Tag Archives: Käsitteet

Sisällön kerääminen tiiviisti ja visuaalisesti WordArt-sanapilveen

Sanapilvillä saat eloa luentomateriaaleihisi, esittelet keskeisen sanaston tai saat opiskelijat pohtimaan päivän teemaa tai omaa oppimistaan, kun he keräävät yhteen tehtävänannosta riippuen heille olennaisia sanoja. Eräällä kurssilla kaikki esittelivät itsensä sanapilvisovelluksen avulla. Kukin keräsi sanapilveensä itseään kuvaavia sanoja ja lisäsi pilvensä sitten …

Ne jyrää meitin

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittämislinjausten lausuntoaika meni umpeen eileen. Alan yhdistyksistä vain akavalainen ammattiyhdistys TAAY antoi lausunnon. Epäilen, saadaanko lausunnoilla muutoksia. Tiistain webinaarissa asiantuntija sanoi terminologiasta, ettei EU-asetuksen kansallinen liikkumavara anna tilaa päättää, miten täällä asioista puhutaan (!).  Tietysti lausunnot myös menevät moneen suuntaan. Oli ainakin joissain samoja asioita, joista olen itse huolestunut. Mainokset

Tiedonhallinnan lainsäädännön uudistamisen kommentteja I

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittämislinjauksia pohtineen työryhmän raportti ilmestyi äskettäin. Raportti antaa paljon pohtimisen aihetta. Minusta tuntuu, että työryhmässä ei ole laajalti ymmärretty, kuinka suuria muutoksia sen ajatukset toteutuessaan toisivat asiakirjahallintaan. Aloitetaan käsitteistöstä. Uudistamistyön yksi taustatekijä on EU:n tietosuoja-asetus. Sen pohjalta linjauksissa erotetaan tiukasti toisistaan kaksi vaihetta asiakirja-aineistojen elinkaaressa: niiden hallinta viranomaisessa ”alkuperäisessä käyttötarkoituksessa” ja niiden hallinta päätearkistossa, […]

Ei me mitään arkistojen kanssa…

Välillä törmää ajatukseen, että pitäisi lakata puhumasta ”asiakirjahallinnasta”, ”asiakirjoista” ja ”arkistoista”. Sen sijaan pitäisi puhua jostain digitaalisesta diibadaabasta, koska digitaalisuus, koska toiminnan murros, koska uudet mediat, koska se tai tuo on siitä innostunut, koska digitaalisuudella voi ehkä saada rahaa. Ymmärrän ajatuksen. Digitaalisuus totta kai mullistaa toimintaa ja on alan arkipäivää. Digitaalisen diibaaban maisteriohjelma kuulostaisi hyvältä. Asiakirjahallinnan maisterius ei niinkään. Ihmiset ymmärtävät sen herkästi väärin. […]

Tietoarkkitehtuurista

TIETOARKkitehtuuri ja TIETOARKisto, onko niillä mitään muuta yhteistä kuin ensimmäiset kahdeksan kirjainta? Tietoarkkitehtuurissa kuvataan tietoa kolmella eri kuvaustasolla: käsitteellinen, looginen ja fyysinen. Tietoarkistossa kuvaillaan tutkimusaineistoja, mutta onko tietoarkiston kuvailutyössä havaittavissa tietoarkkitehtuurissa käytetyt kuvaustasot? Näihin visaisiin, nyt jo lukijan mieltä kovasti kutkuttaviin kysymyksiin, haetaan vastausta tällä kevyellä blogikirjoituksella.

Tietoarkkitehtuurissa tiedon käsitteellisen tason kuvaaminen on eräänlainen hahmotteluvaihe. Siinä pohditaan, mitkä käsitteet liittyvät kuvauksen kohdealueeseen. Myös käsitteiden väliset suhteet hahmotellaan, ja jos käsitteet eivät ole kaikille osapuolille selviä, ne myös määritellään. Tietoarkistossa tutkimusaineistojen kuvailuissa käsitteellisen hahmon muodostavat mm. aihealue ja asiasanat. Ne eivät vielä yksityiskohtaisesti kerro, mistä tutkimusaineistossa on kysymys. Ne kuitenkin auttavat aineistoon tutustuvaa hahmottamaan, olisiko aineisto heitä kiinnostava.

Tietoarkkitehtuurissa pohditaan loogisella tasolla esimerkiksi sitä, mitä ja millaisia käsitteisiin liittyvät tiedot ovat. Myös tietojen väliset suhteet esitetään tarkasti. Usein lisäksi kuvataan, missä tiedot loogisesti sijaitsevat ja missä kaikkialla tiedot kulkevat. Tietoarkiston aineiston kuvailuissa käsitteellistä hahmoa selvennetään muun muassa aineiston tietosisältöä kuvaavalla tiivistelmällä sekä tiedoilla keräysmenetelmistä ja -välineistä, otantamenetelmistä, tekijöistä ja kerääjistä. Kuvailussa kerrotaan myös aineiston looginen sijainti eli aineiston sarja. Julkaisuluettelo havainnollistaa aineiston tietojen virtaamista ympäri maailman.

Tietoarkkitehtuurissa fyysisellä tasolla kuvataan esimerkiksi tiedon fyysinen sijainti ja käytetyt koodistot. Tietoarkistossa kvantitatiivisista aineistoista kuvataan muuttujien tiedot – täsmälliset kysymyslauseet ja vastausvaihtoehdot arvoineen sekä useimmiten myös tilastolliset tunnusluvut. Aineiston fyysinen sijaintikin on kuvailussa kerrottu, tosin tietoturvallisesti, todeten aineiston olevan Tietoarkistossa.

Jos Tietoarkisto ei kuvailisi tutkimusaineistojaan, olisi niiden löytäminen, ymmärtäminen ja uudelleenkäyttö hyvin hankalaa. Sama asia on tietoarkkitehtuurissa. Jos tietoarkkitehtuuria ei tehdä, on tietojen löytäminen, ymmärtäminen ja uudelleenkäyttö ongelmallista. Tietoarkkitehtuuri on siis tiedolle sama kuin Tietoarkiston kuvailutyö tutkimusaineistoille – saattamista löydettäväksi, ymmärrettäväksi ja uudelleenkäytettäväksi.

Katja Moilanen
tietoarkkitehti
katja.j.moilanen [at] uta.fi

Sotkuisen kellarin hallintaa

Brittikonsultti Marc Fresco vieraili Mikkelissä liikearkistopäivillä. Käytäväkeskustelussa hän totesi ykskantaan MoReq2010:n olevan kuollut, epäonnistunut kokeilu: sinänsä loistava määritys, jota kukaan ei kuitenkaan käytä. Jatkoa ei tule, koska kenelläkään ei ole siihen enää rahaa ja intoa. Visio yhteisestä Euroopasta on siis tälläkin alueella kuollut. Toinen mielenkiintoinen keskustelu liittyi information governancen käsitteeseen. Marc myönsi sen saaneen jalansijaa records managementin kustannuksella, Fresco ei kuitenkaan pitänyt muutosta kovin dramaattisena. […]