Vihaisen lapsen kirje roomalaisajan Egyptistä (P.Oxy. I 119)

Theon tervehtii isäänsä Theonia. Olipa kilttiä sinulta ettet ottanut minua mukaasi kaupunkiin. Jos et halua ottaa minua mukaasi Aleksandriaan, en kirjoita sinulle kirjettä, enkä puhu sinulle enkä toivota sinulle hyvää terveyttä. Niin: jos menet Aleksandriaan en ota sinua kädestä enkä tervehdi sinua enää koskaan. Jos et halua ottaa minua mukaasi, näin tapahtuu. Ja äitini sanoi Arkhelaokselle, että hän ärsyttää minua, vie hänet pois. Oli niin kilttiä sinulta lähettää minulle tämä mahtava lahja, silkkaa roskaa. He harhauttivat minua kahdentenatoista, päivänä kun purjehdit. Niinpä siis, lähetä noutamaan minut, pyydän sinua. Jos et, en aio syödä, en aio juoda – niinpä! Rukoilen, että pysyt terveenä.

Tybi-kuun 18. päivänä.

Toimita Theonille,

Theonakselta, hänen pojaltaan.

(käännös V. Vuolanto)

Roomalaisajalta on säilynyt kaksi lapsen omin käsin kirjoittamaa kirjettä. Yllä näistä toinen. Kyseinen kirje on löytynyt Oxyrhynkhoksen kaupungista (nykyinen El-Bahnasan kylä), joka sijaitsee noin 200 kilometriä Niiliä ylävirtaan nykypäivän Kairosta, nelisensataa kilometriä Välimereltä. Ajoitus on epävarma – kyse lienee 100- tai 200-luvulla jKr. kirjoitetusta tekstistä. Kirjeen päiväys paljastaa kirjoitusajankohdaksi tammikuun 13. päivän (tai 14., jos kyseessä on ollut karkausvuosi).

Vaikka kirjeessä ei suoraan mainita kirjoittajan ikää, hän vaikuttaa olleen varsin nuori. Hän on itse kirjoittanut tekstin, joten kyseessä on suhteellisen sujuvan luku- ja kirjoitustaidon hankkinut henkilö (tästä lisää alla); toisaalta, hän ei selvästikään voi liikkua tai matkustaa vapaasti, ja hänen käytöksensä ja perustelutyylinsä on varsin lapsellinen, jopa ristiriitainen. Todennäköisesti poika on jo yli kymmenvuotias, mutta alle neljäntoista (joka oli täysi-ikäisyyden raja).

PoikaVuolantoPoika, jonka hiuksissa ns. Horus-suortuva. Egyptiläisillä pojilla hiussuortuva leikattiin pois täysi-ikäistymiseen liittyvissä rituaaleissa. Roomalainen marmoriveistos, 2.vss. alkupuoli. © Kulturhistorisk museum, Universitetet i Oslo.

Kirjeessä yhdistyy kaksi erityyppistä vakuuttamisen strategiaa – tuskin kuitenkaan tietoisesti. Ensinnäkin kirjeessä kuuluu aikuispuhe, johon kuuluvat ironiset puheenvuorot kiittelyineen ja lahjoineen, sekä korrektit puhuttelut ja hyvästelyt. Toisaalta suurin osa kirjettä on lapsuuspuhetta: kiristyspuheenvuoroja, joissa todetaan, ettei poika tervehdi, syö, juo eikä puhu jos hänen toiveitaan ei toteuteta. Retoriikka lienee tuttua jokaiselle jolla on omia lapsia. Lisäksi hän vetoaa äitinsä turhautumiseen todistuksena siitä, että hän tosiaan on hyvin pettynyt.

Käännös ei tee täysin oikeutta kirjeen luonteelle – alkuperäisen kirjeen toimittajat toteavat, että kirje on kirjoitettu ”karkealla kädellä, ja sekä kielioppi että oikeinkirjoitus jättävät melkoisesti toivomisen varaa”. Hyvä esimerkki tästä on kirjoittajan kykenemättömyys muuttaa suoraa kerrontaa epäsuoraksi (”äitini sanoi Arkhelaokselle, että hän [= Theon] ärsyttää minua [= äiti] , vie hänet pois”). Käännöksessä onkin vaikeuksia, aina ei ole aivan selvää, mistä on kyse. Esimerkiksi maininta lahjasta on ongelmallinen; suora käännös viittaisi lahjaksi saatuihin peltonätkelmiin (nyk. lathyrus sativus) tai sen syötäväksi kelpaaviin siemeniin. Useimmat englanninkieliset käännökset mainitsevat tässä kohtaa lahjaksi saadun ’papuja’. Tulkinta on mahdollinen, mutta kuten Jaakko Frösen minulle huomautti, kirjeen vihaiseen sävyyn ja tyyliin sopii paremmin sanan arakia ymmärtäminen yleisemmäksi viittaukseksi rikkakasveihin (jollainen peltonätkelmä viljapellossa oli) – isä oli siis tuonut pojalle tuliaisiksi pelkää roskaa.

Isä ei halua ottaa poikaa mukaansa suuren maailmaan, Rooman valtakunnan toiseksi tärkeimpään kaupunkiin Aleksandriaan. Kuitenkin kyse on etuoikeutetusta lapsesta: hän tulee varakkaasta perheestä ja on saanut koulutusta. Hänen isällään on jonkinlaista liikeasioita Aleksandriassa, ja pojalla on mahdollista käyttää papyrusta ja kirjoitusvälineitä. Mainittu Arkhelaos on hyvin todennäköisesti Theonin kotiopettaja – jos ei sitten ole tämän setä. Kirjeen kirjoituspaikka on perheen kotitila jossain itse Oxyrhynkhoksen kaupungin ulkopuolella: ’kaupunki’ joka kirjeessä mainitaan, on Oxyrhynkhos. Sinne Theonin kirje lopulta päätyi, löytyäkseen lopulta 1890-luvulla roomalaisaikaiselle kaatopaikalle tehdyistä kaivauksista. Todennäköisesti kirje siis lähetettiin, vaikka emme voi tietää, saavuttiko se koskaan Theonin isää.

Kirjeessä näkyy lapsen oma toiminta monella tasolla: hän haluaa päästä Aleksandriaan ja toimii sen mukaisesti, vaivaten äitiään ja kirjoittaen kirjeen. Hän korostaa omaa itsenäisyyttään esittäen itsensä valintoja tekevänä yksilönä, joka voi tervehtiä tai olla tervehtimättä ja syödä tai paastota mielensä mukaan. Luonnollisesti kirjeen kirjoittaminen saattoi olla äidin tai Arkhelaoksen ajatus, mutta sanat ovat pojan omia. Aikuisten puuttuminen asiaan saattaa näkyä alun ja lopun sanankäänteissä, mutta todennäköisesti kyseessä on hyvin sisäistetty opetus kirjeen kirjoittamisen säännöistä. Erityisesti kirjeen lopun tunnelmanmuutos on huvittava, jos sen lukee kirjaimellisesti. Vaikuttaa siltä, että ’rukoilen terveytesi puolesta’ lukee siinä vain siksi, että kirje kuuluu lopettaa tällä tavalla. On myös mielenkiintoista, että kirjeen alussa poika käyttää itsestään virallista nimeä Theon, kun taas lisätessään osoitteen hän käyttää lempinimeään: Theonas, ’pikku Theon’.

Theon yrittää aktiivisesti vaikuttaa päätöksentekoon perheessään. Samalla kyse on tietysti vaikuttamisen kirjallisista keinoista, retoriikasta: Theon näkee vaivaa vakuuttaakseen isänsä siitä valtavasta pettymyksestä jonka vanhempien päätös hänessä aiheutti. Sosiaalisten käytäntöjen ja omien huolien välinen vuorovaikutus on harvinaisella tavalla näkyvillä: hän on paremmin sosiaalistunut oman perheensä kulttuuriin kuin laajempiin kulttuurillisin normeihin. Kirjeessä on hyvin vähän jälkiä siitä vanhempien kunnioituksesta, jonka periaatteessa piti ohjata kaikkea vanhempien ja jälkeläisten välistä vuorovaikutusta antiikin maailmassa. Sen sijaan esiin tulee millaisena lapsi itse perheyhteisönsä hahmottaa: hänellä on mahdollisuus ja vapaus toimia – tai ainakin yrittää toimia – oman tahtonsa mukaisesti, ja ilmaista kokemustaan vapaasti. Theo ei ole alistettu tai pelokas lapsi, hän ei pelkää menettävänsä vanhempiensa tarjoamaa tukea ja turvaa edes silloin, kun on itse vihainen tai käyttäytyy ärsyttävästi vanhempiaan kohtaan.

Sinänsä teksti on yksittäinen ja varsin ainutlaatuinen. Johtopäätöksiä siitä, millainen oli normaali lapsuuden kokemus tai normaali perhedynamiikka roomalaisessa Egyptissä ei pelkästään tämän tapauksen pohjalta voi tehdä. Theonin kokemus rajautuu hänen omaan elämäänsä ja elinympäristöönsä. Silti kirje osoittaa, mikä saattoi olla mahdollista, ainakin jossain tapauksissa, ainakin jossain perheissä. Lapsuuden antiikin Egyptissä ei tarvinnut olla kurjaa tai alistettua – vaikka isä saattoikin lähteä työmatkalle salaa, välttääkseen kiukuttelevan pojan raivon kotiportilla.

Ville Vuolanto, Oslon yliopisto.

Kirjallisuutta

Sari Katajala-Peltomaa ja Ville Vuolanto, Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla. Gaudeamus 2013.

Christian Laes ja Ville Vuolanto (toim.), Children and Everyday Life in the Roman and Late Antique World. Ashgate 2016 (tulossa).

Peter Parsons. City of the SharpNosed Fish: Greek Lives in Roman Egypt. Phoenix 2007.

***

Artikkeli perustuu esitelmään, joka pidetiin 27.10.2015 Suomen Egyptologisen Seuran kokouksessa, ja se on julkaistu lähes samanlaisena Kirjuri-lehdessä.