Tag Archives: Tutkimus

Wastebusters-tutkijat tänään Vastuullisen liiketoiminnan tutkimuspäivillä!

Tampereen yliopistossa järjestetään tänään ja huomenna Vastuullisen liiketoiminnan tutkimuspäivät, joiden tarkoituksena on järjestäjiensä (RESPMAN-tutkimusryhmä) mukaan ”lisätä vastuullisen liiketoiminnan tutkimuksen näkyvyyttä ja edistää sen kehitystä Suomessa”. Klikkaathan tutkimuspäivien linkkiä, jos haluat tietää lisää tapahtumasta!

Wastebusters-projekti osallistuu ilomielin mukaan tällaisiin talkoisiin. Malla ja Ulla-Maija esittelevät  tänään iltapäivällä projektin puitteissa tehtyä tutkimusta, jossa tarkasteltiin sitä, miten sosiaalisen median kampanjoita voidaan hyödyntää viestittäessä vastuullisesta kuluttamisesta/ruokahävikin vähentämisestä. Kerromme myöhemmin tarkemmin tästä tutkimuksesta blogimme sivuille, eli pysythän kuulolla!

Wastebustersit Ulla-Maija, Malla ja Anna 

Suomen tiedepolitiikka puntarissa

Uusimmat moitteet Suomen tutkimus- ja korkeakoulutuspolitiikan takkuamisesta tulevat OECD:stä. Työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön OECD:ltä tilaaman tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän arvioinnin alustavia tuloksia kuultiin helmikuun alussa. Lopullinen raportti julkaistaan kesällä. Ei liene yllättävää, että suurin huoli kohdistuu kokonaisvaltaisen tiedepoliittisen … Lue loppuun

Löytöretkiä oman tutkimusaiheen ulkopuolelle

Maija Ojala, FT tutkija ja projektin johtaja Tampereen yliopisto Historioitsija määrittelee itsenä usein tutkimusaiheensa ja tutkimansa ajanjakson pohjalta: tutkija voi olla esimerkiksi keskiajan tutkija tai sotahistorioitsija. Lisäksi omaa tutkijaidentiteettiään voi määritellä näkökulmasta käsin ja historian tutkija voi olla vaikka sukupuoli- … Lue loppuun

Tutkimuksen ja opetuksen välinen yhteys yliopistossa

Kirjoitus on jatkoa yliopisto-pedagogiikan blogikirjoitussarjalle, jossa Sonja syventyy kerran kuussa johonkin pedagogiseen käsitteeseen tai ideaan ja pohtii oppimista erityisesti yliopisto-opiskelijan näkökulmasta.

Emme opeta opiskelijoita toimimaan menneessä maailmassa vaan tulevassa

Osallistuin joulukuussa viikon kestäneeseen tohtoriopiskelijoiden seminaariin Brysselissä. Erasmus yliopiston markkinoinnin professori Stefano Puntoni haastoi meidät pohtimaan seminaarin edetessä sitä, että tutkimmeko ja opetammeko akatemiassa niitä asioita, joilla ei ole ainoastaan merkitystä nyt, vaan ennen kaikkea tulevaisuudessa. Monet muutosvoimat (mm. digitalisaatio, automatisaatio, robotisaatio, väestörakenteen muuttuminen, globalisaatio ja sen vastareaktiot, kestävän kehityksen kysymykset) muovaavat tulevaisuutta tavalla, joka tekee siitä mahdottoman ennustaa tästä hetkestä käsin. Puntonin kysymys saikin minut pohtimaan sitä, että mistä voimme tietää varmaksi mitä ne tiedot ja taidot ovat, joiden avulla meiltä valmistuvat opiskelijat menestyvät, voivat hyvin, ja ratkovat tulevaisuuden yhteiskunnan ongelmia?

Tutkimusperustainen opetus kehittää metataitoja

Yksi vastaus tähän kysymykseen löytyy yliopiston yleisestä tehtävästä tarjota tutkimukseen perustuvaa opetusta. Yliopiston tutkimustehtävä erottaa yliopiston muista koulutusinstituutioista ja tarjoaa mahdollisuuden sellaiseen oppimiseen ja osaamisen kehittymiseen, joka on opiskelijoiden aika- ja tulevaisuusperspektiivistä käsin tarkasteltuna relevantimpaa nyt kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Tutkimuksen ja opetuksen yhdistäminen kehittää nimittäin opiskelijan luovaa ajattelua ja toimintatapoja sellaisissa tilanteissa, joihin ei ole saatavilla valmiita tai ilmiselviä ratkaisuja (Annala, Mäkinen & Lindén 2015). Näitä tilanteita on tarjolla yhä epävarmemmassa, nopeammin muuttuvassa ja tietointensiivisemmässä yhteiskunnassa, jota meiltä valmistuvat opiskelijat pääsevät eri työtehtäviensä kautta palvelemaan.

Tutkimusta, ja siinä kehittyviä taitoja ei siis pidä nähdä vain tutkijoiksi suuntautuvien erityisalueena (Healey 2005), sillä jokainen yliopistosta valmistuva tarvitsee tämän päivän työelämässä ja yhteiskunnassa selviytyäkseen näitä taitoja riippumatta tulevasta työnkuvastaan. Kriittinen ajattelu, analyyttisyys, tiedon soveltaminen, itseohjautuvuus ja luova ongelmanratkaisukyky kuuluvatkin yhtä tiiviisti jokaisen yliopistosta valmistuvan osaamispalettiin kuin ne kuuluvat omien kurssiemme oppimistavoitteisiin.

Tutkiva oppiminen yliopisto-opetuksessa

Olen kuitenkin huomannut, että yliopisto-opiskelijoille ei ole aina itsestäänselvää, mitä tutkivalla oppimisella ja tutkimukseen perustuvalla opetuksella yliopistossa tarkoitetaan. Tätä suhdetta havainnollistaa kuviossa 1 esitetty nelikenttä, joka kuvaa koko joukkoa niitä tapoja, joilla tutkimusperustaisuus näkyy yliopisto-opetuksessa. Kuvion avulla opiskelijat voivat paremmin hahmottaa niin esseet, case-tehtävät, artikkelilukupaketit, tutkimusseminaarin kuin luento-opetuksenkin tutkimuksen ja opetuksen välisen suhteen ilmentymäksi ja osaavat antaa näissä oppimisprosesseissa kehittyville taidoille arvoa, koska tämä arvo on todennäköisesti se, joka työelämään siirryttäessä ensimmäisenä realisoituu.

Kuvio 1. Tutkimusperustainen opetus (Annala, Mäkinen & Lindén 2015)

Emme voi siis olla varmoja tulevaisuudesta, mutta voimme olla varmoja siitä, että siellä selviytyminen ja menestyminen vaatii meiltä metataitoja. Niitä taitoja, jotka auttavat meitä ajattelemaan luovemmin, mukautumaan muutokseen sekä toimimaan rohkeammin uusien tilanteiden edessä. Niitä taitoja, joiden kehittymisessä tutkimusperustainen yliopisto-opetus on aivan keskeisessä roolissa.

Tartu siis tänä lukukautena innolla tutkimukseen, joko esseen kirjoittamisen, artikkelien lukemisen, case-työskentelyn tai tutkimusseminaariin osallistumisen kautta. Opintopisteiden karttuessa metataitosi kehittyvät ja tulevaisuus saa kipeästi kaipaamiaan osaajia.

Hyvää alkanutta vuotta 2017 ja oppimisen iloa!

Sonja
Markkinoinnin yliopisto-opettaja

Lähteet:

Annala, J., Mäkinen, M. & Lindén, J. (2015). Tutkimuksen ja opetuksen yhteys yliopistossa – opetussuunnitelmatyön näkökulma. Kasvatus ja aika 9 (3), 134–148.

Healey, M. (2005). Linking research and teaching: exploring disciplinary spaces and the role of inquiry-based learning. Teoksessa Barnett, R. (toim.) Reshaping the university: new relationships between research, scholarship and teaching. Berkshire: McGraw-Hill Education, 67–78.

Tutkimuksen ja opetuksen välinen yhteys yliopistossa

Kirjoitus on jatkoa yliopisto-pedagogiikan blogikirjoitussarjalle, jossa Sonja syventyy kerran kuussa johonkin pedagogiseen käsitteeseen tai ideaan ja pohtii oppimista erityisesti yliopisto-opiskelijan näkökulmasta.

Emme opeta opiskelijoita toimimaan menneessä maailmassa vaan tulevassa

Osallistuin joulukuussa viikon kestäneeseen tohtoriopiskelijoiden seminaariin Brysselissä. Erasmus yliopiston markkinoinnin professori Stefano Puntoni haastoi meidät pohtimaan seminaarin edetessä sitä, että tutkimmeko ja opetammeko akatemiassa niitä asioita, joilla ei ole ainoastaan merkitystä nyt, vaan ennen kaikkea tulevaisuudessa. Monet muutosvoimat (mm. digitalisaatio, automatisaatio, robotisaatio, väestörakenteen muuttuminen, globalisaatio ja sen vastareaktiot, kestävän kehityksen kysymykset) muovaavat tulevaisuutta tavalla, joka tekee siitä mahdottoman ennustaa tästä hetkestä käsin. Puntonin kysymys saikin minut pohtimaan sitä, että mistä voimme tietää varmaksi mitä ne tiedot ja taidot ovat, joiden avulla meiltä valmistuvat opiskelijat menestyvät, voivat hyvin, ja ratkovat tulevaisuuden yhteiskunnan ongelmia?

Tutkimusperustainen opetus kehittää metataitoja

Yksi vastaus tähän kysymykseen löytyy yliopiston yleisestä tehtävästä tarjota tutkimukseen perustuvaa opetusta. Yliopiston tutkimustehtävä erottaa yliopiston muista koulutusinstituutioista ja tarjoaa mahdollisuuden sellaiseen oppimiseen ja osaamisen kehittymiseen, joka on opiskelijoiden aika- ja tulevaisuusperspektiivistä käsin tarkasteltuna relevantimpaa nyt kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Tutkimuksen ja opetuksen yhdistäminen kehittää nimittäin opiskelijan luovaa ajattelua ja toimintatapoja sellaisissa tilanteissa, joihin ei ole saatavilla valmiita tai ilmiselviä ratkaisuja (Annala, Mäkinen & Lindén 2015). Näitä tilanteita on tarjolla yhä epävarmemmassa, nopeammin muuttuvassa ja tietointensiivisemmässä yhteiskunnassa, jota meiltä valmistuvat opiskelijat pääsevät eri työtehtäviensä kautta palvelemaan.

Tutkimusta, ja siinä kehittyviä taitoja ei siis pidä nähdä vain tutkijoiksi suuntautuvien erityisalueena (Healey 2005), sillä jokainen yliopistosta valmistuva tarvitsee tämän päivän työelämässä ja yhteiskunnassa selviytyäkseen näitä taitoja riippumatta tulevasta työnkuvastaan. Kriittinen ajattelu, analyyttisyys, tiedon soveltaminen, itseohjautuvuus ja luova ongelmanratkaisukyky kuuluvatkin yhtä tiiviisti jokaisen yliopistosta valmistuvan osaamispalettiin kuin ne kuuluvat omien kurssiemme oppimistavoitteisiin.

Tutkiva oppiminen yliopisto-opetuksessa

Olen kuitenkin huomannut, että yliopisto-opiskelijoille ei ole aina itsestäänselvää, mitä tutkivalla oppimisella ja tutkimukseen perustuvalla opetuksella yliopistossa tarkoitetaan. Tätä suhdetta havainnollistaa kuviossa 1 esitetty nelikenttä, joka kuvaa koko joukkoa niitä tapoja, joilla tutkimusperustaisuus näkyy yliopisto-opetuksessa. Kuvion avulla opiskelijat voivat paremmin hahmottaa niin esseet, case-tehtävät, artikkelilukupaketit, tutkimusseminaarin kuin luento-opetuksenkin tutkimuksen ja opetuksen välisen suhteen ilmentymäksi ja osaavat antaa näissä oppimisprosesseissa kehittyville taidoille arvoa, koska tämä arvo on todennäköisesti se, joka työelämään siirryttäessä ensimmäisenä realisoituu.

Kuvio 1. Tutkimusperustainen opetus (Annala, Mäkinen & Lindén 2015)

Emme voi siis olla varmoja tulevaisuudesta, mutta voimme olla varmoja siitä, että siellä selviytyminen ja menestyminen vaatii meiltä metataitoja. Niitä taitoja, jotka auttavat meitä ajattelemaan luovemmin, mukautumaan muutokseen sekä toimimaan rohkeammin uusien tilanteiden edessä. Niitä taitoja, joiden kehittymisessä tutkimusperustainen yliopisto-opetus on aivan keskeisessä roolissa.

Tartu siis tänä lukukautena innolla tutkimukseen, joko esseen kirjoittamisen, artikkelien lukemisen, case-työskentelyn tai tutkimusseminaariin osallistumisen kautta. Opintopisteiden karttuessa metataitosi kehittyvät ja tulevaisuus saa kipeästi kaipaamiaan osaajia.

Hyvää alkanutta vuotta 2017 ja oppimisen iloa!

Sonja
Markkinoinnin yliopisto-opettaja

Lähteet:

Annala, J., Mäkinen, M. & Lindén, J. (2015). Tutkimuksen ja opetuksen yhteys yliopistossa – opetussuunnitelmatyön näkökulma. Kasvatus ja aika 9 (3), 134–148.

Healey, M. (2005). Linking research and teaching: exploring disciplinary spaces and the role of inquiry-based learning. Teoksessa Barnett, R. (toim.) Reshaping the university: new relationships between research, scholarship and teaching. Berkshire: McGraw-Hill Education, 67–78.

Moni asia riippuu siitä mistä roikkuu

Vietnamin jälkeen oli vuorossa Kuopio, josta matka jatkui suoraan Italiaan. Ensin nyt kuitenkin muutama sana Kuopiosta, jossa järjestettiin Hallinnon Tutkimuksen Päivät 24.-25.11.2016. Meillä oli alun perin tarkoitus Tampereen teknillisen yliopiston (Jari Jussila sekä Virpi Sillanpää) ja Solitan (Timo Lehtonen) kollegoiden kanssa järjestää työryhmä otsikolla ” Digitalisaatio kuntapalveluiden johtamisen uudistajana”, mutta suosio jäi niin olemattomaksi, että […]

Ruokahävikki Suomessa

Suomessa arvokasta tietoa ruokahävikistä on tutkinut ja tuonut esiin Foodspill tutkimusprojekti, jonka tuloksia on käsitelty monissa artikkeleissa ja tutkimusraporteissa. Tässä postauksessa esitellään aiheen tiimoilta Journal of Cleaner Production -lehdessä julkaistua tutkimusartikkelia ”Food waste in the Finnish food chain”. Artikkelin ovat kirjoittaneet Juha-Matti Katajajuuri, Kirsi Silvennoinen, Hanna Hartikainen, Lotta Heikkilä ja Anu Reinikainen. Artikkeli esittää suomalaisten ruokahävikkiä lukuina, ja saa konkreettisten lukujen kautta lukijan pohtimaan ruokahävikin merkitystä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli määritellä vältettävissä olevan ruokahävikin (avoidable food waste) volyymi ja sen jakaantuminen ruoan jakeluketjun eri toimijoiden välillä. Vältettävissä olevalla ruokahävikillä viitataan ruokatuotteisiin, jotka olisi voitu kuluttaa, mikäli ne oltaisiin säilytetty tai valmistettu toisin. Esimerkiksi kasvisten kuoria, luita tai kahvinporoja ei tutkimuksessa mitattu. Ruoan jakeluketjun toimijoista ainoastaan maatalouden osuus jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle. Kotitalouksiin kohdistettiin tutkimuksessa erityistä huomiota, ja kotitalouksen kohdalla myös ruokahävikin syitä analysoitiin. Tässä blogipostauksessa keskitytään kuitenkin pääasiassa tutkimuksessa esitettyihin lukuihin.

Tutkimuksen aineistona olevien kotitalouksien pohjalta tutkimuksessa arvioidaan, että suomalainen kuluttaja tuottaa vuodessa ruokahävikkiä 0-160 kilogrammaa/henkilö. Tämä tarkoittaa sitä, että yksittäisen kuluttajan tuottama ruokahävikki vuodessa on 23 kilogrammaa. Kaiken kaikkiaan kotitaloudet tuottavat Suomessa noin 120-160 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä vuosittain.

Ruokapalveluita tarjoavien yritysten kohdalla ylitarjonta oli keskeisin ruokahävikin osa. Itsepalveluravintoloiden ja ”perinteisten” ravintoloiden välillä oli kuitenkin eroa hävikin synnyssä. Ravintoloissa, joissa asiakas tilaa itse ruoan, ruokahävikin suurin osuus oli lautashävikkiä. Kokonaisuudessaan ravintolasektori tuottaa noin 75-85 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä vuodessa.

Vähittäiskaupan ja elintarviketeollisuuden tarkkoja määriä on vaikea arvioida, sillä toimijat eivät julkaise tarkkoja tietoja ruokahävikin määrästä, sillä ruokahävikki ja sen hallinta on myös strateginen elementti. Haastattelujen pohjalta tutkimuksessa kuitenkin arvioidaan, että tukku- ja vähittäiskaupassa ruokahävikkiä syntyy noin 65-75 miljoonaa kiloa vuodessa. Elintarviketeollisuudessa ruokaa menee hukkaan arviolta 75-140 miljoonaa kiloa.

Ottaen lukuun kotitaloudet, ravintolat, elintarviketeollisuuden ja vähittäiskaupan Suomessa syntyy tutkimuksen mukaan siis ruokahävikkiä noin 335-460 miljoonaa kiloa per vuosi. Jaettuna suomalaisten kuluttajien lukumäärällä tämä tarkoittaa siis 62-86 kilogrammaa/suomalainen/vuosi. Ruokahävikin ilmastovaikutukset ovat merkittävät. Tutkimuksessa esitetään karkea arvio, että pelkästään kotitalouksien ruokahävikin hiilidioksidipäästöt vastaavat noin 100 000 auton vuosittaisia päästöjä. Tutkimuksessa arvioidaan myös ruokahävikin taloudellista arvoa; suomalaisen kotitalouden vuosittaisen ruokahävikin rahallinen arvo liikkuu keskimäärin 150 ja 220 euron välillä.

Tutkimusartikkelin kirjoittajat nostavat artikkelin päätelmäosiossa keskiöön ruokahävikin vähentämisen tärkeyden. Ruokahävikillä on mittavia negatiivisia vaikutuksia sekä ympäristöllisestä että taloudellisesta näkökulmasta. Kaikilla ruoan kanssa toimivilla tahoilla on kuitenkin  monia mahdollisuuksia ruokahävikin vähentämiseksi. Kirjoittajat painottavat myös sitä, että ruokahävikkiä tulisi tutkia monialaisesti, jotta parhaimmat tavat ja käytännöt sen vähentämiseen voidaan löytää ja ottaa käyttöön.

Lähde:
Katajajuuri, J. M., Silvennoinen, K., Hartikainen, H., Heikkilä, L., & Reinikainen, A. (2014). Food waste in the Finnish food chain. Journal of Cleaner Production, 73, 322-329.
– Ulla-Maija

Ruokahävikki Suomessa

Suomessa arvokasta tietoa ruokahävikistä on tutkinut ja tuonut esiin Foodspill tutkimusprojekti, jonka tuloksia on käsitelty monissa artikkeleissa ja tutkimusraporteissa. Tässä postauksessa esitellään aiheen tiimoilta Journal of Cleaner Production -lehdessä julkaistua tutkimusartikkelia ”Food waste in the Finnish food chain”. Artikkelin ovat kirjoittaneet Juha-Matti Katajajuuri, Kirsi Silvennoinen, Hanna Hartikainen, Lotta Heikkilä ja Anu Reinikainen. Artikkeli esittää suomalaisten ruokahävikkiä lukuina, ja saa konkreettisten lukujen kautta lukijan pohtimaan ruokahävikin merkitystä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli määritellä vältettävissä olevan ruokahävikin (avoidable food waste) volyymi ja sen jakaantuminen ruoan jakeluketjun eri toimijoiden välillä. Vältettävissä olevalla ruokahävikillä viitataan ruokatuotteisiin, jotka olisi voitu kuluttaa, mikäli ne oltaisiin säilytetty tai valmistettu toisin. Esimerkiksi kasvisten kuoria, luita tai kahvinporoja ei tutkimuksessa mitattu. Ruoan jakeluketjun toimijoista ainoastaan maatalouden osuus jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle. Kotitalouksiin kohdistettiin tutkimuksessa erityistä huomiota, ja kotitalouksen kohdalla myös ruokahävikin syitä analysoitiin. Tässä blogipostauksessa keskitytään kuitenkin pääasiassa tutkimuksessa esitettyihin lukuihin.

Tutkimuksen aineistona olevien kotitalouksien pohjalta tutkimuksessa arvioidaan, että suomalainen kuluttaja tuottaa vuodessa ruokahävikkiä 0-160 kilogrammaa/henkilö. Tämä tarkoittaa sitä, että yksittäisen kuluttajan tuottama ruokahävikki vuodessa on 23 kilogrammaa. Kaiken kaikkiaan kotitaloudet tuottavat Suomessa noin 120-160 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä vuosittain.

Ruokapalveluita tarjoavien yritysten kohdalla ylitarjonta oli keskeisin ruokahävikin osa. Itsepalveluravintoloiden ja ”perinteisten” ravintoloiden välillä oli kuitenkin eroa hävikin synnyssä. Ravintoloissa, joissa asiakas tilaa itse ruoan, ruokahävikin suurin osuus oli lautashävikkiä. Kokonaisuudessaan ravintolasektori tuottaa noin 75-85 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä vuodessa.

Vähittäiskaupan ja elintarviketeollisuuden tarkkoja määriä on vaikea arvioida, sillä toimijat eivät julkaise tarkkoja tietoja ruokahävikin määrästä, sillä ruokahävikki ja sen hallinta on myös strateginen elementti. Haastattelujen pohjalta tutkimuksessa kuitenkin arvioidaan, että tukku- ja vähittäiskaupassa ruokahävikkiä syntyy noin 65-75 miljoonaa kiloa vuodessa. Elintarviketeollisuudessa ruokaa menee hukkaan arviolta 75-140 miljoonaa kiloa.

Ottaen lukuun kotitaloudet, ravintolat, elintarviketeollisuuden ja vähittäiskaupan Suomessa syntyy tutkimuksen mukaan siis ruokahävikkiä noin 335-460 miljoonaa kiloa per vuosi. Jaettuna suomalaisten kuluttajien lukumäärällä tämä tarkoittaa siis 62-86 kilogrammaa/suomalainen/vuosi. Ruokahävikin ilmastovaikutukset ovat merkittävät. Tutkimuksessa esitetään karkea arvio, että pelkästään kotitalouksien ruokahävikin hiilidioksidipäästöt vastaavat noin 100 000 auton vuosittaisia päästöjä. Tutkimuksessa arvioidaan myös ruokahävikin taloudellista arvoa; suomalaisen kotitalouden vuosittaisen ruokahävikin rahallinen arvo liikkuu keskimäärin 150 ja 220 euron välillä.

Tutkimusartikkelin kirjoittajat nostavat artikkelin päätelmäosiossa keskiöön ruokahävikin vähentämisen tärkeyden. Ruokahävikillä on mittavia negatiivisia vaikutuksia sekä ympäristöllisestä että taloudellisesta näkökulmasta. Kaikilla ruoan kanssa toimivilla tahoilla on kuitenkin  monia mahdollisuuksia ruokahävikin vähentämiseksi. Kirjoittajat painottavat myös sitä, että ruokahävikkiä tulisi tutkia monialaisesti, jotta parhaimmat tavat ja käytännöt sen vähentämiseen voidaan löytää ja ottaa käyttöön.

Lähde:
Katajajuuri, J. M., Silvennoinen, K., Hartikainen, H., Heikkilä, L., & Reinikainen, A. (2014). Food waste in the Finnish food chain. Journal of Cleaner Production, 73, 322-329.
– Ulla-Maija

Luento: Pelitutkimuksesta pelillistyvän kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen

Eilisen Vaasa Game Days-seminaarin luentokalvoni ovat nyt saatavilla alta:

Milloin ruoka ei ole enää ruokaa?

Ruokahävikistä puhuttaessa mielenkiintoinen kysymys on, milloin ruoka lakkaa olemasta ruokaa. Tähän kysymykseen tutkijat Blichfeldt, Mikkelsen ja Gram (2015) ovat paneutuneet tutkimusartikkelissaan ”When It Stops Being Food: The Edibility, Ideology, Procrastination, Objectification and Internalization of Household Food Waste”. Tässä postauksessa käsitellään tämän tieteellisen artikkelin näkökulmia ruokahävikkiin.
 
Pääasiassa ruokahävikin syntyminen nähtiin Blichfeldtin ym. tutkimuksen haastateltavien keskuudessa huonona asiana, jota tulisi välttää ja jonka syntymisestä tulee paha mieli. Tutkimuksen tuloksissa huomattiin kahtiajakautuneisuutta haastateltavien välillä liittyen ruokahävikkiin ja siihen, miksi ruokahävikin syntyminen tuntuu ikävältä. Osa haastateltavista tarkasteli ruoan syötävyyttä altruistisesta näkökulmasta, johon usein liittyi arvostuksen ja velvollisuuden tunteita. Ruokahävikkiä haluttiin välttää esimerkiksi eettisistä syistä ja sen syntyminen aiheutti syyllisyyden tunnetta. Jotkut haastateltavista puolestaan tarkastelivat ruokahävikkiä erityisesti hedonistisen ideologian pohjalta, johon liittyi olennaisesti esimerkiksi inhon tunne. Nämä haastateltavat esittivät ruokahävikin vähentämiseen esimerkiksi taloudellisia syitä, kuten esimerkiksi sen, että ruoan poisheittäminen on rahan haaskaamista.

Tuloksista huomattiin, että haastateltavat erosivat toisistaan myös siinä, kuinka he tunnistavat ruoan ruokahävikiksi. Jotkut haastateltavat näyttivät käyttävän apunaan ulkoisia vihjeitä, kuten tuotteisiin laitettuja päivämääriä, jolloin syy ruoan leimaamiseksi ruokahävikiksi tulee ulkoapäin. Toiset puolestaan luottivat vahvasti omaan arvostelukykyynsä ja ”maalaisjärkeen” arvioidessaan aisteillaan ruokien syötävyyttä.

Artikkelin tuloksissa huomattiin kaikkien haastateltavien kohdalla, että ruoan poisheittämisen kanssa usein viivytellään. Ruoan annetaan odottaa kaapissa tai jääkaapissa jonkin aikaa, kunnes se on täysin pilaantunut, sillä esimerkiksi kunnolla homeisen ruoan roskiin nakkaaminen näytti tutkimuksen mukaan olevan haastateltavien omalletunnolle helpompaa. Kun ruoka on selkeästi pilaantunutta, sen voi helposti arvioida ei-syötäväksi, kun taas mahdollisesti jo huonoksi menneen ruokatuotteen arviointi on hankalampaa. Tutkimuksessa esitetäänkin, että viivytteleminen saattaa olla keskeinen syy siihen, miksi kotitalouksien ruokahävikki on merkittävä ongelma länsimaissa.

Tutkimus ja sen tulokset herättelevät lukijaa monessa mielessä:
Millaisia tunteita ruokahävikki minussa herättää? 
Kuinka itse arvioin sitä, onko ruoka edelleen syötävää?
Onko ruoan haaskaaminen helpompaa silloin, kun se on jo todella pilaantunutta?

Lähde:

Blichfeldt, B. S., Mikkelsen, M., & Gram, M. (2015). When it Stops Being Food: The Edibility, Ideology, Procrastination, Objectification and Internalization of Household Food Waste. Food, Culture & Society, 18(1), 89–105.

– Ulla-Maija