Kevään palautekyselyn tulokset

Unipoli Sport järjesti  3.-15.4.2018 palautekyselyn kaikille ryhmäliikunnan sekä kurssien asiakkaille. Palautetta sai antaa myös yleisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 286 kappaletta. Kaikki vastaajat saivat myös osallistua Unipoli Sportin tuotepalkinnon arvontaan ja arvonnan voittajalle on jo ilmoitettu henkilökohtaisesti voitosta.

Kyselyn tulosten perusteella Unipoli Sport on onnistunut edelleen järjestämään laadukasta liikunnanohjausta sekä muita palveluita. Yleisarvosanaksi kyselyssä saimme niin ryhmäliikuntatuntien kuin kurssienkin osalta 4,4 (asteikolla 1-5).

Avoimia vastauksia tuli myös kiitettävästi ja ne antavat paljon hyödyllistä tietoa toiminnan kehittämistä ja suunnittelua ajatellen. Kiitos kaikille vastanneille aktiivisuudesta – Palautetta voi antaa myös ympäri vuoden palautelomakkeella, johon löytyy linkki etusivultamme.

Yhteenveto palautekyselyn tuloksista on luettavissa täältä (pdf).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *