Tag Archives: jatkokäyttö

Arkistoinnista poliittiseen päätöksentekoon

Tutkimusaineistojen arkistointi parantaa yhteiskunnasta kaikki taudit ja vaivat. Ei ole niin pientä tai isoa huolta, ettei siihen löytyisi helpotusta jo arkistoidusta aineistosta. Vai kuinka se nyt menikään? Ehkä on sittenkin syytä palata vähän taaksepäin ja aloittaa alusta.

Terveydenhuoltotutkimuksen päivillä Liina-Kaisa Tynkkynen Tampereen yliopistosta piti erinomaisen esitelmän aiheesta, miten saada tutkimustulokset nousemaan akateemisen kiinnostuksen tasolta poliittisen päätöksenteon pohjatiedoksi. Erityisesti nyt, kun yhteiskunnassa tehdään isoja muutoksia rakenteisiin, soisi päätösten pohjautuvan tutkittuun tietoon, ei pelkästään poliittisiin agendoihin.

Tärkein viesti Tynkkysen puheessa oli tutkimustiedon esiin tuomisen oikea ajankohta. Jokaisessa päätösprosessissa on olemassa tietty vaihe, mahdollisuuksien ikkuna, jonka aikana päättäjille tuotu tieto vaikuttaa.

Tärkeää on myös osata viestiä asiastansa oikein. Viestin sisältöä pohtiessa on syytä kiinnittää huomiota siihen, mikä viesti itse asiassa on. Keneen halutaan vaikuttaa: poliittisiin päättäjiin, yleiseen mielipiteeseen vai esimerkiksi terveydenhuollon tuottajiin? Entä mikä olisi hyvä viestintäkanava, ja kenen kannattaisi viedä viestiä päättäjille? Tutkija itse ei ole aina paras mahdollinen valinta. Olennaista on myös tehdä itsellensä selväksi, mitä haluaa saada aikaan: onko tarkoitus tarjota ratkaisuja tai antaa päätöksentekoprosessiin uutta tietoa vai tuoda päättäjille esiin ongelma?

Toki tutkijan vaikuttamisen tiellä on monia haasteita. Esimerkiksi poliittinen ilmapiiri ei ehkä juuri nyt ole kaikkein otollisin – Suomessa tuntuu olevan vallalla kulttuuri, jossa tehdään mieluummin kokeiluja kuin tutkimustietoon nojaavia päätöksiä. Realisti ymmärtää, että yksittäisellä tutkimuksella tuskin pystyy muuttamaan politiikan suuntaa. Toisaalta kannattaa muistaa, että mitä enemmän luotettavaa tutkimustietoa kertyy, sitä vahvempi paino sillä on.

Ja miten tämä kaikki taas liittyy tutkimusaineistojen arkistointiin? Tutkimuksen ei tarvitse jäädä yksittäiseksi tähdenlennoksi, jonka mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioihin jää pieneksi, vaan tutkimusaineiston voi arkistoida ja saattaa muiden tutkijoiden käyttöön. Tällöin kenties toinen, samaa ilmiötä tutkiva henkilö, voi käyttää sitä oman aineistonsa lisänä tai löytää ilmiöön uuden tutkimusnäkökulman, ja viesti pääsee vahvistumaan. Myös jo unohtuneet tutkimustulokset voidaan ottaa vertailukohdaksi ja parhaimmillaan kahden aineiston avulla verrata tilannetta ennen ja jälkeen tapahtuneen muutoksen.

Tietoarkistokin muuten oli esillä Terveydenhuoltotutkimuksen päivillä. Ensimmäisen päivän rinnakkaissessiossa pääsin itse pitämään esitelmän terveystietoja sisältävien aineistojen arkistoinnista. Lisäksi tapahtumassa oli esillä Tietoarkiston palveluportaali Ailasta kertova rollup.

Lisätietoa:
» Terveydenhuoltotutkimuksen päivät 2015
» Tietoarkiston palveluportaali Aila

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Mitä tutkijat ajattelevat terveys- ja lääketieteen aineistojen arkistoinnista?

Tutkimusaineistojen avoimuus on jo tavallista biotieteissä ja monilla luonnontieteiden aloilla, mutta useilla muilla aloilla avoimuus on harvinaista ja lääketieteessä sitä on hädin tuskin edes harkittu. Tutkimusaineistojen avoimuusvaatimus koskee kuitenkin myös terveys- ja lääketieteitä. Tietoarkisto onkin laajentamassa palveluitaan, jotta myös näiden alojen aineistoille saadaan asianmukaiset käytännöt arkistointiin ja aineistojen jatkokäyttöön.

Kartoittaaksemme tutkijoiden tarpeita, toteutimme toukokuussa 2015 tutkijakyselyn, jossa selvitimme tutkijoiden ajatuksia ja käytäntöjä tutkimusaineistojen jatkohyödyntämisestä. Kysely suunnattiin Tietoarkiston uusille tieteenaloille, humanististen ja lääke- ja terveystieteiden tutkijoille, pois lukien biotieteiden ala. Tässä kirjoituksessani käsittelen terveystieteiden tutkijoiden vastauksia.

Puolet vastaajista oli tietoisia rahoittajien (esim. Suomen Akatemia ja TEKES) ja julkaisijoiden suosituksista ja edellytyksistä avata tutkimusaineistot tiedeyhteisön käyttöön. Tästä huolimatta vain neljäsosa arkistoi aineistonsa omaan yliopistoonsa tai tutkimuslaitokseensa, ja vain neljä prosenttia arkistoi aineistoja erilliseen arkistoimisyksikköön.

Miksi näin harva? Aineistojen jakaminen tutkimusryhmien kesken kun on kuitenkin yleinen käytäntö terveys- ja lääketieteissä.

Osaltaan syynä on väärinymmärrys. Monen tutkijan käsityksen mukaan arkaluonteisia tietoja sisältävää aineistoa ei saa arkistoida muuta tutkimuskäyttöä varten.

Aineiston voi kuitenkin arkistoida, kun siitä ensin poistetaan tunnistetiedot, eli aineisto anonymisoidaan. Mahdollista on myös poistaa aineistosta kaikkein arkaluonteisin osa ja arkistoida vähemmän arkaluonteiset tiedot. Tietoarkistossa anonymisointi ja tutkittavien tietosuojan varmistaminen onkin keskeinen osa arkistointiprosessia.

Tutkijoita huolestuttaa myös se, että ulkopuolinen ei pysty käyttämään aineistoa oikein. Arkistoitava aineisto kuitenkin kuvaillaan Tietoarkistossa niin perin pohjin, että uusi käyttäjä saa tietoonsa miten tiedot on kerätty ja mitä rajoituksia eri muuttujiin liittyy. Tutkija voi myös halutessaan rajata aineiston jatkokäyttöä päättämällä hakemuskohtaisesti, kenelle jatkokäyttölupa myönnetään. Kyselyssä tutkijat toivoivat myös, että heillä olisi oikeus rajata, millainen osa aineistosta hakijalle kulloinkin annetaan.

Tutkittavien informoinnissa ja suostumusten keräämisessä käytetään usein suostumusmallia, jossa tutkittaville kerrotaan aineistoa käytettävän vain yhteen tutkimukseen, ja että tutkimuksen päätyttyä aineisto hävitetään. On myös tavallista kirjoittaa eettisen luvan hakemukseen sen kummemmin asiaa harkitsematta, että aineistoa käytetään vain tähän tutkimukseen ja tutkimuksen loputtua aineisto hävitetään.

Eettiset toimikunnatkin voivat tulkita lakia jyrkemmin kuin lain kirjain vaatii. Eettisen lausunnon saamiseen voi liittyä vaatimuksia aineiston hävittämisestä tai muista rajoituksista. Myös tutkijat itse voivat pitää arkaluonteisen aineiston arkistointia eettisesti arveluttavana, vaikka anonyymin aineiston arkistoinnin sallisi sekä lainsäädäntö että eettinen toimikunta.

Yksi selitys sille, että aineistoja ei juuri arkistoida, on myös se, että tutkijat eivät ole tietoisia arkistointiin ja aineistojen jatkokäyttöön tähtäävästä tutkimuspolitiikasta, eikä muun muassa Tietoarkistoa tai sen palveluita vielä tunneta. Julkaisujen vaatimukset artikkeliin liittyvän tutkimusaineiston avaamisesta ovat jo tutumpia.

Tieto arkistoimisen hyödyistä kuitenkin leviää. Tietoarkistojen ja tutkijoiden välisen yhteistyön lisääntyessä edetään kohti tilannetta, jossa aineistot käytetään hyödyksi tehokkaasti. Tämä säästää tutkimuksessa arvokasta aikaa ja rahaa sekä altistaa tutkittavia vähemmille tutkimuksille.

Lopuksi yhden vastaajan kirjoitus aineistojen jakamisesta: ”Tutkimusryhmämme on jo avannut aineistoja laajasti suomalaisille ja kansainvälisille tutkimusryhmille. Olemme tietojeni mukaan saaneet tiedostojen jakamisesta pelkästään hyötyä ja positiivista palautetta sekä kymmeniä hyviä yhteisjulkaisuja. Tämän lisäksi tutkimus kuuluu kymmeniin kansainvälisiin genetiikan alan konsortiotutkimuksiin, mistä on saatu hyötynä kymmeniä huippujulkaisuja. Aineistojen jakamisesta on hyötyä myös siksi, että vastavuoroisesti meille on auennut mahdollisuus käyttää kansanvälisiä aineistoja, mikä on parantanut mahdollisuuksia julkaisujen hyväksymisestä alan huippulehtiin.

Lisätietoa:
Tutkimusaineistojen avoimen saatavuuden määrittelystä ja asiaan liittyvistä taustatekijöistä voi lukea tarkemmin Tietoarkistolehdessä 2/2014.

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kirjoitus on kolmiosaisen terveys- ja lääketieteitä käsittelevän postaussarjan ensimmäinen osa. Ks. toinen osa.

Mitä tutkijat ajattelevat terveys- ja lääketieteen aineistojen arkistoinnista?

Tutkimusaineistojen avoimuus on jo tavallista biotieteissä ja monilla luonnontieteiden aloilla, mutta useilla muilla aloilla avoimuus on harvinaista ja lääketieteessä sitä on hädin tuskin edes harkittu. Tutkimusaineistojen avoimuusvaatimus koskee kuitenkin myös terveys- ja lääketieteitä. Tietoarkisto onkin laajentamassa palveluitaan, jotta myös näiden alojen aineistoille saadaan asianmukaiset käytännöt arkistointiin ja aineistojen jatkokäyttöön.

Kartoittaaksemme tutkijoiden tarpeita, toteutimme toukokuussa 2015 tutkijakyselyn, jossa selvitimme tutkijoiden ajatuksia ja käytäntöjä tutkimusaineistojen jatkohyödyntämisestä. Kysely suunnattiin Tietoarkiston uusille tieteenaloille, humanististen ja lääke- ja terveystieteiden tutkijoille, pois lukien biotieteiden ala. Tässä kirjoituksessani käsittelen terveystieteiden tutkijoiden vastauksia.

Puolet vastaajista oli tietoisia rahoittajien (esim. Suomen Akatemia ja TEKES) ja julkaisijoiden suosituksista ja edellytyksistä avata tutkimusaineistot tiedeyhteisön käyttöön. Tästä huolimatta vain neljäsosa arkistoi aineistonsa omaan yliopistoonsa tai tutkimuslaitokseensa, ja vain neljä prosenttia arkistoi aineistoja erilliseen arkistoimisyksikköön.

Miksi näin harva? Aineistojen jakaminen tutkimusryhmien kesken kun on kuitenkin yleinen käytäntö terveys- ja lääketieteissä.

Osaltaan syynä on väärinymmärrys. Monen tutkijan käsityksen mukaan arkaluonteisia tietoja sisältävää aineistoa ei saa arkistoida muuta tutkimuskäyttöä varten.

Aineiston voi kuitenkin arkistoida, kun siitä ensin poistetaan tunnistetiedot, eli aineisto anonymisoidaan. Mahdollista on myös poistaa aineistosta kaikkein arkaluonteisin osa ja arkistoida vähemmän arkaluonteiset tiedot. Tietoarkistossa anonymisointi ja tutkittavien tietosuojan varmistaminen onkin keskeinen osa arkistointiprosessia.

Tutkijoita huolestuttaa myös se, että ulkopuolinen ei pysty käyttämään aineistoa oikein. Arkistoitava aineisto kuitenkin kuvaillaan Tietoarkistossa niin perin pohjin, että uusi käyttäjä saa tietoonsa miten tiedot on kerätty ja mitä rajoituksia eri muuttujiin liittyy. Tutkija voi myös halutessaan rajata aineiston jatkokäyttöä päättämällä hakemuskohtaisesti, kenelle jatkokäyttölupa myönnetään. Kyselyssä tutkijat toivoivat myös, että heillä olisi oikeus rajata, millainen osa aineistosta hakijalle kulloinkin annetaan.

Tutkittavien informoinnissa ja suostumusten keräämisessä käytetään usein suostumusmallia, jossa tutkittaville kerrotaan aineistoa käytettävän vain yhteen tutkimukseen, ja että tutkimuksen päätyttyä aineisto hävitetään. On myös tavallista kirjoittaa eettisen luvan hakemukseen sen kummemmin asiaa harkitsematta, että aineistoa käytetään vain tähän tutkimukseen ja tutkimuksen loputtua aineisto hävitetään.

Eettiset toimikunnatkin voivat tulkita lakia jyrkemmin kuin lain kirjain vaatii. Eettisen lausunnon saamiseen voi liittyä vaatimuksia aineiston hävittämisestä tai muista rajoituksista. Myös tutkijat itse voivat pitää arkaluonteisen aineiston arkistointia eettisesti arveluttavana, vaikka anonyymin aineiston arkistoinnin sallisi sekä lainsäädäntö että eettinen toimikunta.

Yksi selitys sille, että aineistoja ei juuri arkistoida, on myös se, että tutkijat eivät ole tietoisia arkistointiin ja aineistojen jatkokäyttöön tähtäävästä tutkimuspolitiikasta, eikä muun muassa Tietoarkistoa tai sen palveluita vielä tunneta. Julkaisujen vaatimukset artikkeliin liittyvän tutkimusaineiston avaamisesta ovat jo tutumpia.

Tieto arkistoimisen hyödyistä kuitenkin leviää. Tietoarkistojen ja tutkijoiden välisen yhteistyön lisääntyessä edetään kohti tilannetta, jossa aineistot käytetään hyödyksi tehokkaasti. Tämä säästää tutkimuksessa arvokasta aikaa ja rahaa sekä altistaa tutkittavia vähemmille tutkimuksille.

Lopuksi yhden vastaajan kirjoitus aineistojen jakamisesta: ”Tutkimusryhmämme on jo avannut aineistoja laajasti suomalaisille ja kansainvälisille tutkimusryhmille. Olemme tietojeni mukaan saaneet tiedostojen jakamisesta pelkästään hyötyä ja positiivista palautetta sekä kymmeniä hyviä yhteisjulkaisuja. Tämän lisäksi tutkimus kuuluu kymmeniin kansainvälisiin genetiikan alan konsortiotutkimuksiin, mistä on saatu hyötynä kymmeniä huippujulkaisuja. Aineistojen jakamisesta on hyötyä myös siksi, että vastavuoroisesti meille on auennut mahdollisuus käyttää kansanvälisiä aineistoja, mikä on parantanut mahdollisuuksia julkaisujen hyväksymisestä alan huippulehtiin.

Lisätietoa:
Tutkimusaineistojen avoimen saatavuuden määrittelystä ja asiaan liittyvistä taustatekijöistä voi lukea tarkemmin Tietoarkistolehdessä 2/2014.

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kirjoitus on kolmiosaisen terveys- ja lääketieteitä käsittelevän postaussarjan ensimmäinen osa. Ks. toinen osa.

Eurooppalainen datafoorumi EDAF2 esitteli tulevaisuuden tutkijapalveluita mikrodatan käyttäjille

Data without Boundaries (DwB) -projektin lähestyessä loppuaan DwB-väki kokoontui yhteiseen 2nd European Data Access Forum -tapahtumaan Luxemburgiin. DwB-projektiin on osallistunut lukuisa joukko tietoarkistojen, yliopistojen ja tilastokeskuksien henkilökuntaa ympäri Eurooppaa. Projektin tavoitteena on ollut tukea ja helpottaa virallisen tilastollisen mikrodatan saantia tutkimuskäyttöön Euroopan alueella. EDAF2-tapahtumassa tutkailtiin tiiviillä tahdilla, mitä kaikkea DwB-projekti on tuonut tullessaan.

DwB-projektissa on tehty useita kyselyitä ja haastatteluja, joiden avulla on kartoitettu tutkijoiden haluja ja tarpeita mikrodatan löytämisestä ja saamisesta tutkimuskäyttöön. Tulokset kuulostavat, näin tutkimusaineistojen jatkokäyttöä edistävän organisaation edustajan korviin, tutuilta: tutkijat toivovat, että mikrodatat olisi helppo sekä löytää että saada käyttöönsä. Löytämisen helppous liitetään hyvin tuotettuihin ja yksityiskohtaisiin datan kuvailuihin. Kuvailujen eli metadatan avulla tutkijat toivovat voivansa löytää, ei vain sopivat mikrodatat, vaan myös sopivat muuttujat. Luvan saaminen mikrodatan tutkimuskäyttöön ei saisi viedä kauaa eikä olla monimutkikasta. Joskus pelkkä luvan saaminen voi viedä tutkimusprojektista vuoden. Lisäksi tutkijat toivovat muutosta monessa paikassa edelleen olevaan tapaan antaa aineisto käyttöön vain mikrodatan hallinnoijan tiloissa ja koneella. Eniten toivotaan, että mikrodatoja voisi käyttää omalla tietokoneella, jotta niitä voisi analysoida ajasta ja paikasta riippumatta.

DwB-projektilla oli kertoa tutkijoille hyviä uutisia sekä mikrodatan löydettävyydestä että sen saannista. Projektin aikana on kehitetty mikrodatakatalogi CIMES, jonne on kerätty Euroopan maiden mikrodatojen kuvailuja maittain. Toki kuvailujen yksityiskohtaisuudessa on vielä eroja riippuen datan tuottajan organisaatiosta, mutta tutkijan kannalta yksi kuvailujen suhteen heterogeeninen verkkosivu lienee kuitenkin parempi kuin kymmenien eri verkkosivujen tutkiminen erikseen. DwB-projektissa on myös kehitelty tapoja yhdenmukaistaa mikrodatan jatkokäyttöproseduureja eri maiden välillä. Haasteita tähän luovat hyvinkin erilaiset lainsäädännöt eri maiden välillä koskien muun muassa mikrodatan siirtoa toiseen maahan. DwB-projektissa on myös pilotoitu usealla eri tavalla kirjaimellisesti rajat ylittävää datan saantia. Kaikista mieleenpainuvin näistä oli tapahtumassa demonstroitu esimerkki, jossa erilaisten etäkäyttöjärjestelyiden ja sopimusten avustamana mikrodataa voitiin käyttää jopa kansainvälisessä tutkimusryhmässä siten, että tutkijat olivat keskenään eri maissa, käyttivät eri tilasto-ohjelmistoja ja eri maiden datoja, mutta pystyivät silti työskentelemään yhdessä. Uskomattoman hienoa, eikö teistäkin?

Tässä olivat minun näkökulmastani EDAF2-tapahtuman antoisimmat asiat. Toki tapahtumassa käsiteltiin ja esiteltiin paljon muitakin DwB-projektin saavutuksia. EDAF2-tapahtuman materiaalit ovat saatavissa projektin verkkosivuilta. Hauskoja lukuhetkiä!

Lisätietoa:
» Data without Boundaries (DwB)
» EDAF2-esitykset
» Mikrodatakatalogi CIMES

Katja Moilanen
tietoarkkitehti
katja.j.moilanen [at] uta.fi

Eurooppalainen datafoorumi EDAF2 esitteli tulevaisuuden tutkijapalveluita mikrodatan käyttäjille

Data without Boundaries (DwB) -projektin lähestyessä loppuaan DwB-väki kokoontui yhteiseen 2nd European Data Access Forum -tapahtumaan Luxemburgiin. DwB-projektiin on osallistunut lukuisa joukko tietoarkistojen, yliopistojen ja tilastokeskuksien henkilökuntaa ympäri Eurooppaa. Projektin tavoitteena on ollut tukea ja helpottaa virallisen tilastollisen mikrodatan saantia tutkimuskäyttöön Euroopan alueella. EDAF2-tapahtumassa tutkailtiin tiiviillä tahdilla, mitä kaikkea DwB-projekti on tuonut tullessaan.

DwB-projektissa on tehty useita kyselyitä ja haastatteluja, joiden avulla on kartoitettu tutkijoiden haluja ja tarpeita mikrodatan löytämisestä ja saamisesta tutkimuskäyttöön. Tulokset kuulostavat, näin tutkimusaineistojen jatkokäyttöä edistävän organisaation edustajan korviin, tutuilta: tutkijat toivovat, että mikrodatat olisi helppo sekä löytää että saada käyttöönsä. Löytämisen helppous liitetään hyvin tuotettuihin ja yksityiskohtaisiin datan kuvailuihin. Kuvailujen eli metadatan avulla tutkijat toivovat voivansa löytää, ei vain sopivat mikrodatat, vaan myös sopivat muuttujat. Luvan saaminen mikrodatan tutkimuskäyttöön ei saisi viedä kauaa eikä olla monimutkikasta. Joskus pelkkä luvan saaminen voi viedä tutkimusprojektista vuoden. Lisäksi tutkijat toivovat muutosta monessa paikassa edelleen olevaan tapaan antaa aineisto käyttöön vain mikrodatan hallinnoijan tiloissa ja koneella. Eniten toivotaan, että mikrodatoja voisi käyttää omalla tietokoneella, jotta niitä voisi analysoida ajasta ja paikasta riippumatta.

DwB-projektilla oli kertoa tutkijoille hyviä uutisia sekä mikrodatan löydettävyydestä että sen saannista. Projektin aikana on kehitetty mikrodatakatalogi CIMES, jonne on kerätty Euroopan maiden mikrodatojen kuvailuja maittain. Toki kuvailujen yksityiskohtaisuudessa on vielä eroja riippuen datan tuottajan organisaatiosta, mutta tutkijan kannalta yksi kuvailujen suhteen heterogeeninen verkkosivu lienee kuitenkin parempi kuin kymmenien eri verkkosivujen tutkiminen erikseen. DwB-projektissa on myös kehitelty tapoja yhdenmukaistaa mikrodatan jatkokäyttöproseduureja eri maiden välillä. Haasteita tähän luovat hyvinkin erilaiset lainsäädännöt eri maiden välillä koskien muun muassa mikrodatan siirtoa toiseen maahan. DwB-projektissa on myös pilotoitu usealla eri tavalla kirjaimellisesti rajat ylittävää datan saantia. Kaikista mieleenpainuvin näistä oli tapahtumassa demonstroitu esimerkki, jossa erilaisten etäkäyttöjärjestelyiden ja sopimusten avustamana mikrodataa voitiin käyttää jopa kansainvälisessä tutkimusryhmässä siten, että tutkijat olivat keskenään eri maissa, käyttivät eri tilasto-ohjelmistoja ja eri maiden datoja, mutta pystyivät silti työskentelemään yhdessä. Uskomattoman hienoa, eikö teistäkin?

Tässä olivat minun näkökulmastani EDAF2-tapahtuman antoisimmat asiat. Toki tapahtumassa käsiteltiin ja esiteltiin paljon muitakin DwB-projektin saavutuksia. EDAF2-tapahtuman materiaalit ovat saatavissa projektin verkkosivuilta. Hauskoja lukuhetkiä!

Lisätietoa:
» Data without Boundaries (DwB)
» EDAF2-esitykset
» Mikrodatakatalogi CIMES

Katja Moilanen
tietoarkkitehti
katja.j.moilanen [at] uta.fi

Itä-Aasian tietoarkistot kutsuvat yhteistyöhön

Tietoarkisto sai viime syksynä kutsun osallistua Japanin tietoarkiston SSJDA:n järjestämään seminaariin 12.–13. helmikuuta Tokiossa. Seminaari oli suunnattu Itä-Aasian arkistoille, mutta meidät kutsuttiin kertomaan Euroopan (ja Suomen) tämän hetkisestä tilanteesta nyt, kun Euroopan tietoarkistojen yhteinen EU-tutkimusinfrastruktuuri – CESSDA ERIC – on aloittamassa toimintaansa. Matkaan lähtivät arkiston johtaja Sami Borg ja minä.

Suomen tietoarkiston lisäksi seminaariin oli kutsuttu Korean tietoarkisto KOSSDA ja Taiwanin tietoarkisto SRDA. Lisäksi paikalla oli edustajia Soulin yliopistosta. Ohjelma oli tiivis. Ennen seminaarin alkua teimme tutustumiskäynnin SSJDA:n tiloihin. Varsinainen seminaari jakautui suljettuun, kutsutuille arkistoille tarkoitettuun osaan ja avoimeen osaan, johon kaikki kiinnostuneet Tokion yliopistolla olivat tervetulleita.

Oli mielenkiintoista havaita kuinka samanlaista arkistojen toiminta oli vaikka kaikkien organisaatiotausta oli erilainen. SSJDA on osa Tokion yliopiston yhteiskuntatieteellistä tutkimuskeskusta. Korean KOSSDAn taustalla on yksityinen säätiö. Taiwanin SRDA on osa Taiwanin kansallisen tutkimusakatemian Academia Sinican kulttuuri- ja yhteiskuntatieteiden alan tutkimuskeskusta. Suomen tietoarkisto puolestaan on opetus- ja kulttuuriministeriön Tampereen yliopistolle osoittama palvelutehtävä ja yliopiston erillisyksikkö.

Erilaisista taustoista huolimatta meitä kaikkia kuitenkin yhdistää se, että luovutamme aineistoja jatkokäyttöön oman kotiorganisaation ulkopuolelle. Aineistojen valmistelu arkistoitavaksi ja jatkokäyttöön tapahtui myös pääosin samojen periaatteiden mukaan, mutta aineistojen hankintatavat eroavat jonkin verran. Japanissa ja Taiwanissa osa aineistoista tulee suoraan isäntäorganisaation tutkijoilta ja osa hankitaan samaan tapaan kuin pääosa aineistoista meillä Suomessa: ottamalla yhteyttä suoraan tutkijoihin ja tutkimusorganisaatioihin. KOSSDAssa hankinta perustuu pitkälti eri organisaatioiden ja järjestöjen kanssa tehtyihin jäsenyyssopimuksiin. Lisäksi sen kumppanit toimittavat KOSSDAlle aineistoja selvästi enemmän kuin KOSSDA pystyy käsittelemään. Suomalaisen tietoarkistolaisen silmissä tämä vaikutti lähinnä positiiviselta ongelmalta.

Kaikki seminaariin osallistuneet arkistot toimittavat aineistoja oman kotimaansa ulkopuolelle. Myös suomalaiset tutkijat voivat saada esimerkiksi Japanin tietoarkiston aineistoja käyttöönsä. Kieli tosin saattaa muodostua ongelmaksi – kaikkea ei ole saatavilla englanniksi.

En itse ollut aiemmin käynyt Japanissa, joten seminaarin lisäksi kaikki muukin oli hyvin kiinnostavaa. Tokio on valtava kaupunki, ja on uskomatonta kuinka hyvin kaikki siellä toimii. Japanilaiset ovat kohteliaita ja avuliaita.

Tietoarkistojen kanssakäyminen on hyvin vilkasta. Eurooppalaisten arkistojen yhteistyön painopiste on kuitenkin Euroopassa ja eurooppalaisuus varmasti painottuu edelleen CESSDA ERICin myötä. Oli hyvin mielenkiintoista tavata myös aasialaisten tietoarkistojen edustajia ja kuulla näiden toiminnasta.

Matti Heinonen
ATK-erikoistutkija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Itä-Aasian tietoarkistot kutsuvat yhteistyöhön

Tietoarkisto sai viime syksynä kutsun osallistua Japanin tietoarkiston SSJDA:n järjestämään seminaariin 12.–13. helmikuuta Tokiossa. Seminaari oli suunnattu Itä-Aasian arkistoille, mutta meidät kutsuttiin kertomaan Euroopan (ja Suomen) tämän hetkisestä tilanteesta nyt, kun Euroopan tietoarkistojen yhteinen EU-tutkimusinfrastruktuuri – CESSDA ERIC – on aloittamassa toimintaansa. Matkaan lähtivät arkiston johtaja Sami Borg ja minä.

Suomen tietoarkiston lisäksi seminaariin oli kutsuttu Korean tietoarkisto KOSSDA ja Taiwanin tietoarkisto SRDA. Lisäksi paikalla oli edustajia Soulin yliopistosta. Ohjelma oli tiivis. Ennen seminaarin alkua teimme tutustumiskäynnin SSJDA:n tiloihin. Varsinainen seminaari jakautui suljettuun, kutsutuille arkistoille tarkoitettuun osaan ja avoimeen osaan, johon kaikki kiinnostuneet Tokion yliopistolla olivat tervetulleita.

Oli mielenkiintoista havaita kuinka samanlaista arkistojen toiminta oli vaikka kaikkien organisaatiotausta oli erilainen. SSJDA on osa Tokion yliopiston yhteiskuntatieteellistä tutkimuskeskusta. Korean KOSSDAn taustalla on yksityinen säätiö. Taiwanin SRDA on osa Taiwanin kansallisen tutkimusakatemian Academia Sinican kulttuuri- ja yhteiskuntatieteiden alan tutkimuskeskusta. Suomen tietoarkisto puolestaan on opetus- ja kulttuuriministeriön Tampereen yliopistolle osoittama palvelutehtävä ja yliopiston erillisyksikkö.

Erilaisista taustoista huolimatta meitä kaikkia kuitenkin yhdistää se, että luovutamme aineistoja jatkokäyttöön oman kotiorganisaation ulkopuolelle. Aineistojen valmistelu arkistoitavaksi ja jatkokäyttöön tapahtui myös pääosin samojen periaatteiden mukaan, mutta aineistojen hankintatavat eroavat jonkin verran. Japanissa ja Taiwanissa osa aineistoista tulee suoraan isäntäorganisaation tutkijoilta ja osa hankitaan samaan tapaan kuin pääosa aineistoista meillä Suomessa: ottamalla yhteyttä suoraan tutkijoihin ja tutkimusorganisaatioihin. KOSSDAssa hankinta perustuu pitkälti eri organisaatioiden ja järjestöjen kanssa tehtyihin jäsenyyssopimuksiin. Lisäksi sen kumppanit toimittavat KOSSDAlle aineistoja selvästi enemmän kuin KOSSDA pystyy käsittelemään. Suomalaisen tietoarkistolaisen silmissä tämä vaikutti lähinnä positiiviselta ongelmalta.

Kaikki seminaariin osallistuneet arkistot toimittavat aineistoja oman kotimaansa ulkopuolelle. Myös suomalaiset tutkijat voivat saada esimerkiksi Japanin tietoarkiston aineistoja käyttöönsä. Kieli tosin saattaa muodostua ongelmaksi – kaikkea ei ole saatavilla englanniksi.

En itse ollut aiemmin käynyt Japanissa, joten seminaarin lisäksi kaikki muukin oli hyvin kiinnostavaa. Tokio on valtava kaupunki, ja on uskomatonta kuinka hyvin kaikki siellä toimii. Japanilaiset ovat kohteliaita ja avuliaita.

Tietoarkistojen kanssakäyminen on hyvin vilkasta. Eurooppalaisten arkistojen yhteistyön painopiste on kuitenkin Euroopassa ja eurooppalaisuus varmasti painottuu edelleen CESSDA ERICin myötä. Oli hyvin mielenkiintoista tavata myös aasialaisten tietoarkistojen edustajia ja kuulla näiden toiminnasta.

Matti Heinonen
ATK-erikoistutkija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Matka Kööpenhaminaan

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto laajentaa toimintaansa terveystieteisiin ja humanistisille aloille ja tätä varten palkkasi kaksi uutta työntekijää vuoden 2015 alusta. Sain kunnian tulla valituksi toiseksi heistä, terveystieteiden tieteenala-asiantuntijaksi.

Ensimmäinen kansainvälinen tehtävä oli osallistua pohjoismaiseen kokoukseen Kööpenhaminassa 28.–29.1., aiheena Making Nordic Health Data Visible -projekti. Projektin rahoitus on tarkoitettu sekä verkostoitumiseen pohjoismaisten terveysdataa arkistoivien ja jakavien data-arkistojen kanssa että prototyypin rakentamiseen portaalista, joka mahdollistaisi joustavan aineistojen löytämisen Pohjoismaissa tuotetuista terveysaineistoista.

Portaalille olisi hyvinkin tarvetta, sillä terveysaineistot ovat hajallaan eri rekisteriaineistojen haltijoilla sekä yksittäisillä tutkimusryhmillä ja -laitoksilla, ja käytännöt vaihtelevat maittain. Aineistoja tarvitsevien tutkijoiden, erityisesti Pohjoismaiden välisiä vertailuja tekevien, työ on miltei mahdotonta, kun tietoja eri aineistoista ei ole keskitetysti saatavilla.

Sää oli hyvin pilvinen ja kostea kun kone laskeutui. Kööpenhaminan keskustassa vanhoista kivirakennuksista sai vain häivähdyksen, miltä siellä näyttäisi hyvällä säällä auringon paistaessa, kun kaikki ei olisi märkää ja harmaata.

Kokous pidettiin Tanskan Kansallisarkistossa, historiallisessa Christiansborgissa, osassa joka rakennettiin 1720 arkistolaitosta ja kuninkaallista kirjastoa varten. Arkistolaitoksen historia ulottuu aina 1200-luvun loppupuolelle, varsinainen Kansallisarkisto perustettiin kahden vanhemman arkiston yhdistyessä 1889. Kävelimme käytävillä ja portaikoissa, joita kirjastonhoitajat ja arkistoijat olivat kulkeneet vuosisatojen ajan.

Ensimmäinen kokoustila ei valitettavasti sijainnut missään historiallisessa kamarissa. Vaikuttavan kivisen kierreportaikon päässä saavuimme tilaan, joka oli hyvin matala ja sisustettu modernin valkoiseksi ja lasiseksi. Vanhoista ikkunoista näkyi vain muutama kymmenen senttiä ylälaidasta, huonetta hallitsivat metallipinnoitteiset ilmastointiputket.

Kokousta eivät kuitenkaan tee ympäröivät seinät vaan ihmiset niiden sisällä. Paikalla oli data-arkistoinnin asiantuntijoita ja teknistä henkilökuntaa suomalaisten lisäksi Tanskasta, Ruotsista ja Norjasta.

Aluksi kokoonnuimme kaikki yhdessä kertaamaan, mikä projektin tavoite oli ja miten etenemme.

Lounaan jälkeen jakaannuimme kahteen ryhmään: aineistoasiantuntijat pohtimaan portaalin sisällöllistä puolta, erityisesti käyttöön tulevaa sanastoa, tekninen väki keskustelemaan portaalin käytännön toteuttamisesta.

Seuraavana päivänä oli yhteiskokous tanskalaisten terveysalan tutkijoiden kanssa, jotta saisimme palautetta ja kuullaksemme millaisia asioita he portaalilta odottavat ja minkälaisia tarpeita sen rakentamisessa olisi syytä ottaa huomioon. Hyvän kokemuksen perusteella päätimme kutsua tutkijoita paikalle myös projektin seuraavaan suureen kokoontumiseen lokakuussa Tampereelle.

Lopuksi muokkasimme aikataulua; erityisesti ohjelmoinnille olisi syytä varata paljon enemmän aikaa kuin aiemmin oli suunniteltu. Ohjelmoijat tapaavat jo alkukesästä Norjan Bergenissä ”hackathonissa”, jolloin muutaman päivän aikana tehdään suuri osa ohjelmointityöstä kerralla.

Kaikkea ei kuitenkaan voida tehdä kokonaan muutaman tapaamisen aikana ja työ jatkuu nyt verkon välityksellä jokaisen edistäessä omaa osuuttaan projektista. Nykytekniikalle voi olla kiitollinen sen mahdollistaessa samanaikaisen ohjelmoinnin eri puolilla maailmaa, samoin sisällön tuottaminen on mahdollista samanaikaisesti eri versioiden sekaantumatta toisiinsa.

Lisätietoa:
» Making Nordic Health Data Visible
» Rigsarkivet

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Matka Kööpenhaminaan

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto laajentaa toimintaansa terveystieteisiin ja humanistisille aloille ja tätä varten palkkasi kaksi uutta työntekijää vuoden 2015 alusta. Sain kunnian tulla valituksi toiseksi heistä, terveystieteiden tieteenala-asiantuntijaksi.

Ensimmäinen kansainvälinen tehtävä oli osallistua pohjoismaiseen kokoukseen Kööpenhaminassa 28.–29.1., aiheena Making Nordic Health Data Visible -projekti. Projektin rahoitus on tarkoitettu sekä verkostoitumiseen pohjoismaisten terveysdataa arkistoivien ja jakavien data-arkistojen kanssa että prototyypin rakentamiseen portaalista, joka mahdollistaisi joustavan aineistojen löytämisen Pohjoismaissa tuotetuista terveysaineistoista.

Portaalille olisi hyvinkin tarvetta, sillä terveysaineistot ovat hajallaan eri rekisteriaineistojen haltijoilla sekä yksittäisillä tutkimusryhmillä ja -laitoksilla, ja käytännöt vaihtelevat maittain. Aineistoja tarvitsevien tutkijoiden, erityisesti Pohjoismaiden välisiä vertailuja tekevien, työ on miltei mahdotonta, kun tietoja eri aineistoista ei ole keskitetysti saatavilla.

Sää oli hyvin pilvinen ja kostea kun kone laskeutui. Kööpenhaminan keskustassa vanhoista kivirakennuksista sai vain häivähdyksen, miltä siellä näyttäisi hyvällä säällä auringon paistaessa, kun kaikki ei olisi märkää ja harmaata.

Kokous pidettiin Tanskan Kansallisarkistossa, historiallisessa Christiansborgissa, osassa joka rakennettiin 1720 arkistolaitosta ja kuninkaallista kirjastoa varten. Arkistolaitoksen historia ulottuu aina 1200-luvun loppupuolelle, varsinainen Kansallisarkisto perustettiin kahden vanhemman arkiston yhdistyessä 1889. Kävelimme käytävillä ja portaikoissa, joita kirjastonhoitajat ja arkistoijat olivat kulkeneet vuosisatojen ajan.

Ensimmäinen kokoustila ei valitettavasti sijainnut missään historiallisessa kamarissa. Vaikuttavan kivisen kierreportaikon päässä saavuimme tilaan, joka oli hyvin matala ja sisustettu modernin valkoiseksi ja lasiseksi. Vanhoista ikkunoista näkyi vain muutama kymmenen senttiä ylälaidasta, huonetta hallitsivat metallipinnoitteiset ilmastointiputket.

Kokousta eivät kuitenkaan tee ympäröivät seinät vaan ihmiset niiden sisällä. Paikalla oli data-arkistoinnin asiantuntijoita ja teknistä henkilökuntaa suomalaisten lisäksi Tanskasta, Ruotsista ja Norjasta.

Aluksi kokoonnuimme kaikki yhdessä kertaamaan, mikä projektin tavoite oli ja miten etenemme.

Lounaan jälkeen jakaannuimme kahteen ryhmään: aineistoasiantuntijat pohtimaan portaalin sisällöllistä puolta, erityisesti käyttöön tulevaa sanastoa, tekninen väki keskustelemaan portaalin käytännön toteuttamisesta.

Seuraavana päivänä oli yhteiskokous tanskalaisten terveysalan tutkijoiden kanssa, jotta saisimme palautetta ja kuullaksemme millaisia asioita he portaalilta odottavat ja minkälaisia tarpeita sen rakentamisessa olisi syytä ottaa huomioon. Hyvän kokemuksen perusteella päätimme kutsua tutkijoita paikalle myös projektin seuraavaan suureen kokoontumiseen lokakuussa Tampereelle.

Lopuksi muokkasimme aikataulua; erityisesti ohjelmoinnille olisi syytä varata paljon enemmän aikaa kuin aiemmin oli suunniteltu. Ohjelmoijat tapaavat jo alkukesästä Norjan Bergenissä ”hackathonissa”, jolloin muutaman päivän aikana tehdään suuri osa ohjelmointityöstä kerralla.

Kaikkea ei kuitenkaan voida tehdä kokonaan muutaman tapaamisen aikana ja työ jatkuu nyt verkon välityksellä jokaisen edistäessä omaa osuuttaan projektista. Nykytekniikalle voi olla kiitollinen sen mahdollistaessa samanaikaisen ohjelmoinnin eri puolilla maailmaa, samoin sisällön tuottaminen on mahdollista samanaikaisesti eri versioiden sekaantumatta toisiinsa.

Lisätietoa:
» Making Nordic Health Data Visible
» Rigsarkivet

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

ATT käynnistyi

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt tiedon saatavuuden ja avoimen tieteen edistämiseksi Avoimen tieteen ja tutkimuksen hankkeen vuosille 2014–2017. Virallisena tavoitteenaan ATT-hanke ”määrittää kansallisen tahtotilan vuodelle 2017 ja edistää avointa tiedettä kolmella rintamalla: tutkimusjulkaisut, tutkimusdata ja menetelmät”.

Avausseminaari järjestettiin Helsingissä 19.3.2014. Ohjelman pääosan muodostivat kolme paneelia, joissa aiheina olivat hankkeen tavoitteiden mukaan avoimet julkaisut, avoin data ja avoimet menetelmät. Toimin puheenjohtajana tutkimusdatapaneelissa, johon osallistuivat panelisteina Pirjo-Leena Forsström CSC:stä, Laura Höijer Ympäristöhallinnosta, Tuuli Toivonen Helsingin yliopistosta sekä Jussi Simpura THL:stä. Kokoan seuraavassa paneelin antia kahdesta keskusteluteemasta.

Miksi avata tutkimusdataa? Keskustelussa nousi esiin demokratianäkökulma: avaamalla tutkimusdataa kaikki pääsevät käyttämään sitä. Datan avoimen saatavuuden koheneminen voi myös edesauttaa innovaatioita ja luovuutta, mikä edistää tutkimuksen tuottavuutta.

Vaikka datan avaaminen maksaa, se voi tuottaa uutta liiketoimintaa ja tuoda myös säästöjä muun muassa uusien aineistojen pienempinä keruukustannuksina. Suomea koskevan tutkimusdatan avaaminen kansainväliseen käyttöön saattaa myös luoda uudentyyppistä, maatamme hyödyttävää tutkimustoimintaa ulkomaille.

Tutkijoiden näkökulmasta datan avaamista pidettiin erittäin keskeisenä tavoitteena. Useat panelistit mainitsivat tarpeen tieteellisen toimintakulttuurin muutokseen siten, että tutkimusdatan julkaiseminen ymmärrettäisiin tieteellisenä meriittinä. Oman tutkimuksen aineistojen avaaminen on tutkijalle myös uskottavuuskysymys, koska datansa julkaisseen tutkijan tulokset voi aina tarkistaa.

Paneeli käsitteli myös tutkimusdatan avaamisen haasteita Suomessa. Mainittujen asioiden lista muodostui pitkäksi: miten viitata tutkimusdataan ja antaa siitä meriittiä; tekijyys- ja omistajuuskysymykset; datan lisensointi; tietosuojakysymykset ja tutkimusetiikka; julkaisujen, datan ja menetelmien yhdistäminen; tutkimustiedon hyödyntäminen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa jne.

Avaamista tukevan toimintakulttuurimuutoksen haasteena on edelleen tutkimusdatan ymmärtäminen tutkijan (omana) pääomana. Liian usein datan jakaminen mielletään siitä luopumisena ja ehkä kilpailuedunkin menettämisenä. Juuri siksi tutkimusrahoittajien ja -organisaatioiden tulisi edellyttää ja ohjeistaa tutkimusdatan hallintaa ja sen suunnittelua riittävästi. Aineistonhallinnan suunnittelu ja toteuttaminen pitäisi saada itsestään selväksi osaksi tutkijoiden perustyönkuvaa.

Lisäksi paneeli totesi, että tietovarantojen avaamisessa on otettava huomioon riittävä jatkokäytön tuki. Monien tutkimusaineistojen järkevä jatkokäyttö vaatii vierihoitoa aineiston keränneeltä taholta. Tutkimusdatan jatkokäyttäjän ei siis pidä lähteä soitellen sotaan. Ei pidä laulaa virttä, jos ei tiedä sen numeroa.

Datapaneeli on nähtävissä kokonaisuudessaan seminaaritallenteesta, joka sisältää kaikki muutkin seminaariesitykset ja paneelit. Seminaari oli hyvä avaus ATT:lle.

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi