Tag Archives: Tutkimus

Ruokahävikki Suomessa

Suomessa arvokasta tietoa ruokahävikistä on tutkinut ja tuonut esiin Foodspill tutkimusprojekti, jonka tuloksia on käsitelty monissa artikkeleissa ja tutkimusraporteissa. Tässä postauksessa esitellään aiheen tiimoilta Journal of Cleaner Production -lehdessä julkaistua tutkimusartikkelia ”Food waste in the Finnish food chain”. Artikkelin ovat kirjoittaneet Juha-Matti Katajajuuri, Kirsi Silvennoinen, Hanna Hartikainen, Lotta Heikkilä ja Anu Reinikainen. Artikkeli esittää suomalaisten ruokahävikkiä lukuina, ja saa konkreettisten lukujen kautta lukijan pohtimaan ruokahävikin merkitystä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli määritellä vältettävissä olevan ruokahävikin (avoidable food waste) volyymi ja sen jakaantuminen ruoan jakeluketjun eri toimijoiden välillä. Vältettävissä olevalla ruokahävikillä viitataan ruokatuotteisiin, jotka olisi voitu kuluttaa, mikäli ne oltaisiin säilytetty tai valmistettu toisin. Esimerkiksi kasvisten kuoria, luita tai kahvinporoja ei tutkimuksessa mitattu. Ruoan jakeluketjun toimijoista ainoastaan maatalouden osuus jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle. Kotitalouksiin kohdistettiin tutkimuksessa erityistä huomiota, ja kotitalouksen kohdalla myös ruokahävikin syitä analysoitiin. Tässä blogipostauksessa keskitytään kuitenkin pääasiassa tutkimuksessa esitettyihin lukuihin.

Tutkimuksen aineistona olevien kotitalouksien pohjalta tutkimuksessa arvioidaan, että suomalainen kuluttaja tuottaa vuodessa ruokahävikkiä 0-160 kilogrammaa/henkilö. Tämä tarkoittaa sitä, että yksittäisen kuluttajan tuottama ruokahävikki vuodessa on 23 kilogrammaa. Kaiken kaikkiaan kotitaloudet tuottavat Suomessa noin 120-160 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä vuosittain.

Ruokapalveluita tarjoavien yritysten kohdalla ylitarjonta oli keskeisin ruokahävikin osa. Itsepalveluravintoloiden ja ”perinteisten” ravintoloiden välillä oli kuitenkin eroa hävikin synnyssä. Ravintoloissa, joissa asiakas tilaa itse ruoan, ruokahävikin suurin osuus oli lautashävikkiä. Kokonaisuudessaan ravintolasektori tuottaa noin 75-85 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä vuodessa.

Vähittäiskaupan ja elintarviketeollisuuden tarkkoja määriä on vaikea arvioida, sillä toimijat eivät julkaise tarkkoja tietoja ruokahävikin määrästä, sillä ruokahävikki ja sen hallinta on myös strateginen elementti. Haastattelujen pohjalta tutkimuksessa kuitenkin arvioidaan, että tukku- ja vähittäiskaupassa ruokahävikkiä syntyy noin 65-75 miljoonaa kiloa vuodessa. Elintarviketeollisuudessa ruokaa menee hukkaan arviolta 75-140 miljoonaa kiloa.

Ottaen lukuun kotitaloudet, ravintolat, elintarviketeollisuuden ja vähittäiskaupan Suomessa syntyy tutkimuksen mukaan siis ruokahävikkiä noin 335-460 miljoonaa kiloa per vuosi. Jaettuna suomalaisten kuluttajien lukumäärällä tämä tarkoittaa siis 62-86 kilogrammaa/suomalainen/vuosi. Ruokahävikin ilmastovaikutukset ovat merkittävät. Tutkimuksessa esitetään karkea arvio, että pelkästään kotitalouksien ruokahävikin hiilidioksidipäästöt vastaavat noin 100 000 auton vuosittaisia päästöjä. Tutkimuksessa arvioidaan myös ruokahävikin taloudellista arvoa; suomalaisen kotitalouden vuosittaisen ruokahävikin rahallinen arvo liikkuu keskimäärin 150 ja 220 euron välillä.

Tutkimusartikkelin kirjoittajat nostavat artikkelin päätelmäosiossa keskiöön ruokahävikin vähentämisen tärkeyden. Ruokahävikillä on mittavia negatiivisia vaikutuksia sekä ympäristöllisestä että taloudellisesta näkökulmasta. Kaikilla ruoan kanssa toimivilla tahoilla on kuitenkin  monia mahdollisuuksia ruokahävikin vähentämiseksi. Kirjoittajat painottavat myös sitä, että ruokahävikkiä tulisi tutkia monialaisesti, jotta parhaimmat tavat ja käytännöt sen vähentämiseen voidaan löytää ja ottaa käyttöön.

Lähde:
Katajajuuri, J. M., Silvennoinen, K., Hartikainen, H., Heikkilä, L., & Reinikainen, A. (2014). Food waste in the Finnish food chain. Journal of Cleaner Production, 73, 322-329.
– Ulla-Maija

Luento: Pelitutkimuksesta pelillistyvän kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen

Eilisen Vaasa Game Days-seminaarin luentokalvoni ovat nyt saatavilla alta:

Milloin ruoka ei ole enää ruokaa?

Ruokahävikistä puhuttaessa mielenkiintoinen kysymys on, milloin ruoka lakkaa olemasta ruokaa. Tähän kysymykseen tutkijat Blichfeldt, Mikkelsen ja Gram (2015) ovat paneutuneet tutkimusartikkelissaan ”When It Stops Being Food: The Edibility, Ideology, Procrastination, Objectification and Internalization of Household Food Waste”. Tässä postauksessa käsitellään tämän tieteellisen artikkelin näkökulmia ruokahävikkiin.
 
Pääasiassa ruokahävikin syntyminen nähtiin Blichfeldtin ym. tutkimuksen haastateltavien keskuudessa huonona asiana, jota tulisi välttää ja jonka syntymisestä tulee paha mieli. Tutkimuksen tuloksissa huomattiin kahtiajakautuneisuutta haastateltavien välillä liittyen ruokahävikkiin ja siihen, miksi ruokahävikin syntyminen tuntuu ikävältä. Osa haastateltavista tarkasteli ruoan syötävyyttä altruistisesta näkökulmasta, johon usein liittyi arvostuksen ja velvollisuuden tunteita. Ruokahävikkiä haluttiin välttää esimerkiksi eettisistä syistä ja sen syntyminen aiheutti syyllisyyden tunnetta. Jotkut haastateltavista puolestaan tarkastelivat ruokahävikkiä erityisesti hedonistisen ideologian pohjalta, johon liittyi olennaisesti esimerkiksi inhon tunne. Nämä haastateltavat esittivät ruokahävikin vähentämiseen esimerkiksi taloudellisia syitä, kuten esimerkiksi sen, että ruoan poisheittäminen on rahan haaskaamista.

Tuloksista huomattiin, että haastateltavat erosivat toisistaan myös siinä, kuinka he tunnistavat ruoan ruokahävikiksi. Jotkut haastateltavat näyttivät käyttävän apunaan ulkoisia vihjeitä, kuten tuotteisiin laitettuja päivämääriä, jolloin syy ruoan leimaamiseksi ruokahävikiksi tulee ulkoapäin. Toiset puolestaan luottivat vahvasti omaan arvostelukykyynsä ja ”maalaisjärkeen” arvioidessaan aisteillaan ruokien syötävyyttä.

Artikkelin tuloksissa huomattiin kaikkien haastateltavien kohdalla, että ruoan poisheittämisen kanssa usein viivytellään. Ruoan annetaan odottaa kaapissa tai jääkaapissa jonkin aikaa, kunnes se on täysin pilaantunut, sillä esimerkiksi kunnolla homeisen ruoan roskiin nakkaaminen näytti tutkimuksen mukaan olevan haastateltavien omalletunnolle helpompaa. Kun ruoka on selkeästi pilaantunutta, sen voi helposti arvioida ei-syötäväksi, kun taas mahdollisesti jo huonoksi menneen ruokatuotteen arviointi on hankalampaa. Tutkimuksessa esitetäänkin, että viivytteleminen saattaa olla keskeinen syy siihen, miksi kotitalouksien ruokahävikki on merkittävä ongelma länsimaissa.

Tutkimus ja sen tulokset herättelevät lukijaa monessa mielessä:
Millaisia tunteita ruokahävikki minussa herättää? 
Kuinka itse arvioin sitä, onko ruoka edelleen syötävää?
Onko ruoan haaskaaminen helpompaa silloin, kun se on jo todella pilaantunutta?

Lähde:

Blichfeldt, B. S., Mikkelsen, M., & Gram, M. (2015). When it Stops Being Food: The Edibility, Ideology, Procrastination, Objectification and Internalization of Household Food Waste. Food, Culture & Society, 18(1), 89–105.

– Ulla-Maija

Milloin ruoka ei ole enää ruokaa?

Ruokahävikistä puhuttaessa mielenkiintoinen kysymys on, milloin ruoka lakkaa olemasta ruokaa. Tähän kysymykseen tutkijat Blichfeldt, Mikkelsen ja Gram (2015) ovat paneutuneet tutkimusartikkelissaan ”When It Stops Being Food: The Edibility, Ideology, Procrastination, Objectification and Internalization of Household Food Waste”. Tässä postauksessa käsitellään tämän tieteellisen artikkelin näkökulmia ruokahävikkiin.
 
Pääasiassa ruokahävikin syntyminen nähtiin Blichfeldtin ym. tutkimuksen haastateltavien keskuudessa huonona asiana, jota tulisi välttää ja jonka syntymisestä tulee paha mieli. Tutkimuksen tuloksissa huomattiin kahtiajakautuneisuutta haastateltavien välillä liittyen ruokahävikkiin ja siihen, miksi ruokahävikin syntyminen tuntuu ikävältä. Osa haastateltavista tarkasteli ruoan syötävyyttä altruistisesta näkökulmasta, johon usein liittyi arvostuksen ja velvollisuuden tunteita. Ruokahävikkiä haluttiin välttää esimerkiksi eettisistä syistä ja sen syntyminen aiheutti syyllisyyden tunnetta. Jotkut haastateltavista puolestaan tarkastelivat ruokahävikkiä erityisesti hedonistisen ideologian pohjalta, johon liittyi olennaisesti esimerkiksi inhon tunne. Nämä haastateltavat esittivät ruokahävikin vähentämiseen esimerkiksi taloudellisia syitä, kuten esimerkiksi sen, että ruoan poisheittäminen on rahan haaskaamista.

Tuloksista huomattiin, että haastateltavat erosivat toisistaan myös siinä, kuinka he tunnistavat ruoan ruokahävikiksi. Jotkut haastateltavat näyttivät käyttävän apunaan ulkoisia vihjeitä, kuten tuotteisiin laitettuja päivämääriä, jolloin syy ruoan leimaamiseksi ruokahävikiksi tulee ulkoapäin. Toiset puolestaan luottivat vahvasti omaan arvostelukykyynsä ja ”maalaisjärkeen” arvioidessaan aisteillaan ruokien syötävyyttä.

Artikkelin tuloksissa huomattiin kaikkien haastateltavien kohdalla, että ruoan poisheittämisen kanssa usein viivytellään. Ruoan annetaan odottaa kaapissa tai jääkaapissa jonkin aikaa, kunnes se on täysin pilaantunut, sillä esimerkiksi kunnolla homeisen ruoan roskiin nakkaaminen näytti tutkimuksen mukaan olevan haastateltavien omalletunnolle helpompaa. Kun ruoka on selkeästi pilaantunutta, sen voi helposti arvioida ei-syötäväksi, kun taas mahdollisesti jo huonoksi menneen ruokatuotteen arviointi on hankalampaa. Tutkimuksessa esitetäänkin, että viivytteleminen saattaa olla keskeinen syy siihen, miksi kotitalouksien ruokahävikki on merkittävä ongelma länsimaissa.

Tutkimus ja sen tulokset herättelevät lukijaa monessa mielessä:
Millaisia tunteita ruokahävikki minussa herättää? 
Kuinka itse arvioin sitä, onko ruoka edelleen syötävää?
Onko ruoan haaskaaminen helpompaa silloin, kun se on jo todella pilaantunutta?

Lähde:

Blichfeldt, B. S., Mikkelsen, M., & Gram, M. (2015). When it Stops Being Food: The Edibility, Ideology, Procrastination, Objectification and Internalization of Household Food Waste. Food, Culture & Society, 18(1), 89–105.

– Ulla-Maija

Kulta-aika

Suomalainen asiakirjahallinnan tutkimus voi tällä hetkellä paremmin kuin koskaan, jos katsotaan resursseja. Tampereen yliopistossa on yhtä aikaa kaksi julkaisevaa opettajaa ja vieläpä yksi jatko-opiskelija! Se on Suomen ennätys, jos unohdetaan arkistohistorialliset projektit. Ikävä kyllä, tämäkään ei riitä kriittiseen massaan. Ihanteellisesti suurempi joukko aktiivisia tutkijoita ruokkisi toisiaan ideoillaan. Lisäksi tämä suhteellinen kukoistus jää lyhytaikaiseksi. Vuoden vaiheessa palataan […]

Wastebusters -tutkimusprojekti

Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti Utain uutisoi viime viikolla yliopistolla käynnissä olevasta projektista otsikolla ”Tamperelaistutkijat aikovat pysäyttää ruokahävikin”. Tutkimusprojektin johtajana toimii markkinoinnin opintosuunnan lehtori Elina Närvänen, ja lisäksi projektin työryhmässä työskentelevät opintosuunnastamme tutkimusapulainen Ulla-Maija Sutinen. Linkki juttuun:  http://utain.uta.fi/uutiset/tamperelaistutkijat-aikovat-pys%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4-ruokah%C3%A4vikin-0.

Wastebusters – Kuluttajakansalaiset aktiivisina ruokahävikin vähentäjinä: Käytänteet, toimijaverkostot ja diskurssit

Ruokahävikki on yksi tämän päivän merkittävimmistä ekologisista haasteista. Tähän ongelmaan on havahduttu myös kansainvälisellä tasolla. Esimerkiksi EU-komissio on asettanut tavoitteeksi puolittaa ruokahävikki vuoteen 2025 mennessä ja ruokajätteen vähentäminen on mainittu myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa. Myös Suomessa ruokahävikki on ollut päivänpolttava puheenaihe jo jonkin aikaa. Erilaisia lakeja on esitetty ja ruokahävikin ympärille on alkanut muodostua myös monenlaista liiketoimintaa.

Puhuttaessa ruokahävikistä syyttävä sormi kohdistuu helposti kauppoihin ja ravintoloihin. Ihmisiä saattaa yllättää, että todellisuudessa ruokahävikistä suuri osa (n. 40%) syntyy kotitalouksissa. Liki puolet poisheitetystä ruuasta syntyy siis kotioloissa. Tutkimuksissa on arvioitu, että suomalaiset tuottavat keskimäärin 23 kiloa ruokahävikkiä vuodessa. Nelihenkinen perhe saattaa siis haaskata ruokaa liki 100 kiloa vuodessa. Tällaisen ruokamäärän rahallinenkin arvo on merkittävä. Kun yritetään tuottaa ratkaisuja ruokahävikin hillitsemiseksi, keskittyminen ravintoloihin ja kauppoihin ei siis riitä, vaan huomio täytyy kohdistaa myös yksittäisiin kuluttajiin.

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa käynnistyi elokuun alussa uusi tutkimusprojekti ”Wastebusters – Kuluttajakansalaiset aktiivisina ruokahävikin vähentäjinä: Käytänteet, toimijaverkostot ja diskurssit”, joka paneutuu nimenomaan kotitalouksissa syntyvään ruokahävikkiin. Tutkimusprojektin keskiössä ovat ”Matti ja Maija Meikäläiset”, jotka omilla arkisilla valinnoillaan ja teoillaan vaikuttavat ruokahävikkiin ja sen syntymiseen. Erityisesti kiinnostusta kohdistetaan siihen, millä eri tavoin kuluttajat aktiivisesti pyrkivät ruokahävikkiä vähentämään. Tutkimusprojektissa tausta-ajatuksena on, että arjessa tapahtuvan toiminnan parempi ymmärrys ja erilaisten kulutusyhteisöjen osallistaminen avaavat mahdollisuuksia ruokahävikkiin ja sen syntymiseen vaikuttamiseen.

Wastebusters-tutkimusprojektin matkaa voi seurata projektin omasta blogista, joka löytyy osoitteesta wastebustersfinland.blogspot.fi.

Wastebusters -tutkimusprojekti

Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti Utain uutisoi viime viikolla yliopistolla käynnissä olevasta projektista otsikolla ”Tamperelaistutkijat aikovat pysäyttää ruokahävikin”. Tutkimusprojektin johtajana toimii markkinoinnin opintosuunnan lehtori Elina Närvänen, ja lisäksi projektin työryhmässä työskentelevät opintosuunnastamme tutkimusapulainen Ulla-Maija Sutinen. Linkki juttuun:  http://utain.uta.fi/uutiset/tamperelaistutkijat-aikovat-pys%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4-ruokah%C3%A4vikin-0.

Wastebusters – Kuluttajakansalaiset aktiivisina ruokahävikin vähentäjinä: Käytänteet, toimijaverkostot ja diskurssit

Ruokahävikki on yksi tämän päivän merkittävimmistä ekologisista haasteista. Tähän ongelmaan on havahduttu myös kansainvälisellä tasolla. Esimerkiksi EU-komissio on asettanut tavoitteeksi puolittaa ruokahävikki vuoteen 2025 mennessä ja ruokajätteen vähentäminen on mainittu myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa. Myös Suomessa ruokahävikki on ollut päivänpolttava puheenaihe jo jonkin aikaa. Erilaisia lakeja on esitetty ja ruokahävikin ympärille on alkanut muodostua myös monenlaista liiketoimintaa.

Puhuttaessa ruokahävikistä syyttävä sormi kohdistuu helposti kauppoihin ja ravintoloihin. Ihmisiä saattaa yllättää, että todellisuudessa ruokahävikistä suuri osa (n. 40%) syntyy kotitalouksissa. Liki puolet poisheitetystä ruuasta syntyy siis kotioloissa. Tutkimuksissa on arvioitu, että suomalaiset tuottavat keskimäärin 23 kiloa ruokahävikkiä vuodessa. Nelihenkinen perhe saattaa siis haaskata ruokaa liki 100 kiloa vuodessa. Tällaisen ruokamäärän rahallinenkin arvo on merkittävä. Kun yritetään tuottaa ratkaisuja ruokahävikin hillitsemiseksi, keskittyminen ravintoloihin ja kauppoihin ei siis riitä, vaan huomio täytyy kohdistaa myös yksittäisiin kuluttajiin.

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa käynnistyi elokuun alussa uusi tutkimusprojekti ”Wastebusters – Kuluttajakansalaiset aktiivisina ruokahävikin vähentäjinä: Käytänteet, toimijaverkostot ja diskurssit”, joka paneutuu nimenomaan kotitalouksissa syntyvään ruokahävikkiin. Tutkimusprojektin keskiössä ovat ”Matti ja Maija Meikäläiset”, jotka omilla arkisilla valinnoillaan ja teoillaan vaikuttavat ruokahävikkiin ja sen syntymiseen. Erityisesti kiinnostusta kohdistetaan siihen, millä eri tavoin kuluttajat aktiivisesti pyrkivät ruokahävikkiä vähentämään. Tutkimusprojektissa tausta-ajatuksena on, että arjessa tapahtuvan toiminnan parempi ymmärrys ja erilaisten kulutusyhteisöjen osallistaminen avaavat mahdollisuuksia ruokahävikkiin ja sen syntymiseen vaikuttamiseen.

Wastebusters-tutkimusprojektin matkaa voi seurata projektin omasta blogista, joka löytyy osoitteesta wastebustersfinland.blogspot.fi.

Mistä eväitä vielä parempaan?

Yliopistomaailma on kokenut valtavan murroksen viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Jonkinlaisella kaiholla ainakin itse muistan 1990-luvun alun kultaiset ajat, jolloin yliopistojen perusrahoitus oli lamasta huolimatta varsin ruhtinaallista ja virkoja oli yllin kyllin jaettavana – virkamiehiä ja -naisia kun oltiin. Voi toki … Lue loppuun

Tuhat sivua arkistotiedettä

Teosta on mainostettu tässä blogissa aikaisemminkin, mutta nyt se on viimeinkin tullut painosta. Arkistotieteestä löytyy yli 1000 sivua luettavaa teoksesta Research in the Archival Multiverse, jonka kirjoittajissa itsekin olen. Virallinen ilmestymispäivä on 26. lokakuuta ja hinta 99.95 Australian dollaria. Saatavilla myös sähköisenä.

Tässä ja nyt vai aina ja kaikkialla?

Tutkijana tuskailen säännöllisesti yleistämisen ongelman kanssa. Vaikka opiskelinkin aikoinaan pääaineenani kansantaloustiedettä ja tilastomatematiikkaa, olen sittemmin tuntenut laadullisen case-tutkimuksen itselleni mieleisimmäksi lähestymistavaksi. Mukana seuraavat yleistämisen ongelmat. Minusta on mielenkiintoisinta ja palkitsevinta yrittää ymmärtää, miksi organisaatiot, ihmiset ja näiden muodostamat systeemit toimivat niin kuin toimivat. Aina joskus tutkijana pystyy myös auttamaan toimijoita näkemään oman tekemisensä uudessa valossa. […]