Tag Archives: Janne Salminen

Janne Salminen: Kolmas näytös

Ison-Britannian kansanäänestyksen tuloksen käsittelyn varjoon on jäänyt Euroopan unionin kannalta juhannuksen tienoilta toinen niin ikään merkittävä tapahtuma. Kesäkuun 21 päivänä Saksan liittovaltion valtiosääntötuomioistuin näet antoi odotetun ratkaisunsa Euroopan keskuspankin OMT-ohjelmaa koskevassa asiassa, jota on kommentoitu aikaisemmin myös täällä. Valtiosääntötuomioistuin hylkäsi valitukset. Ohjelma on siis myös saksalaiselta kannalta laillinen. Jo aikaisemmin Euroopan unionin tuomioistuin on omassa […]

Janne Salminen: Kenelle kellot soivat – Kreikan mahdollisessa euroerossa ei ole kysymys vain Kreikasta

Professori Francis Snyder (LSE) totesi jo vuonna 1999, että eurooppalainen talous- ja rahaliitto on, paitsi taloutta, myös politiikkaa ja oikeutta. Sen tähden ne, jotka ymmärtävät sitä vain talouden kannalta, joutuvat usein pyörittelemään päätään ymmärtämättöminä. Samalla Snyder on pitänyt EMU:a koko EU:n metaforana monessakin mielessä. Nykyisellään ajatus EMU:sta unionin metaforana on vähän pelottavakin, mutta jos ajatellaan […]

Janne Salminen: Valtiosääntö kypsynyt ilmentämään sitoutumista eurooppalaiseen integraatioon

”Missä EU, siellä ongelma”, sanotaan. Tämä käsitys on kuitenkin hankalasti istutettavissa Suomen perustuslain yhteyteen. Suomessa perustuslaki ja sitä koskeva tulkinta ovat näet nopeassa tahdissa ottaneet haltuun Suomen jäsenyyden Euroopan unionissa ilman, että siitä on aiheutunut näkyviä kriisejä tai ongelmia. Suomessa toteutettu perustuslain kokonaisuudistus, sitä seurannut tarkistus ja niihin kytkeytyvät perustuslakivaliokunnan tulkintaratkaisut ovat muuttaneet valtiosääntöä merkittävästi. […]