Tag Archives: aineistonhankinta

Datapolitiikat ohjaavat avaamaan tutkimusaineistot vastuullisesti

Tampereen yliopisto julkaisi datapolitiikkansa lokakuun lopussa otsikolla Avoin tiede Tampereen yliopistossa: julkaisu- ja datapolitiikka. Asiakirja koskee sähköisiä julkaisuja ja tutkimusdataa. Sekä julkaisupolitiikassa että datapolitiikassa on tavoitteena saada tutkimustieto avoimeksi ja helposti löydettäväksi. Lisäksi politiikkapaperi kertoo, mitä avoimuutta tukevia palveluita yliopistoyhteisön jäsenille on tarjolla.

Tampereen yliopisto ei ole datapolitiikan teossa aivan viimeisenä liikkeellä, mutta turhaa kiirettäkään ei ole pidetty. Osasyynä rauhalliseen tahtiin on voinut olla se, että on ajateltu Tietoarkiston hoitavan homman jo käytännössä.

Erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana Suomessa on julkaistu useita datapolitiikkoja. Kun Tietoarkiston väistyvä johtaja Sami Borg selvitti toissa syksynä yliopistojen tilannetta, vain Jyväskylän yliopistossa oli ”tutkimuksen tietoaineistojen hallinnan periaatteet”. Nyt näitä periaatteita tai datapolitiikkoja on paitsi useissa ylipistoissa myös muissa organisaatioissa. Myös rahoittajien vaatimukset aineistonhallintasuunnitelmien laatimiseksi ja aineistojen avaamiseksi ilmentävät rahoittajien datapolitiikkoja, olipa erillistä politiikkadokumenttia olemassa tai ei.

Datapolitiikan puuttuminen ei ole onneksi estänyt Tampereen yliopiston tutkijoita tallentamasta aineistoja Tietoarkistoon. Päinvastoin he ovat olleet muiden yliopistojen tutkijoita innokkaampia arkistoijia. Paljon kiinnostavia aineistoja on kuitenkin jäänyt avaamatta, niin Tampereella kuin muissakin tutkimusorganisaatioissa. Niinpä meille tietoarkistolaisille linjaus, jossa suoraan kehotetaan tallentamaan aineistot ensi sijassa Tietoarkistoon, on tervetullut apuväline oman yliopiston aineistojen hankinnassa.

Tampereen yliopiston datapolitiikka lupaa, että Tietoarkisto tukee tutkimusaineistojen vastuullista avaamista ja huolehtii tallennettujen aineistojen pitkäaikaissaatavuudesta. Lisäksi Tietoarkiston luvataan välittävän aineistojen kuvailutiedot useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tietokantoihin. Politiikka viittaa myös Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjaan, joka opastaa hyvään datanhallintaan ja tunnisteiden poistoon. Tietoarkisto voi auttaa anonymisoinnissa, kun data tallennetaan Tietoarkistoon.

Tampereen yliopiston lisäksi Tietoarkistolla on ystäviä myös muissa suomalaisissa yliopistoissa. Tämä on käynyt selväksi. Vaikka niiden datapolitiikassa ei mainittaisi Tietoarkistoa, tarkemmassa ohjeistuksessa meihin yleensä jo viitataan, huhujen mukaan suullisessa neuvonnassa vielä useammin. Onkin hyvä muistaa, että Tampereen yliopiston avoimen tieteen linjauksissa mainitut Tietoarkiston palvelut koskevat kaikkien Suomen yliopistojen tutkijoita. Ja toki annamme neuvontaa myös muille mahdollisille asiakkaille ammattikorkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa – kunhan he ovat aikeissa tallentaa aineistojaan Tietoarkistoon.

Palvelulupauksessamme ei ole sinänsä mitään uutta. Tietoarkisto on tarjonnut palveluitaan jo lähes 20 vuotta. Ennen kuin Aineistonhallinnan käsikirja julkaistiin syksyllä 2008, vastaavaa neuvontaa sai asiakaspalvelustamme. Uutta on, että Tampereen yliopisto ja monet muut organisaatiot kehottavat tai jopa vaativat, että aineistot avataan ja suosittelevat juuri Tietoarkiston palveluita.

Toivon, että datapolitiikat eivät ole kuormitetuille tutkijoille vain yksi uusi ahdistava vaatimusten kokoelma. Ne eivät ole ratkaisu ongelmiin, joita tutkijat aineistojen avaamisessa kohtaavat, mutta ne kehottavat vahvasti ryhtymään ratkomaan mahdollisia ongelmia – ja hakemaan apua kokeneilta asiantuntijoilta. Enää aineistoja ei voi jättää avaamatta vain, koska se ei ole ollut tapana.

Tietoarkistolle, yliopistojen kirjastoille ja tutkimuspalveluille – kuka tai ketkä missäkin organisaatiossa käytännön toteuttamisesta vastaavatkaan – datapolitiikkojen julkaiseminen on vasta alkua. Pelkkä datapolitiikka ei muuta vielä mitään, vaan politiikka on jalkautettava, ja siihen me täällä Tampereella ryhdymme nyt.

Jyväskylässä ja Helsingissä datapolitiikan jalkauttamisesta on kokemusta viimeisen parin vuoden ajalta. Asiat edistyvät hitaasti, mutta ne edistyvät. Tietoarkistotyötä nyt noin 15 vuotta tehneenä olen kehityksestä suorastaan innoissani. Aineistojen avaaminen on nykyään kaikkien yhteinen juttu!

Tietoarkisto ja Tampereen yliopiston kirjasto järjestävät 9.11. Tampereella Kesytä aineistokaaos -iltapäiväseminaarin, jossa esittelen lyhyesti juuri julkaistua Tampereen yliopiston datapolitiikkaa. Iltapäivä tarjoaa myös käytännönläheistä tietoa siitä, miten hallita aineistoaan, ja millaisia palveluita tutkijan tueksi on tarjolla.

Lisätietoja
» Tampereen yliopiston julkaisu- ja datapolitiikka
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke listaa organisaatioiden linjauksia ja ohjeistuksia
» Kesytä aineistokaaos -seminaari

Helena Laaksonen
informaatikko, varajohtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Laadulliset aineistot saivat IASSIST-konferenssissa aiempaa enemmän huomiota

IASSIST (International Association of Social Science Information Service & Technology) on yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tukevien yksiköiden, kuten tietoarkistojen ja datakirjastojen, työntekijöiden kansainvälinen järjestö. Sen tärkein toimintamuoto on vuosittain järjestettävä kansainvälinen konferenssi. Tänä vuonna konferenssi järjestettiin Yhdysvaltojen Minneapolisissa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Konferenssiin osallistui myös neljä tietoarkistolaista.

Neljä päivää kestänyt konferenssi tarjosi runsaasti kiinnostavia aihepiiriin liittyviä luentoja ja työpajoja. Työpajat oli sijoitettu tapahtuman ensimmäiselle päivälle tiistaille. Loput kolme päivää oli pyhitetty luennoille ja paneelikeskusteluille. Kymmenestä valittavana olleesta työpajasta osallistuin itse kahteen, jotka molemmat liittyivät laadullisten aineistojen käsittelyyn. Perinteisesti laadulliset aineistot ovat saaneet IASSIST-konferensseissa selvästi kvantitatiivisia sisariaan vähemmän näkyvyyttä, joten kaksi erityisesti kvalitatiivisiin aineistoihin keskittyvää työpajaa olivat tervetullut uudistus.

Työpajoista ensimmäisessä tutustuttiin laadullisten aineistojen analysointityökaluun NVivoon (Using NVivo 10 for Qualitative Data Analysis). Vaikka työkalun perusajatus olikin monelle osallistujalle jo ennestään tuttu, sai kurssilta hyviä vinkkejä NVivon erilaisista käyttömahdollisuuksista. Työpajassa NVivoa lähestyttiin nimenomaan käytännön tasolla. Jokainen osallistuja sai koodata testiaineistoja ja kokeilla ohjelman tarjoamia työkaluja aineistojen analysoinnin helpottamiseksi.

Toinen työpaja käsitteli laadullisten aineistojen arkistoinnin ja jatkokäytön erityispiirteitä (Managing and Sharing Qualitative Data). Tutun aihepiirin teki työpajassa kiinnostavaksi muun muassa se, että sen järjesti yhdysvaltalaiseen Syracusen yliopistoon vasta hiljattain perustettu laadullisten arkistointiin erikoistunut Qualitative Data Repository (QDR).

Työpajan keskusteluissa sain huomata, että laadullisten aineistojen arkistoimisen haasteet ovat samoja maasta ja maanosasta riippumatta. Nämä haasteet liittyvät usein esimerkiksi tutkimuseettisiin ja tekijänoikeuskysymyksiin, arkistointia hankaloittavaan lainsäädäntöön sekä tutkijoiden haluttomuuteen luovuttaa keräämänsä, ja usein kovin henkilökohtaisina pitämänsä, tutkimusaineistot jatkokäyttöön. Kävikin varsin selväksi, että niin esimerkiksi Yhdysvaltojen, Euroopan kuin Afrikankin data-arkistoissa arkistotyöntekijät saavat vakuutella aineistoja kerääviä tutkijoita arkistoinnin hyödyistä ja hälventää aineistojen arkistointiin liittyviä epäluuloja.

Positiivisena muutoksena työpajan osallistujat kertoivat havainneensa sen, että kun aikaisemmin tutkijat tulivat ensimmäisen kerran kysymään arkistointiin liittyviä neuvoja vasta aineistot kerättyään, ottavat he nykyään arkistointimahdollisuuden huomioon yhä useammin jo aineistonhallintasuunnitelmaa laatiessaan. Tämä mahdollistaa sen, että tutkittavilta voidaan pyytää asianmukainen suostumus aineiston arkistointiin jo aineistoa kerättäessä.

IASSISTin varsinaiset luentosessiot oli jaettu teemansa perusteella kolmeen eri ryhmään. Tämä auttoi runsaudenpulasta kärsiviä konferenssiosallistujia valitsemaan monista päällekkäisistä sessioista itselle sopivimmat sen perusteella, kiinnostivatko häntä aineistonhallintaan liittyvät kysymykset, aineistopalvelujen ammatillinen kehittäminen vai datainfrastruktuuri ja -sovellukset. Itse osallistuin pääasiassa kahden ensimmäisen ryhmän luentosessioihin.

Luennot vahvistivat jo työpajassa tekemääni havaintoa siitä, että tutkimusaineistojen arkistointiin liittyvät kysymykset ovat pitkälti samanlaisia maasta ja arkistosta riippumatta. IASSIST tarjoaakin hienon tilaisuuden keskustella yhteisistä haasteista ja kehityssuunnista eri maista tulevien saman alan asiantuntijoiden kanssa. Samalla se tarjoaa vuosittain hyvän katsauksen siitä, mihin suuntaan eri maiden data-arkistot ovat kehittäneet toimintaansa ja palvelujansa edellisen vuoden aikana.

Ammatillisen verkostoitumismahdollisuuden lisäämiseksi IASSIST-konferenssiin kuuluu myös vapaamuotoisempaa ohjelmaa, kuten perinteinen ensimmäisen konferenssipäivän iltavastaanotto. Tällä kertaa vastaanotto järjestettiin Frank Gehryn suunnittelemassa upeassa Weisman Art Museumissa. Vastaanoton ohella perinteisesti yksi IASSISTin odotetuimpia tilaisuuksia varsinaisen konferenssiohjelman ulkopuolella on torstai-illan juhlaillallinen, jossa kansainvälisiä arkistokuulumisia voi vaihtaa hyvän ruoan ja juoman parissa.

IASSIST tarjosi siis jälleen kerran kattavan paketin tutkimusaineistojen arkistointiin ja jatkokäyttöön liittyviä näkökulmia. Seuraavan kerran IASSIST järjestetään Norjan Bergenissä touko-kesäkuun vaihteessa vuonna 2016. Osallistumista voin suositella kaikille tutkimusaineistojen arkistoinnin parissa työskenteleville, tieteenalaan katsomatta.

Lisätietoa:
» IASSIST
» IASSIST 2015 -konferenssi
» NVivo
» Qualitative Data Repository

Jarkko Päivärinta
tietopalveluasiantuntija

Itä-Aasian tietoarkistot kutsuvat yhteistyöhön

Tietoarkisto sai viime syksynä kutsun osallistua Japanin tietoarkiston SSJDA:n järjestämään seminaariin 12.–13. helmikuuta Tokiossa. Seminaari oli suunnattu Itä-Aasian arkistoille, mutta meidät kutsuttiin kertomaan Euroopan (ja Suomen) tämän hetkisestä tilanteesta nyt, kun Euroopan tietoarkistojen yhteinen EU-tutkimusinfrastruktuuri – CESSDA ERIC – on aloittamassa toimintaansa. Matkaan lähtivät arkiston johtaja Sami Borg ja minä.

Suomen tietoarkiston lisäksi seminaariin oli kutsuttu Korean tietoarkisto KOSSDA ja Taiwanin tietoarkisto SRDA. Lisäksi paikalla oli edustajia Soulin yliopistosta. Ohjelma oli tiivis. Ennen seminaarin alkua teimme tutustumiskäynnin SSJDA:n tiloihin. Varsinainen seminaari jakautui suljettuun, kutsutuille arkistoille tarkoitettuun osaan ja avoimeen osaan, johon kaikki kiinnostuneet Tokion yliopistolla olivat tervetulleita.

Oli mielenkiintoista havaita kuinka samanlaista arkistojen toiminta oli vaikka kaikkien organisaatiotausta oli erilainen. SSJDA on osa Tokion yliopiston yhteiskuntatieteellistä tutkimuskeskusta. Korean KOSSDAn taustalla on yksityinen säätiö. Taiwanin SRDA on osa Taiwanin kansallisen tutkimusakatemian Academia Sinican kulttuuri- ja yhteiskuntatieteiden alan tutkimuskeskusta. Suomen tietoarkisto puolestaan on opetus- ja kulttuuriministeriön Tampereen yliopistolle osoittama palvelutehtävä ja yliopiston erillisyksikkö.

Erilaisista taustoista huolimatta meitä kaikkia kuitenkin yhdistää se, että luovutamme aineistoja jatkokäyttöön oman kotiorganisaation ulkopuolelle. Aineistojen valmistelu arkistoitavaksi ja jatkokäyttöön tapahtui myös pääosin samojen periaatteiden mukaan, mutta aineistojen hankintatavat eroavat jonkin verran. Japanissa ja Taiwanissa osa aineistoista tulee suoraan isäntäorganisaation tutkijoilta ja osa hankitaan samaan tapaan kuin pääosa aineistoista meillä Suomessa: ottamalla yhteyttä suoraan tutkijoihin ja tutkimusorganisaatioihin. KOSSDAssa hankinta perustuu pitkälti eri organisaatioiden ja järjestöjen kanssa tehtyihin jäsenyyssopimuksiin. Lisäksi sen kumppanit toimittavat KOSSDAlle aineistoja selvästi enemmän kuin KOSSDA pystyy käsittelemään. Suomalaisen tietoarkistolaisen silmissä tämä vaikutti lähinnä positiiviselta ongelmalta.

Kaikki seminaariin osallistuneet arkistot toimittavat aineistoja oman kotimaansa ulkopuolelle. Myös suomalaiset tutkijat voivat saada esimerkiksi Japanin tietoarkiston aineistoja käyttöönsä. Kieli tosin saattaa muodostua ongelmaksi – kaikkea ei ole saatavilla englanniksi.

En itse ollut aiemmin käynyt Japanissa, joten seminaarin lisäksi kaikki muukin oli hyvin kiinnostavaa. Tokio on valtava kaupunki, ja on uskomatonta kuinka hyvin kaikki siellä toimii. Japanilaiset ovat kohteliaita ja avuliaita.

Tietoarkistojen kanssakäyminen on hyvin vilkasta. Eurooppalaisten arkistojen yhteistyön painopiste on kuitenkin Euroopassa ja eurooppalaisuus varmasti painottuu edelleen CESSDA ERICin myötä. Oli hyvin mielenkiintoista tavata myös aasialaisten tietoarkistojen edustajia ja kuulla näiden toiminnasta.

Matti Heinonen
ATK-erikoistutkija

Saitko viestin tietoarkiston aineistonhankkijoilta?

Saitko tietoarkistosta sähköpostia, jolla suostuttelemme sinua arkistoimaan aineistosi? Tietoarkistosta on lähtenyt tänä vuonna yli 250 samansisältöistä viestiä tutkijoille, joilla saattaa olla arkistoitavaa arvokasta tutkimusaineistoa. Mitään spämmiä viestit eivät ole, vaikka yhdenmukainen sisältö saattaa sen vaikutelman antaa – niille jotka ovat saaneet jo useamman hankintakirjeen. Käymme läpi kaikki tietokannassamme niin sanotulla hankintalistalla olevat aineistot muutaman kerran vuodessa ja lähetämme viestit massapostituksena arviomme mukaan hankittaviksi soveltuvista aineistoista.

Vastauksia saamme vaihtelevasti. Jotkut ottavat viestin vakavasti, toiset luultavasti deletoivat pyynnön asiaa paljon miettimättä. Hankinnan massaposteja on lähetetty tietoarkistosta noin viisi vuotta. Jotakin muutosta tuntuu reaktioissa tapahtuneen. Aiempaa useammin vastaus on myönteinen. Tutkija kysyy vain, miten edetään. Yhä useammin vastaus on jotakin seuraavanlaista: ”Teette hienoa työtä ja tutkimusaineistojen arkistointi on tärkeää, mutta valitettavasti en voi antaa aineistoani arkistoon, koska olen aiheen arkaluontoisuuden vuoksi luvannut tutkittavilleni, että aineistoa ei käytetä muuhun tarkoitukseen.” Jotkut pitävät arkistointia suorastaan arveluttavana.

Joskus jaksan ymmärtää, toisinaan ihmettelen. Pari kummallisinta arkaluonteista aineistoa, joita emme saaneet arkistoon ovat – aiheita hieman karkeistaen – erään lemmikkieläimen omistajien haastattelujen litteraatiot ja erään niin sanotun tosi-TV-sarjan osallistujien haastattelujen litteraatiot. Mitä tulenarkaa on eläimen omistamisessa? Mitä tosi-TV-sarjan osallistujat ovat jättäneet paljastamatta? Jännittävää! Jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.

Onneksi nykyään saamme arkistoon sensitiivisiäkin tietoja sisältäviä aineistoja ja aineistoja, joita kerätessään tutkijat eivät ole tulleet ajatelleeksi, että joku muu voisi hyötyä aineistosta. Tutkijat luottavat siihen, että aineisto pysyy tallessa ja käyttökunnossa tietoarkistossa ja että tutkittavien tietoja käsitellään samojen tutkimuseettisten periaatteiden mukaisesti kuin alkuperäistutkimuksessakin.

Varovaisen positiivisen muutoksen taustalla lienee Suomen Akatemian ja muiden rahoittajien lisääntynyt kiinnostus rahoittamiensa hankkeiden aineistoja kohtaan. Rahoittajat ovat alkaneet vaatia aineistonhallintasuunnitelmia rahoituksen hakijoilta useissa muissakin maissa, ei pelkästään Suomessa. Samoin toimii myös Ruotsin Vetenskapsrådet.

Tietoarkistoissa muutokset ovat kasvattaneet tietopalvelun työmäärää – mikä on myönteistä. Mitä useammalle tutkijalle saamme kertoa, miten tutkimusdata tulee kerätä ja käsitellä ja miten tutkittaville pitää kertoa aineiston käyttötarkoituksesta, sitä useampi arvokas aineisto tulee (vähän) helpommin arkistoon, kun hanke päättyy. Mielellämme korostamme, että aineiston arkistoiminen on myös yksi tieteellinen meriitti muiden joukossa.

Uusimman Tietoarkisto-lehden teema on terveyden tutkimuksen aineistot. Lehdestä voit lukea muutamia esimerkkejä arkistoiduista aineistoista, jotka sisältävät sensitiivistä tietoa. Juuri siksi ne on kannattanut arkistoida.

Helena Laaksonen
informaatikko
etunimi.sukunimi@uta.fi