BLOGI: Kesäkausi alkoi – Mitä se tarkoittaa?

Toukokuussa kampukset hiljentyvät huomattavasti, kun osa opiskelijoista on jo siirtynyt kesätöihin tai lomalle. Toukokuussa alkaa myös Unipoli Sportin kesäkausi, joka ei suinkaan tarkoita sitä, että liikuntamahdollisuudet jäisivät kesätauolle. Liikuntatilat (palloilusalit, kuntosalit, kiipeilyseinät jne.) ovat käytettävissä koko kesän ajan ja myös ryhmäliikuntatunteja on kaikilla kampuksilla. Tarjonnan määrä on normaalia suppeampaa, mutta jokaiselle löytyy varmasti jotakin!

Kesäkausi on mainiota aikaa liikuntaan. Pitkä valoisa aika mahdollistaa liikunnan ulkona, vaikka päivä kuluisikin töissä. Sisällä vietetyn työpäivän jälkeen ei välttämättä teekään enää mieli liikuntaan sisällä. Unipoli Sportilla on tarjota vaihtoehtoja sisäliikunnalle kuten Hervannan beach volley –kenttä sekä Ulkoareena, jossa pääsee vaikka kävelylenkin lomassa kuntoilemaan. Tänä kesänä avataan ulkokuntosali myös keskustakampukselle, aivan yliopiston päärakennuksen sydämeen lähelle Atalpaa, joten mikäli sää vain suosii voi salitreenin siirtää taivasalle. Mahdollisuuksia ulkoliikunnan harrastamiseen löytyy Unipoli Sportin tarjonnan lisäksi Tampereen seudulta paljon. Metsät tarjoavat mahdollisuuden mielen virkistämiseen lenkkipoluilla ja uimarannoilla voi käydä vetämässä uintispurtteja auringonoton lomassa.

Suomen kesä on kuitenkin tunnetusti vaihtelevaa sään puolesta, joten aina ulkoliikunta ei houkuta. Tällöin voi siirtyä sisälle. Unipoli Sportilla on tarjolla koko kesän ajan ryhmäliikuntaa, johon kannattaa tutustua tarjontakalenterin kautta. Sieltä näet myös kampusten kesän aukioloajat sekä sulkuajat, jotta osaat suunnistaa oikeaan aikaan paikalle. Kampuksen ollessa suljettu, on myös ryhmäliikunta sekä muut palvelut tauolla. Tällöin voi kuitenkin käyttää toisten kampusten palveluita, sillä koko kesän ajan on jokin liikuntapaikoistamme auki. Ilman treenipaikkaa et jää – halusit sitten salille, palloilemaan tai jumpalle. Kesä onkin hyvä tilaisuus käydä tutustumassa kaikkiin Unipoli Sportin toimipisteisiin ja kesäaikaan tiloissa on harvemmin ruuhkaa.

Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia kesäliikuntaan siis löytyy – Olit töissä tai lomalla! Ei muuta kuin liikkeelle J

Kesäisin terveisin,
Sini Kukkonen
Liikuntasuunnittelija
Unipoli Sport

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *