Tag Archives: jatkokäyttö

Aineistopalkitun puhe: "HYPA-aineisto antaa eväitä keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta."

Tutkija Katri Hannikainen-Ingman vastaanotti Tietoarkiston Aineistopalkinnon THL:n tutkimusprofessori Pasi Moision puolesta Aila ja aineistojen jatkokäyttö -seminaarissa Tampereella 15. syyskuuta. Hannikainen-Ingmanin pitämä palkintopuhe oli niin hieno, että Tietoarkisto pyysi luvan julkaista sen blogissa kokonaisuudessansa.

Arvoisat järjestäjät ja hyvä seminaariväki.

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut eli HYPA-tutkimusaineistolle myöntämä Aineistopalkinto on hieno arvostuksen osoitus. Suuri kiitos siitä!

Olemme Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön päällikön tutkimusprofessori Pasi Moision kanssa HYPA-aineiston arkistonhoitajat ja yhteyshenkilöt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Pasi Moision panos aineiston suunnittelussa ja kehittämisessä on alusta alkaen ollut merkittävä. Myös suuri joukko muita Stakesin ja sittemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoita on ollut mukana suunnittelemassa ja kehittämässä aineistoa ja saattamassa sitä arkistoitavaksi ja vapaaseen tutkimuskäyttöön.

Jos Suomalaisten hyvinvointi- ja palvelut -kyselylle ja aineiston avoimeen käyttöön saattamiselle täytyisi nimetä isä, hän olisi edesmennyt Stakesin tutkimusprofessori ja pääjohtaja Matti Heikkilä. Hänellä oli selkeä näkemys siitä, että tutkimusaineistojen tulee olla avoimessa käytössä tutkijoiden saatavilla. Vielä 2000-luvun alussa tämä ei ollut niinkään selvää kuin tänä päivänä toistakymmentä vuotta myöhemmin. HYPA-aineisto oli jo tuolloin tarkoitus arkistoida Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon, mutta kesti kuitenkin vuosia ennen kuin tilastolain tulkinta muuttui ja HYPA voitiin arkistoida FSD:hen.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -kysely on toteutettu neljä kertaa, ensimmäinen vuonna 2004. Kyselyt on suunnattu aikuisväestölle ja niiden rungon ovat muodostaneet puhelinhaastattelut. Haastattelutietoja on täydennetty rekisteritiedoilla sukupuolesta, iästä, perherakenteesta, koulutuksesta, tuloista sekä aluetiedoista. Puhelinhaastattelujen otos muodostuu 18–79-vuotiaista Suomessa vakituisesti asuvista henkilöistä. 80 vuotta täyttäneiltä tiedot on kerätty käyntihaastatteluin. Viimeisessä vuonna 2013 kerätyssä aineistossa puhelinhaastatteluiden otos oli lähes kuusi tuhatta henkilöä ja vastausprosentti reilut 72. 80 vuotta täyttäneillä otos oli kuusisataa henkilöä ja vastausprosentti hieman yli 62.

Koko aikuisväestölle suunnatun kyselyn rinnalla on toteutettu erillisiä lapsiperheille suunnattuja hyvinvointi ja palvelut -postikyselyitä.

HYPA-kysely nykymuodossaan loppuu, mutta sen elämä jatkuu osana Aikuisten terveys- hyvinvointi- ja palvelututkimusta (ATH).

Hallinto ja poliittiset päättäjät tarvitsevat päätöksenteon tueksi tutkittua tietoa. Hyvinvointipolitiikassa tutkimuksen tehtävä on kriittisen ja samalla uskottavan analyysin esittäminen siitä, mikä on hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin tila. Samalla on pyrittävä näyttämään, missä määrin politiikka on johtanut hyvään kehitykseen tai ehkäissyt huonoa.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -aineistolla tuotetuilla analyyseillä on piirretty kuvaa väestön hyvinvoinnista, palvelujen käytöstä, elämänlaadusta sekä hyvinvointieroista ja niiden kehityksestä 2000-luvulla. HYPA-kyselyillä on saatu myös arvokasta tietoa suomalaisen hyvinvointivaltion kannatusperustasta. Aineisto antaa näin eväitä yhteiskunnalliseen keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta.

HYPA-aineistoilla on tuotettu kirjasarja, jonka viimeisin osa julkaistiin kaksi vuotta sitten. Suomalaisten hyvinvointi 2014 -kirjan 18 artikkelia kertovat toisaalta oikeansuuntaisesta hyvinvointipolitiikasta, sillä väestön hyvinvoinnin ja elämänlaadun todettiin keskimäärin olevan hyvät. Toisaalta kuitenkin hyvinvoinnin eriarvo ja yhteiskunnalliset jaot ovat suomalaista todellisuutta ja niiden on nähty viime vuosina jopa kärjistyneen.

Kun keskustellaan yhteiskunnan kestävästä tulevaisuudesta, on tärkeää kysyä, kuinka suureen sosiaaliseen eriarvoisuuteen meillä on varaa. Viimeisimmän, vuonna 2013, toteutetun HYPA-kyselyn valossa joidenkin väestöryhmien väliset hyvinvoinnin erot ovat selvät, ja eriarvo on kansalaistenkin mielestä liian suuri. Vastaajat kannattivat sen kaltaista kollektiivista solidaarisuutta, jossa huolehditaan koko yhteiskunnan tukipilarien kestävyydestä, mutta pyritään samalla turvaamaan hyvinvointi myös heille, jotka eivät ilman tukea sitä saavuta. Tulevaisuutta rakennettaessa kansalaisten näkemykset ja hyväksyntä poliittisille ratkaisuille on tärkeää.

Lopuksi haluan esittää vielä suuren kiitoksen Yhteiskuntatieteelliselle tietoarkistolle. Yhteistyö on sujunut hienosti ja palvelu on ollut erinomaista. Tietoarkisto on mahdollistanut ja varmistanut HYPA-aineiston avoimen ja helpon tutkimuskäytön nyt ja tulevaisuudessa.

HYPA-aineisto on niin sanotusti päässyt hyvään kotiin! Kiitos!

Lisätietoja
» Aila-seminaarin ohjelma, esitykset ja videot

Katri Hannikainen-Ingman
Terveyden ja hyvinvoiniin laitoksen Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön tutkija

Data Service Portal Aila: accessibility and practicality for non-Finnish speakers

The Finnish Social Science Data Archive (FSD) is one of the most important national resources for the collection and storing of social research data. Among the many services they offer, they aim to make research data available to everyone, free of char…

Data Service Portal Aila: accessibility and practicality for non-Finnish speakers

The Finnish Social Science Data Archive (FSD) is one of the most important national resources for the collection and storing of social research data. Among the many services they offer, they aim to make research data available to everyone, free of char…

Datan lisäksi Tietoarkisto jakaa osaamista

Tietoarkisto on yksi avoimen tieteen keskeisistä toimijoista Suomessa. Tavoitteenamme on tuottaa tehokkaasti laadukkaita, luotettavia ja helposti saavutettavia data- ja aineistonhallintapalveluja tiedeyhteisölle. Ei mikään läpihuutojuttu. Pitää olla valmiuksia luoda uutta ja omata ajantasaista asiantuntemusta tutkimuksesta, menetelmistä, ohjelmistoista, tutkimusetiikasta, lainsäädännöstä, metadatasta, sähköisestä säilyttämisestä, tietoturvasta ja asiakaspalvelusta – vain muutamia mainitakseni. Niinpä tietoarkistolaisille on kertynyt ainutlaatuista asiantuntemusta monilta eri osa-alueilta. Monimutkaistuvassa maailmassa kellään ei kuitenkaan yksin voi olla kaikkea tarvittavaa osaamista. Tarvitsemme eri alojen asiantuntijoiden tiimejä ja organisaatioiden välistä yhteistyötä.

Aikaisemmin olen kirjoittanut Tietoarkiston aktiivisesta roolista eurooppalaisessa data-arkistotoiminnassa. Olemme laajasti mukana myös kotimaisissa avoimeen tieteeseen sekä aineistojen jakamiseen ja säilyttämiseen liittyvissä aloitteissa. Sekä kansallisissa että kansainvälisissä ympyröissä käytännön työ tehdään yleensä erilaisissa työryhmissä. Osaamisen ja tiedon jakaminen on työn onnistumisen tärkeimpiä edellytyksiä.

Laskin, että tällä hetkellä Tietoarkisto osallistuu 15 erilaiseen kansalliseen ohjaus-, asiantuntija- tai työryhmään. Vuodessa osallistumme niiden tiimoilta keskimäärin noin 70 kokoukseen. Aikaa kokouksiin ja niihin liittyviin tehtäviin kuluu noin kuusi henkilötyökuukautta vuodessa – enemmänkin, jos tietoarkistolaisilla on työryhmissä vetovastuuta. Luvuissa ovat mukana vain sellaiset ryhmät, joihin osallistumme osana perustyötä, eli joihin meillä ei ole erikseen hankerahoitusta.

Työryhmistä monet liittyvät Avoin tiede ja tutkimus (ATT) -hankkeeseen. Tietoarkisto tekee työtä ATT:n asiantuntijaryhmässä, palvelutyöryhmässä, PAS-työryhmässä, kansainvälisyystyöryhmässä, Tuuli-projektissa ja ATT:n ja Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) yhteisessä oikeuksien metatiedot -työryhmässä. Olemme edustettuina myös KDK:n ohjausryhmässä, tietoarkkitehtuuriryhmässä ja PAS-yhteistyöryhmässä. Muista ryhmistä mainittakoon JHS Rekisterimeta -työryhmä, Tilastokeskuksen etäkäyttöjärjestelmän ohjausryhmä, TUHA-tutkimusaineistoryhmä ja Veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston kehittämisryhmä.

Edellä mainitut ryhmät rakentavat hyviä yhteisiä käytäntöjä, standardeja ja erilaisia palveluita tiedeyhteisölle ja laajemminkin. Itse olen mukana useissa ryhmissä ja koen ne antoisina, vaikka turhautumisen hetkiäkin tulee. Välillä tuntuu, että työryhmä toisensa jälkeen puhuu samasta asiasta ja edistyminen on tuskallisen hidasta. Tampere-Helsinki–junamatka on tullut liiankin tutuksi.

Omalla kohdallani turhautuminen on onneksi useimmiten hetkellistä. Tutkimusdatan arkistointi ja avaaminen on suuri muutos tutkimuskulttuurissa, ja sähköinen säilyttäminen muuttaa arkistomaailmaa. Valtionhallinnon digitalisaation yhteydessä puolestaan tavoitellaan siilojen purkamista. Ajattelenkin, että päällekkäisiltä tuntuvat työryhmät heijastelevat näitä käynnissä olevia suuria toimintakulttuurimuutoksia ja jopa kuuluvat murrosvaiheeseen. Tämä ei tarkoita, etteikö työryhmissä ja niiden välisessä työnjaossa olisi tehostamisen tai selkeyttämisen varaa, mutta odotan tilanteen kohenevan ATT:n kaltaisten hankkeiden myötä. Jos jotain saisi toivoa, niin sitä, että alan toimijoilla olisi hieman enemmän kykyä ja mahdollisuuksia (eli käytännössä resursseja) nähdä omia lyhyen tähtäimen etujaan ja intressejään pidemmälle.

Tietoarkisto on vuosien mittaan ollut aktiivinen tiedon ja osaamisen jakaja. Olemme osallistuneet lukuisiin työryhmiin ja hankkeisiin. Kaiken kaikkiaan ne ovat olleet oivallisia tilaisuuksia reflektoida Tietoarkiston käytäntöjä, oppia muilta, ratkaista yhteisiä ongelmia ja jakaa Tietoarkistoon kertynyttä erikoisosaamista. Olemme myös oppineet, että joskus täytyy sanoa ei. Parhaimmillaan ryhmät ovat kuitenkin asiantuntijoiden ja organisaatioiden verkostoja, joissa erilaiset näkökulmat kohtaavat tarjoten pohjan uutta osaamista ja uusia palveluita luovalle yhteistyölle.

Lisätietoja
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke (ATT)
» Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK)

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datan lisäksi Tietoarkisto jakaa osaamista

Tietoarkisto on yksi avoimen tieteen keskeisistä toimijoista Suomessa. Tavoitteenamme on tuottaa tehokkaasti laadukkaita, luotettavia ja helposti saavutettavia data- ja aineistonhallintapalveluja tiedeyhteisölle. Ei mikään läpihuutojuttu. Pitää olla valmiuksia luoda uutta ja omata ajantasaista asiantuntemusta tutkimuksesta, menetelmistä, ohjelmistoista, tutkimusetiikasta, lainsäädännöstä, metadatasta, sähköisestä säilyttämisestä, tietoturvasta ja asiakaspalvelusta – vain muutamia mainitakseni. Niinpä tietoarkistolaisille on kertynyt ainutlaatuista asiantuntemusta monilta eri osa-alueilta. Monimutkaistuvassa maailmassa kellään ei kuitenkaan yksin voi olla kaikkea tarvittavaa osaamista. Tarvitsemme eri alojen asiantuntijoiden tiimejä ja organisaatioiden välistä yhteistyötä.

Aikaisemmin olen kirjoittanut Tietoarkiston aktiivisesta roolista eurooppalaisessa data-arkistotoiminnassa. Olemme laajasti mukana myös kotimaisissa avoimeen tieteeseen sekä aineistojen jakamiseen ja säilyttämiseen liittyvissä aloitteissa. Sekä kansallisissa että kansainvälisissä ympyröissä käytännön työ tehdään yleensä erilaisissa työryhmissä. Osaamisen ja tiedon jakaminen on työn onnistumisen tärkeimpiä edellytyksiä.

Laskin, että tällä hetkellä Tietoarkisto osallistuu 15 erilaiseen kansalliseen ohjaus-, asiantuntija- tai työryhmään. Vuodessa osallistumme niiden tiimoilta keskimäärin noin 70 kokoukseen. Aikaa kokouksiin ja niihin liittyviin tehtäviin kuluu noin kuusi henkilötyökuukautta vuodessa – enemmänkin, jos tietoarkistolaisilla on työryhmissä vetovastuuta. Luvuissa ovat mukana vain sellaiset ryhmät, joihin osallistumme osana perustyötä, eli joihin meillä ei ole erikseen hankerahoitusta.

Työryhmistä monet liittyvät Avoin tiede ja tutkimus (ATT) -hankkeeseen. Tietoarkisto tekee työtä ATT:n asiantuntijaryhmässä, palvelutyöryhmässä, PAS-työryhmässä, kansainvälisyystyöryhmässä, Tuuli-projektissa ja ATT:n ja Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) yhteisessä oikeuksien metatiedot -työryhmässä. Olemme edustettuina myös KDK:n ohjausryhmässä, tietoarkkitehtuuriryhmässä ja PAS-yhteistyöryhmässä. Muista ryhmistä mainittakoon JHS Rekisterimeta -työryhmä, Tilastokeskuksen etäkäyttöjärjestelmän ohjausryhmä, TUHA-tutkimusaineistoryhmä ja Veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston kehittämisryhmä.

Edellä mainitut ryhmät rakentavat hyviä yhteisiä käytäntöjä, standardeja ja erilaisia palveluita tiedeyhteisölle ja laajemminkin. Itse olen mukana useissa ryhmissä ja koen ne antoisina, vaikka turhautumisen hetkiäkin tulee. Välillä tuntuu, että työryhmä toisensa jälkeen puhuu samasta asiasta ja edistyminen on tuskallisen hidasta. Tampere-Helsinki–junamatka on tullut liiankin tutuksi.

Omalla kohdallani turhautuminen on onneksi useimmiten hetkellistä. Tutkimusdatan arkistointi ja avaaminen on suuri muutos tutkimuskulttuurissa, ja sähköinen säilyttäminen muuttaa arkistomaailmaa. Valtionhallinnon digitalisaation yhteydessä puolestaan tavoitellaan siilojen purkamista. Ajattelenkin, että päällekkäisiltä tuntuvat työryhmät heijastelevat näitä käynnissä olevia suuria toimintakulttuurimuutoksia ja jopa kuuluvat murrosvaiheeseen. Tämä ei tarkoita, etteikö työryhmissä ja niiden välisessä työnjaossa olisi tehostamisen tai selkeyttämisen varaa, mutta odotan tilanteen kohenevan ATT:n kaltaisten hankkeiden myötä. Jos jotain saisi toivoa, niin sitä, että alan toimijoilla olisi hieman enemmän kykyä ja mahdollisuuksia (eli käytännössä resursseja) nähdä omia lyhyen tähtäimen etujaan ja intressejään pidemmälle.

Tietoarkisto on vuosien mittaan ollut aktiivinen tiedon ja osaamisen jakaja. Olemme osallistuneet lukuisiin työryhmiin ja hankkeisiin. Kaiken kaikkiaan ne ovat olleet oivallisia tilaisuuksia reflektoida Tietoarkiston käytäntöjä, oppia muilta, ratkaista yhteisiä ongelmia ja jakaa Tietoarkistoon kertynyttä erikoisosaamista. Olemme myös oppineet, että joskus täytyy sanoa ei. Parhaimmillaan ryhmät ovat kuitenkin asiantuntijoiden ja organisaatioiden verkostoja, joissa erilaiset näkökulmat kohtaavat tarjoten pohjan uutta osaamista ja uusia palveluita luovalle yhteistyölle.

Lisätietoja
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke (ATT)
» Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK)

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomalaisen tutkimuksen asema on varmistettava!

Tutkimus on ottamassa aimo harppauksen kohti tiedon entistä nopeampaa kertymistä ja tehokkaampaa tutkimusrahoituksen käyttöä. Avoin julkaiseminen saattaa tutkimusryhmien tulokset aiempaa nopeammin muiden tutkijoiden käyttöön. Tutkimusaineistojen avaaminen tuo mukanaan vielä suuremman muutoksen: se mahdollistaa tutkimusaineistojen monipuolisen käytön useilla tieteenaloilla, lisää poikkitieteellistä tutkimusta ja vähentää aineistojen kertakäyttöisyyttä sekä päällekkäisen tiedon keruuta.

Avoin julkaiseminen ja tutkimusaineistojen avaaminen ovatkin saaneet taakseen suuren joukon valtioita, mukaan lukien Suomen, EU:n tutkimussiiven ja suuren joukon kansainvälisiä tiedelehtiä. Avoimuuden kannattajien joukko myös kasvaa koko ajan.

EU:n tietosuoja-asetus määrittelee tutkittavien tietosuojan

Tutkimusaineistojen avaaminen muun tiedeyhteisön käyttöön ei kuitenkaan voi tapahtua ilman tarkkaa harkintaa. Erityisesti huolenaiheena ovat tutkittavien tietosuoja ja se, miten taataan, että yksilöllä on määräysvalta hänestä kerättyjen tietojen käyttämiseen.

EU:n uusi tietosuoja-asetus vastaa edellä mainittuihin huolenaiheisiin. Siinä on määritelty tarkkaan tutkittavilta kerättävän suostumuksen ja informoinnin muoto sekä se, mitä ihmisiä koskevaa tietoa saa käyttää tutkimuksessa ja millä ehdoin.

Tässä vaiheessa lukijaa kenties kummastuttaa, mikä tilanteessa sitten on ongelma. Jos asetus on valmis ja se tulee voimaan sellaisenaan ilman ratifioimisvaatimusta jäsenvaltioilta, eikö asia ole selvä?

Kansallinen ohjeistus asetuksen tulkintaan puuttuu

Tietosuoja-asetuksessa, niin kuin kaikissa lakiteksteissä, ongelmana on kuitenkin pykälien tulkinta. Vaikka asetus sisältää pitkän johdanto-osan, jossa selvitetään mitä sen säätäjät ovat artikloita kirjoittaessansa tarkoittaneet, tulkinnanvaraa jää silti. Lisäksi monessa kohtaa asetusta on teksti, jossa on kirjoitettu, että kansallisessa lainsäädännössä on mahdollisuus säätää tarkemmista vaatimuksista.

Tutkimuksen aseman ongelmallisuus astuu esiin tässä: Meillä ei ole vielä kansallista ohjeistusta siitä, miten asetusta pitää tulkita tutkimuskontekstissa. Vielä vähemmän meillä on tietoa siitä, aiotaanko asetuksen kansallista säätelyvaraa käyttää tiukentavaan suuntaan ja jos, kuinka paljon tiukempaan.

Tutkimuksen tekeminen vaatii paljon aikaa ja suunnittelua. Asetus tulee voimaan kahden vuoden kuluttua. Tuolloin käytettäviä tutkimusaineistoja ollaan joko keräämässä nyt tai niiden keräämistä suunnitellaan parhaillaan. Jotta asetusta päästään noudattamaan 2018, sen tulkinnan pitäisi olla tiedossa nyt, kun tutkittavilta on mahdollisuus ilman suuria lisäkustannuksia hankkia uuden asetuksen mukainen informoitu suostumus. Lääketieteellistä tutkimusta ei saa aloittaa ennen kuin se on saanut eettiseltä toimikunnalta myönteisen lausunnon. Eettisten toimikuntien täytyisikin pystyä antamaan eettiset lausunnot jo nyt uuden asetuksen mukaisesti. Sama koskee luonnollisesti myös muiden ihmistieteiden eettisiä toimikuntia.

Alueelliset toimikunnat tarvitsevat yhteiset pelisäännöt

Vallitsevassa tilanteessa eettisten toimikuntien on tehtävä ratkaisunsa tulkitsemalla asetusta mahdollisimman tiukasti, jotta asetuksen ehdot varmasti täyttyvät. Todennäköisesti myös alueellisten toimikuntien ratkaisut poikkeavat yhteisten pelisääntöjen puuttuessa toisistaan vielä entistä enemmän – alueellisia toimikuntia moitittiin jo nyt keskenään ristiriitaisista ratkaisuista työ- ja elinkeinoministeriön teettämässä selvityksessä terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan säädösympäristöstä1.

Toimikuntien jäsenet tunnistavat ongelman ja ovat hämmentyneitä siitä, millaisia ratkaisuja heidän pitäisi tehdä. Heiltä kuitenkin puuttuvat välineet tehdä asialle mitään konkreettista. Tietoarkistoon on ollut yhteydessä useampi eettisten toimikuntien jäsen, mutta meidänkin on vastattava, ettemme valitettavasti vielä tiedä, miten asetusta pitäisi tulkita.

Epätietoisuus voi pudottaa Suomen kansainväliseltä pelikentältä

Ongelma on suurempi kuin nyt suunniteltavien tutkimusaineistojen tarkoituksenmukaista suppeampi käyttömahdollisuus ja sitä kautta resurssien alikäyttö. Kansainvälisesti tutkimusaineistojen avoimuus on saanut suuren kannattajakunnan. Kansainvälisistä tiedejulkaisuista huomattava osa (mm. PLOSone, useat BioMed Centralin jäsenlehdistä, PNAS, Nature ja NEJM) vaatii tutkimusjulkaisun ehdoksi datan saattamista avoimeksi. ICMJE:n ehdotuksen (International Committee of Medical Journal Editors) mukaan tulevaisuudessa hyväksytään julkaistavaksi vain sellaisten kliinisten tutkimusten tulokset, joiden taustalla oleva tutkimusaineisto avataan.

Jos ICMJE:n ehdotus menee läpi ja muut tiedejulkaisut kiristävät samalla omia avoimuusvaatimuksiaan, suomalaisten tutkijoiden mahdollisuus saada tutkimustuloksensa julkaistua heikkenevät olennaisesti. Kansainvälisiin rahoituksiin vaaditaan hyviä julkaisuja, joten myös niiden saaminen vaarantuu. Kansainvälisiin konsortioihin tuskin tulevaisuudessa kelpuutetaan tutkimusryhmiä, joiden aineistoja ei saa avata julkaisun yhteydessä samaan tapaan kuin muita aineistoja.

Tulkintalinjauksia tutkimukselle kaivataan

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän käymään läpi suomalaisen lainsäädännön ongelmakohtia uuden tietosuoja-asetuksen näkökulmasta2. Alustavan arvion mukaan nykyisistä säännöksistä useassa sadassa ohjeistetaan henkilötietojen käsittelystä. Työryhmän on määrä tuottaa muutosehdotukset kesään 2017 mennessä. Myös sosiaali- ja terveysministeriössä työstetään uutta lakia, jossa säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen toissijaisesta käytöstä3. Näiden sekä uuden tietosuoja-asetuksen ansiosta tulevaisuudessa siis lainsäädäntömme voikin olla tutkimuksen osalta huomattavasti selkeämpi kuin se nyt on.

Tulkintakäytäntöjä kuitenkin tarvittaisiin jo ennen kuin tietosuoja-asetus astuu voimaan, jotta tutkijat voivat julkaista tuloksensa ja käyttää aineistojaan jatkotutkimuksissa. Salokanteleen4 mukaan suostumuksella saatujen aineistojen suostumusten on oltava asetuksen mukaisia asetuksen voimaan astuttua, jos henkilötietojen käsittelyä aiotaan jatkaa. Minkä sääntöjen pohjalta eettiset toimikunnat antavat lausuntonsa uusille tutkimuksille? Millä ehdoin Tietoarkisto, Kielipankki ja muut kansalliset tutkimusaineistojen arkistot voivat tallettaa aineistoja ja neuvoa tutkijoita pyytämään uusiin tutkimuksiin asetuksen mukaiset suostumukset?

Tarvitsemme selkeän linjauksen, joka ilmaisee lainsäätäjien näkemyksen siitä, mihin suuntaan Suomen tutkimuksessa tähdätään niin pian kuin mahdollista. Asetuksen edellyttämiä muutoksia käsittelevällä työryhmällä on mahdollisuus jakautua jaoksiin. Tulisiko tutkimusta varten asettaa oma jaos?

Tutkijoilta ja eettisiltä toimikunnilta vaaditaan päätöksiä nyt. Vuonna 2018 tietosuoja-asetuksen voimaan tullessa on monen tutkimuksen osalta myöhäistä.

Lähteet:
1 OwalGroup (2015). Selvitys terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan säädösympäristöstä.
2 Oikeusministeriö, lakihankkeet. Henkilötietojen suojaa koskevan kansallisen lainsäädännön tarkistaminen.
3 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedon toissijaista käyttöä koskevaa lainsäädäntöä valmisteleva työryhmä: Työryhmä- ja hankekuvaus ja Lainsäädäntöryhmän työskentelytila
4 Marjut Salokannel (2016). EU:n tietosuoja-asetus ja terveystietojen tutkimuskäyttö. Lääke- ja terveystieteen tutkimuksen tietosuoja nyt ja tulevaisuudessa, seminaari 17.3.2016. (pdf)

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomalaisen tutkimuksen asema on varmistettava!

Tutkimus on ottamassa aimo harppauksen kohti tiedon entistä nopeampaa kertymistä ja tehokkaampaa tutkimusrahoituksen käyttöä. Avoin julkaiseminen saattaa tutkimusryhmien tulokset aiempaa nopeammin muiden tutkijoiden käyttöön. Tutkimusaineistojen avaaminen tuo mukanaan vielä suuremman muutoksen: se mahdollistaa tutkimusaineistojen monipuolisen käytön useilla tieteenaloilla, lisää poikkitieteellistä tutkimusta ja vähentää aineistojen kertakäyttöisyyttä sekä päällekkäisen tiedon keruuta.

Avoin julkaiseminen ja tutkimusaineistojen avaaminen ovatkin saaneet taakseen suuren joukon valtioita, mukaan lukien Suomen, EU:n tutkimussiiven ja suuren joukon kansainvälisiä tiedelehtiä. Avoimuuden kannattajien joukko myös kasvaa koko ajan.

EU:n tietosuoja-asetus määrittelee tutkittavien tietosuojan

Tutkimusaineistojen avaaminen muun tiedeyhteisön käyttöön ei kuitenkaan voi tapahtua ilman tarkkaa harkintaa. Erityisesti huolenaiheena ovat tutkittavien tietosuoja ja se, miten taataan, että yksilöllä on määräysvalta hänestä kerättyjen tietojen käyttämiseen.

EU:n uusi tietosuoja-asetus vastaa edellä mainittuihin huolenaiheisiin. Siinä on määritelty tarkkaan tutkittavilta kerättävän suostumuksen ja informoinnin muoto sekä se, mitä ihmisiä koskevaa tietoa saa käyttää tutkimuksessa ja millä ehdoin.

Tässä vaiheessa lukijaa kenties kummastuttaa, mikä tilanteessa sitten on ongelma. Jos asetus on valmis ja se tulee voimaan sellaisenaan ilman ratifioimisvaatimusta jäsenvaltioilta, eikö asia ole selvä?

Kansallinen ohjeistus asetuksen tulkintaan puuttuu

Tietosuoja-asetuksessa, niin kuin kaikissa lakiteksteissä, ongelmana on kuitenkin pykälien tulkinta. Vaikka asetus sisältää pitkän johdanto-osan, jossa selvitetään mitä sen säätäjät ovat artikloita kirjoittaessansa tarkoittaneet, tulkinnanvaraa jää silti. Lisäksi monessa kohtaa asetusta on teksti, jossa on kirjoitettu, että kansallisessa lainsäädännössä on mahdollisuus säätää tarkemmista vaatimuksista.

Tutkimuksen aseman ongelmallisuus astuu esiin tässä: Meillä ei ole vielä kansallista ohjeistusta siitä, miten asetusta pitää tulkita tutkimuskontekstissa. Vielä vähemmän meillä on tietoa siitä, aiotaanko asetuksen kansallista säätelyvaraa käyttää tiukentavaan suuntaan ja jos, kuinka paljon tiukempaan.

Tutkimuksen tekeminen vaatii paljon aikaa ja suunnittelua. Asetus tulee voimaan kahden vuoden kuluttua. Tuolloin käytettäviä tutkimusaineistoja ollaan joko keräämässä nyt tai niiden keräämistä suunnitellaan parhaillaan. Jotta asetusta päästään noudattamaan 2018, sen tulkinnan pitäisi olla tiedossa nyt, kun tutkittavilta on mahdollisuus ilman suuria lisäkustannuksia hankkia uuden asetuksen mukainen informoitu suostumus. Lääketieteellistä tutkimusta ei saa aloittaa ennen kuin se on saanut eettiseltä toimikunnalta myönteisen lausunnon. Eettisten toimikuntien täytyisikin pystyä antamaan eettiset lausunnot jo nyt uuden asetuksen mukaisesti. Sama koskee luonnollisesti myös muiden ihmistieteiden eettisiä toimikuntia.

Alueelliset toimikunnat tarvitsevat yhteiset pelisäännöt

Vallitsevassa tilanteessa eettisten toimikuntien on tehtävä ratkaisunsa tulkitsemalla asetusta mahdollisimman tiukasti, jotta asetuksen ehdot varmasti täyttyvät. Todennäköisesti myös alueellisten toimikuntien ratkaisut poikkeavat yhteisten pelisääntöjen puuttuessa toisistaan vielä entistä enemmän – alueellisia toimikuntia moitittiin jo nyt keskenään ristiriitaisista ratkaisuista työ- ja elinkeinoministeriön teettämässä selvityksessä terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan säädösympäristöstä1.

Toimikuntien jäsenet tunnistavat ongelman ja ovat hämmentyneitä siitä, millaisia ratkaisuja heidän pitäisi tehdä. Heiltä kuitenkin puuttuvat välineet tehdä asialle mitään konkreettista. Tietoarkistoon on ollut yhteydessä useampi eettisten toimikuntien jäsen, mutta meidänkin on vastattava, ettemme valitettavasti vielä tiedä, miten asetusta pitäisi tulkita.

Epätietoisuus voi pudottaa Suomen kansainväliseltä pelikentältä

Ongelma on suurempi kuin nyt suunniteltavien tutkimusaineistojen tarkoituksenmukaista suppeampi käyttömahdollisuus ja sitä kautta resurssien alikäyttö. Kansainvälisesti tutkimusaineistojen avoimuus on saanut suuren kannattajakunnan. Kansainvälisistä tiedejulkaisuista huomattava osa (mm. PLOSone, useat BioMed Centralin jäsenlehdistä, PNAS, Nature ja NEJM) vaatii tutkimusjulkaisun ehdoksi datan saattamista avoimeksi. ICMJE:n ehdotuksen (International Committee of Medical Journal Editors) mukaan tulevaisuudessa hyväksytään julkaistavaksi vain sellaisten kliinisten tutkimusten tulokset, joiden taustalla oleva tutkimusaineisto avataan.

Jos ICMJE:n ehdotus menee läpi ja muut tiedejulkaisut kiristävät samalla omia avoimuusvaatimuksiaan, suomalaisten tutkijoiden mahdollisuus saada tutkimustuloksensa julkaistua heikkenevät olennaisesti. Kansainvälisiin rahoituksiin vaaditaan hyviä julkaisuja, joten myös niiden saaminen vaarantuu. Kansainvälisiin konsortioihin tuskin tulevaisuudessa kelpuutetaan tutkimusryhmiä, joiden aineistoja ei saa avata julkaisun yhteydessä samaan tapaan kuin muita aineistoja.

Tulkintalinjauksia tutkimukselle kaivataan

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän käymään läpi suomalaisen lainsäädännön ongelmakohtia uuden tietosuoja-asetuksen näkökulmasta2. Alustavan arvion mukaan nykyisistä säännöksistä useassa sadassa ohjeistetaan henkilötietojen käsittelystä. Työryhmän on määrä tuottaa muutosehdotukset kesään 2017 mennessä. Myös sosiaali- ja terveysministeriössä työstetään uutta lakia, jossa säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen toissijaisesta käytöstä3. Näiden sekä uuden tietosuoja-asetuksen ansiosta tulevaisuudessa siis lainsäädäntömme voikin olla tutkimuksen osalta huomattavasti selkeämpi kuin se nyt on.

Tulkintakäytäntöjä kuitenkin tarvittaisiin jo ennen kuin tietosuoja-asetus astuu voimaan, jotta tutkijat voivat julkaista tuloksensa ja käyttää aineistojaan jatkotutkimuksissa. Salokanteleen4 mukaan suostumuksella saatujen aineistojen suostumusten on oltava asetuksen mukaisia asetuksen voimaan astuttua, jos henkilötietojen käsittelyä aiotaan jatkaa. Minkä sääntöjen pohjalta eettiset toimikunnat antavat lausuntonsa uusille tutkimuksille? Millä ehdoin Tietoarkisto, Kielipankki ja muut kansalliset tutkimusaineistojen arkistot voivat tallettaa aineistoja ja neuvoa tutkijoita pyytämään uusiin tutkimuksiin asetuksen mukaiset suostumukset?

Tarvitsemme selkeän linjauksen, joka ilmaisee lainsäätäjien näkemyksen siitä, mihin suuntaan Suomen tutkimuksessa tähdätään niin pian kuin mahdollista. Asetuksen edellyttämiä muutoksia käsittelevällä työryhmällä on mahdollisuus jakautua jaoksiin. Tulisiko tutkimusta varten asettaa oma jaos?

Tutkijoilta ja eettisiltä toimikunnilta vaaditaan päätöksiä nyt. Vuonna 2018 tietosuoja-asetuksen voimaan tullessa on monen tutkimuksen osalta myöhäistä.

Lähteet:
1 OwalGroup (2015). Selvitys terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan säädösympäristöstä.
2 Oikeusministeriö, lakihankkeet. Henkilötietojen suojaa koskevan kansallisen lainsäädännön tarkistaminen.
3 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedon toissijaista käyttöä koskevaa lainsäädäntöä valmisteleva työryhmä: Työryhmä- ja hankekuvaus ja Lainsäädäntöryhmän työskentelytila
4 Marjut Salokannel (2016). EU:n tietosuoja-asetus ja terveystietojen tutkimuskäyttö. Lääke- ja terveystieteen tutkimuksen tietosuoja nyt ja tulevaisuudessa, seminaari 17.3.2016. (pdf)

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Digitaalinen humanismi ja avoimen datan (haasteellinen) huuma

Digitaalisen humanismin ympärillä pöhisee. Tietojenkäsittelymenetelmiä ja teknologiaa humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa hyödyntävä ala on ujuttautumassa opetukseen sekä tutkimukseen hitaasti mutta varmasti. Helsinki Digital Humanities esimerkiksi organisoi Helsingin yliopistossa digitaalisen humanismin opintokokonaisuutta, tutkijaseminaareja sekä hackathon-tapahtumia. Suomen Akatemian DIGIHUM-teema puolestaan pyrkii rohkaisemaan tutkijoita sekä tutkimushankkeita monitieteiseen yhteistyöhön digitaalisten ihmistieteiden alueella. Lisäksi aiheen ympärille kietoutuvia seminaareja ja konferenssia pullahtelee esiin kuin rusinoita vappusimasta.

Digitaalisen humanismin yhteydessä kysymys erilaisista aineistoista tai datasta näyttäytyy varsinkin tietoarkistotyön silmin kiintoisassa valossa. Digihumanismi on monessa tapauksessa varsin riippuvainen sähköisistä aineistoista. Aineistojen merkittävyys korostuu esimerkiksi Suomen Akatemian DIGIHUM-teemassa, jonka yksi keskeisistä tavoitteista linjaa aineistojen käytettävyyden ja niiden tunnettuuden edistämisen:

”Avoimen datan ja avointen tietokoneohjelmistojen avulla on mahdollista edistää huomattavasti humanististen ja yhteiskuntatieteellisten tutkimustulosten avoimuutta, läpinäkyvyyttä, toistettavuutta ja yhteisöllisyyttä. Avoimen datan ja avoimen lähdekoodin mahdollisuuksien tuominen humanistiseen tutkimukseen on erittäin ajankohtaista uusien, kaikille avointen ja yleisten tutkimusvälineiden tuottamiseksi siten, että ne parhaiten vastaavat tutkimuksesta nouseviin tarpeisiin.”

Avoin data näyttäytyy monesti digitaalisen humanismin ydinasiana, mutta avoimuuden ja jakamisen käytänteiden luontevassa omaksumisessa on haasteita. Alan tutkijoiden parissa jatkokäyttö – tai täsmällisemmin jakaminen – määrittyy tyypillisesti joko laajemmin tiedon jakamisen tai rajatummin erilaisten digitaalisten työkalujen jakamisen tärkeytenä. Helppo ja vaivaton pääsy avoimiin digitaalisiin resursseihin mielletään myös tärkeänä yhteistyön lisäämisen muotona. Avoimuus ja open access kiinnostavat tutkijoita, mutta avoimuudella viitataan tyypillisimmin tutkimusjulkaisujen avoimuuteen tai kulttuuriperintölaitosten avoimiin (ja usein digitoituihin) aineistokokoelmiin. Tässä tapauksessa avoimuus mielletään ensisijaisesti yksisuuntaisena käytäntönä, jossa tutkija tarvitsee pääsyn erilaisiin avoimiin aineistoihin voidakseen luoda ja kehittää digitaalisia käytänteitä. Haasteita tehokkaalle jatkokäytölle asettaa paikoin myös se, että digihumanistisessa tutkimuksessa käytetty tai tuotettu data ei yksinkertaisesti ole saatavilla, vaikka sen analysointiin ja esittämiseen olisi kehitetty näyttäviäkin teknisiä työkaluja, tietokantoja tai alustoja. Mikä on avoimuuden politiikan toitottamisen hyöty, jos vaivalla luodut ja analysoidut aineistot eivät ole millään tavalla saatavilla?

Digihumanismin raikkaan merelliset tuulet pyyhkivät yli Oslon, kun kaupungissa järjestettiin maaliskuussa Pohjoismaiden ensimmäinen digitaalisen humanismin konferenssi (Digital Humaniora i Norden).

Myös säilytyspaikkojen tai sopivien infrastruktuurien puute heikentää tulosten ja menetelmien leviämistä. Digitaalisesta aineistosta raskaasti riippuvainen tieteenala on ongelmissa, jos aineistoille ei löydy varmoja säilytyspaikkoja, jotka suojaavat ja hoitavat niitä oikein. Nopeasti kasvava ja alati muuntuva digitaalinen aines vaatii tarkkaa kontekstointia, metadatan lisäämistä ja mahdollista linkittämistä muihin asiaankuuluviin verkkoaineistoihin.

Digitaaliset säilytyspaikat ovat tulevaisuudessa avainasemassa, kun humanistilla aloilla pyritään luomaan toimivia e-infrastruktuureja. Digitaalisen humanismin kannalta olisi siten mielekästä pohtia, mikä tutkimusaineistoja säilyttävien, huoltavien ja jakavien tahojen rooli tulevaisuudessa on, ja kuinka ylipäätään olisi mahdollista luoda toimiva ja mahdollisimman kattava datainfrastruktuuri, joka huomioisi myös digitaalisen humanismin aineistotarpeet.

Lisätietoja
» Suomen Akatemian DIGIHUM-teema (pdf)
» Helsinki Digital Humanities

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Digitaalinen humanismi ja avoimen datan (haasteellinen) huuma

Digitaalisen humanismin ympärillä pöhisee. Tietojenkäsittelymenetelmiä ja teknologiaa humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa hyödyntävä ala on ujuttautumassa opetukseen sekä tutkimukseen hitaasti mutta varmasti. Helsinki Digital Humanities esimerkiksi organisoi Helsingin yliopistossa digitaalisen humanismin opintokokonaisuutta, tutkijaseminaareja sekä hackathon-tapahtumia. Suomen Akatemian DIGIHUM-teema puolestaan pyrkii rohkaisemaan tutkijoita sekä tutkimushankkeita monitieteiseen yhteistyöhön digitaalisten ihmistieteiden alueella. Lisäksi aiheen ympärille kietoutuvia seminaareja ja konferenssia pullahtelee esiin kuin rusinoita vappusimasta.

Digitaalisen humanismin yhteydessä kysymys erilaisista aineistoista tai datasta näyttäytyy varsinkin tietoarkistotyön silmin kiintoisassa valossa. Digihumanismi on monessa tapauksessa varsin riippuvainen sähköisistä aineistoista. Aineistojen merkittävyys korostuu esimerkiksi Suomen Akatemian DIGIHUM-teemassa, jonka yksi keskeisistä tavoitteista linjaa aineistojen käytettävyyden ja niiden tunnettuuden edistämisen:

”Avoimen datan ja avointen tietokoneohjelmistojen avulla on mahdollista edistää huomattavasti humanististen ja yhteiskuntatieteellisten tutkimustulosten avoimuutta, läpinäkyvyyttä, toistettavuutta ja yhteisöllisyyttä. Avoimen datan ja avoimen lähdekoodin mahdollisuuksien tuominen humanistiseen tutkimukseen on erittäin ajankohtaista uusien, kaikille avointen ja yleisten tutkimusvälineiden tuottamiseksi siten, että ne parhaiten vastaavat tutkimuksesta nouseviin tarpeisiin.”

Avoin data näyttäytyy monesti digitaalisen humanismin ydinasiana, mutta avoimuuden ja jakamisen käytänteiden luontevassa omaksumisessa on haasteita. Alan tutkijoiden parissa jatkokäyttö – tai täsmällisemmin jakaminen – määrittyy tyypillisesti joko laajemmin tiedon jakamisen tai rajatummin erilaisten digitaalisten työkalujen jakamisen tärkeytenä. Helppo ja vaivaton pääsy avoimiin digitaalisiin resursseihin mielletään myös tärkeänä yhteistyön lisäämisen muotona. Avoimuus ja open access kiinnostavat tutkijoita, mutta avoimuudella viitataan tyypillisimmin tutkimusjulkaisujen avoimuuteen tai kulttuuriperintölaitosten avoimiin (ja usein digitoituihin) aineistokokoelmiin. Tässä tapauksessa avoimuus mielletään ensisijaisesti yksisuuntaisena käytäntönä, jossa tutkija tarvitsee pääsyn erilaisiin avoimiin aineistoihin voidakseen luoda ja kehittää digitaalisia käytänteitä. Haasteita tehokkaalle jatkokäytölle asettaa paikoin myös se, että digihumanistisessa tutkimuksessa käytetty tai tuotettu data ei yksinkertaisesti ole saatavilla, vaikka sen analysointiin ja esittämiseen olisi kehitetty näyttäviäkin teknisiä työkaluja, tietokantoja tai alustoja. Mikä on avoimuuden politiikan toitottamisen hyöty, jos vaivalla luodut ja analysoidut aineistot eivät ole millään tavalla saatavilla?

Digihumanismin raikkaan merelliset tuulet pyyhkivät yli Oslon, kun kaupungissa järjestettiin maaliskuussa Pohjoismaiden ensimmäinen digitaalisen humanismin konferenssi (Digital Humaniora i Norden).

Myös säilytyspaikkojen tai sopivien infrastruktuurien puute heikentää tulosten ja menetelmien leviämistä. Digitaalisesta aineistosta raskaasti riippuvainen tieteenala on ongelmissa, jos aineistoille ei löydy varmoja säilytyspaikkoja, jotka suojaavat ja hoitavat niitä oikein. Nopeasti kasvava ja alati muuntuva digitaalinen aines vaatii tarkkaa kontekstointia, metadatan lisäämistä ja mahdollista linkittämistä muihin asiaankuuluviin verkkoaineistoihin.

Digitaaliset säilytyspaikat ovat tulevaisuudessa avainasemassa, kun humanistilla aloilla pyritään luomaan toimivia e-infrastruktuureja. Digitaalisen humanismin kannalta olisi siten mielekästä pohtia, mikä tutkimusaineistoja säilyttävien, huoltavien ja jakavien tahojen rooli tulevaisuudessa on, ja kuinka ylipäätään olisi mahdollista luoda toimiva ja mahdollisimman kattava datainfrastruktuuri, joka huomioisi myös digitaalisen humanismin aineistotarpeet.

Lisätietoja
» Suomen Akatemian DIGIHUM-teema (pdf)
» Helsinki Digital Humanities

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

EU:n tietosuoja-asetus kaventaa tutkimuksen tietosuojan kansallista liikkumavaraa

Lainsäädäntö vaikuttaa olennaisesti siihen, miten lääke- ja terveystieteiden tutkijat pystyvät käyttämään ja jakamaan tutkimusaineistoja. Juuri nyt lakikysymyksestä tekee erityisen ajankohtaisen EU:n uusi tietosuoja-asetus, joka korvaa Suomessakin henkilötietojen käsittelyn yleislakina toimineen henkilötietolain kahden vuoden siirtymäajan jälkeen.

Tietoarkiston ja ATT-hankkeen järjestämä Lääke- ja terveystieteen tutkimuksen tietosuoja nyt ja tulevaisuudessa -seminaari kokosi Tampereen yliopistolle joukon tietosuojan ja arkaluontoisten aineistojen tutkimisen asiantuntijoita. 17. maaliskuuta pidetty seminaari keräsi paikalle noin neljäkymmentä osallistujaa, ja lisäksi etäyhteyden kautta mukana oli ainakin sata henkilöä.

Biopankkitoiminta tasapainottaa tutkimuksen ja tutkittavien oikeuksia

Tuorein tutkimusta koskeva suomalainen lainsäädännöllinen uudistus on syksystä 2013 asti voimassa ollut biopankkilaki. Biopankkilakia ja biopankkien käytännön toimintaa Suomessa avasi seminaarin aluksi varatuomari Sirpa Soini Helsingin biopankista.

Soini Kehui Suomen olevan biopankkitoiminnassa kansainvälisesti hyvissä asemissa, koska täällä on pystytty ratkaisemaan sellaisia haasteita, joista monessa muussa maassa edelleen keskustellaan. Biopankkilaki vastaa esimerkiksi siihen, miten vanhat aineistot saadaan tutkimuskäyttöön, ja miten uusile aineistoille hankitaan sellainen laaja suostumus, ettei jokaisen hankkeen kohdalla tarvitse erikseen kysyä, suostuuko tutkittava mukaan vai ei.

Soinin mukaan yksi biopankkitoiminnan keskeisistä tavoitteista on ollut tasapainottaa tutkimuksen ja tutkittavien oikeuksia. Toinen keskeinen pyrkimys on ollut saada tieto ja innovaatiot entistä nopeammin ja tehokkaammin potilaiden ja yhteiskunnan hyödyksi. Soini huomautti yhteiskuntaa hyödyttävän tiedon tuottamisen olevan erityisen olennaista nyt, kun biopankkitoiminta pyörii pitkälti verovaroilla. Tulevaisuuden tavoitteena on saada toimintaan enemmän myös yritysrahoitusta.

Biopankkitutkimus perustuu lähtökohtaisesti suostumukseen

Soini korosti, että biopankkitoiminta perustuu lähtökohtaisesti suostumukseen. Käytännössä tutkittava antaa laajan suostumuksen sille, että biopankki voi käsitellä hänen tietojaan ja luovuttaa niitä tutkimukseen erikseen kyselemättä.

Biopankkeihin on pystytty eettisten toimikuntien lausunnon nojalla siirtämään myös vanhoja aineistoja. Tällöin laajan suostumuksen puutetta on paikattu joko henkilökohtaisella tai julkisella tiedonantomenettelyllä. Lain mukaan vanhat tiedot saa siirtää biopankkiin, jos kukaan ei asiaa nimenomaisesti kiellä. Soini kuitenkin korosti, että kansalaisella on vielä massasiirron jälkeenkin oikeus kysyä, onko hänestä tietoja biopankissa ja halutessaan kieltää tietojen käyttäminen.

Soini huomautti, että vaikka vanhoja näytteitä on pystytty siirtämään biopankkeihin, biopankkilain voimaan astumisen jälkeen kerättyä materiaalia voi biopankittaa vain, jos suostumus on hankittu etukäteen. Hän korostikin, että tutkijan kannattaa jo tutkimussuunnitelman tekovaiheessa miettiä, haluaako hän aineistonsa biopankkiin vai ei.

Aarnio uskoo, että tietosuoja-asetus johtaa biopankkilain avaamiseen

Valitettavasti Soinin jälkeen puheenvuorossa ollut tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ennusti, että hyvältä kuulostava biopankkilaki saattaa mennä vielä uusiksi. Aarnio uskoo vahvasti, että EU:n tietosuoja-asetus vaikuttaa väkisin niin, että Suomen biopankkilaki joudutaan avaamaan.

Aarnion mielestä asetuksen aikakauteen siirtyminen tarkoittaa kiistatta kysymystä siitä, mikä on Suomen biopankkilain kohtalo, ja mikä asetuksen myötä ylipäänsä on tietosuoja-asioissa Suomen kansallinen liikkumavara.

EU:n tietosuoja-asetuksen keskeinen idea on ihmisen itsemääräämisoikeuden vahvistaminen. Aarnion mukaan tämä tarkoittaa sitä, että biopankkitoiminnan kuten kaiken muunkin henkiötietojen käsittelyn täytyy jatkossa perustua vielä entistä varmemmin luottamukseen. Tämä taas edellyttää hänen tulkintansa mukaan automaattisesti korkeaa tietosuojatasoa.

Aarnio totesi odottavansa, milloin ensimmäinen biopankki toimittaa tietosuojavaltuutetun toimistoon tietotilinpäätöksen, joka todistaa, että biopankki noudattaa toiminnassaan lakia. Velvollisuus tietotilinpäätöksen toimittamiseen on hänen mukaansa yksi niistä asetuksen mukanaan tuomista vaatimuksista, joihin ei kansallisella liikkumavaralla voida vaikuttaa.

Kaiken kaikkiaan Aarnio tuntui pitävän EU:n tietosuoja-asetusta kuitenkin biopankkitoiminnan kannalta positiivisena asiana. Hänen mukaansa yksi asetuksen keskeisistä ideoista on nimittäin harmonisoida lainsäädäntö eurooppalaisella tasolla niin, että esimerkiksi biopankit voisivat jatkossa vaihtaa keskenään tietoja yhden lainsäädännön puitteissa.

Kaikki terveyteen liittyvä tieto on terveystietoa

Päivän suurimmat tunteet tuntui herättävän Sarecon informaatio-oikeudellisen asiantuntijan Marjut Salokanteleen esitys siitä, millä eri tavoilla EU:n tietosuoja-asetus käytännössä vaikuttaa terveystietojen tutkimiseen. Salokannel korosti, että terveystietojen tutkimuskäytössä tulee ottaa huomioon se, että niistä on EU:n asetuksessa säädetty hieman tiukemmin kuin henkilötietojen tutkimuskäytöstä ylipäätään.

Terveystiedoksi tulkitaan Salokanteleen mukaan käytännössä kaikki mahdollinen terveyteen liittyvä tieto. Selkeä asetuksen tuoma uudistus on se, että nyt myös geenitiedot ja biologiset näytteet on määritelty erikseen terveystiedoiksi. Suomen näkökulmasta uutta on myös henkilötunnuksen status: jatkossa tunnusta käsitellään automaattisesti terveystietona aina, kun se liittyy terveydellisiin tietoihin.

Salokannel korosti, että myös koodatut tai kryptatut tiedot ovat henkilötietoja riippumatta siitä, missä koodiavain sijaitsee, jos se vain on olemassa jossain päin maailmaa. Näin ollen myös pseudonyymit terveystiedot ovat arkaluontoisia, mikä tarkoittaa, että lähtökohtaisesti niitä ei saa käsitellä.

Anonymisoitu tieto sen sijaan ei ole henkilötietoa eikä näin ollen arkaluontoista. Asetuksen mukaan tiedon voi tulkita anonymisoiduksi silloin, kun sitä ei enää kohtuudella voida palauttaa yksittäiseen henkilöön.

Yleisö haastoikin Salokanteleen kiivaasti perustelemaan, millä perusteilla pseudonyymin tiedon palauttaminen yksittäiseen henkilöön tulkitaan kohtuudella mahdolliseksi silloin, kun koodiavain sijaistee esimerkiksi kassakaapissa toisella puolella maapalloa. Salokannel kuitenkin piti tiukasti kiinni vallitsevasta lain tulkinnasta. Toisaalta hän korosti, että myös arkaluonteisten tietojen tutkiminen on käytännössä mahdollista, ensisijaisesti tutkittavan vapaaehtoisen suostumuksen perusteella.

Asetus määrittelee tieteellisen tutkimuksen laajasti

EU:n tietosuoja-asetus on Salokanteleen mukaan tutkimuksen kannalta positiivinen ainakin siinä mielessä, että tieteellinen tutkimus on asetuksessa määritelty laajasti: määritelmä sisältää sekä teknologisen kehitystyön, perustutkimuksen, soveltavan tutkimuksen että yksityisesti rahoitetun tutkimuksen ja lisäksi kansanterveyden alueella liikkuvat, julkista etua palvelevat selvitykset.

Kliinisissä kokeissa syntyvien aineistojen jatkotutkimuskäyttö vaatii Salokanteleen mukaan uuden asetuksen aikakaudella aina erillisen, alkuperäisen suostumuksen yhteydessä annetun jatkokäyttösuostumuksen. Suostumus vaaditaan myös siihen, jos halutaan yhdistää toisiinsa esimerkiksi rekisteritietoja ja kliinisistä kokeista syntyneitä henkilötietoja.

Vireillä laki SOTE-tietojen toissijaisesta käytöstä

Suomalaisen tutkimuksen kannalta olennainen tulossa oleva uudistus on EU:n asetuksen lisäksi myös valmisteluvaiheessa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedon toissijaista käyttöä koskeva lainsäädäntö. THL:n tietovarantopalveluiden kehittämispäällikkö, lainsäädäntötyöryhmän sihteeri Arto Vuori käytti oman puheenvuoronsa näiden suunnitelmien avaamiseen.

Suunnitteilla on useita lääke- ja terveystieteellisen tutkimuksen näkökulmasta positiivisia muutoksia. Selvää hyötyä toisi ainakin potilastiedon arkiston avaaminen tutkimuskäyttöön, käsittelyperusteiden selvempi sääntely sekä toissijaisen käytön kannalta keskeisten luovutussäännösten yhdenmukaistaminen ja yksinkertaistaminen. Viimeksi mainittu uudistus johtaisi ainakin ihannetapauksessa siihen, että aineistojen käyttölupien saaminen ja tietoluovutukset nopeutuisivat ja toimitusvarmuus paranisi.

Vireillä on myös kunnianhimoinen palveluoperaattorimalli, jonka tavoitteena on, että tutkija voisi tulevaisuudessa saada eri rekisteriaineistoja yhdellä aineistopyynnöllä yhden luukun kautta.

Tietosuojalain tulkinta tuntuu tutkijan näkökulmasta kohtuuttomalta

Päivän päättävässä paneelikeskustellussa THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler ja Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm pääsivät vielä keskustelemaan tietosuojakysymyksistä tutkijan näkökulmasta sekä Marjut Salokanteleen että yleisön kanssa.

Gissler harmitteli, että tietosuojalain tulkinta on Suomessa jatkuvasti tiukentunut ja sen seurauksena rekisteritutkimuksen lupaprosessit ovat hankaloituneet. Hän toivoikin, että esimerkiksi Vuoren väläyttämä yhden luukun malli helpottaisi tulevaisuudessa kohtuuttomiksi venyneitä lupaprosesseja.

Gissler oletti, että EU:n tietosuoja-asetus ratkaisee osan rekisteritutkimuksen kansainvälisistä ongelmista, mutta huomautti, että esimerkiksi Yhdysvaltojen ja eurooppalaisen lainsäädännön väliset ongelmat pysyvät myös uuden asetuksen aikana.

Hän myös huomautti, että jos Suomi haluaa säilyttää mahdollisuuden julkaista arvostetuissa tiedelehdissä, on keksittävä keino, joilla myös terveys- ja lääketieteen aineistojen avaaminen on tulevaisuudessa jollain tapaa mahdollista.

Mikael Fogelholmin alustuksessa korostui erityisesti ajatus siitä, että olisi eettistä ottaa tutkittavilta kerätty tieto yhteiskunnassa mahdollisimman laajaan hyötykäyttöön. Hänen näkemyksensä olikin se, että kaikki yritykset estää ihmisiltä kerätyn datan mahdollisimman tehokas käyttäminen on epäeettistä toimintaa.

Lisäksi Fogelholm ilmaisi huolensa siitä, että etenkään pitkissä, monitieteisissä kohorttitutkimuksissa tutkijat eivät voi aineiston keruuvaiheessa tietää tarkasti, mistä kaikista näkökulmista tulevat vuosien saatossa aineistoa tutkimaan, minkä vuoksi tutkittavilta on käytännössä mahdotonta saada etukäteen suostumusta kaikkiin lopullisiin tutkimusaiheisiin. Fogelholm on törmännyt ongelmaan esimerkiksi tehdessään Päijäthäme Ikihyvä -tutkimusta, jossa on yli kymmenen vuoden ajan tutkittu vanhenemista hyvin monitieteisellä otteella.

Salokannel ja yleisössä ollut Tietosuojavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Anna Hänninen lohduttivat Fogelholmia toteamalla, ettei suostumuksen tarvitse olla yksityiskohtainen. Riittää, että lopullinen käyttötarkoitus ei ole yhteensopimaton tutkittaville ilmoitetun käyttötarkoituksen kanssa. Salokannel huomautti, että informed consentia voi nykyteknologian avulla myös myöhemmin tarkentaa erilaisten tietokoneohjelmien välityksellä.

Kaiken kaikkiaan päivästä jäi varmuus ainakin siitä, että tietosuojaa koskeva lainsäädäntö tulee tulevaisuudessakin ohjaamaan vahvasti sitä, miten terveys- ja lääketieteen aineistoja voi tutkimuksessa käyttää ja jakaa. Toisaalta vireillä on myös paljon kehitysideoita, joiden ansiosta tulevaisuus voi kaikesta huolimatta olla paljon nykyhetkeä valoisampi.

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi