Mentorointi mahdollisuutena varhaiskasvatuksessa

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman kärkihankkeen – Mentorointia ja oppimiskumppanuutta varhaiskasvatuksessa –ensimmäisessä täydennyskoulutusosiossa varhaiskasvatuksen opettajat pätevöityivät mentoreiksi varhaiskasvatuksen toimintaympäristöön. Lisäksi koulutus on antanut valmiudet varhaiskasvatuksen opiskelijoiden työssäoppimisen mentoriksi.
Varhaiskasvatuksen muuttuvissa työoloissa vertaistuen merkitys on tunnistettu. Kärkihankkeessa koulutetut mentorit kehittävät ja vievät mentorointimallia Tampereen seutukunnan päiväkoteihin (ks. Varhaiskasvatuksen kumppanuusverkosto). Kärkihankkeen aikana aloitettuihin 36 varhaiskasvatuksen opettajamentorin mentorointiryhmiin osallistuu yhteensä 88 päiväkodeissa toimivaa varhaiskasvatuksen opettaja-aktoria.
Varhaiskasvatuksen opettajien mentorikoulutuksessa on rakennettu mentorin identiteettiä ja kehitetty mentorin työvälineitä ja toimintatapoja. Mentoreita kouluttivat EDUn omat työntekijät ja mukana oli myös joitain tiedekunnan ulkopuolisia kouluttajia.

Kärkihankkeen toinen täydennyskoulutusosio, varhaiskasvatuksen johtajien mentorikoulutus alkoi syksyllä 2018 jatkuen kevääseen 2019 saakka. Koulutuksen aikana varhaiskasvatuksen johtajat alkavat toimia mentorina johtajakollegalleen.

Varhaiskasvatuksen johtajat ja kouluttajat (kuvassa vasemmalla) Kuva: Jenni Toivonen/ Tampereen yliopisto

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *