Lasten onnettomuudet keskiaikaisissa ihmekertomuksissa

Jyrki Nissi
Tampereen yliopisto

Nuoruuteen kuuluu tietynlainen huimapäisyys, seikkailunhalu ja rajojen kokeileminen. Kesäinen moporalli tai laskettelurinteissä isoista hyppyreistä hyppiminen ovat esimerkkejä nuorten kokeilunhalusta. Joskus lopputulos on kuitenkin mitä kauhistuttavin. Näin kävi vastikään Himoksella eräälle 15-vuotiaalle pojalle, joka oli kavereidensa mukana lähtenyt virallisten laskettelureittien ulkopuoliseen rinteeseen. Edellä mennyt kaveriporukka oli jäänyt ihmettelemään, miksi yksi pojista oli jäänyt jälkeen. Valitettavasti poika ei tullut kavereidensa perässä, vaan tuo lasku jäi hänen viimeisekseen.

Tällaiset tragediat kuuluvat erottamattomattomasti ihmisyyteen. Erityisen raskaiksi koemme lapsille ja nuorille tapahtuvat onnettomuudet. Nuoren elämän äkillinen päättyminen iskee yhteisöön toisella tavalla kuin aikuisten ja vanhusten kuolema. Jos joku, niin lapsen tai nuoren kuolema tuntuu meistä epäoikeudenmukaiselta. Se muistuttaa meitä siitä, että koskaan emme voi olla varmoja, milloin suljemme kotiovemme viimeisen kerran takanamme tai milloin hyvästelemme läheisemme viimeisen kerran.

Keskiajalla tunnettu sanonta muistutti, että kuolema on meille varmaa, mutta sen ajankohta epävarmaa. Tuolloin ihmiset turvautuivat pyhimysten apuun hädän hetkellä. Apua haettiin pieniin asioihin, kuten avainten etsimiseen tai päänsäryn lakkaamiseen, mutta pyhimysten puoleen käännyttiin myös kaikkein suurimmalla hädän hetkellä, kun joku läheinen oli kuollut. Varsin usein pyhimyksiltä rukoiltiin apua lasten ja nuorten parantamiseksi tai henkiin herättämiseksi. Yksi havainnollistava esimerkki keskiaikaisen yhteisön toiminnasta onnettomuuden hetkellä on Johannes Marchetin, 13-vuotiaan italialaispojan tapaus Bernardino Sienalaisen kanonisaatioprosessissa.

Kaikki sai alkunsa, kun Johannes saapui pääsiäisen jälkeen vuonna 1447 Acianon (luultavasti Asciano, nykyisin pieni kylä noin 25 kilometrin päässä Sienasta) myllylle tarkoituksenaan jauhaa jyviä jauhoksi. Myllyssä oli jo eräs toinen henkilö jauhamassa, joten Johannes joutui odottamaan vuoroaan. Hän poistui myllystä ja näki erään linnun menevän veden toiselle puolelle lähellä kanaalia. Hän päätti seurata lintua kanaalin toiselle puolelle. Ongelmat alkoivat, kun hän palasi takaisin samalla tavalla hyppien kiveltä toiselle kuin oli mennytkin. Eräältä kiveltä hänen jalkansa lipesi ja hän tippui veteen. Johanneksen oman todistajanlausunnon mukaan hänen jalkansa livettyä vesi hyökyi hänen kimppuunsa ja hän kaatui naamalleen kanaaliin. Poika uskoi jääneensä kiinni lautaan, joka sulki kanaalin, ja jäi sen takia veden alle.

Ensimmäisenä Johanneksen kamppailun huomasi mylläri nimeltään Lucas, joka yritti auttaa Johannesta ylös vedestä. Samaan aikaan myllyssä jauhamassa ollut noin 20-vuotias Antonius sen sijaan oli tietämätön kanaalin tapahtumista. Hän ihmetteli myllyssä, miksi sisälle rupesi tulvimaan runsaasti vettä. Hän yritti pelastaa parhaansa mukaan jyvät ja jauhot vedestä ja ihmetteli, mihin mylläri Lucas oli lähtenyt. Kun hän lopulta kuuli ulkoa Lucaksen huudot, oli paikalle ehtinyt jo muitakin ihmsiä. Paikalle oli saapunut Johanneksen 60-vuotias eno, joka oli myöskin Antonius nimeltään. Hän oli kuullut myllärin huudot ja tuli ihmettelemään mistä on kyse. Lucaksen selitettyä tilanteen, he yrittivät yhdessä saada pojan ylös vedestä. Veden virtaus oli kuitenkin niin kova, että poikaa ei saatu kuivalle maalle. Paikalle tullut enon vaimo ymmärsi kehottaa mylläriä ohjaamaan veden virtauksen toiseen kanaaliin, jolloin se kanaali, missä Johannes oli, tyhjeni vedestä. Nyt hukkunut poika saatiin nostettua vedestä, mutta hänet todettiin kuolleeksi. Lähteessä kerrotaan Lucasin tässä vaiheessa todenneen, että pojan isälle täytyy lähettää sana, että hänen on ruvettava järjestämään poikansa hautausta. Muut läsnäolijat eivät olleet kuitenkaan valmiita luovuttamaan, vaan rukoilivat vielä pojan henkiin heräämistä. Lähellä sijaitsi pyhälle Antoniukselle (sic!) omistettu kirkko, minkä johdosta läsnäolijat päättivät rukoilla tältä pyhimykseltä apua. Poika ei kuitenkaan osoittanut mitään elonmerkkejä. Kun Johannes oli nostettu kanaalista, paikalle oli sattunut tulemaan myös eräs Berardus niminen mies, joka oli menossa markkinoille lampaansa kanssa. Tilanteen toivottomuuden nähtyään Berardus huusi ”Oi autuas Bernardino auta”. Berardus kehotti läsnäolijoita polvistumaan, sanomaan hurskaasti pater nosterin ja ave marian pyytäen Jumalalta, että tämä pelastaisi pojan autuaan Bernardinon hyvien töiden ansiosta. Tämän sanottuaan poika alkoi saman tien hengittää ja vähitellen myös liikkua. Johanneksen tila parani niin, että hän pystyi lopulta kävelemään omilla jaloillaan kotiin.

Kuten Johanneksen tapaus osoittaa, pyhimyksen rukoilu kuolleeksi tulkitun henkilön äärellä saattoi olla varsin yhteisöllinen tilanne. Onnettomuus sattui julkisella paikalla, mikä tietysti on lisännyt tilanteen yhteisöllisyyttä. Satunnaiset ohikulkijat eivät jääneet seuraamaan tilannetta sivusta, vaan he olivat aktiivisia toimijoita. Tässä tapauksessa markkinoille matkalla olleella Berarduksella oli suuri rooli, sillä hän oli se, joka kehotti kaikkia rukoilemaan Bernardinon apua. Bernardino Sienalainen oli kuollut alle kaksi vuotta ennen onnettomuuden sattumista, joten Bernardinon kautta tapahtuneeksi tulkitut ihmeet olivat Keski-Italiassa hyvin yleisiä tähän aikaan.

Johanneksen onnettomuus on tyypillinen keskiaikainen ihmekertomus. Vastaavia lapsille sattuneita onnettomuuksia on kirjattu tapahtuneen myös nykyisen Suomen alueella. Esimerkiksi Tukholman dominikaaniluostarissa kirjatussa Miracula defixionis domini -kokoelmassa on tapaus Sundin kylästä, missä kaksi poikaa leikki ulkona juosten ympäriinsä. Toinen pojista juoksi jäälle, mikä ei ollut vielä tarpeeksi vahvaa kantaakseen häntä. Poika upposi jäihin ja hukkui aikansa ponnisteltuaan jääkylmässä vedessä. Ilmeisesti pojat olivat leikkimässä kaukana kotoa, sillä hukkuneen pojan kaveri ei juossut kotiin, vaan Saltvikin kylään hakemaan apua. Paikalle saapuneet miehet löysivät hukkuneen veden syvyyksistä. Uhri kannettiin lähimpään taloon, missä pojan suuhun kaadettiin lämmintä olutta ja hänen puolestaan rukoiltiin eri pyhimyksiä, minkä seurauksena pojan iholle palasi vähitellen väriä ja hän rupesi liikkumaan

Lasten ja nuorten osuus kanonisaatioprosessien tapauksissa on varsin suuri, mikä toki kertoo siitä, että lapset ovat olleet onnettomuusalttiita, mutta myös siitä, että heidän puolestaan oltiin erittäin halukkaita rukoilemaan ja tekemään votiivilupauksia pyhimyksille. Keskiaikaisissa kanonisaatioprosesseissa ja ihmekokoelmissa lapsille sattuneita onnettomuuksia käsitellään varsin neutraalisti tai kenties jopa myötätuntoisesti. Vanhempia ei syytetä lastensa laiminlyönnistä, eikä lapsia heidän tottelemattomuudestaan. Joskus ihmekertomuksissa saatetaan jopa todeta, että ennen onnettomuutta lapset olivat olleet leikkimässä, kuten heillä on tapana tehdä. Lasten ja nuorten joskus uhkarohkeatkin leikit nähdään siis lapsuuteen kuuluvana osana. Pääpaino näissä lähteissä on toki tapahtumien onnellisessa lopputulemassa, eikä siinä, mitkä tekijät aiheuttivat onnettomuuden. Keskiaikaiset ihmekertomukset antavat käsityksen siitä, että lapsen äkillinen poismeno on kautta historian ollut isoimpia tragedioita, mitä yhteisöt ovat joutuneet kohtaamaan.

Opiskelu ja tutkimus Salzburgin yliopistossa

Maija Ojala-Fulwood
Tampereen yliopisto / Salzburgin yliopisto

Yliopistojen väliset sopimukset sekä kansainväliset ohjelmat kuten Erasmus mahdollistavat opiskelijoiden ja opetushenkilökunnan liikkuvuutta. Tampereen yliopistolla on Erasmus-vaihtosopimus Salzburgin yliopiston kanssa, jota voivat hyödyntää opiskelija ja työsuhteessa oleva henkilökunta. Toistaiseksi akateeminen liikkuvuus Tampereen ja Salzburgin välillä on kuitenkin ollut melko vähäistä. Salzburgin yliopiston historian oppiaineessa toivotaan liikkuvuuden lisääntyvän ja he ottaisivat mielellään vastaan opiskelijoita ja tutkijoita Suomesta ja Tampereelta.

UniPark rakennuksen ylimmän kerroksen luentosaleista , kattoterassilta ja terassin kahvilasta avautuvat huikeat näkymät kaupunkiin ja ympäröivään vuoristoon. Festung -linnoituksesta ruhtinas arkkipiispa johti maakuntaa ja kaupunkilaisväestöä keskiajalla.

Seuraavassa esittelen opiskelu- ja tutkimusmahdollisuuksia Salzburgin yliopistossa erityisesti vanhempien aikojen näkökulmasta. Lisäksi kerron lyhyesti yliopiston syntyhistoriasta. Linkit löytyvät kirjoituksen lopusta.

Opiskelu

Pääpiirteissään kandidaatin ja maisterin opinnot Salzburgin yliopistossa rakentuvat kuten Tampereella ja muissa suomalaisissa yliopistoissa. Historiaoppiaineista on valittavana kolme: yleinen historia, taidehistoria sekä muinaistieteet (Altertumswissenschaften), joka pitää sisällään antiikintutkimusta, klassisten kielien opetusta sekä arkeologiaa. Suurin osa kursseista on saksaksi, mutta jonkin verran on myös tarjolla englanninkielistä opetusta.

Varsinaisille opiskelijoille opintoihin kuuluu pakollisena osana vähintään yksi ekskursio. Historiaoppiaineissa näitä järjestetään useista eri teemoista, jotka ovat osa oppiaineiden painopisteitä. Kuluvana lukuvuotena ohjelmassa on mm. ekskursiot Kaukasiaan (Silkkitien jäljillä), Marokkoon, Israeliin ja Ventesiaan!

Halutessaan opiskelijat voivat suorittaa myös monitieteisen opintoja täydentävän opintokokonaisuuden. Ne ovat laajuudeltaan 12−36 ECTS ja voivat sisältyä myös sivuaineisiin. Yliopistossa on tarjolla liki 20 tällaista eri teemoihin keskittyvää täydennyskokonaisuutta. Teemoihin lukeutuvat esimerkiksi Köyhyys ja sosiaalinen marginalisoituminen, Gender studies, Keskiajan ja uuden ajan alun monitieteinen tutkimus sekä Migration studies.

Keskiajan ja uuden ajan alun monitieteinen täydennyskokonaisuus sisältää mm. juutalaista kulttuurihistoriaa, keskiajan arkeologiaa, filologiaa, taidehistoriaa, filosofiaa, teologiaa sekä lääketieteenhistoriaa. Migration studies opintokokonaisuuteen voi valita eri tason kursseja mm. sosiaalitieteistä, historiasta, maantieteistä, oikeustieteistä ja tiedotusopista. Siirtolaisuuden historiasta on tarjonnassa kursseja, jotka käsittelevät mm. liikkuvuutta urheilijabiografioiden kautta ja pakolaisuutta 1900-luvulla.

Yliopiston varhaisvaiheet

Salzburgin yliopiston katolisen teologian tiedekunta sijaitsee ns. vanhassa yliopistorakennuksessa, jossa opetustoiminta alkoi 1600-luvulla.

”Korkean koulun” perustamista Salzburgiin suunniteltiin 1500-luvun lopulta lähtien. Asian primus motoreina toimivat ruhtinasarkkipiispat Wolf Dietrich von Raitenau (1559−1617) ja Marcus Sitticus (1575−1619). Kaupungissa toimineet luostarijärjestöt, erityisesti fransiskaanit ja jesuiitat, suhtautuivat asiaan kuitenkin kielteisesti eivätkä halunneet ottaa opetusta harteilleen. Lopulta Marcus Sitticuksen onnistui neuvotella opetuksen järjestämisestä Benediktiiniläissääntökunnan kanssa.

Marcuksen varhaisen kuoleman takia kunnian varsinaisesta perustamisesta saa hänen seuraajansa arkkipiispa Paris Graf von Lodron (1586−1653), jonka nimeä yliopisto kantaa.  Viralliseen perustamiseen vaaditut privilegiot tulivat keskellä 30-vuotista sotaa kalliiksi. Lopulta kahden vuoden neuvottelujen jälkeen yliopisto perustettiin keisarillisella suostumuksella vuonna 1622.

Keskiajalta aina 1800-luvulle saakka Salzburgin ruhtinaskuntaa hallitsivat kaupungin arkkipiispat. ”Alppien Rooman” vaurauden lähteenä oli ennen kaikkea valkoinen kulta eli suola. Ruhtinasarkkipiispat rakennuttivat prameilevia residenssejä sekä muita hallintorakennuksia. Osa nk. vanhasta residenssistä on museona, jossa pääsee tutustumaan renessanssiruhtinaiden asuin- ja edustustiloihin sekä heidän taidekokoelmiinsa. Osa on puolestaan yliopiston käytössä.

Vanhan residenssin Toskana-siivessä sijaitsee oikeustieteellinen tiedekunta. Tiedekunnan aulan Salla Terranan kattoa koristavat 1600-luvun alun maalaukset arkkipiispan vaakunoineen. Lisäksi oikeustieteellisen tiedekunnan kirjaston yksi päälukusali on nähtävyys jo itsessään. Tämän nk. Landkartengallerian seinämalaukset esittävät sen ajan tunnettua Eurooppaa sekä eri maiden kaupunkeja. Maalaukset paljastuivat vasta 1986 remontoinnin yhteydessä.

Tutkimus ja arkistot

Historiantutkijalle yliopiston kirjasto ja arkisto, kaupunginarkisto sekä maakunta-arkisto tarjoavat lukuisia mahdollisuuksia. Yliopiston kirjaston kokoelmissa on 375 keskiaikaista käsikirjoitusta vuosilta 700−1600. Näistä saksankieliset on digitalisoitu ja ne voi ostaa CD-Romina. Osaan voi myös tutustua kirjaston nettisivujen kautta.

Teologisen tiedekunnan rakennuksia

Kaupunginarkisto tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia esimerkiksi väestöhistorian, kiltojen ja ammattikuntien, kauppiassukujen sekä sosiaali-ja terveyspalveluiden tutkimiseen. Osaan materiaalista pääsee tutustumaan verkossa. Digitoituja aineistoja ovat esimerkiksi kaupungin valakirjat, jotka ovat säilyneet lähes yhtenäisenä sarjana 1440-luvulta 1900-luvun alkuun.

Kaupungin valakirjoihin kirjattiin kaikki kaupungin porvarisoikeuden lunastaneet henkilöt. Porvarisoikeuden myötä he saivat harjoittaa kunniallista kauppiaan tai käsityöläisen ammattia, mutta olivat myös velvoitettuja maksamaan veroja ja osallistumaan kaupungin puolustukseen. Erona monien muiden kaupunkien valakirjoihin on Salzburgin kirjoihin lähes poikkeuksetta kirjoitettu myös uuden porvarin ammatti ja alkuvaiheessa myös synnyinkaupunki. Vuonna 1442, lähes kaikki kaupungin uusista porvareista olivat siirtolaisia.

Kaupunkivalakirjat ovat osa kaupunginarkiston siirtolaisuus-kokoelmaa (Migrationsarchiv), johon voi niin ikään tutustua verkossa. Kokoelmassa on esimerkiksi siirtolaisuusbiografioita, siirtolaisten kirjeitä ja päiväkirjoja myöhemmiltä vuosisadoilta, vuoden 1956 Unkarista pakoon liittyvää materiaalia, videoita sekä haastatteluja. Henkilösuojan takia monet aineistot ovat vain osittain verkossa ja kokonaisuudessaan saatavilla ainoastaan paikan päällä.

Kaupunginarkisto, Migrationsarchiv https://www.stadt-salzburg.at/migrationsdatenbank/

Yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmat: http://www.ubs.sbg.ac.at/sosa/webseite/hsskat.htm

Landkartengallerie http://www.ubs.sbg.ac.at/rw/allgemein/landkarten/index.htm