Tag Archives: jatkokäyttö

ATT käynnistyi

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt tiedon saatavuuden ja avoimen tieteen edistämiseksi Avoimen tieteen ja tutkimuksen hankkeen vuosille 2014–2017. Virallisena tavoitteenaan ATT-hanke ”määrittää kansallisen tahtotilan vuodelle 2017 ja edistää avointa tiedettä kolmella rintamalla: tutkimusjulkaisut, tutkimusdata ja menetelmät”.

Avausseminaari järjestettiin Helsingissä 19.3.2014. Ohjelman pääosan muodostivat kolme paneelia, joissa aiheina olivat hankkeen tavoitteiden mukaan avoimet julkaisut, avoin data ja avoimet menetelmät. Toimin puheenjohtajana tutkimusdatapaneelissa, johon osallistuivat panelisteina Pirjo-Leena Forsström CSC:stä, Laura Höijer Ympäristöhallinnosta, Tuuli Toivonen Helsingin yliopistosta sekä Jussi Simpura THL:stä. Kokoan seuraavassa paneelin antia kahdesta keskusteluteemasta.

Miksi avata tutkimusdataa? Keskustelussa nousi esiin demokratianäkökulma: avaamalla tutkimusdataa kaikki pääsevät käyttämään sitä. Datan avoimen saatavuuden koheneminen voi myös edesauttaa innovaatioita ja luovuutta, mikä edistää tutkimuksen tuottavuutta.

Vaikka datan avaaminen maksaa, se voi tuottaa uutta liiketoimintaa ja tuoda myös säästöjä muun muassa uusien aineistojen pienempinä keruukustannuksina. Suomea koskevan tutkimusdatan avaaminen kansainväliseen käyttöön saattaa myös luoda uudentyyppistä, maatamme hyödyttävää tutkimustoimintaa ulkomaille.

Tutkijoiden näkökulmasta datan avaamista pidettiin erittäin keskeisenä tavoitteena. Useat panelistit mainitsivat tarpeen tieteellisen toimintakulttuurin muutokseen siten, että tutkimusdatan julkaiseminen ymmärrettäisiin tieteellisenä meriittinä. Oman tutkimuksen aineistojen avaaminen on tutkijalle myös uskottavuuskysymys, koska datansa julkaisseen tutkijan tulokset voi aina tarkistaa.

Paneeli käsitteli myös tutkimusdatan avaamisen haasteita Suomessa. Mainittujen asioiden lista muodostui pitkäksi: miten viitata tutkimusdataan ja antaa siitä meriittiä; tekijyys- ja omistajuuskysymykset; datan lisensointi; tietosuojakysymykset ja tutkimusetiikka; julkaisujen, datan ja menetelmien yhdistäminen; tutkimustiedon hyödyntäminen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa jne.

Avaamista tukevan toimintakulttuurimuutoksen haasteena on edelleen tutkimusdatan ymmärtäminen tutkijan (omana) pääomana. Liian usein datan jakaminen mielletään siitä luopumisena ja ehkä kilpailuedunkin menettämisenä. Juuri siksi tutkimusrahoittajien ja -organisaatioiden tulisi edellyttää ja ohjeistaa tutkimusdatan hallintaa ja sen suunnittelua riittävästi. Aineistonhallinnan suunnittelu ja toteuttaminen pitäisi saada itsestään selväksi osaksi tutkijoiden perustyönkuvaa.

Lisäksi paneeli totesi, että tietovarantojen avaamisessa on otettava huomioon riittävä jatkokäytön tuki. Monien tutkimusaineistojen järkevä jatkokäyttö vaatii vierihoitoa aineiston keränneeltä taholta. Tutkimusdatan jatkokäyttäjän ei siis pidä lähteä soitellen sotaan. Ei pidä laulaa virttä, jos ei tiedä sen numeroa.

Datapaneeli on nähtävissä kokonaisuudessaan seminaaritallenteesta, joka sisältää kaikki muutkin seminaariesitykset ja paneelit. Seminaari oli hyvä avaus ATT:lle.

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

ICPSR:n kesäkurssit arkistoijan opinahjona

Michiganin yliopiston yhteydessä Ann Arborissa toimiva data-arkisto ICPSR (Inter-university Consortium for Political and Social Research) järjestää vuosittain lukuisia erilaisia kesäkursseja, joiden kohderyhmänä ovat tutkijat ja arkistoalan työntekijät ympäri maailmaa. Silloin tällöin myös Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto lähettää työntekijöitänsä Ann Arboriin hankkimaan koulutusta ja uusia ideoita tutkimusaineistojen arkistointiin. Samalla tarjoutuu hyvä mahdollisuus vaihtaa kokemuksia muualta maailmasta tulleiden arkistoalan työntekijöiden kanssa. Tänä vuonna matka-arpa osui omalle kohdalleni.

ICPSR:n kesäkurssien pääpaino on ollut perinteisesti vahvasti kvantitatiivisten tutkimusaineistojen puolella, mutta heinä-elokuun vaihteessa järjestetty viisipäiväinen Curating and Managing Research Data for Re-Use tarjosi kiinnostavia näkökulmia myös kvalitatiivisten aineistojen käsittelyyn ja arkistointiin.

Kurssille osallistui 26 eri tavoin tutkimusaineistojen arkistoinnin parissa työskentelevää henkilöä. Suurin osa osallistujista tuli Yhdysvalloista, mutta joukossa oli kauempaa tulleita arkistotyöntekijöitä myös Kanadasta, Etelä-Afrikasta ja Ruotsista. Kurssin opettajina toimivat Jared Lyle ja Mary Vardigan ICPSR:stä sekä Ron Nakao Stanford Universitystä ja Jake Carlson Purdue Universitystä.

Kunkin päivän ohjelma oli rakennettu oman teeman ympärille. Päivittäisiä teemoja olivat tutkimusaineistojen elinkaari, arkistointipolitiikat, aineiston käsittely, aineistojen tietoturvallinen säilytys sekä jatkokäyttö. Kunkin päivän pääpuhuja oli kyseiseen teemaan erikoistunut asiantuntija. Luentojen lisäksi kurssi sisälsi paljon ryhmätöinä tehtyjä harjoituksia. Virallisen ohjelman ulkopuolella kurssin sisältöön kuului vierailu läheisessä Clarkin kirjastossa, jossa meille esiteltiin esimerkiksi kartta-aineistojen digitointia.

Kurssilla tutustuimme muun muassa erilaisiin teknisiin työkaluihin, jotka auttavat tutkimusaineistojen kuvailujen laatimisessa ja metadatan tallentamisessa. Opimme myös kuinka toimii pitkälle automatisoitu aineistojen talletusjärjestelmä, jossa tutkija voi luovuttaa tutkimusaineistonsa arkistoon suoraan verkossa. Tulevaisuudessa, kun rahoittajat uudistavat data-politiikkaansa ja arkistointivelvoitteet lisääntyvät myös Suomessa, vastaavaan järjestelmään siirtyminen on mitä todennäköisimmin edessä myös Yhteiskuntatieteellisessä tietoarkistossa.

Kokonaisuudessaan osallistuminen ICPSR:n kesäkurssille oli kaikin puolin hieno ja opettavainen kokemus. Opimme paljon ICPSR:n omista arkistointikäytännöistä ja aineistonkäsittelyntavoista. Lisäksi tutustuimme laajalti muihin mahdollisuuksiin käsitellä arkistoitavia tutkimusaineistoja ja saattaa niitä jatkokäyttäjien ulottuville. Uskallankin suositella nyt toista kertaa järjestettyä kurssia kaikille, jotka työskentelevät tutkimusaineistojen arkistoinnin parissa.

Lisätietoja: ICPSR:n kesäkurssien verkkosivusto.

Jarkko Päivärinta
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

ICPSR:n kesäkurssit arkistoijan opinahjona

Michiganin yliopiston yhteydessä Ann Arborissa toimiva data-arkisto ICPSR (Inter-university Consortium for Political and Social Research) järjestää vuosittain lukuisia erilaisia kesäkursseja, joiden kohderyhmänä ovat tutkijat ja arkistoalan työntekijät ympäri maailmaa. Silloin tällöin myös Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto lähettää työntekijöitänsä Ann Arboriin hankkimaan koulutusta ja uusia ideoita tutkimusaineistojen arkistointiin. Samalla tarjoutuu hyvä mahdollisuus vaihtaa kokemuksia muualta maailmasta tulleiden arkistoalan työntekijöiden kanssa. Tänä vuonna matka-arpa osui omalle kohdalleni.

ICPSR:n kesäkurssien pääpaino on ollut perinteisesti vahvasti kvantitatiivisten tutkimusaineistojen puolella, mutta heinä-elokuun vaihteessa järjestetty viisipäiväinen Curating and Managing Research Data for Re-Use tarjosi kiinnostavia näkökulmia myös kvalitatiivisten aineistojen käsittelyyn ja arkistointiin.

Kurssille osallistui 26 eri tavoin tutkimusaineistojen arkistoinnin parissa työskentelevää henkilöä. Suurin osa osallistujista tuli Yhdysvalloista, mutta joukossa oli kauempaa tulleita arkistotyöntekijöitä myös Kanadasta, Etelä-Afrikasta ja Ruotsista. Kurssin opettajina toimivat Jared Lyle ja Mary Vardigan ICPSR:stä sekä Ron Nakao Stanford Universitystä ja Jake Carlson Purdue Universitystä.

Kunkin päivän ohjelma oli rakennettu oman teeman ympärille. Päivittäisiä teemoja olivat tutkimusaineistojen elinkaari, arkistointipolitiikat, aineiston käsittely, aineistojen tietoturvallinen säilytys sekä jatkokäyttö. Kunkin päivän pääpuhuja oli kyseiseen teemaan erikoistunut asiantuntija. Luentojen lisäksi kurssi sisälsi paljon ryhmätöinä tehtyjä harjoituksia. Virallisen ohjelman ulkopuolella kurssin sisältöön kuului vierailu läheisessä Clarkin kirjastossa, jossa meille esiteltiin esimerkiksi kartta-aineistojen digitointia.

Kurssilla tutustuimme muun muassa erilaisiin teknisiin työkaluihin, jotka auttavat tutkimusaineistojen kuvailujen laatimisessa ja metadatan tallentamisessa. Opimme myös kuinka toimii pitkälle automatisoitu aineistojen talletusjärjestelmä, jossa tutkija voi luovuttaa tutkimusaineistonsa arkistoon suoraan verkossa. Tulevaisuudessa, kun rahoittajat uudistavat data-politiikkaansa ja arkistointivelvoitteet lisääntyvät myös Suomessa, vastaavaan järjestelmään siirtyminen on mitä todennäköisimmin edessä myös Yhteiskuntatieteellisessä tietoarkistossa.

Kokonaisuudessaan osallistuminen ICPSR:n kesäkurssille oli kaikin puolin hieno ja opettavainen kokemus. Opimme paljon ICPSR:n omista arkistointikäytännöistä ja aineistonkäsittelyntavoista. Lisäksi tutustuimme laajalti muihin mahdollisuuksiin käsitellä arkistoitavia tutkimusaineistoja ja saattaa niitä jatkokäyttäjien ulottuville. Uskallankin suositella nyt toista kertaa järjestettyä kurssia kaikille, jotka työskentelevät tutkimusaineistojen arkistoinnin parissa.

Lisätietoja: ICPSR:n kesäkurssien verkkosivusto.

Jarkko Päivärinta
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Terveisiä Metodifestivaaleilta 2013

Jo lähes perinteeksi muodostuneet Metodifestivaalit järjestettiin toukokuussa kolmannen kerran, nyt jälleen Jyväskylässä. Metodifestivaalit on oivallinen tilaisuus perehtyä erilaisiin tutkimusmenetelmiin ja niiden käyttötapoihin poikkitieteellisesti. Samalla voi luoda kontakteja muihin tieteentekijöihin eri puolilta Suomea ja ulkomailta. Tietoarkistosta lähti Jyväskylään kuusihenkinen delegaatio esittelemään tietoarkiston palveluja sekä tutustumaan festivaalien kiinnostavaan luentotarjontaan. Kaunis sää ja festivaalipaikkana toimineen Agora-rakennuksen sijainti Jyväsjärven rannalla loivat hyvät ulkoiset puitteet metodifestareille.

Pystytimme infopöytämme Agora rakennuksen aulaan aivan pääluentosalin sisäänkäynnin viereen. Olimme varustautuneet Jyväskylän matkaan teettämällä lähtijöille uudet tietoarkiston logolla varustetut t-paidat, joista tietoarkistolaiset oli helppo festivaalialueella tunnistaa. Infopöydällä jaoimme festarivieraille yleisesitteidemme lisäksi Tietoarkisto-lehteä ja tietenkin suullista informaatiota palveluistamme. Mukana olleella tietokoneella pystyimme lisäksi näyttämään, millaisia esimerkiksi aineistokuvailumme ja kvalitatiivisille aineistoille tekemämme html-hakemistot käytännössä ovat. Saatoimmepa myös etsiä sopivia aineistoja niitä kyselleille asiakkaille jo paikan päällä Agorassa.

Arkistoinnin ja jatkokäytön hyödyistä sekä erityisesti tulevasta Aila-aineistoportaalista saimme kertoa infopisteemme ohella lyhyesti myös keskiviikon plenaariesitelmän alussa. Lisäksi tutkimusetiikan asiantuntijamme Arja Kuula esitelmöi tiistain sessiossa ”Eettinen ennakkoarviointi ja aineistonhallintasuunnitelmat ihmistieteissä”.

Suurin osa infopisteellämme käyneistä festarivieraista oli kuullut meistä jo etukäteen, mutta halusi täydentää tarjoamiimme palveluihin liittyviä aikaisempia tietojaan. Tämän lisäksi kohtasimme myös henkilöitä, jotka eivät olleet meistä ennen kuulleet. Moni metodifestivaalien vieraista oli juuri aloittamassa aineistonkeruuta omassa tutkimushankkeessaan, joten on vaikea keksiä parempaa tilaisuutta puhua aineistojen pitkäaikaissäilytyksestä, jatkokäytöstä ja muista aineistonhallintaan liittyvistä kysymyksistä. Toivon mukaan mahdollisimman monet festarivieraista ovatkin tulevia asiakkaitamme, arkistoivat keräämänsä tutkimusaineistot ja mahdollistavat näin niiden jatkokäytön.

Paikalle tuomamme Tietoarkisto-lehdet ja esitteet kävivät hyvin kaupaksi ja takaisin Tampereelle saimme palata kevein kantamuksin ja iloisin mielin.

Jarkko Päivärinta
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Terveisiä Metodifestivaaleilta 2013

Jo lähes perinteeksi muodostuneet Metodifestivaalit järjestettiin toukokuussa kolmannen kerran, nyt jälleen Jyväskylässä. Metodifestivaalit on oivallinen tilaisuus perehtyä erilaisiin tutkimusmenetelmiin ja niiden käyttötapoihin poikkitieteellisesti. Samalla voi luoda kontakteja muihin tieteentekijöihin eri puolilta Suomea ja ulkomailta. Tietoarkistosta lähti Jyväskylään kuusihenkinen delegaatio esittelemään tietoarkiston palveluja sekä tutustumaan festivaalien kiinnostavaan luentotarjontaan. Kaunis sää ja festivaalipaikkana toimineen Agora-rakennuksen sijainti Jyväsjärven rannalla loivat hyvät ulkoiset puitteet metodifestareille.

Pystytimme infopöytämme Agora rakennuksen aulaan aivan pääluentosalin sisäänkäynnin viereen. Olimme varustautuneet Jyväskylän matkaan teettämällä lähtijöille uudet tietoarkiston logolla varustetut t-paidat, joista tietoarkistolaiset oli helppo festivaalialueella tunnistaa. Infopöydällä jaoimme festarivieraille yleisesitteidemme lisäksi Tietoarkisto-lehteä ja tietenkin suullista informaatiota palveluistamme. Mukana olleella tietokoneella pystyimme lisäksi näyttämään, millaisia esimerkiksi aineistokuvailumme ja kvalitatiivisille aineistoille tekemämme html-hakemistot käytännössä ovat. Saatoimmepa myös etsiä sopivia aineistoja niitä kyselleille asiakkaille jo paikan päällä Agorassa.

Arkistoinnin ja jatkokäytön hyödyistä sekä erityisesti tulevasta Aila-aineistoportaalista saimme kertoa infopisteemme ohella lyhyesti myös keskiviikon plenaariesitelmän alussa. Lisäksi tutkimusetiikan asiantuntijamme Arja Kuula esitelmöi tiistain sessiossa ”Eettinen ennakkoarviointi ja aineistonhallintasuunnitelmat ihmistieteissä”.

Suurin osa infopisteellämme käyneistä festarivieraista oli kuullut meistä jo etukäteen, mutta halusi täydentää tarjoamiimme palveluihin liittyviä aikaisempia tietojaan. Tämän lisäksi kohtasimme myös henkilöitä, jotka eivät olleet meistä ennen kuulleet. Moni metodifestivaalien vieraista oli juuri aloittamassa aineistonkeruuta omassa tutkimushankkeessaan, joten on vaikea keksiä parempaa tilaisuutta puhua aineistojen pitkäaikaissäilytyksestä, jatkokäytöstä ja muista aineistonhallintaan liittyvistä kysymyksistä. Toivon mukaan mahdollisimman monet festarivieraista ovatkin tulevia asiakkaitamme, arkistoivat keräämänsä tutkimusaineistot ja mahdollistavat näin niiden jatkokäytön.

Paikalle tuomamme Tietoarkisto-lehdet ja esitteet kävivät hyvin kaupaksi ja takaisin Tampereelle saimme palata kevein kantamuksin ja iloisin mielin.

Jarkko Päivärinta
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Orvot aineistot

Tietoarkisto on uusinut arkistointia koskevan sopimuksen ja aineistojen jatkokäyttöä koskevat käyttöehdot. Arkistointisopimuksessa halusimme erityisesti täsmentää tilanteita, joissa alkuperäinen tutkija edellyttää häneltä luvan kysymistä jokaiseen aineiston jatkokäyttöön.

Testasimme uuden sopimuksen ehtoja jo viime syksynä muutamien tutkijoiden kanssa. Osa hämmentyi pyynnöstä nimetä vaihtoehtoinen toimintatapa tai toinen henkilö, jolta lupaa aineiston käyttöön voi kysyä, jos aineiston arkistoitunutta henkilöä itseään ei tavoiteta. ”Ei kukaan muu voi antaa käyttöön lupaa, ei vain voi”, sanoi yksi tutkija. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen hän itse totesi kuolevansa tietysti joskus.

Tutkijat ja tietoarkiston henkilökunta siirtyvät aikanaan eläkkeelle ja kuolevat. Toisinaan elämän kulkua muuttaa sairaus tai tapaturma. Tietoarkistoon arkistoitu aineisto sen sijaan jatkaa elämäänsä, sillä henkilökunnasta poistuvien tilalle palkataan uutta väkeä. He jatkavat työtä, jolla aineistojen säilyvyys ja käytettävyys varmistetaan tietotekniikan muuttuessa. Tietoarkistokielellä kyse on aineistojen hoivaamisesta (curation).

Uudessa arkistointisopimuksessa tarjoamme mahdollisuuden asettaa jatkokäyttö luvanvaraiseksi vain määräajaksi. Tämä on erityisen hyvä ratkaisu tutkijoille, jotka haluavat ensin varmistua siitä, että tietoarkistossa osataan heidän aineistoansa hoivata. Tutkija voi suhtautua aineistoonsa kuin lapseen ja silloin on ymmärrettävää, että hän haluaa vakuuttua tietoarkiston käytännöistä ennen kuin antaa oikeuden toimittaa aineistoa käytettäväksi myös ilman hänen lupaansa.

Jos luvan kysymiselle ei ole olemassa vaihtoehtoista toimintatapaa, tulee aineistosta orpo, kun luvanantajaa ei enää tavoiteta. Aineistoa ei voi toimittaa jatkokäyttöön ja tietoarkiston toimintaperiaate on arkistoida aineistoja nimenomaan jatkokäyttöä varten. Orvoiksi muuttuvien aineistojen kohtalo täytyy punnita jokaisen aineiston kohdalla erikseen ja joskus päätös on se, että aineistoa ei enää hoivata. Se tarkoittaa sitä, että aineisto muuttuu ennen pitkää myös teknisesti käyttökelvottomaksi.

Vaikka me ihmiset elämme vain hetken, tietoarkisto varmistaa tutkimusaineistoille päättymättömän elinkaaren. Tänään ajankohtaiset aineistot soveltuvat kohta ajalliseen vertailuun ja aikanaan historian tutkimukseen. Pidetään siis aineistot elossa ja käyttökelpoisina ja varmistetaan, ettei niistä tule orpoja.

Katso myös usein kysytyt kysymykset arkistoinnista.

Arja Kuula
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Orvot aineistot

Tietoarkisto on uusinut arkistointia koskevan sopimuksen ja aineistojen jatkokäyttöä koskevat käyttöehdot. Arkistointisopimuksessa halusimme erityisesti täsmentää tilanteita, joissa alkuperäinen tutkija edellyttää häneltä luvan kysymistä jokaiseen aineiston jatkokäyttöön.

Testasimme uuden sopimuksen ehtoja jo viime syksynä muutamien tutkijoiden kanssa. Osa hämmentyi pyynnöstä nimetä vaihtoehtoinen toimintatapa tai toinen henkilö, jolta lupaa aineiston käyttöön voi kysyä, jos aineiston arkistoitunutta henkilöä itseään ei tavoiteta. ”Ei kukaan muu voi antaa käyttöön lupaa, ei vain voi”, sanoi yksi tutkija. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen hän itse totesi kuolevansa tietysti joskus.

Tutkijat ja tietoarkiston henkilökunta siirtyvät aikanaan eläkkeelle ja kuolevat. Toisinaan elämän kulkua muuttaa sairaus tai tapaturma. Tietoarkistoon arkistoitu aineisto sen sijaan jatkaa elämäänsä, sillä henkilökunnasta poistuvien tilalle palkataan uutta väkeä. He jatkavat työtä, jolla aineistojen säilyvyys ja käytettävyys varmistetaan tietotekniikan muuttuessa. Tietoarkistokielellä kyse on aineistojen hoivaamisesta (curation).

Uudessa arkistointisopimuksessa tarjoamme mahdollisuuden asettaa jatkokäyttö luvanvaraiseksi vain määräajaksi. Tämä on erityisen hyvä ratkaisu tutkijoille, jotka haluavat ensin varmistua siitä, että tietoarkistossa osataan heidän aineistoansa hoivata. Tutkija voi suhtautua aineistoonsa kuin lapseen ja silloin on ymmärrettävää, että hän haluaa vakuuttua tietoarkiston käytännöistä ennen kuin antaa oikeuden toimittaa aineistoa käytettäväksi myös ilman hänen lupaansa.

Jos luvan kysymiselle ei ole olemassa vaihtoehtoista toimintatapaa, tulee aineistosta orpo, kun luvanantajaa ei enää tavoiteta. Aineistoa ei voi toimittaa jatkokäyttöön ja tietoarkiston toimintaperiaate on arkistoida aineistoja nimenomaan jatkokäyttöä varten. Orvoiksi muuttuvien aineistojen kohtalo täytyy punnita jokaisen aineiston kohdalla erikseen ja joskus päätös on se, että aineistoa ei enää hoivata. Se tarkoittaa sitä, että aineisto muuttuu ennen pitkää myös teknisesti käyttökelvottomaksi.

Vaikka me ihmiset elämme vain hetken, tietoarkisto varmistaa tutkimusaineistoille päättymättömän elinkaaren. Tänään ajankohtaiset aineistot soveltuvat kohta ajalliseen vertailuun ja aikanaan historian tutkimukseen. Pidetään siis aineistot elossa ja käyttökelpoisina ja varmistetaan, ettei niistä tule orpoja.

Katso myös usein kysytyt kysymykset arkistoinnista.

Arja Kuula
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Saitko viestin tietoarkiston aineistonhankkijoilta?

Saitko tietoarkistosta sähköpostia, jolla suostuttelemme sinua arkistoimaan aineistosi? Tietoarkistosta on lähtenyt tänä vuonna yli 250 samansisältöistä viestiä tutkijoille, joilla saattaa olla arkistoitavaa arvokasta tutkimusaineistoa. Mitään spämmiä viestit eivät ole, vaikka yhdenmukainen sisältö saattaa sen vaikutelman antaa – niille jotka ovat saaneet jo useamman hankintakirjeen. Käymme läpi kaikki tietokannassamme niin sanotulla hankintalistalla olevat aineistot muutaman kerran vuodessa ja lähetämme viestit massapostituksena arviomme mukaan hankittaviksi soveltuvista aineistoista.

Vastauksia saamme vaihtelevasti. Jotkut ottavat viestin vakavasti, toiset luultavasti deletoivat pyynnön asiaa paljon miettimättä. Hankinnan massaposteja on lähetetty tietoarkistosta noin viisi vuotta. Jotakin muutosta tuntuu reaktioissa tapahtuneen. Aiempaa useammin vastaus on myönteinen. Tutkija kysyy vain, miten edetään. Yhä useammin vastaus on jotakin seuraavanlaista: ”Teette hienoa työtä ja tutkimusaineistojen arkistointi on tärkeää, mutta valitettavasti en voi antaa aineistoani arkistoon, koska olen aiheen arkaluontoisuuden vuoksi luvannut tutkittavilleni, että aineistoa ei käytetä muuhun tarkoitukseen.” Jotkut pitävät arkistointia suorastaan arveluttavana.

Joskus jaksan ymmärtää, toisinaan ihmettelen. Pari kummallisinta arkaluonteista aineistoa, joita emme saaneet arkistoon ovat – aiheita hieman karkeistaen – erään lemmikkieläimen omistajien haastattelujen litteraatiot ja erään niin sanotun tosi-TV-sarjan osallistujien haastattelujen litteraatiot. Mitä tulenarkaa on eläimen omistamisessa? Mitä tosi-TV-sarjan osallistujat ovat jättäneet paljastamatta? Jännittävää! Jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.

Onneksi nykyään saamme arkistoon sensitiivisiäkin tietoja sisältäviä aineistoja ja aineistoja, joita kerätessään tutkijat eivät ole tulleet ajatelleeksi, että joku muu voisi hyötyä aineistosta. Tutkijat luottavat siihen, että aineisto pysyy tallessa ja käyttökunnossa tietoarkistossa ja että tutkittavien tietoja käsitellään samojen tutkimuseettisten periaatteiden mukaisesti kuin alkuperäistutkimuksessakin.

Varovaisen positiivisen muutoksen taustalla lienee Suomen Akatemian ja muiden rahoittajien lisääntynyt kiinnostus rahoittamiensa hankkeiden aineistoja kohtaan. Rahoittajat ovat alkaneet vaatia aineistonhallintasuunnitelmia rahoituksen hakijoilta useissa muissakin maissa, ei pelkästään Suomessa. Samoin toimii myös Ruotsin Vetenskapsrådet.

Tietoarkistoissa muutokset ovat kasvattaneet tietopalvelun työmäärää – mikä on myönteistä. Mitä useammalle tutkijalle saamme kertoa, miten tutkimusdata tulee kerätä ja käsitellä ja miten tutkittaville pitää kertoa aineiston käyttötarkoituksesta, sitä useampi arvokas aineisto tulee (vähän) helpommin arkistoon, kun hanke päättyy. Mielellämme korostamme, että aineiston arkistoiminen on myös yksi tieteellinen meriitti muiden joukossa.

Uusimman Tietoarkisto-lehden teema on terveyden tutkimuksen aineistot. Lehdestä voit lukea muutamia esimerkkejä arkistoiduista aineistoista, jotka sisältävät sensitiivistä tietoa. Juuri siksi ne on kannattanut arkistoida.

Helena Laaksonen
informaatikko
etunimi.sukunimi@uta.fi

Saitko viestin tietoarkiston aineistonhankkijoilta?

Saitko tietoarkistosta sähköpostia, jolla suostuttelemme sinua arkistoimaan aineistosi? Tietoarkistosta on lähtenyt tänä vuonna yli 250 samansisältöistä viestiä tutkijoille, joilla saattaa olla arkistoitavaa arvokasta tutkimusaineistoa. Mitään spämmiä viestit eivät ole, vaikka yhdenmukainen sisältö saattaa sen vaikutelman antaa – niille jotka ovat saaneet jo useamman hankintakirjeen. Käymme läpi kaikki tietokannassamme niin sanotulla hankintalistalla olevat aineistot muutaman kerran vuodessa ja lähetämme viestit massapostituksena arviomme mukaan hankittaviksi soveltuvista aineistoista.

Vastauksia saamme vaihtelevasti. Jotkut ottavat viestin vakavasti, toiset luultavasti deletoivat pyynnön asiaa paljon miettimättä. Hankinnan massaposteja on lähetetty tietoarkistosta noin viisi vuotta. Jotakin muutosta tuntuu reaktioissa tapahtuneen. Aiempaa useammin vastaus on myönteinen. Tutkija kysyy vain, miten edetään. Yhä useammin vastaus on jotakin seuraavanlaista: ”Teette hienoa työtä ja tutkimusaineistojen arkistointi on tärkeää, mutta valitettavasti en voi antaa aineistoani arkistoon, koska olen aiheen arkaluontoisuuden vuoksi luvannut tutkittavilleni, että aineistoa ei käytetä muuhun tarkoitukseen.” Jotkut pitävät arkistointia suorastaan arveluttavana.

Joskus jaksan ymmärtää, toisinaan ihmettelen. Pari kummallisinta arkaluonteista aineistoa, joita emme saaneet arkistoon ovat – aiheita hieman karkeistaen – erään lemmikkieläimen omistajien haastattelujen litteraatiot ja erään niin sanotun tosi-TV-sarjan osallistujien haastattelujen litteraatiot. Mitä tulenarkaa on eläimen omistamisessa? Mitä tosi-TV-sarjan osallistujat ovat jättäneet paljastamatta? Jännittävää! Jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.

Onneksi nykyään saamme arkistoon sensitiivisiäkin tietoja sisältäviä aineistoja ja aineistoja, joita kerätessään tutkijat eivät ole tulleet ajatelleeksi, että joku muu voisi hyötyä aineistosta. Tutkijat luottavat siihen, että aineisto pysyy tallessa ja käyttökunnossa tietoarkistossa ja että tutkittavien tietoja käsitellään samojen tutkimuseettisten periaatteiden mukaisesti kuin alkuperäistutkimuksessakin.

Varovaisen positiivisen muutoksen taustalla lienee Suomen Akatemian ja muiden rahoittajien lisääntynyt kiinnostus rahoittamiensa hankkeiden aineistoja kohtaan. Rahoittajat ovat alkaneet vaatia aineistonhallintasuunnitelmia rahoituksen hakijoilta useissa muissakin maissa, ei pelkästään Suomessa. Samoin toimii myös Ruotsin Vetenskapsrådet.

Tietoarkistoissa muutokset ovat kasvattaneet tietopalvelun työmäärää – mikä on myönteistä. Mitä useammalle tutkijalle saamme kertoa, miten tutkimusdata tulee kerätä ja käsitellä ja miten tutkittaville pitää kertoa aineiston käyttötarkoituksesta, sitä useampi arvokas aineisto tulee (vähän) helpommin arkistoon, kun hanke päättyy. Mielellämme korostamme, että aineiston arkistoiminen on myös yksi tieteellinen meriitti muiden joukossa.

Uusimman Tietoarkisto-lehden teema on terveyden tutkimuksen aineistot. Lehdestä voit lukea muutamia esimerkkejä arkistoiduista aineistoista, jotka sisältävät sensitiivistä tietoa. Juuri siksi ne on kannattanut arkistoida.

Helena Laaksonen
informaatikko
etunimi.sukunimi@uta.fi

Epäiletkö aineistosi arvoa?

Viime keväänä annoin erään tutkijakoulun kurssilla tehtäväksi pohtia pienryhmissä, ovatko osallistujien omat empiiriset väitösaineistot arkistoitavissa jatkokäyttöön. Pyysin miettimään perusteita yhtä lailla sekä arkistointiin että sen mahdottomuuteen. Kaikki osallistujat olivat keränneet laadullisia haastatteluja omaan tutkimukseensa.

Ryhmätyön palautetilaisuudessa kävi ilmi, että kukaan ei katsonut voivansa arkistoida omaa aineistoaan tiedeyhteisön jatkokäytettäväksi. Tavallisimpana syynä olen tottunut kuulemaan perusteluja, joissa eettiset kysymykset ja tutkittaville annetut lupaukset estävät arkistoinnin. Yllätyksekseni tällä kertaa keskeisimmäksi arkistoinnin esteeksi miellettiin oman aineiston vähäinen merkitys ja arvo.

Yllättävä tulos palautti mieleeni vuosientakaisen keskustelun Ison-Britannian sisararkiston kollegan Libby Bishopin kanssa. Kävimme keskustelun, kun olin pitänyt oman esitykseni tutkittavien suhtautumisesta aineistojen arkistointiin ja jatkokäyttöön. Kysyttäessä tutkittavilta jälkikäteen lupaa heidän haastattelujensa arkistointiin valtaosa kannattaa sitä lämpimästi – vaikka tutkija olisi alun alkaen luvannut, ettei aineistoa näe kukaan muu. Olennaisinta tutkittavien suhtautumisessa on ajatus, että he ovat halunneet osallistua aihetta koskevan tutkimuksen edistämiseen ja arkistointi vain vahvistaa alkuperäistä toivetta. Tutkittavat eivät pidä laadullista haastattelutilannetta niin yksityisenä ja salassa pidettävänä, etteivätkö muut heille tuntemattomat tutkijat voisi haastattelua analysoida.

Kuultuaan suomalaisista kokemuksista Libby Bishop innostui kertomaan kokemuksiaan Isosta-Britanniasta. Bishopin mukaan heillä tutkijat usein vähättelevät laadullisen aineistonsa arvoa täsmentäen sen johtuvan siitä, ettei aineistossa ole mitään erityisen tunteikasta tai suuria henkilökohtaisia paljastuksia. Bishopin mukaan tutkijat kertovat asian peläten, että juuri heidän aineistonsa ei ehkä ole lainkaan hyvä laadullinen aineisto arkistoitavaksi. Isossa-Britanniassa tutkimuksen rahoittajat vaativat, että aineiston arkistointi tulee aina suunnitella ja neuvotella käytännön toteutuksesta paikallisen tietoarkiston kanssa. Siksi jokainen tutkija joutuu tarjoamaan aineistoaan arkistoitavaksi.

Harmillisesti laadullisten aineistojen eroa suhteessa kvantitatiivisiin aineistoihin usein korostetaan painottamalla muun ohessa laadullisen aineiston ainutlaatuisuutta, autenttisuutta ja sensitiivisyyttä. Valtaosa haastatteluvuorovaikutuksessa ja yllättävästi myös tutkittavien kirjoittamalla tuotetusta aineistosta on kuitenkin varsin arkista puhetta ja kerrontaa. Epäilen että tutkijoiden ja gradutekijöiden lisäksi haastattelulitteraattien läpilukemiseen ei välttämättä muilla riittäisi motivaatiota.

Lattealta, arkiselta ja jopa tylsältä tuntuva aineisto voi olla kuitenkin kiinnostava ja tärkeä analyysin kohde myös muille alkuperäisen tutkimuksen valmistuttua. Laadullisia arkistoaineistoja käytetään hyvin monenlaisiin tarkoituksiin ja aina eri tavalla kuin alkuperäisessä tutkimuksessa. Tietoarkistosta on haluttu etsiä esimerkiksi haastatteluja, joissa on läsnä yhtä aikaa kaksi eri-ikäistä haastateltavaa. Arkistoaineistot ovatkin hyvä lähde tutkimusvuorovaikutuksen analyysiin: analyysin kohteeksi voi valita useista haastatteluaineistoista ne yksittäiset haastattelut, jotka täyttävät tutkimusasetelmalle asetetut kriteerit. Aineistoja käytetään myös rinnan oman tuoreen aineiston kanssa, uuden tutkimuksen ideointiin ja menetelmäopetuksen analyysiharjoituksiin.

Laadullisen aineiston arvo ei määrity sen perusteella, sisältyykö siihen tutkittavien suuria tunteita ja erityisen arkaluonteisia paljastuksia. Arkistoinnin arvoisia ovat aineistot, joiden keruuta ja sisältöä koskevat tiedot ovat selkeät ja riittävät jatkokäytön näkökulmasta. Suuria tunteita ja paljastuksia sisältävä aineistokin voi olla käytännössä arvoton, jos on epäselvää, koska ja mihin tarkoitukseen aineisto on luotu ja tiedostojen tai litteraattien perustiedot puuttuvat. Kun haluaa turvata aineistonsa käytettävyyden, kannattaa perehtyä aineistonhallinnan käsikirjan ohjeisiin. Niiden avulla jokainen voi lisätä aineistonsa arvoa ja varmistaa sille loppumattoman elinkaaren.

Arja Kuula
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi