Tag Archives: opiskelijaelämä

Tamyn Alumnitapahtuma Yo-talolla

  Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy järjesti perjantaina 18.5.2018 klo 18–23 Alumnitapahtuman Yo-talolla. Osallistujina oli yhteensä noin 70 ylioppilaskunnan entistä ja nykyistä toimijaa 1960-luvulta nykypäivään saakka. Ohjelma koostui juonnoista, kolmesta puheesta, open mic -puheenvuoroista sekä livemusiikista. Tampereen yliopiston Alumni ry mainittiin alkujuonnossa yhtenä tapahtuman tukijoista ja mahdollistajista. Puheiden pitäjät olivat Tamyn nykyinen puheenjohtaja Sanni Lehtinen, YTHS:n toimitusjohtaja ja Tamyn alumnipuheenjohtaja Katariina… Read more →

The post Tamyn Alumnitapahtuma Yo-talolla appeared first on Opiskelijablogi.

Patina ry:n juhlasitsit

Historianopiskelijoiden ainejärjestö Patina ry juhli kymmenvuotiasta sitsikulttuuriaan lauantaina 18.11. Koivistonkylässä Aktia-laulutalolla, samassa paikassa, kuin melkein päivälleen kymmenen vuotta aiemmin. Järjestelytoimikuntaan kuului Patinan nykyisiä hallituslaisia ja juhlavastaavat, muutama alumni sekä ensimmäisiä sitsejä järjestämässä ollut bilevastaava vuodelta 2007. Vuoden 2007 puheenjohtaja toimi laulunjohtajana yhdessä vuosien 2012 ja 2017 puheenjohtajien kanssa. Alumnit olivat erittäin iloisia nähdessään sitsikulttuurin juurtuneen olennaiseksi osaksi Patinan toimintaa, vaikka… Read more →

The post Patina ry:n juhlasitsit appeared first on Opiskelijablogi.

Hallat ry:n keväinen Alumnisauna keräsi tuvan täyteen kunnallistieteilijöitä

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Hallat ry järjesti 31.3.2017 suuren suosion saavuttaneen Alumnisaunan tamperelaisella LuonnonHyvän saunalla. Kahdesti vuodessa järjestettävän Alumnisaunan tarkoituksena on koota yhteen vanhat ja nykyiset kunnallistieteiden opiskelijat rennon illanvieton merkeissä. Kaikkien aiempien Alumnisaunojen tapaan maaliskuinen tapahtuma pursusi väkeä noin neljänkymmenen vieraan edestä, mikä kertoo suuresta tarpeesta järjestää saunaillan kaltaista ohjelmaa. Jokaisella järjestämiskerralla paikalle on tullut vieraita, jotka eivät… Read more →

The post Hallat ry:n keväinen Alumnisauna keräsi tuvan täyteen kunnallistieteilijöitä appeared first on Opiskelijablogi.

Yhteisöllisyydestä

On perjantai-ilta ja vapun aatonaatto, kello 20.12. Istun Tampereen keskustassa kahvilassa ja katselen ikkunoiden läpi keväisessä illassa tallustelevaa väkeä: teekkaripojat kaupittelevat Tamppia, ihmiset virittäytyvät viikonlopun tunnelmaan ja poliisiauto ajaa ikkunan ohi jo kolmatta kertaa. Minusta tuntuu, että blogissamme ei ole pitkään aikaan muistettu hehkuttaa puheviestijöiden opiskelijaelämän parasta antia. Tarkoitanko monipuolisia työllistymismahdollisuuksiamme, opiskeluteemojemme läheisyyttä jokapäiväiseen elämään […]

Näin taltutat kaamosoireet!

Syystalven pimein ajanjakso, kaamosaika on juuri meneillään ja monet meistä kärsivät sen aiheuttamista oireista, kaamosmasennuksesta tai kaamosrasituksesta. Kaamosoireilu ei ole lainkaan epätavallista, kaamosmasennuksesta kärsii noin 1% väestöstä ja kaamosrasituksen tuomista oireista jopa 10-30%. Kaamosmasennuksen oireet ovat hyvin samanlaisia kuin yleisesti masennuksessa, erotuksena oireiden sijoittuminen kaamosaikaan ja niiden häviäminen kesällä. Oireita ovat muunmuassa surullisuus, alentunut mieliala, ahdistuneisuus, ärtyneisyys, mielihyvän ja mielenkiinnon… Read more →

The post Näin taltutat kaamosoireet! appeared first on Opiskelijablogi.

Päivä yliopistolla yhden opiskelijan silmin

Tampereen yliopistossa opiskelee 15 000 tutkinto-opiskelijaa. Jokaisen 15 000 opiskelijan opintopolku on aivan erilainen verrattuna toiseen opiskelijaan, niin myös päivätkin yliopistolla. On siis vaikea kuvailla yhtä tyypillistä päivää yliopistolla, sillä päivän kulku vaihtelee päivittäin. Alkuviikosta ei välttämättä ole ollenkaan luentoja, kun taas loppuviikko on täynnä niitä. Jollakin voi olla kaksi luentoa päivittäin, kun toisella ei ole yhtäkään. Tässä kuitenkin minun… Read more →

The post Päivä yliopistolla yhden opiskelijan silmin appeared first on Opiskelijablogi.

Yhtä monta vappua kuin juhlijaa

  Vappuna Tampere täyttyy valkohattuisesta kansasta, ilmapalloista ja poksahdellen tyhjenevistä skumppapulloista. Monen korkeakouluopiskelijan vappuun kuuluu paljon muutakin kuin vapunpäivän piknik, tippaleivän murustaminen ja valkolakin vuosittainen ulkoilutus. Jokaisella yliopistolla ja peräti ainejärjestöllä on omat vappuperinteensä. Iida Jäykkä kertoo, millaiseksi Tampereen kauppatieteilijöiden ainejärjestön Boomi ry:n vappu on muodostumassa, Ilkka Haapala avartaa käsityksiämme siitä, mitä tulevat lääkärit puuhaavat toukokuun vaihteessa ja Juho Vähätalo… Read more →

The post Yhtä monta vappua kuin juhlijaa appeared first on Opiskelijablogi.

Ketä kiinnostaa?

Puolitoista vuotta sitten aloitin opinnot Tampereen yliopistossa. Olin tullut yliopistoon suoraan lukiosta. Lukiossa opiskeli noin 500 muuta lukiolaista minun lisäkseni, mutta silti tunnistin suurimman osan kasvojen perusteella. Kaikki opettajat, jotka opettivat minua, tiesivät nimeni. Jälkikäteen ajateltuna asiaa voisin sanoa, että lukioaikani oli tuttua. Pidin siitä, että minut tunnistettiin ja tunnistin muut. Kun aloitin opiskelemaan yli 15 000 opiskelijan yhteisössä, olin… Read more →

The post Ketä kiinnostaa? appeared first on Opiskelijablogi.

Akateeminen vapaus

Kuulin käsitteen akateeminen vapaus ensimmäistä kertaa lukioikäisenä. Minulle kerrottiin, että ylipistossa luennoilla ei juuri ole läsnäolopakkoa, ja ne alkavat aina vartin myöhässä – ”ei vitsit mikä paikka!”. Ensimmäinen vuosi Reilu kaksi vuotta sitten kävelin yliopiston ovista sisään uudesta itsenäisestä elämästäni … Lue loppuun

The post Akateeminen vapaus appeared first on Opiskelijablogi.