Pyhä Mauritius ja keskiajan toinen

Sari Katajala-Peltomaa
Tampereen yliopisto

Vanhempien aikojen tutkija joutuu toisinaan perustelemaan tutkimusalansa mielekkyyttä jopa toisille tutkijoille. Mitä mieltä on tonkia vuosisatoja vanhoja asioita, mitä merkitystä niillä on tänä päivänä – maailmasta tuskin tulee parempi paikka keskiajan tutkijoiden työn tuloksena? Traditionaalinen peruste vanhempien aikojen tutkimukselle on luonnollisesti se, että monen nykypäivän ilmiön ja instituution (vaikkapa meille kai jotenkin tutun yliopiston) juuret ovat keskiajassa, antiikin kulttuurin saavutukset elävät edelleen keskellämme ja kansallisvaltion juuret ajoittuvat Suomessa uuden ajan alkuun. Pätevämpi perustelu vanhempien aikojen edelleen jatkuvalle tutkimukselle kuitenkin on, että me tutkimme ajankohtaisia asioita, joilla on merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Ajallinen ero ei ole haitta vaan lisäarvo. Se etäännyttää riittävästi nykytilanteesta ja mahdollistaa siten nyky-yhteiskunnan kipupisteiden huomaamisen.

Jos vanhempien aikojen tutkija tunteekin toisinaan toiseutta akateemisissa ympyröissä, on tutkittavien aikakausien tilanne toinen ”suuren yleisön” keskuudessa. Aikakaudet ovat jatkuvan mielenkiinnon kohteena, josta kertovat vaikkapa roolipelien suosio tai Game of Thrones -tyylisten sarjojen maailmanmaine. Tällöin kyse ei useinkaan ole kuitenkaan aikakausista itsessään vaan esimerkiksi keskiajasta luoduista mielikuvista ja sen jälkielämästä, medievalismista. Tutkija voikin joutua taiteilemaan esimerkiksi yleisöluentojen keskusteluissa ”kurjaa ja kurjuutta” tai ”satulinnoja ja lohikäärmeitä” mielikuvien välillä. Se saattaa turhauttaa, mutta on viime kädessä kuitenkin varsin harmitonta.

Ikävä kyllä kuviteltua keskiaikaa käytetään paljon populaarikulttuuria vaarallisemmissakin konteksteissa nykyään. Keskiajan poliittisuus voikin yllättää. Se on ajallisesti tarpeeksi kaukana, jotta siihen voidaan myös suhteellisen vapaasti liittää mielikuvia, jotka palvelevat omia tarkoitusperiä. Kuvitelmien keskiaika nähdään Toisena. Se saatetaan mieltää tiukan kontrollin – joko kirkon tai kuninkaan – ajaksi, jolloin kulttuurien rajat olivat selvät. Rasistisissa mielikuvissa keskiaika on etnisesti valkoisen kulttuurin kultakautta. Jo natsit hyödynsivät tätä propagandassaan, Anders Breivik julisti olevansa temppeliritari ja viimeisimpänä USA:n valkoista ylivaltaa kannattavat ryhmät hyödyntävät keskiaikaista symboliikkaa sanomassaan.

Pyhän Mauritiuksen, Saksalaisroomalaisen keisarikunnan suojeluspyhimyksen relikvaario kuvattuna kardinaali Albrecht Brandenburgilaisen reliikki-inventaariossa 1500-luvun alussa.

Yksi esimerkki tästä on white supremacist -mielenosoittajien käyttämä Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan kaksipäinen kotka. Keskiajan tutkija hieraiseekin silmiään, sillä alun perin kotkasymboli oli Pyhän Mauritiuksen attribuutti. Pyhä Mauritius oli varhaiskristillinen marttyyri, roomalainen sotilas, joka oli taustaltaan afrikkalainen. Valkoista ylivaltaa kannattavat mielenosoittajat kantavat bannereissaan siis mustan pyhimyksen tunnusta.

Yhtä vinossa on keskiajan ihannointi ”puhtaana” valkoisen kulttuurina, jolloin etniset rajat olisivat olleet selvät ja kulttuurien rajat ehdottomat. Kulttuurien väliset kontaktit, monietniset ja monikieliset yhteisöt olivat tavanomaisia jo keskiajalla ja useasti niiden menestymisen edellytys. Vanhempien aikojen tutkijoiden tuleekin tuoda rohkeasti ja avoimesti faktoja esille ja myös julkiseen keskustellun, jotta aikakautta ei käytetä syrjivän tai jopa vihamielisen politiikan teon välineenä.

Meillä Suomessa on omat Odinin soturimme, mutta muuten historian käyttö poliittisiin tarkoitusperiin on keskittynyt läheisempiin aikakausiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vanhempien aikakausien tutkijatkaan voisivat uinua ruususen unta. Myös hiljaisuus on kannanotto. On syytä kriittisesti tarkastella esimerkiksi omia populaarimpia julkaisujaan ja opetustaan – onko mahdollista, että niitä käytetään tukemaan sortavaa propagandaa. Keskiajan tutkijoiden yhteisö onkin herännyt tähän haasteeseen globaalisti ja ottanut omien töiden käytön, opetuksen ja laajemmin akateemisen maailman inklusiivisuuden suurennuslasin alle.

Inklusiivisuuden periaatetta noudattaen on ruvettu myös pohtimaan tieteenalan rajoja. Keskiajan tutkimuksella kun perinteisesti tarkoitetaan (Länsi-)Eurooppaan noin vuosien 500-1500 väliin suuntautuvaa tutkimusta. Tulisiko otetta laajentaa tämä kapean maantieteellisen otteen yli? Osa tutkijoista puhuu – ja tutkiikin – globaalia keskiaikaa. Toisaalta voi kysyä jatkuuko kolonialistinen perinne siinä, että Euroopan kehityksen ja muutosten perusteella luotu aikakausijako ulotetaan koskemaan koko maailmaa. Vaikeita kysymyksiä, joihin ei ole helppoja vastauksia.

Tampereella vanhempien aikojen vastuuseen ja poliittiseen ajankohtaisuuteen on herätty ja tähän haasteeseen vastataan seuraavan Passages from Antiquity to the Middle Ages -konferenssin muodossa. Konferenssin teema on Neighbours or Strangers? Conflict, Negotiation and Collaboration in Multicultural Communities, jossa käsitellään muun muassa eri etnisten ryhmien välisiä yhteyksiä (http://www15.uta.fi/trivium/passages/)

Mahdollisesti maailmasta ei tule parempaa paikkaa, vaikka vanhempien aikojen tutkijat aktiivisesti levittäisivätkin tietoa tutkimistaan aikakausista ja siten poistaisivat osan vihapuheen propagandistisesta pohjasta. Yrittää kuitenkin täytyy.

P.S. Blogeja ja kirjoituksia, joissa käsitellään keskiajan poliittisuutta ja valkoista ylivaltaa ajavien ryhmittymien keskiajan käyttöä propagandassaan:

http://mostlymedievalimagesreflections.blogspot.fi/2017/09/the-virgin-at-chartres-white-supremacy.html

https://www.publicmedievalist.com/race-racism-middle-ages-tearing-whites-medieval-world/

https://newrepublic.com/article/144320/racism-medievalism-white-supremacists-charlottesville

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *