voi tulkita anonymisoiduksi silloin, kun sitä ei enää kohtuudella voida palauttaa yksittäiseen henkilöön.

Yleisö haastoikin Salokanteleen kiivaasti perustelemaan, millä perusteilla pseudonyymin tiedon palauttaminen yksittäiseen henkilöön tulkitaan kohtuudella mahdolliseksi silloin, kun koodiavain sijaistee esimerkiksi kassakaapissa toisella puolella maapalloa. Salokannel kuitenkin piti tiukasti kiinni vallitsevasta lain tulkinnasta. Toisaalta hän korosti, että myös arkaluonteisten tietojen tutkiminen on käytännössä mahdollista, ensisijaisesti tutkittavan vapaaehtoisen suostumuksen perusteella.

Asetus määrittelee tieteellisen tutkimuksen laajasti

EU:n tietosuoja-asetus on Salokanteleen mukaan tutkimuksen kannalta positiivinen ainakin siinä mielessä, että tieteellinen tutkimus on asetuksessa määritelty laajasti: määritelmä sisältää sekä teknologisen kehitystyön, perustutkimuksen, soveltavan tutkimuksen että yksityisesti rahoitetun tutkimuksen ja lisäksi kansanterveyden alueella liikkuvat, julkista etua palvelevat selvitykset.

Kliinisissä kokeissa syntyvien aineistojen jatkotutkimuskäyttö vaatii Salokanteleen mukaan uuden asetuksen aikakaudella aina erillisen, alkuperäisen suostumuksen yhteydessä annetun jatkokäyttösuostumuksen. Suostumus vaaditaan myös siihen, jos halutaan yhdistää toisiinsa esimerkiksi rekisteritietoja ja kliinisistä kokeista syntyneitä henkilötietoja.

Vireillä laki SOTE-tietojen toissijaisesta käytöstä

Suomalaisen tutkimuksen kannalta olennainen tulossa oleva uudistus on EU:n asetuksen lisäksi myös valmisteluvaiheessa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedon toissijaista käyttöä koskeva lainsäädäntö. THL:n tietovarantopalveluiden kehittämispäällikkö, lainsäädäntötyöryhmän sihteeri Arto Vuori käytti oman puheenvuoronsa näiden suunnitelmien avaamiseen.

Suunnitteilla on useita lääke- ja terveystieteellisen tutkimuksen näkökulmasta positiivisia muutoksia. Selvää hyötyä toisi ainakin potilastiedon arkiston avaaminen tutkimuskäyttöön, käsittelyperusteiden selvempi sääntely sekä toissijaisen käytön kannalta keskeisten luovutussäännösten yhdenmukaistaminen ja yksinkertaistaminen. Viimeksi mainittu uudistus johtaisi ainakin ihannetapauksessa siihen, että aineistojen käyttölupien saaminen ja tietoluovutukset nopeutuisivat ja toimitusvarmuus paranisi.

Vireillä on myös kunnianhimoinen palveluoperaattorimalli, jonka tavoitteena on, että tutkija voisi tulevaisuudessa saada eri rekisteriaineistoja yhdellä aineistopyynnöllä yhden luukun kautta.

Tietosuojalain tulkinta tuntuu tutkijan näkökulmasta kohtuuttomalta

Päivän päättävässä paneelikeskustellussa THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler ja Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm pääsivät vielä keskustelemaan tietosuojakysymyksistä tutkijan näkökulmasta sekä Marjut Salokanteleen että yleisön kanssa.

Gissler harmitteli, että tietosuojalain tulkinta on Suomessa jatkuvasti tiukentunut ja sen seurauksena rekisteritutkimuksen lupaprosessit ovat hankaloituneet. Hän toivoikin, että esimerkiksi Vuoren väläyttämä yhden luukun malli helpottaisi tulevaisuudessa kohtuuttomiksi venyneitä lupaprosesseja.

Gissler oletti, että EU:n tietosuoja-asetus ratkaisee osan rekisteritutkimuksen kansainvälisistä ongelmista, mutta huomautti, että esimerkiksi Yhdysvaltojen ja eurooppalaisen lainsäädännön väliset ongelmat pysyvät myös uuden asetuksen aikana.

Hän myös huomautti, että jos Suomi haluaa säilyttää mahdollisuuden julkaista arvostetuissa tiedelehdissä, on keksittävä keino, joilla myös terveys- ja lääketieteen aineistojen avaaminen on tulevaisuudessa jollain tapaa mahdollista.

Mikael Fogelholmin alustuksessa korostui erityisesti ajatus siitä, että olisi eettistä ottaa tutkittavilta kerätty tieto yhteiskunnassa mahdollisimman laajaan hyötykäyttöön. Hänen näkemyksensä olikin se, että kaikki yritykset estää ihmisiltä kerätyn datan mahdollisimman tehokas käyttäminen on epäeettistä toimintaa.

Lisäksi Fogelholm ilmaisi huolensa siitä, että etenkään pitkissä, monitieteisissä kohorttitutkimuksissa tutkijat eivät voi aineiston keruuvaiheessa tietää tarkasti, mistä kaikista näkökulmista tulevat vuosien saatossa aineistoa tutkimaan, minkä vuoksi tutkittavilta on käytännössä mahdotonta saada etukäteen suostumusta kaikkiin lopullisiin tutkimusaiheisiin. Fogelholm on törmännyt ongelmaan esimerkiksi tehdessään Päijäthäme Ikihyvä -tutkimusta, jossa on yli kymmenen vuoden ajan tutkittu vanhenemista hyvin monitieteisellä otteella.

Salokannel ja yleisössä ollut Tietosuojavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Anna Hänninen lohduttivat Fogelholmia toteamalla, ettei suostumuksen tarvitse olla yksityiskohtainen. Riittää, että lopullinen käyttötarkoitus ei ole yhteensopimaton tutkittaville ilmoitetun käyttötarkoituksen kanssa. Salokannel huomautti, että informed consentia voi nykyteknologian avulla myös myöhemmin tarkentaa erilaisten tietokoneohjelmien välityksellä.

Kaiken kaikkiaan päivästä jäi varmuus ainakin siitä, että tietosuojaa koskeva lainsäädäntö tulee tulevaisuudessakin ohjaamaan vahvasti sitä, miten terveys- ja lääketieteen aineistoja voi tutkimuksessa käyttää ja jakaa. Toisaalta vireillä on myös paljon kehitysideoita, joiden ansiosta tulevaisuus voi kaikesta huolimatta olla paljon nykyhetkeä valoisampi.

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Terveystietoja sisältävien tutkimusaineistojen arkistointi – tutkija vaatimusten ristitulessa

Suomalaiset tutkijat keräävät valtavasti tietoa ihmisistä ja ihmisten käyttäytymisestä. Lisäksi terveysalan viranomaiset ja tutkimuslaitokset keräävät lakisääteisesti mittavia tietovarantoja väestön palveluiden käytöstä ja terveydentilasta. Kerätty tieto olisi lääketieteen, kansanterveyden ja yhteiskunnan kannalta erinomaista, mutta sitä ei voida käyttää täysimääräisesti hyväksi.

Ongelmat johtuvat osittain tiukasta henkilötietolaista ja sen tulkinnasta, joka estää täysin biopankkilain ulkopuolelle jäävien tutkimusaineistojen arkistoimisen tunnisteellisena. Osittain kyse on siitä, että tutkittavien suostumus ja eettisen toimikunnan lausunto on tapana pyytää sellaisessa muodossa, että ne mahdollistavat aineiston käytön vain kyseiseen tutkimukseen.

Rekisteritietojen saatavuuskin on vaikeaa. Rekisteriaineistojen tietoteknisestä turvallisuudesta on huolehdittu, mutta aineistoja ei ole järjestelmällisesti kuvailtu, eikä niitä pysty hakemaan yksinkertaisesti. Hakuprosessit vievät pahimmillaan vuosia, ja aineiston käytöstä joutuu maksamaan jopa tuhansia euroja. Saadut aineistot ovat raakadataa, joka voi vaatia huomattavan paljon työstämistä ennen kuin aineisto on käyttökelpoista tutkimukseen.

Samaan aikaan kansalliset ja kansainväliset rahoittajat suosittelevat tai edellyttävät tutkimusaineistojen avaamista. Tieteelliset julkaisut voivat pitää tutkimusaineiston avaamista jopa julkaisun ehtona. Tutkijan taas täytyisi saada pitää aineistonsa itsellään, kunnes on saanut oman tutkimustuloksensa julkaistua.

Hankkeeseen saa rahoitusta, jos pystyy osoittamaan, että käytössä on tutkimusongelmaan sopiva aineisto. Aineiston käyttöön saaminen kuitenkin vaatii huomattavaa rahallista panostusta, mikä on ongelma siinä vaiheessa kun rahoitusta ollaan vasta hakemassa. Lisäksi tutkimusrahoitus on määräaikaista. Mitä tehdä, jos kolmen vuoden tutkimusrahoituskaudesta kaksi vuotta kuluu eettisten lausuntojen, aineistonkäyttölupien ja lopulta itse aineistojen saamiseen?

Ongelmiin on onneksi havahduttu. Tutkimuksen asema tulee toivon mukaan parantumaan EU:n tietosuoja-asetuksen myötä (1). Myös SOTE-tiedon toissijaisen käytön lainsäädäntö (2) tulee helpottamaan aineistojen saamista tutkimukseen. Kansallinen palveluoperaattori (3) on aikanaan toteutuessaan yhden luukun palvelu, josta tutkija voi etsiä tietoa olemassa olevista aineistoista, hakea niihin käyttölupaa, hankkia eettisen lausunnon ja lopulta saada aineiston käyttöönsä kohtuullisessa ajassa. Kaikkein arkaluonteisinta tietoa varten suunnitellaan etäkäyttöjärjestelmää, jossa aineiston pääsisi analysoimaan vaarantamatta tutkittavien tietosuojaa.

Rekisteriviranomaisista avoimuuden edelläkävijä on THL, joka on jo parantamassa aineistojensa näkyvyyttä ja helpottamassa tutkijoiden luvanhakua ja aineistonsaantia. Organisaation uusi datapolitiikka on luettavissa THL:n sivuilla.

Tietoarkisto osallistuu yhteisen tavoitteen saavuttamiseen tarjoamalla kerätyille tutkimusaineistoille luotettavan säilytyspaikan sekä helpon palveluportaalin, Ailan. Ailassa tutkija voi selata olemassa olevia aineistoja ja tutkia niiden keräystapaa ja sisältöä aineistokuvailun perusteella. Kun sopiva aineisto löytyy, sen saa parhaimmillaan käyttöönsä heti. Kaikkein tiukimman käyttöluokituksen aineistoissakin Tietoarkisto hoitaa käyttölupapyynnön aineiston haltijalle ja toimittaa aineiston heti, kun lupa on saatu.

Tulevaisuus näyttää siis onneksi nykyhetkeä kirkkaammalta.

1http://ec.europa.eu/justice/data-protection/reform/index_en.htm
2https://www.innokyla.fi/web/verkosto1598477
3http://www.sitra.fi/hankkeet/isaacus-esituotantohankkeet

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kirjoitus on kolmiosaisen terveys- ja lääketieteitä käsittelevän postaussarjan viimeinen osa. Ks. ensimmäinen ja toinen osa.