Tag Archives: ICPSR

ICPSR:n kesäkurssit arkistoijan opinahjona

Michiganin yliopiston yhteydessä Ann Arborissa toimiva data-arkisto ICPSR (Inter-university Consortium for Political and Social Research) järjestää vuosittain lukuisia erilaisia kesäkursseja, joiden kohderyhmänä ovat tutkijat ja arkistoalan työntekijät ympäri maailmaa. Silloin tällöin myös Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto lähettää työntekijöitänsä Ann Arboriin hankkimaan koulutusta ja uusia ideoita tutkimusaineistojen arkistointiin. Samalla tarjoutuu hyvä mahdollisuus vaihtaa kokemuksia muualta maailmasta tulleiden arkistoalan työntekijöiden kanssa. Tänä vuonna matka-arpa osui omalle kohdalleni.

ICPSR:n kesäkurssien pääpaino on ollut perinteisesti vahvasti kvantitatiivisten tutkimusaineistojen puolella, mutta heinä-elokuun vaihteessa järjestetty viisipäiväinen Curating and Managing Research Data for Re-Use tarjosi kiinnostavia näkökulmia myös kvalitatiivisten aineistojen käsittelyyn ja arkistointiin.

Kurssille osallistui 26 eri tavoin tutkimusaineistojen arkistoinnin parissa työskentelevää henkilöä. Suurin osa osallistujista tuli Yhdysvalloista, mutta joukossa oli kauempaa tulleita arkistotyöntekijöitä myös Kanadasta, Etelä-Afrikasta ja Ruotsista. Kurssin opettajina toimivat Jared Lyle ja Mary Vardigan ICPSR:stä sekä Ron Nakao Stanford Universitystä ja Jake Carlson Purdue Universitystä.

Kunkin päivän ohjelma oli rakennettu oman teeman ympärille. Päivittäisiä teemoja olivat tutkimusaineistojen elinkaari, arkistointipolitiikat, aineiston käsittely, aineistojen tietoturvallinen säilytys sekä jatkokäyttö. Kunkin päivän pääpuhuja oli kyseiseen teemaan erikoistunut asiantuntija. Luentojen lisäksi kurssi sisälsi paljon ryhmätöinä tehtyjä harjoituksia. Virallisen ohjelman ulkopuolella kurssin sisältöön kuului vierailu läheisessä Clarkin kirjastossa, jossa meille esiteltiin esimerkiksi kartta-aineistojen digitointia.

Kurssilla tutustuimme muun muassa erilaisiin teknisiin työkaluihin, jotka auttavat tutkimusaineistojen kuvailujen laatimisessa ja metadatan tallentamisessa. Opimme myös kuinka toimii pitkälle automatisoitu aineistojen talletusjärjestelmä, jossa tutkija voi luovuttaa tutkimusaineistonsa arkistoon suoraan verkossa. Tulevaisuudessa, kun rahoittajat uudistavat data-politiikkaansa ja arkistointivelvoitteet lisääntyvät myös Suomessa, vastaavaan järjestelmään siirtyminen on mitä todennäköisimmin edessä myös Yhteiskuntatieteellisessä tietoarkistossa.

Kokonaisuudessaan osallistuminen ICPSR:n kesäkurssille oli kaikin puolin hieno ja opettavainen kokemus. Opimme paljon ICPSR:n omista arkistointikäytännöistä ja aineistonkäsittelyntavoista. Lisäksi tutustuimme laajalti muihin mahdollisuuksiin käsitellä arkistoitavia tutkimusaineistoja ja saattaa niitä jatkokäyttäjien ulottuville. Uskallankin suositella nyt toista kertaa järjestettyä kurssia kaikille, jotka työskentelevät tutkimusaineistojen arkistoinnin parissa.

Lisätietoja: ICPSR:n kesäkurssien verkkosivusto.

Jarkko Päivärinta
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

ICPSR:n kesäkurssit arkistoijan opinahjona

Michiganin yliopiston yhteydessä Ann Arborissa toimiva data-arkisto ICPSR (Inter-university Consortium for Political and Social Research) järjestää vuosittain lukuisia erilaisia kesäkursseja, joiden kohderyhmänä ovat tutkijat ja arkistoalan työntekijät ympäri maailmaa. Silloin tällöin myös Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto lähettää työntekijöitänsä Ann Arboriin hankkimaan koulutusta ja uusia ideoita tutkimusaineistojen arkistointiin. Samalla tarjoutuu hyvä mahdollisuus vaihtaa kokemuksia muualta maailmasta tulleiden arkistoalan työntekijöiden kanssa. Tänä vuonna matka-arpa osui omalle kohdalleni.

ICPSR:n kesäkurssien pääpaino on ollut perinteisesti vahvasti kvantitatiivisten tutkimusaineistojen puolella, mutta heinä-elokuun vaihteessa järjestetty viisipäiväinen Curating and Managing Research Data for Re-Use tarjosi kiinnostavia näkökulmia myös kvalitatiivisten aineistojen käsittelyyn ja arkistointiin.

Kurssille osallistui 26 eri tavoin tutkimusaineistojen arkistoinnin parissa työskentelevää henkilöä. Suurin osa osallistujista tuli Yhdysvalloista, mutta joukossa oli kauempaa tulleita arkistotyöntekijöitä myös Kanadasta, Etelä-Afrikasta ja Ruotsista. Kurssin opettajina toimivat Jared Lyle ja Mary Vardigan ICPSR:stä sekä Ron Nakao Stanford Universitystä ja Jake Carlson Purdue Universitystä.

Kunkin päivän ohjelma oli rakennettu oman teeman ympärille. Päivittäisiä teemoja olivat tutkimusaineistojen elinkaari, arkistointipolitiikat, aineiston käsittely, aineistojen tietoturvallinen säilytys sekä jatkokäyttö. Kunkin päivän pääpuhuja oli kyseiseen teemaan erikoistunut asiantuntija. Luentojen lisäksi kurssi sisälsi paljon ryhmätöinä tehtyjä harjoituksia. Virallisen ohjelman ulkopuolella kurssin sisältöön kuului vierailu läheisessä Clarkin kirjastossa, jossa meille esiteltiin esimerkiksi kartta-aineistojen digitointia.

Kurssilla tutustuimme muun muassa erilaisiin teknisiin työkaluihin, jotka auttavat tutkimusaineistojen kuvailujen laatimisessa ja metadatan tallentamisessa. Opimme myös kuinka toimii pitkälle automatisoitu aineistojen talletusjärjestelmä, jossa tutkija voi luovuttaa tutkimusaineistonsa arkistoon suoraan verkossa. Tulevaisuudessa, kun rahoittajat uudistavat data-politiikkaansa ja arkistointivelvoitteet lisääntyvät myös Suomessa, vastaavaan järjestelmään siirtyminen on mitä todennäköisimmin edessä myös Yhteiskuntatieteellisessä tietoarkistossa.

Kokonaisuudessaan osallistuminen ICPSR:n kesäkurssille oli kaikin puolin hieno ja opettavainen kokemus. Opimme paljon ICPSR:n omista arkistointikäytännöistä ja aineistonkäsittelyntavoista. Lisäksi tutustuimme laajalti muihin mahdollisuuksiin käsitellä arkistoitavia tutkimusaineistoja ja saattaa niitä jatkokäyttäjien ulottuville. Uskallankin suositella nyt toista kertaa järjestettyä kurssia kaikille, jotka työskentelevät tutkimusaineistojen arkistoinnin parissa.

Lisätietoja: ICPSR:n kesäkurssien verkkosivusto.

Jarkko Päivärinta
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Nimellä on väliä

Kun tietoarkistoa perustettiin 1990-luvun lopulla, yksikön nimestä keskusteltiin aika pitkään. Hankkeen vireille pannut Suomen Akatemian tietoarkistotyöryhmä käytti omassa loppuraportissaan vuonna 1996 nimitystä Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto kansainvälisen mallin mukaan suomennettuna. Nimi ei muuttunut, vaikka pari vuotta myöhemmin, aivan toiminnan aloittamisen kynnyksellä asiaa vielä harkittiin perusteellisesti.

Suurin osa vastaavista eurooppalaisista kansallisista organisaatioista käyttää englanninkielisissä nimissään termiä social science data archive. Kun kerran data computerkin aikoinaan suomennettiin ja vakiintui tietokoneeksi, sana tietoarkisto tuntui osuvalta. Lyhenne FSD tuli puolestaan pohjoismaisen lyhennekäytännön pohjalta. Se toimii englanniksi (Finnish Social Science Data Archive) ja vielä paremmin ruotsiksi (Finlands samhällsvetenskapliga dataarkiv). Ruotsissa toimi tuohon aikaa SSD ja Norjassa palvelee edelleen NSD.

Suomessa tietoarkisto on nyt alallaan tunnettu toimija ja sen nimi on vakiintunut. Se ei silti tarkoita, ettei nimen kanssa olisi ollut ja olisi edelleen haasteita. Kokemus on osoittanut, että pitkää nimeä ja myös lyhennettä on saanut selitellä paljon.

Ulkoisessa tiedottamisessa nimi aiheutti pikkuongelmia varsinkin toiminnan alkuvaiheessa. Moni puhui Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta. Pulmana oli, että toimintamme oli määritelty valtakunnalliseksi. Perustettaessa suomenkieliseen nimeemme ei yksinkertaisuuden vuoksi haluttu Suomea mukaan, mutta väärien mielikuvien välttämiseksi sovimme runsas vuosi sitten yliopiston kanssa, että voimme tarvittaessa käyttää myös nimeä Suomen yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

Oma operettinsa on, että pitkät sanat luritellaan usein väärin. Joskus olemme olleet muiden suulla yhteiskuntatieteiden ja joskus yhteiskunnallinen tietoarkisto. Nämäkin ovat onneksi vähäisiä ongelmia.

Isoin sisällöllinen kysymys tietoarkiston nykyisessä nimessä koskee toiminnan alaa. ’Yhteiskuntatieteellinen’ on muodostumassa tietoarkistolle vähitellen turhan suppeaksi toimintakentäksi, koska palvelut ovat laajentuneet ja laajentumassa entistä monipuolisemmin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloille. Yliopistojen valtiotieteellisissä ja sosiaali- tai yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa toimivat oppiaineet ovat mieltäneet tietoarkiston palvelut omikseen, mutta nyt palveluja on ryhdytty suuntamaan myös lähitieteisiin, kuten kasvatustieteisiin, psykologiaan, terveystieteisiin, kulttuurin tutkimukseen, historian tutkimukseen ja muille humanistisille aloille. Kultainen kysymys kuuluu, mieltävätkö nämä tieteenalat tietoarkiston palvelut omikseen, jos nimi pysyy Yhteiskuntatieteellisenä tietoarkistona.

Tähän kysymykseen ei löydy vastausta apteekin hyllyltä. Monet ulkomaiset sisararkistomme ovat vastaavassa tilanteessa lievittäneet samaa ongelmaa innovoimalla uusille palveluille mahdollisimman sopivia nimiä muuttamatta oman organisaationsa nimeä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alamme suurin toimija ICPSR on oman nimensä puolesta edelleen politiikan tutkimuksen ja sosiaalitutkimuksen kansainvälinen konsortio. Sen palvelukonseptissa on kuitenkin kymmeniä portaalihankkeita, jotka on nimetty yksittäisten, tuttujen tieteenalojen mukaan.

Tuollainen lähestymistapa voisi hyvin toimia myös Suomessa. Toinen mahdollisuus olisi toiminnan alaa laajentava nimenmuutos, josta pitäisi tietenkin neuvotella toiminnan päärahoittajien ja tärkeimpien sidosryhmien kanssa. Tähänkin vaihtoehtoon löytyy esimerkki rapakon tuolta puolen, tosin kyse on vähän pienemmästä lätäköstä. Ruotsissa tutkimusinfrastruktuurien kehittämistä koordinoiva toimielin johti hanketta, jossa yhteiskuntatieteitä palvellut SSD muuttui SND:ksi (Svenska nationell datatjänst), joka palvelee myös humanistisia aloja sekä terveys- ja lääketieteitä.

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Nimellä on väliä

Kun tietoarkistoa perustettiin 1990-luvun lopulla, yksikön nimestä keskusteltiin aika pitkään. Hankkeen vireille pannut Suomen Akatemian tietoarkistotyöryhmä käytti omassa loppuraportissaan vuonna 1996 nimitystä Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto kansainvälisen mallin mukaan suomennettuna. Nimi ei muuttunut, vaikka pari vuotta myöhemmin, aivan toiminnan aloittamisen kynnyksellä asiaa vielä harkittiin perusteellisesti.

Suurin osa vastaavista eurooppalaisista kansallisista organisaatioista käyttää englanninkielisissä nimissään termiä social science data archive. Kun kerran data computerkin aikoinaan suomennettiin ja vakiintui tietokoneeksi, sana tietoarkisto tuntui osuvalta. Lyhenne FSD tuli puolestaan pohjoismaisen lyhennekäytännön pohjalta. Se toimii englanniksi (Finnish Social Science Data Archive) ja vielä paremmin ruotsiksi (Finlands samhällsvetenskapliga dataarkiv). Ruotsissa toimi tuohon aikaa SSD ja Norjassa palvelee edelleen NSD.

Suomessa tietoarkisto on nyt alallaan tunnettu toimija ja sen nimi on vakiintunut. Se ei silti tarkoita, ettei nimen kanssa olisi ollut ja olisi edelleen haasteita. Kokemus on osoittanut, että pitkää nimeä ja myös lyhennettä on saanut selitellä paljon.

Ulkoisessa tiedottamisessa nimi aiheutti pikkuongelmia varsinkin toiminnan alkuvaiheessa. Moni puhui Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta. Pulmana oli, että toimintamme oli määritelty valtakunnalliseksi. Perustettaessa suomenkieliseen nimeemme ei yksinkertaisuuden vuoksi haluttu Suomea mukaan, mutta väärien mielikuvien välttämiseksi sovimme runsas vuosi sitten yliopiston kanssa, että voimme tarvittaessa käyttää myös nimeä Suomen yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

Oma operettinsa on, että pitkät sanat luritellaan usein väärin. Joskus olemme olleet muiden suulla yhteiskuntatieteiden ja joskus yhteiskunnallinen tietoarkisto. Nämäkin ovat onneksi vähäisiä ongelmia.

Isoin sisällöllinen kysymys tietoarkiston nykyisessä nimessä koskee toiminnan alaa. ’Yhteiskuntatieteellinen’ on muodostumassa tietoarkistolle vähitellen turhan suppeaksi toimintakentäksi, koska palvelut ovat laajentuneet ja laajentumassa entistä monipuolisemmin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloille. Yliopistojen valtiotieteellisissä ja sosiaali- tai yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa toimivat oppiaineet ovat mieltäneet tietoarkiston palvelut omikseen, mutta nyt palveluja on ryhdytty suuntamaan myös lähitieteisiin, kuten kasvatustieteisiin, psykologiaan, terveystieteisiin, kulttuurin tutkimukseen, historian tutkimukseen ja muille humanistisille aloille. Kultainen kysymys kuuluu, mieltävätkö nämä tieteenalat tietoarkiston palvelut omikseen, jos nimi pysyy Yhteiskuntatieteellisenä tietoarkistona.

Tähän kysymykseen ei löydy vastausta apteekin hyllyltä. Monet ulkomaiset sisararkistomme ovat vastaavassa tilanteessa lievittäneet samaa ongelmaa innovoimalla uusille palveluille mahdollisimman sopivia nimiä muuttamatta oman organisaationsa nimeä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alamme suurin toimija ICPSR on oman nimensä puolesta edelleen politiikan tutkimuksen ja sosiaalitutkimuksen kansainvälinen konsortio. Sen palvelukonseptissa on kuitenkin kymmeniä portaalihankkeita, jotka on nimetty yksittäisten, tuttujen tieteenalojen mukaan.

Tuollainen lähestymistapa voisi hyvin toimia myös Suomessa. Toinen mahdollisuus olisi toiminnan alaa laajentava nimenmuutos, josta pitäisi tietenkin neuvotella toiminnan päärahoittajien ja tärkeimpien sidosryhmien kanssa. Tähänkin vaihtoehtoon löytyy esimerkki rapakon tuolta puolen, tosin kyse on vähän pienemmästä lätäköstä. Ruotsissa tutkimusinfrastruktuurien kehittämistä koordinoiva toimielin johti hanketta, jossa yhteiskuntatieteitä palvellut SSD muuttui SND:ksi (Svenska nationell datatjänst), joka palvelee myös humanistisia aloja sekä terveys- ja lääketieteitä.

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi