Tag Archives: datapolitiikat

Suomi on tieteen avoimuudessa Pohjoismaiden kärkimaa

Tieteen avoimuus on tärkeä tavoite, kysyttiin asiaa sitten suomalaisilta, muilta pohjoismaalaisilta tai eurooppalaisilta. Useimmissa maissa on kuitenkin vielä melkoisesti matkaa siihen, että avoimuus olisi sujuva osa tutkijoiden arkea.

Hyvät ja huonot uutiset kävivät selväksi Helsingissä viime viikolla järjestetyssä Nordic Open Science and Research Forum 2016 -tapahtumassa, johon kokoontui avoimen tieteen asiantuntijoita ainakin Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Brysselistä.

Kansainväliset puhujat olivat yksimielisiä avoimen tieteen eduista. Esityksestä toiseen todettiin, että ihannetapauksessa avoin tiede nopeuttaa innovaatioiden syntymistä ja takaa sen, että sekä yhteiskunta että yksityiset rahoittajat saavat tutkimukseen sijoittamillensa rahoille parhaan mahdollisen vastineen. Tutkijoihin kohdistuvista hyödyistä korostuivat ainakin päällekkäisen työn väheneminen ja tutkimusten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvu.

Esimerkiksi Jean-Claude Burgelman Euroopan Komission tutkimus- ja innovaatio-osastolta totesi, että avoimen tieteen edistämisen keskeisenä tavoitteena on kasvattaa radikaalisti eurooppalaisen tieteen laatua ja vaikuttavuutta – kukapa tällaisia tavoitteita vastustaisi.

Kaikesta huolimatta siirtyminen avoimen tieteen aikakaudelle on monissa maissa lähtenyt liikkeelle hitaasti. Pohjoismaista kehityksessä on selvästi pisimmällä Suomi. Meillä tieteen avaamiseen on ryhdytty päättäväisesti sekä poliittisen hallinnon, rahoittajien että yliopistojen tasolla.

Opetusministeriön Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen tavoitteena on nostaa Suomi avoimen tieteen kärkimaaksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Suomen Akatemia vaatii rahoitushakemuksiinsa liitteeksi aineistonhallintasuunnitelmaa, joka sisältää suunnitelman datan avaamisesta, ja yliopisto toisensa perään on laatinut viimeisen vuoden aikana itselleen datapolitiikan.

Esimerkiksi Etelä-Tanskan yliopiston professori Henrik Pedersen totesikin, että heillä avoimen tieteen asioissa on otettu esimerkkiä juuri Suomesta. Kehuja suomalaisten rahoittajien, poliitikkojen ja yliopistojen aktiivisuudesta tuli myös norjalaisilta ja ruotsalaisilta avoimen tieteen kollegoilta.

Suurin syy avoimen tieteen hitaaseen vallankumouksen on todennäköisesti projektin massiivinen luonne. Jean-Claude Burgelman huomautti, että avoin tiede merkitsee systemaattista toimintatavan muutosta koko tiede- ja tutkimusmaailmassa. Tutkimusaineistojen ja -tulosten onnistunut avaaminen vaatii konkreettisia muutoksia tutkimusprosessin kaikissa vaiheissa. Osaamisen ja ajattelumallien päivittämistä tarvitaan kaikissa tutkimuksen sidosryhmissä.

Esityksistä nousi esiin monia konkreettisia huolia, joihin pitäisi löytää ratkaisu ennen kuin avoin tiede voi oikeasti muuttua hienosta visiosta käytännöksi. Erityisen yksimielisiä kansainväliset asiantuntijat olivat siitä, että tieteen avaaminen vaatii rahoitusta, tutkijoiden ja tutkimuksen tukipalveluissa työskentelevän henkilökunnan kouluttamista, selkeää palkitsemismallia ja infrastruktuureja, jotka käytännössä tekevät tieteen avaamisesta mahdollista – avoimille aineistoille täytyy esimerkiksi olla tarjolla säilytyspaikkoja, joista toiset tutkijat pääsevät niitä helposti hyödyntämään.

Päättäjät ja poliitikot tuntuvat olevan sekä Pohjoismaissa että muualla Euroopassa tieteen avaamisesta pääosin innoissaan, mutta tutkijoilla on vielä selvästi varautuneempi asenne. Esimerkiksi Ruotsin tietoarkiston johtaja Max Petzold totesikin, että käytännössä avoimuuteen siirtymisen täytyy tapahtua paikallisesti yliopistoissa, joissa tutkijat aineistojansa tuottavat. Avoimuudesta voi tulla totta vain, jos käytännön apu, aineistonhallintakoulutus ja tarvittavat IT-infrastruktuurit saadaan tutkijoiden käyttöön, heidän omiin kotiyliopistoihinsa.

Esiintyjät olivat järjestäen sitä mieltä, että ratkaisevia kysymyksiä tutkijoiden motivoimisen kannalta ovat rahoitus, joka on suunnattu nimenomaan aineistojen avaamiseen, ja lupaus siitä, että aineistojen avaamisesta saa tieteellisen meriitin.

Moni korosti myös sitä, että avoimen tieteen huumassa pitää muistaa ottaa huomioon eri tieteenalojen väliset erot ja se, että ehdoton vaatimus kaikkien aineistojen avaamisesta ei ole realistinen tai edes järkevä. Esimerkiksi Mikael Karstensen Elbæk Tanskan teknillisestä yliopistosta muistutti, että yliopistojen yhteistyö yksityisten yritysten kanssa ei saa avoimuuden takia vaarantua. Hänen mukaansa avoimen datan käsitteestä olisikin hyvä siirtyä reilun datan käsitteeseen. Tällöin lähtökohtana olisi, että data on niin avointa kuin mahdollista, mutta toisaalta myös niin yksityistä kuin on tarpeen.

Hallvard Fossheim Bergenin yliopistosta korosti, että kunnioitus tutkittavaa kohtaan ei saa avoimuuden aikakaudella unohtua. Hän muistutti, että jos tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja, tutkittavalta täytyy olla aineiston avaamiseen aina vapaaehtoinen, asialliseen informointiin perustuva suostumus.

Suomen Akatemian tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala puolestaan huomautti, että tutkimuksen laadun ja luotettavuuden säilymisestä pitää pystyä huolehtimaan, vaikka avoimuus lisääntyy. Hän tiivisti, että tieteen avaaminen täytyy hoitaa niin, että tieteen laatu nousee eikä heikkene.

Vaikka avoimeen tieteeseen liittyy vielä monenlaisia huolia, niiden ratkaisemiseksi on alettu tehdä aktiivisesti töitä eri puolilla Eurooppaa.

Esimerkiksi Euroopan Komission asettama kansainvälinen työryhmä työskentelee parhaillaan kahdeksan keskeisen avoimeen tieteeseen liittyvän kysymyksen parissa. Listalla ovat muun muassa tutkijoiden palkitsemismalli, tieteen laadun ja vaikuttavuuden mittaustavat, tiedejulkaisemisen tulevaisuus ja eurooppalainen avoimen tieteen pilvipalvelu, joka tarjoaa yhden käytännön ratkaisun datan säilyttämiseen ja jakamiseen.

Ivo Grigorov, Tanskan teknillisestä yliopistosta esitteli EU-rahoitteista Foster-projektia, jossa tutkijoille ja esimerkiksi kirjastojen henkilökunnalle tarjotaan avoimeen tieteeseen ja aineistonhallintaan liittyvää koulutusta sekä sähköisesti että kasvotusten.

Sverker Holmgren NordForskista kertoi, että Norjassa on viimeisten kolmen vuoden aikana alettu pienen tauon jälkeen tehdä tosissaan töitä avoimen tieteen edistämisen eteen. Esimerkiksi Norwegian Research Council voi nykyään myöntää rahaa erikseen aineistojen avaamiseen. Ympäri Pohjois-Eurooppaa on parhaillaan käynnissä lukuisia lupaavia projekteja.

Jean-Claude Burgelman huomautti, että tieteen avaaminen ei ole pinnalla vain Pohjoismaissa tai Euroopassa, vaan se kiinnostaa juuri nyt ympäri maailmaa. Hän totesikin, että edessä on jännittävät poliittiset ajat, kun avointa tiedettä aletaan toden teolla muuttaa visiosta todellisuudeksi kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja:
» Nordic open Science and Research Forum

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datapolitiikat ohjaavat avaamaan tutkimusaineistot vastuullisesti

Tampereen yliopisto julkaisi datapolitiikkansa lokakuun lopussa otsikolla Avoin tiede Tampereen yliopistossa: julkaisu- ja datapolitiikka. Asiakirja koskee sähköisiä julkaisuja ja tutkimusdataa. Sekä julkaisupolitiikassa että datapolitiikassa on tavoitteena saada tutkimustieto avoimeksi ja helposti löydettäväksi. Lisäksi politiikkapaperi kertoo, mitä avoimuutta tukevia palveluita yliopistoyhteisön jäsenille on tarjolla.

Tampereen yliopisto ei ole datapolitiikan teossa aivan viimeisenä liikkeellä, mutta turhaa kiirettäkään ei ole pidetty. Osasyynä rauhalliseen tahtiin on voinut olla se, että on ajateltu Tietoarkiston hoitavan homman jo käytännössä.

Erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana Suomessa on julkaistu useita datapolitiikkoja. Kun Tietoarkiston väistyvä johtaja Sami Borg selvitti toissa syksynä yliopistojen tilannetta, vain Jyväskylän yliopistossa oli ”tutkimuksen tietoaineistojen hallinnan periaatteet”. Nyt näitä periaatteita tai datapolitiikkoja on paitsi useissa ylipistoissa myös muissa organisaatioissa. Myös rahoittajien vaatimukset aineistonhallintasuunnitelmien laatimiseksi ja aineistojen avaamiseksi ilmentävät rahoittajien datapolitiikkoja, olipa erillistä politiikkadokumenttia olemassa tai ei.

Datapolitiikan puuttuminen ei ole onneksi estänyt Tampereen yliopiston tutkijoita tallentamasta aineistoja Tietoarkistoon. Päinvastoin he ovat olleet muiden yliopistojen tutkijoita innokkaampia arkistoijia. Paljon kiinnostavia aineistoja on kuitenkin jäänyt avaamatta, niin Tampereella kuin muissakin tutkimusorganisaatioissa. Niinpä meille tietoarkistolaisille linjaus, jossa suoraan kehotetaan tallentamaan aineistot ensi sijassa Tietoarkistoon, on tervetullut apuväline oman yliopiston aineistojen hankinnassa.

Tampereen yliopiston datapolitiikka lupaa, että Tietoarkisto tukee tutkimusaineistojen vastuullista avaamista ja huolehtii tallennettujen aineistojen pitkäaikaissaatavuudesta. Lisäksi Tietoarkiston luvataan välittävän aineistojen kuvailutiedot useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tietokantoihin. Politiikka viittaa myös Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjaan, joka opastaa hyvään datanhallintaan ja tunnisteiden poistoon. Tietoarkisto voi auttaa anonymisoinnissa, kun data tallennetaan Tietoarkistoon.

Tampereen yliopiston lisäksi Tietoarkistolla on ystäviä myös muissa suomalaisissa yliopistoissa. Tämä on käynyt selväksi. Vaikka niiden datapolitiikassa ei mainittaisi Tietoarkistoa, tarkemmassa ohjeistuksessa meihin yleensä jo viitataan, huhujen mukaan suullisessa neuvonnassa vielä useammin. Onkin hyvä muistaa, että Tampereen yliopiston avoimen tieteen linjauksissa mainitut Tietoarkiston palvelut koskevat kaikkien Suomen yliopistojen tutkijoita. Ja toki annamme neuvontaa myös muille mahdollisille asiakkaille ammattikorkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa – kunhan he ovat aikeissa tallentaa aineistojaan Tietoarkistoon.

Palvelulupauksessamme ei ole sinänsä mitään uutta. Tietoarkisto on tarjonnut palveluitaan jo lähes 20 vuotta. Ennen kuin Aineistonhallinnan käsikirja julkaistiin syksyllä 2008, vastaavaa neuvontaa sai asiakaspalvelustamme. Uutta on, että Tampereen yliopisto ja monet muut organisaatiot kehottavat tai jopa vaativat, että aineistot avataan ja suosittelevat juuri Tietoarkiston palveluita.

Toivon, että datapolitiikat eivät ole kuormitetuille tutkijoille vain yksi uusi ahdistava vaatimusten kokoelma. Ne eivät ole ratkaisu ongelmiin, joita tutkijat aineistojen avaamisessa kohtaavat, mutta ne kehottavat vahvasti ryhtymään ratkomaan mahdollisia ongelmia – ja hakemaan apua kokeneilta asiantuntijoilta. Enää aineistoja ei voi jättää avaamatta vain, koska se ei ole ollut tapana.

Tietoarkistolle, yliopistojen kirjastoille ja tutkimuspalveluille – kuka tai ketkä missäkin organisaatiossa käytännön toteuttamisesta vastaavatkaan – datapolitiikkojen julkaiseminen on vasta alkua. Pelkkä datapolitiikka ei muuta vielä mitään, vaan politiikka on jalkautettava, ja siihen me täällä Tampereella ryhdymme nyt.

Jyväskylässä ja Helsingissä datapolitiikan jalkauttamisesta on kokemusta viimeisen parin vuoden ajalta. Asiat edistyvät hitaasti, mutta ne edistyvät. Tietoarkistotyötä nyt noin 15 vuotta tehneenä olen kehityksestä suorastaan innoissani. Aineistojen avaaminen on nykyään kaikkien yhteinen juttu!

Tietoarkisto ja Tampereen yliopiston kirjasto järjestävät 9.11. Tampereella Kesytä aineistokaaos -iltapäiväseminaarin, jossa esittelen lyhyesti juuri julkaistua Tampereen yliopiston datapolitiikkaa. Iltapäivä tarjoaa myös käytännönläheistä tietoa siitä, miten hallita aineistoaan, ja millaisia palveluita tutkijan tueksi on tarjolla.

Lisätietoja
» Tampereen yliopiston julkaisu- ja datapolitiikka
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke listaa organisaatioiden linjauksia ja ohjeistuksia
» Kesytä aineistokaaos -seminaari

Helena Laaksonen
informaatikko, varajohtaja

Terveystietoja sisältävien tutkimusaineistojen arkistointi – tutkija vaatimusten ristitulessa

Suomalaiset tutkijat keräävät valtavasti tietoa ihmisistä ja ihmisten käyttäytymisestä. Lisäksi terveysalan viranomaiset ja tutkimuslaitokset keräävät lakisääteisesti mittavia tietovarantoja väestön palveluiden käytöstä ja terveydentilasta. Kerätty tieto olisi lääketieteen, kansanterveyden ja yhteiskunnan kannalta erinomaista, mutta sitä ei voida käyttää täysimääräisesti hyväksi.

Ongelmat johtuvat osittain tiukasta henkilötietolaista ja sen tulkinnasta, joka estää täysin biopankkilain ulkopuolelle jäävien tutkimusaineistojen arkistoimisen tunnisteellisena. Osittain kyse on siitä, että tutkittavien suostumus ja eettisen toimikunnan lausunto on tapana pyytää sellaisessa muodossa, että ne mahdollistavat aineiston käytön vain kyseiseen tutkimukseen.

Rekisteritietojen saatavuuskin on vaikeaa. Rekisteriaineistojen tietoteknisestä turvallisuudesta on huolehdittu, mutta aineistoja ei ole järjestelmällisesti kuvailtu, eikä niitä pysty hakemaan yksinkertaisesti. Hakuprosessit vievät pahimmillaan vuosia, ja aineiston käytöstä joutuu maksamaan jopa tuhansia euroja. Saadut aineistot ovat raakadataa, joka voi vaatia huomattavan paljon työstämistä ennen kuin aineisto on käyttökelpoista tutkimukseen.

Samaan aikaan kansalliset ja kansainväliset rahoittajat suosittelevat tai edellyttävät tutkimusaineistojen avaamista. Tieteelliset julkaisut voivat pitää tutkimusaineiston avaamista jopa julkaisun ehtona. Tutkijan taas täytyisi saada pitää aineistonsa itsellään, kunnes on saanut oman tutkimustuloksensa julkaistua.

Hankkeeseen saa rahoitusta, jos pystyy osoittamaan, että käytössä on tutkimusongelmaan sopiva aineisto. Aineiston käyttöön saaminen kuitenkin vaatii huomattavaa rahallista panostusta, mikä on ongelma siinä vaiheessa kun rahoitusta ollaan vasta hakemassa. Lisäksi tutkimusrahoitus on määräaikaista. Mitä tehdä, jos kolmen vuoden tutkimusrahoituskaudesta kaksi vuotta kuluu eettisten lausuntojen, aineistonkäyttölupien ja lopulta itse aineistojen saamiseen?

Ongelmiin on onneksi havahduttu. Tutkimuksen asema tulee toivon mukaan parantumaan EU:n tietosuoja-asetuksen myötä (1). Myös SOTE-tiedon toissijaisen käytön lainsäädäntö (2) tulee helpottamaan aineistojen saamista tutkimukseen. Kansallinen palveluoperaattori (3) on aikanaan toteutuessaan yhden luukun palvelu, josta tutkija voi etsiä tietoa olemassa olevista aineistoista, hakea niihin käyttölupaa, hankkia eettisen lausunnon ja lopulta saada aineiston käyttöönsä kohtuullisessa ajassa. Kaikkein arkaluonteisinta tietoa varten suunnitellaan etäkäyttöjärjestelmää, jossa aineiston pääsisi analysoimaan vaarantamatta tutkittavien tietosuojaa.

Rekisteriviranomaisista avoimuuden edelläkävijä on THL, joka on jo parantamassa aineistojensa näkyvyyttä ja helpottamassa tutkijoiden luvanhakua ja aineistonsaantia. Organisaation uusi datapolitiikka on luettavissa THL:n sivuilla.

Tietoarkisto osallistuu yhteisen tavoitteen saavuttamiseen tarjoamalla kerätyille tutkimusaineistoille luotettavan säilytyspaikan sekä helpon palveluportaalin, Ailan. Ailassa tutkija voi selata olemassa olevia aineistoja ja tutkia niiden keräystapaa ja sisältöä aineistokuvailun perusteella. Kun sopiva aineisto löytyy, sen saa parhaimmillaan käyttöönsä heti. Kaikkein tiukimman käyttöluokituksen aineistoissakin Tietoarkisto hoitaa käyttölupapyynnön aineiston haltijalle ja toimittaa aineiston heti, kun lupa on saatu.

Tulevaisuus näyttää siis onneksi nykyhetkeä kirkkaammalta.

1http://ec.europa.eu/justice/data-protection/reform/index_en.htm
2https://www.innokyla.fi/web/verkosto1598477
3http://www.sitra.fi/hankkeet/isaacus-esituotantohankkeet

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kirjoitus on kolmiosaisen terveys- ja lääketieteitä käsittelevän postaussarjan viimeinen osa. Ks. ensimmäinen ja toinen osa.

Tutkimusdatan hallinnan asiantuntijapalvelut edellyttävät koulutuksen vahvistamista

Tietoarkisto järjesti joulukuun 2014 alussa seminaarin erityisesti kirjastoasiantuntijoille. Otsikkona oli Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä. Päivän tavoitteita olivat yleiskuva tutkimusrahoittajien ja -organisaatioiden tutkimusdatapolitiikoista Suomessa sekä perehtyminen tutkimusaineistojen hallintaan ja sen valtakunnallisiin tuki-infrastruktuureihin.

Kiinnostusta piisasi ja keskustelua heräsi. Onhan akateemisilla kirjastoilla jo orastava rooli myös datanhallinnan tietopalveluissa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston tulevan tutkimusdatapolitiikan toimeenpanosuunnitelmissa yliopistokirjastolle on kaavailtu keskeisiä tehtäviä.

Väkeä tuli seminaariin mukaan hyvin eri yliopistoista ja paikalla oli kuutisenkymmentä asiantuntijaa. Uskoakseni osallistujat myös saivat mitä olivat tulleet hakemaan. Seminaaritallenteisiin ja esitysten dioihin voi tutustua seminaarisivustolla.

Jatkan tässä kirjoituksessa pohdintaa datapalvelualan koulutustarpeista ja -mahdollisuuksista, joista keskusteltiin seminaarin päättäneessä paneelissa. Näkökannoissa korostuivat sekä tutkimusdatapalvelualan täydennyskoulutuksen että alan tutkintokoulutuksen vahvistamistarpeet.

Millaiset ovat tutkimusdatan hallinnan asiantuntijoiden koulutustarpeiden peruslähtökohdat? Alan koulutuksen sisällöt, tarjonnan kohdeyleisöt sekä vastuut ja työnjako ovat sidoksissa etenkin siihen, miten tutkimusdatan hallinta ja keskeiset tietopalvelut järjestetään eri organisaatioissa ja mikä on valtakunnallinen työnjako. Tässä on tilaa useille toimijoille – sekä palvelujen tuottamisessa että osaamista vahvistavassa koulutuksessa. Luultavasti datanhallinnan tukipalvelumallit tulevat kehittymään ajan mittaan ja vaihtelemaan organisaatioittain.

Yksi toimivimmista on malli, jossa valtakunnalliset tukipalvelut (Tietoarkisto, CSC, ja muut valtakunnallisesti keskitetyt toimijat) tarjoavat suurelta osin tutkimusdatan dokumentointi-, arkistointi-, pitkäaikaissäilytys- ja jatkokäyttöpalvelut sekä täsmällistä erityisasiantuntemusta vaativia aineistohallintapalveluja. Jossakin määrin tällaisia palveluja tulevat luultavasti organisoimaan myös suurimmat valtion asiantuntijaorganisaatiot, ainakin itselleen.

Tutkimusympäristöjen muuttuessa tarvitaan paljon muutakin asiantuntemusta. On hyvä, jos tutkija löytää lähitietopalvelut paikan päältä, esimerkiksi juuri kirjastosta tai muista paikallisista tutkimuksen tukipalveluista. Sekä yliopistojen että muiden tutkimusorganisaatioiden informaatiopalveluissa on nyt ja tulevaisuudessa tarvetta tietopalvelualan asiantuntijoille, jotka erikoistuvat tutkimusdatan hallinnan, elinkaaren ja saatavuuden edistämisen tukeen.

Yhdysvalloissa tällaisia ammattilaisia kuvataan esimerkiksi ammattinimikeellä ”data librarian” tai yleiskäsitteellä ”research data professional”. He auttavat tutkijoita paikallistamaan tutkimusongelmiin soveltuvia, olemassa olevia aineistoja sekä osaavat jakaa tietoa tutkimusrahoittajien ja tutkimuksen julkaisijoiden ehdoista ja suosituksista tutkimusdatan avaamisen suhteen. Lisäksi heidän tulee olla luonnollisesti perillä oman tutkimusorganisaation käytännöistä datan hallinnassa tutkimusprojektien aikana ja tutkimusaineistojen avaamisessa hankkeiden päätyttyä. Tämä tehtävä korostuu organisaatiokohtaisten tutkimusdatapolitiikkojen yleistyessä.

Suomessa on akuutti tarve vahvistaa tutkimusdatapalveluihin erikoistuvien asiantuntijoiden koulutusta. Luonteva areena asian pikaiseen edistämiseen olisi yhteistyöfoorumi, jossa toimintaa voitaisiin suunnitella alustavasti ainakin alan valtakunnallisten tukipalvelujen ja kirjastoalan asiantuntijoiden ja heidän järjestöjensä ja verkostojensa voimin. Mukaan olisi hyvä saada myös informaatiotutkimuksen ja arkistoalan koulutuksen asiantuntijoita eri yliopistoista.

Missä tapaamme työpajan merkeissä vuonna 2015?

Lisätietoja:
» Seminaariesitysten diat ja AV-tallenteet

Sami Borg
johtaja

IFDO tutki tutkimusrahoittajien datasuosituksia

Olen toiminut viitisen vuotta pienen kansainvälisen järjestön puheenjohtajana. International Federation of Data Organizations eli IFDO on hiljattain toteuttanut hankkeen, jossa vertailtiin eri maiden keskeisten tutkimusrahoittajien datapolitiikkoja kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloilla. IFDOn suunnittelemaan hankkeeseen ja Vigdis Kvalheimin ja Trond Kvammen pääosin kirjoittamaan selvitysraporttiin voi tutustua IFDOn verkkosivuilla (www.ifdo.org).

Raportin tiedot koottiin enimmäkseen vuonna 2012. Alan asiantuntijoille suunnattiin verkkokysely, johon tuli vastauksia 32 maasta. Kunkin maan asiantuntija raportoi ja arvioi tilannetta oman maansa osalta. Vastaajat eivät olleet tutkimusrahoittajien edustajia vaan tutkittujen alojen datapalveluammattilaisia ja tutkijoita. Vastaajajoukko edustaa maita, jotka ovat tavalla tai toisella aktiivisesti mukana data-arkistoalan kansainvälisessä yhteistyössä tai osallistuvat laajoihin kansainvälisiin vertailututkimuksiin. Vastaajajoukossa ovat aliedustettuina tutkimusjärjestelmiltään kehittymättömimmät maat.

Yksityiskohtaisimmat tutkimusaineistojen avointa saatavuutta tukevat politiikkasuositukset löytyvät yleensä maista, joiden tutkimusinfrastruktuurit ovat tutkituista maista kehittyneimpiä. Tällaisia ovat Pohjois-Amerikan ja useat Länsi-Euroopan maat. Näidenkin kesken on tosin suuria eroavuuksia tutkimusdatan avoimuutta koskevissa tutkimusrahoittajien avoimuusohjeissa.

Isossa-Britanniassa keskeiset tutkimusrahoittajat ovat edellyttäneet jo pitkään rahoittamiltaan tutkimusprojekteilta, että ne tarjoavat kokoamansa tutkimusdatat hankkeen päätyttyä arkistoitavaksi alan kansalliseen data-arkistoon UKDAan. Samantyyppiseen ratkaisuun ovat päätyneet epäsuoremmin kehotuksin useat pohjoisamerikkalaiset tutkimusrahoittajat.

Suomessa Suomen Akatemia suosittaa mutta ei edellytä yhteiskuntatieteellisten aineistojen arkistointia Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Edistyksellistä Suomessa on vaatimus aineistonhallintasuunnitelmasta osana tutkimussuunnitelmaa. IFDOn kyselyn kattamista maista vain joka neljännessä maan keskeisin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen alan tutkimusrahoittaja edellyttää aineistonhallintasuunnitelmaa (8/32).

Tutkituista maista noin kahdessa kolmesta tutkimusrahoittajat suosittivat jollakin tavalla uusien tutkimusdatojen avaamista tiedeyhteisön käyttöön hankkeiden päättymisen jälkeen. Vaatimattomimmillaan edellytys voi täyttyä, kun tutkimusryhmä varmistaa itse minimitasoisesti aineiston avaamisen ja jatkokäyttömahdollisuudet.

Kunnolliset jatkokäyttömahdollisuudet muodostuvat todennäköisimmin datan avaamisen kansainvälisiin toimintastandardeihin sitoutuneiden palveluyksikköjen tuella. Data-arkistopalvelujen käyttöä koskevia rahoittajien suosituksia tai edellytyksiä löytyi kuitenkin vain harvemmassa kuin joka toisessa tutkitussa maassa.

Yksi huolestuttavimmista havainnoista oli datan avoimuutta tukevien toimintaohjeiden ylimalkaisuus. Useimmiten tutkimusrahoittajien politiikkaohjeet eivät olleet vahvasti joitakin toimia edellyttäviä vaan ne olivat suosituksia. Lisäksi ne ottivat ani harvoin kantaa esimerkiksi kansainvälisten kuvailustandardien hyödyntämiseen tutkimusaineiston dokumentoinnissa. Nämä ovat aineistojen tietojen löydettävyyden ja datan informoidun jatkokäytön kannalta erittäin tärkeitä seikkoja.

IFDOn selvityksen yleiset johtopäätökset korostavat tarvetta muutokseen tutkimusrahoittajien datapolitiikoissa. Monista ja varsinkin tutkimatta jääneistä maista tutkimusdatan avoimuutta tukevat rahoittajapolitiikat puuttuvat kokonaan. Yleistymisestään huolimatta datapolitiikkojen puute koskee edelleen myös monia tutkimusjärjestelmiltään kehittyneimpiä maita.

Ensimmäisiä askeleita oikeaan suuntaan ovat tutkimusdatan avaamista tukevien infrastruktuurien perustaminen ja vahvistaminen sekä tällaisten tukipalvelujen käyttöä korostavien datapolitiikkojen käyttöönotto.

Raportin toinen pääsuositus koskee politiikkasuositusten sisältöä. Yleisluonteisuuden sijasta tutkimusrahoittajien politiikkaohjeiden tulisi osoittaa nykyistä täsmällisemmin se, milloin, minne ja miten tutkimusaineistot arkistoidaan avoimeen käyttöön tutkimushankkeiden päättymisen jälkeen. Tätä tavoitetta tukisivat esimerkiksi nykyistä laajempi aineistonhallintasuunnitelmien edellyttäminen osana tutkimussuunnitelmia ja aineistonhallintasuunnitelmien tarkempi ohjeistus. Onhan hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty.

Lisätietoja:
» Policies for Sharing Research Data in Social Sciences and Humanities (2014)
» IFDO Data Sharing Policies Fact Sheet