Nainen, dynastia, valtakunta, Eurooppa

Miia Ijäs
Tampereen yliopisto

Valtionmuodostus, reformaatio, diplomatia, kansainväliset suhteet. Hienoja sanoja, isoja teemoja. Mutta mitä ne tarkoittavat käytännössä? Entä mitä ne voisivat tarkoittaa 1500-luvun käytännössä, yksilön toiminnassa?

ijas-anna-kansiKirjani Varjoista valtaistuimelle (Gaudeamus 2016) kertoo naisesta, Anna Jagellonicasta (1523–1596). Anna oli Puola-Liettuaa 1300-luvun lopulta hallinneen Jagiełło-dynastian viimeinen jäsen eläen pidempään kuin muut sisaruksensa. Suomessa ja Pohjolassa moni muistaa 1500-luvun historiasta Katarina Jagellonican (1526–1583), Annan nuoremman sisaren, joka toi mukanaan Turkuun haarukan ja renessanssin ja joka 1568 nousi Ruotsin kuningattareksi Juhana III:n rinnalla. Silti Katarinaa lukuun ottamatta muu Jagiełło-perhe ja Puola-Liettuan valtakunta ovat jääneet meillä varsin vieraiksi.

Historian katveeseen jäänyt Anna Jagellonica oli kuitenkin melkoinen mahtinainen Puola-Liettuassa ja Itämeren piirissä erityisesti 1500-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Annan pitkää elämää hallitsivat monet muutokset. Näistä osa liittyi hänen perheeseensä, osa laajemmin 1500-luvun historialliseen kehitykseen Euroopassa. Kuninkaallisen perheen jäsenenä Anna seurasi valtakuntansa sekä muiden maiden tapahtumia tiiviisti, ja hänen korkea asemansa merkitsi sitä, että henkilökohtaisesta tuli poliittista, ja julkisista asioista hänen omiaan.

Monen mielessä kaikki, mikä jollain tapaa liittyy Puolan tai itäisen Keski-Euroopan historiaan tarkoittaa auttamattomasti Itä-Eurooppaa ja jotain, mikä on meitä jäljessä. Euroopan mentaalinen jako itään ja länteen – tai että Puola kuuluisi näistä juuri itään – on kuitenkin ensi sijaisesti 1900-luvun tapahtumien seurausta. Uuden ajan alussa näin ei suinkaan ollut, päinvastoin: 1500-luvulla Puola-Liettua oli eurooppalainen suurvalta ja yhteys sitä hallinneeseen Jagiełło-dynastiaan oli Ruotsin kuningashuoneelle vaihtoehtoinen väylä länteen. Näissä yhteyksissä Varsovassa oleskeleva Anna oli tärkeä linkki.

Anna otti osaa aikansa poliittiseen kehitykseen, diplomatiaan ja uskonnollisiin murroksiin. Kun Annan ja Katarina Jagellonican veli, kuningas Sigismund II August kuoli vuonna 1572, Puola-Liettuan unioni siirtyi vaalikuninkuuteen. Merkittävän poliittisen muutoksen keskellä ajatus Annasta tulevan hallitsijan vaimona ja dynastisen jatkuvuuden turvaajana oli keskeisenä osana neuvotteluita. Silti Annan ja valtakuntaa käytännössä hallitsevan aateliston suhteet eivät olleet helpot. Anna joutui taistelemaan oman kuninkaallisen asemansa tunnustamisesta aikana, jolloin Puola-Liettuan aatelisto pyrki vähentämään valtakunnan riippuvuutta kuninkaan henkilöstä.

Anna Jagellonica kruunajaisasussa, Marcin Kober 1576. Kuva: Wikimedia Commons

Anna Jagellonica kruunajaisasussa, Marcin Kober 1576.
Kuva: Wikimedia Commons

Uskonnon saralla Annan toiminta näkyi erityisesti katolisen reformaation tiukkana puolustamisena niin Puola-Liettuassa kuin Itämeren piirissä. Anna ei sallinut protestanttisten kirkkojen perustamista rakkaaseen Varsovaansa. Hän myös toimi keskeisenä valmistelijana 1570-luvun alussa, kun suunniteltiin ensimmäisten jesuiittojen lähettämistä Tukholman hoviin, Katarina Jagellonican palvelukseen. Tästä hankkeesta tuli sittemmin Missio Suetica, suunnitelma Ruotsin palauttamisesta katolisen kirkon yhteyteen, mikä kuitenkin tunnetusti epäonnistui. Annan toinen merkittävä hanke, hänen sisarenpoikansa Sigismund Vaasan valinta Puola-Liettuan hallitsijaksi 1587 onnistui, mutta johti lopulta Ruotsin ja Puola-Liettuan välien katkeamiseen ja pitkällisiin sotiin kahden Vaasa-dynastian ja heidän valtakuntiensa välillä 1600-luvulla.

Diplomatiassa ja kansainvälisissä suhteissa Annan aktiivinen toiminta keskittyi erityisesti dynastisiin perhesuhteisiin sekä neuvotteluihin Euroopan katolisten valtojen kanssa. Naisen pitkällinen hanke oli äitinsä Bona Sforzan perinnön takaisin saaminen Italiasta. Tämä niin kutsuttu Napolin rahojen tapaus sisälsi pitkällisiä neuvotteluita, napolilaista byrokratiaa sekä perheriitoja ja juonitteluita, mutta lopulta Anna selviytyi voittajana, minkä ansiosta hän oli aikansa varakkaimpia naisia Euroopassa – ainakin paperilla. Kiista Annan perintöoikeuden tunnustamisesta edustaa havainnollisella tavalla myös modernin diplomatian syntyä, kun dynastisia kiemuroita selvittämään lähetettiin koulutettuja virkamiehiä edustajiksi ja papereita pyörittämään.

Anna oli monessa mukana, ja eri yhteyksissä hänestä saa myös erilaisen vaikutelman ihmisenä. Toisaalta hän näyttäytyy syrjään vetäytyneenä – tai jätettynä – naisena, joka enimmäkseen vain myötäili perheensä tai Puola-Liettuan aateliston tahtoa. Toisaalta hän näyttäytyy kiihkeänä katolisen kirkon puolustajana, joka osallistui aktiivisesti reformaatioajan uskonnollisiin kiistoihin. Lopulta Anna näyttäytyy myös jääräpäisenä oman asemansa puolustajana, joka oli valmis moittimaan muita, jos nämä eivät toimineet hänen tahtonsa mukaisesti. Erityisen nihkeästi Anna suhtautui lankoonsa Ruotsin Juhana III:een ja tämän pyrkimyksiin.

Anna Jagellonican persoonasta on kuitenkin mahdotonta luoda aukotonta kuvausta. Osa ongelmaa on hajanainen lähdemateriaali. Kuten vanhempien aikojen poliittisessa historiassa yleensä, myös Puolan historiassa miehet ovat pääosassa, ja naiset mainitaan vain harvoin, lähinnä osana kuningassukujen avioliittostrategioita tai hovin kulttuurielämää. Aiemmissa historiankirjoissa maininnat Annasta ovat vähäisiä ja keskittyvät lähinnä siihen, miten tämä veljensä kuoltua nousi kuningattareksi avioliiton kautta, kuningas Stefan Batoryn rinnalla. Vaikka tutkimusta tehdessäni yllätyinkin positiivisesti lukuisista Annaan liittyvistä maininnoista aikansa alkuperäislähteissä, silti historiallisia lähteitä, eli menneisyyden jäänteitä, on 1500-luvulta yleisesti ja naisiin liittyen erityisesti vain katkonaisesti saatavilla.

Annasta kertovat menneisyyden jäänteet painottuvat erityisesti naisen elämän käännekohtiin, kun taas hänen tavallisesta arjestaan on huomattavasti vähemmän merkintöjä. Lisäksi Anna ei koskaan kirjoittanut muistelmiaan tai päiväkirjoja, joten hänen omista ajatuksistaan jäljellä ovat vain naisen kirjeet, jotka yleensä noudattelevat ajalle tyypillistä retoriikkaa ja kohteliaisuussääntöjä.

Lopulta Anna Jagellonican henkilöhahmossa yhdistyvät ristiriidat, moninaisuus ja myös avoimet kysymykset ovat tehneet Annasta hyvin inhimillisen. Hän ei ole vain nimi historian lehdillä, vaan hän oli elävä, kokeva, tunteva ihminen, joka pyrki sekä vaikuttamaan tapahtumiin että sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin ympärillään. Kaikkia hänen aivoituksiaan emme aina tiedä tai ymmärrä, mutta se ei siltikään estä kysymysten esittämistä. Annan elämänkaaren avulla voidaan tarkastella 1500-luvun Euroopan merkittäviä historiallisia tapahtumia ja kehityskulkuja. Samalla Annan tarina avaa ikkunan tutustua Puola-Liettuan yhteisvaltaan, joka itäisen Keski-Euroopan suurvaltana on läheisesti yhteydessä myös meidän historiaamme Itämeren piirissä.

Ks. teos Ijäs, Miia (2016). Varjoista valtaistuimelle: Anna Jagellonica ja Itämeren valtapiiri 1500-luvulla. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *