Kevään palautekyselyn tulokset

Unipoli Sport järjesti  3.-15.4.2018 palautekyselyn kaikille ryhmäliikunnan sekä kurssien asiakkaille. Palautetta sai antaa myös yleisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 286 kappaletta. Kaikki vastaajat saivat myös osallistua Unipoli Sportin tuotepalkinnon arvontaan ja arvonnan voittajalle on jo ilmoitettu henkilökohtaisesti voitosta.

Kyselyn tulosten perusteella Unipoli Sport on onnistunut edelleen järjestämään laadukasta liikunnanohjausta sekä muita palveluita. Yleisarvosanaksi kyselyssä saimme niin ryhmäliikuntatuntien kuin kurssienkin osalta 4,4 (asteikolla 1-5).

Avoimia vastauksia tuli myös kiitettävästi ja ne antavat paljon hyödyllistä tietoa toiminnan kehittämistä ja suunnittelua ajatellen. Kiitos kaikille vastanneille aktiivisuudesta – Palautetta voi antaa myös ympäri vuoden palautelomakkeella, johon löytyy linkki etusivultamme.

Yhteenveto palautekyselyn tuloksista on luettavissa täältä (pdf).

Customer survey results

Unipoli Sport organized a customer survey about group exercise classes and sport courses. There was also a possibility to give only open feedback. There was also a possibility to take part in the Unipoli Sport prize draw and the winner has been informed personally.

The survey was open 3rd – 15th April 2018 and we got alltogether 286 answers. According to the results Unipoli Sport has still managed to organize high-quality instructed sports and other services. The mean grade for group exercise classes and the courses was 4,4 (the scale was 1-5).

There was also a good amount of open answers. These feedbacks give lots of useful information for developing and planning future activities. Thanks to all who asnwered!
You can also give us feedback year-round through our feedbackform. The link to the form is situated at out main page.

 

You can see the summary of the results from here (pdf). (Only in Finnish)

Join out events on National Exercise Days of Your Dreams 9.-10.5.

National Exercise Day of Your Dream is held on 10th May. Unipoli Sport is also attending by organizing two different events. On 9th May we offer instructed outdoor event and on 10th May we have a Spin-marathon. Events are for Unipoli Sport customers.

SENSE WALK AT KAUPPI 9TH MAY 4PM-6PM
> CANCELLED!

Sense-walking is group walking event at Kauppi forests where you can test your senses with small tasks on the way.

Walk starts 4pm from Tamk Sportscenter and ends 6pm. There are joint warm-up and ending relaxation.

Enrollment by Mon 7th May:
info@unipolisport.fi

SPIN-MARATHON AT TAMK SPORTS ARENA 10TH  MAY 1PM-3PM

Spin-Marathon is an event where you get to cycle for two hours with our instructors Laura and Miia.

There is space only for 18 person. No enrollment in advance. You can get a token from Sports Arena customer service one hour before the event starts so only the first 18 can attend. For Unipoli Sport customers.

WELCOME!

Tule mukaan Unelmien liikuntapäivien tapahtumiin 9.-10.5.

Kansallista liikuntapäivää vietetään helatorstaina 10.5.2018.  Myös Unipoli Sport on mukana Unelmien liikuntapäivässä järjestämällä Unipoli Sportin asiakkaille kaksi erillistä tapahtumaa.

Unelmien liikuntapäivän etkoina ke 9.5. lähdetään yhdessä ulkoilemaan tämän vuoden teeman mukaisesti.  Helatorstaina 10.5. puolestaan liikutaan sisällä Spin-maratonin hengessä.

AISTIKÄVELY KAUPIN MAASTOISSA 9.5. KLO 16-18
> PERUTTU VÄHÄISEN KIINNOSTUKSEN VUOKSI!

Kävelylenkin aikana maastossa on erilaisia aisteihin liittyviä tehtäviä. Kelistä riippuen tehdään myös yhteiset alkuverryttelyt sekä lopussa venyttely/rentoutus.
Lenkillä mukana PT Johanna.

Kävely starttaa klo 16.00 Tamkin liikuntakeskukselta ja päättyy n. klo 18.

Ilmoittautumiset ma 7.5. mennessä:
info@unipoliport.fi

SPIN-MARATHON TAMKIN LIIKUNTAKESKUKSELLA 10.5. KLO 13-15

Tervetuloa mukaan hikoilemaan sisäpyöräilyn merkeissä helatorstaina 10.5. ohjaajiemme Lauran ja Mian johdolla. Luvassa kaksi tuntia polkemisen hurmaa!

Tapahtumaan mahtuu enimmillään 18 osallistujaa. Ei ennakkoilmoittautumista. Paikka varmistetaan lunastamalla poletti liikuntakeskuksen asiakaspalvelusta. Polettien jako alkaa tuntia ennen tapahtumaa.

TERVETULOA MUKAAN! 

Follow us on Facebook and Instagram

Unipoli Sport is also on Facebook and Instagram.
Facebook is used  to inform about current events and share useful information and links concerning sports and well-being. Facebook posts are published in Finnish and English.
On Instagram Unipoli Sport publishes pictures aiming to motivate people moving and also inform about current activities mainly in Finnish.

Facebook has made an update which may lose Unipoli Sport´s news from your newsfeed. To make them more visible, visit our page more often and go put us one of your ” Look first” -pages. See the instruction (photo) below.

We have a 3000 -likes campaign ongoing on Facebook. This means that when we get 3000 likes on our pages we will lot one of the followers to win our product price. So go

Seuraa Unipoli Sportia Facebookissa ja Instagramissa

Unipoli Sport on myös Facebookissa ja Instagramissa.
Facebookissa tiedotamme tapahtumista sekä jaamme hyödyllisiä tietoja ja linkkejä liikuntaan ja hyvinvointiin liittyen. Instagram-tilillämme julkaisemme kuvia, joiden avulla pyrimme innostamaan liikuntaan sekä tiedottamaan toiminnastamme.

Facebook on alkuvuodesta tehnyt päivityksen, joka saattaa aiheuttaa sen, etteivät päivityksemme ilmaannu uutisvirtaan. Parantaaksesi julkaisujemme näkyvyyttä seinälläsi, käy sivuillamme säännöllisesti ja käy asettamassa Unipoli Sportin sivu ”Katso ensin” -sivuksi. Katso ohje alla olevasta kuvasta.

Facebookissa on myös käynnissä 3000 -tykkääjän kampanja, jossa arvomme kaikkien sivusta tykänneiden kesken Unipoli Sportin tuotepalkinnon. Riittää, kun käyt tykkäämässä sivustamme ja kun 3000 tykkäystä menee rikki, suoritamme arvonnan!