Tag Archives: Julkaisut

Lähes 400 sivua tekstiä arkistoalasta Suomessa

Eljas Orrmanin arkistoalan kirjoitukset kokoava De archivis. Arkistoista – om arkiv – on archives on nyt saatavilla yliopiston TamPubissa. Kirjassa on Suomen arkistoalasta lähes neljäsataa sivua tekstiä neljältä vuosikymmeneltä kolmella kielellä. Suurin osa kirjoituksista käsittelee arvonmääritystä, arkistohistoriaa tai juridiikaa, mutta muitakin aiheita on mukana. Toivottavasti tekstit tulevat tätä kautta yleiseen käyttöön ainakin yliopistoissa, joissa alan […]

Kuluttajakansalaisten eri roolit ruokahävikin vähentäjinä

Artikkelimme kuluttajakansalaisten rooleista ruokahävikin vähentämisessä on julkaistu Kulutustutkimus.Nyt-lehden teemanumerossa “Markets in Transition” (1–2/2018). Artikkelissa kuvailemme ja analysoimme kuluttajakansalaisten roolia aktiivisina ruokahävikin vähentäjinä. Esitämme, että ruokahävikin vähentäminen tarjoaa kuluttajakansalaisille mahdollisuuksia muuttaa kulutustottumuksiaan samoin kuin myös vaikuttaa toisiin pyrittäessä kohti kestävämpää kulutusyhteiskuntaa.

Artikkelissa analysoimme ensin kuluttajakansalaisuuteen liittyvää kirjallisuutta ja tunnistamme kolme keskeistä kuluttajakansalaisen roolia kestävässä kuluttamisessa: kuluttajakansalaiset päätöksentekijöinä, yhteisölliset kuluttajakansalaiset ja kuluttajakansalaiset muuutoksen aikaansaajina. Tämän jälkeen esitämme jokaiseen rooliin liittyvän kuvitteellisen kertomuksen, joiden avulla toivomme tuovamme ruokahävikkitutkimuksen ja kuluttajakansalaisten eri roolit lähemmäs lukijaa sekä tavoittavamme lukijan tunne- ja kokemusperäisesti. Kertomuksien kirjoittamisessa meitä inspiroi narratiivisen tutkimuksen (ennen kaikkea narratiivisen analyysin) traditio ja CAP (creative analytical processes) -etnografia.
Käsite kuluttajakansalainen viittaa siihen, että kuluttajan ja kansalaisen roolien yhteyksiä ja limittäisyyksiä korostetaan. Täten käsite purkaa perinteistä määritelmää yhtäältä kulutuskäyttäytymisestä nautinnonhaluisena, itsekeskeisenä, hyötyjen maksimointiin keskittyvänä toimintana ja toisaalta kansalaisuudesta yhteisen hyvän palvelemisena yksinomaan kansallisvaltion ja kansalaisyhteiskunnan piirissä. Sen sijaan painotetaan kuluttajuuden ja kansalaisuuden toisiaan täydentäviä ulottuvuuksia: esimerkiksi kansalaisen altruistisen ja moraalisen huolen ympäristöstä ei tarvitse rajoittua vain perinteiseen poliittiseen aktivismiin, vaan se voi ilmetä myös ympäristöystävällisten tuotteiden eettisessä kuluttamisessa. Kuluttaminen onkin vahvistunut poliittisen toiminnan alueena.

Tunnistamamme kuluttajakansalaisten roolit perustuvat aiempaan kirjallisuuteen kuluttajakansalaisuudesta ja kestävästä kuluttamisesta. Kertomusten kirjoittamisessa taas hyödynsimme viimeaikaisia ruokahävikkitutkimuksia kuluttajien ominaisuuksista ja käytännöistä.

Kuluttajakansalainen päätöksentekijänä tekee itsenäisesti kulutuspäätöksiä ja -valintoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän kestäviä. Näin toimimalla kuluttajakansalainen päätöksentekijänä voi saada aikaan muutoksia kohti ekologisempaa elämistä mikrotasolla, esimerkiksi oman kotinsa ja arkensa piirissä. Toisaalta tällaista ymmärrystä kuluttajakansalaisen roolista on myös kyseenalaistettu. Vaikka meillä olisi vahva tavoite tai pyrkimys toimia ympäristöystävällisesti, tekomme eivät aina noudata tätä tavoitetta. Samoin keskittyminen mikrotasoon, eli kuluttajaan yksilönä, voi olla riittämätöntä ilmastonmuutokseen liittyvien haasteiden tehokkaassa ratkaisemisessa.

Mika – kestävämpien kulutuspäätöksien tekemistä ruokahävikin välttämiseksi

Mika ostaa paljon eineksiä, sillä hän ei ole tottunut ruoanlaittoon. Niiden ansiosta hän ei tuota kotonaan paljon ruokahävikkiä, hän huomaa iloisena. Mika on hintatietoinen kuluttaja – hän on oppinut säästäväisen elämäntavan vanhemmiltaan. Vähentääkseen ruokahävikkiä hän on nyt alkanut ostaa päiväyksen lähenemisen vuoksi alennettuja tuotteita. Tämä tekee hänet iloiseksi, sillä hän lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla: säästää rahaa ja vähentää ruokahävikkiä. Hän myös valitsee kaupassa “sinkkubanaaneja” ja “rumia” vihanneksia, jotka kuitenkin ovat täysin syömäkelpoisia. Hän kokee, että valitsemalla juuri nämä tuotteet ruokakaupan hyllyiltä hän auttaa kauppiasta ruokahävikkiongelmaan puuttumisessa. Viikko sitten Mikan aikuiset lapset kävivät hänen luonaan ja kertoivat hänelle uudesta sovelluksesta, jonka avulla voi ostaa ja noutaa ravintoloiden ylimääräisiä annoksia alennettuun hintaan. Mika on innokas kokeilemaan tätä palvelua, sillä se säästäisi hänet kokkaamisen vaivalta.

Yhteisöllinen kuluttajakansalainen puolestaan laajentaa ymmärrystä kuluttajasta vain “shoppailijana” siten, että huomioon otetaan myös kuluttamisen arkiset käytännöt ja rutiinit. Samalla fokus laajenee kaikkiin kuluttamisen vaiheisiin: hankkimiseen, käyttöön ja pois heittämiseen. Kulutuskäytäntöjen korostaminen tuo mukaan sosiaalisuuden, sillä käytännöt omaksutaan ja opitaan sosiaalisissa tilanteissa. Yksilölliset käytännöt voivat muuttua osallistumalla kestäviin käytäntöihin tietyissä sosiaalisissa konteksteissa (esimerkiksi hävikkiruoan kokkaaminen ruoanlaittokurssilla). Muutoksen tapahtuminen leviääkin yksilötasoa laajemmalle, kuten kotitalouksien, yhteisöjen ja sosiaalisia käytäntöjä jakavien ryhmien (esim. Marttojen) piiriin. Tälläkään tasolla muutokset eivät tosin yllä makrotasoon, kuten markkinajärjestelmiin tai poliittisiin linjauksiin.

Anne – ruokahävikin vähentämisen käytännöt osana arkea

Ruokahävikin määrä Annen kotona on vähäinen, sillä hän kiinnittää asiaan paljon huomiota. Ennen ruokakaupassa käyntiä Anne suunnittelee huolellisesti viikon ruokalistan. Ostoksia tehdessään hän ihmettelee, miksi kaupoissa pitää olla niin valtavat valikoimat elintarvikkeita ja miksi joidenkin hedelmien pitää olla tarjolla ympäri vuoden. Anne on hyvin luova laittaessaan ruokaa. Hän kehittelee uusia reseptejä ruoista, jotka ovat vanhentumassa, ja jakaa nämä reseptit ruoka-aiheisen bloginsa lukijoiden kanssa. Arvioidessaan ruoan syötävyyttä Anne käyttää aistejaan: hän haistaa ja maistaa ruokaa ennemmin kuin luottaa päiväysmerkintöihin. Hän syö usein lastensa lautaselle jättämää ruokaa ja antaa ruoantähteitä perheen koirille, jotka auttavat mielellään ruokahävikin vastaisessa taistelussa. Annen kiireisen elämäntavan vuoksi ruokahävikki on kuitenkin joskus väistämätöntä. Anne on keskustellut ruokahävikistä useasti ystäviensä ja tuttaviensa kanssa sekä antanut näille vinkkejä tähteiden käyttöön. Hän on myös osallistunut ruokahävikkiaiheisiin tapahtumiin ja haasteisiin sosiaalisessa mediassa.


Kuluttajakansalainen muutoksen aikaansaajana viittaa siihen, että kuluttajakansalaiset voivat pyrkiä muuttamaan oman käytöksensä lisäksi muiden käytöstä ja laajemminkin yhteiskuntaa esimerkiksi ekologisesti kestävämmäksi. Kuluttajakansalaiset arvioivat tällöin kriittisesti nykyistä yhteiskuntajärjestelmää ja ovat tietoisia siitä, että kaikkien toimijoiden, myös yritysten ja poliitikkojen, tulee tehdä muutoksia – vastuu ei ole yksin kuluttajien harteilla.

Teemu – kriittistä kommunikointia nykyisen ruokajärjestelmän sudenkuopista

Teemu on perustanut start up -yhtiön vaimonsa ja joidenkin läheisimpien ystäviensä kanssa. Yhtiön tavoitteena on hyödyntää ruokaa, joka muuten päätyisi jätteeksi esimerkiksi tekemällä olutta ylijäämäleivästä. Teemu on valmis irtisanoutumaan nykyisestä työstään heti kun start up -yritys on toimintakunnossa. Jotkut hänen ystävistään ovat dyykkaajia, ja välillä hän järjestää heidän kanssaan juhlia, joissa käytetään pääasiassa kauppojen roskiksista pelastettua ruokaa. Vaikka Teemu ymmärtää ja tukee dyykkausta, hänen mielestään vaaditaan radikaalimpia muutoksia nykyisen ruokajärjestelmän muuttamiseen. Vapaa-aikanaan Teemu on aktiivinen vapaaehtoistyöntekijä organisaatiossa, joka kerää ylijäämäruokaa supermarketeista, kahviloista sekä leipomoista ja välittää sitä tarvitseville. Hän myös tuottaa humoristisia Youtube-videoita ekologisesti kestävästä elämäntavasta vaimonsa kanssa. Nämä videot myös haastavat katsojan muuttamaan arkeaan kestävämmäksi. Teemu kutsuttiin hiljattain kertomaan ruokahävikkifestivaaleille ideoistaan eli vaihtoehtoisista ruokajärjestelmistä ja ruokahävikistä.


Artikkelissamme esittämä jäsennys kuluttajakansalaisten eri rooleista korostaa, että kuluttajat ovat kykeneviä saamaan aikaan muutoksia monilla eri tasoilla. Tämä näkökulma tarjoaa kontrastin moniin aiempiin ruokahävikkitutkimuksiin, joissa kuluttajan on esitetty sortuvan markkinoiden tarjoamiin tilaisuuksiin – kuluttaja on hahmotettu toisin sanottuna markkinoiden “uhrina”. Laajempi muutos kohti kestävää kehitystä vaatii, että huomiota kiinnitetään myös kuluttajiin kansalaisina, jolloin kestävä kuluttaminen on osa arkisia käytäntöjä. Tähän liittyy myös toisiin kuluttajiin vaikuttaminen, mikä korostaa yhteisöllisten kuluttajakansalaisten ja kuluttajakansalaisten muutoksen aikaansaajina tärkeyttä.

Artikkelillamme on myös tarjottavaa päättäjille. Vaikka viime vuosina on toteutettu useita kampanjoita ja aloitteita, joilla on pyritty lisäämään kuluttajien tietoisuutta ruokahävikistä, ongelmaan puuttuminen vaatii tehokkaampia ratkaisuja. Viimeaikainen tutkimus onkin suositellut eettisen kuluttamisen myönteisten ulottuvuuksien painottamista, kuluttajaroolin korostamista kansalaisuusroolin sijasta. Tämä tarkoittaa siirtymistä pois syyllistämisestä vetoamalla kansalaisten velvollisuuksiin – sen sijaan tulisi painottaa kuluttajien voimaannuttamista kestävän kuluttamisen avulla.

– Outi

Artikkelin viittaustiedot: Närvänen, E., Mesiranta, N., Mattila, M. (2018) “Roles of consumer-citizens in food waste reduction”, Kulutustutkimus.Nyt 12:1–2, 20–32.

Kuvat Pixabaysta.

Tanssii potentiaalisen ruokahävikin kanssa: artikkelimme ajallisuuden järjestämisestä ruokahävikin vähentämisen käytännöissä julkaistu

Tutkimusprojektimme artikkeli on julkaistu Time & Society -lehdessä. Käsittelemme artikkelissa sitä, miten ruokahävikin vähentämisen käytännöt järjestävät ajallisuutta. Taustalla on ajatus siitä, että ajallisuuden järjestäminen tietyllä tavalla vaikuttaa ruokahävikin ontologiaan eli olemassaolon muotoihin. Jos kuluttaja esimerkiksi aikatauluttaa ja suunnittelee ostoksensa tarkkaan, voi olla, ettei ruokahävikkiä pääse syntymään lainkaan. Toisaalta taas esimerkiksi pakastaminen voi tehdä ruokahävikin ontologiasta häilyvää, kuten jos ajatellaan melkein unohdettua ruokaa pakasterasiassa jossain arkkupakastimen pohjalla. Näiden vaihtelevien ontologioiden tutkiminen puolestaan on tärkeää, sillä niiden ymmärtäminen voi auttaa ruokahävikin ehkäisyssä.

Läpi artikkelin lähestymme ruokahävikin vähentämistä inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden välisinä suhteina ja käytäntöinä. Emme toisin sanottuna keskity vain siihen, mitä ihmiset tekevät, vaan kiinnitämme huomiota myös siihen, miten esimerkiksi pakastimet, jääkaapit, raaka-aineet ja ruoan mikrobit ovat toiminnassa mukana. Tästä tulee myös käsite “toimijuuden tanssi” (dance of agency; Pickering 2017), johon otsikossakin viitataan. Toimijuuden tanssi viittaa siihen, että toimijuus jakautuu kaikkien niiden kesken, jotka osallistuvat tiettyyn (ruokaan) liittyvään käytäntöön. Toimijuuden nähdään muotoutuvan tämän tanssin aikana: inhimillisillä tai ei-inhimillisillä ei ole mitään valmiiksi määriteltyä, jähmeää ja pysyvää toimijuutta, vaan se muotoutuu tietyissä käytännöissä, tietyissä (hetkellisissä) moniaineksisissa kokoonpanoissa. Konkreettisesti toimijuuden tanssin voi nähdä ilmenevän esimerkiksi silloin, kun kuluttaja vanhentuneesta päiväyksestä huolimatta käyttää vaikkapa maitoa leivonnassa –  kuluttaja käyttää aistikokemuksiaan päätelläkseen, kykeneekö tanssipari vielä jatkamaan tanssia ja tanssin kesto voi pidentyä.
Tunnistimme artikkelissa neljä käytäntöjen kimppua, jotka järjestävät ajallisuutta ruokahävikin vähentämisessä: aikatauluttaminen, hetkellinen pysäyttäminen, venyttäminen ja tahdistaminen. Vastaavasti jokainen niistä tuotti potentiaalisen ruokahävikin eri tavalla. Aikatauluttamisessa ruokahävikki ei todellistunut, kuten esimerkiksi kuluttajien suunnitellessa ruokaostoksia. Hetkellisessä pysäyttämisessä ruokahävikki taas todellistui elvytettynä ruokana – esimerkiksi silloin, kun hävikkiuhanalainen ruoka pakastettiin ja myöhemmin “elvytettiin” sulattamalla käyttöä varten. Venyttäminen sai aikaan torjuttua ruokahävikkiä: kuluttajat saattoivat olla välittämättä päiväysmerkinnöistä ja luovasti soveltaa potentiaalisesta ruokahävikistä syömäkelpoista ruokaa. Tahdistaminen puolestaan tuotti harmonisoitua ruoka(hävikkiä), jolloin kuluttajat ostivat ja käyttivät ruokaa “oikeaan” aikaan (esim. sesonkivihannekset) ja hyödynsivät tähteitä kiireisen arjen apuna.

Artikkelin johtopäätöksenä esitämme, että ruokahävikin vähentämistä tutkittaessa on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota ajallisuuteen, hetkellisiin ajan vakauttamisiin ja käytäntöihin, joita ei usein välttämättä edes ajatella. Ruoan pilaantumisprosessit ovat arvaamattomia ja vaikeasti ennustettavia, mutta järjestämällä ajallisuutta eri tavoin on mahdollista puuttua potentiaalisen ruokahävikin muotoutumiseen ja siten vähentää hävikkiä.


Lähteet

Pickering A. 2017. ”The ontological turn: Taking different worlds seriously.” Social Analysis 61:2, 134–150.

Kuvat Pixabaysta.

Artikkelin viittaustiedot: Mattila, M., Mesiranta, N., Närvänen., E., Koskinen, O. & Sutinen, U. (2018). “Dances with potential food waste: Organising temporality in food waste reduction practices”, Time & Society.

https://doi.org/10.1177/0961463X18784123

– Outi

Artikkelimme ruokahävikkiin liittyvistä sosiaalisen median kampanjoista julkaistu

Tutkimusprojektimme sai hiljattain hyviä uutisia, kun varmistui, että artikkelimme ”Creativity, aesthetics and ethics of food waste in social media campaigns” on hyväksytty julkaistavaksi Journal of Cleaner Production -lehdessä.

Tuo artikkeli on 18.7.2018 asti vapaasti kaikkien luettavissa, sen jälkeen kokoteksti on saatavana vain lehden tilaajille. Artikkelin voit lukea täältä: https://authors.elsevier.com/a/1X7zM3QCo9R2RW

Artikkelissa tarkastelimme kolmea suomalaista sosiaalisen median kampanjaa ruokahävikkiin liittyen. Tutkimme, millaisia sosiokulttuurisia merkityksiä niissä luodaan ruokahävikin vähentämiselle. Tunnistimme kolme teemaa, joilla luodaan positiivisia merkityksiä: luovuus, estetiikka ja etiikka. Luovuus liittyy mm. uusien tähderuokareseptien luomiseen ja innovatiivisiin tapoihin käsitellä ja säilyttää ruokaa. Estetiikka puolestaan liittyy mm. siihen, miten kauniilla visuaalisilla keinoin tähteistä kokattua ruokaa esitetään sosiaalisessa mediassa tai aistien (maku- ja hajuaistit) käyttöön ruokahävikin yhteydessä. Kampanjoissa etiikka taas liittyi mm. ruoan arvostamiseen, lapsuuden perinteisiin tai vastuulliseen kuluttamiseen.

Artikkelin viittaustiedot:
Närvänen, E., Mesiranta, N., Sutinen, U. & Mattila, M. (2018).”Creativity, aesthetics and ethics of food waste in social media campaigns”, Journal of Cleaner Production. https://doi.org/10.1016/j.jclepro.2018.05.202

– Nina

Tutkimusaineistojen ja -julkaisujen tekijyydestä sopiminen on tutkijan etu

Kuka tutkimusaineistossa on tekijä? Kysymys saattaa vaikuttaa selvältä: aineiston tekijä on sen kerääjä. Asia muuttuu kuitenkin monimutkaisemmaksi, jos kyseessä on tutkimushanke, jossa aineistoa ovat keränneet useat tutkijat tai muut tahot. Kenellä on silloin oikeus tulla merkityksi tekijäksi? Entäpä tilanteessa, jossa aineistosta ja tutkimustuloksista tuotetaan julkaisuja? Kuinka tekijyyden määrittäminen ja kaikkien työpanoksen oikeudenmukainen tunnustaminen otetaan huomioon hyvän tieteellisen käytännön mukaisesti?

Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) julkaisi tammikuussa suosituksen tieteellisten julkaisujen tekijyydestä sopimisesta, jonka laatimiseen osallistuin Tietoarkiston edustajana. Suosituksen tavoitteena on kannustaa erityisesti yhteisjulkaisuja tuottavia tutkimusryhmiä sopimaan tekijyydestä mahdollisimman ajoissa. Taustalla on ensinnäkin tavoite ehkäistä tekijyyskiistoja ja toisaalta muistuttaa, että tekijyyden asianmukainen merkitseminen on hyvän tieteellisen käytännön mukaista. Akateemisessa maailmassa tieteellinen julkaiseminen on tärkeä osa tutkijan meritoitumista ja nimi tekijäluettelossa kerryttää tieteellistä pistesaalista. Tämän vuoksi on tärkeää, että jokaisen tekijän työpanos tunnustetaan oikeudenmukaisesti. Tavoitteena onkin kannustaa tutkimushankkeita ja -ryhmiä pohtimaan sitä tapaa, jolla jokaisen osallisuus tehtyyn tutkimukseen huomioidaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

Suosituksen yhtenä tavoitteena on kannustaa tutkimusryhmiä huomioimaan tekijyyden eri aspekteja tutkimuksen eri vaiheissa. Kysymys tekijyydestä kristalloituu usein siitä, kuka kirjoitti ja kuinka paljon. Monenlaiset muut roolit voivat kuitenkin oikeuttaa siihen, että tutkija saa nimensä tekijäksi. Suositus määrittelee tekijyydeksi kaikkea toimintaa, joka tuottaa ja mahdollistaa tutkimustietoa. Siten esimerkiksi tutkimusaineistojen tuottaminen, analyysi ja tulkinta voivat joillain tieteenaloilla oikeuttaa tekijyyteen. Tieteenalakohtaiset erot ja käytännöt eivät kuitenkaan ole aina selviä, jos tutkimushankkeessa on useiden eri tieteenalojen edustaja. Silloin myös aineistoja koskevien käytäntöjen tekeminen selväksi on kaikkien edun mukaista.

TENKin ohjeistus suosittelee laatimaan aineistonhallintasuunnitelman, jossa aineistoihin liittyvät velvollisuudet ja oikeudet tulevat määritellyiksi. Myös Tietoarkistossa kannustamme tutkijoita aina laatimaan aineistonhallintasuunnitelman ja sopimaan aineistoihin liittyvistä oikeuksista. Sopiminen selkiyttää esimerkiksi sitä, kuka merkitään aineiston tekijäksi. Tekijänoikeudellisesta näkökulmasta aineistoista sopiminen turvaa aineiston tekijän (aineiston kerääjän, koostajan tai luovuttajan) moraalisia oikeuksia. Jos aineisto arkistoidaan jatkokäyttöä varten, ovat jatkokäyttäjät aina velvoitettuja viittaamaan siihen asianmukaisesti. Tämä on tärkeää myös siksi, että tutkimus- ja tietoaineistojen tuottaminen ja jakaminen on tutkijalle tieteellinen ansio samalla tavalla kuin tutkimusjulkaisu.

Tämä blogiteksti on viimeinen tietoarkistolaisena kirjoittamani. Matkani tutkimusdatan ja avoimen tieteen parissa jatkuu kuitenkin uusissa tehtävissä Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Lisätietoa:
» Tietoarkiston asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.fsd at uta.fi
» Aineistonhallinnan käsikirja, sopimukset ja oikeudet
» Tutkimuseettinen neuvottelukunta: Tieteellisten julkaisujen tekijyydestä sopiminen

Katja Fält
tietoasiantuntija, TTY
Tietoarkiston entinen humanististen alojen tieteenala-asiantuntija
fsd [at] uta.fi

Arkistot ja asiakirjat nykyajan informaatiokentässä

”Arkistot ja asiakirjat nykyajan informaatiokentässä” löytyy nyt TamPubista. Täytyy heti täsmentää, että ”nykyaika” tarkoittaa vuotta 1975. Kysymys on nimittäin uudelleenjulkaisusta. Lainaus esipuheesta: Martti Favorinin vuonna 1975 Arkistotoimikunnalle laatima selvitys “Arkistot ja asiakirjat nykyajan informaatiokentässä” on vähäisen suomalaisen arkistotutkimuksen klassikko monesta syystä. Se valaisee asiakirjahallinnan tilannetta 1970-luvulla ja sitä kehitystä, joka johti vuoden 1981 arkistolakiin. Tietääkseni […]

Nyt sitä saa…

…arkistotiedettä nimittäin. Lähes tuhatsivuinen Research in the Archival Multiverse ilmestyi viime vuonna paperilla ja on nyt vapaasti saatavilla verkosta.

Aineistojen avoimuus saattaisi ratkaista monta lääketieteen tutkimuksen ongelmaa

Tutkimusaineistojen avoimuus on päivän trendi. Ehkä vähän yllättäen myös arkaluonteista tietoa sisältävien aineistojen avaamisen puolesta puhuu yhä useampi tutkija, ja lääketieteen julkaisut ovat alkaneet vaatia artikkelin julkaisijoita avaamaan tutkimusaineistonsa. Nyt on hyvä hetki istua alas ja pohtia syitä, joiden vuoksi aineistojen avoimuutta halutaan edistää terveys- ja lääketieteen tutkimuksen alalla.

En tässä kirjoituksessa kajoa tietosuojakysymyksiin tai aineistojen avaamisesta tutkittaville koituviin hyötyihin. Jälkimmäisestä aiheesta on tulossa Tietoarkistoblogiin oma kirjoitus, ja Euroopan unionin yleisen tietosuojan kansallinen tulkinta on vielä sen verran kesken, että tietosuoja-asiaan kannattaa paneutua vasta myöhemmin. Kannattaa seurata Tietoarkiston tapahtumia, esimerkiksi loka-marraskuussa on luvassa kaksi aiheeseen liittyvää seminaaria.

Sitten takaisin blogin varsinaiseen aiheeseen.

Kaikessa tutkimuksessa, ei pelkästään terveys- ja lääketieteissä, on ongelmallista, jos tutkimustuloksia ei pystytä toistamaan. Lääketieteissä toistettavuuden puute johtaa epävarmuuteen siitä, mikä olisi paras tapa hoitaa potilaita. Lääketieteissä seuraukset ovat siis moniin muihin tieteenaloihin verrattuna erityisen vakavia.

Toistettavuuden puute voi johtua monista tekijöistä. Aineisto voi olla liian pieni, jolloin tulokset voivat olla sattumalöydöksiä. Aineistossa tai sen analyysissa käytetyissä menetelmissä voi olla puutteita, joiden seurauksena löytyy eroja, joita ei todellisuudessa ole. Tai yhteyttä ei ole olemassakaan, mutta vasta kun takana on riittävän monta laadukasta tutkimusta, jotka eivät hypoteesia vahvista, voidaan todeta, ettei hypoteesi pitänyt paikkaansa.

Tutkimusaineistojen avoimuutta halutaan, koska se parantaa tutkimuksen laatua ja laadukkaammat tutkimukset johtavat parempaan toistettavuuteen. Epidemiologisesta tutkimuksesta voidaan siirtyä nopeammin varsinaisten syy-yhteyksien selvittämiseen. Yhtenäisistä tutkimustuloksista saadaan käypä hoito -suosituksia, joiden perustana on vahva näyttö vaikuttavuudesta. Meta-analyyseihin kun pätee sama ”garbage in, garbage out” -periaate kuin monella muullakin alalla: meta-analyysi tai systemaattinen kirjallisuuskatsaus voi olla vain niin hyvä kuin ovat ne alkuperäiset tutkimustulokset, joiden pohjalta analyysit ja koosteet tehdään.

Tutkimusaineistojen avoimuuden lisääntyminen mahdollistaa myös yhä useammin yksilötason potilastietoihin perustuvat individual patient data (IPD)-meta-analyysit sen sijaan, että jouduttaisiin tyytymään pelkkiin artikkeleiden tarjoamiin tunnuslukuihin. Avoimien aineistojen avulla tutkimuksen tuloksia voi vertailla helposti toisenlaiseen populaatioon, (jonka dataa ei ole analysoitu vielä ihan samalla tavalla) ja löydökset joko vahvistuvat tai osoittautuvat merkityksettömiksi.

Avoimesta tutkimusaineistosta voi myös varmistaa alkuperäiset tulokset ja käytettyjen menetelmien asianmukaisuuden. On valitettavan tavallista vaihtaa ja muokata alkuperäisen kiinnostuksen kohteina olleita tulosmuuttujia, päävasteita, parempien tulosten toivossa. Avoin data auttaa varmistamaan, että alun perin kiinnostavat vasteet myös analysoidaan ja tulokset julkaistaan. Dataväärennöksiä datojen avaaminen tuskin kokonaan lopettaa, mutta niiden tekeminen ainakin vaikeutuu.

Sitten on hyvin tunnettu ongelma, eli julkaisuharha. Negatiivisia tutkimustuloksia ei haluta julkaista, tai vaikka haluttaisiinkin, niitä ei välttämättä saa julkaistua. Lääketehdas voi olla halukas hautaamaan vakavia sivuvaikutuksia tuottaneen lääkkeen tutkimuksen kokonaan ja samaa lääkeainetta voi sitten testata jokin muu taho tietämättä jo todettuja haittavaikutuksia. Jos kaikkien rekisteröityjen tutkimusten aineistot on pakko avata, näitä negatiivisia kokeita ei ole yhtä helppo haudata.

Tehdyistä tutkimuksista voi ottaa myös oppia. Julkaistusta datasta voi saada lisätietoa siitä, mitä taustatekijöitä on syytä ottaa huomioon satunnaistettaessa tutkittavia ryhmiin. Datan saattaminen muiden tutkijoiden käyttöön auttaa saamaan aiheeseen uusia näkökulmia ja havaitsemaan millainen tutkimus toimii ja millainen ei. Kaiken kaikkiaan tarve tutkia samoja ilmiöitä, hoitoja ja lääkkeitä yhä uudelleen vähenee.

Avoimuuden sivuilmiönä tutkijat kertovat tekevänsä tutkimusaineiston avaamiseen tähtäävää tutkimusta huomaamattaan hieman huolellisemmin kuin tutkimusta, jonka aineisto ja menetelmät jäävät vain heidän omaan käyttöönsä. Kun tietää joutuvansa perustelemaan jokaisen päätöksen, tulee tarkasteltua tarkemmin menetelmällisiä valintoja, joita aiemmin on pitänyt itsestään selvinä.

Tutkimusaineistojen avoimuus ei siis ehkä korjaa kaikkia lääketieteen tutkimuksen ongelmia, mutta auttaa kyllä hyvin monen nujertamisessa.

Annaleena Okuloff
erikoissuunnittelija, THL
Tietoarkiston entinen terveystieteiden tieteenala-asiantuntija
fsd [at] uta.fi

Aineistojen avoimuus saattaisi ratkaista monta lääketieteen tutkimuksen ongelmaa

Tutkimusaineistojen avoimuus on päivän trendi. Ehkä vähän yllättäen myös arkaluonteista tietoa sisältävien aineistojen avaamisen puolesta puhuu yhä useampi tutkija, ja lääketieteen julkaisut ovat alkaneet vaatia artikkelin julkaisijoita avaamaan tutkimusaineistonsa. Nyt on hyvä hetki istua alas ja pohtia syitä, joiden vuoksi aineistojen avoimuutta halutaan edistää terveys- ja lääketieteen tutkimuksen alalla.

En tässä kirjoituksessa kajoa tietosuojakysymyksiin tai aineistojen avaamisesta tutkittaville koituviin hyötyihin. Jälkimmäisestä aiheesta on tulossa Tietoarkistoblogiin oma kirjoitus, ja Euroopan unionin yleisen tietosuojan kansallinen tulkinta on vielä sen verran kesken, että tietosuoja-asiaan kannattaa paneutua vasta myöhemmin. Kannattaa seurata Tietoarkiston tapahtumia, esimerkiksi loka-marraskuussa on luvassa kaksi aiheeseen liittyvää seminaaria.

Sitten takaisin blogin varsinaiseen aiheeseen.

Kaikessa tutkimuksessa, ei pelkästään terveys- ja lääketieteissä, on ongelmallista, jos tutkimustuloksia ei pystytä toistamaan. Lääketieteissä toistettavuuden puute johtaa epävarmuuteen siitä, mikä olisi paras tapa hoitaa potilaita. Lääketieteissä seuraukset ovat siis moniin muihin tieteenaloihin verrattuna erityisen vakavia.

Toistettavuuden puute voi johtua monista tekijöistä. Aineisto voi olla liian pieni, jolloin tulokset voivat olla sattumalöydöksiä. Aineistossa tai sen analyysissa käytetyissä menetelmissä voi olla puutteita, joiden seurauksena löytyy eroja, joita ei todellisuudessa ole. Tai yhteyttä ei ole olemassakaan, mutta vasta kun takana on riittävän monta laadukasta tutkimusta, jotka eivät hypoteesia vahvista, voidaan todeta, ettei hypoteesi pitänyt paikkaansa.

Tutkimusaineistojen avoimuutta halutaan, koska se parantaa tutkimuksen laatua ja laadukkaammat tutkimukset johtavat parempaan toistettavuuteen. Epidemiologisesta tutkimuksesta voidaan siirtyä nopeammin varsinaisten syy-yhteyksien selvittämiseen. Yhtenäisistä tutkimustuloksista saadaan käypä hoito -suosituksia, joiden perustana on vahva näyttö vaikuttavuudesta. Meta-analyyseihin kun pätee sama ”garbage in, garbage out” -periaate kuin monella muullakin alalla: meta-analyysi tai systemaattinen kirjallisuuskatsaus voi olla vain niin hyvä kuin ovat ne alkuperäiset tutkimustulokset, joiden pohjalta analyysit ja koosteet tehdään.

Tutkimusaineistojen avoimuuden lisääntyminen mahdollistaa myös yhä useammin yksilötason potilastietoihin perustuvat individual patient data (IPD)-meta-analyysit sen sijaan, että jouduttaisiin tyytymään pelkkiin artikkeleiden tarjoamiin tunnuslukuihin. Avoimien aineistojen avulla tutkimuksen tuloksia voi vertailla helposti toisenlaiseen populaatioon, (jonka dataa ei ole analysoitu vielä ihan samalla tavalla) ja löydökset joko vahvistuvat tai osoittautuvat merkityksettömiksi.

Avoimesta tutkimusaineistosta voi myös varmistaa alkuperäiset tulokset ja käytettyjen menetelmien asianmukaisuuden. On valitettavan tavallista vaihtaa ja muokata alkuperäisen kiinnostuksen kohteina olleita tulosmuuttujia, päävasteita, parempien tulosten toivossa. Avoin data auttaa varmistamaan, että alun perin kiinnostavat vasteet myös analysoidaan ja tulokset julkaistaan. Dataväärennöksiä datojen avaaminen tuskin kokonaan lopettaa, mutta niiden tekeminen ainakin vaikeutuu.

Sitten on hyvin tunnettu ongelma, eli julkaisuharha. Negatiivisia tutkimustuloksia ei haluta julkaista, tai vaikka haluttaisiinkin, niitä ei välttämättä saa julkaistua. Lääketehdas voi olla halukas hautaamaan vakavia sivuvaikutuksia tuottaneen lääkkeen tutkimuksen kokonaan ja samaa lääkeainetta voi sitten testata jokin muu taho tietämättä jo todettuja haittavaikutuksia. Jos kaikkien rekisteröityjen tutkimusten aineistot on pakko avata, näitä negatiivisia kokeita ei ole yhtä helppo haudata.

Tehdyistä tutkimuksista voi ottaa myös oppia. Julkaistusta datasta voi saada lisätietoa siitä, mitä taustatekijöitä on syytä ottaa huomioon satunnaistettaessa tutkittavia ryhmiin. Datan saattaminen muiden tutkijoiden käyttöön auttaa saamaan aiheeseen uusia näkökulmia ja havaitsemaan millainen tutkimus toimii ja millainen ei. Kaiken kaikkiaan tarve tutkia samoja ilmiöitä, hoitoja ja lääkkeitä yhä uudelleen vähenee.

Avoimuuden sivuilmiönä tutkijat kertovat tekevänsä tutkimusaineiston avaamiseen tähtäävää tutkimusta huomaamattaan hieman huolellisemmin kuin tutkimusta, jonka aineisto ja menetelmät jäävät vain heidän omaan käyttöönsä. Kun tietää joutuvansa perustelemaan jokaisen päätöksen, tulee tarkasteltua tarkemmin menetelmällisiä valintoja, joita aiemmin on pitänyt itsestään selvinä.

Tutkimusaineistojen avoimuus ei siis ehkä korjaa kaikkia lääketieteen tutkimuksen ongelmia, mutta auttaa kyllä hyvin monen nujertamisessa.

Annaleena Okuloff
erikoissuunnittelija, THL
Tietoarkiston entinen terveystieteiden tieteenala-asiantuntija
fsd [at] uta.fi

Datapolitiikat ohjaavat avaamaan tutkimusaineistot vastuullisesti

Tampereen yliopisto julkaisi datapolitiikkansa lokakuun lopussa otsikolla Avoin tiede Tampereen yliopistossa: julkaisu- ja datapolitiikka. Asiakirja koskee sähköisiä julkaisuja ja tutkimusdataa. Sekä julkaisupolitiikassa että datapolitiikassa on tavoitteena saada tutkimustieto avoimeksi ja helposti löydettäväksi. Lisäksi politiikkapaperi kertoo, mitä avoimuutta tukevia palveluita yliopistoyhteisön jäsenille on tarjolla.

Tampereen yliopisto ei ole datapolitiikan teossa aivan viimeisenä liikkeellä, mutta turhaa kiirettäkään ei ole pidetty. Osasyynä rauhalliseen tahtiin on voinut olla se, että on ajateltu Tietoarkiston hoitavan homman jo käytännössä.

Erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana Suomessa on julkaistu useita datapolitiikkoja. Kun Tietoarkiston väistyvä johtaja Sami Borg selvitti toissa syksynä yliopistojen tilannetta, vain Jyväskylän yliopistossa oli ”tutkimuksen tietoaineistojen hallinnan periaatteet”. Nyt näitä periaatteita tai datapolitiikkoja on paitsi useissa ylipistoissa myös muissa organisaatioissa. Myös rahoittajien vaatimukset aineistonhallintasuunnitelmien laatimiseksi ja aineistojen avaamiseksi ilmentävät rahoittajien datapolitiikkoja, olipa erillistä politiikkadokumenttia olemassa tai ei.

Datapolitiikan puuttuminen ei ole onneksi estänyt Tampereen yliopiston tutkijoita tallentamasta aineistoja Tietoarkistoon. Päinvastoin he ovat olleet muiden yliopistojen tutkijoita innokkaampia arkistoijia. Paljon kiinnostavia aineistoja on kuitenkin jäänyt avaamatta, niin Tampereella kuin muissakin tutkimusorganisaatioissa. Niinpä meille tietoarkistolaisille linjaus, jossa suoraan kehotetaan tallentamaan aineistot ensi sijassa Tietoarkistoon, on tervetullut apuväline oman yliopiston aineistojen hankinnassa.

Tampereen yliopiston datapolitiikka lupaa, että Tietoarkisto tukee tutkimusaineistojen vastuullista avaamista ja huolehtii tallennettujen aineistojen pitkäaikaissaatavuudesta. Lisäksi Tietoarkiston luvataan välittävän aineistojen kuvailutiedot useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tietokantoihin. Politiikka viittaa myös Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjaan, joka opastaa hyvään datanhallintaan ja tunnisteiden poistoon. Tietoarkisto voi auttaa anonymisoinnissa, kun data tallennetaan Tietoarkistoon.

Tampereen yliopiston lisäksi Tietoarkistolla on ystäviä myös muissa suomalaisissa yliopistoissa. Tämä on käynyt selväksi. Vaikka niiden datapolitiikassa ei mainittaisi Tietoarkistoa, tarkemmassa ohjeistuksessa meihin yleensä jo viitataan, huhujen mukaan suullisessa neuvonnassa vielä useammin. Onkin hyvä muistaa, että Tampereen yliopiston avoimen tieteen linjauksissa mainitut Tietoarkiston palvelut koskevat kaikkien Suomen yliopistojen tutkijoita. Ja toki annamme neuvontaa myös muille mahdollisille asiakkaille ammattikorkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa – kunhan he ovat aikeissa tallentaa aineistojaan Tietoarkistoon.

Palvelulupauksessamme ei ole sinänsä mitään uutta. Tietoarkisto on tarjonnut palveluitaan jo lähes 20 vuotta. Ennen kuin Aineistonhallinnan käsikirja julkaistiin syksyllä 2008, vastaavaa neuvontaa sai asiakaspalvelustamme. Uutta on, että Tampereen yliopisto ja monet muut organisaatiot kehottavat tai jopa vaativat, että aineistot avataan ja suosittelevat juuri Tietoarkiston palveluita.

Toivon, että datapolitiikat eivät ole kuormitetuille tutkijoille vain yksi uusi ahdistava vaatimusten kokoelma. Ne eivät ole ratkaisu ongelmiin, joita tutkijat aineistojen avaamisessa kohtaavat, mutta ne kehottavat vahvasti ryhtymään ratkomaan mahdollisia ongelmia – ja hakemaan apua kokeneilta asiantuntijoilta. Enää aineistoja ei voi jättää avaamatta vain, koska se ei ole ollut tapana.

Tietoarkistolle, yliopistojen kirjastoille ja tutkimuspalveluille – kuka tai ketkä missäkin organisaatiossa käytännön toteuttamisesta vastaavatkaan – datapolitiikkojen julkaiseminen on vasta alkua. Pelkkä datapolitiikka ei muuta vielä mitään, vaan politiikka on jalkautettava, ja siihen me täällä Tampereella ryhdymme nyt.

Jyväskylässä ja Helsingissä datapolitiikan jalkauttamisesta on kokemusta viimeisen parin vuoden ajalta. Asiat edistyvät hitaasti, mutta ne edistyvät. Tietoarkistotyötä nyt noin 15 vuotta tehneenä olen kehityksestä suorastaan innoissani. Aineistojen avaaminen on nykyään kaikkien yhteinen juttu!

Tietoarkisto ja Tampereen yliopiston kirjasto järjestävät 9.11. Tampereella Kesytä aineistokaaos -iltapäiväseminaarin, jossa esittelen lyhyesti juuri julkaistua Tampereen yliopiston datapolitiikkaa. Iltapäivä tarjoaa myös käytännönläheistä tietoa siitä, miten hallita aineistoaan, ja millaisia palveluita tutkijan tueksi on tarjolla.

Lisätietoja
» Tampereen yliopiston julkaisu- ja datapolitiikka
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke listaa organisaatioiden linjauksia ja ohjeistuksia
» Kesytä aineistokaaos -seminaari

Helena Laaksonen
informaatikko, varajohtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi