Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2014

Tuliko pitkäaikaistyöttömyydestä loputon riesa?

Kansainvälisessä vertailussa Suomessa pitkäaikaistyöttömien suhteellinen osuus työttömistä on Norjan ja Ruotsin jälkeen yksi Euroopan alhaisimmista. Toisaalta pitkäaikaistyöttömien työttömyysturvan aikaisempia tuloja kompensoiva osuus (NRR) on Suomessa, Tanskassa, Islannissa ja Norjassa yksi maailman korkeimpia, Ruotsissakin se on alhaisempi kuin Suomessa. Tästä huolimatta pitkäaikaistyöttömyydestä on tullut rakenteellinen ja jatkuvasti uudelleen muotoutuva yhteiskunnallinen ongelma.

Lue loppuun

Sanellen vai neuvotellen?

Viime vuosina olemme tottuneet toistuviin uutisiin, joissa kerrotaan yritysten saneerauksista ja niiden yhteydessä toteutetuista työvoiman vähennyksistä. Viimeksi toimintojen uudelleen järjestelyistä ja mittavista työvoiman vähennystarpeista ilmoittivat Lemminkäinen ja Finnair. Työvoiman vähennykset toteutetaan useimmiten eläkejärjestelyin ja irtisanomisin. Niitä edeltävät kuitenkin YT-neuvottelut, joissa kuullaan niin työnantajan kuin työntekijöidenkin käsityksiä sopeuttamistarpeesta ja sen toteuttamisen keinoista. Julkisuudessa syntyy kuitenkin kuva, että YT-neuvotteluja käydään vain kriisitilanteissa. Lopputuloksena on se minkä yritysjohto on jo päättänyt ja neuvotteluilla ostetaan vain aikaa. Miksi siis tämä näytelmä?
Lue loppuun