Tag Archives: avoimuus

Mitä tutkijat ajattelevat terveys- ja lääketieteen aineistojen arkistoinnista?

Tutkimusaineistojen avoimuus on jo tavallista biotieteissä ja monilla luonnontieteiden aloilla, mutta useilla muilla aloilla avoimuus on harvinaista ja lääketieteessä sitä on hädin tuskin edes harkittu. Tutkimusaineistojen avoimuusvaatimus koskee kuitenkin myös terveys- ja lääketieteitä. Tietoarkisto onkin laajentamassa palveluitaan, jotta myös näiden alojen aineistoille saadaan asianmukaiset käytännöt arkistointiin ja aineistojen jatkokäyttöön.

Kartoittaaksemme tutkijoiden tarpeita, toteutimme toukokuussa 2015 tutkijakyselyn, jossa selvitimme tutkijoiden ajatuksia ja käytäntöjä tutkimusaineistojen jatkohyödyntämisestä. Kysely suunnattiin Tietoarkiston uusille tieteenaloille, humanististen ja lääke- ja terveystieteiden tutkijoille, pois lukien biotieteiden ala. Tässä kirjoituksessani käsittelen terveystieteiden tutkijoiden vastauksia.

Puolet vastaajista oli tietoisia rahoittajien (esim. Suomen Akatemia ja TEKES) ja julkaisijoiden suosituksista ja edellytyksistä avata tutkimusaineistot tiedeyhteisön käyttöön. Tästä huolimatta vain neljäsosa arkistoi aineistonsa omaan yliopistoonsa tai tutkimuslaitokseensa, ja vain neljä prosenttia arkistoi aineistoja erilliseen arkistoimisyksikköön.

Miksi näin harva? Aineistojen jakaminen tutkimusryhmien kesken kun on kuitenkin yleinen käytäntö terveys- ja lääketieteissä.

Osaltaan syynä on väärinymmärrys. Monen tutkijan käsityksen mukaan arkaluonteisia tietoja sisältävää aineistoa ei saa arkistoida muuta tutkimuskäyttöä varten.

Aineiston voi kuitenkin arkistoida, kun siitä ensin poistetaan tunnistetiedot, eli aineisto anonymisoidaan. Mahdollista on myös poistaa aineistosta kaikkein arkaluonteisin osa ja arkistoida vähemmän arkaluonteiset tiedot. Tietoarkistossa anonymisointi ja tutkittavien tietosuojan varmistaminen onkin keskeinen osa arkistointiprosessia.

Tutkijoita huolestuttaa myös se, että ulkopuolinen ei pysty käyttämään aineistoa oikein. Arkistoitava aineisto kuitenkin kuvaillaan Tietoarkistossa niin perin pohjin, että uusi käyttäjä saa tietoonsa miten tiedot on kerätty ja mitä rajoituksia eri muuttujiin liittyy. Tutkija voi myös halutessaan rajata aineiston jatkokäyttöä päättämällä hakemuskohtaisesti, kenelle jatkokäyttölupa myönnetään. Kyselyssä tutkijat toivoivat myös, että heillä olisi oikeus rajata, millainen osa aineistosta hakijalle kulloinkin annetaan.

Tutkittavien informoinnissa ja suostumusten keräämisessä käytetään usein suostumusmallia, jossa tutkittaville kerrotaan aineistoa käytettävän vain yhteen tutkimukseen, ja että tutkimuksen päätyttyä aineisto hävitetään. On myös tavallista kirjoittaa eettisen luvan hakemukseen sen kummemmin asiaa harkitsematta, että aineistoa käytetään vain tähän tutkimukseen ja tutkimuksen loputtua aineisto hävitetään.

Eettiset toimikunnatkin voivat tulkita lakia jyrkemmin kuin lain kirjain vaatii. Eettisen lausunnon saamiseen voi liittyä vaatimuksia aineiston hävittämisestä tai muista rajoituksista. Myös tutkijat itse voivat pitää arkaluonteisen aineiston arkistointia eettisesti arveluttavana, vaikka anonyymin aineiston arkistoinnin sallisi sekä lainsäädäntö että eettinen toimikunta.

Yksi selitys sille, että aineistoja ei juuri arkistoida, on myös se, että tutkijat eivät ole tietoisia arkistointiin ja aineistojen jatkokäyttöön tähtäävästä tutkimuspolitiikasta, eikä muun muassa Tietoarkistoa tai sen palveluita vielä tunneta. Julkaisujen vaatimukset artikkeliin liittyvän tutkimusaineiston avaamisesta ovat jo tutumpia.

Tieto arkistoimisen hyödyistä kuitenkin leviää. Tietoarkistojen ja tutkijoiden välisen yhteistyön lisääntyessä edetään kohti tilannetta, jossa aineistot käytetään hyödyksi tehokkaasti. Tämä säästää tutkimuksessa arvokasta aikaa ja rahaa sekä altistaa tutkittavia vähemmille tutkimuksille.

Lopuksi yhden vastaajan kirjoitus aineistojen jakamisesta: ”Tutkimusryhmämme on jo avannut aineistoja laajasti suomalaisille ja kansainvälisille tutkimusryhmille. Olemme tietojeni mukaan saaneet tiedostojen jakamisesta pelkästään hyötyä ja positiivista palautetta sekä kymmeniä hyviä yhteisjulkaisuja. Tämän lisäksi tutkimus kuuluu kymmeniin kansainvälisiin genetiikan alan konsortiotutkimuksiin, mistä on saatu hyötynä kymmeniä huippujulkaisuja. Aineistojen jakamisesta on hyötyä myös siksi, että vastavuoroisesti meille on auennut mahdollisuus käyttää kansanvälisiä aineistoja, mikä on parantanut mahdollisuuksia julkaisujen hyväksymisestä alan huippulehtiin.

Lisätietoa:
Tutkimusaineistojen avoimen saatavuuden määrittelystä ja asiaan liittyvistä taustatekijöistä voi lukea tarkemmin Tietoarkistolehdessä 2/2014.

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kirjoitus on kolmiosaisen terveys- ja lääketieteitä käsittelevän postaussarjan ensimmäinen osa. Ks. toinen osa.

Koodaava politiikan tutkija saattaisi oikeasti vaikuttaa

Politiikan tutkimuksessa on keskusteltu edustuksellisen demokratian tai puolueiden kriisistä jo ainakin 20 vuotta. Samana aikana digitalisaatio on muuttanut kaikki elämän ja yhteiskunnan muut osa-alueet: lääketiede on kehittänyt ihmisille asennettavia tekokäsiä, autot ovat oppineet ajamaan itse itseään ja sosiaalinen elämä kumppanin etsintää myöten on siirtynyt kännykän ruudulle. Globalisaatio taas on pakottanut taloutemme rakenteet uusiutumaan, kun toimiala toisensa jälkeen on keksinyt itsensä… Read more →

The post Koodaava politiikan tutkija saattaisi oikeasti vaikuttaa appeared first on Opiskelijablogi.

Vihdoin graduni: hikistä hommaa

Vihdoin, todellakin vihdoin, minulla on aikaa keskittyä gradun kirjoittamiseen. Prosessi alkoi kaksi vuotta sitten graduseminaarissa ajatusten rustaamisella ideapaperiksi. Sen jälkeen erilaiset työt ja projektit ovat pitäneet kalenterini täynnä ja aika on kadonnut kuin kuumille kiville. Vasta nyt pääsen istumaan alas tuottamaan yhtenäistä tekstiä. Toki ajatukseni ovat pyörineet aihealueen parissa, käsitellen milloin avointa demokratiaa, avointa päätöksentekoa, avointa yhteiskuntaa, avointa dataa, osallistuvaa… Read more →

The post Vihdoin graduni: hikistä hommaa appeared first on Opiskelijablogi.

Tutkimusdatan hallinnan asiantuntijapalvelut edellyttävät koulutuksen vahvistamista

Tietoarkisto järjesti joulukuun 2014 alussa seminaarin erityisesti kirjastoasiantuntijoille. Otsikkona oli Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä. Päivän tavoitteita olivat yleiskuva tutkimusrahoittajien ja -organisaatioiden tutkimusdatapolitiikoista Suomessa sekä perehtyminen tutkimusaineistojen hallintaan ja sen valtakunnallisiin tuki-infrastruktuureihin.

Kiinnostusta piisasi ja keskustelua heräsi. Onhan akateemisilla kirjastoilla jo orastava rooli myös datanhallinnan tietopalveluissa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston tulevan tutkimusdatapolitiikan toimeenpanosuunnitelmissa yliopistokirjastolle on kaavailtu keskeisiä tehtäviä.

Väkeä tuli seminaariin mukaan hyvin eri yliopistoista ja paikalla oli kuutisenkymmentä asiantuntijaa. Uskoakseni osallistujat myös saivat mitä olivat tulleet hakemaan. Seminaaritallenteisiin ja esitysten dioihin voi tutustua seminaarisivustolla.

Jatkan tässä kirjoituksessa pohdintaa datapalvelualan koulutustarpeista ja -mahdollisuuksista, joista keskusteltiin seminaarin päättäneessä paneelissa. Näkökannoissa korostuivat sekä tutkimusdatapalvelualan täydennyskoulutuksen että alan tutkintokoulutuksen vahvistamistarpeet.

Millaiset ovat tutkimusdatan hallinnan asiantuntijoiden koulutustarpeiden peruslähtökohdat? Alan koulutuksen sisällöt, tarjonnan kohdeyleisöt sekä vastuut ja työnjako ovat sidoksissa etenkin siihen, miten tutkimusdatan hallinta ja keskeiset tietopalvelut järjestetään eri organisaatioissa ja mikä on valtakunnallinen työnjako. Tässä on tilaa useille toimijoille – sekä palvelujen tuottamisessa että osaamista vahvistavassa koulutuksessa. Luultavasti datanhallinnan tukipalvelumallit tulevat kehittymään ajan mittaan ja vaihtelemaan organisaatioittain.

Yksi toimivimmista on malli, jossa valtakunnalliset tukipalvelut (Tietoarkisto, CSC, ja muut valtakunnallisesti keskitetyt toimijat) tarjoavat suurelta osin tutkimusdatan dokumentointi-, arkistointi-, pitkäaikaissäilytys- ja jatkokäyttöpalvelut sekä täsmällistä erityisasiantuntemusta vaativia aineistohallintapalveluja. Jossakin määrin tällaisia palveluja tulevat luultavasti organisoimaan myös suurimmat valtion asiantuntijaorganisaatiot, ainakin itselleen.

Tutkimusympäristöjen muuttuessa tarvitaan paljon muutakin asiantuntemusta. On hyvä, jos tutkija löytää lähitietopalvelut paikan päältä, esimerkiksi juuri kirjastosta tai muista paikallisista tutkimuksen tukipalveluista. Sekä yliopistojen että muiden tutkimusorganisaatioiden informaatiopalveluissa on nyt ja tulevaisuudessa tarvetta tietopalvelualan asiantuntijoille, jotka erikoistuvat tutkimusdatan hallinnan, elinkaaren ja saatavuuden edistämisen tukeen.

Yhdysvalloissa tällaisia ammattilaisia kuvataan esimerkiksi ammattinimikeellä ”data librarian” tai yleiskäsitteellä ”research data professional”. He auttavat tutkijoita paikallistamaan tutkimusongelmiin soveltuvia, olemassa olevia aineistoja sekä osaavat jakaa tietoa tutkimusrahoittajien ja tutkimuksen julkaisijoiden ehdoista ja suosituksista tutkimusdatan avaamisen suhteen. Lisäksi heidän tulee olla luonnollisesti perillä oman tutkimusorganisaation käytännöistä datan hallinnassa tutkimusprojektien aikana ja tutkimusaineistojen avaamisessa hankkeiden päätyttyä. Tämä tehtävä korostuu organisaatiokohtaisten tutkimusdatapolitiikkojen yleistyessä.

Suomessa on akuutti tarve vahvistaa tutkimusdatapalveluihin erikoistuvien asiantuntijoiden koulutusta. Luonteva areena asian pikaiseen edistämiseen olisi yhteistyöfoorumi, jossa toimintaa voitaisiin suunnitella alustavasti ainakin alan valtakunnallisten tukipalvelujen ja kirjastoalan asiantuntijoiden ja heidän järjestöjensä ja verkostojensa voimin. Mukaan olisi hyvä saada myös informaatiotutkimuksen ja arkistoalan koulutuksen asiantuntijoita eri yliopistoista.

Missä tapaamme työpajan merkeissä vuonna 2015?

Lisätietoja:
» Seminaariesitysten diat ja AV-tallenteet

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tutkimusdatan hallinnan asiantuntijapalvelut edellyttävät koulutuksen vahvistamista

Tietoarkisto järjesti joulukuun 2014 alussa seminaarin erityisesti kirjastoasiantuntijoille. Otsikkona oli Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä. Päivän tavoitteita olivat yleiskuva tutkimusrahoittajien ja -organisaatioiden tutkimusdatapolitiikoista Suomessa sekä perehtyminen tutkimusaineistojen hallintaan ja sen valtakunnallisiin tuki-infrastruktuureihin.

Kiinnostusta piisasi ja keskustelua heräsi. Onhan akateemisilla kirjastoilla jo orastava rooli myös datanhallinnan tietopalveluissa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston tulevan tutkimusdatapolitiikan toimeenpanosuunnitelmissa yliopistokirjastolle on kaavailtu keskeisiä tehtäviä.

Väkeä tuli seminaariin mukaan hyvin eri yliopistoista ja paikalla oli kuutisenkymmentä asiantuntijaa. Uskoakseni osallistujat myös saivat mitä olivat tulleet hakemaan. Seminaaritallenteisiin ja esitysten dioihin voi tutustua seminaarisivustolla.

Jatkan tässä kirjoituksessa pohdintaa datapalvelualan koulutustarpeista ja -mahdollisuuksista, joista keskusteltiin seminaarin päättäneessä paneelissa. Näkökannoissa korostuivat sekä tutkimusdatapalvelualan täydennyskoulutuksen että alan tutkintokoulutuksen vahvistamistarpeet.

Millaiset ovat tutkimusdatan hallinnan asiantuntijoiden koulutustarpeiden peruslähtökohdat? Alan koulutuksen sisällöt, tarjonnan kohdeyleisöt sekä vastuut ja työnjako ovat sidoksissa etenkin siihen, miten tutkimusdatan hallinta ja keskeiset tietopalvelut järjestetään eri organisaatioissa ja mikä on valtakunnallinen työnjako. Tässä on tilaa useille toimijoille – sekä palvelujen tuottamisessa että osaamista vahvistavassa koulutuksessa. Luultavasti datanhallinnan tukipalvelumallit tulevat kehittymään ajan mittaan ja vaihtelemaan organisaatioittain.

Yksi toimivimmista on malli, jossa valtakunnalliset tukipalvelut (Tietoarkisto, CSC, ja muut valtakunnallisesti keskitetyt toimijat) tarjoavat suurelta osin tutkimusdatan dokumentointi-, arkistointi-, pitkäaikaissäilytys- ja jatkokäyttöpalvelut sekä täsmällistä erityisasiantuntemusta vaativia aineistohallintapalveluja. Jossakin määrin tällaisia palveluja tulevat luultavasti organisoimaan myös suurimmat valtion asiantuntijaorganisaatiot, ainakin itselleen.

Tutkimusympäristöjen muuttuessa tarvitaan paljon muutakin asiantuntemusta. On hyvä, jos tutkija löytää lähitietopalvelut paikan päältä, esimerkiksi juuri kirjastosta tai muista paikallisista tutkimuksen tukipalveluista. Sekä yliopistojen että muiden tutkimusorganisaatioiden informaatiopalveluissa on nyt ja tulevaisuudessa tarvetta tietopalvelualan asiantuntijoille, jotka erikoistuvat tutkimusdatan hallinnan, elinkaaren ja saatavuuden edistämisen tukeen.

Yhdysvalloissa tällaisia ammattilaisia kuvataan esimerkiksi ammattinimikeellä ”data librarian” tai yleiskäsitteellä ”research data professional”. He auttavat tutkijoita paikallistamaan tutkimusongelmiin soveltuvia, olemassa olevia aineistoja sekä osaavat jakaa tietoa tutkimusrahoittajien ja tutkimuksen julkaisijoiden ehdoista ja suosituksista tutkimusdatan avaamisen suhteen. Lisäksi heidän tulee olla luonnollisesti perillä oman tutkimusorganisaation käytännöistä datan hallinnassa tutkimusprojektien aikana ja tutkimusaineistojen avaamisessa hankkeiden päätyttyä. Tämä tehtävä korostuu organisaatiokohtaisten tutkimusdatapolitiikkojen yleistyessä.

Suomessa on akuutti tarve vahvistaa tutkimusdatapalveluihin erikoistuvien asiantuntijoiden koulutusta. Luonteva areena asian pikaiseen edistämiseen olisi yhteistyöfoorumi, jossa toimintaa voitaisiin suunnitella alustavasti ainakin alan valtakunnallisten tukipalvelujen ja kirjastoalan asiantuntijoiden ja heidän järjestöjensä ja verkostojensa voimin. Mukaan olisi hyvä saada myös informaatiotutkimuksen ja arkistoalan koulutuksen asiantuntijoita eri yliopistoista.

Missä tapaamme työpajan merkeissä vuonna 2015?

Lisätietoja:
» Seminaariesitysten diat ja AV-tallenteet

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

IFDO tutki tutkimusrahoittajien datasuosituksia

Olen toiminut viitisen vuotta pienen kansainvälisen järjestön puheenjohtajana. International Federation of Data Organizations eli IFDO on hiljattain toteuttanut hankkeen, jossa vertailtiin eri maiden keskeisten tutkimusrahoittajien datapolitiikkoja kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloilla. IFDOn suunnittelemaan hankkeeseen ja Vigdis Kvalheimin ja Trond Kvammen pääosin kirjoittamaan selvitysraporttiin voi tutustua IFDOn verkkosivuilla (www.ifdo.org).

Raportin tiedot koottiin enimmäkseen vuonna 2012. Alan asiantuntijoille suunnattiin verkkokysely, johon tuli vastauksia 32 maasta. Kunkin maan asiantuntija raportoi ja arvioi tilannetta oman maansa osalta. Vastaajat eivät olleet tutkimusrahoittajien edustajia vaan tutkittujen alojen datapalveluammattilaisia ja tutkijoita. Vastaajajoukko edustaa maita, jotka ovat tavalla tai toisella aktiivisesti mukana data-arkistoalan kansainvälisessä yhteistyössä tai osallistuvat laajoihin kansainvälisiin vertailututkimuksiin. Vastaajajoukossa ovat aliedustettuina tutkimusjärjestelmiltään kehittymättömimmät maat.

Yksityiskohtaisimmat tutkimusaineistojen avointa saatavuutta tukevat politiikkasuositukset löytyvät yleensä maista, joiden tutkimusinfrastruktuurit ovat tutkituista maista kehittyneimpiä. Tällaisia ovat Pohjois-Amerikan ja useat Länsi-Euroopan maat. Näidenkin kesken on tosin suuria eroavuuksia tutkimusdatan avoimuutta koskevissa tutkimusrahoittajien avoimuusohjeissa.

Isossa-Britanniassa keskeiset tutkimusrahoittajat ovat edellyttäneet jo pitkään rahoittamiltaan tutkimusprojekteilta, että ne tarjoavat kokoamansa tutkimusdatat hankkeen päätyttyä arkistoitavaksi alan kansalliseen data-arkistoon UKDAan. Samantyyppiseen ratkaisuun ovat päätyneet epäsuoremmin kehotuksin useat pohjoisamerikkalaiset tutkimusrahoittajat.

Suomessa Suomen Akatemia suosittaa mutta ei edellytä yhteiskuntatieteellisten aineistojen arkistointia Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Edistyksellistä Suomessa on vaatimus aineistonhallintasuunnitelmasta osana tutkimussuunnitelmaa. IFDOn kyselyn kattamista maista vain joka neljännessä maan keskeisin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen alan tutkimusrahoittaja edellyttää aineistonhallintasuunnitelmaa (8/32).

Tutkituista maista noin kahdessa kolmesta tutkimusrahoittajat suosittivat jollakin tavalla uusien tutkimusdatojen avaamista tiedeyhteisön käyttöön hankkeiden päättymisen jälkeen. Vaatimattomimmillaan edellytys voi täyttyä, kun tutkimusryhmä varmistaa itse minimitasoisesti aineiston avaamisen ja jatkokäyttömahdollisuudet.

Kunnolliset jatkokäyttömahdollisuudet muodostuvat todennäköisimmin datan avaamisen kansainvälisiin toimintastandardeihin sitoutuneiden palveluyksikköjen tuella. Data-arkistopalvelujen käyttöä koskevia rahoittajien suosituksia tai edellytyksiä löytyi kuitenkin vain harvemmassa kuin joka toisessa tutkitussa maassa.

Yksi huolestuttavimmista havainnoista oli datan avoimuutta tukevien toimintaohjeiden ylimalkaisuus. Useimmiten tutkimusrahoittajien politiikkaohjeet eivät olleet vahvasti joitakin toimia edellyttäviä vaan ne olivat suosituksia. Lisäksi ne ottivat ani harvoin kantaa esimerkiksi kansainvälisten kuvailustandardien hyödyntämiseen tutkimusaineiston dokumentoinnissa. Nämä ovat aineistojen tietojen löydettävyyden ja datan informoidun jatkokäytön kannalta erittäin tärkeitä seikkoja.

IFDOn selvityksen yleiset johtopäätökset korostavat tarvetta muutokseen tutkimusrahoittajien datapolitiikoissa. Monista ja varsinkin tutkimatta jääneistä maista tutkimusdatan avoimuutta tukevat rahoittajapolitiikat puuttuvat kokonaan. Yleistymisestään huolimatta datapolitiikkojen puute koskee edelleen myös monia tutkimusjärjestelmiltään kehittyneimpiä maita.

Ensimmäisiä askeleita oikeaan suuntaan ovat tutkimusdatan avaamista tukevien infrastruktuurien perustaminen ja vahvistaminen sekä tällaisten tukipalvelujen käyttöä korostavien datapolitiikkojen käyttöönotto.

Raportin toinen pääsuositus koskee politiikkasuositusten sisältöä. Yleisluonteisuuden sijasta tutkimusrahoittajien politiikkaohjeiden tulisi osoittaa nykyistä täsmällisemmin se, milloin, minne ja miten tutkimusaineistot arkistoidaan avoimeen käyttöön tutkimushankkeiden päättymisen jälkeen. Tätä tavoitetta tukisivat esimerkiksi nykyistä laajempi aineistonhallintasuunnitelmien edellyttäminen osana tutkimussuunnitelmia ja aineistonhallintasuunnitelmien tarkempi ohjeistus. Onhan hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty.

Lisätietoja:
» Policies for Sharing Research Data in Social Sciences and Humanities (2014)
» IFDO Data Sharing Policies Fact Sheet

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

IFDO tutki tutkimusrahoittajien datasuosituksia

Olen toiminut viitisen vuotta pienen kansainvälisen järjestön puheenjohtajana. International Federation of Data Organizations eli IFDO on hiljattain toteuttanut hankkeen, jossa vertailtiin eri maiden keskeisten tutkimusrahoittajien datapolitiikkoja kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloilla. IFDOn suunnittelemaan hankkeeseen ja Vigdis Kvalheimin ja Trond Kvammen pääosin kirjoittamaan selvitysraporttiin voi tutustua IFDOn verkkosivuilla (www.ifdo.org).

Raportin tiedot koottiin enimmäkseen vuonna 2012. Alan asiantuntijoille suunnattiin verkkokysely, johon tuli vastauksia 32 maasta. Kunkin maan asiantuntija raportoi ja arvioi tilannetta oman maansa osalta. Vastaajat eivät olleet tutkimusrahoittajien edustajia vaan tutkittujen alojen datapalveluammattilaisia ja tutkijoita. Vastaajajoukko edustaa maita, jotka ovat tavalla tai toisella aktiivisesti mukana data-arkistoalan kansainvälisessä yhteistyössä tai osallistuvat laajoihin kansainvälisiin vertailututkimuksiin. Vastaajajoukossa ovat aliedustettuina tutkimusjärjestelmiltään kehittymättömimmät maat.

Yksityiskohtaisimmat tutkimusaineistojen avointa saatavuutta tukevat politiikkasuositukset löytyvät yleensä maista, joiden tutkimusinfrastruktuurit ovat tutkituista maista kehittyneimpiä. Tällaisia ovat Pohjois-Amerikan ja useat Länsi-Euroopan maat. Näidenkin kesken on tosin suuria eroavuuksia tutkimusdatan avoimuutta koskevissa tutkimusrahoittajien avoimuusohjeissa.

Isossa-Britanniassa keskeiset tutkimusrahoittajat ovat edellyttäneet jo pitkään rahoittamiltaan tutkimusprojekteilta, että ne tarjoavat kokoamansa tutkimusdatat hankkeen päätyttyä arkistoitavaksi alan kansalliseen data-arkistoon UKDAan. Samantyyppiseen ratkaisuun ovat päätyneet epäsuoremmin kehotuksin useat pohjoisamerikkalaiset tutkimusrahoittajat.

Suomessa Suomen Akatemia suosittaa mutta ei edellytä yhteiskuntatieteellisten aineistojen arkistointia Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Edistyksellistä Suomessa on vaatimus aineistonhallintasuunnitelmasta osana tutkimussuunnitelmaa. IFDOn kyselyn kattamista maista vain joka neljännessä maan keskeisin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen alan tutkimusrahoittaja edellyttää aineistonhallintasuunnitelmaa (8/32).

Tutkituista maista noin kahdessa kolmesta tutkimusrahoittajat suosittivat jollakin tavalla uusien tutkimusdatojen avaamista tiedeyhteisön käyttöön hankkeiden päättymisen jälkeen. Vaatimattomimmillaan edellytys voi täyttyä, kun tutkimusryhmä varmistaa itse minimitasoisesti aineiston avaamisen ja jatkokäyttömahdollisuudet.

Kunnolliset jatkokäyttömahdollisuudet muodostuvat todennäköisimmin datan avaamisen kansainvälisiin toimintastandardeihin sitoutuneiden palveluyksikköjen tuella. Data-arkistopalvelujen käyttöä koskevia rahoittajien suosituksia tai edellytyksiä löytyi kuitenkin vain harvemmassa kuin joka toisessa tutkitussa maassa.

Yksi huolestuttavimmista havainnoista oli datan avoimuutta tukevien toimintaohjeiden ylimalkaisuus. Useimmiten tutkimusrahoittajien politiikkaohjeet eivät olleet vahvasti joitakin toimia edellyttäviä vaan ne olivat suosituksia. Lisäksi ne ottivat ani harvoin kantaa esimerkiksi kansainvälisten kuvailustandardien hyödyntämiseen tutkimusaineiston dokumentoinnissa. Nämä ovat aineistojen tietojen löydettävyyden ja datan informoidun jatkokäytön kannalta erittäin tärkeitä seikkoja.

IFDOn selvityksen yleiset johtopäätökset korostavat tarvetta muutokseen tutkimusrahoittajien datapolitiikoissa. Monista ja varsinkin tutkimatta jääneistä maista tutkimusdatan avoimuutta tukevat rahoittajapolitiikat puuttuvat kokonaan. Yleistymisestään huolimatta datapolitiikkojen puute koskee edelleen myös monia tutkimusjärjestelmiltään kehittyneimpiä maita.

Ensimmäisiä askeleita oikeaan suuntaan ovat tutkimusdatan avaamista tukevien infrastruktuurien perustaminen ja vahvistaminen sekä tällaisten tukipalvelujen käyttöä korostavien datapolitiikkojen käyttöönotto.

Raportin toinen pääsuositus koskee politiikkasuositusten sisältöä. Yleisluonteisuuden sijasta tutkimusrahoittajien politiikkaohjeiden tulisi osoittaa nykyistä täsmällisemmin se, milloin, minne ja miten tutkimusaineistot arkistoidaan avoimeen käyttöön tutkimushankkeiden päättymisen jälkeen. Tätä tavoitetta tukisivat esimerkiksi nykyistä laajempi aineistonhallintasuunnitelmien edellyttäminen osana tutkimussuunnitelmia ja aineistonhallintasuunnitelmien tarkempi ohjeistus. Onhan hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty.

Lisätietoja:
» Policies for Sharing Research Data in Social Sciences and Humanities (2014)
» IFDO Data Sharing Policies Fact Sheet

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

ATT käynnistyi

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt tiedon saatavuuden ja avoimen tieteen edistämiseksi Avoimen tieteen ja tutkimuksen hankkeen vuosille 2014–2017. Virallisena tavoitteenaan ATT-hanke ”määrittää kansallisen tahtotilan vuodelle 2017 ja edistää avointa tiedettä kolmella rintamalla: tutkimusjulkaisut, tutkimusdata ja menetelmät”.

Avausseminaari järjestettiin Helsingissä 19.3.2014. Ohjelman pääosan muodostivat kolme paneelia, joissa aiheina olivat hankkeen tavoitteiden mukaan avoimet julkaisut, avoin data ja avoimet menetelmät. Toimin puheenjohtajana tutkimusdatapaneelissa, johon osallistuivat panelisteina Pirjo-Leena Forsström CSC:stä, Laura Höijer Ympäristöhallinnosta, Tuuli Toivonen Helsingin yliopistosta sekä Jussi Simpura THL:stä. Kokoan seuraavassa paneelin antia kahdesta keskusteluteemasta.

Miksi avata tutkimusdataa? Keskustelussa nousi esiin demokratianäkökulma: avaamalla tutkimusdataa kaikki pääsevät käyttämään sitä. Datan avoimen saatavuuden koheneminen voi myös edesauttaa innovaatioita ja luovuutta, mikä edistää tutkimuksen tuottavuutta.

Vaikka datan avaaminen maksaa, se voi tuottaa uutta liiketoimintaa ja tuoda myös säästöjä muun muassa uusien aineistojen pienempinä keruukustannuksina. Suomea koskevan tutkimusdatan avaaminen kansainväliseen käyttöön saattaa myös luoda uudentyyppistä, maatamme hyödyttävää tutkimustoimintaa ulkomaille.

Tutkijoiden näkökulmasta datan avaamista pidettiin erittäin keskeisenä tavoitteena. Useat panelistit mainitsivat tarpeen tieteellisen toimintakulttuurin muutokseen siten, että tutkimusdatan julkaiseminen ymmärrettäisiin tieteellisenä meriittinä. Oman tutkimuksen aineistojen avaaminen on tutkijalle myös uskottavuuskysymys, koska datansa julkaisseen tutkijan tulokset voi aina tarkistaa.

Paneeli käsitteli myös tutkimusdatan avaamisen haasteita Suomessa. Mainittujen asioiden lista muodostui pitkäksi: miten viitata tutkimusdataan ja antaa siitä meriittiä; tekijyys- ja omistajuuskysymykset; datan lisensointi; tietosuojakysymykset ja tutkimusetiikka; julkaisujen, datan ja menetelmien yhdistäminen; tutkimustiedon hyödyntäminen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa jne.

Avaamista tukevan toimintakulttuurimuutoksen haasteena on edelleen tutkimusdatan ymmärtäminen tutkijan (omana) pääomana. Liian usein datan jakaminen mielletään siitä luopumisena ja ehkä kilpailuedunkin menettämisenä. Juuri siksi tutkimusrahoittajien ja -organisaatioiden tulisi edellyttää ja ohjeistaa tutkimusdatan hallintaa ja sen suunnittelua riittävästi. Aineistonhallinnan suunnittelu ja toteuttaminen pitäisi saada itsestään selväksi osaksi tutkijoiden perustyönkuvaa.

Lisäksi paneeli totesi, että tietovarantojen avaamisessa on otettava huomioon riittävä jatkokäytön tuki. Monien tutkimusaineistojen järkevä jatkokäyttö vaatii vierihoitoa aineiston keränneeltä taholta. Tutkimusdatan jatkokäyttäjän ei siis pidä lähteä soitellen sotaan. Ei pidä laulaa virttä, jos ei tiedä sen numeroa.

Datapaneeli on nähtävissä kokonaisuudessaan seminaaritallenteesta, joka sisältää kaikki muutkin seminaariesitykset ja paneelit. Seminaari oli hyvä avaus ATT:lle.

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

ATT käynnistyi

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt tiedon saatavuuden ja avoimen tieteen edistämiseksi Avoimen tieteen ja tutkimuksen hankkeen vuosille 2014–2017. Virallisena tavoitteenaan ATT-hanke ”määrittää kansallisen tahtotilan vuodelle 2017 ja edistää avointa tiedettä kolmella rintamalla: tutkimusjulkaisut, tutkimusdata ja menetelmät”.

Avausseminaari järjestettiin Helsingissä 19.3.2014. Ohjelman pääosan muodostivat kolme paneelia, joissa aiheina olivat hankkeen tavoitteiden mukaan avoimet julkaisut, avoin data ja avoimet menetelmät. Toimin puheenjohtajana tutkimusdatapaneelissa, johon osallistuivat panelisteina Pirjo-Leena Forsström CSC:stä, Laura Höijer Ympäristöhallinnosta, Tuuli Toivonen Helsingin yliopistosta sekä Jussi Simpura THL:stä. Kokoan seuraavassa paneelin antia kahdesta keskusteluteemasta.

Miksi avata tutkimusdataa? Keskustelussa nousi esiin demokratianäkökulma: avaamalla tutkimusdataa kaikki pääsevät käyttämään sitä. Datan avoimen saatavuuden koheneminen voi myös edesauttaa innovaatioita ja luovuutta, mikä edistää tutkimuksen tuottavuutta.

Vaikka datan avaaminen maksaa, se voi tuottaa uutta liiketoimintaa ja tuoda myös säästöjä muun muassa uusien aineistojen pienempinä keruukustannuksina. Suomea koskevan tutkimusdatan avaaminen kansainväliseen käyttöön saattaa myös luoda uudentyyppistä, maatamme hyödyttävää tutkimustoimintaa ulkomaille.

Tutkijoiden näkökulmasta datan avaamista pidettiin erittäin keskeisenä tavoitteena. Useat panelistit mainitsivat tarpeen tieteellisen toimintakulttuurin muutokseen siten, että tutkimusdatan julkaiseminen ymmärrettäisiin tieteellisenä meriittinä. Oman tutkimuksen aineistojen avaaminen on tutkijalle myös uskottavuuskysymys, koska datansa julkaisseen tutkijan tulokset voi aina tarkistaa.

Paneeli käsitteli myös tutkimusdatan avaamisen haasteita Suomessa. Mainittujen asioiden lista muodostui pitkäksi: miten viitata tutkimusdataan ja antaa siitä meriittiä; tekijyys- ja omistajuuskysymykset; datan lisensointi; tietosuojakysymykset ja tutkimusetiikka; julkaisujen, datan ja menetelmien yhdistäminen; tutkimustiedon hyödyntäminen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa jne.

Avaamista tukevan toimintakulttuurimuutoksen haasteena on edelleen tutkimusdatan ymmärtäminen tutkijan (omana) pääomana. Liian usein datan jakaminen mielletään siitä luopumisena ja ehkä kilpailuedunkin menettämisenä. Juuri siksi tutkimusrahoittajien ja -organisaatioiden tulisi edellyttää ja ohjeistaa tutkimusdatan hallintaa ja sen suunnittelua riittävästi. Aineistonhallinnan suunnittelu ja toteuttaminen pitäisi saada itsestään selväksi osaksi tutkijoiden perustyönkuvaa.

Lisäksi paneeli totesi, että tietovarantojen avaamisessa on otettava huomioon riittävä jatkokäytön tuki. Monien tutkimusaineistojen järkevä jatkokäyttö vaatii vierihoitoa aineiston keränneeltä taholta. Tutkimusdatan jatkokäyttäjän ei siis pidä lähteä soitellen sotaan. Ei pidä laulaa virttä, jos ei tiedä sen numeroa.

Datapaneeli on nähtävissä kokonaisuudessaan seminaaritallenteesta, joka sisältää kaikki muutkin seminaariesitykset ja paneelit. Seminaari oli hyvä avaus ATT:lle.

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kaksi viestiä

Yliopistojen ulkoinen tiedeviestintä tuntuu muuttuvan etupainotteiseksi elvistelyksi. Liian paljon keskitytään esittelemään aikomuksia ja saadun tutkimusrahoituksen määrää. No – mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Tietoarkistokin sai juuri mittavan rahoituksen Suomen Akatemialta toimintojensa vahvistamiseen. Kuinka ollakaan, omakin uutisointimme muisti mainita muhkean rahasumman.

Yksikkömme kaltaiselle tuki-infrastruktuurille ei tarjoudu liian usein mahdollisuuksia kertoa toiminnastaan laajalle yleisölle. Viestintämme on enimmäkseen kansallisen ja kansainvälisen tutkimusyhteisön sisäistä. Sen pääkohteita ovat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja muut tutkimusaineistoja keräävät, teettävät ja käyttävät tahot. Palvelujemme pääkäyttäjäryhmiä ovat tutkijat, opettajat ja opiskelijat.

Ydinviestimme kaikille on palvelujemme maksuton käyttömahdollisuus ja niiden hyödyllisyys tutkimusaineistojen elinkaaren hallinnan ja aktiivisen, avoimen käytön kannalta. Meille voi ja kannattaa arkistoida tutkimusaineistonsa, koska sitä kautta se dokumentoidaan kansainvälisen kuvailukäytännön mukaan. Aineistolle annetaan aineistoviite, tutkimusdata julkaistaan ja siihen voidaan viitata. Julkaistu aineisto on tuottajalleen tieteellinen meriitti. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ja keskeisten tiederahoittajien nykysuosituksen mukaan julkaistujen tutkimusdatojen aineistoviitteet liitetään tutkimuksen harjoittajan ansioluetteloon muiden julkaisujen tavoin.

Tutkimusaineistoihin viittaamista tietoarkisto tukee kääntämällä tarvittaessa aineiston kuvailun englanniksi. Näin aineisto voidaan liittää kansainvälisiin tutkimusaineistotietokantoihin. Kvantitatiivisten tutkimusaineistojen osalta kielenkäännökset kattavat data-aineiston muuttujakuvauksineen.

Tutkimusaineistojen jatkokäyttäjille tarjoamme monipuolisia ja muitakin kuin yhteiskuntatieteitä tukevia palveluja. Aineistosivujen ohella verkkosivujemme keskeisiä sisältöjä ovat Tutkimusaineistojen tiedonhallinnan käsikirja ja Menetelmäopetuksen tietovaranto. Ne ovat laaja-alaisia oppaita tutkimusaineistojen keruuseen ja analyysivaiheen hallintaan sekä tutkimusaineistojen käyttöön. Muistutettakoon, että Suomen Akatemia edellyttää kaikilla tieteenaloilla rahoituksen hakijoilta aineistohallinnan suunnittelua osana tutkimussuunnitelmaa.

Ydinviestin ohella tietoarkistolla on muutosviesti. Piakkoin ilmestyvä, painetun Tietoarkisto-lehden uusi numero valottaa tietoarkistojen eurooppalaisen yhteistyön syvenemistä. Lisäksi se esittelee muita yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteenalojen eurooppalaisia tutkimusinfrastruktuureja, joiden kehittäminen on kuulunut jo tovin tutkimuksen kehittämisen painoaloihin EU:ssa. Kiitos jälleen kerran Helena Laaksoselle lehden kokoamisesta.

Valmistautuminen eurooppalaiseen CESSDA-yhteistyöhön on tarjonnut tietoarkistolle väylän myös kansallisten palvelujen laajentamiseen ja vahvistamiseen. Tämä alkaa näkyä erityisesti vuodesta 2014 alkaen, kun jo käynnissä olleet, Suomen Akatemian rahoittamat kehittämishankkeet tuottavat näkyviä muutoksia palveluihimme.

Ensi vuoden alussa tietoarkiston tallentamien aineistojen tilaus- ja toimitusjärjestelmä muuttuu sähköiseksi, jolloin rekisteröityneet käyttäjät saavat data-aineistot käyttöönsä suoraan verkosta. Yliopisto- ja ammattikorkeakoulukäyttäjät voivat käyttää aineistopalvelujamme oppilaitoksensa käyttäjätunnuksella. Aineistojen tilaus- ja toimitusjärjestelmän uudistus on ollut erittäin mittava työkokonaisuus, josta ovat vastanneet osana Tietoarkisto 2015 -hanketta yksikön kaksi toiminnallista osastoa, aineistopalvelut ja tekniset palvelut. Vastuullisille kuuluu iso kiitos urakasta.

Peruspalvelumme ovat avoimesti ja maksutta käytössänne. Tämä on edelleen ydinviestimme. Muutosviestimme on palveluiltaan vahvistuva ja laajeneva tietoarkisto.

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi