Etuoikeutettujen kapina

Työmarkkinajärjestöt, Akavaa lukuunottamatta, saivat 25.9.2014 aikaan ratkaisun eläkeikärajan korottamisesta ja ratkaisuista, joilla eläkekertymää rahoitetaan. Professoriliitto, Akavan jäsenliittona, poltti päreensä. Kannanotossaan 26.9.2014 se ilmoittaa olevansa tyrmistynyt ratkaisusta. Mielestäni etuoikeutettu luokka on sokaistunut ja menettänyt tajunsa.

[Näytä lainattu teksti – 18 riviä]

”Professoriliitto on tyrmistynyt eläkeratkaisusta Professoriliitto pitää syntynyttä eläkeratkaisua epäonnistuneena. Eläke pienenee asiantuntijalla, joka siirtyy pitkän yliopistokoulutuksen jälkeen työelämään. Koulutetut akavalaiset ovat eläkeratkaisun häviäjiä. Ratkaisun viesti on se, että kouluttautuminen ei Suomessa kannata. Eläkeratkaisussa ei ymmärretty kouluttautuneen työvoiman merkitystä Suomen tulevaisuudelle. Ratkaisu ei pidennä työuria siten kuin alkuperäinen tarkoitus oli. Uhkakuvana on, että työurat jopa lyhenevät. Professoriliitto on akavalaisena järjestönä pyrkinyt vaikuttamaan eläkeneuvotteluihin suoraan Akavan kautta. Eläkeratkaisun lopputuloksen taustalla oli kuitenkin muiden palkansaajajärjestöjen ja työnantajien liittoutuminen. Eläkelakien kohtalo on vielä eduskunnan käsissä. Professoriliitto jatkaa vaikuttamista professorien eläketurvan puolesta.”

Professoriliiton hallitus käsitteli eläkeratkaisua kokouksessaan 26.9.2014.

Maarit Valo, puheenjohtaja     ja       Jorma Virkkala, toiminnanjohtaja

***

Tällaisen kannanoton julkaisi oma liittoni, ja minäkös siitä tyrmistyin!

Mielestäni professoriliiton reaktio on outo ja epäkriittinen tilanteessa, jossa Akava toistamiseen on ajanut itsensä poliittiseen paitsioon omien väärien valintojensa ja virhearviointiensa johdosta. Professoriliiton kannanotto kertoo lohdutonta kieltä siitä pitkään jatkuneesta linjasta, jossa liitto on vuodesta toiseen yrittänyt ajaa koulutuksen ja hyvinvoinninkin suhteen muita vahvemmassa asemassa olevalle ryhmälle erityiskohtelua myös sosiaali- ja työllisyysturvaan. Sen sijaan, että Professoriliitto olisi hyödyntänyt tietonsa ja taitonsa ja ollut aloitteellisesti rakentamassa tulevaisuuteen suuntautuvaa, ja myös muiden ryhmien näkökohdat huomioon ottavaa, eläkeratkaisua, se osoittaa omilla kannanotoillaan, että se on menettänyt perspektiivin ja todellisuuden tajunsa. Tarkoitan tulevaisuusnäkökulman puutteella mm sitä, että se ratkaisu, johon nyt työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa päädyttiin, ei ole riittävä eikä sosiaalisesti kestävä. Se ei huomioi esimerkiksi niiden ryhmien asemaa, jotka ovat jo nykyisen järjestelmän ulkopuolella tai nyt tarjotun uuden mallin etujen suhteen marginaalissa. Jo yksin tästä näkökulmasta katsoen on todella kohtuutonta ja näköalatonta jaella tuollaisia lausuntoja mitä Professoriliitto tekee.