TULOEROT – POLIITTISESTI KUUMA PERUNA

Yhteiskunnassa käydään aika ajoin kiivasta keskustelua tuloeroista ja tulonjaosta. Kiivaimmillaan mittelö on silloin kun puhutaan tuloerojen kasvusta, mutta mitähän sillä oikein tarkoitetaan? Argumenttini on, että kaikissa yhteiskunnissa harjoitetaan jonkinlaista tulonjakoa ja tulonjaolla on monia tärkeitä tehtäviä. Tulonjako voi olla tehokasta esimerkiksi säästämisen ja julkisten investointien kannalta, mutta se voi olla kaukana sosiaalisista ja oikeudenmukaisuustavoitteista.

Virheelliset käsitykset tulonjaosta johtavat yleensä myös virheelliseen politiikkaan. Kun Laura Räty sohaisi pienituloisia se osoitti, ettei hän tunne ilmiön laajuutta, mutta tarkoittaako se myös sitä, ettei Räty tunnista miten terveyspalveluja tulisi kehittää niin, että ne toimisivat oikeudenmukaisesti ja tarkoituksenmukaisesti koko väestön tasolla?

Tulonjaon yksi tärkeimmistä, ja kenties tunnetuimmista, tavoitteista on turvata väestön eri ryhmille oikeudenmukainen osuus kansantuotteesta ja työn tuottavuudesta. Oikeudenmukaista palkkausta voidaan pitää tekijänä, joka motivoi työntekijöitä antamaan parhaan panoksensa yhteiskunnan hyväksi mutta myös saada osansa yhteiskunnan hyvinvoinnista. Vääristyneet tai epäoikeudenmukaiseksi koetut jakosuhteet synnyttävät tyytymättömyyttä ja katkaisevat tärkeänä pidetyn siteen työn tuottavuuden ja palkitsevuuden kesken. Siksi tulonjakoa tulee tarkastella oikeudenmukaisuuden ja palkitsemisjärjestelmien toimivuuden näkökulmasta.

Mutta siinäkö kaikki? Onko tulonjaolla muitakin tavoitteita?

Hyvinvointivaltion kehittymisen myötä tulonjako tärkeäksi tehtäväksi säästöjen ja tulojen jakamisen yli ihmisen eliniän niin, että se mahdollistaa kohtuullisen toimeentulon elämän eri vaiheissa. Kun nuorille ja koululaisille osoitetaan terveys- ja hyvinvointipalveluita, ilmaisia ja subventoituja koulutuspalveluja, asumisen ja toimeentulontukea, yhteiskunta antaa nuorille ikään kuin ennakkoon osan siitä tulosta, mitä he myöhemmin ansaitsevat oman työn ja tuottavuuden kautta. Eläkkeet ja eläkeiän palvelut ovat puolestaan myöhennettyjä osuuksia työn tuottavuudesta. Harjoittamalla tällä tavoin rationaalista tulonjakoa yhteiskunta varmistaa väestön ja sen eri ryhmien hyvinvoinnin ja samalla julkisten ja yksityisten palvelujen kysynnän sekä valtion ja kuntien julkiset investoinnit. Näin hyvinvointivaltiossa luotiin myös pääomat ja perusteet nykyisille finanssimarkkinoille.

Nykyaikana tulonjaolla kolmaskin tärkeä tehtävä, vaikuttaminen kulutukseen, säästämiseen ja talouden kehitykseen. Keynes loi aikoinaan pohjan ns. kulutusfunktion teorialle, ja sitä kautta ajatukselle että julkisen ja yksityisen säästämisen avulla (ts. kun ei syödä ihan kaikkea sitä mitä tienataan) kartutetaan yhteiskunnan varantoja, joita voidaan sitten kohdentaa ja ajoittaa tarkoituksenmukaisella tavalla niin, ettei taloudessa synny ikäviä suhdanneongelmia. Sittemmin monet taloustieteilijät ovat tarttuneet tähän ideaan ja kehittäneet teoriaa eteenpäin. Teorioita on monia mutta olennaista tässä kaikessa on se, että tulojen, säästämisen ja kulutuksen ajatellaan vaihtelevan paitsi elämän eri vaiheiden ja yksilöiden preferenssien mukaan myös tulevaisuutta koskevien odotusten mukaan. Jos tulevaisuuden odotukset ovat vahvat ja vakaat se ohjaa kulutusta harkittuun ja vakaaseen kulutukseen ja jos ne ovat heikot ja epävarmat, on edessä säästäminen ja keskittyminen välttämättömään. Se, mistä harvoin keskustellaan, on miten varmat vs epävarmat tulevaisuuden odotukset vaikuttavat kulutuksen sisältöön ja rakenteeseen. Jos tuloerot ovat suuret ja pienipalkkaisten kotitalouksien määrä suuri voi se näkyä paitsi yksilöiden ja kotitalouksien hätänä myös kostautua niin, että yhteiskunnassa kulutetaan kokonaisuuden kannalta vääriä tuotteita: halpaa rihkamaa, halpaa ja huonolaatuista ruokaa, ja säästetään koulutus ja terveyspalveluista, jolloin sosiaalinen kestävyysvaje kasvaa ja siirtyy tulevaisuuteen. Tulonjaon yläpäässä rikkaus voi puolestaan johtaa tolkuttomaan, pröystäilevään ja ympäristöä tuhoavaan kulutukseen.

Näin ajateltuna tulonjako ja siihen vaikuttaminen nousevatkin kiinnostaviksi poliittisiksi teemoiksi. Mutta puhutaanko siitä riittävästi? Onko poliitikoilla riittävästi tietoa ja selvät sävelet siitä mitä se tarkoittaa jos tulonjako polarisoituu. Voivatko esimerkiksi koulutus- ja terveydenhoitopalvelut toimia tarkoituksensa ja tavoitteiden mukaisella tavalla jos tulonjako on vääristynyt?

Tulonjakokeskustelussa on monta muutakin sokeaa pistettä ja yksi niistä on se, miten me kansalaisina tai yhteiskuntina (valtiot) suhtaudumme globaaliin tulonjakoon. Globaalin tulonjaon kysymykset näyttävät olevan kaukaisia ja vieraita asioita meille kaikille, vaikka siinä on yhteiskunnallisen räjähdyksen siemen.

Lue lisää tuloeroista:

Koistinen (2014) Työ, Työvoima & Politiikka. Vastapaino. s. 250-280 ja

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjaon kokonaistilasto [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-3279. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 26.8.2014]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tjkt/