Tieteen ja taikuuden rajamailla: astrologia Canterburyn tarinoissa

Minna Heinonen,
historian opiskelija, työharjoittelija/Trivium
Tampereen yliopisto

Mitä yhteistä voidaan löytää 1300-luvun loppupuolen Englannissa kirjoitetusta runoteoksesta ja nykyajan viihdelehdistä? Nopealla mietinnällä ei samankaltaisuuksia juuri tunnu olevan. Lähemmin tarkasteltuna yksi huomattava yhtäläisyys kuitenkin löytyy: horoskoopit.

Astrologia harrastuksena, oli se vakavamielistä tai ei, on yhä voimissaan, ja eniten astrologiaa sovelletaan horoskooppien laatimiseen. Nopealla internet-haulla löytyy sivukaupalla eri tarjoajien laatimia tähtimerkkiennustuksia vuoden jokaiselle päivälle, ja intoutuneimmille harrastajille on tarjolla jopa astrologisia seuroja. Keskiajan Euroopassa astrologian asema yhteiskunnassa oli nykyistä huomattavasti suurempi ja ristiriitaisempi. Geoffrey Chaucerin 1300-luvulla kirjoittama teos Canterburyn tarinoita antaa oivia esimerkkejä siitä, miten astrologia asettui ilmiönä yhteiskunnan eri kerroksiin ja millaisista syistä kumpusivat asenteet tätä taikuuden ja tieteen välimuotoa kohtaan.

Astrolabium from the time of Chaucer Museum of the History of Science

Astrolabium oli yleisin tähtitietelijöiden keskiajalla käyttämä apuväline. Kuvan laite on noin 1370-luvun Englannista. Kuva: Museum of the History of Science. www.mhs.ox.ac.uk

Astronomia oli keskiajalla arvostettu yliopiston oppiaine, joka luonnontietelijöiden lisäksi kiinnosti myös filosofeja sen maailmaa selittävän luonteen vuoksi. Astrologian – tähdistä ennustamisen – taas katsottiin osoittavan esimerkiksi suotuisia päiviä liittyen vaikkapa matkan aloittamiseen tai häiden järjestämiseen. Tähtien tulkinnan nähtiin auttavan myös lääketieteen harjoittamisessa, ja lääkärit ottivatkin huomioon tähtien ja planeettojen liikkeet suhteessa potilaan horoskooppimerkkiin arvioidessaan suotuisaa aikaa lääketieteellisille toimenpiteille. Astrologia oli siis taikuudenomaisen luonteensa lisäksi läheinen osa myös tieteellistä kulttuuria. Chaucerin teos tuo monesta eri näkökulmasta esille, kuinka yleistä astrologian, erityisesti horoskooppien tuntemus ja niiden soveltaminen käytäntöön keskiajan myöhemmällä puoliskolla oli.

Astrologian tieteellinen harjoittaminen ja opetus saapui läntiseen Eurooppaan 1100- ja 1200-lukujen aikana. Jo tätä edeltävänä aikana käytössä oli kuitenkin ollut populaaria astrologiaa, esimerkiksi kuun vaiheiden tarkastelua päätöksenteon apuna. Myös agraarivaltaiselle yhteiskunnalle tärkeitä sääennusteita tehtiin tarkkailemalla taivaankappaleita.

Sekä katolisen kirkon että maallikoiden näkökulmasta astrologia ymmärrettiin yleisyydestään huolimatta joissain tapauksissa myös virallisen uskon vastaiseksi, rangaistavaksi taikuuden harjoittamiseksi. Kirkolla oli olemassa suuntaviivoja hyväksytyn ja rangaistavan taikuuden määrittelemiseksi, mutta käytäntö oli teoriaa monimutkaisempi, sillä taikuudeksi määriteltyjä keinoja käytettiin niin arkena kuin juhlanakin kaikissa kansankerroksissa, eikä taikuutta käyttävälle henkilölle keskiajan maailmassa ollut stereotyyppiä. Sekä kirkon edustajat että maallikot, yliopistossa opiskelleet tieteilijät, naiset ja miehet ilman muodollista koulutusta, lääkärit, kätilöt, kansanparantajat ja esimerkiksi hoveissa toimivat ennustajat käyttivät arjen apuna sellaista taikuutta, jota sattuivat tuntemaan. Edes oppineilla saati sitten maallikoilla ei ollut yksimielisyyttä siitä, millaisiin voimiin astrologia perustui tai kannattiko siihen ylipäätään sekaantua.

Chaucerin teoksen Myllärin tarina kertoo puusepästä nimeltä John, jonka luona asuu vuokralaisena Nicolas-niminen yliopisto-opiskelija. Tuleva korkeasti koulutettu Nicolas on erityisen hyvin syventynyt sekä tähtitieteeseen että astrologiaan. Hän on alueellaan suosittu sääennusteiden antaja ja ennustaa hän myöskin tulevia tapahtumia. Tarinan kiehtovin vastakkainasettelu syntyy, kun eräänä yönä Nicolas taivasta tutkiessaan järkyttyy näkemästään, ja talon isäntä löytää hänet tuijottamasta sekavana kohti tähtiä. Kouluttamaton käsityöläinen, todennäköisesti lukutaidoton John kuvataan epäileväisenä koko tähtien tarkkailua kohtaan:

Jo aina aavistinkin käyvän niin! / Ei ihmisjärjen sovi salaisiin / Jumalan aivoituksiin kärkkyä.

Mut miehen järki ei voi järkkyä, / kun hänen viisaudekseen usko riittää – / ja siunausta mies moinen

saakoon niittää!

Tarinan ytimen voisi summata seuraavasti: Nicolas käyttää osaamistaan tieteen lisäksi myös taikauskoksi luokitellulla menetelmällä ennustaen tulevia tapahtumia. Toisaalta Nicolaksen ennustuksia pidetään hermostuttavina, mutta toisaalta ennustukset koskien tulevaa säätilaa ovat suosittuja eikä niihin suhtauduta pelokkaasti. Koska säätilan vaihtelut olivat maantalousvaltaiselle yhteiskunnalle erityisen tärkeitä, pidettiin säähän liittyviä ennustuksia hyvänä asiana, olivatpa ne tehty astrologian avulla tai ei. Tulevien tapahtumien ennustaminen taas liukui maallikoidenkin mielestä välillä pelottavan taikauskon puolelle.

Canterburyn tarinoiden horoskooppeja, syntymäaikoja ja tähtikuvioita käsittelevistä osioista voidaan yhteenvetona sanoa, että astrologian kuvaukset ovat toisaalta hienovaraisia ja symbolisia kuvatessaan esimerkiksi ihmisten luonteenpiirteitä. Toisaalta taas korostetaan astrologian merkitystä ihmiselämään ja -kohtaloihin, ja taivaankappaleiden liikkeiden ja asentojen nähdään vaikuttavan hyvinkin konkreettisella tavalla maanpäälliseen elämään. Myöskään kirkon määritelmät siitä, että astrologia olisi yhteydessä paholaiseen, ei näy vaikuttavan teoksen henkilöiden käsityksiin siitä, toimiiko astrologia. Yleinen mielipide  astrologiasta Canterburyn tarinoissa on yhtenäinen sen toimivuuden puolesta riippumatta siitä, hyväksyikö yksilö sen käytön vai ei.

Bathin rouvan tarina on erinomainen esimerkki siitä, miten taikuutenakin pidetty astrologia, tähtitiede ja kristinusko sekoittuivat keskenään. Tarinan kertojana toimiva rouva on lukutaitoinen, tähtitieteeseen ja astrologiaan perehtynyt maallikko, joka ilman muodollista koulutusta osaa kuvailla omia luonteenpiirteitään astrologisin termein. Avioelämää paljon nähnyt Bathin rouva on vahvasti sitä mieltä, että hänen astrologisen eläinradan merkkinsä härkä on suunnannut hänen elämäänsä seksuaalisen janon tyydyttämiseen ja elämästä nauttimiseen. Hän käyttää kuitenkin esimerkkejä myös Raamatusta perustellakseen vapaata avioelämäänsä. Uskonnon läpitunkevuus yhteiskunnassa ja ajattelutavassa sekoittuu tarinassa astrologisen tiedon yleisyyteen ja suosioon. Nämä kaksi maailman hahmottamisen tapaa muovaavat Bathin rouvalle mielenkiintoisen mentaliteetin, jonka avulla hän tulkitsee asemaansa naisena sekä jäsentää omia ajattelumallejaan.

Wife of Bath -hahmo kuvattuna Ellesmere Manuscript -käsikirjoituksessa 1400-luvun alusta. Kuva: Wikipedia.

Wife of Bath -hahmo kuvattuna Ellesmere Manuscript -käsikirjoituksessa 1400-luvun alusta. Kuva: Wikipedia.

Kuten nykyäänkin, horoskoopit olivat keskiajalla yleisin soveltamistapa astrologiselle tiedolle. Horoskooppien lisäksi ajan tai päivän määritteleminen tähtitieteen avulla on Canterburyn tarinoissa usein mainittu ilmiö. Ajan määrittämiseen liittyi kuitenkin kääntöpuoli: sen lisäksi, että haluttiin tietää, mikä päivämäärä on jonakin tiettynä hetkenä, haluttiin taivaankappaleiden avulla myös valita sopiva päivämäärä jollekin tärkeänä pidetylle tapahtumalle. Myös ajan määrittäminen oli siis kahtiajakautunut keino käyttää astrologiaa, eli hyväksytty tiede ja rangaistava taikuus kulkivat sujuvasti rinnakkain.

Astrologia toimii Canterburyn tarinoissa sekä henkisenä olemassaolon selitysmallina että maailmaan konkreettisesti vaikuttavana voimana, ja sitä käytettiin pitkään rinnakkain kristinuskon sekä kansanperinteen kanssa. Yhdistelmä on mielenkiintoinen sekoitus ajan uusimpia tiedekäsityksiä, perinteistä kansanuskoa ja katolisen kirkon määrittelemää taikauskoa, joka useille ihmisille muodosti mielekkään kokonaisuuden, jolla jäsentää ympäristöä ja elämää. Astrologiaa ei voida erottaa millään tavalla erilliseksi ajattelun osa-alueeksi Canterburyn tarinoissa, sillä se nivoutuu kertomusten kulkuun eräänlaisina rutiininomaisina mainintoina eikä lainkaan ihmeellisenä tai pahanluontoisena asiana.

Keskiajan ihminen yhdisteli arjessaan vanhaa kansanperinnettä ja taikuudeksikin ymmärrettyjä tapoja kristillisiin oppeihin. Kompromisseja näiden välillä tehtiin oman tarpeen mukaan, sillä maailmaa haluttiin ymmärtää mahdollisimman mielekkäällä tavalla. Astrologia toimi tieteen ja taikauskon rajamailla keinona selventää elämän tapahtumia ja jäsentää omaa identiteettiä. Mikä tärkeämpää, sen avulla haluttiin turvata oma sekä läheisten tulevaisuus.

Vielä nykyäänkin astrologia tarjoaa ilmeisen suosittuja, vaihtoehtoisia selitysmalleja elämän sattumusten ja omien luonteenpiirteiden tulkintaan. Tieteen piiriin astrologiaa ei toki enää lueta, mutta monien arkeen se tuo yhä viatonta iloa – tai vähän vakavampaakin ajanvietettä.

Kirjallisuutta:

Lainaus Myllärin tarinasta: Lyy, Toivo. Canterburyn tarinoita. Helsinki: WSOY, 2011.

Bailey, Michael D. Fearful Spirits, Reasoned Follies: The Boundaries of Superstition in Late Medieval Europe. New York: Cornell University Press, 2013.

Gurjewitsch, Aaron. Das Weltbild des mittelalterlichen Menschen. Dresden: Verlag der Kunst, 1978.

Jolly, Karen & Raudvere, Catharina & Peters, Edward. Witchcraft and Magic in Europe. London: The Athlone Press, 2002.

Karras, Ruth Mazo & Kaye, Joel & Matter, Ann E. (eds.) Law and the illicit in medieval Europe. Philadelphia: University of Pennsylvania Press, 2010.

Kieckhefer, Richard. Magic in the Middle Ages. Cambridge: Cambridge University Press, 1989.

Pedersen, Olaf, Early Physics and Astronomy: A Historical Introduction. Cambridge: Cambridge University Press, 1993.

Rider, Catherine, Magic and Religion in Medieval England. London: Reaktion Books, 2012.

Tähdet kertovat, keisari Severus: astrologia uhkana ja liittolaisena keisarillisessa Roomassa

Nykyajan tiukan rationaaliseksi ajatellulla, järjen hallitsemalla aikakaudella pompahtavat aika ajoin esiin niin sanotun valtavirran ulkopuolelta erilaiset vakituisten uskomusjärjestelmien haastajat, kuten vaikkapa new age – tyyliset, henkisiä ja hengellisiä arvoja korostavat liikkeet. Nämä viimeistään 1970-luvulta lähtien länsimaisessa kulttuuripiirissä toimineet suuntaukset ammentavat sisältönsä monesta lähteestä, mutta ennen kaikkea itäisistä uskonnoista, kuten buddhalaisuudesta. Muun muassa rajatiedosta, jälleensyntymisestä, okkultismista, meditaatiosta tai paranormaaleista ilmiöistä kiinnostuneet liikkeet nähdään usein kahdella eri tavalla. Joskus niiden katsotaan edistävän positiivista henkisyyttä ja yksilön henkistä kasvua, joskus taas ne edustavat vaarallista salamyhkäisyyttä. Arkipäiväisin ilmiö liittyen vanhoihin vaihtoehtoisiin ”salatieteisiin” lienevät horoskoopit, joita olemme tottuneet pitämään lähinnä viihteellisenä hömppänä, ja joihin yleensä suhtaudutaan hyväntahtoisella huumorilla.

 

Horoskoopit eivät kuitenkaan olleet naurun asia keisarillisessa Roomassa, jossa ne olivat niin ikään osa eräänlaista ”new age” – liikettä. Ne liittyivät olennaisena osana astrologiaan, jonka juuret puolestaan ulottuivat kauas ennen roomalaisaikaa. Jo 8000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua muinaista Kaksoisvirran maata asuttaneet sumerit loivat auringon ja kuun liikkeiden tutkimiselle perustuneen kalenterijärjestelmän, joka toimi pohjana myös tähdistä ennustamisen kehitykselle. Kun kalentereihin liittyvä tähtien havainnointi yhdistettiin vanhoihin mesopotamialaisiin ennustuskirjoihin, oli tuloksena horoskooppi. Taustalla oli siis ajatus siitä, että tähtien avulla voitaisiin ennustaa yksittäisten ihmisten kohtaloita.

 

Vanhimmat tunnetut horoskoopit voidaan ajoittaa 400–300 –luvuille eaa., joskin niiden historia on lähes varmasti huomattavasti vanhempi. Läntiseen kulttuuripiiriin astrologia saapui puolestaan kreikkalaisten välityksellä. Kreikassa, joka toimi eräänlaisena itäisen ja läntisen kulttuuripiirin kohtauspaikkana, vanha Mesopotamian alueen tähtitiede sekoittui kreikkalaiseen astrologiaan; Kreikassa tähtitiedettä harrastettiin jo viimeistään 400-luvulla eaa. Hellenistisessä maailmassa siihen sekoittui myös filosofisia ajatuksia, ja tähtitieteen sekä matematiikan kehittyminen teki astrologiastakin yhä hienostuneemman tieteenalan. Horoskooppien keskeinen idea oli määrittää yksilön elämänkohtalo, käyttäen lähtökohtana joko tämän hedelmöittymisen tai syntymän hetkeä ja määrittäen auringon, kuun ja planeettojen asemat verrattuna toisiinsa kyseisenä hetkenä; lisäksi tärkeää oli määritellä eläinradan planeettojen ja maapallon keskinäinen suhde. Lähtökohtaisesti siis muinainen horoskooppi laadittiin samojen periaatteiden mukaan kuin nykyäänkin.

 

On hämärän peitossa, milloin horoskoopit tulivat Roomaan, mutta joka tapauksessa ne tunnettiin viimeistään 100-luvulla eaa. Varhaisimmat kirjoittajat, jotka mainitsevat astrologian, suhtautuivat siihen varsin kielteisesti: se nähtiin vaarallisena, ei-roomalaisena oppina, ja rinnastettiin usein epämääräisiin itäisiin kultteihin. Tavallisen kansan keskuudessa horoskooppien laatijat ja ennustajat saivat sen sijaan suurta suosiota; astrologit liikkuivatkin siellä, missä oli paljon väkeä, joten he tarjosivat palveluksiaan markkinoiden ja julkisten näytösten kaltaisissa suurissa yleisötilaisuuksissa. Viimeisellä esikristillisellä vuosisadalla astrologia alkoi saavuttaa suosiota myös yläluokan keskuudessa. Yksi tärkeistä syistä oli stoalaisuutena tunnetun filosofisen suuntauksen leviäminen. Kohtalon merkitystä korostanut stoalainen oppi oli roomalaiselle yläluokalle eräänlainen älyllisempi muoto astrologiasta, ja tuntui heistä hyväksyttävämmältä kuin rahvaanomainen ennustaminen.

 

Koska horoskoopit korostavat erityisesti yksilön kohtaloa, ei liene sattumaa, että sen merkitys alkoi nousta samaan aikaan kun Rooman tasavalta alkoi sortua yksittäisten mahtimiesten keskinäisen valtakamppailun paineessa; niin Sullan (n. 138–178 eaa.), Mariuksen (n. 157–86 eaa.), Pompeius Suuren (106–48 eaa.), Marcus Antoniuksen (82–30 eaa.) kuin Augustuksen (63 eaa.– 19 jaa.) tiedetään etsineen vastauksia astrologiasta aikansa suuriin poliittisiin ja sotilaallisiin kysymyksiin, ja juuri Augustuksen keisarikaudelta tunnemme ensimmäiset merkittävät astrologiset tekstit roomalaisessa kirjallisuudessa. Augustuksen tiedetään jopa julkaisseen horoskooppinsa, ja tämä päätös on usein nähty myös merkkinä tasavallan kuolemasta – senaatin alaisuudessa toimineet enteiden tulkitsijat jäivät taka-alalle keisarin henkilökohtaisen kohtalon ennustajiin verrattuna. Horoskoopilla oli myös Augustuksen propagandassa suuri merkitys: hänen oma tähtimerkkinsä kauris (joka perustui hänen hedelmöittymishetkeensä, ei syntymäänsä) tavataan lukuisissa hänen valtakaudellaan lyödyissä kolikoissa.

 

Hieman ennen kuolemaansa Augustus näyttää kuitenkin tulleen ainakin osittain katumapäälle: vuonna 11 jaa. hän sääti lain, joka kielsi roomalaisilta astrologien käytön ja erityisesti yritykset selvittää kenenkään kuolinpäivää. Tästä eteenpäin Rooman keisareiden suhdetta horoskooppeihin tuli leimaamaan selvästi kaksinainen asenne: toisaalta astrologeja pelättiin, heitä karkotettiin aika ajoin Roomasta, ja heidän palveluksiaan käyttäneitä rangaistiin. Toisaalta useat keisarit käyttivät ahkerasti arkeologien osaamista hyväkseen. Augustuksen seuraajan Tiberiuksen (42 eaa.– 37 jaa.) kerrotaan ottaneen palvelukseensa Thrasyllos-nimisen hoviastrologin, ja vuoden 69 jaa. sisällissodassa ainakin kaksi keisariutta tavoitellutta osapuolta, Otho (32–69) ja Vespasianus (9-79), nojautuivat politiikassaan ennustuksiin. Lisäksi ainakin keisari Hadrianus (76–138) oli ilmeisesti itsekin taitava astrologi.

 

Astrologia oli vahvasti sidoksissa moniin niin sanottuihin itäisiin kultteihin, jotka vahvistivat otettaan Rooman uskonnollisessa elämässä 100- ja erityisesti 200-luvuilla jaa. Erityisen vahvasti tämä liittyi auringonjumala Sol Invictuksen palvontaan. Auringonjumala oli tunnettu toki roomalaisten keskuudessa jo vähintään tasavallasta lähtien, mutta 200-luvun lopulle tultaessa se oli noussut tärkeimmäksi yksittäiseksi uskonnolliseksi kultiksi. Eräänlaisena murrosvaiheena auringonjumalan palvonnalle oli keisari Septimus Severuksen valtakausi (193–211), jolloin keisari otti omien arvonimiensä joukkoon auringonjumalaan termin Invictus – voittamaton. Lisäksi 200-luvun alkupuolen piirtokirjoituslähteet viittaavat kultin voimakkaaseen leviämiseen. Samaan aikaan myös astrologia vahvisti otettaan valtakunnan ylimmällä tasolla – Septimius Severus tunnetaan innokkaimpana astrologiaa harjoittaneena keisarina sitten Augustuksen.

Auringonjumala Sol Invictus 200-luvulta jaa. peräisin olevassa sarkofagissa. Museo Nazionale, Rooma (kuva: Jussi Rantala)

Auringonjumala Sol Invictus 200-luvulta jaa. peräisin olevassa sarkofagissa. Museo Nazionale, Rooma (kuva: Jussi Rantala)

 

Severuksen valtakaudelta on olemassa lukuisia tarinoita, miten hän käytti astrologiaa hyväkseen valtaansa lujittaessaan. Erään kertomuksen mukaan afrikkalainen ennustaja kertoi hänelle jo kauan ennen valtaannousuaan, että hänestä on tuleva Rooman keisari. Kerrotaan hänen myös valinneen vaimokseen syyrialaisen prinsessan Julia Domnan tämän horoskoopin perusteella: Julialle oli luvattu, että tämä tulisi menemään naimisiin kuninkaan kanssa, ja tämä herätti Severuksen kiinnostuksen. Edelleen Severuksen kerrotaan tutkineen innokkaasti vastasyntyneen poikansa Getan horoskooppia ja hämmästyneen ettei siitä löytynyt mitään keisarillisuuteen viittaavaa – todennäköisesti jälkiviisas tapauksen muistiinkirjoittaja (jonka nimeä ei tunneta) on tiennyt, että Geta joutui veljensä Caracallan murhaamaksi vuonna 212, pian Severuksen kuoleman jälkeen. On myös väitetty Severuksen maalauttaneen horoskooppinsa – Augustuksen esimerkin mukaisesti – palatsinsa kattoon, ja että hän olisi tiennyt vuonna 208, lähtiessään sotaretkelle Britanniaan, ettei tulisi koskaan palaamaan (Severus kuoli kyseisellä retkellä nykyisessä Yorkissa vuonna 211).

 

Vaikka useimmat kertomukset Severuksen horoskooppi-innostuksesta ovat peräisin hieman epäluotettavasta, vasta 300- ja 400-lukujen jaa. vaihteessa kirjoitetusta Historia Augustasta, vahvistavat myös luotettavammat 200-luvun kirjoittajat, Cassius Dio ja Herodianos, keisarin kiinnostuksen astrologiaan. Herodianos raportoi kuinka Severus julkaisi osana omaelämäkertaansa ne enteet ja ennustukset jotka olivat liittyneet hänen valtaannousuunsa, ja Cassius Dio ilmoittaa kirjoittaneensa itse kokoelmateoksen näistä enteistä (ja esitelleensä sen keisarille). Severuksen kiinnostuksesta astrologiaa kohtaan todistaa myös hänen jättimäinen (arviolta 90 metriä pitkä ja 30 metriä korkea) Roomaan rakentamansa Septizodium. Tämän keisaripalatsin edustalla seisseen julkisivumonumentin päällä esiintyivät seitsemän planetaarista jumalaa: Aurinko (Sol), Kuu (Luna), Mars, Merkurius, Juppiter, Venus ja Saturnus. On mahdollista että auringon ja kuun hahmoina ovat olleet itse keisari Severus ja keisarinna Julia Domna.

 

Severuksen poikkeuksellisen suuri kiinnostus horoskooppeihin ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että hän olisi suhtautunut keisarillisen hovin ulkopuolella vaikuttaneisiin astrologeihin mitenkään erityisen suopeasti. Severuksen aikalainen, juristi Ulpianus, käsitteli astrologiaa laajoissa lainopillisessa kirjoituksissaan. Hän vahvisti periaatteen jonka mukaan kuolemanrangaistus odotti niitä, jotka yrittivät ottaa selvää keisarin terveydentilasta astrologin avulla; rangaistavaa oli myös kysyä neuvoja astrologeilta ilman ulkopuolisia todistajia. Näin Severus jatkoi useimpien keisareiden perinnettä: astrologeja käytettiin keisarillisen päätöksenteon tukena, mutta ulkopuolisten oli viisainta pysyä horoskooppien tekijöistä erossa.

 

Miksi keisarit sitten suhtautuivat varauksellisesti astrologian leviämiseen muiden yhteiskuntaluokkien keskuuteen? Ennen kaikkea hallitsijan kannalta oli vaarallista, jos valtaa hamuavat saisivat hankkeilleen vahvistusta: jos horoskooppi lupasi vallantavoittelijalle menestystä ja keisarille vaikkapa heikkoa terveyttä, se voisi edesauttaa yhteiskunnallista kuohuntaa ja vaarantaa keisarin vallan vakautta. Ei olekaan ihme, että astrologien karkotuksia tapahtui erityisesti yhteiskunnallisten levottomuuksien yhteydessä ja niiden jälkeen. Voimme siis ehkäpä puhua keisarillisen Rooman ikiomasta new age -liikkeestä: idästä peräisin olleesta oppijärjestelmästä, joka – näkökulmasta riippuen – saatettiin nähdä joko hyödyllisenä ja asioita helpottavana oppina tai vaihtoehtoisesti vaarallisena salatieteenä, josta aiheutuisi vain hankaluuksia.

 

KIRJOITTAJA: FT Jussi Rantala