Tag Archives: alumnit

Kokeileva Hub-toiminta yhdistää opiskelijoita ja alumneja

Ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskelijat ja vastavalmistuneet järjestivät 23. tammikuuta Co-Learning Hub 0.0 -nimellä kulkeneen tapahtuman, jonka tavoitteena oli edistää vertaisoppimista, kokeiluja ja verkostoitumista. Päivän aikana  kartoitettiin osallistujien osaamisalueita, kiinnostuksen kohteita ja kontakteja sekä testattiin uusia yhteiskehittämisen tapoja työpajoissa. Tähtäminenä oli järjestäytyä niin, että Hubin toiminta jatkuu säännöllisesti. Iltaohjelmassa alumnit kertoivat urapoluistaan ja tutustuivat opiskelijoihin. Mukana oli yhteensä 11 alumnia. Lsäksi… Read more →

The post Kokeileva Hub-toiminta yhdistää opiskelijoita ja alumneja appeared first on Opiskelijablogi.

Sosiaalivakuutuksen alumnitapaaminen huipentui Valoviikkojen ilotulitukseen

Kuva: Taija Remus-Lehtinen TRE 72- nimellä kulkeva ryhmämme piti neljännen ”luokkakokouksen” Tampereella 23.10.2015.  Ryhmän nimi johtuu siitä, että olemme sosiaalivakuutustutkinnon suoritettuamme valmistuneet joulukuussa 1972 (tai vähän sen jälkeen). Mukana oli 13 alumnia eli yli puolet valmistuneista, joita oli parikymmentä. Nyt olemme eläkeläisiä melkein kaikki; nuorin on vielä mukana työelämässä. Suurin osa teki pitkän työuransa kelassa, osa työeläkeyhtiöissä ja osa siirtyi… Read more →

The post Sosiaalivakuutuksen alumnitapaaminen huipentui Valoviikkojen ilotulitukseen appeared first on Opiskelijablogi.

(Melko) vanhat iltakoululaiset tapasivat Tampereella

Kolea kesä osoitti lämpenemisen merkkejä kun elokuinen lauantaipäivä keräsi noin 80 politologia alumnitapaamiseen. Päätalon Juveneksen tuttuun ravintolaan alkoi kerääntyä aamupäivän aikana alumneja tarkistamaan opiskelijaruuan nykytason. Uunilohi maistui ja pitkään pöytään liitettiin aina vain uusia osia kun tuttuja opiskelijakavereita ja opettajia vuosien takaa valui halausten kera paikalle. Varsinainen ohjelma aloitettiin oikeaoppisesti akateemisen vartin yli puolenpäivän. Luentosali A1:ssä hiljennettiin saliin saatelleet Abba-videot… Read more →

The post (Melko) vanhat iltakoululaiset tapasivat Tampereella appeared first on Opiskelijablogi.

Alumniavustusta Hybris-tiedelehdelle

Hybris on kolmesti vuodessa ilmestyvä esseistis-asiallinen tiedelehti, jota on julkaistu vuodesta 2008 alkaen. Lehti sai Alumni ry:n avustuksen tänä keväänä. Lehden julkaisemat artikkelit täyttävät akateemisen kirjoittamisen standardit, mutta niihin on helppo tarttua myös ilman aikaisempia taustatietoja aiheesta. Hybris tarjoaa matalan kynnyksen julkaisufoorumin etenkin perustutkinto- ja jatko-opiskelijoille, mutta tekstiään voi tarjota kuka tahansa tieteellisen kirjoittamisen konventiot taitava. Numerot rakennetaan vaihtuvien teemojen… Read more →

The post Alumniavustusta Hybris-tiedelehdelle appeared first on Opiskelijablogi.

Yliopistolta Googlen älyautojen käytettävyystutkijaksi

Alumni maailmaa muuttamassa – Tampereen yliopiston opit ja jatkuva into oppia uutta veivät Anne Aulan aina Kaliforniaan asti. Siellä hän työskentelee unelmatyössään käyttäjätutkimuksen parissa Googlella. Tampereen yliopistosta vuonna 2001 valmistunut Anne Aula opiskeli pääaineenaan psykologiaa. Opintojensa aikana hän löysi ulkomailta Minnesotasta intohimon käyttäjätutkimukseen. – Maisterikoulutuksen aikana opiskelin puoli vuotta University of Twin Cities -yliopistolla ja siellä kävin ensimmäisellä ihmisen ja… Read more →

The post Yliopistolta Googlen älyautojen käytettävyystutkijaksi appeared first on Opiskelijablogi.

Rakkaus kulttuuriin vie Paula Halkolaa eteenpäin

Lastenkirjainstituutin uusi toiminnanjohtaja Paula Halkola valmistui Tampereen yliopistosta yleisen kirjallisuustieteen pääaineesta viime vuonna. Vastavalmistunut ei kuitenkaan hypännyt aivan suoraan luentosalista johtajan pallille, sillä opiskelupaikan Halkola otti vastaan jo vuonna 2003. 11 vuoden opiskelujaksolle mahtuu loputtomia opintopisteitä ja sivuaineita, vapaaehtoisia ja palkkatöitä sekä muutama onnekas sattuma. Nuoresta saakka paljon lukeneelle ja sanataidetta kotikaupungissaan Oulussa harrastaneelle Halkolalle hakeutuminen yleisen kirjallisuustieteen opintoihin oli… Read more →

The post Rakkaus kulttuuriin vie Paula Halkolaa eteenpäin appeared first on Opiskelijablogi.

Alumniavustusta Staabille ja pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelmalle

Pohjoismaisten kielten 50-vuotisjuhla yhdisti alumnit ja opiskelijat Tänä vuonna 50 vuotta täyttänyt pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma juhli merkkivuotta järjestämällä juhlaseminaarin 20.3.2015 yliopiston Linna-rakennuksessa. Kutsuvieraiksi saapuivat oppiaineen entiset ja nykyiset henkilökunnan jäsenet, alumnit ja opiskelijat. Seminaarissa käsiteltiin tutkinto-ohjelman (ent. oppiaine) vaiheita vuodesta 1965 vuoteen 2015. Tutkinto-ohjelman värikästä historiaa kuvailtiin seminaariesityksissä professoreiden, lehtoreiden, alumnien ja jatko-opiskelijoiden näkökulmista. Juhlaseminaarin päätti vapaamuotoinen tilaisuus, jossa kutsuvieraat… Read more →

The post Alumniavustusta Staabille ja pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelmalle appeared first on Opiskelijablogi.

Discipulus graduatus – aika yliopiston jälkeen

Alumnihaastattelun myötä Pressiklubi palaa kielitieteen kartoittamattomille seuduille! Pelottomin mielin lähdimme tutkimusmatkalle etsimään todisteita kielten opiskelijoiden evoluutiosta. Retkemme oli menestyksekäs, ja löysimmekin teille, arvon lukijat, erityisen eksoottisen fossiilin, englannin käännöstieteen opiskelijan kantamuodosta kehittyneen Discipulus graduatuksen, Arttu Reinikaisen.     Mitä opiskelit ja milloin? – Pääaineeni oli käännöstiede (englanti), jonka syventävinä opintoina opiskelin teknisen viestinnän erikoistumisohjelmassa. Tekninen viestintä käsittää mm. käyttöohjeiden laadintaa ja laitedokumentaatiota. Sivuaineina minulla… Read more →

The post Discipulus graduatus – aika yliopiston jälkeen appeared first on Opiskelijablogi.